MERKITYKSELLISTÄ TYÖTÄ YHDEN MAAPALLON RAJOISSA
Miten työelämän murrosta pitäisi lähestyä, kun huomioon otetaan polttava tarve leikata ilmastopäästöjä ja luonnonvarojen kulutusta sekä nuorten lisääntyvä ympäristötietoisuus ja pelko tulevaisuudesta?
Lähestyn vuoden 2019 Nuorisobarometrin teemaa tulevaisuusviritteisesti näkökulmasta, josta käsin nykyiset talouden ja työelämän rakenteet eivät sido liikaa nuorten toimeliai-suutta ja mahdollitoimeliai-suutta osallistua hyvän tu-levaisuuden rakentamiseen. Ymmärryksemme työelämän ja taloudellisten suhteiden murrok-sesta ei perustu vain digitalisaation ja tekoälyn yleistymiseen vaan myös luonnon ihmisen toi-minnalle asettamiin rajoihin. Lisäksi on hyö-dyllistä tunnistaa käynnissä oleva kokonais-valtainen kulttuurimuutos, jossa materiaalisia elämän päämääriä korostavista arvoista ollaan siirtymässä jälkimateriaalisiin arvoihin.
Miten käsitys työstä voisi laajentua ja tul-la monimuotoisemmaksi siten, että ihmisten kokemus hyvästä elämästä ja merkityksellisestä työstä toteutuisi yhden maapallon voimavaro-jen turvin?
NUORTEN ILMASTOHUOLI KASVAA JA TARVE TOIMIA LISÄÄNTYY
Syksyllä 2018 hallitustenvälinen ilmastopa-neeli IPCC julkaisi raportin, jonka mukaan maapallon lämpötila on jo noussut noin as-teella esiteollisesta ajasta. Mikäli lämpenemi-nen jatkuu nykyistä vauhtia, 1,5 asteen raja ylitetään vuosisadan puoleen väliin mennessä.
Rajan ylittäminen tarkoittaisi merkittäviä ris-kejä sekä ihmisille että luonnolle. (IPCC 2018.) Raportin ilmestymisen jälkeen ilmastokriisi on nimetty suurimmaksi turvallisuusuhaksi ja
politiikan ykkösasiaksi. Ilmastonmuutosta ei voi enää pysäyttää, mutta sitä voidaan hillitä.
Ilmaston lämpenemisen rajoittaminen 1,5 as-teeseen vaatii muutosta, jonka mittakaava on ennennäkemätön. Yhteinen kansainvälinen tahto ilmastonmuutoksen torjumiseen ilmais-tiin Pariisin sopimuksessa vuonna 2015, mutta tahdon muuttuminen teoiksi on ollut vaikeaa.
Nuoret ovat pitkään olleet ilmastotietoi-suuden eturintamassa. Jo yli kymmenen vuot-ta sitten enemmistö nuorisvuot-ta oli sitä mieltä, että ”ilmaston lämpenemisen torjuminen on tärkeämpi kuin mikään muu poliittinen kysy-mys” (Paakkunainen & Myllyniemi 2007, 35).
Nykyhetkeen tultaessa nuorten ilmastohuoli on kasvanut jyrkästi. Huolestuneet nuoret ovat kiinnostuneita poliittisesta vaikuttamisesta ja huomattavan moni etenkin ulkoparlamentaa-risin keinoin, kuten ostopäätöksillä, järjestö-toiminnalla, mielenosoituksiin osallistumalla ja nettikeskusteluilla. (Myllyniemi & Kiilakos-ki 2019, 76–77.) Viime vuosina nuorten ääni ympäristöpolitiikassa onkin merkittävästi vah-vistunut. Syksyllä 2018 ilmastolakkoliikkeen aloittaneen ruotsalaisen Greta Thunbergin johdolla nuoret Suomessa ja ympäri maailmaa ovat vaatineet päättäjiltä kunnianhimoa ilmasto-politiikkaan, koska nykyiset tavoitteet eivät rii-tä rajaamaan ilmaston lämpenemisrii-tä alle 1,5 asteeseen. Nuorten ilmastoliikkeellä on paljon kannattajia niin poliitikkojen kuin muiden yhteiskunnan toimijoiden piirissä. ”Jokainen nuori, joka on osallistunut ilmastolakkoihin, on inspiroiva esimerkki siitä, mitä tarkoittaa, kun toimii omantuntonsa puolesta. Nuoret muistuttavat meitä siitä, että ihmisoikeuksien suojeleminen ilmastokatastrofilta on kaikkien yhteinen asia.” Näin lausui Amnesty
Interna-tionalin pääsihteeri Kumi Naidoo myöntäes-sään Greta Thunbergille järjestön korkeimman kunnianosoituksen, Ambassador of Conscien-ce -palkinnon, kesäkuussa 2019. Poliitikkojen epäonnistumista ilmastokriisin torjumisessa järjestö pitää puolestaan yhtenä historian suu-rimmista ihmisoikeusloukkauksista. (Varpula 2019.)
