nuksissa on pidettävä silmällä, että ne ovat kaupungin kaunistukseksi eivätkä pilaa sen ulkonäköä

Kivirakennusten

rakentamista oli joRuotsin vallan aikana koetettu edistää säätämällä v. 1757, että niiden ^rakentaja vapautetaan kruunulle menevistä henkilömaksuista jaettä rakennusaineetovattullivapaat. Säädös koski myöskin maaseutua aina vuoteen 1781 asti. V. 1816 säädettiin meil-läkin, että 2- tai

3-kerroksisten

kivitalojen rakentajat saavat ^helpotusta majoitusrasituksista.

Katujen leveydestäoli v. 1664 majatalosäännössä määrätty, että uusien pääkatujen minimileveys oli oleva 20 ^{kyyn. ja}

Tukholman

rakennus-säännössä

v.

1736 ja 1763 se

oli

^lisätty 24 kyynäräksi. Sama ^leveys

oli

varattava myöskin rantakaduille, mutta poikkikaduille ja kujille riitti 20—16 kyynärän leveys. Katujen keskimääräinen leveys oli kuitenkin varsinkin pikkukaupungeissa vain 12—15 ^kyyn.

Pääkatujen kiveäminen oli mainittu jo v. 1619 säädöksissä, mutta tätä määräystäkään ei oltu noudatettu köyhissä oloissamme. Jalkakäytäviä ryhdyttiin rakentamaan vasta 1800-luvulla. Sitä koskeva määräys sisältyi m.m. Helsingin v. 1825 vahvistettuun rakennussääntöön. Vertailun vuoksi mainittakoon, että niinkin huomattavassa liikekeskuksessa kuin Göte-borgissa jalkakäytävät tulivat käytäntöön vasta 1837. Pääkadut ^ja raas-tuvantori olivat kivettyjä jo 1800-luvun alkupuolella Raumallakin ja torin kivitys uusittiin 1860-luvulla, mutta jalkakäytävätvarustettiin pääkaduil-lekin vasta 1890-luvulla.

Julkisista

rakennuksista oli vaadittu hyväksytyt piirustukset jo v:sta 1776 lähtien.⁵ Sääntönä oli meillä, että julkistenrakennusten

piirus-tukset

^hyväksyi v:sta 1810 lähtien Intendenttikonttori ja kaupungin yksi-tyisten rakennusten piirustukset kaupungin maistraatti. Tässä, kuten monessa muussa suhteessakin, uudet rakennussäännöt vaativat maistraa-tilta

rakennustoiminnan

entistä huolellisempaa valvontaa.

Rauman elok. 12 p. 1823 vahvistetun rakennus säännön^r> ensimmäinen

artikla sisälsi

määräyksiä kaupungin laajentamisesta ja uusien rakennus-korttelien suunnittelusta. Niiden suhteen olivalvottava, että uudet korttelit

jakadut liittyivät elimellisesti, mutta laajempina ja säännöllisinä ^neliöinä,

suoria

^linjoja noudattaen kaupungin entiseen asemakaavaan. Kaikista asemakaavan

muutoksista

^{oli kartta ja} seikkaperäinen selitys jätettävä maaherran kautta viranomaisille asianmukaisesti hyväksyttäviksi, ennen-kuin mihinkään muutoksiin ryhdyttiin. Jos kaupunki paloi osittain tai kokonaan, oli

entiset

epäsäännölliset

korttelit

^ja tontit suoristettava ja kadut laajennettava. Uusiin kortteleihin oli varattava tilavat torit ja muut avonaiset paikat ja

rantakatu

oli varattava 24 kyynärän levyiseksi.

Rantalaituri

oli kivettävä ja laituriin varustettava laivojen kiinnitys-laitteet.

Rakennussäännön toinen artikla sisälsi rakennustontteja koskevia ohjeita. Kaupungin keskustaan oli varattava tilavammat tontit varak-kaampien kauppiasten ja porvarien

rakennettaviksi

ja kaupungin

laita-Kuninkaankatu. Valokuvattu 29. k- 189U

osiin

vähävaraisille

^{pienempiä ja} halvempia. Tontteja

ei

saanut jakaaniin pieniksi, että tilanahtaus estäisi rakentamasta tontille kyllin arvokasta liike- ja asuinrakennusta, mutta naapurien sallittiin kuitenkin tontinosia vaihtamalla suoristaa tonttien rajoja. Kun syntyi erimielisyyttä kahden tontin

välillä olevan

tontin lunastamisesta, _oli suuremman tontinlisäyksen

tarvitsevalla

^{naapurilla ja}komeampaa taloa rakentavalla etuoikeus tontin saamiseen, samoin sillä, joka kulmatontista puheenollen asui suurem-man kadun varrella. Uusissa rakennuskortteleissa oli ensiksi rakennettava yleistä

katua

reunustavat tontit ja sitten sivutontit. Tuulimyllyt, maka-siinit ja aitat y.m.s.

oli

sijoitettava sopiviin paikkoihin kaupungin laidalle.

