• Ei tuloksia

Lasten sairauksien yhteys emotionaaliseen ja fyysiseen kaltoinkohteluun

N/A
N/A
Info
Lataa
Protected

Academic year: 2022

Jaa "Lasten sairauksien yhteys emotionaaliseen ja fyysiseen kaltoinkohteluun"

Copied!
80
0
0

Kokoteksti

(1)

LASTEN SAIRAUKSIEN YHTEYS EMOTIONAALISEEN JA FYYSISEEN KALTOINKOHTELUUN

Piia Seppälä

Pro gradu –tutkielma Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiede- kunta

Yhteiskuntatieteiden laitos

Sosiaalityö Joulukuu 2019

(2)

Tiedekunta

Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden

Laitos

Yhteiskuntatieteiden laitos Tekijä

Piia Seppälä Työn nimi

Lasten sairauksien yhteys emotionaaliseen ja fyysiseen kaltoinkohteluun Oppiaine

Sosiaalityö

Työn laji

Pro gradu -tutkielma Tutkielma ohjaaja/ohjaajat

Professori Timo Toikko ja professori Riitta Vornanen Aika

Joulukuu 2019

Sivumäärä 69

Tiivistelmä

Tutkimuksen tarkoituksena oli tutkia lasten vammojen ja pitkäaikaisten sairauksien yhteyttä koettuun henkiseen väkivaltaan, kuritusväkivaltaan ja vakavaan väkivaltaan. Tutkimuksessa tarkasteltiin lasten monisairastavuuden ja yksittäisten vammojen ja pitkäaikaisten sairauksien yhteyttä näihin väkivallan muotoihin. Lasten vammojen ja sairauksien on todettu lisäävän kaltoinkohtelun riskiä aikaisemmissa tutkimuksissa. Tämä tutkimus täydentää ai- kaisempaa tutkimustietoa tarkastelemalla lapsen monisairastavuuden yhteyttä eri väkivallan muotoihin, mitä on tutkittu vähemmän.

Vammoista ja sairauksista kärsiviin lapsiin kohdistuva kaltoinkohtelu on laaja ja monisyinen ilmiö. Urie Bron- fenbrennerin ekologisen mallin avulla voidaan pyrkiä selittämään lapsen kaltoinkohteluun johtavaa monimut- kaista ja monitahoista prosessia. Ekologisen mallin mukaisesti lapsen sairastavuus voidaan nähdä yhtenä mik- rosysteemiin sijoittuvana ja lapseen liittyvänä kaltoinkohtelun riskitekijänä. Lapsen kaltoinkohtelua voidaan se- littää stressitekijöiden kasaantumisella, jossa lapsen sairastavuus nähdään yhtenä stressitekijänä. Fyysisesti tai psyykkisesti sairailla lapsilla on erityistarpeita, jotka lisäävät hoivan tarpeita ja kasvattavat stressiä hoivaympäris- tössä. Vanhempien lisääntynyt stressi altistaa lapseen kohdistuvalle kuristusväkivallalle ja muulle kaltoinkohte- lulle. Lapsen sairaus voi heikentää lapsen ja vanhemman välistä vuorovaikutussuhdetta, joka altistaa kaltoinkoh- telulle. Sairauksista kärsivien lasten on vaikeampaa tuoda kaltoinkohtelua julki.

Tutkimus kohdistui kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten lasten emotionaalisen ja fyysisen kaltoinkohtelun kokemuk- siin. Tutkimuksen aineistona käytettiin Poliisiammattikorkeakoulun ja Nuorisotutkimusseuran yhteistyönä toteu- tettua vuoden 2013 lapsiuhritutkimusta (N=11 364). Valtakunnallisessa kyselytutkimuksessa kartoitettiin laajasti lasten elämäntilannetta sekä väkivalta-, rikos- ja kiusaamiskokemuksia. Otos edustaa koko Suomen kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisia lapsia. Analyysimenetelminä käytettiin ristiintaulukointia ja logistista regressioanalyysiä.

Regressioanalyysit osoittivat lapsen monisairastavuuden lisäävän henkisen väkivallan, kuritusväkivallan ja vaka- van väkivallan riskiä. Yksittäisistä vammoista ja pitkäaikaisista sairauksista lapsen kuulovamman havaittiin lisää- vän kaikkien väkivaltamuotojen riskiä. Fyysisen vamman todettiin lisäävän henkisen väkivallan ja kuritusväki- vallan riskiä. Mielenterveysongelman havaittiin lisäävän henkisen väkivallan ja kuritusväkivallan riskiä. Tutki- muksen johtopäätöksinä todettiin lapsen sairastavuuden olevan yksi merkittävistä kaltoinkohtelun riskitekijä. Tut- kimuksen tuloksia voidaan hyödyntää suunnatessa resursseja väkivaltatyöhön ja palveluiden kehittämiseen, mitkä erityisesti tukisivat sairauksista kärsiviä lapsia ja heidän perheitään.

Key words

children, maltreatment, violence, disability

(3)

Faculty

Social Sciences and Business Studies

Department Social Sciences Author

Piia Seppälä Name of work

Associating disabilities in children with emotional and physical maltreatment Subject

Social work

Kind of work Master’s thesis Advisors

Professor Timo Toikko and professor Riitta Vornanen Time

December 2019

Number of pages 69

Abstract

The purpose of the study was to investigate the association of childhood disabilities and long-term illnesses on perceived mental violence, disciplinary violence and serious violence. The study focused on the association of childhood multiple morbidity and different disabilities and long-term illnesses with three forms of maltreatment.

Previous studies have shown that children with disabilities have an increased risk of maltreatment. The present study completes previous research by examining the association of multi-morbidity and various forms of violence, which has been less studied.

Maltreatment of children with disabilities is a broad and complex phenomenon. Urie Bronfenbrenner’s ecological model seeks to explain the complex and multifaceted process leading to child maltreatment. According to the ecological model, child morbidity can be seen as one of the risk factors regarding child maltreatment. Child mal- treatment can be explained by the accumulation of stressors where child morbidity is seen as one of the stress factors. Children with physical or mental illness have special needs that increase the need for care and which also increase stress in the care environment. The increased stress of parents predisposes the disciplinary violence and other forms of maltreatment. A child’s disability can weaken the parent-child interaction, which can promote maltreatment by the parent. It is more difficult for children with disabilities to expose any maltreatment toward them.

The study focused on the experiences of emotional and physical maltreatment of sixth- and ninth-grade children.

The research data used were from the 2013 Child Victim Survey (N=11 364) conducted in cooperation between the Police University College and the Finnish Youth Research Association. A national survey explored the chil- dren’s life situation and experiences of violence, crime and bullying. The sample is generalized to the level of all sixth- and ninth-grade children in Finland. Cross-tabulation and logistic regression analysis were used as analysis methods.

Regression analyses indicated that childhood multi-morbidity increases the risk of mental violence, disciplinary violence, and serious violence. For individual disabilities and long-term illnesses, a child’s hearing impairment was found to increase the risk of all forms of violence. Physical disability was found to increase the risk of mental violence and disciplinary violence. A mental health problem was found to increase the risk of mental violence and disciplinary violence. The study concludes that childhood morbidity is one of the major risk factors for maltreat- ment. The results of the study can be used to direct resources towards work on violence and to develop services that specifically support children with disabilities and their families.

Key words

children, maltreatment, violence, disability

(4)

2 LASTEN SAIRAUDET JA KALTOINKOHTELU ... 4

2.1 Lasten fyysinen ja emotionaalinen kaltoinkohtelu ... 4

2.2 Ekologinen malli kaltoinkohtelun syiden ja seurausten jäsentäjänä ... 5

2.2.1 Ekologisen mallin systeemit ... 5

2.2.2 Kaltoinkohtelun riskitekijät ja suojaavat tekijät ... 8

2.3 Lapsen sairauksien ja kaltoinkohtelun mekanismi ... 12

2.4 Lapsen sairaudet kaltoinkohtelun riskitekijänä aikaisemmissa tutkimuksissa ... 13

3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS ... 20

3.1 Tutkimuskysymys ja hypoteesit ... 20

3.2 Tutkimusasetelma ja aineisto ... 21

3.3 Muuttujien ja mittareiden muodostaminen ... 22

3.3.1 Väkivaltamuuttujat ... 22

3.3.2 Sairausmuuttujat ... 24

3.3.3 Muut selittävät muuttujat ... 25

3.5 Analyysimenetelmät ... 27

3.5.1 Ristiintaulukointi ja x2-riippumattomuustesti ... 27

3.5.2 Logistinen regressioanalyysi ... 28

3.6 Tutkimuksen luotettavuus ... 29

3.6.1 Tutkimuksen eettisyys ... 29

3.6.2 Mittareiden luotettavuus ... 32

3.6.3 Tutkimuksen kokonaisluotettavuus ... 33

4 TULOKSET ... 38

4.1 Väkivallan esiintyvyys ... 38

4.2 Lasten sairauksien esiintyvyys ... 40

4.3 Lasten sairauksien ja väkivallan yhteys ... 41

4.4 Muiden selittävien muuttujien ja väkivallan yhteys ... 44

4.5 Lasten sairaudet kaltoinkohtelun riskitekijänä ... 47

4.5.1 Henkinen väkivalta ... 47

4.5.2 Kuritusväkivalta... 52

4.5.3 Vakava väkivalta ... 55

4.5.4 Yhteenveto tuloksista ... 58

5 JOHTOPÄÄTÖKSET... 60

6 POHDINTA ... 65

(5)

Kuvio 1. Ekologisen mallin systeemit……….6

TAULUKOT Taulukko 1. Puuttuvat havainnot sukupuolen, iän, perhemuodon, perheen taloudellisen tilan- teen ja sairauksien lukumäärän mukaan... 36

Taulukko 2. Taustamuuttujien jakaumat………...36

Taulukko 3. Väkivaltamuuttujien jakaumat………. 39

Taulukko 4. Kokemukset väkivallan muodoista ja niiden kasautumisesta………40

Taulukko 5. Vammojen ja pitkäaikaisten sairauksien esiintyvyys………41

Taulukko 6. Lasten kokemukset eri väkivallan muodoista sairausmuuttujien mukaisesti……43

Taulukko 7. Lasten kokemukset eri väkivallan muodoista muiden selittävien muuttujien mu- kaisesti………. 46

Taulukko 8. Henkisen väkivallan selittäjien riskiluvut (OR) ja 95 %:n luottamusvälit (Cl) vii- dessä eri mallissa………. 49

Taulukko 9. Henkisen väkivallan selittäjien riskiluvut (OR) ja 95 %:n luottamusvälit (Cl) vii- dessä eri mallissa………. 51

Taulukko 10. Kuritusväkivallan selittäjien riskiluvut (OR) ja 95 %:n luottamusvälit (Cl) vii- dessä eri mallissa………. 53

