Poistoperusteet

Haastateltujen edustamissa museoissa objektin poistaminen museokokoelmasta on mahdollinen kokoelmanhallinnallinen toimenpide ja poistojen toteuttaminen on kirjattu kokoelmapolitiikkaan. Poistoprosessi on osassa museoita kuvattu erikseen kokoelmapo-litiikan liitteenä. Kun poiston mahdollisuus on kuvattu kokoelmapolitiikassa, käytännön työlle saadaan sitä kautta perusteet, joihin nojata.

“[Kokoelmapolitiikassa] on avattu sitten näitä periaatteita ja luotu jatkolle mahdollisuuksia. Nähdään se semmoisena kokoel-manhoidollisena ja kokoelmanhallinnallisena toimenpiteenä myös. Toisaalta joskus ihan semmoisena turvatekijänäkin.” (H5)

42 Museoiden kokoelmapolitiikkaan kirjatuissa poistoperusteissa museo-objektia tarkas-tellaan eri näkökulmista esimerkiksi seuraavien kriteerien kautta:

1. objektin tiedot ja merkitys: tunnetaanko objektin tausta- ja käyttötiedot?

2. kokoelmaprofiili: kuuluuko objekti museon tallennusalaan ja onko sen säilyttä-miselle esimerkiksi juridisia esteitä⁵?

3. kunto, hyödynnettävyys ja kustannukset: mitä objektin säilyttäminen maksaa, missä kunnossa objekti on, voidaanko sitä kohtuullisin konservointitoimin pelas-taa?

4. riskit: liittyykö objektin säilyttämiseen riskejä joko muuta kokoelmaa tai henkilö-kuntaa kohtaan?

Haastatellut kuvaavat, miten he tarkastelevat objekteja eri näkökulmista ja samalla kä-sittelevät museoesineisiin liittyviä moninaisia arvoja ja merkityksiä. Mielenkiintoisen nä-kökulman esitti haastateltava, joka kuvasi, miten poistoharkinnan kohteena olevia ob-jekteja käsitellään paremminkin säilyttämisen kuin poistamisen näkökulmasta⁶ (H5).

“Kun me löydetään joku sellainen objekti, joka meidän mielestä täyttää ne poiston kriteerit, niin ensimmäisenä koitetaan tarkis-taa luettelointitiedot ja mitä niihin liittyy. Katsotarkis-taan, että voi-daanko niitä jotenkin täydentää ja koitetaan löytää sitä syytä, että miksi me kuitenkin säilytettäisiin tämä esine.” (H5)

“Meillä on muutamia hevosvetoisia vaunuja, joilla ei ole nume-roa. Olen kyllä sitä mieltä, että niillä on numerot, mutta ei vaan ole löydetty niitä tai se numero on kadonnut. Mutta siinä

vai-5 Juridiset esteet voivat liittyä esimerkiksi objektin omistushistoriaan. Onko objektin omistushistoria kiis-taton ennen sen päätymistä museolle ja onko lahjoittajalla ollut oikeus lahjoittaa se? (Västi & Sarantola-Weiss, 2015, s. 23).

6 Näkökulma vertautuu 2010-luvulla maailmanlaajuiseen suosioon nousseen japanilaisen kirjailija ja am-mattijärjestäjä Marie Kondon järjestämismetodiin, jossa valitaan poistettavien esineiden sijaan säilytettä-vät, iloa tuottavat esineet (Kondo, 2016, s. 48–51).