Kallioiset jamuuten vaikeasti rakennettavat tontit oli luovutettava raken-tajille huokeammalla kuin tavalliset tontit ja tarpeen mukaan oli niiden rakentajille myönnettävä vapaavuosia kaupungin rasituksista tai

makset-tava ^kaupungin varoista rakennusapua. Tämäntapaiset määräykset ilmen-sivät rakennussäännön päätarkoitusta: oli kaikin tavoin edistettävä

kau-pungin rakennustoimintaa ja kaupungin kaunistamista mahdollisimman edustavilla rakennuksilla.

Rakennussäännön kolmannessa artiklassa määrättiin ensiksikin, _että maistraatissa oli aina oleva nähtävissä kaupungin geometrinen asema-kartta, josta ilmeni kunkin rakennuskorttelin jatontin suuruus sekä

muu-tokset, joita

kortteleissa

ja tonteilla ajan oloon toteutetaan. Ellei kaupun-gissa ollut kaupungininsinööriä, merkitsi maanmittari asemakarttaan kulloinkin tulevat muutokset. Maistraatin tuli myöskin pitää n.k. tontti-kirjaa, johonmerkittiin kunkin rakennuskorttelin ^jakunkin tontin numero

ja laajuus sekä kaikki esiintyvät muutokset ja tonttialueiden vaihdot.

Jos tonttinaapurien tai ostajan ja myyjän välille syntyi riitaa tontin alasta tai rajoista, oli kutsuttava luotettava maanmittari mittaamaan tonttia

Rakennus-Raatimiehen

^ja asianosaisten läsnäollessa

sekä

laatimaan siitä vastaava tonttikartta. Kiinnekirjoihin, joita kaupungissa annettiin taloihin ja tontteihin, oli tontin laajuus merkittävä kyynärinä kartan ja tontti-kirjan mukaisesti.

Katujen, torien, laiturien jarantateiden kiveämisestä määräsi raken-nussääntö, että sekä kadut että kujat oli kivettävä, ellei pakottavia ^syitä esitetty vapautuksen saamiseen. Kunkin tontinomistajan

oli

kivettävä katu tonttinsa

kohdalta

^{kadun % leveyttä} tai torin varrella 8 kyynärän levey-deltä rakennuksesta lukien.Katuojat olivat myöskivettävät, jottane pysyi-sivät auki javesi voisi vapaasti virrata niitä pitkin. Uusienkatujen leveys oli oleva vähintäin 18 ja kujien 12 kyynärää. Tontin poikki kulkevista ojista vastasi tontin omistaja laatimalla ojaan joko kivityksen tai puisen suojuksen. Katujen poikki johtavat ojat oli varustettava holvi- tai

lankku-sillalla.

Kaduilla olevienpoikki-ojienkunnosta vastasivat lähimpien tonttien omistajat, mutta suuret viemärit oli kaupungin pidettävä kunnossa.

Rakennus-Raatimiehen oli joka vuosi Mikkelinmessun aikaan annettava kirjallinen selostus katujen hoidosta ja kunnosta ja maistraatin tuli

velvoittaa

talonomistajat selostuksessa mainittuihin korjauksiin. Maist-raatin oli myöskin huolehdittava siitä, että kaupungissa oli ammatti-taitoinenkadunlaskija, joka vahvistetun ohjesääntönsä mukaisesti, määrä-tystä maksusta ja

Rakennus-Raatimiehen

valvonnan alaisena suoritti katujen kiveämistöitä.

Toreiksi ja julkisiksipaikoiksi varatuilta alueilta kaupungin oli pois-tettava kalliot ja kivet ja ^{täytettävä} rämeiset kohdat, mutta kaduilta särjettiin kivet läheisten tonttien omistajien kustannuksella. Ellei talon-omistaja suorittanut kadun kunnossapitovelvollisuuttaan, toimitutti maist-raatti sen hänen kustannuksellaan asianmukainen sakko kustannuksiin lisättynä.

Kadunpuoleisten sisäänkäytävien porrasaskelmat samoinkuin esto-kivetkään (avvisare) eivät saaneet ulottua IV2 kyynärää kauemmaksi rakennuksen seinästä eikä kujille ollut lupa laittaa yhtään porrasta oven eteen.