Taulukko 11. Kuritusväkivallan selittäjien riskiluvut (OR) ja 95 %:n luottamusvälit (Cl) vii- dessä eri mallissa………. 54

Taulukko 12. Vakavan väkivallan selittäjien riskiluvut (OR) ja 95 %:n luottamusvälit (Cl) vii- dessä eri mallissa………. 56

Taulukko 13. Vakavan väkivallan selittäjien riskiluvut (OR) ja 95 %:n luottamusvälit (Cl) vii- dessä eri mallissa………. 57

Taulukko 14. Lasten sairaudet eri väkivaltamuotojen riskitekijänä (OR)………59

(6)

1 JOHDANTO

Lapsiin kohdistuva väkivalta on valtava ja vakava ongelma maailmanlaajuisesti (Jones, Bellis, Wood, Hughes, McCoy, Eckley, Bates, Mikton, Sheakspeare & Officer 2012, 899). On arvi- oitu, että yli miljardi 2-17-vuotiasta lapsista on kokenut henkistä, fyysistä tai seksuaalista vä- kivaltaa viimeisen vuoden aikana (Hillis, Mercy, Amobi & Kress 2016). Tarkkoja esiintyvyys- lukuja eri kaltoinkohtelun muodoista ei ole kuitenkaan mistään maasta. Lapsiin kohdistuva vä- kivalta on Pohjoismaissa harvinaisempaa verrattuna moniin muihin maihin (Koivula, Ellonen, Janson, Jernbro, Huhtala & Paavilainen 2018, 318). Lapsen kaltoinkohtelu jää usein tunnista- matta ja on muun muassa sen vuoksi aliraportoitua lastensuojeluviranomaisille. (Söderholm &

Kivitie-Kallio 2012, 17). On arvioitu, että korkean elintason maissa 10 % lapsista laimin- lyödään tai emotionaalisesti kaltoin kohdellaan, 4-16 % lapsista kokee fyysistä väkivaltaa, ja 5-10 % tytöistä ja 5 % pojista joutuu vakavan seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi (Gilbert, Widom, Browne, Fergusson, Webb & Janson 2009, 68).

Suomi on ratifioinut YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (60/1989), jonka nojalla lasta tulee suojella kaikelta väkivallalta, välinpitämättömältä kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Lapsen oikeus ruumiilliseen ja henkiseen koskemattomuuteen on turvattu myös kansallisen lainsäädännön ta- solla. Suomen perustuslain (731/1999) 7 § takaa kaikille kansalaisille yhtäläiset perusoikeudet.

Oikeus koskemattomuuteen ja turvallisuuteen tarkoittaa lastenkin kohdalla oikeutta kasvaa ja kehittyä ilman henkistä ja fyysistä väkivaltaa. Lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetun lain (361/2983) 1.3 §:n nojalla lasta ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Kyseisen lain 1.12.2019 voimaantuleva säädös täsmentää ja korostaa lap- sen oikeutta erityiseen suojeluun. Säädöksen mukaan lasta on suojeltava kaikenlaiselta ruu- miilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Lapsen oikeus tur- valliseen kasvuympäristöön ja ruumiilliseen sekä henkiseen koskemattomuuteen on yksi lap- sen etua määrittävistä lastensuojelulain (417/2007) 4.2 §:n periaatteista. Säännös sisältää lap- seen kohdistuvan ruumiillisen ja henkisen väkivallan käytön kiellon, jonka mukaan lasta ei saa alistaa, kohdella loukkaavasti eikä lapseen saa kohdistaa ruumiillista kuritusta kasvatuskeinona (Räty 2015, 17). Rikoslaki (39/1889) määrittelee lapsiin kohdistuvan väkivallan kriminalisoi- duksi käyttäen käsitteitä pahoinpitely, heitteillepano, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, lap- sen houkutteleminen seksuaalisiin tarkoituksiin sekä seksuaalipalveluiden ostaminen nuorelta.

(7)

Lainsäädännöstä huolimatta kuritusväkivaltaan on alettu suhtautua kielteisemmin vasta 2000- luvulla. Naiset suhtautuvat kuritusväkivaltaan kielteisemmin miehiin verrattuna, mutta molem- milla sukupuolilla kuritusväkivaltaa puoltavat näkemykset ovat vähentyneet. Muutos on ollut suurta, joten kasvatusperinteen voidaan todeta muuttuneen aikaisempaa olennaisesti väkival- lattomammaksi. Muutoksen syitä ei tarkasti tiedetä, mutta voidaan olettaa, että sitä ovat myö- tävaikuttaneet kasvatusalan ammattilaisten tuki väkivallattomassa kasvatuksessa sekä neuvo- loiden ja alan järjestöjen tekemä työ lapsiin kohdistuvan väkivallan vähentämiseksi. Muutosta vauhditti 2000-luvulla alkanut vilkas julkinen keskustelu kuritusväkivallasta ja Lastensuojelun Keskusliiton kampanja lapsen ruumiillista kurittamista vastaan vuosina 2006 ja 2007. (Sariola 2012, 2,5.)

Lastensuojeluviranomaiset kohtaavat työssään lasten kaltoinkohtelua ja työskentelevät lasten väkivaltarikosepäilyjä koskevissa tapauksissa yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa.

YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen mukaan lapsen etu on huomioitava kaikissa lapsia koske- vissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten ja lainsää- däntöelimien toimissa. Lapsen etu on lastensuojelulain lähtökohta ja se mainitaan myös sosi- aalihuollon asiakkaan asemasta ja oikeuksista annetussa laissa (812/2000). Lapsen suojelemi- nen kaikenlaiselta väkivallalta on aina lapsen edun mukaista. Lapsen etu on periaate, joka sitoo kaikkia viranomaisia yhtäläisesti. Näin ollen viranomaisten tulee toimia sen mukaan ja tulkita säännöksiä myös tästä näkökulmasta. Lapsiin kohdistuvien väkivaltarikosepäilyjen selvittämi- nen vaatii viranomaisten välistä yhteistyötä ja moniammatillista työskentelyä. Lapsiin kohdis- tuvien väkivaltarikosepäilyjen selvittäminen edellyttää erityisesti poliisin, sosiaaliviranomais- ten, lääkäreiden ja muun terveydenhuollon viranomaisten sekä joskus koulun ja päiväkodin henkilökunnan välistä yhteistyötä. Avoin viranomaisyhteistyö palvelee lapsen edun toteutu- mista parhaalla mahdollisella tavalla. Viranomaisyhteistyötä tarvitaan lapsiin kohdistuvien vä- kivaltarikosepäilyjen kaikissa vaiheissa. (Ellonen, Joki-Erkkilä, Korkman, Lahtinen, Mantila, Rantaeskola, Salovartio, Tuominen & Tupola 2016, 23-24.)

Kaltoinkohteluun johtavat syyt ovat monien tekijöiden ja niiden välisen vuorovaikutuksen muodostama monimutkainen järjestelmä. Mikään yksittäinen tekijä ei riitä selittämään, miksi lasta kohdellaan kaltoin. (Ridings, Beasley & Silovsky 2016; Söderholm & Politi 2012, 87.) Tutkimukset ovat osoittaneet, että vammoista ja sairauksista kärsivillä lapsilla on suurempi

(8)

riski kokea kaikkia eri kaltoinkohtelun muotoja verrattuna terveisiin lapsiin (Jones ym. 2012).

Näiden lasten kohdalla suuri osa kaltoinkohtelutapauksista jää myös tunnistamatta, sillä sai- rauksista kärsivillä lapsilla on usein vaikeampi tuoda kaltoinkohtelua julki (Hernon, Brandon, Cossar & Shakespare 2015). Maailmanlaajuisesti arvioituna 5 %:lla 0-14-vuotiaista lapsista on jonkinasteinen vamma tai sairaus. Rikkaissa maissa arvioituna 2.9 %:lla lapsista on jokin vamma tai sairaus. Puolestaan matalan elintason ja keskiluokkaisen elintason maissa luku on 4.4-6.4 %. (Jones ym. 2012, 899.) Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella lasten vam- mojen ja pitkäaikaisten sairauksien yhteyttä heidän kokemaan emotionaaliseen ja fyysiseen kaltoinkohteluun. Tässä tutkimuksessa käytetään käsitettä lapsi alle 18-vuotiaista henkilöistä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (60/1989) ja lastensuojelulain (417/2007) mukaisesti.

Tutkimuksessa tarkastellaan lasten monisairastavuuden sekä yksittäisten vammojen ja pitkäai- kaisten sairauksien yhteyttä erilaisiin väkivallan muotoihin. Tutkielman alussa tarkastellaan kaltoinkohtelun muotoja, kaltoinkohtelun riskitekijöitä ja suojaavia tekijöitä, lapsen sairauk- sien ja kaltoinkohtelun välisen yhteyden mekanismia sekä aikaisempaa tutkimusnäyttöä vam- mojen ja sairauksien yhteydestä eri kaltoinkohtelun muotoihin. Tämän jälkeen kuvataan tutki- muksen toteutus käsittäen tutkimuksen tarkoituksen, tutkimusasetelman ja aineiston kuvailun, tutkimuksessa käytettyjen muuttujien muodostamisen ja käytetyt analyysimenetelmät sekä tut- kimuksen luotettavuuden arvioinnin. Tutkimuksen tulokset esitetään omassa luvussaan, jonka jälkeen niitä vertaillaan aikaisempien tutkimuksien tuloksiin. Lopuksi tutkielmassa pohditaan tutkimuksen luotettavuutta ja tuloksien merkitystä erityisesti kaltoinkohtelun ennaltaehkäisyn näkökulmasta.

(9)

2 LASTEN SAIRAUDET JA KALTOINKOHTELU

2.1 Lasten fyysinen ja emotionaalinen kaltoinkohtelu

Maailman terveysjärjestö WHO on määritellyt lapsen kaltoinkohtelun seuraavasti:

”Lapsiin kohdistuva väkivalta tai kaltoinkohtelu sisältää kaikki vastuuseen, luottamukseen tai valtaan perustuvassa suhteessa ilmenevät fyysisen ja/tai emotionaalisen huonon kohtelun, sek- suaalisen hyväksikäytön, laiminlyönnin tai kaupallisen tai muun hyväksikäytön muodot, jotka johtavat todellisen tai potentiaalisen vahingon aiheuttamiseen lapsen terveydelle, elämälle, ke- hitykselle tai arvokkuudelle.” (Krug, Dahlberg, Mercy, Zwi & Lozano 2005, 78.) Kaltoinkoh- telu on hyvin monimuotoista ja sen eri muotoja on vaikea erottaa toisistaan. Lisäksi eri muotoja esiintyy usein yhtä aikaa. (Inkilä, Helminen, Kuosmanen & Paavilainen 2016, 63.) Tämä tut- kimus kohdentuu lapsen fyysiseen pahoinpitelyyn ja emotionaaliseen kaltoinkohteluun, joten muita kaltoinkohtelumuotoja, fyysistä, terveydenhoidollista ja koulutuksellista laiminlyöntiä sekä seksuaalisista hyväksikäyttöä, ei käsitellä tässä tarkemmin.

