Sairauksien lukumäärä Henkinen väkivalta Kuritusväkivalta Vakava väkivalta
Yksi sairaus 1.26 1.40
Kaksi sairautta
Vähintään kolme sairautta 2.96 4.30 3.53
Sairaudet Näkövamma
Kuulovamma 1.97 4.12 4.89
Fyysinen vamma 1.97 1.90
Hengityselinsairaus Sisäelinsairaus
Oppimisen ja/tai muistin vaikeus ADHD
Mielenterveysongelma 1.86
(Malli 3) 2.10
(Malli 3) Jokin muu vamma tai pitkäaikainen sairaus 1.52
5 JOHTOPÄÄTÖKSET
Tässä tutkimuksessa tarkasteltiin lasten vammojen ja pitkäaikaisten sairauksien yhteyttä kal-toinkohteluun: henkiseen väkivaltaan, kuritusväkivaltaan ja vakavaan väkivaltaan. Tutkimuk-sessa selvitettiin lasten vammojen ja sairauksien lukumäärän sekä eri vammojen ja sairauksien yhteyttä kyseisiin väkivallan muotoihin. Tutkimus osoittaa lapsen monisairastavuuden lisäävän kaltoinkohtelun riskiä merkittävästi. Tutkimus myös osoittaa tiettyjen lapsen vammojen ja pit-käaikaisten sairauksien lisäävän kaltoinkohtelun riskiä. Tulokset kytkeytyvät teoriatietoon lap-sen sairauksien ja kaltoinkohtelun mekanismista (Chan ym. 2016; Giardino ym. 2014; Heino-nen & ElloHeino-nen 2013; Hernon ym. 2015), jonka mukaan fyysisesti, kehityksellisesti tai psyyk-kisesti haastavilla lapsilla on erityistarpeita, jotka lisäävät stressiä hoitoympäristössä ja asetta-vat haasteita vanhemmuudelle. Lapsen sairauksiin liittyvät käytös- ja kommunikaatio-ongel-mat saattavat aiheuttaa vanhemmissa huolta ja turhautumista, mikä lisää riskiä käyttää kuritus-väkivaltaa ja muuta fyysistä kuritus-väkivaltaa kasvatuskeinona. Lapsen sairaus voi heikentää lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutussuhdetta, mikä lisää kaltoinkohtelun riskiä.Vanhemmat saattavat kokea lapsen käytös- ja kommunikaatio-ongelmiin liittyvän sääntöjen noudattamat-tomuuden tahallisena tekona, joka lisää riskiä käyttää väkivaltaa. Sairauksista kärsivien lasten kohdalla kaltoinkohteluun puuttuminen voi olla vaikeaa, sillä heillä saattaa olla terveitä lapsia vaikeampaa tuoda kaltoinkohtelua julki. Näin ollen vammoista ja sairauksista kärsivien lasten kaltoinkohtelu saattaa jatkua pitkään.
Tutkimustulokset lasten vammojen ja pitkäaikaisten sairauksien yhteydestä eri kaltoinkohtelun muotoihin vahvistavat aikaisempaa tutkimusnäyttöä (Heinonen & Ellonen 2013; Jones ym.
2012; Svensson ym. 2011; Sullivan & Knutson 2000). Tutkimustulokset ovat yhteneviä Jone-sin ym. (2012) systemaattisen kirjallisuuskatsauksen ja meta-analyyJone-sin kanssa, jossa lapsen sairaus lisäsi fyysisen väkivallan riskiä 3.7-kertaisesti ja emotionaalisen kaltoinkohtelun riskiä 4.4-kertaisesti. Jonesin ym. (2012) katsaus ja meta-analyysi koostuivat tutkimuksista, joissa on käytetty vaihteleva määrä kontrollimuuttujia. Katsauksessa ei määritelty lapsen sairauksien lu-kumäärää eikä eritelty fyysisen väkivallan osalta kuritusväkivaltaa ja vakavaan väkivaltaa toi-sistaan. Näin ollen tulokset ovat yhteneviä tämän tutkimuksen kanssa tilanteessa, jossa lapsella on vähintään kolme sairautta.
