Mitä ikääntyneiden liikkumistottumuksista tiedetään

Ikääntyneet tekevät keskimäärin vähemmän matkoja kuin muu väestö (HSL 2019).

Liikkumismahdollisuuksien väheneminen ja liikkumisen koettu turvattomuus vä-hentää tehtyjä matkoja (Liikenne- ja viestintäministeriö 2008). Ikääntyneet kom-pensoivat aistien ja reagointikyvyn heikkenemistä valitsemalla turvallisia kulkuta-poja ja liikkumisympäristöjä. Ikääntyneiden liikkumiseen liittyykin turvallisuusha-kuisuus (Kivari et al. 2006.) Sukupuolten välillä ei matkamäärissä ole suurta eroa, mutta kulkutapajakauma on erilainen. Ikääntyneet naiset tekevät keskimäärin enemmän matkoja kestävillä kulkutavoilla, eli kävellen, pyörällä ja joukkoliiken-teellä. Ikääntyneiden miesten yleisin kulkutapa on henkilöauto. (HSL 2019). Suku-puolten väliset erot liikkumisessa näkyvät lapsuudesta asti (Ramboll 2021). Naiset liikkuvat enemmän kävellen, kun taas miehet käyttävät enemmän henkilöautoa (Lehmuskoski 2002).

Helsingin seudun ikääntyneiden yleisimmät kulkutavat ovat henkilöautoilu ja kä-vely. Pääkaupunkiseudulla asuvat ikääntyneet kävelevät ja käyttävät joukkoliiken-nettä enemmän kuin kehyskunnissa asuvat. Kehyskunnissa asuvat ikääntyneet taas tekevät enemmän matkoja henkilöautolla ja polkupyörällä. Liikkumistutkimuksen 2018 mukaan koko väestöllä oli samasta osoitteesta alkaneita ja samaan osoittee-seen päättyneitä lenkkejä 6 prosenttia matkoista. Näistä matkoista kävelylenkkejä oli 94 prosenttia ja pyörälenkkejä 3 prosenttia. 65 vuotta täyttäneet tekivät enem-män lenkkejä kuin nuoremmat: heidän matkoistaan 11 prosenttia oli lenkkejä. (HSL

22

2019.) Suurin osa ikääntyneiden matkoista liittyy asiointiin ja vapaa-ajan liikkumi-seen. Ikääntyneiden liikkuminen ei ole aikataulusidonnaisia. Ikääntyneet tekevät-kin matkoja paljon päiväliikenteessä työmatkaliikenteen ruuhkahuippujen välissä.

(Kivari et al. 2006.)

2.5.1 Henkilöautoilu on ikääntyneiden yleisin kulkutapa

Entistä suurempi osa ikääntyneistä omistaa ajokortin sekä auton (Autoliitto 2017).

Henkilöauton käyttömahdollisuus lisää henkilöauton käyttöä ja sillä on myös kään-teinen vaikutus kestävien liikkumistapojen käyttöön ja joukkoliikenteen matkasuo-ritteeseen. Kotitalouksissa, joissa on auto, kestävien liikkumismuotojen kulkutapa-osuus jää viidennekseen kaikista kotimaanmatkoista. Jos autoa ei ole koskaan käy-tettävissä, neljä viidestä matkasta tehdään kestävillä liikkumismuodoilla. (Liiken-nevirasto 2018.) ”Ikäkuljettajien kokemukset liikenteessä”- tutkimuksen mukaan ajokortin omistavilla 65 vuotta täyttäneillä vastaajilla yleisin kulkumuoto omalla asuin seudulla tehdyillä matkoilla on henkilöauton kuljettajana tai matkustajana.

65–74-vuotiaista vastaajista noin kaksi kolmannesta ilmoitti käyttävänsä henkilö-autoa päivittäin tai lähes päivittäin. Vanhemmissa ikäryhmissä henkilöauton käytön yleisyys oli kasvanut aiemmista vuosista. Vuoden 2019 tutkimuksessa kaikkein van-himmissakin ikäryhmissä yli puolet vastaajista ilmoitti tekevänsä henkilöautomat-koja päivittäin tai lähes päivittäin. (Tuominen 2020.)

