Lääninrakennuskonttorin vt. johtaja kävi vuoden 1877 alussa tarkastamassa

Kau-vatsan kirkon. Hänen mielestään se oli

niin ^{huonossa kunnossa,} ettäkappeli tar-vitsi sentilalle kokonaan uuden. Se ei tul-lut kalliimmaksi kuin vanhan

korjaami-nen.

Lääninarkkitehti

^Carl

J.

^{Fr. von}

Hei-deken vieraili kesemmällä kirkolla. Hän totesi, että torniosa oli painanut pohjois-puolen seiniä ulospäin. Torni tuli muut-taa länsipäätyyn ja silloinen sakasti kir-kon yhteyteen, jottasaataisiin ristikirkko.

Uusi sakasti tuli rakentaa itäpäätyyn, jon-ne myös ^alttari sijoitettaisiin. ^Kirkon länsiosaan sopi parvi. Kun Lintulan kir-kon ovet ulottuivat^{kattoon, ne} oli v. Hei-dekenin mukaan mataloitettava kuten ik-kunatkin. Uusi kirkko oli mahdollisuuk-sien mukaan rakennettava entisen

perus-tuksille tai jos ne eivät ^kestäneet, tilaa oli idempänä.

Carl v. Heideken laati elokuussa 1878 Kauvatsan uuden kirkon piirustukset, jot-ka senaatti huhtikuussa ¹⁸⁷⁹ vahvisti.

Seurakunta valitsi kolmesta kateaineesta paanu,rautapelti, asvalttihuopa vii-meksi ^mainitun, koska se oli ^halvinta,

muttakestävää. Kirkonkokous olisi halun-nut jättääpois arkkitehdin suunnittelemat kultaukset "etteiköyhän sovi^koreilla”, se perusteli mutta viranomaiset olivat v.

Heidekenin

^puolella.

Kirkon rakennuskustannusten suoritta-miseksipäätettiin valita valtakunnan

ylei-sen lain määräykset eikä kunnallisäyriin pohjautuvaakantoa. Kaikkein köyhimmil-le annettiin helpotuksia. Täydeltä mant-taalilta vaadittiin neljä hevospäivätyötä.

Muuten ^{sovittiin, että} matkareissu Tur-kuun tai Tampereelle taikka kaksi matkaa Poriin vastasi neljää päivätyötä kirkkora-kennuksella. Kustannusarvioksi laskettiin

50 000 mk, mistä peitettiin valtion kuole-tuslainalla viidesosa.

Jo

^{elokuussa 1877} oli rakennusmesta-riksi valittu David ^Lönnroth, jokatuolloin

johti Huittisten kirkon korjaustöitä. Hä-nen urakkapalkkansa oli2 000 mk.

Lintulan kirkkoa ryhdyttiin purkamaan

21.4.1879. Pääosin sen aineksista tehtiin uusi, missä pidettiin ensimmäinen juma-lanpalvelus pyhäinmiesten päivänä sa-mana vuonna. Kirkkoherra O. F. Ingelius vihki pyhäkön 21. joulukuuta. Raken-nustöiden aikana oli jumalanpalvelukset pidetty pappilan pihalla, mahdollisim-man lyhyinä. Eikä ainoanakaan sunnun-taina tai juhlapäivänä sade niitä häirin-nyt. Sen sijaan pyhäinmiesten päivänä taivas antoi lumiräntää.⁴³

Kauvatsan 1879 valmistunut kirkko on

tornillinen pitkäkirkko, sakasti itäpää-dyssä. Sen muodot ovat luonteenomaisia 1800-luvun jälkipuoliskon suurille torni-kirkoille, joissa on hakeuduttu irti perin-teisistä ratkaisuista ja ^tuon vuosisadan klassisismista. Kirkon sisäpituus

itä-länsi-suunnassa on 50 kyynärää, leveys ¹⁹ ja korkeus lattiasta tasakertaan 12 kyynärää

sekä lakeiseen 17 kyynärää. Ristihaarat ovat 16 kyynärää ^{leveät, 11} kyynärää pitkät ja 14kyynärää korkeat sisältä lakei-seen mitattuna.

