Varhaisesta kielenkehityksestä on löydettävissä selviä lukemisvaikeuksien pre-kursoreita l. ennustajia. Tästä on olemassa runsaasti tutkimusnäyttöä sekä kan-sainvälisesti että kiitettävästi myös kansallisella tasolla mm. JLD-tutkimukseen liittyen (ks. esim. Lyytinen, P. 2011). Tiedemaailmassa on käyty keskustelua siitä, ovatko kehityksellinen dysleksia ja kielellinen erityisvaikeus12 saman prob-lematiikan ts. taustavaikeuksien tuottamia erilaisia ilmentymiä (ks. esim. Bishop
& Snowling 2004). Pennington (2006) toteaa, että kehityksellisiin häiriöihin päädytään erilaisia polkuja pitkin. Taustalta löytyvät useat kielellisen kehityksen vajeiden yhdistelmät. Toisaalta tämä selittää myös komorbiditeettia, erilaisten kehityksellisten häiriöiden päällekkäisyyttä l. yhteisesiintymistä. Kielelliset vaikeudet ja familiaalinen dysleksiariski näyttäytyvät itsenäisinä dysleksiaa ennustavina tekijöinä (Carroll & Myers 2010). Riskilasten kielellisten taitojen profiili asettuu suurin piirtein puoliväliin jatkumolle, jossa toisena ääripäänä ovat lapset, joilla ei ole ollut ennen kouluikää todettuja kielellisiä vaikeuksia ja toisessa ääripäässä ovat lapset, joilla on kielellinen erityisvaikeus (
Lyytinen ym. (2004) vertasivat lukemaan oppimisen ennustajia dysleksiaris-kiryhmässä ja kontrolliryhmässä ennen muodollista lukemaan opettamisen al-kua. Tarkastelun kohteena olivat ekspressiivinen ja reseptiivinen kieli Sekä dys-leksiariskiryhmässä että kontrolliryhmässä ennen koulua lukemaan oppineet olivat ryhmätasolla saaneet kaikissa em. mittauksissa paremmat pisteet kuin ne, jotka eivät osoittaneet sanantunnistuksen alkeita kouluun tullessaan. Erot luku-taitoisten ja ei-lukuluku-taitoisten välillä olivat dysleksiariskiryhmässä tilastollisesti merkitseviä kaikissa mittauksissa. Kontrolliryhmässä sitä vastoin erot olivat tilastollisesti merkitseviä ainoastaan 5-vuotiaana mitatussa reseptiivisen kielen mittauksessa ja molemmissa ennen kouluikää mitatuissa fonologisen tietoisuu-den testeissä. Lyytinen, H. ja Lyytinen P. (2006, 91) ovat koonneet yhteen lap-sen kielen kehityksessä esiintyvät lukiriskin varhaiset tunnusmerkit. Näitä ovat puheilmaisun pituus 2-vuotiaana, taivutusmuotojen hallinta 3-vuotiaana, fonolo-ginen herkkyys 4–7-vuotiaana, kielellinen lähimuisti 5-vuotiaana, kirjainten nimien tunteminen 5–7-vuotiaana ja nimeämisen nopeus 5-vuotiaana.
12 Special Language Impairment, SLI; suom. dysfasia, myös. kielihäiriö
Turunen (2003, 174–178) on tutkinut ensimmäisen luokan heikkojen luki-joiden varhaista fonologian kehitystä. 2,6-vuoden iässä tulevat heikot lukijat olivat olleet tilastollisesti merkitsevästi heikompia kaikissa analysoiduissa pu-heen prosodisissa piirteissä sekä joissakin fonotaktisissa13 piirteissä kuin tulevat keskitasoiset ja hyvät lukijat. Lisäksi heikommat lukijat olivat tutkimuksen en-simmäisessä vaiheessa tuottaneet vähemmän tavoitesanoja kuin hyvät lukijat.
Turunen pohtii, kertooko tämä mahdollisesti nimeämisen ongelmista, joita tut-kimuksessa ei varsinaisesti tutkittu. Olofssonin ja Niedersøen (1999) tutkimus tuki vahvasti sitä käsitystä, että on olemassa jatkumo varhaisesta fonologisesta kehityksestä lukemisen oppimiseen. Fonologian osuus tulee esiin puheen tuotos-sa, työmuistin toiminnassa ja kielellisessä tietoisuudessa. Tulokset osoittavat myös, että varhaisella kielen kehityksellä ja lukemisella on suora yhteys, joka epäsuorasti välittyy fonologisen tietoisuuden kautta. Lewis, Freebairn ja Taylor (2000) raportoivat, että verrattaessa lapsia, joilla varhaislapsuudessa oli fonolo-gisia puheentuoton häiriöitä lapsiin, joilla oli näiden lisäksi vielä laajempia kie-lellisiä häiriöitä, jälkimmäinen ryhmä omasi selvästi heikomman ennusteen myöhempien kielellisten, sekä lukemiseen ja kirjoitukseen liittyvien vaikeuksien ilmenemisen suhteen. Näin ollen fonologisten häiriöiden alaryhmittely näyttää ennusteen kannalta olennaiselta.
