pyynnöstä Kuruun panemaan siellä al-kuun kiertokoulua.
Johansson
vei 1877Nygrenin edelleenAlajärvelle, missätämä sitten teki pitkän uran kiertokoulunopet-tajana, tunnettuna hartauspuhujana, alku-koulunopetuksen uranuurtajana. Hän jul-kaisi myös kirjasen "Herätyshuuto hei-koimmille Herran Siionissa, ottamaan vaari ja tarkkaamaan asemaansa tänä viehättävänä aikakautena”. Hän oli siinä lestadiolaisuuttavastaan. Kirjanen sai lu-kijoita Kauvatsalla.
J.
K. Uusihaaraksi1906 nimensä muuttanut Nygren kuoli
1916Alajärvellä.12
Vampulassa seurattiin Kauvatsan esi-merkkiä marraskuussa 1863, jolloin kir-konkokous hyväksyi kappalaisen
J.
A.Lindströmin johdolla toimineen "komi-tean” laatimat kiertokoulun säännöt.
Opettajan vuosipalkka koostui siten, että viljamakasiinista kahmaistiin kuvernöö-rin luvalla 3 tynnyriärukiita ja3 tynnyriä
ohria. Lisäksi talolliset maksoivat 3 tyn-nyriä rukiita manttaalilta jakultakin kou-lua käyvältä lapselta perittiin 12 penniä viikossa. Varattomien lastenpuolesta nuo pennit annettiin koulukassan
korkora-hoista, jota paitsi kappalainen
J.
A.Lindström lahjoitti palkastaan tynnyrin viljaa vuodessa virkakautensa loppuun asti. Vampulan kiertokoulu aloitti työnsä toukokuussa 1865. Opettajana toimi Wa-lerius Appelqvist, joka piti myös pyhä-koulua. Vampulassa vanhemmat
epäröi-vät panna lapsiaan kouluun. Ensimmäi-senä vuotena oppilaiden määrä oli
vähäi-nen, mutta 1866koulun läpäisi 60 lasta, vain kymmenesosa kappelin kouluikäi-sistä. Keskimäärin oppilaiden luku pysyt-teli sittemmin 30—60:n paikkeilla. Van-hempien penseän asenteen lisäksi koulu-tushalukkuutta heikensivät katovuodet ja vanhempien köyhyys. Monilla ei ollut an-taavaatteitalapsilleen, jottanämä olisivat päässeet toisten joukkoon. Appelqvist toi-mikoulumestarina kevääseen 1868 asti.13 Emäseurakunnassa oltiinyhä
kotiopetuk-sen varassa. Rovasti Reinhold Hertzberg oli onnistunut kiertokoulun
juurruttami-sessakappeleihin niidenpastorien ja joh-tavientalonpoikien avulla, mutta jostakin syystä Huittisissa uudistuksen toteuttami-nen otti koville. Nälkävuoden 1867 ke-sällä asetettiin uusikoulutoimikunta, jon-ka laatimat kiertokoulun säännöt pitäjän-kokous hyväksyi. Kirkkoherran virkaa tuolloin hoitanutkappalainen
Johan
La-gerstedt oli kelpuuttanut rippikouluun viidestäkymmenestä tutkintoon tulleesta pojasta vain kolmetoista, mutta kaikki tytöt läpäisivätkuulustelun. Tuomiokapi-tuli ei kuitenkaan vahvistanut sääntöjä niissä ilmenneiden puutteellisuuksien vuoksi. Lagerstedt kieltäytyi viemästä niitä uudelleen kirkonkokouksen käsitte-lyyn. Hänellä oli huonoja kokemuksia:
"Kylläpä näen jahuomaitsen erhetykseni,
mutta kirkonkokoukseen tässä asiassa en enää surmikseni mene, sillä siellä olen
Syksyisin elo-syyskuullaalkanut kiertokoulu kulkikylästä kylään. Pulpetit, taulut ja liidut vietiin talosta toiseen. Opettaja oliyleensä kyläläinen jahänen palkkansa maksoi seurakunta. Kerral-laan kiertokoulu kesti 6viikkoa. Työviikko oli tällöin kuusipäiväinen. Työpäiväkesti klo 9—14.