Yksityisten talojen omistajat eivät saaneet tehdä mitään muutosta tai uudistusta talossaan, ennenkuin maistraatin lupa oli saatu, uhalla, että rakennus puretaan talonomistajan kustannuksella. Tämä ^määräys tuli kuitenkin Raumalla voimaan vasta 1857. Uutta taloa rakennettaessa oli Rakennus-Raatimiehen tarkastettava itse paikalla, ennenkuin kivijalka rakennettiin, ettei uudisrakennus missään suhteessa rikkoisi ^säädettyä

asemakaavajärjestystä.

Kaupungin kaunistamiseksi oli säädetty, että torien ympärille oli rakennettava komeimmat talot, rakennusten kadunpuoleiset ikkunat oli asetettava ^keskenään samaan korkeuteen ja säännöllisen kauas toisistaan jatalon portin "symmetriaan ja proportioniin” oli kiinnitettävä erikoista huomiota. Ulkohuoneita, kuten navettaa tai läävää, ei ollut lupa rakentaa kadun varrelle, vaan pihan perälle tai sivulle.

Tulenvaaralle

^alttiit

työ-pajat, kuten panimot, savenvalajan työhuoneet, värjäämöt, leipomot y.m.

oli sijoitettava kaupungin laidalle, elleivät ^ne olleet kivirakennuksessa.

Niiden lattiat oli laskettava kivillä tai tiilillä. Saunan kiukaat oli holvat-tava javarustettava savupiipulla, jakaikki riihet rakennettava kaupungin

ulkopuolelle. Tulenvaaran takia kiellettiin rakentamasta puurakennuksia useamman kerroksisiksi. Kivijalan korkeus oli määrätty IV2 kyynäräksi.

Turvekattoa ei enää hyväksytty kaupungintaloihinkuin korkeintaan ^jossain syrjäkujien varrella kaupungin vanhimmissa osissa. Rautalevyjä suosi-teltiin puutalojenkin katonpeitteeksi, ellei sopivia lautoja tai kattopuita ollut saatavissa.

Rakennusten seiniä ja kattoa sekä tontinaitaa ei ollut lupa

sivellä

tervalla, vaan punamulta- tai muita värejä, esim. keltaista väriä, tuli käyttää seiniin ja aitaan ja punaista tai mustaa väriä

kattoihin.

Saman

rakennuskorttelin

eri tonttien väliin oli varattava vähintäin 2 kyynärää leveä palokatu, ^jokakatua vasten ^oli varustettava aidalla. Palo-kadulle rakennettavan aidan rakensivat rajanaapurit ja kunkin talon-omistajan oli sille osalle tonttirajaa, jossa ei ollut rakennusta, kustannet-tava kaunis, tiheä, tasakorkea lauta-aita. Räystäät oli varustettava vesi-kouruilla, ettei räystäsvesi vahingoittaisi rakennuksia tai haittaisi jalan-kulkijoita.

Kivitaloja suositeltiin rakennettavaksi torien ja pääkatujen varsille.

Raumalla oli ensimmäinen kiviasuinrakennus Pinnalassa, rakennettu 1790-luvulla, ^jatoinen rakennettiin ^sen lähelle 1830-luvulla. Mutta sitten kuluikin aikaa 1890-luvulleasti, ennenkuin uusia kivitaloja ilmestyi kau-punkia

kaunistamaan.

Kivitalon katto oli päällystettävä rautalevyllä tai kattotiilillä. Tulensijat oli varustettava vähintäin 6 tuum. ^paksulla muu-rilla 9 tuumaa kattopalkeista ja lattiantäytteistä. Tulensijan eteen oli

lattialle asetettava rautainen suojalaatta ja takanedustan lattia oli

% kyyn. leveydeltä päällystettävä öölannin kivillä tai tiilikivellä. Savu-torvet oli sijoitettava katonharjalle ja muurattava vähintäin 2 kyyn.

korkeiksi.

Rakennussääntö tehosti myöskin kaupungin julkisten rakennusten valvontaa. Maistraatin oli

huolehdittava

siitä, että ne rakennettiin kau-pungin

kaunistamista silmällä

pitäen mahdollisimman hyviksi, käytännöl-lisiksi ja vähin kustannuksin. Niiden edessä ei saanut ollayksityisiä taloja,

vaan ne oli empiirityylin mukaisesti kadulla eristettävä muista raken-nuksista.