Tutkimustulokset ovat osittain yhteneviä Heinosen & Ellosen (2013) tutkimuksen kanssa, jossa käytettiin aineistona vuoden 2008 lapsiuhritutkimusta. Heinosen & Ellosen tutkimus (2013) perustui vuoden 2008 lapsiuhritutkimukseen ja tämän tutkimuksen aineisto vuoden 2013 lap-siuhritutkimukseen. Tutkimuksissa käytetyt kysymykset on esitetty samanlaisina vuosien 2008 ja 2013 aineistoissa. Tämä mahdollistaa hyvän mahdollisuuden vertailla Heinosen ja Ellosen (2013) tutkimuksen tuloksia tähän tutkimukseen. Heinosen & Ellosen (2013) tutkimuksen ta-voin, tässä tutkimuksessa kuritusväkivallan riski kasvoi sairauksien lisääntymisen myötä.
Tässä käsillä olevassa tutkimuksessa lapsen sairastavuus lisäsi kuritusväkivallan riskiä yhden sairauden ja vähintään kolmen sairauden osalta lähes yhtä paljon kuin Heinosen ja Ellosen (2013) tutkimuksessa. Tässä tutkimuksessa kahden sairauden kategoria ei ollut kuitenkaan ti-lastollisesti merkitsevä, kuten Heinosen ja Ellosen (2013) tutkimuksessa. Heinosen ja Ellosen (2013) tutkimuksessa oli mukana huomattavasti vähemmän kontrollimuuttujia, mikä voi selit-tää eroa. Lisäksi vuoden 2008 lapsiuhritutkimuksessa oli suurempi otos ja vähemmän puuttu-vaa tietoa vanhempien tekemää väkivaltaa kartoittavan kysymyssarjan osalta kuin tässä tutki-muksessa.
Tutkimustulokset ovat yhteneviä Svenssonin ym. (2011) tutkimuksen kanssa, jossa todettiin fyysisen pahoinpitelyn esiintyvyyden kasvavan lapsen sairauksien lisääntymisen myötä ja lap-sen pitkäaikailap-sen sairastavuuden lisäävän fyysilap-sen pahoinpitelyn riskiä. Vastemuuttujat ovat kuitenkin erilaisia näissä tutkimuksissa eivätkä Svensson ym. (2011) ole tutkimuksessaan tar-kastelleet lapsen sairauksien lukumäärän vaikutusta varsinaiseen fyysisen pahoinpitelyn ris-kiin. Tutkimustulokset ovat yhteneviä myös Sullivanin ja Knutsonin (2000) tutkimuksen tulos-ten kanssa. Sullivan ja Knutson (2000) totesivat tutkimuksessaan, että lapsen sairaudet lisäsivät 3.79-kertaisesti fyysisen kaltoinkohtelun ja 3.88-kertaisesti emotionaalisen kaltoinkohtelun ris-kiä. Riskiluvut ovat samansuuntaisia tämän tutkimuksen kanssa. Sullivan & Knutson (2000) eivät ole kuitenkaan tutkimuksessaan jakaneet fyysistä kaltoinkohtelua kuritusväkivaltaan ja vakavaan väkivaltaan eivätkä ole määritelleet lapsen sairauksien lukumäärää.
Tämä tutkimuksen tulokset myös poikkeavat aikaisemmasta tutkimusnäytöstä (Chan ym. 2016;
Doidge ym. 2017). Doidge ym. (2017) totesivat tutkimuksessaan, että jos lapsella on vähintään kaksi todettua terveysongelmaa kolmeen ikävuoteen mennessä, se ei lisännyt fyysisen eikä emotionaalisen kaltoinkohtelun riskiä. Tulosten poikkeavuuteen voi vaikuttaa se, että heidän tutkimuksessaan oli vakioituna merkittävästi enemmän muita selittäviä muuttujia, kuten van-hempien mielenterveysongelmat ja huumausaineiden käyttö, verrattuna tähän tutkimukseen.
Lisäksi tutkimustulokset poikkeavat Chan ym. (2016) tutkimuksen tulosten kanssa, sillä he to-tesivat lapsen sairauden lisäävän vakavan fyysisen väkivallan riskiä elämän aikana, mutta lap-sen sairaus ei lisännyt psyykkilap-sen kaltoinkohtelun eikä kuritusväkivallan riskiä. Puolestaan tässä tutkimuksessa vammojen ja pitkäaikaisten sairauksien lukumäärän osalta lapsen yksi sai-raus lisäsi henkisen väkivallan ja kuritusväkivallan riskiä, mutta ei kuitenkaan vakavan väki-vallan riskiä. Chan ym. (2016) eivät ole määritelleet tutkimuksessaan sairausmuuttujan sisältöä tarkemmin, joten siitä ei voida sulkea pois monisairaita lapsia.