Lisääntyvä tieto ilmaston lämpenemisestä, monimuotoisuuden köyhtymisestä ja luon-nonvarojen ehtymisestä ei ole toistaiseksi kään-tynyt riittävän nopeaksi toiminnaksi. Päästöjen vähennyksillä on aidosti kiire, ja tiedon planee-tan rajoista pitäisi saada ihmiset luomaan sekä rajoja toiminnalleen että myönteisiä mahdolli-suuksia elintapojen muutokselle.
Ilmastokriisi ei ole vain kansainvälisen politiikan kysymys. Se on mitä suurimmassa määrin myös kansallisen tason hyvinvoin-ti- ja talouspolitiikan kysymys. Ilmastonmuu-tos vaikuttaa jo nyt ja tulevaisuudessa vielä enemmän nuorten kokemaan jokapäiväiseen hyvinvointiin. Aiheuttamiensa elinympäristön muutosten lisäksi ilmastokriisi lisää nuorten psyykkistä pahoinvointia. Tietoisuus ilmasto-uhista on jo merkittävästi lisännyt nuorten epävarmuutta tulevaisuudestaan. Nuorten tu-levaisuudennäkymät synkkenevät selvästi, mitä etäämmälle nuoren omasta elämästä siirrytään kohti globaalia näkökulmaa. Erittäin paljon turvattomuudentunteita ilmastonmuutoksen vuoksi kokevien nuorten osuus on kymmenes-sä vuodessa jo kaksinkertaistunut (Myllyniemi
& Kiilakoski 2019, 71, 76). Myös kansainväli-set nuorille suunnatut arvokyselyt osoittavat, että juuri nyt ilmastonmuutos ja ekologiset ky-symykset ovat nuorille keskeisiä tulevaisuutta koskevia huolenaiheita (Piispa & Myllyniemi 2019, 64–65). Monia ahdistaa etenkin tunne siitä, ettei itse pysty riittävästi toimimaan il-mastonmuutoksen ehkäisemiseksi. Nuorilla on kasvava tarve kanavoida ilmastoahdistustaan hyödylliseen tekemiseen omien elintapojensa ja yhteiskunnan muuttamiseksi (Pihkala 2017).
TEOLLISEN AJAN HYVINVOINTIMALLI ON MUUTOKSESSA
Ihmisen työn ja toiminnan luonne muuttuu yhteiskunnassa, jonka tärkein tavoite ei enää ole äärimmäisestä köyhyydestä vapautuminen.
Suomen kaltaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa on käynnissä merkittävä arvojen murros: ma-teriaalisia elämän päämääriä korostavista ar-voista on alettu siirtyä kohti jälkimateriaalisia arvoja.
Arvojen muutoksella voi olla laajamittaisia vaikutuksia kansalaisuuteen, yhteiskuntaan ja ihmiskunnan yhteiseen tulevaisuuteen. Siksi yhdysvaltalainen yhteiskuntatieteilijä Ronald Inglehart (1977) nimesi tämän kokonaisval-taisen kulttuurimuutoksen ”hiljaiseksi vallan-kumoukseksi” (silent revolution). Termi viittaa murrokseen, joka tapahtuu vähitellen ja huo-maamattomasti ilman ennakkovaroitusta ja yhteiskunnallisia levottomuuksia. Hiljaisen vallankumouksen on mahdollista käynnistyä, kun perustarpeiden tyydyttämisestä eli riittä-västä elintasosta tulee itsestäänselvyys (Ingle-hart 2008). Arvojen murros antaa syyn olettaa, että monet syvälle pinttyneet uskomukset esi-merkiksi vauraudesta ja työstä ovat kokonai-suuden kannalta kestämättömiä ja kadottavat merkityksensä pidemmällä aikavälillä. (nen & Joutsenvirta 2018; Joutsenvirta & Salo-nen 2020.)