43 heessa keskusteltiin, että kun ne on vanhoja ja vaikka ne on

huo-nokuntoisia, niin miten ne hävität? Ne on kaikki erilaisia ja ne kertoo sellaisesta ajasta, jota ei saa enää talteen. Vanhan esi-neen poistaminen, jolla on jotain muuta arvoa, vaikka ei ehkä meille museoarvoa… se on aika ongelmallista. Se on mun mie-lestä tämän maan ongelma, että mitä niille toisaalta hienoille esi-neille pitäisi tehdä, jotka ei kuitenkaan kuulu sen museon koko-elmiin.” (H2)

Poistoharkinnan aikana objektia tarkastellaan useista näkökulmista. Toiset museot ovat linjanneet, että poistettavan objektin tulee täyttää useampia poistokriteereitä. Jos pois-tettavat objektit ovat kuitenkin selkeästi niin huonokuntoisia tai puutteellisia, ettei niitä voi kohtuullisin - tai edes kohtuuttomin - konservointitoimin pelastaa, objektin tuhoa-minen on ainoa järkevä ratkaisu (H4 ja H5).

Missään tarkastelluista museoista kokoelmapoistoista päättäminen ei ole yhden henki-lön vastuulla, vaan esinekokoelmasta vastaavan työntekijän valmistelema poistoesitys käsitellään joko tiimissä, palaverissa tai keskustelemalla poistosta viime kädessä päättä-vän esimiehen kanssa (H1-H5). Prosessi vaikuttaa museoissa samankaltaiselta kuin otet-taessa aineistoja museon kokoelmiin. Kuten yksi haastateltavista (H3) totesi: “Meillä ei tee yksin kukaan poistopäätöksiä.”

Haastateltavat kuvasivat poistoprosessin alkavan jo poistoharkintaa tehdessä. Poiston harkintaan on taas päädytty tarkastelluissa museoissa useimmiten muuton kautta.

Muutto - tai muu vastaava kokoelmien fyysistä käsittelyä edellyttävä projekti - pakottaa tarkastelemaan esineitä läheltä ja näin havaitaan esineet, joiden säilyttämiseen kokoel-massa ei ole enää perusteita joko kunnon, kontekstitietojen puutteen tai samankaltai-suuden vuoksi.

“...eikä kenelläkään museolla varmaan ole semmoista aikaa, että

´katsonpas tämän hyllyn ja käyn läpi, onko täällä jotain poistet-tavaa.´ -- Ei aktiivisesti semmoista, että ´teemme nyt poistoja´.

Vaan se tulee jonkun muun yhteydessä.” (H4)

“Itsellä oli muuton aikana se näkökulma, että jos esineestä ei ole selkeätä vaaraa muille, niin tuodaan se mieluummin tänne [uu-siin kokoelmatiloihin], koska se oli kuitenkin tosi hektinen se

44 muuton loppuvaihe. Niin ei sitä poistoharkintaa oikein pystynyt

tekemään riittävän hyvin siinä kohtaa.” (H5)

Haastatteluissa ilmeni, että vastaajat suhtautuivat hieman eri tavalla muuton tai muun vastaavan projektin yhteydessä tehtäviin “pikapoistoihin” ja toisaalta varsinaisen koko-elmien inventoinnin tuloksena tehtäviin poistoihin. Pikapoistot tulevat vastaan museon arjessa, kun taas varsinaiseen kokoelman tai sen osan inventointiin on tuskin koskaan mahdollisuutta.

“Olen käyttänyt semmoista nimitystä kuin pikapoisto. Ne on mun mielestä semmoisia, joista selkeästi näkee, että ei kannata muuttaa. Seuraava vaihe, jos kokoelman laatua pitäisi lisätä, niin sitten oikeasti pitäisi inventoida esineryhmä kerrallaan. -- Se, minkä haluaisin kokoelmapolitiikan päivitykseen laittaa, että poistot olis inventoinnin tulosta. Mutta en tiedä, koska se toteu-tuu. -- Muutossa ei ole yleensä aikaa perehtyä poistoon. Katson, että inventointi on kuitenkin sitten vähän syvällisempää.” (H2)

“Poistoa esittää se kokoelman hoitaja, joka on havainnut, että täällä on tämmöisiä esineitä, jotka täyttää poistoperusteita. Siitä tehdään sitten kirjallinen esitys. Ja ei nyt välttämättä koko koko-elmatiimin kanssa, mutta kokoelmapäällikkö ainakin yleensä ol-lut mukana katsomassa. Ja sitten museonjohtaja. Ja sen perus-teella tehdään päätös, ja museonjohtaja kuittaa sen päätöksen.