Suurelle osalle ikääntyvästä väestöstä henkilöauto on tärkeä kulkuneuvo. Autoilu on ikääntyneille helppoa, koska auton käyttö vaatii vähän kävelyä, eikä ole riippuvaista esimerkiksi joukkoliikenteen aikatauluista. (Lehmuskoski 2002.) Suomessa on yhä enemmän ihmisiä, joiden liikkuminen on perustunut pääosin henkilöautoiluun, mutta jotka joutuvat ajokyvyn heiketessä miettimään muita ratkaisuja (Liikennevi-rasto 2016). Henkilöautoilulla on kuitenkin myös negatiivisia vaikutuksia ympäris-töön ja ikääntyneiden terveyteen. Suomessa viidesosa kasvihuonepäästöistä tulee liikenteestä ja suurin osa näistä päästöistä tulee tieliikenteestä (Happo et al. 2020).

Australialaisen tutkimuksen mukaan henkilöt, jotka käyttivät henkilöautoa yli 31 minuuttia päivässä, olivat todennäköisemmin ylipainoisia ja heillä oli huonompi elämänlaatu. Lisäksi he olivat henkisesti stressaantuneempia ja heillä oli fyysisiä tai henkisiä ongelmia, jotka vaikeuttivat sosiaalista kanssakäymistä. Ajamisen ja tupa-koinnin, liiallisen alkoholinkäytön, matalan aktiivisuuden ja huonounisuuden vä-liltä löydettiin myös yhteyksiä. (Ding et al. 2014.) Ikääntyneillä kuljettajilla ajami-seen liittyy myös korkea onnettomuusriski, joka johtuu terveydentilan ja reaktino-peuden heikkenemisestä (Lehmuskoski 2002).

Kuva 10 esittää ajokortin omistuksen Helsingin seudulla suhteutettuna väestöön.

Ikääntymisen myötä ajokortin omistaminen pienenee. Miehillä on ajokortti useam-min kuin naisilla. Molemmilla sukupuolilla ikä pienentää ajokortin omistamisen osuutta. (Tilastokeskus 2019d). Ajokortin omistaminen asettaa miehet naisia riip-pumattomampaan asemaan liikkumisen suhteen. Naiset luopuvat ajokortista use-ammin ja kevyemmin perustein. Sukupuolten väliset erot ovat tulevaisuudessa ta-sapainottumassa. (Lehmuskoski 2002.)

23

Kaava 8 Ikääntyneiden ajokortin omistus ikäryhmittäin Helsingin seudulla suhteutettuna väestöön (Traficom 1.1.2020 ja Tilastokeskus 31.12.2019)

Ikääntyneiden ajokortin omistus on yleistynyt. Liikenneturvan mukaan vuoteen 2040 mennessä ajokorttien määrän on 65–69-vuotiailla ennustettu kasvavan yli 10 prosenttia, 70–74-vuotiailla lähes 65 prosenttia, 75–79-vuotiailla ajokorttien määrä kasvaa 2,5 kertaiseksi ja yli 80-vuotiailla nelinkertaiseksi. (Liikenneturva 2o19.) 2.5.2 Kävely on suosittu kulkutapa ikääntyneillä

Helsingin seudun ikääntyneille kävely on toiseksi yleisin kulkutapa henkilöautoilun jälkeen (HSL 2019). Kävely on ikääntyneelle väestölle suosittu harrastus. Nuoret eläkeläiset kävelevät päivittäin ja kävely pysyy elämässä mukana myöhäiseen ikään asti. (Hirvensalo et al. 2003.) Ikääntymisen myötä kävelymatkat vähenevät, kun toi-minta- ja liikkumiskyky heikkenee (Sulander et al. 2004). Helsinkiläisistä 55–74-vuotiaista noin 84 prosenttia kykenee kävelemään puoli kilometriä levähtämättä, kun vastaavasti vain hieman yli puolet 75 vuotta täyttäneistä kykenee tähän (Hel-sinki 2019b). Molemmilla sukupuolilla kävelymatkat vähenevät, mutta naisilla kai-kissa ikäryhmissä miehiä enemmän (Sulander et al. 2004). Ikäkuljettajien tutki-muksen mukaan 65-84 vuotta täyttäneistä hieman yli puolet ilmoittivat tekevänsä kävelymatkoja päivittäin tai lähes päivittäin. Ikääntyneitä, jotka eivät tehneet yh-tään matkaa kävellen oli jokaisessa viisvuotisikäryhmässä. Kävelemättömien osuus kasvoi vanhempia ikäryhmiä kohden. (Tuominen 2020.)