Teollisen ajan talous- ja hyvinvointimalli on perustunut materiaalisen vaurauden li-säämisen tavoitteeseen. Ideana on kasvattaa kansalaisten ja yhteiskunnan vaurautta jalos-tamalla luonnonvaroja tuotteiksi. Kansalaisten ostovoimaa ja parantuneita kulutusmahdolli-suuksia on pidetty yhteiskunnan myönteisen kehittymisen mittana. Kehityksen keskiössä ovat olleet yritykset ja kotitaloudet, joiden väliset suorite- ja rahavirrat kulkevat kilpailul-listen markkinoiden kautta. Vaurauden kasvu on perustunut luonnonvarojen lisääntyvälle hyödyntämiselle ja ihmisten jatkuvasti tehos-tuvalle työlle. Kansalaisia on pidetty ennen kaikkea yritysten työvoimana sekä kuluttajina,
joiden keskeisenä pyrkimyksenä on ansaita jat-kuvasti enemmän rahaa. Tällaisen jatkuvaan talouskasvuun perustuvan hyvinvointimallin perustuksia ravistellaan nykyään, sillä malli on ristiriidassa ekologisesti kestävän tulevaisuu-den kanssa. Lisäksi mallin yhteys ihmisten ko-kemaan hyvinvointiin rakoilee. (Joutsenvirta ym. 2016; Raworth 2018.)
Vielä ei oikein ymmärretä, miltä talous-kasvusta riippumaton hyvinvointivaltio voisi näyttää. Siksi monet toivovat ratkaisua irtikyt-kennästä, jonka myötä talouskasvu ei aiheut-taisi ympäristökuorman tai resurssien käytön kasvua. Tutkimusten mukaan talouskasvun absoluuttinen ja riittävän nopea irtikytkentä ympäristöhaitoista on kuitenkin hyvin epä-todennäköistä. Lisäksi bruttokansantuotteen (BKT) kasvuun pakotettu talousjärjestelmä ei edistä infrastruktuurin ja materiaalinkäytön sovittamista niin paikallisten kuin koko pla-neetan kattavien ekosysteemien rajoituksiin.
Siksi huomio olisi suunnattava ajattelu- ja toi-mintatapojen uudistamiseen keinoilla, jotka ei-vät sido hyvinvointia talouden kasvupakkoon.
(BIOS 2019; Hickel & Kallis 2019; Vadén ym.
2019.)
Nuoret suhtautuvat vanhempia ikäluokkia kriittisemmin, jopa kyseenalaistaen, ajatuk-seen, että jatkuva kasvu olisi talousjärjestelmän ja siten myös hyvinvoinnin kulmakivi. Vuoden 2016 Nuorisobarometrissa selvä enemmistö oli samaa mieltä siitä, että ”jatkuvasti kasvava ta-lous on mahdottomuus maapallon rajallisuu-den vuoksi”. (Piispa & Myllyniemi 2019, 63.)
Myyttiä talouskasvun ja hyvinvoinnin pakkoliitosta on alettu purkaa. Kohtuullisen elintason tavoittelu on yksi tapa hahmottaa talouden ”oikeaa kokoa”, koska kaikilla pitää olla mahdollisuus kohtuulliseen aineelliseen elintasoon. Sen lisäksi on tärkeää turvata kaik-kien ihmisten mahdollisuus mielekkääseen ja vastuulliseen toimintaan. Ihmisten kyvyt ja ar-vostukset vaikuttavat siihen, mikä kullekin on mielekästä toimintaa. Joillekin kestävää hyvin-vointia edistää se, että ihminen vähentää palkka-työhön käyttämäänsä aikaa ja alkaa tehdä
enemmän asioita kotitalouden ja erilaisten yh-teisötalouksien piirissä. Tällä hetkellä vain osa ihmisten tekemästä, yhteiskuntaan arvoa luo-vasta työstä lasketaan mukaan kansantalouden kirjanpitoon. Hyvinvoinnin keskeinen ulottu-vuus on ihmisen mahdollisuus ylläpitää mer-kityksellisiä suhteita ja kantaa vastuuta entistä laajemman elinpiirin hyvinvoinnista. Perheen, suvun ja ystävien lisäksi olemme yhteydessä myös paikallisyhteisöjen, globaalin yhteisön, tulevien sukupolvien sekä luonnon ja muiden eläinlajien kanssa. (Joutsenvirta ym. 2016.)