Hän on viime kädessä se päätöksentekijä. -- Me on muutamien vuosien sisään tehty kaksi muuttoa. Se on ollut semmoinen luon-teva paikka kirjata asioita ylös ja sitten valita myöskin saman tien niitä huonokuntoisia, joista ei tarvi niin pitkälle pohtia, että pois-taako vai ei. -- Kyllä se on näissä käytännön tilanteissa tullut vas-taan se mahdollisuus [poistaa] ja sitten sitä on käytetty hyväksi.

-- Kun jostain näkökulmasta kartoitetaan esineitä, niin sillä lailla ne poistettavat yleensä tulee vastaan. -- Sitten tietysti poistoja on tehty myöskin sillä perusteella, että ylläpitokustannukset on liian korkeat. Se on se yksi kriteeri. Se, että on mahdoton enää säilyttää.” (H1)

Vastaukset herättävät kysymyksen inventoinnin määritelmästä. Haastateltavat viittaa-vat, että varsinaiseen inventointiin, kokoelman tai sen osan systemaattiseen läpikäymi-seen, jonka perusteella harkittuja poistoja voisi tehdä, on tuskin koskaan aikaa. Muuton tai näyttelyn suunnittelun yhteydessä tehtävää esineiden tarkastelua ei välttämättä

pi-45 detä sellaisena. Haastateltavat eivät kuvanneet tarkemmin, miten heidän edustamis-saan museoissa inventointi määritellään, eikä sitä heiltä erikseen kysytty. Jos poisto in-ventoinnin kautta ei käytännössä koskaan toteudu, mutta sitä pidetään silti osana mu-seon toimintaprosesseja, tulisiko inventoinnin määritelmästä siinä tapauksessa keskus-tella työyhteisössä uudelleen?

Poistoperusteiden arvioinnissa apuna voivat olla esimerkiksi alan oppaat Kokoelmapois-tojen hyvät käytännöt tai Merkitysanalyysimenetelmä. Haastateltavat toivat kuitenkin esiin, että poistotapaukset ovat usein niin selkeitä, että suurempaa analysointia ei enää tarvita.

“Ne, mitä on poistettu… niin kuin kontekstitiedoton köyden-pätkä, että jos ne on sitä tasoa, niin ne ei kauheasti merkitysana-lyysia tarvi.” (H3)

“Tällä hetkellä meillä on aika selkeitä ne poistotapaukset. Ne on esimerkiksi niin huonokuntoisia, ettei tarvi miettiä siinä vai-heessa, että olisko tässä nyt vielä joku, joka tämän voisi pelastaa.

(H5) -- Niin se on nämä kohtuulliset konservointitoimet. Muu-tossa tuli vastaan semmoisia esineitä, jotka hajosi käsiin. Siinä ei mikään konservointitoimenpide olisi pelastanut niitä. Ei edes kohtuuton. (H4). -- Mutta voisi kuvitella, että jos kokoelmat olis paremmin hallussa, niin voisi olla tarpeen, että pitäis poistollekin olla useampi kriteeri, jos siellä ei olisi niinkään sitä huonokun-toista, vaan olis esimerkiksi näitä, että on heikot kontekstitiedot.

Ehkä sitten tarvis jonkun lisäsyynkin poistoon. (H5)”

Käytännön syistä poistoja tehdään edelleen paljon esineen huonon kunnon tai konteks-titietojen täydellisen puuttumisen vuoksi. Tämänkaltaisia selkeitä poistoja voi olla myös helpompi tehdä tilanteissa, joissa itse tarkoituksena on joku muu projekti, esimerkiksi näyttelyn suunnittelu tai kokoelmien muutto. Tällöin poiston tarve ja perusteet ovat il-meiset, eikä poistoharkintaa tarvita yhtä paljon kuin jonkin muun esineen kohdalla. Näin käytettävissä olevat resurssit voidaan suunnata varsinaisesti käynnissä olevaan projek-tiin.

