Pitkittäistutkimuksessa kerätään tietoa samoista yksilöistä ajan kuluessa. Voi-daan käyttää toistuvia mittauksia. (Friedman, Haywood & Livesey 1994, 5.) Kehityksellisen seurantatutkimuksen tavoitteena on löytää yhteydet aiempien ja myöhäisempien psykologisten ominaisuuksien välillä tai aikaisempien ympä-ristöjen tai tapahtumien ja myöhempien psykologisten ”tulosten” välillä. Tutki-muksen suunnittelu ja malli sekä analyysi riippuvat tutkiTutki-muksen erityistavoit-teista. Tietty tarkoitus vaatii tietyn strategian. Pitkittäisissä seurantatutkimuksis-sa tutkijalla on mahdollisuus sekä testata hypoteeseja tiettyinä aikoina havaittujen tilojen ja myöhemmin arvioitujen tulosten välillä että kuvata vuosien yli ulottuvaa kasvun mallia erityisissä kiinnostuksen kohteena olevissa dimensi-oissa. (Friedman, Haywood & Livesey 1994, 17; 21.)
Tutkijan on pidettävä mielessä, että kehityksen käsitteellistäminen on todella monimutkainen asia. Tämä koskee erityisesti kehityksellisen tuloksen ennusta-mista. (Horowitz 1994, 28.) Transaktionaalinen malli korostaa ympäristön roolia kehityksen muovaajana. Seuraava suuntaus pitkittäistutkimuksen saralla onkin epäilemättä vastata siihen tarpeeseen, joka vaatii ympäristön arvioimista samalla tarkkuudella kuin tähän asti / perinteisesti on arvioitu psykologisia tuloksia.
(Friedman, Haywood & Livesey 1994, 21.) Tärkeä kysymys on Caldwellin ja Bradleyn (1994, 253–253) mukaan myös: Miten ympäristö käsitteellistetään seurantatutkimuksissa? Ekologinen viitekehyksen olennainen piirre on se, että se tunnistaa relevantit ympäristölliset kokemukset, mihin kehitys on juurtunut.
Laajasti ajateltuna ympäristö on yleensä riippumaton muuttuja kehityksellisessä tutkimuksessa. Lopulta pitäisi päästä entistä kompleksisempiin malleihin, jotka sallivat useamman muuttujan yhteisvaikutuksen ts. interaktiovaikutusten ole-massa olon. (Caldwell & Bradley 1994, 250–251; 253.)
Sekä prospektiiviset että retrospektiiviset tapaus-kontrolli-tutkimukset voivat myös perustua jo olemassa oleviin arkistoihin ja kerättyyn tietoon. Tällöin puhu-taan historiallis-prospektiivisesta tutkimuksesta tai historiallisesta tapaus-kontrolli-tutkimuksesta. (Scott, Shaw & Urbano 1994, 366.) Eräs pitkän seu-rantatutkimuksen ongelmista on kohortin seuraaminen ajan yli, niin että otoksen koko ja edustavuus säilyy. Erityisesti korkean riskin omaavat tutkimushenkilöt aiheuttavat ”kadotessaan” otoksen selektoitumista.
Hyvin suunniteltu kehityksellinen seurantatutkimus on tutkimus, jossa: 1.
Koehenkilöt ”mitataan” toistuvasti ajan kuluessa. 2. Aikaperiodi on sellainen, että voidaan olettaa koehenkilöiden muuttuvan olennaisesti sen kuluessa. 3. On kohtuullista olettaa myös, että muutosmallissa on yksilöllisiä eroja. 4. On ole-massa riittävästi empiiristä tutkimustietoa (esim. poikittaistutkimuksesta, retro-spektiivisestä tutkimuksesta tai muusta alustavasta tutkimuksesta), jotta voidaan vakuuttua pitkittäistutkimuksen tarpeellisuudesta. (Kraemer 1994, 261.) Kun tutkitaan fonologisen tietoisuuden ja lukutaidon välistä yhteyttä ja sen kausaali-suutta, Bryant ja Goswami (1987) suosittavat pitkittäistutkimuksen ja kuntoutus-tutkimuksen yhdistämistä. Näin saadaan heidän mukaansa luotettavin kuva.