Fyysinen kaltoinkohtelu on lapsiin kohdistuvaa tarkoituksellista ruumiillista pahoinpitelyä, joka aiheuttaa lapselle kipua tai todellisia fyysisiä vammoja. Fyysinen kaltoinkohtelu voi olla kertaluonteisesta tai toistuvaa pahoinpitelyä. Fyysinen pahoinpitely voi ilmetä esimerkiksi lap- sen lyömisenä, potkimisena, ravisteluna, kuristamisena, polttamisena tai huumaamisena kemi- allisilla aineilla. Äärimmillään pahoinpitely voi johtaa kuolemaan. (Krug ym. 2005, 78-79; Pa- lusei 2014, 63-64.)

Suomessa kuritusväkivalta luokitellaan myös fyysiseksi pahoinpitelyksi. Kuritusväkivallalla tarkoitetaan toimia, jolla vanhempi pyrkii rangaistakseen tai säädelläkseen lapsen käyttäyty- mistä aiheuttamaan hänelle kipua tai epämukavan olon, mutta ei fyysistä vammaa. Kuritusvä- kivalta käsittää esimerkiksi läpsimisen, tönimisen, repimisen, tukistamisen, luunappien anta- misen, nipistämisen ja läimäyttämisen. Käsitykset kuritusväkivallan oikeudenmukaisuudesta vaihtelevat eri yhteiskunnissa. Tähän vaikuttaa paljolti se millaisia käsityksiä ja asenteita yh- teiskunnassa vallitsee lapsen kasvatuksesta. (Tupola, Kivitie-Kallio, Kallio & Söderholm 2012, 99-100.) Monille kulttuureille näyttää kuitenkin olevan yhteistä, että lasten väkivaltaista koh- telua ei pidetä sallittavana. Kaikkialla ollaan yksimielisiä siitä, että hyvin ankara kuritus on

(10)

kiellettyä (Krug ym. 2005, 78). Nykyään kuritusväkivalta on lailla kielletty 32 valtiossa. Suo- messa kuritusväkivalta kiellettiin lailla vuonna 1984. (Tupola ym. 2012, 100.)

Emotionaalinen kaltoinkohtelu tarkoittaa hoivaajan ei-fyysisiä tekoja, joilla on haitallinen vai- kutus lapsen emotionaaliselle terveydelle ja kehitykselle (Krug ym. 2005, 79). Emotionaalinen kaltoinkohtelu voidaan jakaa tahattomaan emotionaaliseen laiminlyöntiin ja tahalliseen emo- tionaaliseen väkivaltaan. Rajan vetäminen tahallisen ja tahattoman emotionaalisen kaltoinkoh- telun välillä on kuitenkin vaikeaa. Emotionaalinen kaltoinkohtelu voi käsittää lapsen jatkuvaa torjuntaa, näkymättömäksi tekemistä, toistuvaa verbaalista loukkaamista, nöyryyttämistä, hal- veksuntaa, pelottelua, eristämistä, terrorisoimista tai korruptiota, jossa lapsi esimerkiksi hou- kutellaan mukaan rikolliseen toimintaan. Moni emotionaalisesti kaltoin kohdeltu lapsi elää kroonisessa emotionaalisessa tyhjiössä ja toistuva emotionaalinen kaltoinkohtelu saa lapsen tuntemaan itsensä arvottomaksi, ei-toivotuksi ja ei-rakastetuksi. (Söderholm & Politi 2012, 80- 81.) Kaltoinkohtelun eri osa-alueet eivät aina esiinny erillisinä ilmiöinä, vaan monet lapset al- tistuvat useille kaltoinkohtelun muodoille. Emotionaalista väkivaltaa ja laiminlyöntiä on mu- kana enemmän tai vähemmän kaikissa kaltoinkohtelun muodoissa. (Söderholm & Kivitie-Kal- lio 2012, 16.) Jos emotionaalista kaltoinkohtelua esiintyy itsenäisesti, sen havaitseminen ja osoittaminen on vaikeaa (Söderholm & Politi 2012, 80).

2.2 Ekologinen malli kaltoinkohtelun syiden ja seurausten jäsentäjänä

2.2.1 Ekologisen mallin systeemit

Urie Bronfenbrennerin luoma ekologinen kehitysmalli on kehityspsykologinen teoria, jossa yksilön kehityksen nähdään tapahtuvan vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa. Kehitysmalli tarjoaa välineitä lapsen terveyteen ja kehitykseen vaikuttavien tekijöiden ymmärtämiselle.

(Brofenbrenner 1979.) Brofenbrenner korosti teoriassaan perheen keskeistä asemaa lapsen ke- hityksessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tärkeimmät yksilön kehitykseen vaikuttavat tekijät olisivat perheessä, vaan olennaista on perheessä tapahtuvien prosessien ja muiden kehi- tykseen vaikuttavien tekijöiden välinen suhde. (Hurme 2014, 60.) Ekologinen malli toimii las- ten kaltoinkohtelun analyysin perustana. Mallin lähtökohtana on käsitys, että kaltoinkohtelun syyt ja seuraukset ovat monien tekijöiden ja niiden välisen vuorovaikutuksen muodostama mo- nimutkainen järjestelmä, johon osallistuvat lapsi, vanhemmat yksilöinä, perhe, eri yhteisöt ja

(11)

koko yhteiskunta normeineen, kulttuureineen ja lakeineen. Ekologinen malli on yleisesti käy- tetty jäsennys lapsen kaltoinkohtelun riskien, syiden ja seurausten analyysissa sekä interventi- oiden valinnassa. (Söderholm & Kivitie-Kallio 2012, 17; Söderholm & Politi 2012, 83-84.) 

Ekologinen malli koostuu viidestä yksilön ontogeneettiseen kehitykseen vaikuttavasta systee- mistä, jotka sisältävät erilaisia lapsen kaltoinkohtelun riskitekijöitä ja toisaalta kaltoinkohte- lulta suojaavia tekijöitä (Kuvio 1). Systeemeihin tulee vaikutteita sekä sisältä että ulkoapäin, ja niiden luonne ja rakenne muuttuvat ajan myötä lapsen iän ja kehitystarpeiden mukaisesti. Mik- rosysteemit käsittävät sen välittömän ympäristön, jossa yksilöt kehittyvät. Lapsen kannalta tär- keitä mikrosysteemejä ovat perhe, päivähoito, koulu, kaveripiiri, naapurusto, vapaa-aika ja har- rastukset. Mikrosysteemit tukevat ja edistävät lasten kehitystä eri ikäkausina. Systeemit takaa- vat lapselle fyysisesti ja emotionaalisesti turvallisen kasvuympäristön, joka on kehityksen kan- nalta riittävän haasteellinen. Kaikissa lapsen mikrosysteemeissä voi esiintyä myös riskejä, jotka loukkaavat lasta ja voivat vaikuttaa vaurioittavasti lapsen kasvuun ja kehitykseen. Kysei- set riskit voivat liittyä esimerkiksi tiedon puutteeseen, resurssien niukkuuteen, aikuisten stres- siin ja sellaisiin elämäntapoihin, jotka voivat vaurioittaa lapsen kehitystä. (Söderholm & Politi 2012, 83-84.)  

Kuvio 1. Ekologisen mallin systeemit

(12)

Mesosysteemeillä tarkoitetaan suhteita kahden tai useamman mikrosysteemin välillä, joihin yksilö osallistuu päivittäin (Hurme 2014, 63). Suhteiden runsaus ja laadukkuus mittaavat me- sosysteemien toimivuutta. Lapsen kannalta mesosysteemit tarkoittavat vuoropuhelua esimer- kiksi päivähoidon ja koulun välillä. (Bronfenbrenner 1979, 25, 209-236.) Mesosysteemeissä esiintyvät riskitekijät liittyvät heikkoon vuoropuheluun lapsen arkea jakavien mikrosysteemien välillä. Esimerkiksi, jos lapsi on ainoa linkki kodin ja päivähoidon välillä tai vanhemmilla ei ole tietoa lapsen vapaa-ajan toiminnoista, nämä mesosysteemit ovat heikkoja mikä asettaa lap- sen riskitilanteeseen. (Söderholm & Politi 2012, 83-84.) 

Eksosysteemi muodostuu sellaisista yleisemmistä sosiaalisista rakenteista, joihin yksilö ei itse osallistu, mutta jotka vaikuttavat häneen (Hurme 2014, 63). Eksosysteemeillä tarkoitetaan siis sellaisia lapsen kehitykseen vaikuttavia systeemejä, joissa lapsilla ei ole suoranaista roolia.

Lapsen kannalta tärkeitä eksosysteemejä ovat lapsen jokapäiväiseen elämään vaikuttavat viral- liset tahot, kuten kouluviranomaiset ja terveydenhuolto sekä vanhempien työpaikka ja työolo- suhteet. (Bronfenbrenner 1979, 25, 237-257). Nämä systeemit sisältävät suojaavia tekijöitä, mutta myös riskejä. Esimerkiksi vanhempien hyvät työolosuhteet, kuten riittävät tulot, joustava työaika ja lapsen huomioon ottava työorganisaatio sekä laadultaan hyvä päivähoito edistävät vanhempien mahdollisuuksia hyvään kanssakäymiseen lastensa kanssa. Sitä vastoin vanhem- pien epäedulliset työolosuhteet, kuten työttömyys, matalapalkkaisuus, epämukava työaika, pitkä työmatka ja työhön liittyvä stressi voivat lisätä riskiä lapsen kaltoinkohteluun. (Söder- holm & Politi 2012, 83-84.) 