Vuoden 2019 Nuorisobarometrissä kysyt-tiin, missä määrin nuoret pitävät erilaisia pal-kallisia ja palkattomia toimintamuotoja työnä.
Tärkein kriteeri mieltää toiminto työksi näytti olevan siitä saatava palkka. Viidennes nuoris-ta kuitenkin katsoi, että myös palkattomasti tehtävä työ on syytä mieltää työksi. Tulosten mukaan palkattomien toimintamuotojen pi-täminen työnä on yhteydessä luonnon hyvin-voinnin arvostamiseen.
Puhe työmarkkinoiden murroksesta ja palkkatyön normien surkastumisesta on viime vuosina lisääntynyt. Se, että valtaosa nuorista ei hahmota palkattomia toimintamuotoja var-sinaiseksi työksi, ei kuitenkaan yllätä Suomen kaltaisessa työorientoituneessa ja auktoriteette-ja kunnioittavassa maassa. Nykyään yhteiskun-ta opetyhteiskun-taa nuorille, että kunnon kansalaisuus ja korkea elintaso saavutetaan valmistumal-la nopeasti työelämään, etenemällä uralvalmistumal-la ja tienaamalla hyvin. Sosiaalistuminen tapahtuu suurelta osin huomaamatta, sillä yhteiskunnan vallitsevat arvot ovat sen jäsenille itsestäänsel-vyyksiä. (Värri 2018.)
Hyvän jatkuminen on mahdollista koet-telemalla rohkealla, mutta lempeällä otteella niitä oletuksia, joiden varaan elämä teollistu-neissa yhteiskunnissa on rakentunut. Nykyisin käytössä oleva hyvinvointimalli on lähtöisin ajalta, jolloin maailman väestömäärä oli paljon pienempi eivätkä maapallon kantokyvyn rajat olleet vielä läpäisseet ihmisen tietoisuutta. On perusteltua olettaa, että jo lähitulevaisuudessa ihmiset eivät enää maksimoi omaa aineellista
elintasoaan vaan oman elämänsä merkityksel-lisyyttä, samalla kun he osallistuvat ekologisen ja yhteiskunnallisen kestävyyden haasteiden ratkaisemiseen. Ympärillämme käynnissä ole-vassa kulttuurimuutoksessa käsitys vauraudes-ta ja työstä monipuolistuu. Todellinen vauraus on jotakin enemmän kuin materiaalisen hyvän kartuttamista. Se on rikkaampaa kansalaisuu-den toteuttamista kuin kuluttaminen, suorit-taminen ja markkinaobjektina olo. Arvojen muutos mahdollistaa sen, että ihmiset voivat luopua passiivisen massakuluttajan ja yksilö-suorittajan rooleista. Heistä voi tulla itseään kokonaisvaltaisesti toteuttavia aktiivisia kan-salaisia, jotka jatkuvan materiaalisen vaurastu-misen sijaan nauttivat erilaisista sosiaalisista ja ajallisista vaurauksista. (Salonen & Joutsenvirta 2018; Joutsenvirta & Salonen 2020.)
TYÖN JA TOIMEENTULON MONIMUOTOISTUMINEN
Kokopäiväinen ja säännöllinen palkkatyö ei voi jatkossa määritellä työn normistoa. Ihmi-sen ajan investoiminen yhteen ansiotyöhön tai työelämätaitoon sisältää tulevaisuudessa enem-män riskejä kuin panostaminen moniin tai-toihin ja toimeentulolähteisiin. (Schor 2010.) Käsitystä työstä ja toimeentulosta on hyödyl-listä laajentaa myös siksi, että perinteiset työ-markkinat eivät pysty tarjoamaan riittävästi pysyviä työsuhteita eivätkä jatkuvasti turvattua toimeentuloa.
