OMAISHOIDON SOPIMUKSET

Omaishoidon figuraatio syntyy, kun puolison sairastuttua aviopuoliso tai muu lä-hiomainen ryhtyy omaishoitajaksi. Kaikki muut hoivaan liittyvät sidokset liittyvät tähän ydinsidokseen. Hoiva voi alkaa informaalina hoivana, mutta kunnan kanssa tehtävän sopimuksen kautta omaishoidosta tulee osittain formaalia hoivaa ja osa kun-nan palvelujärjestelmää.

Omaishoidon toisen ydinsidoksen muodostaa sopimus kunnan ja omaishoitajan välil-lä. Luvussa 2 on kuvattu omaishoidon sopimusta määrittävää lainsäädäntöä. Sopimus on suppea, mutta siihen pitää liittää hoito- ja palvelusuunnitelma, jossa määritetään omaishoitajan ja ammattilaisen välinen työnjako. Sopimusta tehdessä arvioidaan pal-velutarve, määritetään palkkion suuruus ja kolmen lakisääteisen vapaapäivän aikai-nen hoito. Yleensä sopimukset tehdään toistaiseksi voimassa oleviksi. Huokoisen ja vielä kuormittavankin hoivan vaiheissa ammattilaisten rooli voi liittyä vain vapaapäi-vien aikaisen hoidon järjestämiseen, mikä yleensä tapahtuu laitoksessa.

Suhteita ja välityksiä tutkineen Michel Serresin (1994) mukaan sopimuksen perus-ajatus on solmu, joka merkitsee yhteen tai kokoon kiskomista (lat. con-trahere) ja kohtaamista. Solmittu sopimus välittää eri suuntiin vaikuttavia, mutta erillisinä py-syviä voimia. Se sitoo osapuolia toisiinsa, mutta varmistaa, että kumpikaan osapuo-li ei hyödy yksipuoosapuo-lisesti. Tämä Serresin ajatus sopimuksesta solmuna sopii myös omaishoidon kontekstiin ja siihen liittyviin erilaisten sidosten ja sopimusten muotoi-hin. Serresin mukaan ”suuret perustavaa laatua olevat sopimukset ovat sanattomia”.

Ne liittyvät moraaliin, arvoihin ja yhteisiin kokemuksiin ja siten ovat toimintamme perusta. Tedren (1999, 26) mukaan sanattomista sopimuksista ei tarvitse neuvotel-la vaan ne perustuvat kulttuurisesti jaettuihin merkityksiin, jotka tulevat näkyväk-si vasta ”yhteentörmäyknäkyväk-sissä”. Tehdessään omaishoitosopimuksen kunnan kanssa omaishoitaja samalla sitoutuu hoivaamaan puolisoaan kodissaan monenlaisten ja mo-nien eri ammattiryhmien edustajien kanssa, joita hän ei tunne.

Omaishoidon figuraation ydinsidokset tekee sosiologisesti mielenkiintoiseksi se, että toinen sidoksista perustuu rakkauteen, kun taas toinen ydinsidoksista perus-tuu oikeudelliseen ja hallinnolliseen sopimukseen, jonka muotoa määrää laki.

Omaishoitosopimuksen myötä nämä kaksi sopimuksellista näkökulmaa sekoittuvat, kun omaishoitaja ottaa ”palkkaa” vastaan tehtäväkseen puolisonsa hoitamisen, mikä muuten olisi kunnan vastuulla. Tätä edeltää useimmiten informaalin hoivan tarve ja sitä antavien suhteiden muotoutuminen, kunnes tilanne vaatii selkeämpiä ratkaisuja, ja omaishoitaja tekee sopimuksen kunnan kanssa.

Omaishoidon sopimuksellisten suhteiden tarkastelussa auttaa jako informaaliin, semiformaaliin ja formaaliin hoivaan, kuten Birgit Geissler ja Birgit Pfau-Effinger

(2005) ovat tehneet. Informaalia hoivaa antavat läheiset, eikä siitä makseta palkkaa.