Makrosysteemi pitää sisällään meso- ja ekosysteemit. Makrosysteemi tarkoittaa yleistä käsi- tystä siitä, mitä maailma on ja mitä se voisi olla poliittisen tai institutionaalisen käytännön muuttuessa. Makrosysteemi käsittää kulttuurisen kontekstin ja yhteiskunnassa vallitsevat lait, arvot ja uskomukset. (Bronfenbrenner 1979, 26, 258-291.) Kuten muutkin systeemit, makro- systeemi pitää sisällään lasten kaltoinkohteluun liittyvä riskitekijöitä, mutta myös suojaavia tekijöitä. Makrosysteemi voi esimerkiksi pitää sisällään lainsäädännön, joka sallii lapsen ruu- miillisen kurittamisen kasvatuskäytäntönä. Lapsen kurittaminen kasvatuskeinona oli luonnol- linen asia Suomessa vuoteen 1984 asti, jolloin lapsen ruumiillinen kurittaminen kiellettiin laissa. (Söderholm & Politi 2012, 83.) Kuritusväkivaltaa vastustavat näkemykset alkoivat vä- hentyä merkittävästi vasta 2000-luvun alkupuolella (Sariola 2012, 5). Lasta ja perheiden joka- päiväistä elämää koskettavat sosiaalipoliittiset päätökset sisältävät myös riskejä ja mahdolli-

(13)

suuksia lasten kaltoinkohtelulle. (Söderholm & Politi 2012, 83-84). Suomalaisessa yhteiskun- nassa ja politiikassa vallitsee rakenteellinen välinpitämättömyys lapsia kohtaan, jolle on omi- naista runsas huolestunut puhe lapsista, mutta huoli ei useinkaan konkretisoidu poliittisiksi päätöksiksi resursseja jaettaessa. 1990-luvun lamavuosista lähtien valtio ja kunnat ovat säästä- neet lasten palveluissa ja lapsiperheiden tulonsiirroissa, joka on johtanut lasten ja nuorten pa- hoinvoinnin lisääntymiseen sekä lapsiperheiden taloudellisen aseman heikentymiseen ja lap- siköyhyyden lisääntymiseen. (Salmi, Sauli & Lammi-Taskula 2012, 22, 43.)

Kronosysteemillä tarkoitetaan ajan kuluessa tapahtuvaa evolutiivista kehitystä lapsen eri ym- päristöissä ja systeemeissä. Kehitystä ja muutoksia tapahtuu sekä lyhyellä että pitkällä aikavä- lillä. Kaiken kaikkiaan ekologinen malli pyrkii ymmärtämään sitä monimutkaista ja monita- hoista prosessia, jossa mikään yksittäinen tekijä ei riitä selittämään, miksi lapsi joutuu kaltoin- kohdelluksi. Ekologista mallia pidetään toimivana lähtökohtana kliiniselle työlle, tieteelliselle tutkimukselle ja lastensuojelun käytännöille. Lähestymistapa antaa välineitä toimivien inter- ventioiden löytämiseksi ja se pakottaa katsomaan pidemmälle kuin huoltajan käyttäytymiseen ja muihin henkilökohtaisiin ominaisuuksiin. (Söderholm & Politi 2012, 84, 87.) 

2.2.2 Kaltoinkohtelun riskitekijät ja suojaavat tekijät

Lapsen kasvuun ja kehitykseen vaikuttavat tekijät voidaan jakaa potentiaalisiin riskitekijöihin ja kompensoiviin suojaaviin tekijöihin, joita esiintyy ekologisen kehitysmallin kaikilla tasoilla.

Riskitekijät lisäävät lapsen riskiä joutua kaltoinkohdelluksi kun taas kompensoivat tekijät vä- hentävät tätä riskiä. Riskitekijöiden vaikutus lapseen on yksilöllistä, joten ne eivät kaikkien lasten kohdalla johda kaltoinkohteluun. Tärkeää on myös huomioida, että useimpien lasten elä- mässä esiintyy jokin riskitekijä. Yhden tai kahden riskitekijän vaikutuspiirissa eläminen ei vält- tämättä vaikuta pitkälläkään tähtäimellä kielteisesti lapsen kasvuun ja kehitykseen. Riskiteki- jän olemassaolo ei siis suoraviivaisesti tarkoita, että lapsi altistuisi kaltoinkohtelulle, jolloin hänen kasvu ja kehitys vaarantuisivat. Jos riskitekijöitä kasaantuu ja kompensoivia tekijöitä puuttuu lapsen elämästä eikä tilanteeseen puututa ajoissa, lapsen terveys ja sosiaalinen ja kog- nitiivinen toimintakyky kärsivät. Tällöin kasvaa riski sille, että lapsi joutuu kaltoinkohdelluksi.

Riskitekijöiden ja kompensoivien tekijöiden välinen tasapaino lapsen eri ympäristöissä ratkai- see pitkälti sen, joutuuko lapsi kaltoinkohdelluksi vai ei. (Söderholm & Politi 2012, 84-85.) Lapsen kaltoinkohtelua tarkasteltaessa huomio tulee siis kiinnittää riskitekijöiden ja suojaavien

(14)

tekijöiden väliseen suhteeseen (Ridings ym. 2017). Tässä luvussa tarkastellaan kaltoinkohtelun riskitekijöitä ja suojaavia tekijöitä lähinnä yleisellä tasolla, sillä ne poikkeavat vain vähän toi- sistaan fyysisen kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin osalta. Emotionaalisen kaltoinkohtelun riski- tekijöitä tarkastellaan kuitenkin erikseen.

Lapsen kaltoinkohtelun riskitekijät voidaan jakaa lapseen, vanhempiin ja perheeseen liittyviin riskitekijöihin sekä yhteiskunnallisiin riskitekijöihin. Lapseen liittyviä kaltoinkohtelun riskite- kijöitä ovat pienipainoisuus, ikä, käyttäytymisongelmat sekä fyysinen, psyykkinen tai kehityk- sellinen vammaisuus. Lapsen fyysisen pahoinpitelyn riskitekijöitä ovat muun muassa kesko- suus, kaksosuus, vammaisuus, lapsen erityishuomiota vaativa sairaus tai oireilu ja lapsen va- hingoittava käytös muita lapsia kohtaan. Kohonneeseen kaltoinkohtelun riskiin vaikuttavat myös se, jos lapsessa on piirteitä, jotka vanhemmat kokevat erityisen ärsyttäviksi. Lapseen liittyvät riskitekijät eivät yksinään selitä lapsen kaltoinkohtelua, vaan usein vanhempien suh- tautumisella lapseen saattaa olla merkittävämpi vaikutus kuin lapsen omalla tilanteella. Lapsen pienipainoisuus voi olla kaltoinkohtelun riskitekijä johtuen lapsen ja vanhemman välisestä si- teestä, lapsen käyttäytymisestä ja stressitekijöiden mahdollisesta kumuloitumisesta perhee- seen. Lapsen fyysinen pahoinpitely on yleisintä imeväisikäisillä ja leikki-ikäisillä lapsilla.

Näissä ikäryhmissä kaltoinkohtelun seuraukset ovat myös vakavia ja ne voivat johtaa jopa kuo- lemaan. (Kivitie-Kallio ym. 2012, 100; Koivula 2019, 29-30; Söderholm & Politi 2012, 85.)

Vanhempiin liittyviä lapsen kaltoinkohtelun riskitekijöitä ovat huoltajien päihde- ja mielenter- veysongelmat, matala koulutustaso, työttömyys, nuori ikä sekä asumusero tai avioero (Doidge, Higgins, Delfabbro & Segal 2017). Vanhempien kielteiset kokemukset oman lapsuuden aikana voivat lisätä riskiä liian varhaiseen vanhemmuuteen, väkivaltaisiin parisuhteisiin ja psyykkisiin ongelmiin. Vakavat puutteet huoltajien taidoissa kasvattaa lasta on merkittävä lapsen kaltoin- kohtelun riskitekijä. (Söderholm & Politi 2012, 85; Tupola ym. 2012, 100; Taylor & Lazenbatt 2014, 131-137.)  Lapsuudessa koettu kaltoinkohtelu voi johtaa kaltoinkohtelun ylisukupolvi- seen siirtymiseen (Berzenski, Yates & Egeland 2014; Li, Godinet & Arnsberger 2011; Koivula 2019, 30). Äidin kokema seksuaalinen hyväksikäyttö lapsena kasvattaa riskiä lapsen kaltoin- kohtelun kaikkiin muotoihin (Söderholm & Politi 2012, 85-86). Vanhempien tietynlaisten kas- vatusasenteiden ja lapseen liittyvien epärealististen odotuksien on todettu lisäävän kaltoinkoh- telun riskiä. Kaltoinkohtelun riskitekijöitä tulee tarkastella myös väkivallan vakavuusasteen mukaan. Erityisesti vakavan väkivallan riskitekijöitä ovat vanhempien mielenterveysongelmat ja rikollisuus verrattuna vähemmän vakavan väkivallan käyttöön. (Koivula 2019, 30.)

(15)

Perheeseen liittyviä lapsen kaltoinkohtelun riskitekijöitä ovat perhedynamiikka, perheen struk- tuuri, parisuhdeväkivalta ja yksinhuoltajuus ilman tukevaa verkostoa. Erityisesti kuritusväki- vallan riski kasvaa perheissä, joissa vanhemmat uskovat vahvasti sen vaikuttavuuteen tai van- hempien kulttuurinen tai uskonnollinen tausta mahdollistaa myönteisen suhtautumisen kuritus- väkivaltaan. Vanhempien välinen parisuhdeväkivalta on keskeinen lapsen kaltoinkohtelun ris- kitekijä, mutta yhteys lapsen fyysiseen pahoinpitelyyn on monimutkainen. (Söderholm & Politi 2012, 86-87; Tupola ym. 2012, 100.)  Perheen sosiaalinen huono-osaisuus on merkittävä lap- sen kaltoinkohtelun riskitekijä. Sosiaaliseen huono-osaisuuteen sisältyy taloudellinen ja aineel- linen turvattomuus, heikot asumisolosuhteet, vanhempien työttömyys ja sosiaalisen verkoston puute. (Söderholm & Politi 2012, 86.) Köyhyys lisää kaltoinkohtelun riskiä merkittävästi (Doidge ym. 2017). Köyhyys on yhteydessä moniin muihin kaltoinkohtelun riskitekijöihin, ku- ten huoltajien nuoreen ikään, yksinhuoltajuuteen ja puutteellisiin vanhemmuuden taitoihin.

(Drake & Jonson-Reid 2014, 131-137). Suomen kaltaisessa hyvinvointivaltiossa taloudellisesti heikossa asemassa olevista vanhemmista kuitenkin suurin osa kykenee riittävän hyvään van- hemmuuteen. Kaikkia kaltoinkohtelun muotoja esiintyy myös perheissä, jotka elävät taloudel- lisessa yltäkylläisyydessä ja jotka vaikuttavat pärjäävän hyvin sosiaalisesti. (Söderholm & Po- liti 2012, 86.)