Tutkimustulokset lapsen eri vammojen ja pitkäaikaisten sairauksien yhteydestä eri kaltoinkoh-telun muotoihin vahvistavat tiettyjen vammojen ja sairauksien osalta aikaisempaa tutkimus-näyttöä (Cuevas ym. 2009; Doidge ym. 2017; Heinonen & Ellonen 2013; Jaudes & Mackey-Bilaver 2008; Spencer ym. 2005; Sullivan & Knutson 2000). Tutkimus on yhtenevä aikaisem-pien tutkimusten kanssa erityisesti lapsen mielenterveysongelman riskivaikutuksen osalta (Cuevas ym. 2009; Doidge ym. 2017; Heinonen & Ellonen 2013; Jaudes ja Mackey-Bilaver 2008; Spencer ym. 2005). Doidge ym. (2017) totesivat, että nuoren kognitiiviset ongelmat tai käyttäytymishäiriö lisäsivät lähes kaksinkertaisesti lievän emotionaalisen kaltoinkohtelun ris-kiä. Tulokset ovat osaltaan yhteneviä kyseisen tutkimuksen kanssa, jossa lapsen mielenterveys-ongelma lisäsi henkisen väkivallan riskiä lähes kaksinkertaisesti. Toisaalta lapsen ADHD ei lisännyt henkisen väkivallan riskiä tässä tutkimuksessa. Doidge ym. (2017) totesivat myös nuo-ren fyysisten terveysongelmien lisäävän lähes kaksinkertaisesti fyysisen kaltoinkohtelun riskiä, joka on linjassa tämän tutkimuksen kanssa, jossa lapsen fyysinen vamma lisäsi lähes kaksin-kertaisesti kuritusväkivallan riskiä. Lisäksi tämän tutkimuksen tulos on yhtenevä Heinosen ja Ellosen (2013) tutkimuksen kanssa, jossa todettiin lapsen mielenterveysongelman lisäävän ku-ritusväkivallan riskiä, joskin vielä enemmän kuin tässä tutkimuksessa.
Jaudes ja Mackey-Bilaver (2008) osoittivat tutkimuksessaan, että lapsen käyttäytymishäiriö tai mielenterveysongelma lisäsi kaksinkertaisesti kaltoinkohtelun riskiä. Näin ollen tutkimus on mielenterveysongelman osalta yhtenevä tämän tutkimuksen kanssa. Jaudes ja Mackey-Bilaver (2008) totesivat, että lapsen fyysiset pitkäaikaiset sairaudet eivät lisänneet kaltoinkohtelun ris-kiä. Tulos on osaltaan linjassa tämän tutkimuksen kanssa, sillä sisäelinsairaus ja hengityselin-sairaus eivät lisänneet kaltoinkohtelun riskiä, joskin muu vamma tai pitkäaikainen hengityselin-sairaus lisäsi henkisen väkivallan riskiä. Tulokset eivät ole täysin verrattavissa toisiinsa, sillä Jaudesin ja Mackey-Bilaverin (2008) tutkimuksessa kaltoinkohtelu koostui emotionaalisesta, fyysisetä ja
seksuaalisesta hyväksikäytöstä eikä eri kaltoinkohtelun muotoja oltu tarkastelu erikseen. Li-säksi tutkimuksen kohderyhmä koostui nuoremmista lapsista, jotka elivät matalatuloisissa per-heissä. Tämän tutkimuksen kohderyhmä koostui eritasoisista sosioekonomisen taustan omaa-vista lapsista.
Tämä tutkimus osoittaa Sullivanin ja Knutsonin (2000) tutkimuksen tavoin lapsen kuulovam-man olevan yhteydessä emotionaaliseen ja fyysiseen kaltoinkohteluun. Kyseisessä tutkimuk-sessa lapsen fyysinen vamma lisäsi henkisen väkivallan ja kuritusväkivallan riskiä lähes kak-sinkertaisesti, mikä on myös yhtenevä Sullivanin ja Knutsonin (2000) tutkimuksen kanssa, jossa lapsen ortopediset sairaudet lisäsivät fyysisen ja emotionaalisen kaltoinkohtelun riskiä, joskin vain hieman fyysisen kaltoinkohtelun riskiä. Spencer ym. (2005) osoittivat lapsen psyykkisten ongelmien lisäävän fyysisen ja emotionaalisen kaltoinkohtelun riskiä, joten tulos on yhtenevä tämän tutkimuksen kanssa. Spencerin ym. (2005) tutkimuksessa riski lisääntyi kuitenkin merkittävästi enemmän emotionaalisen kaltoinkohtelun osalta verrattuna tähän tut-kimukseen. Tutkimustulokset ovat myös yhteneviä Cuevasin ym. (2009) tutkimuksen kanssa, jossa lapsen psykiatrinen diagnoosi lisäsi hieman kaltoinkohtelun riskiä. Cuevasin ym. (2009) tutkimuksessa psykiatrinen diagnoosi piti sisällään mielenterveysongelmien lisäksi ADHD:n ja oppimisvaikeudet, jotka eivät tässä tutkimuksessa lisänneet kaltoinkohtelun riskiä. Lisäksi Cuevasin ym. (2009) tutkimuksessa lapsen kaltoinkohtelu käsitti henkisen ja fyysisen väkival-lan, joten kyseisiä väkivallan muotoja ei oltu tarkasteltu erikseen, kuten tässä tutkimuksessa.
