MITEN SAAVUTTAA AIKUINEN ELÄMÄNHALLINTA MUUTTUVILLA

TYÖMARKKINOILLA

Koulutuksen ja itsensä etsimisen vaihe institu-tionalisoitui elämänkaareen länsimaissa vasta 1950-luvulta lähtien. Aineellinen toimeentulo ei vaatinut enää kaikkia voimavaroja, jolloin aikaa jäi myös vapaavalintaisiin toimintoihin.

Itsensä toteuttamisen haave levisi eliiteistä kokonaiseen ikäluokkaan 1960-luvulla. Uni-versaalin oikeudenmukaisuuden tavoittelu tai itseilmaisun asettaminen materiaalisten pal-kintojen edelle käyvät mahdollisiksi vasta, kun perustoimeentulo näyttää varmalta. (Inglehart

& Welzel 2005; Siltala 2013; Baumard 2018.) Jälkimaterialististen arvostusten mukaisiin valintoihin on vähemmän varaa, jos olemassa-olontaistelu vaatii jälleen enemmän huomiota.

Niin on työelämässä käynyt, vaikka absoluut-tinen vauraus olisi huipussaan tai monilla mittareilla elettäisiin historian parasta aikaa.

Tekninen tuottavuus ei olekaan johtanut ajan

soa kaventamatta, kuten 1950- ja 1960-luvun utopioissa maalailtiin. Sen sijaan se näyttää johtaneen koventuneeseen kilpailuun tuottava-na palkitusta työstä. Raha ei enää kierrä työ-palkkojen kautta yhtä itsestään selvästi kuin aiemmilla sukupolvilla. Vaikka hyvin palkatut asiantuntijatyöt olisivatkin lisääntyneet, pääsy riittävään elantoon ja sen mahdollistamaan itsekunnioitukseen keskinkertaisella koulu-tuksella ja vaivannäöllä ei onnistu siinä kuin ennen. Kapitalismi on tavoitellut kasvua ja tuottavuutta vähentämällä työn osuutta arvo-ketjussa konevoimalla ja ulkoistuksilla halpa-työvoimalle. Samalla tämä on heikentänyt kulutuskysyntää ja verokertymää julkisten pal-velujen rahoittamiseksi. Keskiluokka maksaa asumisestaan, terveydenhoidostaan ja koulu-tuksestaan entistä enemmän suoraan, samalla kun palkat ovat jämähtäneet paikoilleen ja työ käynyt epävarmaksi. Niinpä historian vau-raimpiin yhteiskuntiin on virinnyt pula-ajan tunnelma ja pelko siitä, että kakku vain pie-nenee. (Hermann 2016, 231–238; Siltala 2017;

OECD 2019.) Huoli työstä tarkoittaa myös huolta omasta arvosta suhteessa toisiin (Gallie ym. 2017).

Työvoiman globaali tarjontapaine yhdis-tettynä standarditehtävien korvaamiseen au-tomaatiolla esimerkiksi verkkokaupassa on tehnyt työntekijöistä sekä halpoja että helposti korvattavia. Arvonlisäyksen kannalta tarpeet-tomaksi käyneestä työvoimasta ovat esittäneet arvioitaan niin oikeistolaiset kuin vasemmisto-laiset taloustieteilijät. Tyler Cowen tarjoaa lii-kaväestön puudukkeeksi viihdettä, Erik Bryn-jolfsson ja Andrew MacAfee parantaisivat sen asemaa uudelleenkoulutuksella, Anwar Shaikh

Brynjolfsson & McAfee 2014; Shaikh 2016;

myös Kauhanen ym. 2015). Daniel Markovit-sin mukaan (2019) automaatio lisää koulute-tuimman vähemmistön tuottavuutta niin, että se pystyy tekemään muut työntekijät enemmän tai vähemmän tarpeettomiksi arvonlisäyksen kannalta. Tuottavin eliitti raataa ylipitkää päi-vää samalla kun muut kärsivät alityöllisyydes-tä.