Emotionaalista kaltoinkohtelua esiintyy fyysisestä laiminlyönnistä poiketen todennäköisesti kaikissa yhteiskuntaluokissa yhtäläisesti eivätkä nämä lapset ole useinkaan lastensuojelun pii- rissä (Söderholm & Politi 2012, 81). Danya Glaser (2011, 869-870) jakaa lapsen ja vanhempien välisen poikkeavan vuorovaikutuksen viiteen kategoriaan, jotka lisäävät emotionaalisen kal- toinkohtelun riskiä ja jotka jo itsessään ilmentävät sitä. Ensimmäisenä kategoriana ovat van- hemmat, jotka eivät ole lapsilleen emotionaalisesti läsnä. Vanhempien deprivaatiotausta ja päihde- tai mielenterveysongelmat saattavat johtaa siihen, että lapsen emotionaalisiin tarpeisiin ei reagoida, jolloin lasta ei nähdä tai kuulla. Toiseksi vanhempien käsitys lapsesta voi olla ne- gatiivinen tai väärä, jolloin lapseen kohdistuu vihamielisyyttä, halveksuntaa ja torjuntaa. Pien- täkin vauvaa voidaan pitää pahana tai vanhempi voi tehdä lapsestaan oman elämänsä vaikeuk- sien syntipukin. Kolmanneksi vanhemman vuorovaikutus lapsen kanssa voi olla epäjohdon- mukaista ja lapsen ikään nähden epäasianmukaista. Vanhempi saattaa ylisuojella lastaan tai rajoittaa lapsen oppimista ja uteliaisuutta. Vanhemman odotukset lasta kohtaan eivät vastaa lapsen ikää. Tähän kategoriaan myös kuuluu, että lapsi saatetaan altistaa traumaattisille koke-

(16)

muksille, kuten parisuhdeväkivallalle tai aikuisten itsemurhayrityksille. Neljänneksi vanhem- mat voivat olla kyvyttömiä tunnistamaan lapsen yksilöllisyyttä ja psykologisia rajoja. Vanhem- malta puuttuu kyky erottaa lapsen todellisuus omista uskomuksista ja toivomuksista ja lasta saatetaan käyttää toteuttamaan vanhempien omia psykologisia tarpeita. Lapselle sepitetty tai aiheutettu sairaus kuuluu tähän kategoriaan. Viidenneksi vanhemmat voivat olla kyvyttömiä tukemaan ja turvaamaan lapsen sosiaalisia tarpeita ja pärjäävyyttä. Vanhempien käyttäytymi- nen ja elämäntavat saattavat johtaa siihen, että lapsi omaksuu ongelmallisen sosiaalisen käyt- täytymisen, kuten huumeiden välittämisen.

Lapsen kaltoinkohtelu sisältää myös yhteiskunnallisia riskitekijöitä. Rakenteellisesta yhteis- kunnallisesta laiminlyönnistä on kyse, jos taloutta ja sosiaalipolitiikkaa koskevat poliittiset päätökset altistavat lapset materiaaliseen puutteeseen. Lapsiperheköyhyyden erkittävä kasvu Suomessa viimeisen 15 vuoden aikana on seurausta tällaisista poliittisista päätöksistä. Tärkeää on analysoida, millä tavalla yhteiskunta osallistuu lasten laiminlyöntiin laiminlyömällä köyhiä, vaikkakaan köyhyys selittää harvoin yksinään lasten kaltoinkohtelua Suomen kaltaisissa hy- vinvointivaltioissa. (Söderholm & Politi 2012, 87.) 

Riskitekijöiden kumuloitumisen on todettu kasvattavan eksponentiaalisesti kaltoinkohtelun ris- kiä (Doidge ym. 2017). Kaltoinkohteluun johtavat riskitekijät vaihtelevat eri tutkimuksissa.

Kaltoinkohtelun muoto vaikuttaa myös osaltaan siihen, mitkä riskitekijät ovat merkityksellisiä.

Yksittäisten riskitekijöiden painoarvo riippuu osittain siitä, onko kyse lapsen fyysinen kaltoin- kohtelusta vai emotionaalisesta kaltoinkohtelusta. (Black, Heyman & Smith Slep 2001; Black, Smith Slep & Heyman 2001.) Toisaalta kaltoinkohtelussa on usein kyse polyviktimisaatiosta, jolloin lapsi joutuu usean kaltoinkohtelumuodon uhriksi (Finkelhor, Ormrod & Turner 2007).

Emotionaalista kaltoinkohtelua on enemmän tai vähemmän mukana kaikissa kaltoinkohtelun muodoissa (Söderholm & Suvitie-Kallio 2012, 16). Lisäksi kuritusväkivallan käytön on todettu lisäävän merkittävästi riskiä käyttää vakavampaa fyysistä väkivaltaa lasta kohtaan (Peltonen, Ellonen, Pösö & Lucas 2014). Näin ollen ei ole kovin mielekästä jaotella riskitekijöitä suora- viivaisesti eri kaltoinkohtelun muotojen mukaisesti.

Kaltoinkohtelulta suojaavat tekijät voidaan riskitekijöiden tavoin jakaa lapseen, vanhempiin, perheeseen ja yhteiskunnallisiin tekijöihin. Lapseen liittyviä suojaavia tekijöitä ovat suotuisa emotionaalinen ja sosiaalinen kehitys, johon liittyvät lapsen kyky ilmaista tunteitaan avoimesti

(17)

ja olla myönteisessä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Puolestaan vanhempiin liittyviä suo- jaavia tekijöitä ovat vanhempien korkea resilienssi, hyvät vanhemmuuden taidot ja tieto lapsen kehityksestä. (Sprague-Jones, Counts, Rousseau & Firman 2019.) Myönteinen varhainen vuo- rovaikutussuhde vanhemman ja lapsen välillä on keskeinen kaltoinkohtelulta suojaava tekijä (Taylor & Lazenbatt 2014, 72). Vanhempiin liittyviä suojaavia tekijöitä ovat myös vanhempien korkea koulutustaso ja suotuisat työolot, kuten riittävät tulot, joustava työaika ja lapsen huo- mioon ottava työorganisaatio, sillä nämä vahvistavat mahdollisuuksia hyvään kanssakäymi- seen lapsen kanssa (Li ym. 2011; Söderholm & Politi 2012, 83). Perheeseen liittyviä suojaavia tekijöitä ovat ydinperhe, perheen sosiaaliset verkostot ja heiltä saatu sosiaalinen tuki. Raken- teellisiin suojaaviin tekijöihin lukeutuvat yhteiskunnan tarjoama taloudellinen tuki lapsiper- heille ja heidän pääsy tarpeen mukaisiin palveluihin. (Sprague-Jones ym. 2019.) Näin ollen sosiaalipoliittiset päätökset, jotka vahvistavat lapsiperheiden taloudellista asemaa ja edistävät lasten hoitoon pääsyä, toimivat myös kaltoinkohtelulta suojaavina tekijöinä (vrt. Söderholm &

Politi 2012, 83-84). Yleiset asenteet ja uskomukset kuritusväkivallasta kasvatuskäytäntönä vai- kuttavat myös sen ilmenemiseen (vrt. Li ym. 2011).

2.3 Lasten sairauksien ja kaltoinkohtelun mekanismi

Lapsen kaltoinkohtelua voidaan pitää seurauksena riskitekijöiden kasautumisesta, jossa lapsen sairaudet tai erityiset terveydenhuollolliset tarpeet nähdään yhtenä kaltoinkohtelulle altistavana riskitekijänä. Lapsen sairaus saattaa heikentää hänen kykyään kommunikoida, reagoida ja koh- data vanhempien tai yhteiskunnan odotuksia, mikä lisää lapsen haavoittuvuutta. Lapsella saat- taa olla sairautensa vuoksi heikompi kyky välttää ja vastustaa kaltoinkohtelua. Erityisesti mie- lenterveysongelmaisilla ja oppimisvaikeuksista kärsivillä lapsilla saattaa olla vaikeuksia hakea apua ja tuoda kaltoinkohtelu julki. (Giardino, Giardino & Isaac 2014, 169, 173; Heinonen &

Ellonen 2013, 175; Hernon, Brandon, Cossar & Shakespeare 2015.)

Lapsen kaltoinkohtelua voidaan selittää stressitekijöiden kasaantumisella, jossa lapsen sairaus nähdään yhtenä stressitekijänä. Vanhempien lisääntynyt stressi altistaa lapsen kuritusväkival- lalle ja muulle kaltoinkohtelulle. Lapsen sairaus lisää hoivan tarpeita, mikä kasvattaa stressiä hoitoympäristössä. Fyysisesti, kehityksellisesti tai psyykkisesti haastavilla lapsilla on erityis- tarpeita, jotka asettavat haasteita vanhemmuudelle. Lapsen erityistarpeet lisäävät vanhempien stressiä, johtavat niukempaan vuorovaikutukseen lapsen ja vanhemman välillä sekä vähentävät

(18)

perheen ulkopuolisia tukisysteemejä. Lapsen sairaus voi heikentää lapsen ja vanhemman vä- listä vuorovaikutussuhdetta, mikä lisää kaltoinkohtelun riskiä. Terveydellisistä ongelmista kär- sivän lapsen käytös voi olla haastavaa, mikä voi aiheuttaa vanhemmissa huolta, turhautumista ja ärtymystä. Vanhemmat saattavat tulkita lapsen käytös- ja kommunikaatio-ongelmat tahal- liseksi sääntöjen noudattamattomuudeksi, minkä he pyrkivät korjaamaan käyttämällä kurinpi- toväkivaltaa. (Chan, Emery & Ip 2016, 1029; Giardino ym. 2014, 169-175.)

Tuoreet vanhemmat saattavat järkyttyä siitä, että sairauksista tai vammoista kärsivä lapsi ei koskaan saavuta samanlaista potentiaalia verrattuna terveisiin lapsiin. Fyysisistä rajoitteista kärsivä lapsi ei täytä vanhempien odotuksia fyysisesti terveestä lapsesta. Puolestaan lapsen käyttäytymishäiriöt ja kognitiiviset sairaudet aiheuttavat emotionaalisia rajoitteita ja voivat es- tää lapsen normaalin kehityksen. Näin ollen lapsi ei täytä vanhempien odotusta normaalisti kehittyneestä lapsesta. (Giardino ym. 2014, 169, 173.)

2.4 Lasten sairaudet kaltoinkohtelun riskitekijänä aikaisemmissa tutkimuksissa

Lapsen sairauksien yhteys kohonneeseen kaltoinkohtelun riskiin on todettu useissa tutkimuk- sissa (Jones ym. 2012). Eri vammojen ja sairauksien on todettu lisäävän eri suuruisesti kaltoin- kohtelun riskiä riippuen vammasta tai sairaudesta ja kaltoinkohtelun muodosta (Doidge ym.

2017; Heinonen & Ellonen 2013; Sullivan & Knutson 2000; Spencer, Devereux, Wallace, Sundrum, Shenoy, Bacchus & Logan 2005). Lapsen monisairastavuuden yhteys kaltoinkohte- luun on myös todettu aikaisemmissa tutkimuksissa (Doidge ym. 2017; Heinonen & Ellonen;

Svensson, Bornehag & Janson 2011). Lapsen monisairastavuuden yhteyttä eri kaltoinkohtelun muotoihin on kuitenkin tutkittu huomattavasti vähemmän (Doidge ym. 2017).