46 5.2.2 Poiston tavat

Museoalan eettiset säännöt edellyttävät, että jokaisella museolla tulee olla vahvistetut ohjeet, joissa määritellään sallitut keinot poistaa esine pysyvästi kokoelmista lahjoitta-malla, siirtämällä, vaihtalahjoitta-malla, myymällä, palauttamalla tai tuhoalahjoitta-malla, ja jotka sallivat omistusoikeuden täyden siirtämisen vastaanottajalle. (ICOM, 2005). Kokoelmista pois-tamisen tavat määritellään museon kokoelmapolitiikassa. Haastateltujen edustamissa museoissa kaikki edellä mainitut poiston tavat ovat kokoelmapolitiikkaan perustuen mahdollisia, mutta käytännössä toiset tavat ovat käytetympiä kuin toiset. Yleensä esi-neiden tuhoaminen oli käytetyin poistotapa niiden kunnosta johtuen (H1-H5).

“Joskus saattaa olla sitä, että lähettäjä toivoo sen palautuvan it-selleen, niin totta kai se sitten palautettaisiin. Mutta sitten meille on kyllä kirjattu, että jos lahjoitus on vanha ja itse lahjoittaja ei ole elossa, niin sitten ei palauteta. Ei lähdetä perikuntaa metsäs-tämään. Sitten me mietitään, onko palauttaminen yleensä so-piva poistotapa. -- Palauttamista ei ole ollut, eikä ole myöskään lahjoitettu tai myyty muihin kokoelmiin. Mikäli päätetään tu-hota, niin sovitaan, mikä on se keino. Pääasiassa sillä tavalla, että materiaalit saadaan kierrätykseen. Se esine hajotetaan sitten…

ei milloinkaan hävitetä sellaisenaan, vaan jollain tavalla selkeästi tuhottuna. Ja myöskin se luettelointinumero poistetaan ja teh-dään se, ettei sitä tunnista museon esineeksi.” (H3)

Kokoelmapoistojen hyvät käytännöt -hankkeen kyselyssä todettiin myös kokoelmapois-tojen yleisimpinä toteuttamisen tapoina olevan esineen tuhoaminen, siirto tai lahjoitus toiseen museoon tai palautus lahjoittajalle. Kulttuurihistoriallisten esinekokoelmapois-tojen osalta myyntiä on käytetty Suomessa vähän (Sarantola-Weiss & Västi, 2017), vaikka se ICOMin eettisten sääntöjen ja museon kokoelmapolitiikan perusteella olisikin mahdollista. Myös siirto tai lahjoitus toiseen museoon koetaan usein ongelmallisena, jos kyse on esineistä, joiden tausta- ja käyttöhistoria ei ole tiedossa. Siirrolla voidaan tar-koittaa myös museon sisäistä siirtoa esimerkiksi käyttö- tai rekvisiittakokoelmaan, jolloin objektin omistajuus ei muutu, vaan sen status muuttuu.

“Silloin kun tehtiin ekan kerran kokoelmapolitiikka, meillä oli muutama ihminen, jotka puolsi myymistä, mutta olin itse silloin sitä vastaan. Mun mielestä kunnallisessa museossa siihen pitäisi

47 suhtautua aika kriittisesti. Ylipäätään lahjoituksena saadun

esi-neen myymiseen. Se on kuitenkin jotenkin hankalaa. -- Sen jo-tenkin vielä hyväksyisin, että meille lahjoitettuja esineitä, jotka ei ole vielä tulleet kokoelmiin, niitä rimpsrampsuja, niitä voitai-siin myydä tai ennemmin vaikka lahjoittaa myytäväksi hyvänte-keväisyyteen. Mutta semmoinen esine, joka on jo otettu kokoel-miin, niin en haluaisi kirjata [kokoelmanhallintajärjestelmään], että myyty. Ja päivämäärä.” (H2)

