rajalla
Pari Mommolan kylän torpparia ryypiske-li kesällä 1861 siinä määrin, että he rii-taantuivat ja toinen pahoinpiteli toisen kuoliaaksi. Syyllinen sai taposta rangais-tukseksi 40 paria raippoja (hän kärsi ne
7.6.1862), julkisen kirkkokurin (hän kesti sen häpeän ruoskintaa seuranneena sun-nuntaina), ja 13.6. hänet oli jo passitettu Viipurin lääninvankilaan, mistä alkoi matka Siperian kaivoksille.19 Virkamie-hillä oli tehtäväkenttänsä: yhteiselämästä piti poistaa sen sääntöjen rikkoja. Kuole-mantuomioiden täytäntöönpano oli 1826 korvattu karkotuksella Siperiaan; loppu-tulos oli usein sama. Kauvatsalta vietiin
1873 murhasta tuomittu nainen pakko-työhön Siperiaan.20 Kesäkuussa 1875
ta-pettiin kirveellä Takkulan Vähä-Tryy-kärin torpassa viisi henkilöä:torppari vai-moineen, kaksi naista ja kymmenvuotias poika. Kuudentena raivoajan tiellä ollut mies vammautui vaikeasti. Syyllinen oli omasta pitäjästä, entinen torppari, joka kuitenkin mielenvikaisenavapautettiin.21 Suur-Huittisten seutu ei kuitenkaan ollut erityisen mustaa aluetta pahimpien väki-valtarikosten murhien, tappojen ja lap-senmurhien paljoutta mitattaessa. Pa-hinta oli puukkojunkkareitten Pohjan-maalla, joskin Länsi- ja Lounais-Suomi yleensä erottui epäedulliseen suuntaan Itä- ja Pohjois-Suomesta.
Ennen vuoden 1918 tapahtumia väki-vallan huiput osuivat emäseurakunnassa suurten nälkävuosien ja vuoden 1905 suurlakon jälkeiseen aikaan, Vampulassa nälkävuosien ja ensimmäisen maailman-sodan jälkeiseen aikaan sekä Kauvatsalla
1850- ja 1860-luvulle. Enimmilläänkin murhia ja tappoja oli kymmenvuotiskau-sittain laskettuna keskimäärin 5—7 tuhat-ta asukasta kohti. Vastasyntyneiden sur-maamisia oli tavallista lukuisammin myl-lerrysaikojen
seurausilmiöinä:
suurten nälkävuosien jasuurlakon aikana.Ihmisen epätoivo ilmeni kirkon
karsas-tamina itsemurhina jayhteiskuntamoraa-Epätoivon indeksejä: Suur-Huittisissa henkensä menettäneitä 100 000 as. kohti.
350
lin tuomitsemana alkoholinliikakäyttönä, ääripäässä kuolemaan johtaneina tapauk-sina. Kun tällainen murhe murhat, ta-pot, lapsenmurhat, itsemurhat ja kuole-man aiheuttanut alkoholinkäyttö las-ketaan yhteen, niin tilanne näytti pahim-malta 1850- ja 1860-luvulla. Alkoholi kuolinsyynä väheni valtiovallan ja yh-teisön samansuuntaisten ponnistelujen tuloksena. Sen sijaan itsemurhille ei voitu mitään. Ne olivat yksilön ratkaisuja eri-suuntaistenpaineiden puserruksessa.23 Myöhemmin 1950-luvullakerätty muisti-tieto on kertonut 1800-luvun lopun ja
1900-luvun alun joukkotappeluista ja
puukkojunkkareista
myös Suur-Huittisis-sa. Varhaisimpiin kuului 1880-luvullata-pahtunut Lauttakylän salakrouvien hajoit-taminen sekä Lauttakylän ja Sammun
miesten väliset ottelut markkina-aikaan ja palkollisten pestuupäivinä. Oluttehdas ja
jokunen ammattirähisijä antoi
käyntiai-netta näihin tappeluihin, joissa aseina heiluivatnyrkkienlisäksi seipäät.