Yhdysvalloissa finanssikriisistä alkanut lama taittui jo vuonna 2010, mutta palkat saa-vuttivat kriisiä edeltäneen tasonsa vasta viisi vuotta myöhemmin – pitkään jatkuneesta täys-työllisyydestä huolimatta (Schmitt ym. 2018).

Sittemmin reaalipalkat Yhdysvalloissa kohosi-vat myös keskimääräisesti. Ylempi keskiluokka näytti kasvavan nopeammin kuin väliryhmät köyhtyivät. (Rose 2016.)

Työllisyyden paraneminen finanssikriisiä seuranneen laman jälkeen ei Suomessakaan ta-pahtunut vain nollasopimusten varassa. Vielä alkuvuodesta 2018 työsuhteet lisääntyivät no-peammin kuin tehdyt työtunnit, mikä voitiin ymmärtää alityöllisyydeksi (Hannula & Larja 2018). Kun Suomi viimein nousi pitkästä stag-naatiosta kymmenen menetetyn kasvuvuoden jälkeen ja palkatkin viimein alkoivat nousta vuonna 2018, syntyneet työsuhteet olivat kui-tenkin jälleen perinteisiä vakituisia kokopäi-vätöitä eivätkä työllistymisen laskennallista minimiä, yhtä työtuntia viikossa. Suhdanteen paraneminen kasvatti verohallinnon tilastojen mukaan 2014–2017 eniten kunnollisia keskitu-loja saaneiden joukkoa: 35 000–100 000 ansait-sevien määrä lisääntyi 83 244:llä. Myös rikkaita tuli lisää. (Lassila & Raeste 2019.) Nousukausi näyttää kuitenkin taittuvan jo kahden hyvän vuoden jälkeen, ja laman psykologia levisi Suomen kotimarkkinoilla jo kevään korvilla 2019. Uutisissa alettiin kuuluttaa kasvun hii-pumista, pahenevaa huoltosuhdekriisiä ja yt-neuvotteluita jo vuodenvaihteessa 2018–2019.

Huominen lupaa huonompaa, vaikka tilauksia yhä riittää.

Rutiinitöistä pois siirtyvän työntekijän palkkataso saattaa nousta, jos hän päätyy

asian-tuntijatöihin, mutta laskea, jos hän päätyy osa-aikaisiin palvelutöihin. Jos ay-liike ei ole kas-vattamassa työntekijöiden neuvotteluvoimaa, palkkataso halpenee. Esimerkiksi Britanniassa niukasti korvattujen palvelutöiden osuus on kasvanut. Saksassa palvelutöistä osa on tehty kotona, Pohjoismaissa taas julkisella puolel-la. Suomessa ay-liike on pitkään puolustanut myös rutiinitöiden palkkoja, mutta ei ole kyennyt estämään tuloerojen kasvua alimmissa tuloryhmissä. Yhdysvalloissa ay-liikkeen heik-kous on mahdollistanut myös mediaanitulo-jen laskun. Suomessa siirtymä korkeamman taitotason ammatteihin eikä matalapalkkaisiin palvelutöihin johtuu myös matalapalkkamark-kinoiden esteistä eikä vain toimistoväen kou-luttautumisesta it-velhoiksi. Jos siirtymä ylös-päin ei luonnistu, varttuneemmat työntekijät poistuvat mieluummin työvoimasta. (Tyson &

Spence 2017; Vainionpää 2018; Temin 2018;

Räisänen 2019; Maczulskij 2019.)