Työn tulevaisuuden vaihtoehdot näyttävät aivan toisenlaisilta, kun työnä ja toimeentulon mahdollistajana aletaan pitää myös muunlais-ta yhteiskunmuunlais-taa hyödyttävää aktiivisuutmuunlais-ta kuin palkkatyöläisyyttä. Huomattava osa merkityk-sellisestä työstä voi tapahtua nykyisen raha-talouden ulkopuolella. Esimerkiksi digialus-tat synnyttävät jatkuvasti uusia tapoja ostaa, vaihtaa ja jakaa työsuoritteita, hyödykkeitä ja käyttöoikeuksia. Kaikessa taloudellisessa vaih-dossa ei käytetä välineenä euroja eivätkä ne näy BKT:ssa. Silti niillä on selviä hyvinvointi- ja talousvaikutuksia. (Kotiranta ym. 2017.)
Paljon hyvinvoinnille arvokasta ja mer-kityksellistä työtä tehdään palkkatyön – sekä perinteisen rahatalouden – ulkopuolella. Ko-deissa ja yhteisöissä palkattomasti tehtävän hoiva-, kasvatus- ja ylläpitotyön arvoa käsitel-lään valtavirran talousteorioissa varjopalkkana (shadow wages). Tällainen terminologia haitalli-sesti vahvistaa tämän työn näkymättömyyttä ja taloudellista arvottomuutta. Emme useinkaan miellä rahatalouden ulkopuolella tapahtuvaa toimintaa taloudelliseksi ennen kuin siinä ilmenevät häiriöt paljastavat toiminnan talo-udellisen luonteen (synnyttämällä lisää kus-tannuksia yhteiskunnalle). Jos yrittäisimme arvioida tämän toiminnan rahallista arvoa edes karkeasti, pääsisimme huomattavasti kor-keampaan lukemaan kuin bruttokansantuote (BKT).
Työn ja toimeentulon monimuotoistami-nen on keino siirtyä sekä aineellisesti että hen-kisesti vähemmän kuluttavaan elämäntapaan.
Siksi työtä koskevan päätöksenteon tulisi pe-rustua nykyistä monimuotoisemmille yksilön rooleille, työnkuville sekä yksilön ja yhteiskun-nan välisille suhteille. Oleellista on, mitä hyö-dyllistä ja merkityksellistä ihminen tekee, ei se, missä hän on töissä. Uudet työn ja toimeen-tulon muodot avaavat uusia, merkityksellisiä arvonluonnin maailmoja nuorille ja tuleville sukupolville.
IHMISEN TOIMINNAN KAIKKI POSITIIVISET PUOLET NÄKYVÄKSI Työvoima, työpaikka ja työ eivät ole käsitteel-lisesti samoja asioita. Laajasti ymmärrettynä työ pitää sisällään tuotannollisen (productive), uusintavan (reproductive) ja luovan (creative) toi-minnan kaikki positiiviset puolet. Taloustie-teilijä Guy Standing on kehittänyt ”yhteiskun-nallisen tulon” (social income) yhtälön. Se tuo yhteiskuntaan joustavuutta, joka auttaa ihmi-siä suuntaamaan ajankäyttöään palkkatöiden lisäksi myös erilaisiin uusintaviin ja tuottaviin toimiin. (Standing 2009, 9, 122.) Yhtälö pyrkii kattamaan työtä tekevän henkilön kaikki
tulo-muodot modernissa yhteiskunnassa. Ihmisillä on jo nyt useampia kuin yksi tulonlähde, ja tulevaisuudessa niitä ennustetaan olevan en-tistä enemmän. Eri tulotyyppien yhdistelmä määrittelee sekä tulotason että toimeentulon vakauden.