Kaupungin laitaosissakin, n.s. köyhien kortteleissa, oli rakennus-säännön määräyksiä noudatettava uusia taloja

rakennettaessa.

Siisteyttä

ja

ikkunoitten

säännöllisyyttä oli poikkeuksetta pidettävä silmällä. Kaivo oli mikäli

mahdollista rakennettava

joka talon pihaan, jotta vettä olisi runsaasti

saatavissa

^palon sattuessa, mutta vanhanaikaiset, korkeat kaivon-vinnit

oli korvattava

pumppukaivoilla tai sopivilla

sankolaitteilla

rauta-köysineen. Toreille ja muille julkisillepaikoille sijoitettujen kaivojen

suo-juksiauusittaessa oli

laadittava

erikoiset piirustukset niitä varten.

Tontteja ja rakennuksia koskevat, talonomistajien väliset riidat oli maistraatin selvitettävä mikäli ne eivät vaatineet oikeusistuimen^käsittelyä ja ratkaisua. Maistraatti oli vastuussa siitä, että rakennussääntöä seu-rattiin. Vv. 1877—1878 uusittiin Rauman rakennussääntökin ^v:n 1856 kau-punkien rakentamista ja järjestämistä koskevan asetuksen mukaiseksi.

Uuden rakennussäännön tärkein määräys oli, että yksityisen oli pakko luovuttaa lunastettavaksi ^tontti, joka oli asemakaavan uudistukseen tarpeellinen.⁷ V. 1882 vahvistettiin sellainen muutos sen ^{12:een§:ään, että} vanhoilla tonteilla olevat kelvottomat rakennukset voitiin lunastuksetta repiä japoistaa. V. 1900 hyväksyttiin rakennusjärjestys uutta

kaupungin-osaa varten. Lääninarkkitehti teki siihen eräitä muutoksia, jonka jälkeen senaatti vahvisti sen v. 1902.⁸

♦ ^{* *}

Rauman kaupungin asemakaavaan eivät v. 1823 vahvistetun rakennus-järjestyksen määräykset kuitenkaan päässeet, kuten nähdään, ^pitkään aikaan vaikuttamaan, sillä jo ennakolta oli siinä otettu huomioon, että asemakaavan uusiminen oli tapahtuva sitä mukaa kuin kaupungin asuja-miston varat sallivat ryhtyä suurisuuntaisempiin uudistuksiin. Mutta naapuritonttien järjestelyssä näkyy rakennusjärjestyksen vaikutus välit-tömästi ^sen tultua voimaan. Niinpä maistraatin pöytäkirja toukok.

10 p:ltä 1824 toteaa kauppaporvari Henrik Johan ^Östmanin jaraatimies Adam Paqvalinin sopineen tonttiensa rajan

suoristamisesta.

Kauppa-porvari Östmanomisti Torikadun varrella (n:o ⁹⁾ olevan Östmanni-nimisen talon sekä Tavastintalon, joka sijaitsiKuninkaankadun varrella (n:o 14),

ja

raatimies

Paqvalinille kuuluivat Jäkäri (n:o 10) ja Mareliini (n:o 11) Torikadun varrella. Tontin mittaus toimitettiin virallisen juhlallisesti ja äärimmäisen tarkasti niinkuin rakennusjärjestys edellytti. Samoin oli

laita

^tontin rajan järjestelyssä, jokakoski puuseppämestari Joh. Pihlmanin Kuninkaankadun 22:ssa omistamaa Iso Mestilän japorvari Henrik Gustaf

Åbergin omistamaa Pakilan ja

Tonttilan

yhdistettyä

tonttia sekä

kap-palaisenleski Maria Kristiina Solinin omistaman Vähä Lakarin talon tonttia. Tämä rajansuoristus mainitaan maistraatin pöytäkirjassa lokak.

4 p:ltä 1824.

Rakennusjärjestyksen vaikutus ilmenee kuitenkin lähinnä siinä, että maistraatti keväällä 1836ryhtyi toimenpiteisiin kaupungin maiden

kartoit-tamiseksi ja mittauttamiseksi.⁹ Tuloksena näistä toimenpiteistä oli maan-mittari Anton Joh. Köneholmin vv. 1836—1840 valmistama Rauman

tilus-kartta. Kartta selityksineenantaa erinomaisen tarkan kuvan Rauman kau-pungin silloisesta maanomistuksesta.¹⁰