Kauvatsalla ja Keikyässä nuo kahinat on yhdistetty eritoten häissä kuokkimi-seen jaratatöihin. Kun keikyäläiset me-nivät Kauvatsalle Kinkun taloon häihin, oli kirjoittamattomana kutsuna: "paras laittaakuolinpaita päällensä, sillä vainaja-na saatte palata.” Se oli kuitenkin enem-män sanallinen voimannäyte kuin lop-puun viety uhkaus. Rautatietöissä synty-neisiin tappeluksiin solmiutui suukopua rahalla rehvastelleiden työmiesten ja käteistä vailla olleiden talollisten kesken:
"rahat olivat nyrkissä rypyissä janiitä
ta-lonjussille näytettiin, se nostatti vihaa, kun talonpojalla ei silloin rahaa ollu, sitte oli koitettava tanssi paikoilla y.m. kumpi
on kumpi.”24
Noissa joukkotappeluissa oli yleensä aseistuksena aidanseipäät. Puukko on kuitenkin ollut hyvin tavallinen väline 1890-luvun alussa sattuneissa tapoissa.
Rikoksen tekijänä jakohteena oli usein ti-latonmies,renki tai työläinen; harvoin
ta-lollinen tähän joukkoon eksyi.25 "Puukko-junkkarit toimessa”, kertoi Satakunnan Sanomat toukokuussa 1911 Kauvatsalla sattuneesta kahden pojan puukotuksesta.
Lähipitäjien nuorisolla olitapana
kokoon-tua helluntaipyhinä Tuliniemen vuorelle Sääksjärven
rannalla leikkimään
jailakoi-maan. Kokemäkeläinen veljessarja rikkoi ikävästi yhdessäolon, jostakauvatsalaiset pojat selvisivätlopulta pintanaarmuin.26
Suurlakkovuoden rauhattomuuksien jälkeen kuvernööri oli 1906 kehottanut kruununvoutia tarkkailemaan, oliko
tar-peellista kiristää yleisesti turvatoimia.
Huittisten,Kauvatsan jaVampulan kunta-kokoukset olivat samaa mieltä: tähän ei
ollut tarvetta. "Kunnassamme on vallin-nut siksihyvä järjestys jaturvallisuus, että
jos asiain näin ollen järjestyksen valvojia lisättäisiin olisi sillä vain päinvastainen merkitys jakiihottaisi rauhallistakansaa”, selvitettiin Huittisista kuvernöörille.27
Vampulan kunta oli jo 1899, helmi-kuun manifestin vuotena, hakenut lupaa
saadakseen määrätä uhkasakon yleisen turvallisuuden ja järjestyksen
häiritsemi-sestä. Se oli kaatunut kruununvoudin vas-tustavaan lausuntoon.28 Vuonna 1911 Huittisten nimismies totesi, että puuko-tukset olivat harvinaisia hänenpiirissään.
Hän ei pitänyt aiheellisena kieltää terä-aseen kantamista julkisissatilaisuuksissa, mitä maaherra oli esittänyt. Tällaisen kiel-lon alueelleen sai kuitenkin 1913 Vampu-lan kunta, joka epäsi 25 markan sakon uhalla puukonpidon kansankokouksissa ja yleisillä paikoilla. Huittinen ja
Kauvat-sa eivät sellaista halunneet.29
Nimismiehen tekemän luettelon mu-kaan 1900-luvun alussa Huittisissa ja Vampulassa oleskeli
ehdonalaisessa
va-paudessa yhdeksän vuosina 1892—1907 taposta tai lapsenmurhasta tuomittua. He asuivat jokoomaistensa luona tai työsken-telivät palkollisina. Yhteiskunta oli so-peutunut heihinjahe yhteiskuntaan. Vas-taanotto oli tapahtunut valikoiden. Niin-pä Huittisten kunta ei 1898millään ehdol-la suostunut siihen, että pitäjässä yleisesti"Plonon” nimellä tunnettu Kakolan kuri-tushuonevanki olisi sijoitettu sen alueelle asumaan.30
Nuoriso aiheutti kylänkierrollaan
pahen-nusta. Kauvatsalla valiteltiin 1913 "muu-tamien kyläkuntien poikasista”, jotka il-tahämärissä, etenkin pyhäisin tapasivat kokoontua raitille mellastamaan ja te-kemään pientä ilkivaltaa.
Käyttäytymi-seen kuului osana ohikulkijoiden herjaa-minenkokkapuhein. 31
Kortinpeluu oli kotiutunut Huittisten seu-dulle häiriöksi asti heti ison vihan jälkeen 1720-luvulla. Kirkon ja viranomaisten vastuksesta huolimatta se pysyi hengissä.
