LUOTTAVAISIA MUTTA RISKITIETOISIA NUORIA

Vuoden 2019 Nuorisobarometrin aineisto kerättiin talouskasvuvuosien jälkeen. Sen tu-lokset tukevat tulkintaa työmarkkinoiden ja työelämän vahvoista jatkuvuuksista. Nuoret pystyvät eristämään epävarmuuden toisia kos-kevaksi ilmiöksi. Nuorisobarometrit kertovat nuorten luottavan omaan työllistymiseensä mutta pelkäävän toisten nuorten syrjäytymistä.

Vielä vuonna 2017 puolet huolehti omas-ta työnsaannisomas-taan tulevaisuudessa, 2019 enää kolmannes. Vain 42 prosenttia vastaajista piti omaa työttömyyttään todennäköisenä ja 85 prosenttia uskoi saavansa vakinaista työtä.

Palkkatyössä päätoimenaan olevista vastaajista 69 prosenttia on kokopäivätyössä ja 61 pro-senttia toistaiseksi voimassa olevassa työsuh-teessa, vaikka erot naisten ja miesten välillä ovat suuret (ks. tilasto-osio tässä julkaisussa).

Nuoret työntekijät ovat arvostaneet vaki-naista työsuhdetta vanhempien sukupolvien tapaan (Myllyniemi 2005, 57). Pitkän laman jälkeisen nousun vihdoin alettua yhdeksän kymmenestä vastaajasta arvosti vakinaista työsuhdetta tavoitteena keski-ikään mennes-sä. (Aapola-Kari & Wrede-Jäntti 2017, 169).

Tämän Nuorisobarometrin vastaajista 71 prosenttia katsoi vakinaisuuden vaikuttaneen alanvalintaan, 96 prosenttia kiinnostuksen.

Finanssilaman hellittäessä vuonna 2016 joka neljäs uskoi vaihtavansa ammattia monta kertaa. Nämä vastaajat olivat pessimistisimpiä talouskehitykseen ja ikäluokkansa tulevaisuu-teen nähden eivätkä hehkuneet luottamusta työmahdollisuuksiin. Vaikka he pitivät vaki-naista työtä vähemmässä arvossa kuin muut, he arvostivat työtä elämänalueena muiden elämän-alueiden ohella (Myllyniemi 2017, 70–71). Al-kuvuodesta 2019 vastaajista 72 prosenttia ei uskonut vaihtavansa ammattia uransa aikana, puolet kieltäytyi uskomasta edes useampaan työpaikan vaihtoon. Finanssikriisin jälkeisen taantuman jälkeenkin työllistymistään epäili vain kaksi prosenttia ja pärjäämistään kuusi prosenttia vastaajista (Kallunki 2016, 154).

Nuoret pystyvät näkemään oman tulevaisuu-tensa paljon valoisampana kuin maan ja maail-man, eikä finanssikriisikään notkahduttanut itse-luottamusta pysyvästi. Tyytyväisyyteen vaikuttaa enemmän tulevaisuudenusko kuin objektiivinen tilanne haastatteluhetkellä (Myllyniemi 2017, 35–36). Itsensä projisointi tulevaisuuteen onkin toivon ehto (Cloninger 2011), ja sillä on selvä yh-teys myös työllistymiseen (Ojala & Pyöriä 2019).

Jos ei voi omin ponnistuksin parantaa

asemaan-sa, elämästä katoaa merkitys ja yhteiskunnan le-gitimiteettiä aletaan epäillä (Häkkinen & Salasuo 2017). Ja jos tulevaisuus sulkeutuu, merkitykset la-kastuvat ja mahdollisuudet lipuvat ohi. Masentu-nut menettää pelivaransa: hänelle vain tapahtuu asioita (Vuori 2019). Vaikka esimerkiksi ilmaston-muutos uhkaa viedä pohjan perinteiseltä edistys-kertomukselta (Pihkala 2017), jossa vaurastutaan ja jalostutaan loputtomiin, tunne elämänhallin-nasta voi säilyä pitämällä maailman kohtalo ja omat suunnitelmat tiukasti tietoisuuden eri loh-koissa.²

Yhdistävät kokemukset synnyttävät subjek-tiivisia sukupolvia vain, jos niiden määreet lyö-vät läpi julkisessa puhunnassa (Purhonen 2007).