Työmarkkinoita voi tarkastella kuin vaih-duntakuviota. Kun katsotaan toistaiseksi voi-massa olevien työsuhteiden enemmistöä työ-voimasta (2/3) tai osuutta palkansaajista (84

%), korostuvat jatkuvuudet. Vuonna 2013 Suo-men työvoimasta 12–13 prosentin arviointiin työskentelevän prekaareissa työsuhteissa (Pyö-riä & Ojala 2016; Pyö(Pyö-riä, Ojala & Nätti 2019, 145), mikä osoittaa, ettei halpa, katkonainen ja jatkuvan työttömyysuhan varjostama työ ole tullut vallitsevaksi työnteon malliksi. Jos tarkastelukulmaksi valitaan muut kuin toistai-seksi voimassa olevat työsuhteet, korostuu ris-kien siirtyminen entistä enemmän yksittäisille työntekijöille.

Osa-aikatöiden kasvu ja itsensä työllistämi-nen ovat kasvaneet trendinomaisesti: itsensä työllistäjiä oli vuonna 2018 182 000, ja heistä 55 prosenttia ansaitsi alle 2000 euroa kuukau-dessa (Lassila 2019). Nollasopimuksella työs-kenteli vuonna 2018 satatuhatta suomalaisista (5 % palkansaajista). Nuorimmista (15–24-vuo-tiaat) lähes puolet halusi itse tällaista järjestelyä voidakseen tehdä töitä opintojen ohessa. Kaksi kolmasosaa määräaikaisista haluaisi kuitenkin

pysyvän työsuhteen, osa-aikaisista kolmannes ottaisi kokoaikaista työtä. Vuokratyötä esiintyy joka kolmannella työpaikalla. Alityöllisiä, joil-le kelpaisi lisätyö, on noin 150000. (Pärnänen

& Sutela 2014; Pärnänen 2015; Pärnänen 2016;

Lyly-Yrjänäinen 2018, 20–21; Lukkarinen 2018;

Leskinen 2019; Taskinen 2019; Pyöriä, Ojala &

Nätti 2019.)

Vaikka itsensä työllistäminen tarjoaa va-pautta, palkkataso jää yleensä alemmaksi kuin vastaavassa työsuhteessa. Alustataloudessa työ-suhde pelkistyy työsuoritteen kertakorvauksek-si vailla eläke- ja sokertakorvauksek-siaaliturvamaksuja. Yrittäjän asiakassuhdekaan se ei entiseen tapaan ole, sillä asiakaspinnan hallinta ja voiton kerääminen on siirtynyt palvelun välittäjälle. Alustatalou-den työntekijä kuitenkin odottelee työtä omal-la kustannukselomal-laan kuin yrittäjä. (Bridle 2019, 117–121; Mattila 2019.) Alustavälitteistä työtä tehneistä kahdeksalle prosentille se oli Suomes-sa ainoa tulonlähde. Vähintään kerran viikosSuomes-sa alustavälitteistä työtä teki kahdeksan prosent-tia työikäisestä väestöstä (Mattila 2019).

Työn hinta ja työehdot ovat siis joustaneet alaspäin muillakin kuin nepalilaisilla kokeilla, intialaisten IT-alihankintafirmojen asiantun-tijoilla tai logistiikkapalveluissa. Syksyn 2019 työmarkkinaneuvotteluissa työnantajat esit-tivät lomarahojen puolittamista ja pyhälisien karsimista. Työnantajan kannalta on luontevaa maksaa vain tehdystä työstä. Palkkatyöyhteis-kunnan kannalta kaiken muun karsiminen tar-koittaa puolestaan sitä, että työpaikka ei enää ole yhtä kuin yksilön osuus yhteiskunnan va-rallisuudesta eikä sosiaaliturvan keskeinen väy-lä. Sellaisiksi työpaikat kehittyivät länsimaissa toisen maailmansodan jälkeisinä vuosikymme-ninä. (Castel 1996; 2011.) ”Tarjolla on yhä useam-min työtä, josta ei voi edes vaatia elämiseen riittävää palkkaa ja jatkuvuutta”, toteaa Aarne Mattila mielipidekirjoituksessaan Helsingin Sa-nomissa 2.12.2019.¹

Työmarkkinoiden reunoilla työ jakautuu erillisiksi tehtäviksi, mutta perinteisiin työsuh-teisiin tarraudutaan entistä lujemmin. Roope Uusitalon mukaan Suomi on muuttunut

pi-kemminkin pitkätyö- kuin pätkätyöyhteiskun-naksi mitattuna työsuhteiden kestolla, sillä työvoima vanhenee. Lamakausia lukuun otta-matta työsuhteiden pituus ei ole kärsinyt. Pätkä-työt liittyvät uusien työpaikkojen syntyyn, ja luova tuho on yksityisellä puolella hidastunut.