Jones ym. (2012) ovat systemaattisessa katsauksessaan ja meta-analyysissaan havainneet tut- kimusten osoittavan, että lapsen sairastavuus lisää eri kaltoinkohtelun muotojen esiintyvyyttä ja riskiä verrattuna terveisiin lapsiin. Jos lapsella on jokin sairaus, meta-analyysissä laskettu fyysisen pahoinpitelyn yhdistetty esiintyvyysarvio on 20 %, seksuaalisen hyväksikäytön 14 % ja emotionaalisen kaltoinkohtelun 18 % ja laiminlyönnin 10 %. Jos lapsella on psyykkinen sairaus tai kehitysvamma, fyysisen pahoinpitelyn yhdistetty esiintymisarvio on 27 %, seksuaa- lisen hyväksikäytön 14.5 %, emotionaalisen kaltoinkohtelun 27 % ja laiminlyönnin 8 %. Meta-

(19)

analyysissa on laskettu myös yhdistetyt riskiluvut eri kaltoinkohtelun muodoille. Jos lapsella on jokin sairaus, hän joutuu fyysisen pahoinpitelyn uhriksi 3.7 kertaa todennäköisemmin ver- rattuna lapsiin, joilla ei ole sairautta. Lapsen sairaus lisää seksuaalisen hyväksikäytön riskiä 2.9-kertaisesti, emotionaalisen väkivallan riskiä 4.4-kertaisesti ja laiminlyönnin riskiä 4.6-ker- taisesti. Jos lapsella psyykkinen sairaus tai kehitysvamma, se lisää fyysisen pahoinpitelyn ris- kiä 3.1-kertaisesti, seksuaalisen hyväksikäytön riskiä 4.6-kertaisesti ja emotionaalisen kaltoin- kohtelun riskiä 4.3-kertaisesti.

Koivulan ym. (2018) tutkimuksessa on tarkasteltu ruotsalaisten ja suomalaisten äitien kohdis- tamaa psyykkistä aggressiivisuutta ja fyysistä väkivaltaa sairauksista kärsiviin 0-12-vuotiaisiin lapsiinsa. Tutkimuksen mukaan lapsen neurologiset ja psyykkiset sairaudet olivat yhteydessä äidin psyykkiseen aggressiivisuuteen ja toistuviin lieviin fyysisen väkivallan tekoihin, mutta eivät yksittäiseen lievän fyysisen väkivallan tekoon tai vakavaan fyysiseen väkivaltaan. Sai- rauksista kärsivien lasten äideillä ilmeni enemmän psyykkistä aggressiivisuutta lasta kohtaan (87.8 %) verrattuna äiteihin, joiden lapset olivat terveitä (80.3 %). Neurologisista ja psyykki- sistä sairauksista kärsivät lapset altistuivat äidin psyykkisille aggressiivisuudelle (91.8 %) use- ammin kuin terveet (80.3 %) tai somaattisista sairauksista ja kehityksellisistä vammoista kär- sivät lapset (86.9 %). (Koivula, Ellonen, Janson, Jernbro, Huhtala & Paavilainen 2018.)

Hershkowitz, Lamb & Horowitz (2007) ovat tutkineet fyysisesti ja seksuaalisesti hyväksi- käytettyjen lasten sairastavuutta ja hyväksikäytön ominaispiirteitä. He ovat tutkimuksessaan todenneet, että lapset, joilla on sairauksia, ovat kokeneet vakavampaa fyysistä pahoinpitelyä ja seksuaalista hyväksikäyttöä verrattuna lapsiin, joilla ei ole sairauksia. Lisäksi sairauksista kär- sivien lasten kohdalla väkivallan tekijänä oli useammin vanhempi kuin terveiden lasten koh- dalla. Tutkimuksessa myös havaittiin, että sairaat lapset toivat terveitä lapsia harvemmin kal- toinkohtelun julki. (Hershkowitz, Lamb & Horowitz 2007.)

Reiter, Bryen & Shachar (2007) ovat tutkimuksessaan tarkastelleet kaltoinkohtelun esiinty- vyyttä 12-21-vuotiailla kehitysvammaisilla ja muista kognitiivisista vaikeuksista kärsivillä lap- silla ja nuorilla. Kaltoinkohtelu käsittää fyysisen väkivallan, emotionaalisen kaltoinkohtelun ja seksuaalisen hyväksikäytön. Tulosten mukaan kehitysvammaiset ja muista kognitiivisista sai- rauksista kärsivät lapset ja nuoret kokivat enemmän kaikkia kaltoinkohtelun muotoja verrat- tuna terveisiin lapsiin ja nuoriin. Ainoastaan fyysiseen väkivaltaan kuuluva lapsiin ja nuoriin kohdistuva varkaus oli yleisempää terveillä lapsilla ja nuorilla. Lisäksi kaltoinkohtelu ilmeni

(20)

kehitysvammaisten ja muista kognitiivisista sairauksista kärsivien lasten ja nuorten kohdalla useimmiten lähiympäristössä ja oli luonteeltaan toistuvaa. Tutkimukseen osallistuvilla lapsilla ja nuorilla oli samanlainen sosioekonominen tausta. (Reiter, Bryen & Shachar 2007.)

Svensson ym. (2011) ovat ruotsalaisessa poikkileikkaustutkimuksessaan tarkastelleet, lisääkö lapsen pitkäaikainen sairastavuus fyysisen kaltoinkohtelun riskiä. Kyselytutkimuksen kohde- ryhmänä olivat ruotsalaiset neljäs-, kuudes- ja yhdeksäsluokkalaiset lapset. Tutkimuksen mu- kaan lapset, joilla on pitkäaikainen sairaus, olivat kokeneet fyysistä kaltoinkohtelua useammin verrattuna lapsiin, joilla ei ole pitkäaikaista sairautta. Niistä lapsista, joilla on jokin pitkäaikai- nen sairaus, 11.8 % oli kokenut fyysistä kaltoinkohtelua; ja lapsista, joilla ei ole pitkäaikaista sairautta, 7.4 % oli kokenut fyysistä kaltoinkohtelua. Tulosten mukaan fyysisen pahoinpitelyn esiintyvyys kasvoi lapsen sairauksien lisääntymisen myötä. 11.8 % lapsista, joilla on yksi pit- käaikainen sairaus, oli kokenut fyysistä pahoinpitelyä. 13.7 % lapsista joilla on kaksi pitkäai- kaista sairautta, oli kokenut fyysistä pahoinpitelyä ja 15.8 % lapsista, joilla on vähintään kol- men sairautta, oli kokenut fyysistä pahoinpitelyä. Yksittäisistä pitkäaikaisista sairauksista nä- köhäiriöllä, kuulovammalla, puhehäiriöllä, mielenterveyshäiriöllä, vatsakivulla, ekseemalla, fyysisellä toimintahäiriöllä, ylipainolla ja ADHD:lla oli yhteys fyysiseen kaltoinkohteluun.

Yksittäisistä pitkäaikaisista sairauksista fyysistä kaltoinkohtelua olivat kokeneet eniten lapset, joilla on ADHD (23.8 %), puheen häiriö (18.2 %), ylipaino (16.1 %) tai mielenterveysongelma (15.5 %). Lapsen pitkäaikainen sairaus lisäsi 1.67-kertaisesti fyysisen kaltoinkohtelun riskiä verrattuna lapsiin, joilla ei ole sairauksia. Analyysissa oli vakioituna lapsen koululuokka, su- kupuoli, syntymämaa, perherakenne ja asuinalue tulotason mukaisesti. Yhdeksäsluokkalaiset lapset kokivat 1.37 kertaa todennäköisemmin fyysistä pahoinpitelyä verrattuna neljäs- ja kuu- desluokkalaisiin lapsiin. Lisäksi pojat kokivat 1.49 kertaa todennäköisemmin fyysistä pahoin- pitelyä tyttöihin verrattuna. (Svensson, Bornehag & Janson 2011.)

Jaudes ja Mackey-Bilaver (2008) ovat tutkineet, että lisäsikö lapsen pitkäaikainen sairastavuus kaltoinkohtelun riskiä. Tutkimuksen kohderyhmänä olivat alle 6-vuotiaat lapset, jotka elävät matalatuloisissa perheissä. Tutkimuksessa eriteltiin kolme kroonista sairaudentilaa; pitkäaikai- nen fyysinen sairaus, kehityksellinen viivästymä tai älyllinen kehitysvammaisuus ja käyttäyty- mishäiriö tai mielenterveysongelma. Sitä vastoin eri kaltoinkohtelun muotoja ei eritelty. Tut- kimuksen mukaan niillä lapsilla, joilla on käyttäytymishäiriö tai mielenterveysongelma, oli kaksinkertainen riski joutua kaltoin kohdelluksi verrattuna niihin lapsiin, joilla ei ole näitä sai-

(21)

rauksia. Puolestaan lapsen kehityksellinen viivästymä tai älyllinen kehitysvammaisuus tai pit- käaikainen fyysinen sairaus eivät lisännet kaltoinkohtelun riskiä. (Jaudes & Mackey-Bilaver 2008.)

Cuevas ym. (2009) tutkivat lapsen psykiatrisen diagnoosin yhteyttä heidän kokemaan kaltoin- kohteluun. Tutkimuksen kohderyhmä koostui 2-17-vuotiaista lapsista. Aineisto on kerätty haastattelemalla lapsia ja heidän huoltajaansa. Tutkimuksen mukaan lapset, joilla on psykiat- rinen diagnoosi, esiintyi kaikkia kaltoinkohtelun muotoja prosentuaalisesti enemmän verrat- tuna lapsiin, joilla ei ole psykiatrista diagnoosia. Lapsen psykiatrinen diagnoosi lisäsi kaltoin- kohtelun riskiä 1.49-kertaisesti verrattuna lapsiin, joilla ei ole psykiatrista diagnoosia. Analyy- sissä käytettiin kontrollimuuttujina lapsen sukupuolta, ikää ja etnisyyttä sekä perheen sosio- ekonomista asemaa. Kaltoinkohtelun suhteellinen riski oli 1.19, jos lapsella on psykiatrinen diagnoosi. (Cuevas, Finkelhor, Ormrod & Turner 2009.) Suhteellinen riskiluku kuvaa tässä tapauksessa tarkemmin todellista riskiä, sillä tutkimuspopulaatiosta 13.5 %:lla on psykiatrinen diagnoosi (Zhang & Yu 1998).