Kävelemisellä on ikääntyneille merkittäviä terveyshyötyjä. Käveleminen kohottaa kestävyyskuntoa, vahvistaa alaraajojen lihaksia ja tekee hyvää nivelille. Lisäksi kä-veleminen laskee verenpainetta ja parantaa veren rasva-arvoja, auttaa painonhal-linnassa, parantaa mielialaa, kognitiivisia toimintoja ja unenlaatua sekä helpottaa nukahtamista ja ennalta-ehkäisee monia pitkäaikaissairauksia (UKK-instituutti 2020a). Kaatumisen ja onnettomuuksien pelko saattaa vaikuttaa siihen, että ikään-tynyt jättääkin matkan tekemättä. Ikääntyneille tapahtuu suurin osa onnettomuuk-sista ja ne ovat muita ikäryhmiä vakavampia. Yli 50–vuotiaina kaatumisen takia loukkaantuneista 73 % on naisia, ja naiset vammautuvat kaksi kertaa miehiä

use-82%

68%

57%

41%

25%

9%

92% 85%

80%

70%

53%

30%

75%

56%

41%

23%

10%

2%

0%

20%

40%

60%

80%

100%

65 - 69 70 - 74 75 - 79 80 - 84 85 - 89 90

-Yhteensä Miehet Naiset

24

ammin. Kaatumistapaturmat ovat yleisempiä vilkkaimmilla alueilla, teillä ja ka-duilla. Vuodenaika vaikuttaa onnettomuuden syyhyn. Kesällä yleisin kaatumisen syy on kompastuminen ja talvella liukastuminen. Talviulkoilu luoikääntyneille eri-tyisen haasteen ulkoilualueiden talvikunnossapidon, turvallisuuskysymysten, vaa-tetuksen, talvijalkineiden, liukuesteiden, kävelyn apuvälineiden ja kävelysauvojen suhteen. (Lehmuskoski 2002.)

Asuinalueen ominaisuudet vaikuttavat käveltävyyteen ja sen yleisyyteen. Ikäänty-neille kävelyn lisäämiseksi on erityisen tärkeää palveluiden saavutettavuus asuin-alueella. Tällöin matka kauppaan tai muuhun palveluun voidaan tehdä kävellen. Li-säksi kävelyteiden pitää olla turvallisia ja esteettömiä, niiden varrella tulisi olla penkkejä tai muita levähdyspaikkoja. Myös viheralueet, puistot ja yhdyskuntaraken-teen miellyttävyys lisäävät kävelymatkoja. Ikääntyneille erityisen tärkeää on käve-lyteiden turvallisuus ja tien kunnossapito kaikkina vuodenaikoina. Alueiden väliset erot yhdyskuntarakenteessa ovat yhteydessä käveltävyyteen ja fyysiseen aktiivisuu-teen. Alueilla missä käveltävyys on huono, ikääntyneet kävelevät vähemmän ja päi-vittäinen aktiivisuus tulee harvemmin täyteen. (World Health Organization 2007;

Barnett et al. 2017.) Alueilla, jossa käveltävyys on hyvä, ikääntyneet kävelevät enem-män. Asuminen käveltävässä ympäristössä lisää kävelyä ja ikääntyneet täyttävät helpommin toivotun aktiivisuuden tavoitteet. (Marquet et al. 2017.) Lisäksi asuin-alueen ja kävelyteiden tiheys, joukkoliikenteen pysäkit, risteykset ja vapaa-ajan ur-heilupaikat liittyvät merkittävästi ja positiivisesti ikääntyneiden kävelyyn. Raken-nettu ympäristö vaikuttaa ikääntyneiden kävelemistottumuksiin yksilöllisistä de-mografisista tai psykologisista ominaisuuksista riippumatta. Liikuntaan liittyvällä koulutuksella ja henkilökohtaisilla tavoitteilla on suora positiivinen vaikutus käve-lyn määrään, kun taa tuloilla negatiivinen. Sukupuolella ja koetulla terveydellä on epäsuora vaikutus kävelyyn, joka toteutui yksilöiden fyysisen toiminnan tavoittei-den avulla. (Laatikainen et al. 2019.)

2.5.3 Ikääntyneiden joukkoliikennematkat vaativat sopivat olosuhteet

Ikääntyneen väestön joukkoliikenteen käyttö Helsingin seudulla on vähäistä verrat-tuna muuhun väestöön (HSL 2019). Ikääntyneet miehet käyttävät joukkoliikennettä vähiten (Lehmuskoski 2002). Joukkoliikenteen käyttö on tärkeää ikääntyneiden terveyden, vapauden ja itsenäisyytensä takia. Joukkoliikenteen käytöllä on positii-vinen vaikutus ikääntyneen terveyteen, koska joukkoliikenteen käyttö lisää päivit-täistä aktiivisuutta. (HSL 2016.)

