öljy- ja kemikaalivahinkojen torjunnan parantamiseksi
Alusten ilmapäästöjen vähentäminenItämeren kannalta merkittävimmät meriliikenteen päästöt ovat kansainvälisesti säännellyt rikki- ja ravinnepäästöt ilmaan. Alusten typenoksidien päästöt on käsi-telty ravinnekuormituksen vähentämistä koskevassa luvussa 4.1 yhteydessä. Ny-kytoimenpiteistä MARPOL-yleissopimuksen ilmansuojeluliitteen rikkimääräykset (Annex VI) ja EU:n rikkidirektiivi tulivat voimaan 1.1.2015. EU:n komissio perusti vuonna 2013 Sustainable Shipping Forumin (ESSF), jonka piirissä erityisesti SECA-maiden (Sulphur Emission Control Areas) viranomaiset miettivät keinoja valvoa polttoaineen rikkisääntöjen noudattamista. Polttoaineen rikkisääntelyyn liittyen rikkipesurivesien ja -lietteen vastaanottokapasiteetti tulee olla järjestetty kaikissa satamissa. Tätä voidaan valvoa satamien ympäristölupien yhteydessä, jolloin sa-taman ympäristölupaan kirjataan vaatimus riittävästä vastaanottokapasiteetista.
Laivaliikenteen osuus Itämereen päätyvästä typpikuormasta on 2-3 %. Mikäli Itä-merestä saadaan typenoksidipäästöjen valvonta-alue (NECA), typpikuorma pienenee 0.4–0.6 %:iin (vrt. 4.1.3).
Alusten päästökaasujen haittavaikutusten vähentämiseksi ja öljyriippuvuudesta irtautumiseksi tulee edistää nesteytetyn maakaasun eli LNG:n käyttöä (liquefied natural gas) alusten polttoaineena. Tämä edellyttää vähintään kaasun ja dieselin se-oksella toimivaa dual-fuel -moottoritekniikkaa ja LNG:n käyttöä tukevaa infrastruk-tuuria. LNG:n käytön edistämiseksi toimenpideohjelma käsittää yhden toimenpiteen.
Kaiken kaikkiaan merenkulkuun liittyvien toimenpiteiden riittävyys voidaan arvioida vasta, kun ne ovat olleet voimassa jonkin aikaa.
Merenkulun turvallisuuden varmistaminen
Itämeren mataluus ja saaristoisuus sekä talviolosuhteet tekevät Itämerestä vaativan navigointiympäristön, mikä lisää vaaratilanteiden ja onnettomuuksien riskiä. Meri-turvallisuus koostuu navigointiturvallisuudesta, alusturvallisuudesta ja merenkulun turvatoimista. Navigointiturvallisuuden keskeisiä tekijöitä ovat ajantasaiset navigoin-titiedot, asianmukaisesti merkityt väylät ja toimiva liikenteen ohjaus. Alusturvalli-suuteen kuuluu alusten tekninen merikelpoisuus ja henkilöstön pätevyys.
Suomen rannikoilla liikenteen ohjaus on keskeisessä asemassa meriturvallisuu-den takaamiseksi. Tärkeimpiä liikenteenohjaustoimia ovat alusliikennepalvelu VTS (Vessel Traffic Service) ja GOFREP (Gulf of Finland Reporting System). VTS seuraa liikennettä rannikon väylillä ja toimittaa laivoille tiedonantoja, järjestelee alusliiken-nettä ja antaa tarvittaessa navigointiapua. GOFREP on Suomenlahden alusliikenteen pakollinen ilmoittautumisjärjestelmä, joka kattaa Suomenlahden kansainvälisen me-rialueen. Valvonta ja alusten neuvonta toteutetaan yhteistyössä Suomen, Viron ja Ve-näjän liikennekeskuksista. Nykytoimenpiteet ovat pitkälti riittäviä, mutta lisätoimia tarvitaan kehittämään liikenteenohjausta ja parantamaan alusten ja VTS-keskusten välistä reaaliaikaista ja ajantasaista sähköistä tiedonvaihtoa esimerkiksi sää-, aallok-ko-, vedenkorkeus- ja jääolosuhteista sekä erikoistilanteista.