Kirkossa on kolme parvea, yksi kum-massakin ristissä sekä yksi länsipäässä, tämä alkuaan urkuparveksi aiottu. Penk-kejä oli yhteensä sata: 86 alhaalla ja mo-lemmissa ristiparvissa 7. Istumatilaa oli

saatu noin ^{1 000} hengelle. Puretussa kir-kossa oli ollutpenkkijako. Säätyjaon mu-rentumista ^osoittaa, että

kirkonkokouk-sessa lokakuussa 1879 kaikki vastustivat penkkijaon jatkamista uudessa ^kirkossa,

”vaan saa kukin vapaasti valita istuma-paikkansa”, kokous selitti. Neljä Ko-kemäenpuolen torpparia pääsi osalliseksi tästä ^edusta, koska he olivat

vapaaehtoi-sesti osallistuneet kirkon

rakentamiseen.

Penkit sijoitettiin eroon kuorista. Kaksi penkkiä kummallakin puolen ristikäy-tävää jätettiinvieraidenkäyttöön.⁴⁴Kaikki höylätty

maalattiin

sisältä tammenväri-seksi, paitsi ^ikkunat, joiden puitteet teh-tiin valkoisiksi. Seinät maalatteh-tiin vaalean kellertäväksi.

Kellotapuli katettiin rautapellillä. Se rakennettiin sakastin tavoin kirkon

yhtey-teen, sen länsipäähän. Torniosan korkeus kelloihin asti on 21kyynärää jasiitä huip-puun ²⁶kyynärää.

Kirkko sakasteineen jatapuleineen lau-doitettiin ja maalattiin ulkoa öljyvärillä vaaleanharmaaksi, _mutta ulkonevat koh-dat tummiksi.⁴⁵

Salaman vierailu kirkontornissa pakotti pienehköihin sisäkorjauksiin japani syk-syllä 1884kauvatsalaisetajattelemaan uk-kosenjohdattimen hankkimista. Kun hin-tatarjoukset olivat 900—1 000 mk, ostoai-keesta luovuttiin. Vihdoin v. 1888 ukko-senjohdatin ^saatiin, vaikka

kirkonkokouk-sessa sitä oli varsin moni vastustanut jär-kisyin; ^”... koska se [ukkosenjohdatin] ku-ten muutamat arvelivat olisi

Jumalan

kait-selmusta vastaan.” Kirkkoon ostettiin pa-loruisku ja^-koukku v. 1908.Rakennus oli palovakuutettu 20 000 markasta jo v.

1882.⁴⁶

Lämmityslaitetta kirkkoon alettiin hankkia tuomiokapitulin 1892 esittämän kehotuksen mukaisesti. Sitä rahoitettiin keräämällä viiden vuoden ajan 20 penniä kultakin 16vuotta täyttäneeltä henkilöltä, myös naisilta. Arkkitehti

Josef

^Stenbäckin

suunnittelemat lämmityslaitteet asennet-tiin

kirkkoon

^kesällä 1898. Stenbäck eh-dotti tuolloin kirkon isojen

ikkunoiden

suurentamista, koska pyhäkkö pimenisi sisäikkunoiden takia. Seurakuntalaisten mielestä tähän ei ollut^aihetta, sillä sisäik-kunoita ei tarvittu. Lämpöä tulisi riittä-mäännyt muutenkin. Kaminoiden vedos-sa ilmeni aikaa myöten puutteita, sillä 1913 sakastin todettiin mustuneen sisältä tulleen savun vuoksi.⁴⁷

Kun kirkko oli saatu lämpimäksi, _sinne ryhdyttiin suunnittelemaan urkuja.

Kau-vatsan kirkossa oli tosin ollut urut jo ai-kaisemmin, ensimmäisenä Suur-Huittis-ten

seurakunnista.

Ne oli virkaa toimitta-va lukkari

Johannes

Rindell itse tehnyt, ja hän sijoitti ^ne toimikautensa alussa 1870-luvun puolimaissa urkuparvelle, joka myös oli hänen

aikaansaannostaan.