Tärkeintä ikääntyneillä joukkoliikenteen käytössä on joukkoliikenteen kohtuuhin-taisuus, saatavuus ja saavutettavuus. Jotta ikääntynyt valitsisi joukkoliikenteen kul-kutavakseen, matkaketjun kaikkien osuuksien on täytettävä tietyt kriteerit. Jos joku kriteeri ei täyty, ikääntyneet eivät välttämättä käytä joukkoliikennettä ollenkaan.

Näihin kriteereihin kuuluvat esimerkiksi joukkoliikenteen esteettömyys, pysäkkien palvelut, tiedon saatavuus, käyttömukavuus, kulkuvälineen kunto, matkan muka-vuus ja wc-tilat (Shrestha et al. 2017). Lisäksi joukkoliikenteen käytön koetaan

ole-25

van hankalaa ikääntyneille esimerkiksi informaation tarjonnan puutteellisuuden ta-kia (Lehmuskoski 2002). Ikääntyneet ei pysty käyttämään samalla lailla digitaalisia järjestelmiä kuin nuori sukupolvi (Traficom 2020). Esimerkiksi osa ikääntyneistä osaa käyttää uusia digitaalisia palveluita, kuten älypuhelimia, kun taas osa tarvitsee tiedon paperisena (Shrestha et al. 2017). Digitalisaatio voi tarkoittaa myös myön-teistä kehitystä, jos liikkumisen vaihtoehdot lisääntyvät ja samalla digitaaliset pal-velut vähentävät liikkumisen tarvetta (Traficom 2020).

2.5.4 Polkupyörämatkoja tehdään vähän

Helsingin seudun ikääntyneen väestön polkupyöräily on vähäistä (HSL 2019). Pyö-räillessä toiminta-alue laajenee. Ikääntyneen liikkumisen säde on pyörällä noin 3–

5 kilometriä. (Helsingin kaupunki 2021). Ikääntyneille pyöräily on erinomaista ter-veys- ja kuntoliikuntaa. Pyöräily parantaa tasapainoa ja koordinaatiota, sekä ylläpi-tää ja kehitylläpi-tää hengitys- ja verenkiertoelimistön suorituskykyä, että alaraajojen li-haskuntoja ja nivelten liikkuvuutta. (UKK-instituutti 2021.) Onnettomuuksien pelko saattaa vähentää ikääntyneiden pyörällä liikkumista. Onnettomuuksien syy pyöräilijöillä on yleensä väärä tilannenopeus tai törmäys. (Lehmukoski 2002.) 2.5.5 Ikääntyneistä suurempi osuus ei tee arkipäivän aikana yhtään matkaa Suomen väestöstä noin 19 prosenttia ei tee päivän aikana yhtään matkaa. Juuri elä-keiän ylittäneillä liikkumattomuus kasvaa vähän. Taitekohta on havaittavissa 75 vuotta täyttäneiden ikäryhmässä. Naisten osuus yhden vuorokauden aikana liikku-mattomista on korkeampi kuin miehillä. (Liikennevirasto 2018.) Ikäinstituutin Liik-keessä-projektin kyselyssä yksilöllisistä tekijöistä 75-vuotiaiden ja sitä vanhempien henkilöiden ulkona liikkumista vähensivät eniten jaloissa esiintyvät ongelmat ja naisilla kaatumisen pelko (Ponsi et al. 2005). Kaatumisen pelon takia ikääntyneet saattavat jättää matkoja tekemättä (Hirvensalo et al. 2003). Henkilöliikennetutki-muksessa selvitettiin myös liikkumisen esteitä, jotka olivat: ”vaikeus seistä tai kä-vellä, vaikeus nousta tai laskeutua portaita, heikko näkö tai sokeus, vaikeus kuulla tai kuurous, kognitiivinen vaikeus tai heikkovoimaisuus”. Jokin este tai haitta oli lähes puolella 75 vuotta täyttäneistä. Henkilöllä, jolla on joku liikkumiseste tai -haitta, jalankulku- ja pyörämatkojen kilometrit jäävät noin puoleen muuhun väes-töön verrattuna ja kotimaan matkasuorite on reilun kolmasosan keskimääräistä pie-nempi. (Liikennevirasto 2018.)

26