Röneholmin

tiluskarttaan

liittyvä kaupungin asemakartta on suppeu-destaan huolimatta tärkeä rakennustoimen kehitystä seurattaessa, sillä siinä näkyvät

silloiset

rakennuskorttelit erittäin selvästi. Sitä ^täydentää

C. W. Gyldenin kartta vuodelta 1841, ^{jossa vanhan kaupungin numeroidut}

talontontit

^{esiintyvät selvinrajoin} kortteleissaan. Josvertaamme Gyldenin karttaa Joh. Tillbergin v. 1808 laatimaan ^v. 1756 kartan jäljennökseen, havaitsemme rakennetun alan olevan ^v, 1841 asemakartan mukaan miltei v. 1756 osoittamissa jaentisen tulliaidan merkitsemissärajoissa. Asuttuja tontteja oli kuitenkin tullut noin puolikymmentä lisää joenpohjoispuolelle, pappilasta länteen, samoin etelärajalla, Naulamäessä, olleille kaalimaille.

Tillbergin karttaan on katujen nimistä merkitty vain Rautilankatu, kauppatorilta itäiseen tulliin johtavaTorikatu, Vanhankirkonkatuja Taka-katu ja poikkikaduista vain Lakarinkatu ja Isokirkkokatu. Gyldenin kar-tassa sensijaan esiintyvät 1840-luvulla käytännössä olleet kadunnimet:

Pohjoiskatu, Pohjoinen

Malminkatu

Kiviniemessä, Kuninkaankatu (Rau-tilankatu), kauppatorilta itäiseen tulliin johtavaKauppamieskatu (Tori-katu) jatorilta läntiseen tulliin johtavaLäntinen Tullikatu, Vanhankirkon-katu, Eteläinen Pitkäkatu ja Takakadun ja Naulamäen kujien seassa on Etelämalminkatu.

Poikkikatuja on ^nimetty: Itäkatu, Jokikatu (Vähäpoikkikatu), Iso-poikkikatu (Lakarinkatu), Vähäkirkkokatu, Isokirkkokatu ja sen jatko Raatihuoneenkatu, Koulumestarin ja Papin katu (Pappilankatu) ja Län-tinen

Poikkikatu

(Länsikatu). Kauppatori _{on nimetty} Raatihuoneen-toriksi ja Karjanketo (Kalatori) Uudeksitoriksi. Tämä tori oli v:een 1849 asti Hevostorina, mutta muutettiin sitten Kalatoriksi ja Hevostoriksi

valittiin aukeama

^{Äyhön järven} rannalta. Hauinkuonon aukeamaa kutsut-tiin

Kolmikulmatoriksi. Viimemainitun

torin nimi oli 1820-luvullamyöskin Kauppamiestori (Köpmanstorget). Kaupungin rikkaimmat

puutavara-kauppiaat asuivat näet silloin

itäisessä tullissa. Korttelien nimet

^ovat

v. 1841 kartassa Kirkkokortteli, Itäinen, Eteläinen, Läntinen ja Pohjoi-nen kortteli.

Julkisista

rakennuksista on mainittava, _että Pyhän Ristin kirkon vieressä olevaa kappelia silloin käytettiin kaupungin ruiskuhuo-neena. Kaupungin Köyhäinhuone sijaitsi joen etelärannalla tontilla nro 218 porvarintytär Ulriikka Pihlmanin tarkoitukseen lahjoittamassa Oja-lan talossa.

Asemakaavan uudistaminen oli esillä jälleen v. 1850, jolloin maanmit-tari Carl ^Ceder laati asemakartan.¹¹ Tämä ehdotus poikkesi niin suuresti vanhasta asemakaavasta, ettei yksikään rakennuskortteli olisi jäänyt enti-selleen, jos sitä olisi seurattu. Lähettäessään Cederin ehdotuksen

kuver-nöörille

kesäk. 3 p. 1852 maistraatti suositteli kaupungin laajentamista länteen ja

lounaaseen

^päin. Kariniemellä oli näet viljelemätöntä maata asuntotonteiksi. Kauppias Henrik Jonatan Bergströmin kiivaasti vastus-taessa asiaa uudistus jätettiin kuitenkin toistaiseksi. Itämaisen sodan

jälkeen pyydettiin lääninarkkitehti Chievitziltä uusi ehdotus, mutta sama

kielteinen

tulos oli yrityksestä tällä kerrallakin. Vaikka lisääntyvä asukas-luku kiristi vuosi vuodelta asuntopulaa, ei porvaristo suostunut ^vanhojen tonttien uusimiseen. Kun vanhan kaupunginosan uusiminen osoittautui mahdottomaksi, ryhdyttiin laajentamaan kaupungin tonttialaapohjoisen ja etelän puolelta sekä hrnteen päin liittämällä Tarvonsaari niemilleen kau-punkiin.¹²