Raskind, Gerber, Goldberg, Higgins ja Herman (1998a) ovat koonneet pitkittäis-tutkimusten metodologiaan liittyviä kysymyksiä kansainvälisessä symposiumis-sa, joka pidettiin aiheesta ”oppimisvaikeuksiin liittyvä pitkittäistutkimus”. Sym-posiumissa korostettiin sitä seikkaa, että vaikka oppimisvaikeuksista tiedetään nykyään paljon enemmän kuin ennen, vieläkään ei tiedetä tarpeeksi siitä, mikä vaikuttaisi ajassa tapahtuvan negatiivisen kehityksen estämiseksi. Tärkeää on kerätä tietoa myös mittausten välistä, jotta saataisiin kuva niistä tekijöistä, jotka ajan kuluessa vaikuttavat muutoksen syntyyn. Huomiota kiinnitetään erityisesti yksilölliseen muutokseen, joka tapahtuu ajan kuluessa, yksilöllisen muutoksen syiden analyysiin, ajan kuluessa tapahtuvien muutosten keskinäisiin suhteisiin ja siihen, mikä vaikuttaa yksilöiden välisten muutosten samanlaisuuteen tai erilai-suuteen. Oppimisvaikeus ei ole staattinen, krooninen tila, vaan ilmentää dynaa-misuutta, jolloin määrittelyt voivat muuttua ajan kuluessa. Tavoitteena olisi selvittää ajan kuluessa tapahtuvan muutoksen suunta ja suuruus ja selvittää syy-seuraussuhteen suunta.
Aro, M., Aro, T., Ahonen, Räsänen, Hietala ja Lyytinen (1999) kritisoivat harjaannuttamistutkimuksia siitä, että vaikka tulokset ovat olleet ryhmätasolla rohkaisevia, ne eivät ole olleet analyyttisiä yksilöllisen kehityksen suhteen.
Useissa harjaannuttamistutkimuksissa riippuvien muuttujien hajonnat ovat olleet suuria, mikä todistaa huomattavista yksilöiden välisistä eroista. Tutkijat koros-tavat intensiivisen seurannan merkitystä kriittisenä ajanjaksona. Näin saadaan tietoa fonologisten taitojen kehityksestä ja lukutaidon saavuttamisesta yksilö-tasolla. Vain näin voidaan ymmärtää kehitys, joka johtaa olemattomasta fonolo-gisesta tietoisuudesta sujuvaan lukemiseen, ja saadaan kuva fonologisten kyky-jen roolista tässä kehityksessä.
Kyvyt muuttuvat hyvin nopeasti kasvun myötä ja käsitteelliseksi kysymyk-seksi nousee, kuinka mitata erilaisia toimintoja eri iässä. Tietyn, perustana ole-van, kielellisen funktion ilmenemismuodot muuttuvat iän kasvaessa erilaisiksi, ja mittauksissa nämä ilmenemismuodot ovat vahvasti yhteydessä toisiinsa.
Näyt-Lukemisvaikeuksien tutkiminen pitkittäistutkimuksen avulla 77
tää siltä, että muodollinen rakenteellinen vastaavuus aiempien ja myöhempien kykyjen väliltä puuttuu, ts. pintarakenne ei ole yhtäläinen, mutta käyttäytymisen syvärakenne paljastuukin samanlaiseksi. Voi olla, että korrelaatiot aiheutuvat siitä, että on olemassa kolmas tekijä, josta kaksi muuta ovat heijastumia. (Siegel 1994, 219–220.)
Standardoitujen testien etuna ovat normit, mutta joskus testi mittaakin useita asioita. Näin on esimerkiksi Reynellin testin ja monen muun kielellisen testin kohdalla, kun mitataan lapsen kielen ymmärtämiskykyä ohjeen noudattamisen kautta, ja tässä yhteydessä mitataankin oikeastaan myös kielellistä muistia. (Sie-gel 1994, 218.) Testinormitus saattaa olla epäadekvaatti. Testi ei ole tarkoi-tuksenmukainen tutkittavia ajatellen. Testi voi mitata jotakin muuta kuin, mitä olisi tarkoitus mitata. Totuus on kuitenkin, että mikään ei varmasti mittaa vain yhtä asiaa. Lapseen ja testaustilanteeseen liittyvät muuttujat, esimerkiksi tark-kaavaisuustekijät, ovat aina testitilanteissa vaikuttamassa. Harjaantumisefekti vaikuttaa testaukseen ja testitulokseen. (Siegel 1994, 226.)
Yksilöllisen kehityksen tarkastelu on myös tärkeää ryhmätasoisen muutok-sen tarkastelun rinnalla. Ongelmana on esim. se, että oletetaan skaala tasainter-valliseksi, mitä se todellisuudessa ei ole: Käytännössä useat testit erottelevat
”hienommin” molemmissa ääripäissään ja nämä erot muodostuvat merkityksel-lisemmiksi erityisesti asteikon alapäässä. Erot eri kohdissa skaalaa saavat todel-lisuudessa erilaisen merkitystehon (esim. ÄO 75/85 tai ÄO 100/110). Tämä johtuu ensisijaisesti siitä, mitä nämä erot ennustavat. Erot keskivälillä eivät diagnoosin kannalta ole merkittäviä.