Mann ja Foy (2000) esittävät, että lapsilla, joilla on heikko fonologisen tie-toisuuden taso, on myös heikompi puheen hahmotus ja enemmän artikulaa-tiovirheitä kuin ikätovereilla riippumatta iästä, sanavaraston laajuudesta ja kir-jainten tuntemisesta. Ponsila (1996, 89) kuvaa suomenkielisillä lapsilla mer-kityksellisten, kielelle tyypillisten, fonologisesti monimutkaisten sanojen tois-totehtävän prediktiivistä arvoa myöhemmän oikeinkirjoituksen kannalta. Cattsin (1986) mukaan toistamisvirheet voivat johtua joko sanan vastaanoton tai sen tuottamisen vaikeudesta. Sanaa vastaava fonologinen koodi voi muodostua vir-heellisenä, tai virhe voi johtua fonologisen informaation tuottamisessa tarvitta-van motorisen ohjelmoinnin häiriöstä.
Webster ja Plante (1997) puhuvat ”produktiivisesta fonologisesta häiriöstä”, joka vaikuttaa fonologisen tietoisuuteen, kielelliseen työmuistiin ja kirjainten tuntemiseen. Fonologinen häiriö tulee ensin esiin puheen ymmärrettävyydessä ja estää jatkossa varmojen fonologisten edustusten kehityksen. Myös Elbro (1998) viittaa dysleksialasten heikkoihin fonologisiin edustuksiin, jotka ennen luke-maan oppimista näkyvät esimerkiksi lapsen puheen dysfonologisina piirteinä.
Snowling, van Wagtendonk ja Stafford (1988) toteavat, että dyslektisillä lapsilla on nimeämisen vaikeuksia, jotka eivät johdu sanavaraston heikkoudesta eivätkä
13 Fonotaksin taso tarkoittaa tässä konsonanttiyhtymiä ja diftongeja.
Kokonaisvaltaisen dynaamisen lukutaitomallin kognitiivinen alue 35
semanttisten edustusten vaikeuksista vaan ongelmista lasten tuntemien sanojen leksikaalis-fonologisissa edustuksissa. Snowling ja Nation viittaavat tutkimuk-sessaan fonologisen vajeen teoriaan, jonka mukaan dyslektisillä lapsilla on tyy-pillisesti häiriöitä kielellisessä tietoisuudessa, fonologisessa koodaamisessa työmuistissa sekä nimeämisessä, mutta myös ongelmia primääreillä puheen hahmottamisen ja puheen tuoton alueilla (Snowling & Nation 1997).
5.1.2 Geneettinen dysleksiariski lukutaidon erojen selittäjänä
Familiaalinen suvussa kulkeva lukivaikeus aiheuttaa lapselle geneettisen dyslek-siariskin. Gallagher, Frith ja Snowling (2000) vertasivat dysleksiariskiryhmään kuuluvien lasten kielellistä kehitystä kontrolliryhmän lasten kielen kehitykseen 3,8 vuoden iässä sekä lukemisvaikeuden ilmenemistä koulun alettua. Tulokset osoittivat, että 57 %:lla riskiryhmään kuuluvista lapsista lukemisvaikeus toden-tui koulun alettua. Kontrolliryhmässä vastaava osuus oli 12 %. (vrt. Pennington
& Lefly 2001: 34 % vs. 6 %). Ne riskiryhmään kuuluvat lapset, joille lukemis-vaikeus ilmaantui myöhemmin, erosivat kontrollilapsista puheen ja kielen kehi-tyksen mittauksissa tilastollisesti merkitsevästi jo alle 4-vuotiaina. Sitä vastoin ne riskiryhmän lapset, joilla lukemisvaikeutta ei koulun alettua ilmennyt, eivät myöskään olleet eronneet kontrolliryhmästä varhaisempien kielellisten ja pu-heen kehityksen mittausten suhteen. Lyytinen, Poikkeus, Laakso, Eklund &
Lyytinen (2001) toteavat, että puolet lapsista, joilla koulun alussa on vaikeuksia oppia lukemaan, kuuluu dysleksiariskiryhmään. Pennington ja Lefly (2001) ovat raportoineet, että myös ne dysleksiariskiryhmään kuuluneet lapset, joilla ei il-mennyt myöhempää lukemisvaikeutta, suoriutuivat heikommin kuin kontrolli-ryhmään kuuluneet joissakin fonologisen prosessoinnin ja lukutaidon mittauk-sissa. Em. tutkijat viittaavatkin dysleksiariskin toteutumiseen jatkumonomai-sena. Klassisessa geneettistä riskiä kartoittavassa tutkimuksessa dysleksiariski-lapsilla, joilla myöhemmin ilmeni lukemisvaikeus, oli 2,5-vuotiaana spontaani-puheessa esiintyvää epätarkkuutta, esimerkiksi konsonanttivirheitä sekä puut-teita syntaksin hallinnassa verrattuna kontrolliryhmään. Riskilapsilla havaittiin lisäksi heikompi reseptiivinen ja ekspressiivinen sanaston hallinta 3,5-vuotiaana.