Tutkimustulokset yksittäisten vammojen ja sairauksien osalta myös poikkeavat aikaisemmista tutkimustuloksista (Heinonen & Ellonen 2013; Sullivan & Knutson 2000). Sullivan ja Knutson (2000) totesivat lapsen käyttäytymisongelmien ja oppimisvaikeuksien lisäävän fyysisen ja emotionaalisen kaltoinkohtelun riskiä sekä lapsen näkövamman lisäävän emotionaalisen kal-toinkohtelun riskiä, joiden osalta tulokset poikkeavat tämän tutkimuksen tuloksista. Myöskin Spencer ym. (2005) havaitsivat tutkimuksessaan lapsen käyttäytymisongelmien ja oppimisvai-keuksien lisäävän fyysisen ja emotionaalisen kaltoinkohtelun riskiä, mikä poikkeaa tämän tut-kimuksen tuloksista. Heinonen ja Ellonen (2013) osoittivat tutkimuksessaan lapsen näkövam-man, oppimis- ja muistivaikeuksien sekä jonkin muun vamman tai pitkäaikaisen sairauden li-säävän kuritusväkivallan riskiä. Yksikään näistä vammoista ja sairauksista ei lisännyt kuritus-väkivallan riskiä tässä tutkimuksessa. Tutkimustulosten poikkeavuutta voi selittää osaltaan se, että vastaajat olivat raportoineet kokeneensa kuritusväkivaltaa enemmän vuoden 2008
lapsiuh-ritutkimuksessa verrattuna vuoden 2013 lapsiuhritutkimukseen, johon kyseinen tutkimus pe-rustuu (Fagerlund ym. 2014, 48). Tulosten poikkeavuutta voi selittää aikaisemmin esitettyjen syiden lisäksi, että Heinosen & Ellosen (2013) tutkimuksessa yksittäisten sairauksienkin osalta referenssiryhmänä oli täysin terveet vastaajat. Puolestaan tässä tutkimuksessa yksittäisten sai-rauksien osalta referenssiryhmän muodostivat vastaajat, joilla ei ole kyseistä sairautta.
Mikään yksittäinen tekijä ei riitä selittämään, miksi lapsi joutuu kaltoin kohdelluksi, vaan sen ilmenemiseen vaikuttavat monet eri tekijät samanaikaisesti. Useiden riskitekijöiden esiintymi-nen samassa perheessä vaikeuttaa yksittäisten tekijöiden merkitysten tulkintaa. Väkivallan ti-lannekohtaiset tekijät voivat osaltaan vaikuttaa päällekkäin yksilöllisten riskitekijöiden kanssa (Peltonen ym. 2014, 1930). Bronfenbrennerin ekologinen malli toimii kaltoinkohtelun analyy-sin perustana. Ekologinen kehitysmalli koskee yksilön ja ympäristön vuorovaikutusta, jossa kaltoinkohtelu on seurausta riskitekijöiden kasaantumisesta ja suojaavien tekijöiden puutteesta.
(Söderholm & Politi 2012, 83-87.) Bronfenbrenner korosti perheen keskeistä asemaa lapsen kehityksessä, mutta olennaista on perheessä tapahtuvien prosessien ja muiden kehitykseen vai-kuttavien tekijöiden välinen suhde (Hurme 2014, 60).
Tässä tutkimuksessa on mukana tunnettuja kaltoinkohtelun riskitekijöitä, kuten vanhempien humalahakuinen juominen, perheen taloudellinen tilanne ja vanhempien välinen väkivalta.