Informaalin hoivafiguraation suuruus riippuu omaishoitajan ja hoidettavan aikai-semmasta sosiaalisesta aktiivisuudesta sekä oman perhepiirin mahdollisuudesta ja halukkuudesta osallistua hoivaan. Vaikka sopimuksellisuus ei ole muodollista, tarvit-sevan läheisen hoitamiseksi on ekplisiittisesti tehtävä järjestelyitä, joita voi pitää so-pimuksellisina. Formaalilla hoivalla tarkoitetaan ammattilaisten tekemää palkallista hoivatyötä, jonka luonne määrittyy hoitotyön, kunnan ja lainsäädännössä kirjattujen sääntöjen ja kriteerien mukaisesti. Lisäksi sitä muotoilevat erilaiset sanattomat tai tietyssä organisaatiossa tehtävän hoitotyön arjessa muodostuneet käytännöt siitä, miten toimitaan. Semiformaalissa hoivassa on molempien piirteitä, kuten palkan maksaminen informaalista hoivasta. Clare Ungerson (1990) määrittelee omaishoi-don eri toimijoiden – omaisten, ammattilaisten vapaaehtoisten ja järjestöjen – muo-dostamaksi palkkatyön ja epävirallisen hoivan hybridiksi. Omaishoidon suhdemuo-dostelmaa voi hyvin kuvata tällaiseksi hybridiksi, koska perheen logiikka ja hoidon ammatillisuus kietoutuvat siinä yhteen. Kunnan kanssa tehty sopimus velvoittaa puo-lisoiden välistä suhdetta ja annettua hoitoa. Tämän lisäksi omaishoidon asetelmaan liittyy hoivaan kietoutuvia materiaalisia ”toimijoita”, apuvälineitä, jotka tukevat hoi-dettavan toimintakykyä.

Omaishoitajan ja kunnan tekemän sopimuksen lisäksi on muita hoivasopimuksia.

Kaikissa muodoissa ne liittyvät hoidettavaan, hoitajaan, joka on auttaja ja itsekin avun tarvitsija sekä heidän suhteeseensa muihin auttajiin, auttajaorganisaatioon ja hyvin-vointivaltioon. Hoivasopimukset perustuvat sosiokulttuurisiin käsityksiin, mutta myös hyvinvointivaltion palvelujärjestelmän asettamiin rakenteellisiin ehtoihin. So-pimuksilla säädellään puolisoiden välistä suhdetta päättämällä, millaisia hoivaa tu-kevia palveluja annetaan hoitajalle ja hoidettavalle. Konkreettisessa hoivatilanteessa sopimukset liittyvät ja vaikuttavat ammattikulttuurien käytäntöihin. (Tedre 1999, 28.)

”Itsestään selvä” läheisten tai ystävien tarjoama apu, joista ei neuvotella, perustuu sanattomaan sopimukseen, jonka voi liittää sukupuoleen, kotiin, rutiineihin ja hoi-vatyön ruumiillisuuteen (Tedre 1999, 20–29). Omaisten kesken sovitut hoivajärjes-telyt ja työnjako ovat eksplisiittisiä, mutta epäformaaleja. Järjestöjen tai yksityisen sektorin antama apu voi perustua kunnan kanssa tehtyyn sopimukseen, mutta yksi-tyiset toimijat tai kolmas sektori voivat tehdä sopimuksen myös suoraan omaishoi-tajan kanssa. Näin omaishoito muotoutuu monenlaisissa sopimuksellisissa suhteissa.

Omaishoitaja on tavallaan kaksoisroolissa: hän on itse avun tarvitsija ja palvelujen käyttäjä suhteessa mm. julkiseen sektoriin, mutta palvelujen antaja ja työntekijä suhteessa palvelujärjestelmään ja hoivan tarvitsijaan. Hän voi olla palvelujen ostaja suhteessa yksityissektoriin. Sen lisäksi hän on hoivan tarvitsijan puolestapuhuja ja

määrittää omaishoidettavan puolesta tarvittavista palveluista. Suhdetta koti- ja laitos-hoidon henkilökuntaan muovaa paitsi omaishoitajan osaaminen, myös puolisoiden välinen suhde.

Järjestöt voivat täydentää omaishoidon kokonaisuutta tarjoamalla omaishoitajille koulutusta, virkistyspalveluja ja vertaisryhmätoimintaa yhteistyössä kunnan kanssa.

Näin omaishoitajalle kohdennetaan palveluja, joilla halutaan tukea hänen toimintaky-kyään. Yhdessä tehtävän hoito- ja palvelusuunnitelman avulla on mahdollista järjestää eri toimijoiden roolit niin, että omaishoitajalle jää aikaa olla muutakin kuin hoitaja.

Omaishoitajat hahmottivat itsekin eri roolinsa suhteessa hoidettavaan. Se tulee ilmi mm. seuraavan omaishoitajan pohdinnoissa:

Siinä on ristiriita. Kun kokee, että tämä kuuluu tämä hoitaminen, on meidän tämän hetkistä perhe-elämää. Alussa tuntui ihmeelliseltä, että tästä saa palkkaakin. Sitten se vielä korotettiinkin. Käytännön pakosta muuttuu, tulee sellainen hoitorooli suhteeseen. (Helena, omaishoitaja, 83 v.)