Huittisten kuntakokous etsi 1876 keinoja saadakseen loppumaan "se nyt niin isomääräisessä kihkossa oleva Kortti ja Lotti pelit”. Kunta joutui tunnustamaan voimattomuutensa:rahapelit kieltävä uh-kasakko oli jo kyllin suuri. Sen nostami-sesta ei olisi ollut hyötyä.32
Vampula haki 1914 lääninhallitukselta vahvistusta kortinpeluun kiellolleen,
mutta sai sen vasta sanonnallisen muoto-virheen korjattuaan v. 1915.33 Huittisten kirkkoneuvosto tuli tällöin oman kuntan-sa avuksiestämään julkistakortinpeluuta
jamuitarahapelejä. Paheiden
harjoittami-nen oli kitkettävä pois "ainakin kirkolle kuuluvissa ja sen läheisyydessä olevissa paikoissa”, neuvosto vaati. Sota-aika oli otollinenkasvuympäristö rahapeleille: ih-minen oli turvaton ja etsi oikotietä on-neen.34
Suurten nälkävuosien onnettomana seu-rauksenakylissä oli paljon irtaintaväkeä, vailla vakinaistaasuntoa jatoimeentuloa.
Vielä v. 1875 näitä "löysäläisiä” (lösa) oli Kauvatsalla 2.2 % alueen
kokonaisväkilu-vusta, Huittisissa 3.3 %, Keikyässä 3.5 %
ja Vampulassa 6.2 %.Eniten heitä oli näin vauraimmalla viljelysalueella
Vampulas-sa ja vähiten valtateiden vitsauksista syrjässä sijainneella Kauvatsalla. Run-saimmin irtainta väkeä olikylissä, jonne sijoittuivat suuret tilat.35
Irtain väki, kylänloppulaiset, väheni
ta-loudellisesti hyvinä aikoina ja lisääntyi huonoina. Se oli väestöryhmänä laajempi käsite kuin irtolaiset, vaikka näiden työtä vieroksuvien joukko luultavasti sai täy-dennyksenä noista kovaosaisista.36 Irto-laisten parveen laskettiin yleiset naiset,
joille kansan värikäs kielenkäyttö keksi pitäjässä kompanimiä, kuten "Tossuli”,
"Pikku Viivi”, "Lato-Maija”, "Sammakko-Maija”, "Yhteinen Viia”. Heitä oli myös miehiä pelkäävä "Mansikka Mimmi”, kerjäläiseukko, jokataittoi tietä yhdeksän pussia selässään, niissä kulki hänen koko maallinen omaisuutena; tai "Peeli”
Mommolasta, joka tapasi ottaa puuta lu-paa kysymättä "omasta metsästään”, niin että sanonnaksi tuli: "Mennään Peelin metsään”, kun varkaisiin mentiin. Peelillä olineljä morsianta jakaikkien kanssa yhtä aikaakäräjillä lapsenruokkojutut.37
Rikollisia,
irtolaisia
ja sairaita, usein syfi-lispotilaita vietiin kruununkyydillävan-kilaan, pakkotyöhön tai hoitolaitokseen.
"Kätketään sairaus, pelätään
sairaalaa
ja hävetään kun rahojen puutteessajoudu-taan rikollisten tavoin turvautumaan
kruununkyytiin”, Huittisten piirilääkäri kirjoitti v. 1866.38Kruununkyydityksiä oli
100 000 asukasta kohti keskimäärin vuo-dessa:
1885—90 1891—1900 1901—10 1911—17
Huittisissa 167 214 171
Kauvatsalla 127 39 110
Vampulassa 187 109 143
Huittisten
nimismiespiirissä 163 164 155 126
Nimismiehen asemapaikka ja
valtateiden
kulku satuttivat kruununkyytien paljou-denemäseurakuntaan.