Tästä huolimatta lapsen sairastavuuden yhteys kaltoinkohteluun säilyy analyyseissä tilastolli-sesti merkitsevänä. Lapsen ja vanhemman välinen heikko keskusteluyhteys on osa lapsen sai-rauksien ja kaltoinkohtelun mekanismia. Heikko keskusteluyhteys ilmentää puutteellista vuo-rovaikutusta vanhemman ja lapsen välillä, joka lisää sairauksista kärsivän lapsen riskiä joutua kaltoin kohdelluksi. Tutkimus osoitti lapsen ja vanhemman välisen heikon keskusteluyhteyden lisäävän merkittävästi eri kaltoinkohtelun muotojen riskiä. Toisaalta lapsen monisairastavuu-den ja yksittäisten vammojen ja sairauksien riskivaikutus säilyi, vaikka keskusteluyhteys vaki-oitiin. Toisaalta keskusteluyhteys kumosi mielenterveysongelman riskivaikutuksen henkisen väkivallan ja kuritusväkivallan kohdalla. Tulos voi osoittaa lapsen mielenterveysongelman ja lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen olevan merkittävä yhdistelmä arvioitaessa kal-toinkohtelun riskiä. Mielenterveysongelma ja keskusteluyhteys eivät kuitenkaan korreloineet keskenään liian voimakkaasti, joten muuttujat voitiin sisällyttää regressioanalyysiin.
6 POHDINTA
Poikittaistutkimuksessa ei voida selvittää ilmiöiden välisiä syy-seuraussuhteita (Vastamäki &
Valli 2018, 130). Tässä tutkimuksessa ei siis voida todentaa yhteyden suuntaa liittyen lapsen sairauksiin ja heidän kokemaan kaltoinkohtelun. Useat tutkimukset ovat osoittaneet lapsen sai-rauksien ja vammojen olevan kaltoinkohtelun riskitekijä (Jones ym. 2012). Monet tutkimukset ovat myös osoittaneet, että kaltoinkohtelu lisää fyysisen ja psyykkisen sairastavuuden riskiä eri elämänvaiheissa. (Gilbert, Widom, Browne, Fergusson, Webb & Janson 2009; Lanier, Jonson-Reid, Stahlschmidt, Drake & Constantino 2010; Springer, Sheridan, Kuo & Carnes 2003). Näin ollen lapsen sairauksien ja kaltoinkohtelun yhteys on kaksisuuntainen. Tämän tutkimuksen vastemuuttujat oli rajattu väkivaltaan, jota lapsi on kokenut vanhempien taholta viimeisen vuo-den aikana. Tutkimus kohvuo-dentui siis kaltoinkohteluun, joka on tapahtunut lähiaikoina lapsen elämässä. Näin ollen tutkimus ilmentää enemmän yhteyden suuntaa, jossa lapsen sairastavuus ilmenisi kaltoinkohtelun riskitekijänä. Lapsiuhritutkimuksessa on myös kartoitettu lapsen ko-kemaa kaltoinkohtelua aikaisemmalta ajalta. Puolestaan tämän tarkasteleminen ilmentäisi enemmän kysymystä, ilmeneekö lapsen sairastavuus kaltoinkohtelun seurauksena.
Vakavan väkivallan osalta havaintoja oli melko vähän, joka heikentää tämän väkivallan muo-don kohdalla tutkimuksen luotettavuutta. Vähäisten havaintojen määrää selittää ilmiön harvi-naisuus ja erityinen arkaluonteisuus, jonka tutkiminen edellyttäisi vielä suurempaa otosta.
Vaikka lapsen kuulovamman ja monisairastavuuden todettiin lisäävän vakavan väkivallan ris-kiä, riskikertoimien luottamusvälit olivat leveitä, joten näihin tuloksiin tulee suhtautua varauk-sella. Kuten aikaisemmin todettiin, tulosten luotettavuutta heikentää myös erityisesti vakavan väkivallan kohdalla polyviktimisaatio, sillä se oli kyseisen väkivallan muodon kohdalla ylei-sempää verrattuna muihin väkivallan muotoihin.
Tutkittaessa lapsen yksittäisten vammojen ja pitkäaikaisten sairauksien yhteyttä eri väkivallan muotoihin, referenssiryhmänä oli vastaajat, joilla ei ollut kyseistä vammaa tai sairautta. Näin ollen kyseisten muuttujien kohdalla ei voitu erotella monisairaita vastaajia. Yksittäisten vam-mojen ja pitkäaikaisten sairauksien riskivaikutuksiin tulee suhtautua varauksella, sillä vastaa-jalla on voinut olla jokin toinen vamma tai pitkäaikainen sairaus, joka on ollut myös vaikutta-massa väkivallan ilmenemiseen. Tältä osin monisairastavuus-muuttuja on luotettavampi, sillä siinä on referenssiryhmänä täysin terveet vastaajat.