Toinen omaishoitajan perustelee huonokuntoiselle miehelleen syömisen tärkeyttä:

Sanoin, että sinun on syötävä, muuten joudun syytteeseen, että olen nälkiinnyttänyt sinut. Muista, että olen aina sinun puolella, tämä on minun työ, ja sitten on kaikki se mikä on meidän välillä.

(Annikki, omaishoitaja, 78 v.)

Helena ja Annikki toivat molemmat esiin läheisen suhteen lisäksi uuden roolinsa omaishoitajina. Kolmas omaishoitaja joutui sairaalassa korostamaan omaa rooliaan omaishoitajana.

Se on niin pienestä kiinni, mitä tapahtuu hänen kohdallaan, kun hän ei itse voi mitään. Tytöt (hoitajat) oli vähän sitä mieltä, että ”tuo nainen tuossa vaan”, ”me käytämme meidän voiteitamme”. Sa-noin, että ette käytä ja sanoin: kuka häntä viime kädessä hoitaa?

(Marja, omaishoitaja, 70 v.)

Kaikki kolme esimerkkiä tuovat esiin omaishoitajan ja hoidettavan väliseen sidokseen liittyvän emotionaalisen ja toisaalta kunnan kanssa tehtyyn sopimukseen sisältyvän lupauksen hoivatyöstä. Näin puolisoiden välistä suhdetta muovaa hyvin konkreet-tisesti kunnan kanssa tehtävä hoitosopimus, joka asettaa omaishoitajat uudenlai-seen hybridiuudenlai-seen rooliin suhteessa hoidettavaan puolisoon. He ovat samanaikaisesti

puolisoita ja maallikkosairaanhoitajia, joita tietyt hoidon periaatteet ja kriteerit aina-kin moraalisesti sitovat.

Pentti Koistinen (2003, 74) kysyy moniin toimijoihin viitaten: ”Miten rakennetaan verkostot sukulaisten, naapureiden, kotihoidon organisaation, hoitohenkilökunnan, asiantuntijoiden kanssa niin, että hoidosta muodostuu aukoton kokonaisuus. Yhteen-sovittamisen ongelmat, intressiristiriidat, toisistaan poikkeavat tilanteen tulkinnat ovat omaishoitajan arkipäivää.” Kysymyksen hoivan aukottomuudesta ja monien toimijoiden saumattomasta yhteistyöstä voi liittää Eliasin (1978) näkemykseen siitä, että asioiden etenemisen ennustaminen ja kontrollointi käy sitä vaikeammaksi, mitä enemmän on toisistaan riippuvaisia ihmisiä. Eliasin mukaan kompleksisuus, toisiinsa kietoutuvien ihmisten toisiinsa kietoutuvat toiminnat synnyttävät väistämättä en-nakoimattomia tuotoksia (Dopson 2005, 1228). Toisaalta omaishoidon arjessa pätee myös se, että kun yksilön toiminta riippuu yhä useammasta, kasvaa samalla pyrki-mys ennakoida yhä pidempiä tapahtumaketjuja, ja lopulta koko elämä otetaan enna-koinnin ja suunnittelun kohteeksi (Sironen 1993, 65–86). Omaishoidon sopimukseen liittyvän hoito- ja palvelusuunnitelman tekeminen on yksi tapa hallita, ennakoida ja suunnitella elämää muuttuvan hoivan tarpeen ehdoilla. Omaishoidon sopimukseen sisältyvien sidosten kokonaisuuden ja niiden synnyttämän figuraation tarkastelu on tärkeä lähtökohta omaishoidon ymmärtämiseksi.

Hoivan figuraatioon liittyy puolisoiden ja kunnan lisäksi eri tahoja: lähipiiri, ystävät, vertaistukiryhmän jäseniä, kolmas sektori ja yksityinen sektori. Suhteet sitovat eri-asteisesti, mutta ne ovat myös eri tavalla sitovia (Somers 1994, 622; Ketokivi 2014, 142). Eri toimijat aktivoituvat eri tilanteissa ja hoivan eri vaiheissa, jolloin niiden merki-tys ja painoarvo vaihtelevat. Kaikki suhteet ovat kuitenkin osa laajempaa suhteiden muodostelmaa (Castrén 2014, 152), joka on syntynyt ”vaativan ruumiin” ympärille ja jonka tarpeiden mukaisesti muodostelman sidokset ja toimijat liikkuvat (vrt. Eliasin seuratanssin metafora esim. 1994; 2004).