Tehtävien välisessä korrelaatiopohjaisessa vertailussa perusoletuksena on li-neaarinen suhde, joka ei muutu hajonnan sisällä. Korrelaatiokerroin ei siis tavoi-ta olemassa olevaa kurvilineaaristavoi-ta suhdettavoi-ta, eikä toisaaltavoi-ta kerro yksittäisestä lapsesta perustuessaan ryhmädataan. (Siegel 1994, 228–229.) Termiä ”korrelaat-ti” käytetään laajasti viittaamaan niihin tekijöihin, jotka liitetään yksilöllisen muutoksen vaihteluihin. Sellaiset termit kuten välittäjät, määrääjät, lieventäjät ja ennustajat kuuluvat kaikki tähän korrelaattien luokkaan. Ne voivat olla kausaali-sia tai ei-kausaalikausaali-sia, distaalikausaali-sia tai proksimaalikausaali-sia, kokeellikausaali-sia tai ei-kokeellikausaali-sia, ehdollisia tai ehdottomia ja interventionaalisia tai ei-interventionaalisia. (Dunst
& Trivette 1994, 281.)
Vaihtoehtoisina strategioina kognitiivis -kielellisen alueen pitkittäistutki-muksessa Siegel (1994) ehdottaa seuraavia:
1. Verrataan tulosmittauksessa (esim. toinen mittaus seurannan lopussa) hyvin menestyneitä lapsia niihin, joilla on huono tulos. Näitä ryhmiä voidaan ver-rata aikaisempien mittausten pohjalta keskiarvojen ja hajontojen suhteen.
Ovatko erot näiden kahden ryhmän välillä keskiarvossa olleet merkitsevät jo esim. varhaisessa mittauksessa? Tämä strategia on hyödyllinen, koska se tar-joaa informaatiota kysymyksessä olevasta mittauksesta ja saattaa antaa kor-relaatiomittauksesta poikkeavan / vahvemman kuvan yhteydestä.
2. Kategorisointilähestymistapa: Lähestymistapa vastaa kysymykseen en-nustuksen täsmällisyydestä yksittäisen lapsen kohdalla. Miten varhainen mittaus onnistuu ennustamaan ryhmään kuulumisen tietyn ajan kuluttua?
Tarkastellaan kahdessa mittauksessa tutkittavia jaettuna neljään kategoriaan sen mukaan, millainen oli alkumittauksen tulos / ennuste ja sen mukaan, oli-ko se positiivinen (alhaiset pistemäärät alkumittauksessa) vai negatiivinen (korkeat pistemäärät alkumittauksessa) ja toteutuiko ”ennuste” loppumitta-uksessa (todelliset positiiviset, väärät positiiviset, todelliset negatiiviset ja väärät negatiiviset).
3. Voidaan myös tarkastella muutosta ja pysyvyyttä yksittäisen lapsen koh-dalla. Jos tulosten kesken ei ole pysyvyyttä, on tärkeää selvittää sen syyt. On selvää, että esimerkiksi ”Koti”-summamuuttujan analysointitulokset voisivat selittää kehityskulkua (Home-inventory on muuttuja, johon on koottu kotiin liittyvät vaikuttajat). Tarkastelussa löytyy luonnollisesti sekä suojaavia että riskiä nostavia tekijöitä.
4. Verrattaessa kahden ajan testituloksia tai tehtäviä toisiinsa erityisesti, jos pohditaan ensimmäisen prediktiivistä validiteettia, ristiintaulukointia tulisi käyttää oikeiden ja väärien positiivisten sekä oikeiden ja väärien negatiivis-ten suhteen laskemiseen. Tämän avulla saadaan enemmän tietoa testin pre-diktiivisestä validiteetista. Tähän liittyy myös katkaisupisteiden käyttö, joka puolestaan vaatii joskus useiden eri vaihtoehtojen kokeilua, jotta pystytään määrittämään, onko tutkittavalla ongelma vai ei.
5. Samaa dataa käsitellään ja analysoidaan eri tavoilla tavoitteena saada paras mahdollinen ts. oikea kuva. Vaihtoehtoisia analyysimenetelmiä käytetään sekä ryhmäerojen että aikaisempien ja myöhempien mittausten yhteyden selvittämiseen. (Siegel 1994, 230.)
Yhteenvetona kognitiivis-kielellisten toimintojen kehityksellisestä tutkimuksesta Siegel (1994) kokoaa seuraavat merkitykselliset seikat (1) spesifien kogni-tiivisten prosessien analysointi (2) erityishuomio testin tai tehtävän vaatimuksiin (3) korrelaatioanalyysin rajoitteiden tunnistaminen (4) yksittäisten kehitys-kulkujen analysointi (5) pysyvyyden ja muutoksen malleihin liittyvien tekijöi-den analysointi yksittäisillä lapsilla (6) arvioinnin arvon ja rajoitteitekijöi-den tunnista-minen. (Siegel 1994, 231.)
Lukemisvaikeuksien tutkiminen pitkittäistutkimuksen avulla 79
8.2 Lukiriskin seulonta