Regressioanalyysin tuloksiin vaikuttavat suurelta osin mallissa käytetyt muuttujat. Näin ollen lapsen sairastavuuden yhteys kaltoinkohteluun voidaan sitoa vain tässä tutkimuksessa käytet-tyyn muuttujayhdistelmään, vaikka tutkimuksessa käytettyjen muuttujien on todettu lisäävän kaltoinkohtelun riskiä aikaisemmissa tutkimuksissa. Eri tutkimuksissa on käytetty erilaisia yh-distelmiä selittäviä muuttujia, jotka vaikuttavat sairauksien merkitykseen kaltoinkohtelun ris-kitekijänä. Tämän tutkimuksen muuttujat on valittu aineistosta siten, että niiden on todettu ana-lyyseissä lisäävän kaltoinkohtelun riskiä. Tästä huolimatta regressiomallien selitysasteet jäävät vaatimattomiksi muiden paitsi henkisen väkivallan osalta. Kuten on todettu, kaltoinkohtelu on ilmiönä monen eri tekijän summa, jonka ilmenemiseen lukuisat eri tekijät vaikuttavat saman-aikaisesti. Yhdessä tutkimuksessa ei pystytä selvittämään kaikkia kaltoinkohteluun vaikuttavia tekijöitä, jotka ovat voineet olla osaltaan vaikuttamassa kaltoinkohtelun syntyyn. Tutkimuk-sessa ei ollut mukana vanhempien mielenterveysongelmia, sillä lapsiuhritutkimukTutkimuk-sessa niitä ei oltu kartoitettu. Vanhempien mielenterveysongelmien on todettu olevan merkittävä kaltoin-kohtelun riskitekijä (ks. esim. DiLauro 2004; Doidge ym. 2017), jonka mukaan ottaminen olisi voinut vaikuttaa tutkimuksen tuloksiin.
Tieto yksittäisten riskitekijöiden, tässä tapauksessa lasten sairauksien, vaikutuksesta kaltoin-kohteluun, ei kuvaa sitä monimutkaista prosessia, miksi lapsi joutuu kaltoin kohdelluksi. Ky-seinen tutkimus oli kuitenkin kohdennettu lapsen sairastavuuden mahdolliseen riskivaikutuk-seen. Jatkossa olisi hyödyllistä tarkastella tutkimuksessa olevien selittävien muuttujien keski-näisiä vaikutuksia. Hyödyllistä olisi tarkastella selittäviä tekijöitä, jotka yhdessä sairastavuu-den kanssa lisäävät eri kaltoinkohtelun muotojen riskiä. Tutkimustulosten perusteella lisätut-kimusta tarvittaisiin myös selvittämään, mitkä sairausyhdistelmät ovat yhteydessä kohonnee-seen kaltoinkohtelun riskiin. Tässä tutkimuksessa lapsen kaksi vammaa tai pitkäaikaista sai-rautta ei ollut yhteydessä kohonneeseen väkivallan riskiin henkisen väkivallan eikä kuritusvä-kivallan kohdalla, vaikka muut sairauskategoriat olivat yhteydessä kohonneeseen näiden väki-valtamuotojen riskiin. Tätä voi selittää sillä, että henkisen väkivallan ja kuritusväkivallan riskiä lisääviä eri kahden vamman ja sairauden yhdistelmiä on vähemmän verrattuna kombinaatioi-hin, jotka eivät lisää riskiä. Lisäksi jatkotutkimusta tarvittaisiin selvittämään lapsen monisai-rastavuuden yhteyttä muihin kaltoinkohtelun muotoihin, kuten lapsen laiminlyöntiin ja seksu-aaliseen hyväksikäyttöön. Väkivallalta suojaavia tekijöitä ei ole myöskään tutkittu sairauksista
kärsivien lasten osalta (Koivula 2019, 73). Lisäksi jatkotutkimusta tulisi kohdentaa isän teke-mään väkivaltaan, jota ei ole juurikaan tutkittu (Söderholm & Politi 2012, 86). Tässäkään tut-kimuksessa isän tekemää väkivaltaa ei eritelty.