Merenmittaus turvaa merenkulun väylät
Alusten lukumäärät ovat lisääntyneet ja erityisesti säiliöalusten koot kasvaneet, min-kä vuoksi merikartoituksen julkaisemat tiedot alusten min-käyttämien reittien syvyyksistä ovat tärkeä meriturvallisuutta lisäävä toimi. Suomessa kauppamerenkulun väyliä on noin 3 900 kilometriä ja rannikkoväyliä noin 8 200 kilometriä. Liikenneviraston Meri-kartoitus julkaisee Suomen meri- ja järvialueelta painettuja ja elektronisia merikarttoja sekä vastaa karttoihin liittyvän jatkuvan päivityspalvelun toiminnasta. Merikartoitus ylläpitää merikartoitustietojen aineistopalvelua ja julkaisee merikarttoihin liittyviä muita julkaisuja. Merihätätilanteiden edellyttämät suojasatamat ja niihin johtavat väylät on kartoitettu Suomenlahdella ja parhaillaan tehdään mittauksia Saaristome-ren, Ahvenanmaan ja Pohjanlahden suojasatamiin.
Merikartoituksen nykytoimista merkittävin on HELCOMin merenmittaussuunni-telman toteutus. Tavoitetason on arvioitu valmistuvan vuonna 2016. Suunnimerenmittaussuunni-telman mukaisesti merenmittauksia ja syvyyskartoituksia laajennetaan normaalien reittien läheisille alueille. Lisäksi Itämeren merenkartoituskomissio on perustanut vuonna 2013 Itämeri-tietokannan (BSHC-portaali), jonka avulla jaetaan syvyystietoa ja poh-jatopografiatietoa. Lisätoimenpidetarpeet on mahdollista arvioida vasta HELCOMin merenmittaussuunnitelman valmistuttua vuoden 2016 jälkeen.
Öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntakyky
Meriliikenteen kasvu on eräs onnettomuusriskiä lisäävä tekijä. Alusonnettomuuksiin liittyy aina riski henkilö- ja ympäristövahingoista. Öljykuljetusten määrä ja alusten koko Itämerellä ja etenkin Suomenlahdella on kasvanut ja se voi kasvaa edelleen Venäjän Suomenlahdella sijaitsevien satamien kasvavan öljyvientikapasiteetin seu-rauksena. Tästä syystä Suomessa on panostettu pitkäjänteisesti alusöljyvahinkojen ja -kemikaalivahinkojen torjuntavalmiuteen. Torjuntavalmiuden kehittäminen ja yl-läpito käsittää myös kansainvälisen yhteistyön muiden Itämeren rannikkovaltioiden kanssa. Keskeinen torjuntavalmiuteen liittyvä lainsäädäntö käsittää öljyvahinkojen torjuntalain, valtioneuvoston asetuksen öljyvahinkojen torjunnasta, asetuksen vuo-den 1992 Itämeren alueen merellisen ympäristön suojelua koskevan yleissopimuk-sen voimaansaattamisesta sekä Suomen kahdenväliset sopimukset Venäjän ja Viron
kanssa sekä Pohjoismaiden väliset ja arktisten maiden väliset sopimukset yhteistyöstä ympäristövahinkojen torjumiseksi.
Valtion öljyntorjuntaviranomaiset ja pelastuslaitokset ovat esittäneet suunnitelman kymmenen uuden Iluokan öljyntorjuntaveneen yhteishankinnasta Suomenlahden ja Saaristomeren alueille, mutta lopullisten hankintapäätösten puuttuessa suunnitel-mat ovat vielä toteutusuunnitel-matta. Osa nykyisistä keskikokoisista öljyntorjunta-aluksista on tekniikaltaan ja torjuntakalustoltaan vanhentuneita, joten niiden korvaamiseen uusilla tulee panostaa lähivuosina. Alusten öljyntorjuntakalustoa on nykyaikaistet-tava apuvälineillä, joiden avulla torjuntaa voidaan suorittaa myös pimeässä. Myös aluskemikaalionnettomuuksien torjuntaa varten tarvitaan sekä uusia varusteita että henkilökunnan koulutusta.
SYKE on kehittänyt öljyonnettomuuksien torjunnan varalle Boris-tilannekuvajär-jestelmän, jonka kautta öljyntorjuntaan osallistuvat viranomaiset saavat ajantasaista tietoa öljyvahingosta, sen leviämisestä ja torjunnasta. Järjestelmään on tallennettu myös suojelualueet (Ramsar, Natura 2000-, BSPA-, IBA-alueet), hylkeidensuojelu-alueet, tärkeät kalojen kutuhylkeidensuojelu-alueet, merilintujen keskeisimmät pesimähylkeidensuojelu-alueet, niiden tärkeimmät muuttoreitit ja talviaikaiset kerääntymisalueet sekä uhanalaisten lajien elinympäristöjen esiintyminen. Luontotiedon ja öljyntorjuntakaluston sijaintitiedon perusteella on mahdollista kohdistaa torjuntatoimet sinne, missä niistä kussakin sää-, aallokko- ja jäätilanteessa on eniten hyötyä.