Vihdoin 1860-luvun alussa oli kirjansitojaRenströmin esittämä laajen-nussuunnitelma edellä mainitun^{v :n} 1852palojärjestyskomitean^jav :n 1856 asetuksen ansiosta niin pitkällä, että Intendenttikonttori tarkasti ja

viimeisteli

Rauman uuden kaupunginosan asemakartan, jonkalaati maan-mittari Henrik Wahlroos v. 1863. Tämä suunnitelma merkitsi kau-pungin rakennusalan laajentamista Tarvonsaarelle, nykyisen Valtakadun molemmin puolin. Palovaaran torjumista ja kaupungin ulkoasun

vaati-muksia

palvelivat tässä suunnitelmassa laajat puistot. Kanaalin

kummal-lekin puolelle, vanhan jauuden kaupunginosan välille

oli

suunniteltu puisto kiemurtelevine käytävineen ja tämän puiston ^jatkoksi esplanaadi, joka

jatkuiuudenkaupunginosan halki Puomkallionrantaa kohden. Sitä leikkasi pohjois-eteläsuunnassa kaksi esplanaadikatua, joiden välillä oli ^Suurtori,

ja sen rajana pohjoispuolella suuri keskuspuisto. Kemin kaupungin edellä mainittu empirityyiinmukainen ^asemakaava on ilmeisesti ollut tämän esikuvana.

Puomkallion rantaan oli suunniteltu Satamatori, Otan rantaan Kala-tori jaTarvonsaaren sillanlänsipuolelle, joenrantaan, Puutavaratori. Siitä

etelään jatkui joen rantaa somistava puisto merenrantaa kohti. Tämän

asemakaavan

vahvisti keisari tammik. 11 ^p. 1865 ja kartan laati maan-mittari Henrik Wahlroos lopulliseen ^asuun

v.

1866.¹³

Tonttien väliin v. 1865 asemakaavassa suunnitelluille, 50 ^jalkaa leveille n.k. puisto- eli palokaduille ei ollut lupa rakentaa, vaan tontin-omistajan oli osaansa istutettava lehtipuita kahden vuoden kuluessa saa-tuaan tontin haltuunsa. Kaupungin keskustassa oli pihat varattava vähin-täin 2,160 neliöjalkaa avariksi. Kivirakennusten pihat saivat olla ahtaam-piakin. Talon aita oli rakennettava 8 jalkaa korkeaksi kadun, mutta 4 ^jalkaa korkeaksi puutarhan puolelta. Asuinhuoneen ^kivijalka oli oleva 4 ^ja ulkohuoneen 3 jalkaa korkea, asuinrakennuksen seinä korkeintaan 20 ^{jalkaa ja}

ulkohuoneen seinä

16 jalkaa kivijalasta katonsiteeseen.

Kaupungin kaunistamiseksi oli määrätty, että

asuinrakennusten

ulko-seinät oli kadun ja torin varrella joko laudoitettava ja maalattava tai verhottava kalkkiruukilla tai tiilillä. Nurkat oli salvettava sileiksi.

Vanhassa osassa sallittiin nurkanpäitä, kunhan rfh maistraatin ^ohjeiden mukaan muodostaisivat pilareita tai järjestettäisi vähemmän silmiin-pistäviksi.

Vaikka

^{jokaista rakennusta varten} oli etukäteen hankittava maist-raatin hyväksymä piirustus,

velvoitti

rakennusjärjestys jonkun maistraa-tinjäsenen

asianomaisen

asiantuntijan kanssa toimittamaan tarkastuksen

uudisrakennuksella, johon katon alus oli jo laskettu, ennenkuin oli lupa saattaa lattiaa ja välikattoa valmiiseen kuntoon. Sekä tontin omistaja että rakennusmestari saivatsakkoa, jospiirustuksista tehtiinrakennustyön kestäessä poikkeuksia.

Uudessa asemakaavassa suunniteltiin rakennustontit paljon laajem-miksi entisestään, nimittäin runsaasti 9,686 —8,050 neliökyynäräksi, sen sijaan että laajin tontti oli v. 1756 ^{6,093 ja} pienin 732 neliökyynärää.

Uudessa osassa, ^jonne sijoitettiin seminaari ja rautatienasema, onnistui

suunnitelma suurin piirtein, mutta vanhan kaupungin asu ei ottanut muut-tuakseen. Maanmittari Wahlroos laati v. 1876 vanhan osan uusimiseksi taasen uuden asemakaavan, johon liitettiin myöskin v. 1865 vahvistettu uuden osan asemakaava. Huomio kiintyy tässä kartassa vanhaan kau-punginosaan suunniteltuihin puistokatuihin.