Kirjallisuudessa esimerkiksi Heinonen ja Lahti sivuavat poistoja käsittelevässä kappa-leessa museo- ja opetuskokoelman, eli pysyvästi säilytettävien ja käytössä kuluvien ob-jektien, eroja (Heinonen & Lahti, 2001, s. 86–87). Opetus-, käyttö- tai rekvisiittakokoel-maan siirtämistä saatetaan käyttää poiston tapana esimerkiksi kokoelmaesineiden hy-väkuntoisten kaksoiskappaleiden osalta. Tällöin objektin status muuttuu: se poistetaan museokokoelmasta hallinnollisella päätöksellä. Käytännön tasolla siitä poistetaan luet-telointinumero ja esine siirtyy fyysisesti eri paikkaan, pois tarkemmin säädellystä ja suo-jatusta museokokoelman säilytystilasta. Näin ajan myötä käytössä kuluva esine on hel-pompi poistaa tarpeettomana tai loppuun käytettynä. (Västi & Sarantola-Weiss, 2015, s. 26.)

Haastateltavien edustamissa museoissa opetuskokoelmaan siirtäminen oli käytössä poiston tapana, mutta vastaajat eivät nostaneet sitä erityisesti esiin. Toisissa museoissa opetus- tai käyttökokoelmaan siirto tarkoittaa esineen arvoluokan muutosta, toisissa taas esine poistetaan kokonaan museokokoelmasta (H1-H5). Museon sisällä arvoluo-kasta toiseen siirtäminen ei ratkaise kokoelmien hallinta- ja säilytysongelmia, vaikka se voikin helpottaa niihin liittyvää päätöksentekoa.

“Meillä on ollut kaikennäköistä yritelmää, meillä on aina ollut esineitä, jotka ei ole kokoelmissa ja jotka voidaan ottaa käyttöön.

-- meillä on tavaraa, ja meillä on opetuspaketteja ja kaikkea täm-möistä. -- Siirto opetuskokoelmaan on vaan tekninen siirto, se esine on meillä edelleen.” (H2).

Objektin lahjoittaminen toiseen museoon oli niin ikään käytössä poiston tapana. Haas-tateltavat mainitsivat sitä käytetyn yksittäistapauksissa (H1-H5). Museoiden

TAKO-yh-48 teistyön yhtenä toiminta-ajatuksena on verkostossa mukana olevien museoiden yhtei-sesti tunnistetut ja jaetut tallennusvastuualueet, jotka mahdollistavat kokoelmien mo-nipuolisen käytön ja liikkuvuuden sekä saavutettavuuden ja kokoelmien merkitysten avaamisen. (TAKO, 2020) Näin kokoelmasiirtojen toteuttaminen voisi helpottua. Haas-tattelujen perusteella siirrot ovat olleet yksittäisiä, ja niitä on tehty ennen TAKO-toimin-nan käynnistymistä 2010-luvulla. Tämän perusteella vaikuttaa siltä, että museon muka-naolo TAKO-verkostossa ei olisi erityisesti lisännyt siirtojen määrää. Tässä tutkielmassa kerätyn suppean aineiston perusteella yleistyksiä ei ole kuitenkaan mahdollista tehdä, vaan TAKO-toiminnan vaikutus siinä mukana olevien museoiden kokoelmanhallintaan ja poistoihin olisi kokonaan oman tutkielmansa aihe.