Soitin oli pieni javaatimaton. Kun kauvatsalai-set eivät halunneet lunastaa Rindellin

ur-Kauvatsan kirkko 1910-luvulla.^{Kuva O.} Ojala. SNL, Satakunnan ^museonkok.

kuja, hän vei ne 1877 uuteen virkapaik-kaansa Kortesjärven kirkkoon.

Vuonna 1898 urkujen hankkiminen an-nettiin

3-miehiselle toimikunnalle.

Varo-jen koonti aloitettiin arpajaisilla. Seuraa-vana vuonna urkujen ostoa lykättiin huo-non

satovuoden

vuoksi. Heinäkuussa 1901 ne päätettiin

hankkia

^A. B. ^Thulelta Kangasaita. Rahoituksen puuttuva osa

lai-nattiin Ihanderin

rahastosta.

Urut tilattiin lopulta 17-äänikertaisina. Niiden saanti aiheutti ^sen, että ¹⁹⁰² perustettiin urku-rin ^virka, johon yhdistettiin ^lukkarin tehtävät.⁴⁸

Kirkon kaksi malmikelloa kestivät kol-huitta rakennustyöt japääsivät jatkamaan sanomanvälitystään uuteenkellotapuliin.

Alexandra ^Såltinin maalaaman alttaritau-lun aihe on Matth. 4:11. Taulun lahjoitti

seurakunnalle

jouluna 1885

kauppaneu-vos

Johan

Grönfeldtin leski Maria Grön-feldt, Sääkskosken lääninomistaja. Seura-kunnan lähetystö kävi kiittämässä

kaup-paneuvoksetarta.

Kirkon rakennuslainasta oli tällöin vielä maksamatta ^{4 000} mk.⁴⁹ Uuteen kirkkoon ostettiin ^ja saatiin irtai-mistoa. Vuonna ¹⁸⁷⁹ hankittiin kaksi uushopeista kynttilänjalkaa, kaksi prons-sistakynttiläkruunua ja^kuusi seinälamp-pua, ^{v. 1892} puolestaan viiden litran vii-nikannu. Yhteiskunnallisestitunnustetun aseman saaneet muistivat kotiseutuaan ja tulivat

muistetuiksi.

Viipurin

poliisimes-tari lahjoitti ¹⁸⁷³ pronssisen

6-kynttiläi-sen kruunun, kruununvoudin leskirouva Turusta testamenttasi ¹⁸⁸³ lasisen 6-kynt-tiläisen^kruunun, vähäisempiä hankintoja

jalahjoituksiatässä luettelematta.⁵⁰ Kirkon ympäristön kunnostamiseen kiin-nitettiin entistä enemmän huomiota. Sen

suunnittelemisessapyydettiin 1879 apua Suomen Talousseuran puutarhurilta.

Kirkkotarhaan päätettiin ^istuttaa, ”jos mahdollista myöskin harvinaisempain Suomessa kasvavainpuitten ^taimia,kuten tammen, saarnen, lehmuksen, saksan kuusen y.m. taimia”. Kun pelättiin, ^että kirkonkylän vuohet söisivät kalliin kas-vuston, osa kutunomistajista suostui

va-paaehtoisesti luopumaan niistä, osaa koe-tettiin siihenpakottaa. Samalla määrättiin lopetettavaksi sekäytäntö, että yttiläläiset laskivat sikansa raitille kirkonmenojen ajaksi. Kyläkuva siistiytyi.⁵¹

Kirkkoon rajoittuvaa hautausmaata oli 1876 laajennettu lähes kolmanneksella.

Sitä ympäröi ^kiviaita, jonka sulki kirkon-tornin oven kohdalla kaksiosainen

rauta-portti. Sellainen oli myös etelänpuolella, kun taas sakastin kohdalle riitti

yksiosai-nen veräjä. ”Kirkkopuoti”, missä säilytet-tiin osaa pyhäkön irtaimistosta, oli kirk-kotarhan ulkopuolella. Vanhat ihmiset kertoivat yhä 1930-luvulla muistitietona, että kirkkopuoti olisi ollut Rutunan en-simmäisen pyhäkön sakasti. Se rakennet-tiin uudelleen^{v. 1912.52}

In document Suur-Huittisten historia III, 1 (sivua 81-84)