Kauvatsalla niitä oli päinvastaisista syistä vähiten. Luvuis-sa kuvastuu myös rikollisuus, sillä useim-pia vietiinlääninvankilaan
sovittamaan sakkorangaistusta. Naisten osuuskyy-dittävistä laski vuosi vuodelta. Heitä oli 1885—90 runsas kolmannes, 1891—00 viidennes, 1901 —10 kahdeksannes ja
1910—17 enää vajaa kymmenesosa
kaikis-ta viedyistä. Naiset lähetettiin kärsimään viinanmyynnistä ja
salavuoteudesta
lan-getettuja sakkoja. Kyyditetyissä oli kappa-laisen tytär, entinenkansakoulunopettajaja lukkari, mutta muuten he tulivat tilatto-man
aineksen
joukosta. Vakaata talol-lisväkeä saa tuosta ryhmästä miltei tur-haan hakea. Asema ja yhteisölliset sidon-naisuudet vaikuttivat kaikin tavoin yk-silöidenkäyttäytymisnormeihin.39Talolliset olivat jo
yhteiskunnallisen
ase-mansa puolestaeri puolella kuin rikolliset jairtolaiset. Talolliset huolehtivat vangin-kuljetuksesta ja käräjäkapat maksamalla kustansivat
oikeuslaitoksen
toimintaa.Heidän keskuudestaan otettiin tunnolli-simmat lautamiehiksi.
Vanginkuljetus oli kolmivuotiskausittain urakoitavana koko 1860-luvun Sammun Mattilassa, sitten Lauttakylän Yli-Pent-tilässä 1869—72 jaAla-Penttilässä 1872—
78, uudelleen Sammun Mattilassa (lam-puodilla) 1878—84, Sammun Koutun vir-katalonvuokraajaKalle Kustaa Koivusella
1884—99, Mommolan Mikko Yli-Färk-kilällä vuodesta 1899alkaen aina 21 vuo-den ajan. Sammun Mattila oli ollut väli-etappi kyydittäessä vankeja edelleen vas-taaville urakoitsijoille Loimaalla (33 virs-taa), Tyrväässä (30 virstaa), Kokemäellä (31 virstaa) ja Urjalassa (53 virstaa).
Kulje-tus tapahtui hevospelillä.Kun rautatie tu-li, vietiinvankejaKoutusta Loimaan ja
Ur-jalanasemille.40
Kun Kalle Kustaa Koivunen kuoli 1899, kruununvouti janimismies olisivat olleet valmiita antamaan urakoinnin hänen les-kelleen. Kruununvouti Lyden oli tutkinut lait ja säädökset yli sadan vuoden ajalta eikä ollut havainnut, "että itsetakeinen naisihminen olisi julistettava kelvotto-maksi vastaamaan vankikuljetuksesta ja hoidosta eritoten kun hänellä aina on
tar-jona kokeneita, luotettaviajatukevia mie-hiä”. Kuvernööri ei kuitenkaan
kelpuutta-nut leskiemäntäätehtävään.41
Vuonna 1915 Huittisten nimismiespii-rissä oli kaksi vankikoppia jalisäksi vara-huoneita. Vanginkuljettaja vei pidätetyt Pöytyän etappiin asti, milloin Kokemäen tai Loimaan asemalla ei ollut vankivau-nua. Huittisissa säilytettiin myös Punka-laitumen vankeja.42 Vuonna 1917 emäkir-kolle puuhattiin erityistä vankilaa, koska kuntakokous päätti lainata sinne peruste-tulle ”pakkotyöyhtymälle” manttaalikas-sasta enintään 2 000markkaa.43
Mikko Yli-Färkkilä urakoi vuosina 1899—1917 yhteensä 2102 vangin kulje-tuksen, vartioinnin ja aterioinnin en-simmäinen hänen kyydittävistään oli ol-lut sukunimeltään Kallio, paremmin tun-nettu Pahakalliona mikä teki kes-kimäärin 111 vankia vuodessa. Tavallista pahempia olivat suurlakkovuosi 1905 sekä vuodet 1916—17. Kansalaissodan vuoden luvut(403 vankia) olivat lähes ne-linkertaiset keskiarvoon verrattuna. Kar-kaamisia ei juurisattunut.44
Kustaa Mattila oli ansainnut 1878—81 vaivoistaan tavallisten kyyti- ja
muona-palkkioiden lisäksi 28 tynnyriä ruista vuodessa.
Mikko Yli-Färkkilä sai 1917
viljakor-vausta 325hl vuodessa. Vanginkuljettajan jyväpalkka muutettiin 1918 rahasuorituk-seksi. Huittisten maamiesseuran kolme vuotta aiemmin tekemä aloite oli
tuotta-nuttulosta.45
Maamiesseura oli 1915 ehdottanut myös käräjätalon vuokran maksamista rahana.
Kihlakunnantuomari oli esittänyt samaa jo 1894,mutta kunta ei ollut siihen suos-tunut eikä maamiesseurankaan aloite tuottanut tulosta.46 Käräjätalon pitäjälle kannettiin edelleen vanhan käytännön mukaisesti vuokranakappa rukiita talolta.