Pätkätyön lisääntyminen 1990-luvulla heijasti työllistämistoimia ja julkisen sektorin ketju-tettuja työsuhteita mutta myös opiskelijoiden määrän kasvua, sillä opiskelijat käyvät töissä opintojen ohella vakinaistumatta. Nuoretkaan työntekijät eivät ole vaihtaneet ammatteja vaan vakiintuneet työurilleen, jos ovat pystyneet.

Automaatio on näyttänyt ennemminkin muut-tavan työtehtäviä kuin hävittävän kokonaisia ammatteja tai ammattialoja. (Uusitalo 2008;

Rokkanen & Uusitalo 2013; Arntz ym. 2016;

Räisänen 2019; Pyöriä, Ojala & Nätti 2019.) Yhtä kaikki työn syrjäyttäminen arvoket-justa on johtanut siihen, että Yhdysvalloissa, Britanniassa ja Saksassa on koettu pitkiä palk-kastagnaation jaksoja. Taloustieteilijä Michael Roberts on arvioinut blogissaan (https://then-extrecession.wordpress.com/) maailmantalou-den kasvun hauraaksi sen takia, että valtioi-den, yritysten ja yksityistalouksien velkataakka äidyttää pienetkin koronnostot tuntuvaksi kysyntävajeeksi. Valtioita puolestaan rasittaa finanssikriisin aikainen pankkiriskien kanta-minen ja kroonistunut työttömyys, joka meil-läkin näkyy samanaikaisena työvoimapulana ja vaikeasti työllistettävien suurena joukkona.

Kulutuskysynnän heikkous pakottaa jatkuvaan setelielvytykseen nolla- tai miinuskorkoisella keskuspankkirahalla: osake- ja kiinteistöarvot uhkaavat muuten laskea ja talous lamautua (Ronkainen & Sorsa 2018).

Talouskasvua yritetään synnyttää halpa-työvoiman tarjontaa lisäämällä. Aktivointi, irtisanomisen helpottaminen, tukilakkojen rajoittaminen ja yleissitovien työehtosopimus-ten kritiikki tähtäävät katteiden turvaamiseen tilanteessa, jossa investoinnit tuottavat entistä heikommin (Jakonen 2018). Kun puhutaan työllisyystavoitteista, pohditaan käytännössä helposti sitä, kuinka elämiseen riittävän

työ-paikan menettäneet pakotettaisiin heidän kan-naltaan kannattamattomiin töihin. Suomessa perusturvan riittävyyden arviointiraportin mukaan vuosina 2015–2019 työttömien perus-turva on heikentynyt työttömyysetuuksien ja yleisen asumistuen leikkausten takia sekä akti-vointirangaistusten vaikutuksesta tasolle, jossa toimeentulotuki paikkaa perusturvaa. Kaikki-aan perusturvalla elävien joukko kasvoi 2013–