Poiston eri vaiheet tulivat esiin tapauksissa, joissa poisto on jäänyt kesken. Esineestä on tehty poistopäätös, mutta siitä huolimatta esine on tullut vielä myöhemmin vastaan mu-seossa. Esimerkkinä kerrottiin, että poistamisesta on saattanut olla erimielisyyttä ja osa kokoelmatyötä tekevästä henkilökunnasta on päättänyt säilyttää esineen varmuuden vuoksi. Joskus syy poistamatta jäämiselle on hyvin yksinkertainen: “Sitä poistamista ei ole kenellekään annettu tehtäväksi.”(H2)

“On varmaan jäänyt joskus aikaisempina vuosikymmeninä kes-ken, ja siitä oppineena minun aikanani ei yksikään poistoprosessi jää kesken. [nauraa] Ei vaan. Tämänhetkinen tilanne on, että ei jää kesken. Kyllähän niitä tällä hetkellä mulla on siinä vaiheessa, että poistoharkinta on kesken, mutta ne on tosi tarkasti mer-kitty, että niitä harkitaan poistettavaksi. Että sitten kun se pois-toprosessi on tehty, niin siinä kohtaa kyllä tehdään ne poistot, koska pelätään just sitä, että ne jää haamuiksi. Eikä kukaan sitten enää hetken päästä tiedäkään, että mikä esine tämä on ja jos se vaikka palaakin kokoelmiin. Nyt nähdään tosi tärkeänä, että teh-dään poistoja mieluummin vaikka hitaammin ja esine kerrallaan, mutta viedään se sitten loppuun asti.” (H5)

Poiston viimeisessä vaiheessa, käytännön poistossa, vastaan tulevat haasteet ovat en-nen kaikkea käytännöllisiä ja ratkaistavia kysymyksiä voi olla useita. Jos esine lahjoite-taan toiseen museoon, miten se toimitelahjoite-taan ja kuka toimittamisen hoitaa? Minne ja mi-ten objekti kierrätetään? Jos esine on tuhottava, kuka sen käytännössä tekee, ovatko

49 välineet ja resurssit työhön riittävät? Käytännön poiston tapa kirjataan yleensä poisto-päätökseen ja poistotapaa on saatettu pohtia koko prosessin ajan. Mitä tarkemmin poh-dintaa on tehty jo aiemmin, sitä yksinkertaisempi fyysinen poisto on.

5.3. Poistoihin liittyvät kokemukset

Haastattelussa käsiteltiin työntekijän oman suhtautumisen muutoksia poistoihin hänen työssäoloaikanaan. Pitkän työuran museoalalla tehnyt haastateltava kuvaili poistoihin suhtautumisen muutosta sekä omalta kannaltaan että yleisemmällä tasolla. Poistoja on tehty aina, mutta vuosien kuluessa avoimuus aiheesta on lisääntynyt (H1).

“--alkuajoilta muistan -- silloin ei vielä keskusteltu tästä poisto-politiikasta tai tämmöisistä prosesseista niinkään. Kyllä se on tul-lut tässä matkan varrella. Aikaisemmin oli varmaan, että niistä ei puhuttu. Poistoa ehkä tehtiin, mutta tuntui siltä, että sitä ei voi tehdä. Ne on niin pyhiä ne museoesineet. Mutta käytännössä ei ollut aina kyllä näin. Eihän mitään lahoa kasaa kannata säilyttää.

Mutta kyllä tähän on sitten tultu, ihan teoreettisella tasolla otettu tämä asia ja hyväksytty ja keskusteltu asiasta. Ehkä sen vaan helpottanut, että tähän on tullut selkeät prosessit. Se ei ole niin epävirallista. -- Ja se on tietysti helpottanut, että siitä on tie-tynlaisia päätöksiä, näin voidaan tehdä ja kuinka voidaan tehdä.