Vanhempien välinen väkivalta oli yksi tutkimuksen regressioanalyysien selittävistä muuttu-jista. Parisuhdeväkivalta lisäsi eri kaltoinkohtelun muotojen riskiä eniten verrattuna muihin se-littäviin muuttujiin lukuun ottamatta vähintään kolmen sairauden kategoriaa kuritusväkivallan kohdalla. Parisuhdeväkivalta käsitteenä kuvaa aikuisten välistä väkivaltaa, joka on osa perhe-väkivaltaa, kuten myöskin lapsiin kohdistuva väkivalta (Paavilainen & Pösö 2003, 19). Väki-valta on herkästi kumuloituvaa, jolloin eri väkivallan muotoja esiintyy yhdessä. Samoin väki-valta jossakin perheen suhteessa, kuten vanhempien välillä, lisää sen todennäköisyyttä muissa suhteissa, kuten vanhemman ja lapsen välillä. (Oranen 2012, 221-222.) Vanhempien välinen väkivalta ja lapsiin kohdistuva väkivalta kytkeytyvät siis usein toisiinsa (Paavilainen & Pösö 2003, 19). Näin ollen voidaan todeta, että tutkimuksessa on ikään kuin selitetty väkivaltaa vä-kivallalla. Toisaalta vanhempien lapsiin kohdistama väkivalta voidaan nähdä erilaisena ilmiönä kuin vanhempien välinen väkivalta, vaikka molemmat sisältyvät perheväkivaltaan.
Tutkimuksessa on tarkasteltu lasten vammojen ja sairauksien yhteyttä eri väkivallan muotoihin erikseen, joka on useiden lapsiin kohdistuvien väkivaltaa tarkastelevien tutkimusten ongelma.
Lapsella, joka joutuu jonkin väkivallan muodon uhriksi, on suurempi riski kohdata myös muita väkivallan muotoja. (Finkelhor ym. 2007.) Myös tässä tutkimuksessa polyviktimisaatio osoit-tautui yleiseksi, jolloin kaltoinkohtelun jaottelu eri väkivallan muotoihin ei vastaa täysin todel-lista tilannetta. Näin ollen vammojen ja sairauksien riskivaikutuksia ei voida suoraviivaisesti vertailla eri väkivallan muotojen mukaisesti, sillä moni vastaajista on kokenut useampaa kuin yhtä väkivallan muotoa.
Uhritutkimukset ovat luotettavimpia väkivaltakokemusten mittareita. Mistään muusta läh-teestä on vaikea saada yhtä kattavaa kuvaa lasten omista kokemuksista. (Ellonen ym. 2008, 35). Lapsiin kohdistuva fyysinen väkivalta on tavallisinta ja vaarallisinta imeväisillä ja leikki-ikäisillä lapsilla (Söderholm & Politi 2012, 77). Tutkimus rajoittuu kahteen eri ikäryhmään:
kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisiin lapsiin ja nuoriin. Olisi mielenkiintoista nähdä, millaisia tu-loksia vastaavista analyyseista saataisiin pienempien lasten kohdalla, sillä alle kouluikäisten lasten väkivaltakokemuksista on hyvin vähän tutkittua tietoa (Hentilä ym. 2010, 261).
Tutkimuksen hyötyjä arvioitaessa tulee myös pohtia sen yhteiskunnallista merkitystä (Ellonen
& Pösö 2010, 206). Lapsiuhritutkimus toteutettiin aikaisemmin vuonna 2008, jolloin voidaan pohtia, että tarvitseeko tietoa kerätä näin usein. Vuoden 2013 lapsiuhritutkimuksen tavoitteena oli kuitenkin kuvata viime vuosina tapahtuneita muutoksia väkivallan esiintyvyydessä ja ilme-nemismuodoissa, mikä perustelee tarpeellisuutta kerätä arkaluontoista tietoa lapsilta uudestaan (Fagerlund ym. 2014). Tutkimus tuo esiin, että vammoista ja pitkäaikaisista sairauksista kärsi-vien lasten perheissä kaltoinkohtelua esiintyy huomattavasti useammin kuin terveiden lasten perheissä. Tutkimus puoltaa sitä, että nimenomaan lapsen monisairastavuus voidaan luokitella yhdeksi merkittäväksi kaltoinkohtelun riskitekijäksi.
Kaltoinkohtelun ennaltaehkäisy ja siihen puuttuminen on riippuvainen monista tekijöistä eko-logian kaikilla tasoilla. Lapsiin kohdistuvan väkivaltatyön keskipisteenä tulee olla lapsen etu.