SI= SP + W + CB + EB + SB + PB SI= Yhteiskunnallinen tulo (social income) SP= Itse tuotettu työn tulos (self-production) W= Työstä saatu palkka tai ansiotulo (wage) CB= Perheeltä tai yhteisöltä saatu tuki ( com-munity benefits)
EB= Yrityksen tarjoamat edut (enterprise benefits)
SB= Valtiolta saadut tuet ja edut (state benefits)
PB= Yksityiset sijoitustulot, mukaan luet-tuna yksityiset vakuutukset (private benefits) Standingin yhtälö näyttää työn arvon laajas-ti. Se auttaa näkemään, että ihmisten kaipaa-maa turvallisuutta ja riittävää toimeentuloa on mahdollista rakentaa myös muilla tavoin kuin kokopäiväisen palkkatyön avulla tai pal-kansaajauran jälkeisen varhaisen eläköitymisen motivoimana. Yhtälö voi näin tuoda uusia vä-lineitä myös eläkejärjestelmän uudistamiseen.
(Joutsenvirta ym. 2016, 191–192.) Tämänkal-taisen laajemman työn määritelmän avulla on mahdollista purkaa hyvinvoinnin, työllisyyden ja talouskasvun riippuvuutta.
LOPUKSI
Ilmastokriisin aikakaudella on syytä tunnistaa, että elämme ihmiskulttuurissa uudella rajapyy-killä: ilmastonmuutokseen, muihin ympäristö-kriiseihin ja luonnonvarojen ylikulutukseen vastaamiseen tarvitaan elämäntapojen sekä ta-louden ja yhteiskunnan rakenteiden perustavaa muutosta. Ymmärrys siitä, mitä aito sivistys, vauraus ja edistys ovat, on muuttumassa (Jout-senvirta & Salonen 2020).
Nykyistä keskustelua työelämän
muutok-ta teknologisesmuutok-ta kehityksestä ja sen aikaan-saamasta ammattikuvien ja osaamistarpeiden muutoksesta sekä elinikäisestä oppimisesta (esim. Koski & Husso 2018; Linturi & Kuusi 2018; Työn tuuli 2019). Tarvitaan enemmän keskustelua nuorten tulevaisuutta koskevista huolista ja toiveista sekä hyvinvointiyhteiskun-nan perustan muuttumisesta osana ekologises-ti ja sosiaalisesekologises-ti kestävää kehitystä. On syytä kiinnittää enemmän huomiota myös tapaan, jolla lapsia ja nuoria sosiaalistetaan kotona, koulussa ja yhteiskunnallisessa keskustelussa (Värri 2018).
Valistuksen ajalta ponnistava ja ajan mit-taan täydentynyt käsitys yhteiskunnan edisty-misestä perustuu pitkälti hyötyajatteluun ja materiaalisen vaurauden lisäämispyrkimyk-seen. Talouskasvun asema edistymisen mittari-na on kuitenkin kyseemittari-nalaistettu. Enää ei voida luottaa tuottavuus- ja talouskasvun hyvinvoin-tia lisäävään vaikutukseen.
Nyt tarvittaisiin ennakkoluulotonta ja uu-sia toimintahorisontteja avaavaa keskustelua siitä, miten työ pitäisi jatkossa määritellä. Poli-tiikan tärkeimpiä tehtäviä on sovittaa työn te-keminen maapallon ekologisen järjestelmän ra-joihin sosiaalisesti oikeudenmukaisella tavalla.
Tehtävä ei ole yksinkertainen. Yksilön ja yhteis-kunnan suhdetta, työnkuvia ja turvaverkkoja on pohdittava aivan uudelta pohjalta. Palkka-työn osa-aikaistaminen on tutkimuksissa nähty merkittävänä keinona vastata Suomen kaltais-ten yhteiskuntien vaikeaan kaksoishaasteeseen:
1) ekologisen jalanjäljen pienentämiseen ja 2) ihmisten toimeentulon turvaamiseen. Monet ovat jo vapaaehtoisesti osa-aikaistaneet palkka-työtään ja vähentäneet samalla ekologisesti kes-tämätöntä kulutustaan. Työajan lyhentämisen helpottaminen tekisi mahdolliseksi palkkatyön tasaisemman ja järkevämmän jakautumisen ti-lanteessa, jossa ihmisten toimeentulo voi olla peräisin monista lähteistä. (Schor 2010; Jout-senvirta ym. 2016.) Päättäjiltä on tärkeä kysyä:
Miten perinteisen rahatalouden ulkopuolella tehtävä työ saadaan paremmin näkyville ja mukaan työtä ja toimeentuloa koskeviin