Virallinen tarkastuspöytäkirja lokak. 9 p:ltä 1876 tiedoittaa siitä seuraavaa:¹⁴

"Läsnä olivat maistraatin puheenjohtaja ja jäsenetsekä hyvinä miehinä maistraatin-sihteeri Carl Wilhelm Solin ja jako-oikeuden sihteeri Carl Rehell. Sittenkun virka-määräys oli luettu eikä ilmaantunut esteellisyyttä toimitusmiehiä vastaan, esitettiin Keis. M. armossa 30/12 1864—11/1 ¹⁸⁶⁵ vahvistama asemakaava kaupungin laajenta-miseksi ja MerikaupunkiRauman asemakartta vuodelta 1756, ^jonkaoli laatinut ylimää-räinen maanmittari Daniel Gadolin. Nämä kartat tarkastettiin ja koska ilmoitettiin, ettei vanhempi kartta v:lta 1756 enää kelvannut perustaksi uudistusta osoittavien tonttirajojen piirustamiseksi ja pohjapiirroksen laatimiseksi, syystä että kaupungin asemakaavassa oli sittemmin ^tapahtunut laajennuksia ja muutoksia, niin päätettiin laatia kokonaan uusi asemakartta ja ottaa siihen niin paljon muuta maata kaupungin ympäriltä, että voitiin ei ainoastaan saada ääriviivat suorakaiteen muotoisiksi, vaan myöskin täydellisesti yhdistää siihen v. 1864—1865 vahvistettu uuden kaupunginosan asemakaava. Mittaus suoritettiin seuraavasta päivästä lukien lokak. 17 p;ään ja piirus-taminen marraskuun 1 p:stä 6 p:ään ja sen jälkeen marrask. 7 p. kokoontuivat ruukku-mestari Nybergin taloon allekirjoittanut sekä valtuusmiesten kokouksessa lokak. 23 p.

valitut valtuusmiehet, puheenjohtaja kauppias Gabr. Granlund, ja raatimiehet Adolf Wilhelm Granström ja Fredrik Wilhelm Ridderstad, jotka olivat saaneet tehtäväkseen määrätä perusteet ja tarkastaa ehdotus jo asutun alan eli vanhan kaupungin asema-kaavan järjestelystä. Kun laadittu kartta ja siihen lyijykynällä piirustetut uudistusta merkitsevät muutokset oli tarkastettu ja harkinnanmukaiset muutokset niihin tehty, hyväksyttiin kartta puhtaaksipiirustettavaksi ja yksi kappale lähetettiin ^kaupungin

maistraatille.”

Suunniteltua asemakaavan uudistusta ei vieläkään voitu toteuttaa vanhassakaupungissa, sillä kaupungilla ei ollut ^varaa lunastaa yksityisten tontteja ja asuntopula pakoitti maistraatin ^{myöntämään} vastoin suunni-telmaa vanhojen rakennusten korjaus- ja lisäyslupia. Mutta asia edistyi

kuitenkin

hiljalleen. Rauman valtuusto esitti 29 ^p. maaliskuuta 1882 vah-vistettavaksi vanhan kaupunginosan vieläkin uusitun asemakaavan, ^joka

toteutettuna

olisi suuresti väljentänyt asumatontteja ja lisännyt kaupungin puistoja, siis sellaisenaan luonut kauneutta ja viihtyisyyttä

kaupunki-kuvaan.

Mutta asuntopulaa kärsivälle porvaristolle oli vastenmielistä

ajatella tonttiluvun supistamista ainakaan ehdotetussa määrässä.

Van-hassa

osassa oli asuntotontteja 263 ^ja uudistettuun olisi niitä puistojen

Eteläpitkäkatu v. 1906. Valokuvattu Rauman ^museon kokoelmista.

takia sopinut vain 152. Vanha kaupunki oli ehdotuksessa ^{jaettu 4;ään} korttelikuntaan. Ensimmäisessä korttelissa oli 9 rakennuskorttelia, nimit-täin Alku, Vainio, Pohja, Kärppä, Leikari, Tuulensuu, Vänni, Ojala ja Kirkkokortteli. Toisessa korttelikunnassa nimettiin rakennuskorttelit:

Kuha, Kurki, Joutsen, Lajo, Mäki, Korppi, Puisto, Penttilä ja Huvila. Kol-manteen korttelikuntaan kuuluivat rakennuskorttelit Marela, Hauenkuono, Tulli, Käki, Torniainen, Hirvi, Kainu, Peltola, Nummi ja Pääsky ja neljän-teen korttelikuntaan: Kuikka, Kauppi, Raastupa, Haukka, Ranta, Kari, Naula, Pihlava, Kotka, Leivo ja Loppu. Katuja sisältyi tähän asema-kaavaan ensiksikin idästä länteen kulkevina: Pohjankatu, Lajonkatu, Kuninkaankatu, Pohjoinen Puistokatu, Eteläinen Puistokatu, Kauppakatu,

Vanhankirkonkatu

^ja Eteläkatu, ja näiden poikkikatuina ^Rantakatu, Kivi-niemenkatu, Luostarinkatu, Läntinen Puistokatu, Itäinen Puistokatu, Kaivokatu, Nummenkatu ja Itäkatu.¹⁵

Rauman Lehti tervehti uuden asemakaavan hyväksymistä valonpilkah-duksena, joka ennusti kaupungille ripeää kehitystä ja uudenaikaistamista, mutta ^sitä valitettiin, ettei asemakaavaan oltu varattu tonttia Rauman uudelle kirkolle,

sillä

vanha

luostarikirkko

alkoi tulla sietämättömän ahtaaksi mitä enemmän sekä maaseurakunnan että kaupungin asukasluku

lisääntyi. Ehdotettiinpa uuden kirkon paikaksi kirkon itäpuolella olevaa kallioperäistä aluettakin.¹⁶

Mutta tilanne ei nytkään helpottunut, vaan syntyi sitkeä taistelu niiden kaupunkilaisten välillä, joillaoli asuin- jaliiketalonsa vanhassa kau-punginosassa ja

niiden

välillä, jotka olisivat tahtoneet siirtää kaupungin

liikekeskuksen

uuteen kaupunginosaan,

entiselle

Tarvonsaaren alueelle.

Yksityistalojen omistajat puolustivat asemaansa nerokkaasti. Koska oli lupakorjata vanhojarakennuksia vanhassa kaupunginosassa, vaikkei uutta saanutkaan

rakentaa

suorittamatta tontin järjestelyä asemakaavan mukaan, korjasivat vanhan kaupunginosan asukkaat raatimies Ridder-stadin neuvosta rakennuksiaan siten, että ensin ^korjattiin katto ja

seuraa-valla

kerralla seinät, jolloinkatto oli tuettuna korjauksen kestäessä. Näin

voitiin

kiertää

asemakaavan ja rakennusjärjestyksen vaatimuksia vuosi-kymmenestä toiseen. Kun kaupungin katujen vaakitseminen toukok.

7 ^p. 1890 oliannettu maanmittari Arvid Wahlroosin

tehtäväksi

^jahän

alus-tavasti

toimitti vaakitsemisen, havaittiin,

etteivät

monet uudet rakennuk-setkaan

olleet

paalutettuja

asemakaavan

mukaisesti, minkä

vuoksi

insi-nööri ^Y, O. W.

Johansson suoritti v.

1891 sekä vanhan että uuden kau-punginosan punnituksen.¹⁷ Lokak. 25 ^p. 1895 päättivät valtuusmiehet pyytää

insinööri

Emil Sonckilta uuden ehdotuksen vanhaa kaupunginosaa varten.

Rautatien

alueen järjestämiseksi laati

insinööri

G. Idström yksi-tyiskohtaisen asemakaavan v. 1896. Siihen mennessä oli vain ^n. 20

raken-nustonttia

myyty vanhojen

tonttien

^aluerajan ulkopuolelta, vaikka tonttien

7 ^p. 1890 oliannettu maanmittari Arvid Wahlroosin

tehtäväksi

^jahän

alus-tavasti

toimitti vaakitsemisen, havaittiin,

etteivät

monet uudet rakennuk-setkaan

olleet

paalutettuja

asemakaavan

mukaisesti, minkä

vuoksi

insi-nööri ^Y, O. W.

Johansson suoritti v.

1891 sekä vanhan että uuden kau-punginosan punnituksen.¹⁷ Lokak. 25 ^p. 1895 päättivät valtuusmiehet pyytää

insinööri

Emil Sonckilta uuden ehdotuksen vanhaa kaupunginosaa varten.

Rautatien

alueen järjestämiseksi laati

insinööri

G. Idström yksi-tyiskohtaisen asemakaavan v. 1896. Siihen mennessä oli vain ^n. 20

raken-nustonttia

myyty vanhojen

tonttien

^aluerajan ulkopuolelta, vaikka tonttien

In document KAUPUNGIN IV (sivua 61-75)