Väkivallalta suojaaminen on aina lapsen edun mukaista. Varhainen puuttuminen on tärkeää, sillä merkittävät terveydelliset ja sosiaaliset haitat syntyvät pitkään kestäneen kaltoinkohtelun kokemuksista ja niiden kumulatiivisesta vaikutuksesta. Keskeistä käsittelyssä on ammattitoi-mijoiden pätevyys lapsen kaltoinkohtelun tunnistamisessa ja hoidossa sekä eri toiammattitoi-mijoiden vä-linen onnistunut moniammatilvä-linen yhteistyö. Onnistunut väkivallan ehkäisy edellyttää tasa-vertaista vuoropuhelua lasten ja vanhempien kanssa. Johdon tuki kunkin organisaation työnte-kijöille on välttämätöntä, ja lapsen kaltoinkohteluun puuttumisen tulee olla selkeästi määritelty ja tunnustettu velvoite kaikilla organisaation tasoilla.
Vammoista ja sairauksista kärsiviin lapsiin kohdistuva kaltoinkohtelu on laaja ja monisyinen ilmiö. Ekologinen malli pyrkii selittämään lapsen kaltoinkohteluun johtavaa monimutkaista ja monitahoista prosessia. Lapsen sairastavuus voidaan ekologisen mallin mukaisesti nähdä yh-tenä mikrosysteemiin sijoittuvana ja lapseen liittyvänä kaltoinkohtelun riskitekijänä. Ekologi-sen lähestymistavan tulee olla lähtökohtana kliiniselle työlle, tieteelliselle tutkimukselle ja las-tensuojelun käytännöille. Lasten sairastavuuden yhteys kaltoinkohteluun ilmentää terveydel-listen ja sosiaaterveydel-listen ongelmien välisiä yhteyksiä, joka korostaa yhteistyön merkitystä sosiaali- ja terveydenhuollon välillä. Väkivallan ennaltaehkäisemiseksi on tärkeää tunnistaa väkivallan moninaiset riskit ja toteuttaa ennaltaehkäiseviä toimenpiteitä monipuolisen tuen tarjoamiseksi.
Vammoista ja sairauksista kärsiviin lapsiin kohdistuvasta kaltoinkohtelusta on tärkeää saada tietoa väkivallan paremman tunnistamisen ja ennaltaehkäisevän tuen kehittämiseksi. Väkival-lan ennaltaehkäisyn avulla saadaan lisättyä lasten ja vanhempien hyvinvointia, joka säästää
yksilöllistä kärsimystä ja yhteiskunnallisia varoja. Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyö-dyntää suunniteltaessa ja suunnatessa resursseja väkivallan vaikuttamistyöhön sekä palvelui-den kehittämiseen, jotka erityisesti tukisivat sairauksista kärsiviä lapsia ja heidän perheitään.
LÄHTEET
Afifi, T, Brownridge, D.A, Cox, B & Sareen J. (2006). Physical punishment, childhood abuse, and psychiatric disorders. Child Abuse & Neglect, 30(10), 1093-1103.
Alderson, Priscilla & Virginia Morrow. 2004. Ethics, social research and consulting with chil-dren and young people. London: Barnardo’s.
Black, D, Heyman R & Smith Slep, A. (2001). Risk factors for child physical abuse. Aggres-sion and Violent Behavior, 6(2-3), 121-188.
Black, D, Smith Slep, A & Heyman R. (2001). Risk factors for child physological abuse. Ag-gression and Violent Behavior, 6(2-3), 189-201.
Berzenski, Sara R, Tuppett M Yates & Byron Egelund. 2014. “A Multidimensional View of Continuity in Intergenerational Transmission of Child Maltreatment.” Teoksessa Handbook of child maltreatment (verkkokirja), toim. Jill E. Korbin, Richard D. Krugman & Sarah Mil-ler-Fellows. New York: Springer, 115-129.
Brofenbrenner, Urie. 1979. The Ecology of Human Development. (verkkokirja). Cambridge:
Harvard University Press.
Chan, Ko Ling, Clifton R Emery & Patrick Ip. 2016. “Children With Disability Are More at Risk of Violence Victimization: Evidence From a Study of School-Aged Chinese Children.”
Journal of Interpersonal Violence 31:6, 1026-1046.
Creighton, Susan, Deporah Ghate, Neal Hazel, Julia Field & Steven Finch. 2003. ”Putting the Conflict Tactics Scale in context in violence from parent to child.” Teoksessa Researching violence: essays on methology and measurement (verkkokirja), toim. Raymond M. Lee &
Creighton, Susan, Deporah Ghate, Neal Hazel, Julia Field & Steven Finch. 2003. ”Putting the Conflict Tactics Scale in context in violence from parent to child.” Teoksessa Researching violence: essays on methology and measurement (verkkokirja), toim. Raymond M. Lee &