(Scarborough 1990.) Snowling, Gallagher ja Frith (2003) raportoivat dyslek-siariskilasten vaikeuksista fonologisen tietoisuuden ja kirjaintietoisuuden tehtä-vissä mutta myös laajemmista reseptiivisen ja ekspressiivisen kielen pulmista sekä syntaksin hallinnan puutteista. Nämä puutteet havaittiin ennen koulun aloi-tusta niillä dysleksiariskiryhmään kuuluneilla lapsilla, joilla dysleksia myö-hemmin todentui. Sitä vastoin niillä lapsilla, joilla oli familiaalinen riski, joka ei kuitenkaan johtanut lukemisvaikeuteen, oli havaittavissa lievempiä puutteita
fonologisissa ja kirjaintietoisuuden taidoissa eikä lainkaan pulmia laajemmissa kielen taidoissa.
JLD-tutkimuksessa14 on pyritty ammentamaan mahdollisimman paljon tietoa dysleksiasta käyttämällä apuna sen geneettistä luonnetta. Viholainen (2006) on mm. päätynyt siihen tulokseen, että motoriset ja kielelliset vaikeudet saattavat juontua yhteisestä geneettisestä taustasta, niillä lapsilla, joilla on geneettinen dysleksiariski. Lyytinen, Poikkeus, Laakso, Eklund & Lyytinen (2001) tutkivat varhaista kielen kehitystä dysleksiariskilapsilla ja kontrollilapsilla. Lyytinen ym.
toteavat, että ryhmät poikkesivat toisistaan jo varhaisessa kielen kehityksessään mutta mikä tärkeää, myös siinä, miten varhaiset prediktorit pystyivät ennusta-maan myöhempää kehitystä esim. lukeennusta-maan oppimisen suhteen. Samat kielelli-sen kehitykkielelli-sen prediktorit näyttivät toimivan dysleksian familiaalikielelli-sen riskin ryhmässä korkeammin ennustaen kuin ei-riskiryhmässä. (Ks. myös Lyytinen ym. 2004). Lyytisen, Eklundin ja Lyytisen (2005) mukaan myöhäinen puheen oppiminen em. ryhmissä näyttäytyi kehityksellisenä vaikeutena dysleksiariski-ryhmässä, kun taas kontrolliryhmässä se näkyi viivästymisenä. Kontrolliryhmän lapset saavuttivat ikätoverinsa lähes poikkeuksetta 3,5-vuoden ikään mennessä ja olivat ikätasolla edelleen 5,5-vuotiaina. Sitä vastoin riskiryhmässä kielellisen alueen vaikeudet näyttivät jatkuvan. Lukutaitokehityksessä ääripäihin toisen luokan mittauksissa sijoittuivat ne dysleksiariskiryhmän lapset, joilla oli ollut varhaisia puutteita sekä puheen ymmärtämisen että tuottamisen alueilla sekä toisaalta ne kontrolliryhmän lapset, joilla mitään kielellisiä vaikeuksia ei oltu todettu. Verrattaessa lapsia, joilla ei näkynyt puutteita kielen kehityksessä ennen kouluikää, huomattiin, että tässäkin ryhmässä dysleksiariskilapset lukivat ja kirjoittivat tilastollisesti merkitsevästi heikommin kuin kontrolliryhmään kuulu-vat lapset.