Puhe pätkätöistä, nuorten kynnyksestä päästä työelämään tai nuorten kokemasta stressistä voi synnyttää sukupolvitietoisuutta, vaikka epätyy-pilliset tai huonosti maksetut työt selitettäisiin elämänvaihekohtaisiksi tai lamajaksojen oheisil-miöiksi.

Taloudellisen Tiedotustoimiston Kansan Ar-vot -tutkimuksessa vuonna 2018 kaksi kolmesta vastaajasta katsoi, että nuorten on aivan liian vai-kea päästä työelämään (2016 77 %). Millenniaa-lien taloudellinen tilanne on vauraissa länsimais-sa heikentynyt suhteeslänsimais-sa siihen, mitä edelliset sukupolvet ovat saavuttaneet. Kolmekymmentä vuotta sitten nuoret aikuiset tienasivat keski-määrin enemmän kuin muut, mutta nyt heidän käytettävissä olevat tulonsa ovat pudonneet Yh-dysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Ranskassa ja Italiassa 20 prosenttia keskiarvon alle. Eläkeläi-set puolestaan ovat suhteellisesti vaurastuneet.

Nuorten aikuisten reaalipalkat ovat laskeneet Yhdysvalloissa, Kanadassa, Saksassa, Ranskassa, Italiassa ja Espanjassa. (Barr & Malik 2016; Fede-ral Reserve Bank of St. Louis 2018.) Sukupolvien vertailusta OECD-maissa syntyy kuva, että tur-vallisuuden takaavia keskiluokkaisia työpaikkoja on ollut haettavissa suurten ikäluokkien astuessa työelämään mutta sen jälkeen polvi polvelta yhä vähemmän (OECD 2019, 26–27). Parempien ai-kojen odotus on kääntynyt länsimaissa ahdistuk-seksi seuraavan sukupolven sosiaalisesta laskusta (Pew 2014).

Suomessakin työmarkkinoiden vetäminen ja hyvinvointivaltion laajentuminen leimasivat suurten ikäluokkien kokemusta, työmarkki-noille pääsyn vaikeutuminen taas lamojen su-kupolvia, jotka kuitenkin olivat kasvaneet vau-raudessa ja koulutettu edeltäjiään pidemmälle.

Aikuisuus on kieltämättä lykkääntynyt kak-sikymppisiltä kolmikymppisille: siirtyminen koulutuksesta työelämään, kotoa omaan kotiin ja perheen perustaminen. (Alestalo 2007; Moi-sio 2006, 276; Oinonen 2004, 251–278; Kaup-pila & Hartikainen 2012, 168, 173.)

Suomessa nuorten sukupolvien tulojen ja varallisuuden jääminen jälkeen vanhempien polvien tulo- ja varallisuuskehityksestä nousi esiin Suomen Pankin tutkimuksessa (Kinnu-nen & Mäki-Fränti 2016; ks. myös Idman 2012), mutta tilastohavainto on tahdottu torjua joko taloussuhdanteen tuottamana näköharhana tai seurauksena pitkittyneestä opiskelusta (Uusita-lo 2016; Hiilamo 2019). Myös opiskelijaikäiset ovat tilastollisesti entistä rikkaampia (Uusita-lo 2019), ja heidän pelkonsa työttömiksi val-mistumisesta, silpputöistä ja köyhyydestä on vain ahdistusta jatkuvan muutoksen avaamien mahdollisuuksien edessä. Koveneva kilpailu ja kiihtyvä tahti erottelevat ihmiset sen mukaan, innostuvatko vai ahdistuvatko he jatkuvasta paineesta (Teittinen 2019).

Kultaisella kuusikymmenluvulla mentiin nuorena töihin, jolloin tulojakin kertyi nuo-rempana suhteessa enemmän. Kaksikymppis-ten tulotason muita hitaampi nousu 2000-lu-vulla voi selittyäkin opiskelijoiden runsaudella tuossa ikäryhmässä, mutta 30–39-vuotiaiden käytettävissä olevien tulojen lievä alentumi-nen kertoo jo siitä, että töistä maksetaan en-tistä useammin vähemmän kuin hintataso ko-hoaa. Eläkeläisten tulojen suhteellinen kasvu 2000-luvulla kertoo, että nyt ovat eläköityneet ne ikäluokat, jotka ehtivät kerryttää eläkkeen-sä ehjempien työurien aikana (Laitinen 2019).