Chan ym. (2016) tarkastelivat kyselytutkimuksessaan lasten ja nuorten sairauksien ja heidän kokeman kaltoinkohtelun välistä yhteyttä. Tutkimuksen kohderyhmänä oli 9-18-vuotiaat lapset ja nuoret. Tutkimuksessa on tarkasteltu lasten ja nuorten kokemaa kaltoinkohtelua koko elämän ajalta sekä viimeisen vuoden ajalta. Tulosten mukaan 53.7 % lapsista ja nuorista, joilla on sai- raus, oli kokenut psykologista kaltoinkohtelua, 59.8 % kuritusväkivaltaa ja 46 % fyysistä pa- hoinpitelyä elämänsä aikana. Puolestaan terveistä lapsista ja nuorista 48.3 % oli kokenut psy- kologista kaltoinkohtelua, 58.3 % kuritusväkivaltaa ja 31.3 % fyysistä pahoinpitelyä elämänsä aikana. Näin ollen sairauksista kärsivät lapset ja nuoret olivat kokeneet elämänsä aikana kaik- kia kaltoinkohtelun muotoja enemmän verrattuna terveisiin lapsiin. Suurin ero näiden kahden ryhmän välillä oli fyysisen pahoinpitelyn esiintyvyyden kohdalla. Lapsen tai nuoren sairaus lisäsi 1.57-kertaisesti elämän aikana koetun fyysisen pahoinpitelyn riskiä. Lapsen tai nuoren sairaus ei lisännyt elämän aikana koetun psykologisen kaltoinkohtelun eikä kuritusväkivallan riskiä. Analyysissä oli vakioituna lapsen sukupuoli, ikä ja sisarukset, vanhempien siviilisääty ja koulutustaso sekä julkinen taloudellinen tuki. Tulokset ovat osaltaan päinvastaisia viimeisen vuoden aikana koetun kaltoinkohtelun osalta. 26.4 % lapsista ja nuorista, joilla on sairaus, oli kokenut psykologista kaltoinkohtelua, 19.7 % kuritusväkivaltaa ja 17.4 % fyysistä pahoinpite- lyä. Terveistä lapsista ja nuorista 28.5 % oli kokenut psykologista kaltoinkohtelua, 21.0 % ku-

(22)

ritusväkivaltaa ja 13.7 % fyysistä pahoinpitelyä. Näin ollen terveet lapset ja nuoret olivat ko- keneet hieman useammin psykologista kaltoinkohtelua ja kuritusväkivaltaa viimeisen vuoden aikana verrattuna sairaisiin lapsiin, mutta sairauksista kärsivät lapset ja nuoret olivat kokeneet fyysistä pahoinpitelyä merkittävästi useammin. (Chan ym. 2016.)

Doidge ym. (2017) ovat australialaisessa väestöpohjaisessa syntymäkohortti-tutkimuksessaan tarkastelleet lapseen, vanhempiin ja perheeseen liittyviä kaltoinkohtelun riskitekijöitä. Tutki- muksessa vakioituina sosiodemografisia tekijöitä, lapsen terveyteen ja temperamenttiin liitty- viä tekijöitä, vanhempien päihde- ja mielenterveysongelmaan sekä sosiaaliseen epävakauteen liittyviä tekijöitä. Tulosten mukaan lapsen kognitiivinen vaikeus tai käyttäytymisongelma li- säsi 2.61-kertaisesti kaltoinkohtelun riskiä. Lapsen kognitiivinen vaikeus tai käyttämisongelma lisäsi 1.92-kertaisesti emotionaalisen kaltoinkohtelun, 2.70-kertaisesti laiminlyönnin ja 2.15- kertaisesti seksuaalisen hyväksikäytön riskiä. Lapsen fyysiset terveysongelmat lisäsivät 1.92- kertaisesti fyysisen pahoinpitelyn riskiä. Jos lapsella oli todettu vähintään kaksi terveysongel- maa kolmeen ikävuoteen mennessä, se ei kuitenkaan lisännyt fyysisen eikä emotionaalisen kal- toinkohtelun riskiä. (Doidge ym. 2017.)

Heinonen & Ellonen (2013) ovat tutkineet lasten ja nuorten vammojen ja sairauksien sekä mo- nisairastavuuden yhteyttä heidän kokemaan kuritusväkivaltaan viimeisen vuoden aikana. Tut- kimuksen aineistona käytettiin vuonna 2008 Poliisiammattikorkeakoulun keräämää kyselyä kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisilta lapsilta ja nuorilta. Kyselyssä kartoitettiin laajasti vastaajien väkivaltakokemuksia sisältäen myös vanhempien tekemän kuritusväkivallan. Tulokset osoitti- vat lasten ja nuorten sairauksien ja kuritusväkivallan yhteyden. Vammoista tai sairauksista kär- sivät vastaajat kokivat kuritusväkivaltaa viimeisen vuoden aikana enemmän verrattuna lapsiin tai nuoriin, joilla ei ole sairauksia. Mielenterveysongelmasta kärsivät vastaajat kokivat kuritus- väkivaltaa eniten (24.4 %) verrattuna muihin sairauksiin. Näkövammaisista vastaajista 11.4 %, kuulovammaisista vastaajista 13.3 %, fyysisestä vammasta kärsivistä vastaajista 10.7 %, sisä- elinsairaudesta kärsivistä vastaajista 12.5 %, oppimis- ja/tai muistivaikeuksista kärsivistä vas- taajista 13.1 % ja muusta pitkäaikaisesta sairaudesta tai vammasta kärsivistä vastaajista 12.4 % oli kokenut kuritusväkivaltaa viimeisen vuoden aikana. Vammojen tai sairauksien lukumäärän kasvu lisäsi kuritusväkivallan esiintyvyyttä. 12.8 % vastaajista, joilla on yksi sairaus, oli koke- nut kuritusväkivaltaa viimeisen vuoden aikana. 18.5 % vastaajista, joilla on kaksi sairautta, oli kokenut kuritusväkivaltaa viimeisen vuoden aikana. 27.3 % vastaajista, joilla oli vähintään

(23)

kolme sairautta, oli kokenut kuritusväkivaltaa viimeisen vuoden aikana. (Heinonen & Ellonen 2013.)

Heinosen & Ellosen (2013) tutkimus osoitti, että lapsen tai nuoren näkövamma, mielenterveys- ongelma, oppimis- tai muistivaikeudet ja muut vammat tai pitkäaikaiset sairaudet lisäsivät ku- ritusväkivallan riskiä viimeisen vuoden aikana verrattuna lapsiin tai nuoriin, joilla ei ole vam- moja tai sairauksia. Mielenterveysongelma lisäsi riskiä 3.53-kertaisesti, oppimis- tai muistivai- keudet 1.45-kertaisesti sekä näkövamma ja muu vamma tai pitkäaikainen sairaus 1.42-kertai- sesti. Lapsen tai nuoren kuulovamma, fyysinen vamma ja sisäelinsairaus eivät lisänneet kuri- tusväkivallan riskiä. Lasten ja nuorten monisairastavuus lisäsi kuritusväkivallan riskiä verrat- tuna lapsiin ja nuoriin, joilla ei ole sairauksia. Jos lapsella tai nuorella oli yksi sairaus, se lisäsi kuritusväkivallan riskiä 1.52-kertaisesti. Jos lapsella tai nuorella oli kaksi sairautta, se lisäsi riskiä 2.37-kertaisesti. Jos lapsella tai nuorella oli vähintään kolme sairautta, se lisäsi riskiä 4.42-kertaisesti. Näin ollen kuritusväkiväkivallan riski lisääntyi sairauksien lukumäärän myötä. Tutkimuksen analyyseissä käytettiin kontrollimuuttujina lapsen sukupuolta ja ikää sekä heidän kokemuksiaan vanhempien välisestä parisuhdeväkivallasta. (Heinonen & Ellonen 2013.)

Sullivan ja Knutson (2000) tarkastelivat tutkimuksessaan lasten ja nuorten vammaisuuden ja eri sairauksien yhteyttä eri kaltoinkohtelun muotoihin. Tutkimuksen kohderyhmä koostui 0- 21-vuotiaista lapsista ja nuorista. Sullivan ja Knutson havaitsivat, lapsen sairaus oli yhteydessä kaltoinkohteluun. Tutkimuksen mukaan yli kolminkertainen osa lapsista, joilla on sairaus, oli kokenut kaltoinkohtelua verrattuna lapsiin, joilla ei ole sairauksia. Kaikkiaan 31 % lapsista, joilla on sairaus, oli kokenut kaltoinkohtelua. Puolestaan niistä lapsista, joilla ei ole sairautta, 9 % oli kokenut kaltoinkohtelua. Tutkimuksen mukaan sairaudet lisäsivät eri kaltoinkohtelun muotojen suhteellista riskiä vaihdellen, riippuen sairaudesta ja kaltoinkohtelun muodosta.

Niillä lapsilla ja nuorilla, joilla on käyttäytymishäiriö, oli 7.3-kertainen riski kokea fyysistä pahoinpitelyä, 7.0-kertainen riski kokea emotionaalista kaltoinkohtelua, 6.7-kertainen riski ko- kea laiminlyöntiä ja 5.5-kertainen riski kokea seksuaalista hyväksikäyttöä. Lapsen tai nuoren puheen ja kielen ongelmat lisäsivät emotionaalisen kaltoinkohtelun riskiä yli 6.6-kertaisesti, fyysisen pahoinpitelyn ja laiminlyönnin riskiä yli 4.7-kertaisesti ja seksuaalisen hyväksikäytön riskiä 2.9-kertaisesti. Lapsen tai nuoren oppimisvaikeudet lisäsivät kaksinkertaisesti emotio- naalisen kaltoinkohtelun, fyysisen pahoinpitelyn ja laiminlyönnin riskiä. Lapsen tai nuoren op- pimisvaikeudet lisäsivät seksuaalisen hyväksikäytön riskiä 1.8-kertaisesti. Lapsen ja nuoren

(24)

älyllinen kehitysvammaisuus lisäsi emotionaalisen kaltoinkohtelun ja fyysisen pahoinpitelyn riskiä 3.8-kertaisesti, laiminlyönnin riskiä 3.7-kertaisesti ja seksuaalisen hyväksikäytön riskiä 4.0-kertaisesti. Lapsen tai nuoren kuulovamma lisäsi emotionaalisen kaltoinkohtelun riskiä kaksinkertaisesti ja fyysisen pahoinpitelyn riskiä 3.8-kertaisesti, laiminlyönnin riskiä 2.3-ker- taisesti ja seksuaalisen hyväksikäytön riskiä 1.2-kertaisesti. Lapsen tai nuoren näkövamma li- säsi emotionaalisen väkivallan riskiä kaksinkertaisesti, laiminlyönnin riskiä 1.5-kertaisesti ja seksuaalisen hyväksikäytön riskiä 1.2-kertaisesti. Näkövamma ei lisännyt fyysisen pahoinpite- lyn riskiä. Lapsen terveyteen liittyvät sairaudet, kuten astma ja nivelreuma, lisäsivät emotio- naalisen kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin riskiä 3.4-kertaisesti, fyysisen pahoinpitelyn riskiä 3.3-kertaisesti ja seksuaalisen hyväksikäytön riskiä kaksinkertaisesti. Lapsen tai nuoren orto- pediset sairaudet lisäsivät fyysisen pahoinpitelyn riskiä 1.2-kertaisesti, emotionaalisen kaltoin- kohtelun riskiä 2.5-kertaisesti, laiminlyönnin riskiä 1.8-kertaisesti ja seksuaalisen hyväksikäy- tön riskiä kaksinkertaisesti. Lapsen tai nuoren autismi lisäsi ainoastaan laiminlyönnin riskiä 1.3-kertaisesti. Kaiken kaikkiaan sairauksista kärsivät lapset joutuivat 3.4-kertaa todennäköi- semmin kaltoin kohdelluiksi verrattuna terveisiin lapsiin. (Sullivan & Knutson 2000.)