2017 40 000 henkeä, 510 000 henkeen. (Raeste 2019.) Kyse on ollut enemmän moraalitalou-desta kuin taloumoraalitalou-desta: sosiaaliturvan purkami-nen saa Robert Solowin mukaan palkat jousta-maan alaspäin, mikä pahentaa kysyntävajetta ja heikentää verokertymää. Nuorten palkkatason halventaminen tai riskien siirtäminen alihank-kijoiksi määritellyille työntekijöille toki madal-taa työllistymisen kynnystä, mutta osittaisten-kin halpatyömarkosittaisten-kinoiden olemassaolo polkee yleistä palkkatasoa. Halvoista, subventoiduista palkoista ei liioin kerry paljon eläkkeitä eikä veroja, joilla subventiot maksettaisiin. (Honka-nen 2018; Tiai(Honka-nen 2018.) Jonkinlai(Honka-nen ”tulo-vakuutus” voi nostaa vaikeasti työllistettäville tarjolla olevat työt säällisiksi työsuhteiksi eläke-kertymineen (Pyöriä, Ojala & Nätti 2019, 158;

Frey 2019, 354–355). Rahan kierrättäminen sii-hen voi kuitenkin tuottaa vaikeuksia.

Poistuvien töiden sijaan on yleensä synty-nyt uusia, mutta teknologia ei synsynty-nytä niitä itsestään (Frey 2019). Tarpeellista ja mielekästä työtä olisi yhä enemmän kuin tarpeeksi, jos sii-tä voitaisiin maksaa kunnolla ja mitoittaa hen-kilöstö niin, että työssä voi onnistua. Vanhus-tenhoitoa riittäisi mutta ala ei vedä, sillä siitä ei makseta tarpeeksi eikä työtä voida tehdä si-säisesti palkitsevalla ammattietiikalla (YLE 1 A-Studio 9.9.2019). Transnationaalisten internet-yhtiöiden saamat tekniset tuottavuusvoitot eivät tuloudu suomalaisen kunnan veroker-tymään. Vanhustenhoidon kaupallistamista on kokeiltu mutta kokeilu ei ole rohkaissut jatkamaan. Ongelmana on kaikenlaisen työn tuottavuuden arviointi sen mukaan, paljon-ko liikkuvalle sijoitukselle on löydettävissä tuottoa maailman tuottavimmista kohteista.

Teollisuuden globaali ylikapasiteetti ja voitto-prosenttien pieneneminen uhkaavat paljastaa rahan katteettomaksi, ja paremman puutteessa tuottavuutta kasvatetaan työväkeä vähentämäl-lä ja kuormittamalla. Kokonaistaloudellinen hyöty terveydenhoidosta tai liikenneyhteyksien ylläpidosta voi tehdä niistä kannattavia, vaikka yksityisen työnantajan ei kannattaisi maksaa niistä työntekijöiden koko palkkasummaa (Tiai-nen 2018).

Kun tuotteen marginaalikustannukset lä-henevät nollaa, on vaikea ylläpitää niukkuutta ja hintamekanismia (Mason 2016). Niukkuu-den ahdistus keskellä vaurautta ja piNiukkuu-dennetyn työajan vaatimus työn ollessa tuottavampaa kuin koskaan kertovat enemmänkin talous-mallien näköalattomuudesta kuin tekniikan tuhoavuudesta (Kauhanen 2016). Kiihtyvä kii-re silloin, kun tekninen tuottavuus sallisi hi-dastaa, kertoo tekniikan alistamisesta pääoma-logiikkaan. Sen sijaan että ihminen joutuisi reagoimaan entistä refleksinomaisemmin ja kilpailemaan työtehossa korrelaatioita nopeas-ti etsivän koneälyn kanssa, hän voisi koneiden avulla saada etäisyyttä ajatella ja hahmottaa kokonaisuuksia, jopa kuvitella vaihtoehtoisia todellisuuksia (Beckert 2016). Bernard Stiegler (2015) asettaa kasvavan autonomian huomion hajottamisen vastapainoksi – negentropian entropian sijaan. Näky on tasan vastakkainen kuin Yuval Noah Hararin (2017) kauhuskenaa-rio, jossa itseoppivat algoritmit koukuttavat ih-mispolot hallintaansa manipuloimalla suoraan dopamiinijärjestelmää ohi tietoisen harkinnan.

LUOTTAVAISIA MUTTA