Nuoret ovat taloudellisesti haavoittuvia, etenkin pohjoismaista itsenäisen asumisen normia noudattavat; Suomessa 28 prosenttia 18–29-vuotiaista elää köyhyys- ja

syrjäytymis-riskissä EU:n seurantamittarilla (Okkonen 2018).³

Vanhempien polvien työllään keräämä asuntovarallisuus koituu lopulta sen polven hyväksi, joka ei enää pysty omalla työllään asuntovarallisuutta keräämään. Se ei kuiten-kaan muuta Thomas Pikettyn (2016) maalaa-maa kokonaiskuvaa työllä vaurastumisen ja pääomilla vaurastumisen aikakausista. Piket-ty määritteli Piket-työn hyvän vaihtosuhteen juuri mahdollisuudeksi hankkia työtuloilla omistus-asunto riskipuskurikseen.⁴ Nuorisobaromet-reissa omistusasunnon tärkeys on vähentynyt 2000-luvun mittaan; enää kaksi kolmesta ha-vittelee sitä, vuosituhannen alussa vielä kolme neljästä (Myllyniemi 2005, 59; Aapola-Kari &

Wrede-Jäntti 2017, 170).

Nokia-nousukauden aikana vuosituhan-nen vaihteessa Nuorisobarometrin vastaajista kaksi kolmannesta uskoi ohittavansa vanhem-pien elintason. 1990-luvun laman mentaalises-ti loppuessa (1996) sukupolviohitukseen jak-soi uskoa 56 prosenttia (Saarela 2001, 11–12), vuoden 2019 alussa 51 prosenttia. Kolmannes epäili ohittamista vahvemmin tai heikommin.

Vuonna 2007, seitsemän lihavan vuoden jäl-keen, vain joka kymmenes uskoi alittavansa vanhempien tason. Laman aikana optimismi ja pessimismi olivat tasoissa. Epäilevimpiä oli-vat vanhimmat vastaajat. 2000-luvun alussa koulutususko siivitti optimismia, kun taas pit-kän laman jälkeen vuonna 2016 korkeimmin koulutetut epäilivät sosiaalista nousua eniten.

Vaikka 70 prosenttia Nuorisobarometrin vas-taajista uskoi vuonna 2016 saavuttavansa vä-hintään vanhempien elintason, tulevaisuuden tuomaan taloudellisen aseman parantumiseen oman ja seuraavan polven osalta uskoi vain 12 prosenttia vastaajista (Myllyniemi 2017, 44–47). Edistyskertomus elää mutta ei ehdot-toman varmana.

Suomalainen työ murroksen jälkeen -kyselyssä (2018) 85 prosenttia vastaajista uskoi työsuh-teiden muuttuvan entistä epävarmemmiksi ja 82 prosenttia itsensä työllistämisen lisääntyvän (Pulkka 2018, 29, 37). Vuonna 2016

Nuoriso-barometrin vastaajista 70 prosenttia uskoi py-syvästi työelämästä syrjäytyvien määrän kasva-van, Nokia-ihmeen aikana vuonna 1999 luku oli 52 prosenttia (Myllyniemi 2017, 63). Hy-vinvointivaltion säilymistä piti vuonna 2016 toivottavana yhdeksän kymmenestä mutta todennäköisenä sitä jaksoi pitää 56 prosenttia vastaajista. Kun nuoret astuvat aikuisikään, usko rapisee. (Myllyniemi 2017, 20; Laihiala ym. 2017, 110–114.) Vanhuuseläkkeen takaa-maan toimeentuloon uskoi vuonna 2018 alle puolet nuorista. Luottamus eläkelupaukseen heikentyi vuosina 2011–2014 (Takala 2015, 19, 21). Vuoden 2019 alussa eläkkeen takaamaan kohtuulliseen toimeentuloon uskoi puolet.

Odotus vanhuuden toimeentulosta liittyy on-nellisuuteen ja motivoi elämään terveellisesti (Kallunki 2016, 152–154). Epävarmaa näkymää kirkastaakseen yhtä moni tahtoi vaurastua sii-nä määrin, että pystyisi vapautumaan työstä jo ennen eläkeikää.⁵