Keikyän kiertokoulu oli
Järän
pytinkirakennuksessavuonna 1920,opettajana Ida Hilden. Teksti jakuva teoksesta ”VanhaaKeikyää”.saanut nielläniin paljon harmia, kun seu-rakunnan jäsenetovat aina kaikissa heitä hyödyttäwäisissä asioissa niin wastaha-koiset ja niinkuin ruottalainen sanoo
’utlåtna’”.14
Kirkkoherra O. F. Ingeliuksella oli edessään samat vaikeudet. Huittisiin pe-rustettiinkin kansakoulu ennen kierto-koulua. Vasta kun rusthollari Oskar
Kivi-ranta 1874 koko ominaispainollaan sitä vaati, kirkonkokous päätti seuraavana vuonna järjestääseurakuntaan kaksi kier-tokoulua. Niille hyväksyttiin ohjesääntö huhtikuussa 1876. Ensimmäiseksi kierto-koulunopettajaksi valittiin Vilho Wile-nius Pöytyältä. Hänet mainittiin 1877
muuttomerkinnän yhteydessä torpparik-si.15
Kauvatsa ja Vampula olivatkumpikin yh-tenä kiertokoulupiirinä; edellinen oli neljänä opetuspiirinä, jälkimmäinen vii-tenä. Emäseurakunnassa muodosti alueen pohjoisosa Kivirannasta ja Huhkolasta Keikyään oman koulupiirin ja eteläosa omansa. Molemmat olivat kuutena ope-tuspiirinä. Huittistenkiertokoulujen mää-rä kasvoi 1879 kolmeksi, 1892 neljäksi,
1896 viideksi ja 1916kuudeksi.16 Kauvat-sa jaettiin 1892 kahteen kiertokoulupii-riin, minä se pysyi vuoteen 1918 asti.
Vampulassa yritettiin vuotta myöhemmin
samaa, mutta kirkonkokous oli tähän val-mis vasta 1895.
Kun Kauvatsan jaVampulan ensimmäi-set koulumestarit jättivät tehtävänsä, ope-tus siirtyi lukkareille. Myös Huittisissa toimi ensimmäinen lukkari-urkuri kierto-koulunopettajana. Opettajien määrän
lisääntyessä heidänkoulutuspohjansa ta-so oli vaihteleva. Kauvatsalla ei nimitetty
1892 toiseen kiertokouluun heti vakinais-ta viranhaltijaa, vaan jäätiin odottamaan, että kunnan kansakoulusta valmistuisi so-pivia kokelaita opettajiksi.
Virkoihin
oli 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa runsaasti hakijoita, mutta varsin nopeaa oli opettajien vaihtuvuuskin. Miltei poik-keuksetta opetus oli siirtynyt naisten tehtäväksi.16Kiertokoulupiirien talot tarjosivat vuo-rotellen paikan koululle. Se toimi
vakiin-nuttuaan kuusi viikkoa kussakin opetus-piirissä, mutta 1900-luvunpuolella Huit-tisissa yhdeksän viikkoapiirissään ja siir-tyi kolmen viikon välein talosta toiseen.
"Koulun tarkoitus on ennenkaikkea lap-sissa herättää tiedon jahalun
Jumalan
sa-naan, tuttavuuden heidän ystävänsä Kris-tuksen kanssa sekä muiston ja
ymmärryk-senkalliista kasteen liitostansa”, sanottiin Kauvatsan kiertokoulun ohjesäännössä v.
1863. Opetusaineina olivat sisältäluku, aapisen jakatekismuksen taitaminen, raa-matunhistorian (Åkerblomino kirja) ja vir-sikirjan tunteminen.
Jos
vanhemmilla tai lapsilla oli halua, opetusta luvattiinantaa lisäksi kirjoituksessa, laskennossa ja ly-hyesti maantiedossa. Emäseurakunnassa laskento vakiintui oppiaineeksi vasta 1879.17Kansakouluasetuksen 1866 ja kirkko-lain 1869mukaan maaseudun alkuopetus
jäi seurakunnan
tehtäväksi.
Tämä tavoite on kirjattu Huittisten kiertokoulujenen-simmäiseen ohjesääntöön 1876: ne olivat
"valmistuslaitoksina emäpitäjän ylhäi-semmille kansakouluille.” Sama pää-määrä olimyöskappelien kiertokouluilla.
Ohjesääntöjä uusittiin 1910-luvulla. Yh-teys kunnalliseen koululaitokseen kuvas-tui myöskiertokoulujen hallinnossa. Kau-vatsalla ja Vampulassa 1860-luvulla hy-väksyttyjen ohjesääntöjen mukaan niitä
johtivat erityiset kiertokoulukomiteat, kunnes tehtävä siirtyi 1880-luvun alussa kirkkoneuvostolle. Emäseurakunnassa
kiertokoulut alistettiin
1876kansakoulun johtokunnanhoitoon. Vampulassa kansa-koulu- jakiertokoulukassat erotettiin toi-sistaan 1883, Huittisissa siirrettiin kierto-koulun opettajien palkat kirkonkassan maksettaviksivasta 1899. "Kiertokouluon kirkollinen laitos”, kirkkoherra Gustaf Manner sanoipainokkaasti Vampulan ro-vastintarkastuksessav. 1903.18Lukukinkerit aloitettiin tammikuussa ja
ne jatkuivatmaaliskuulle. Niissä kävi run-saasti väkeä vielä 1900-luvun puolella.