Kunta ei halunnut ottaa 1915
käräjienpi-toa niskoilleen, koska se katsoi, ettei se
juuri kannattanut yksityisellekään. Muu-tos luontoissuorituksesta rahakorvauk-seen tapahtui vasta sitten, kun manttaalit-tainen taloluku alkoi nopeasti kasvaa vuokraviljelmien itsenäistyessä.47
Huittinenkappeleineen jaPunkalaidun muodostivat yhteisen käräjäkunnan. Kih-lakunnanoikeus istuiLauttakylän Ookilan
jälkeen syrjemmässä: 1860-luvun jälki-puoliskolla Mäenpään kylässä Punkalai-tumella, sitten Kiviniemen Uotilassa Kei-kyässä, mistä palasi
keskemmälle aluetta
Korkeakosken Praadille, Lauttakylänkes-tikievariin, Sammun Maantie-Laurilaan.
Vaikka käräjätalon pito ei ollut kultakai-vos ja käräjien paikka tästä syystä vaihteli, sen sijoittuminen vahvisti 1870-luvun puolivälistä jälleen Huittisten keskusase-maa. Väkeä oli usein tuvan täydeltä, ja käräjät venyivät jopakolmiviikkoisiksi.48
Lautamiehet toivat pitäjäläisten näke-myksen ja asiantuntemuksen tuomarin avuksi. Kunnallishallinnonperustamisen jälkeen
kuntakokoukset
saivat asettaa lau-tamiesehdokkaat. Emäpitäjässä valittiin kolme lautamiestä,Kauvatsalta ja Vampu-lasta kummastakin yksi. Huittisissa oli ta-pana nimetäkeskipitäjältä yksi lautamies, samoinKeikyän ja Suttilankulmakunnil-ta.49
Vuosien 1860—1918 lautamiehet olivat edeltäjiensätavoin eturivintalollisia, har-kitsevia jamukana muissakin
paikallisis-sa luottamustehtävissä. Aivansuurimpien tilojen isäntiä he eivät olleet, mutta hoiti-vat alueillaan vähintään keskikokoa ollut-ta taloa. Keikyän saarnahuonekunta seu-rasi väestönsä tuntoja ja asetti 1886
yh-tenä ehdolle nahkurin, Kauvatsa esitti 1895 työmiestä, Huittisten keskipitäjä
1901 suutaria ja peltiseppää, Vampula
vasta 1907 työmiestä. Näistä ei kukaan
ol-lut ensimmäisellä ehdokassijalla eikä heitä valittukaan.50 Vampulasta sen sijaan nimitettiin 1903tehtävääntyönjohtaja
Ju-ho Salo Punolan
Jonkan
kartanosta.51 Hän toimi lautamiehenäparikymmentä vuotta.Muita pitkäaikaisia lautamiehiä olivat mm. herastuomarin arvon saaneet Antti Pitkänen Sammusta, Tuomo Siura Kau-vatsankylästä, Kalle Hossa Äetsästä, Vilho Yli-Kouhi Yttilästä sekä Heikki Vilkkinen Vampulankylästä, Elias Laati
Matkusjoel-ta jaKalle Kuiko Mommolasta.52
Kun Huittisten kuntakokous sai 1896
alennetuksi
lautamiehen vuosipalkkion100 markasta 60 markkaan, emäpitäjän kaikki kolme lautamiestä jättivät tehtä-vänsä. Tällaista olitapahtunut jo
1700-lu-vulla, ja palkkiosta kiisteltiin uudelleenv.
1900. Kauvatsa ja Vampula maksoivat palkkion entisen suuruisena, mutta niistä oliajomatkaa emäkirkolle.53
Lautamiehet saivat havaita, että pikku-riidat ja solvauskanteet
vähenivät
kärä-jillä, samalla kun maanvuokra-asiat ja kontrahtien uusimiset nousivat etusijalle.Pisimmiksi venyivät vuosikausia kestä-neet vesioikeusjutut. Ensimmäisen maail-mansodan lopulla yleistyivät viinankeit-totuomiot. Oikeus olimyös kohtuullinen.
Vuonna 1902 se tuomitsi muutaman huit-tislaisen pojan näpistelystä saamaan isäl-lisen tai äidilisäl-lisen kurituksen. Heidän ei tarvinnut kunniatta kuolla.54