Ei tarvi piilotella tämmöisiä toimenpiteitä.” (H1)

“Mä ehkä koen sen tämmöisenä museoalan sukupolvia rajaa-vana asiana. -- ja myöskin vähän ammattiryhmiä rajaarajaa-vana. Huo-maa, että on vähän eri koulukuntia myöskin museoammattilais-ten keskuudessa. -- Muistan, että silloin kun me opiskeltiin, niin oli semmoinen kuin “poisto” [kuiskaten], voi harkita, jos on oi-kein… se oli niin kun semmoinen… hyvä että sitä uskallettiin sa-noa ääneen. Ja se oli kuolemansynti melkein. -- Ja nyt sitten on heitä, jotka on kasvaneet siihen, että se on ihan täysin normaalia ja kuuluu museotyöhön.” (H3)

Haastateltavat kuvaavat vastauksissaan suhtautumistapojen muutoksia työssäoloaika-naan 2000-luvulla sekä työntekijäsukupolvien eroja suhteessa poistoihin.

“Mä tulin [töihin] keskelle näitä kysymyksiä, ratkomaan niitä ja tekemään poistoja. Ja vähän pelkään, että mulla on vääristynyt kuva siitä asiasta. Olen todella poistopositiivinen ihminen mu-seoalalla ehkä. -- Jos saadaan tämä tilanne paremmin haltuun, se saattaa kääntyä jopa toiseen suuntaan tulevaisuudessa.” (H5)

50

“Nyt me eletään aikaa, että niitä esineitä otetaan paljon vähem-män vastaan. -- Meidän sukupolvi tekee töitä niitten aikaisem-pien kanssa, jotka on tallentanut ns. kaiken. (H4) -- Olen ajatellut myös niin, että vaikka tommoinen reilu 200 esinettä on iso määrä kerralla poistettavaksi, niin jos sen jakaa niille edeltäville vuosikymmenille, niin eipä se sitten kovin paljon olekaan. Taval-laan se on aika maltillista kuitenkin se poisto, mutta se on selvää, jos niitä ei tehdä jossain vaiheessa, niin sitten pitää tehdä ker-ralla vähän enemmän.” (H5)

Tallennus- ja poistopäätösten aikasidonnaisuus nousi esiin haastatteluissa, samoin kuin alalla vallitsevat paradigmat. Opiskelu- ja työhistorian aikana vaikuttaneet suuntaukset näkyvät työn tekemisen tavoissa.

“Mun mielestä tässä nimenomaan kannattaa toimia järkevästi ja miettiä, että kaikkea me ei voida kuitenkaan pitää tallessa. Kyllä-hän se pohdintaa tietenkin aiheuttaa, teenkö nyt oikeita päätök-siä. Mutta käytännön tilanteiden mukaan sitä mennään, ihan niin kuin tallentamisessakin on joku päättänyt, mitä tallennetaan ja mitä ei tallenneta. Niin se vaan on, et siellä on subjektiiviset näkökohdat mukana, objektiivisesti ei vaan pysty… -- Me teh-dään tätä näin, ja aikaisemmat sukupolvet on tehneet toisella ta-paa ja voi olla, että seuraavat sukupolvet on sitä mieltä, että tässä ei ole tehty oikeita ratkaisuja, mutta jokainen toimii aika-naan sen mukaan, minkä näkee parhaaksi.” (H1)

“Toiset on aikanaan tehneet parhaansa ja sen hetkisen tiedon perusteella tehneet niitä päätöksiä ja ajatelleet, että tämä on jär-kevää. Ja nyt me nauretaan niille. Me [museoalan työntekijät] ol-laan vähän tällainen sopulilauma, että meillä on yksi johtava ajattelu ja se tietty periaate, jonka mukaan toimitaan. Se voi olla parinkymmenen vuoden päästä jotain aivan muuta. Pääperiaat-teet toki varmaankin säilyy, mutta kyllä meidän päätöksillekin to-dennäköisesti joskus kahvipöydässä nauretaan.” (H3)

Paradigman muutoksiin perustuen haastatellut nostivat esiin poistojen dokumentoinnin merkityksen. Poistoperusteiden kirjaamisen ja päätöksenteon avoimuuden myötä myös jälkipolville selviää, millä perusteilla työtä on tehty, ja mihin päätökset ovat pohjautu-neet.