Lapsilta tutkittiin varsin tarkasti lukutaito sekä katekismuksen jaraamatunhistorian
osaaminen, vanhempien annettiin lukea sisältä jaheiltä kultakin erikseenkyseltiin kristinopin pääkappaleiden sisältöä. Huit-tisissa oli 1800-luvunloppupuolella
tapa-na, että perheestä mies kävi yhtenä ja vai-mo toisena vuonna lukusilla, kun taas kouluiässä olevat lapset ja yksinäiset hen-kilöt olivat mukana säännöllisesti. Kinke-reillä tutkittiin myös, millainen oli kun-kin kyläkunnan siveellinen tila, mutta
"aniharvoin kukaan tahtoo mitään synti-syyttä japahetta ilmituoda jaehkäpä
on-kin parempi”, Vampulan kappalainen Sjöblomarvioi v. 1891.
Kirkko jatkoi väestöltään suurten
yökuntien (kinkerikuntien, lukulahkojen)
pilkkomista pienempiin osiin jarahvas sitä vastusti. Virkaa toimittava kirkkoher-ra
Johan
Lagerstedt määräsi 1867 SuttilanjaRiesolan yökunnista muodostettavaksi kolme lukulahkoa, koska yksin Suttilan puolessa asui lähes 500 henkeä. Kun
yökuntalaiset
eivät jakoa hyväksyneet, La-gerstedt olipakottamassa
heitä siihen: ”...mutta nyt ei kysytty heiltä ollenkaan,
waan ilmoitettiin heille tämä muutos.”
Talonpojat halusivat, että osittaminen oli-si korvattu pitämällä kinkereitä kahtena päivänä perätysten. Ensimmäisenä päivä-nä olisivatkäyneet talolliset,toisena mök-kiläiset. Tuomiokapituli hylkäsi suttila-laisten valituksen ja määräsi jaon toi-meenpantavaksi. Lukulahkoja oli 1900-lu-vun alussa
emäseurakunnassa
26,Vampu-lassa 10 jaKauvatsalla 8.19
"Pieniäpitoja pidetään toisinaan kinke-rien päätyttyä joissakaikki käy säädylli-sesti ja joissaei enää vuosikymmenen ai-kana ole käytetty väkijuomia”, rovasti Wilhelm Lindstedt
vakuutti
v. 1909. Kin-kerit olivatsosiaalinen
tilaisuus: lämmin-henkinen yhdessäolo voitti kuulustelun aiheuttaman pelon.20 Pienet pidot olivat kuitenkin jo paisuneet ongelmaksi asti.HuittistenIsäntäyhdistys otti 1897 tehtä-väkseen lukupitojen lopettamisen ja kin-kerien siirtämisen pois talojen
niskoilta.
Maamiesseura jatkoi 1907 pohdintaa ai-heenaan kinkerikestityksestä johtuvat ta-loudelliset rasitukset.
Kunnallislautakun-nan puheenjohtaja F. O.
Juusela
alusti.Hän sai myös
tehtäväkseen
koota listaan niiden nimet, jotka sitoutuivatluopu-maan lukupitojen järjestämisestä.
Traditio oli
Juuselaakin
voimakkaampi, ja kestitseminen jatkui. Asia tuli maa-miesseurassa kolmanteen käsittelyyn1914—16 ja synnytti ankaraa polemiikkia Lauttakylä-lehden palstoilla. Laskettiin,
että lukupidoista koitui talolle 750 mk:n kustannukset.Kestitys annettiin vain
kut-sutuille vieraille enemmistön kinke-riväestä jäädessä siitäosattomaksi, minkä
ounasteltiin aiheuttavan katkeruutta.
Maamiesseura etsi perusteluja ja ehdotti lukukinkerienjärjestämisensiirtämistä ta-loista kirkkoon. Ongelma ei ratkennut, koska papisto oli syrjässä
muutosesityk-sistä eikä maamiesseura vienyt asiaa
tuo-miokapitulille.21
Kirkollinen kasvatus jaopetus eli 1800-luvun jälkipuoliskollamuutosten aikaa.