Vapaaehtoisten järjestöjen toiminta öljyntorjunnassa viranomaisten apuna on tär-keä lisä. Järjestöt puhdistavat rantoja ja lintuja sekä toimivat kuljetus- ja ensiaputehtä-vissä. Esimerkiksi ympäristöjärjestö WWF kouluttaa vapaaehtoisia eri tehtäviin sekä kehittää valmiutta käsitellä onnettomuuksissa öljyyntyneitä lintuja ja muita eläimiä.
Suomen pelastusalan keskusjärjestön projekti panostaa vuonna 2015 vapaaehtoisten toiminnan kehittämiseen ja hallintoon. Myös Itämeren suojelusopimuksen puitteissa kehitetään osallistumisvalmiutta kansainvälisiin onnettomuustilanteisiin.
Öljyvahinkojen varalle tulee olla riittävä torjuntavalmius, mutta myös riittävä vastaanottokapasiteetti kerätylle öljylle. Nopeasti käyttöön otettavia öljyisen jätteen välivarastointipaikkoja on oltava tarpeeksi ja lisäksi kerätyn öljyn ja öljyisen jät-teen vastaanotto- ja käsittelykapasiteetin tulee olla riittävä rannikolla, erityisesti Suomenlahdella ja Saaristomeren alueella. Huoltovarmuuskeskuksen selvitys ”Häi-riötilanteiden jätehuolto – ehdotuksia lainsäädännön ja jätehuollon järjestämisen kehittämiseksi” sisältää ehdotuksia koskien öljyisen jätteen käsittelyä öljyonnetto-muuden yhteydessä. Osa näistä ehdotuksista edellyttää lainsäädännön muutoksia.
Riittävä torjuntavalmius ja kerätyn öljyn vastaanotto tulee huomioida alueellisissa öljyntorjuntasuunnitelmissa, joiden toteutusta tuetaan taloudellisesti valtion budjetin ulkopuolisesta öljysuojarahastosta.
Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) vuonna 2014 julkaiseman tuloksellisuus-tarkastuskertomuksen 2/2014 ”Suomenlahden alusöljyvahinkojen hallinta ja vas-tuut” mukaan Suomen ja naapurimaiden yhteinen ympäristövahinkojen torjuntakyky avomerellä on lähes riittävällä tasolla. Tämän hetken suurimmat puutteet Suomen torjuntakyvyssä liittyvät VTV:n mukaan ulkosaaristossa suoritettavaan torjuntaan, kerätyn öljyn ja öljyisen jätteen välivarastointi- ja käsittelykapasiteettiin sekä kemi-kaalivahinkojen torjuntavalmiuteen. Puutteita on myös torjuntahenkilöstön määrässä sekä torjuntaan osallistuvien tahojen osaamisen tasossa. VTV:n tarkastuskertomuk-sessa todetaan, että Suomen ympäristökeskuksen ympäristövahinkoryhmän resurssit ovat viime vuosina vähentyneet ja osaamispohja on muuttunut, jolloin resurssit eivät riitä tulevaisuudessa torjuntatöiden johtamiseen ilman lisäresursointia. Ympäristö-vahinkojen torjuntavalmiudesta vuonna 2009 tehdyn kokonaisselvityksen päivit-täminen on meneillään ja strategian laatimista ehdotetaan uudeksi toimenpiteeksi.
Öljy- tai kemikaalivahingon sattuessa on tarpeen selvittää ja seurata onnettomuuden seurauksia sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Vuonna 2012 laadittiin Suomen
kansallinen toimintasuunnitelma Itämerellä tapahtuvien öljyvahinkojen ekologisten seurausten osalta. Esiselvitys vastaavanlaisen toimintasuunnitelman laatimisesta myös kemikaalivahinkojen seurausten osalta valmistui 2015.
Merenhoidon toimenpideohjelma sisältää neljä uutta toimenpidettä, joilla paranne-taan merenkulun turvallisuutta ja riskien hallintaa sekä öljy- ja kemikaalivahinkojen torjuntakykyä.
4.9.2