“Kun päädytään siihen poistamiseen, niin sitten tietysti merki-tään luettelointitietoihin tieto siitä poistosta. Se esine dokumen-toidaan ennen poistoa ja täytetään kokoelmapoistolomake ja

51 sitten arkistoidaan sekä lomake että kuva ja tiedot. Eli kaikki

mahdollinen koitetaan jättää talteen. Kokoelmapoistolomak-keelle tarvitaan objektin numero, nimi, mihin kokoelmaan se kuuluu ja tarkka perustelu sille poistolle. Sitten avataan ne pois-totoimenpiteet eli missä yhteydessä se on poistettu, mitä on tehty dokumentoinnin osalta ja miten se on sitten käytännössä tuhottu tai poistettu.” (H5)

Haastateltavat tuntevat alaan liittyvän lainsäädännön ja eettiset ohjeet tarkasti. Museo-alan keskustelua poistoista seurataan ja Museo-alan oppaat tunnetaan. Yksi haastateltava ku-vaili, miten Kokoelmapoistojen hyvät -käytännöt julkaisussa käytäntö on saatettu kirjal-liseen muotoon. Näin alalla työskentelevät ovat saaneet paikan, johon vedota työssään.

(H2)

Poistot samoin kuin lahjoitukset kokoelmaan ovat osa museon toimintaprosesseja, eikä niistä tiedoteta erikseen julkisuuteen. Poistot kokoelmasta kirjataan vuosittaisiin tilas-toihin, mutta yksityiskohtaisesti niitä ei eritellä (H1-H5). Museon hallintomallista riip-puen poistoista voidaan kertoa esimerkiksi vuosittaisissa toimintakertomuksissa, mutta tällöinkin poistot nähdään osana museon normaalia toimintaa, eivätkä ne ole herättä-neet suurempaa kiinnostusta hallinnoivan tahon puolelta (H1). Museon toimintaympä-ristöstä kuitenkin riippuu, miten paljon käytännön toiminta ympäröivää yhteisöä kiin-nostaa. Myös yhteisöllä voi olla tunneside museoon ja sen kokoelmiin. Kokoelmasiirto-jen suunnittelu ja yhteistyö museon yleisön ja sidosryhmien kanssa voi olla hidasta ja työllistävää, mutta se voi onnistuneimmillaan hyödyttää molempia osapuolia.

“Tosi iso semmoinen paine on kyllä niissä poistoissa joissakin ti-lanteissa, koska toimii pienellä paikkakunnalla ja kaikki toiminta museon suhteen on aika julkista. Kyllähän siinä on semmoinen vähän pelottavakin fiilis tavallaan, että jos nyt teen jotain ihan emämokia, niin minkälaisen ryöpytyksen mä saan tässä ajassa? -- Vaikka on tämmöisiä negatiivisia tuntemuksia, jotka liittyy - sii-hen poistopäätökseen, niin se on myös ihan hirveän iso helpo-tuksen tunne, mikä niihin usein liittyy. Se kokonaisuus, mistä niitä tehdään, oman ja muiden työn selkeyttäminen, sillä on tosi

“Tosi iso semmoinen paine on kyllä niissä poistoissa joissakin ti-lanteissa, koska toimii pienellä paikkakunnalla ja kaikki toiminta museon suhteen on aika julkista. Kyllähän siinä on semmoinen vähän pelottavakin fiilis tavallaan, että jos nyt teen jotain ihan emämokia, niin minkälaisen ryöpytyksen mä saan tässä ajassa? -- Vaikka on tämmöisiä negatiivisia tuntemuksia, jotka liittyy - sii-hen poistopäätökseen, niin se on myös ihan hirveän iso helpo-tuksen tunne, mikä niihin usein liittyy. Se kokonaisuus, mistä niitä tehdään, oman ja muiden työn selkeyttäminen, sillä on tosi

In document Harkinta, päätös ja poisto : poiston toteuttaminen museokokoelmasta (sivua 44-0)