Spencer ym. (2005) ovat tutkineet lasten sairauksien yhteyttä eri kaltoinkohtelun muotoihin.

Tutkimus perustui koko väestön syntymäkohorttiin 19 vuoden ajalta Länsi-Sussexissa Iso-Bri- tanniassa. Tutkimuksessa oli vakioituina syntymäpaino, synnytysikä, äidin ikä ja sosioekono- minen asema. Lapsen käyttäytymishäiriö lisäsi seksuaalisen hyväksikäytön, emotionaalisen kaltoinkohtelun ja laiminlyönnin riskiä eniten verrattuna muihin sairaudentiloihin. Lapsen käyttäytymishäiriö lisäsi nelinkertaisesti fyysisen pahoinpitelyn riskiä, 7.7-kertaisesti seksuaa- lisen hyväksikäytön riskiä ja 11.6-kertaisesti emotionaalisen kaltoinkohtelun riskiä verrattuna niihin lapsiin, joilla ei ole käyttäytymishäiriötä. Lapsen psyykkiset ongelmat lisäsivät kolmin- kertaisesti fyysisen pahoinpitelyn riskiä ja kahdeksankertaisesti emotionaalisen kaltoinkohte- lun riskiä. Lapsen CP-vamma lisäsi fyysisen pahoinpitelyn riskiä kolminkertaisesti ja laimin- lyönnin riskiä 2.7-kertaisesti. Lapsen puheen ja kielen häiriöt lisäsivät 3.4-kertaisesti fyysisen pahoinpitelyn riskiä, 4.2-kertaisesti emotionaalisen kaltoinkohtelun riskiä ja 3.8-kertaisesti lai- minlyönnin riskiä. Lapsen oppimisvaikeudet lisäsivät 3.4-kertaisesti fyysisen pahoinpitelyn riskiä, 6.4-kertaisesti seksuaalisen hyväksikäytön riskiä, 2.9-kertaisesti emotionaalisen kaltoin- kohtelun riskiä ja 5.3-kertaisesti laiminlyönnin riskiä. Lapsen aistihäiriöt ja autismikirjon häi- riöt eivät lisänneet minkään kaltoinkohtelun muodon riskiä. (Spencer ym. 2005.)

(25)

3 TUTKIMUKSEN TOTEUTUS

3.1 Tutkimuskysymys ja hypoteesit

Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lasten vammojen ja pitkäaikaisten sairauksien yhteyttä eri väkivallan muotoihin. Tavoitteena on selvittää lasten yksittäisten vammojen ja pitkäaikais- ten sairauksien sekä monisairastavuuden yhteyttä heidän kokemaan henkiseen väkivaltaan, ku- ritusväkivaltaan ja vakavaan väkivaltaan vanhempien taholta. Tutkimuksen tarkoituksena on vertailla eri vammojen ja pitkäaikaisten sairauksien sekä monisairastavuuden yhteyttä eri kal- toinkohtelun muotoihin. Aikaisempien tutkimusten mukaan eri sairaudet lisäävät eri tavoin eri kaltoinkohtelumuotojen riskiä (Doidge ym. 2017; Heinonen & Ellonen 2013; Sullivan & Knut- son 2000; Spencer ym. 2005). Näin ollen on mielekästä tutkia eri vammojen ja sairauksien yhteyttä erikseen eri kaltoinkohtelun muotoihin. Lapsen monisairastuvuuden yhteys kaltoin- kohteluun on todettu, mutta sen yhteyttä eri kaltoinkohtelumuotoihin on tutkittu vähemmän, joten myöskin sen tutkiminen on perusteltua (Doidge ym. 2017; Heinonen & Ellonen; Svens- son ym. 2011).

Tutkijalla on usein tutkimusta tehdessä olettamus tutkimuksen tuloksista, joka perustuu aikai- sempaan tutkimukseen. Tämä muodostaa lähtöoletuksen tutkimuksen tuloksista. Ilmiötä tutkit- taessa on usein tapana asettaa kaksi mahdollista tulosta eli hypoteesia. Nollahypoteesi (H0) on tutkijan alkuperäisen lähtöoletuksen vastainen hypoteesi. Tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, että voidaanko nollahypoteesi kumota empiirisen aineiston perusteella. Nollahypoteesi olettaa, että aineistossa esiintyvä tutkimuksen kohteena oleva ilmiö ei esiinny populaatiossa. Ilmiötä ei siis ole olemassa tai se on johtunut sattumasta. Vaihtoehtoinen hypoteesi (H1) on puolestaan alkuperäinen lähtöoletus tutkimustuloksista. Se olettaa, että aineistossa esiintyvä ilmiö esiintyy myös populaatiossa. Tutkimuksen tilastollisten testien tarkoituksena on testata asetettuja hypo- teeseja. Tilastollisten testien perusteella tehdään päätelmiä hypoteesien paikkansapitävyydestä.

Yleisen käytännön mukaan ainoastaan toinen hypoteeseista jää voimaan. (Nummenmaa 2009, 146-148.)

Aikaisempi tutkimus osoittaa lasten sairauksien ja kaltoinkohtelun välisen yhteyden. Tutki- musten mukaan lasten sairaudet lisäävät myös kaltoinkohtelun riskiä. (Jones ym. 2012.) Tämä tutkimus sisältää useita hypoteesipareja, sillä tarkoituksena on tutkia lasten eri sairauksien ja

(26)

monisairastavuuden yhteyttä eri kaltoinkohtelun muotoihin. Näin ollen tilastollisten testien pe- rusteella tehdään päätelmiä useiden eri hypoteesiparien paikkansapitävyydestä. Tutkimuksen nollahypoteesit osoittavat, että lasten vammoilla ja pitkäaikaisilla sairauksilla ei ole yhteyttä kaltoinkohteluun. Tutkimuksen vaihtoehtoiset hypoteesit asetetaan seuraavasti:

H1A= Lapsen monisairastavuus on yhteydessä henkiseen väkivaltaan H1B= Lapsen monisairastavuus on yhteydessä kuritusväkivaltaan H1C= Lapsen monisairastavuus on yhteydessä vakavaan väkivaltaan

H1D= Lapsen yksittäiset vammat ja pitkäaikaiset sairaudet ovat yhteydessä henkiseen väkival- taan

H1E= Lapsen yksittäiset vammat ja pitkäaikaiset sairaudet ovat yhteydessä kuritusväkivaltaan H1F= Lapsen yksittäiset vammat ja pitkäaikaiset sairaudet ovat yhteydessä vakavaan väkival- taan

Käytännössä vaihtoehtoiset hypoteesit H1D, H1E ja H1F käsittävät moninkertaisen määrän hy- poteeseja, sillä lasten sairauksien yhteys eri väkivallan muotoihin tutkitaan jokaisen vamman ja pitkäaikaisen sairauden osalta erikseen.

3.2 Tutkimusasetelma ja aineisto

Tutkimus perustuu Poliisiammattikorkeakoulun ja Nuorisotutkimusseuran yhteistyönä toteu- tettuun vuoden 2013 lapsiuhritutkimukseen. Kyseisessä valtakunnallisessa kyselytutkimuk- sessa selvitettiin suomalaisten kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisten lasten ja nuorten elämäntilan- netta sekä väkivalta-, rikos- ja kiusaamiskokemuksia. Kyselyssä kartoitettiin lasten ja nuorten väkivaltakokemuksia. Tarkasteltavana olivat lapsiin kohdistuneet tai lähipiirissä tapahtuneet ryöstöt, varkaudet, uhkaukset, pahoinpitelyt, perheväkivalta ja sen todistaminen, ikätovereiden välinen väkivalta, seksuaalinen väkivalta, harrastuksissa koettu väkivalta sekä matkapuhelin- ten ja internetin välityksellä tapahtuva häirintä. Kyselyssä kartoitettiin myös perheenjäseniin julkisilla paikoilla kohdistuneen väkivallan näkemistä ja väkivaltakokemuksista kertomista.

(Fagerlund, Peltola, Kääriäinen & Ellonen & Sariola 2014.)

Lapsiuhritutkimus on poikkileikkausaineisto, jossa otos koostuu kuudes- ja yhdeksäsluokka- laisista lapsista ja nuorista (Fagerlund ym. 2014). Kuten aiemmin mainittiin, tässä tutkimuk- sessa käytetään käsitettä lapsi kohderyhmään kuuluvista vastaajista lastensuojelulain

(27)

(417/2007) ja YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen (60/1989) mukaisesti. Poikkileikkaustutki- mus koostuu yhdestä mittauskerrasta, joka kohdistetaan useaan havaintoyksikköön (Vastamäki

& Valli 2018, 129). Lapsiuhritutkimuksen otoksen muodosti tilastokeskus ja lopullisen aineis- ton koko on 11 364 vastausta. Otos edustaa koko Suomen kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisia lap- sia. Otos muodostettiin vuoden 2012 luokkatietojen perusteella erikseen sekä suomen- että ruotsinkielisistä kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisista lapsista. Neljä otosta poimittiin ositettuina ryväsotantoina, joissa otokset ositettiin läänin, tilastollisen kuntayhtymän ja koulun koon mu- kaisesti. Ahvenanmaa otettiin mukaan otokseen ja sieltä valittiin kouluja siten, että ne edustavat hyvin koko Ahvenanmaata. Kouluista pyydettiin vastauksia yhdestä kolmeen luokalta riippuen koulun koosta. Mahdollisuus vastata kyselyyn tarjottiin yhteensä 639 koululle, johon vastasi lopulta 483 koulua. Näin ollen kyselyn toteutti 77 prosenttia niistä kouluista, jotka eivät ilmoit- tautuneet kieltäytyvänsä tutkimuksesta. Suomen- ja ruotsinkielisistä kouluista vastattiin yhtä paljon, mutta maantieteellisesti kaupunkimaiset kunnat ja Etelä-Suomi ovat lopullisessa aineis- tossa yliedustettuina. (Fagerlund ym. 2014, 27-29.)

Kouluihin oltiin pääosin yhteydessä kirjeitse, jonka lisäksi niitä tavoiteltiin puhelimitse ja säh- köpostilla. Kouluista 78 prosenttia antoi etukäteen suostumuksen tutkimuksen toteuttamiselle.

Tutkimus toteutettiin internet-pohjaisena kyselynä kouluissa elokuussa 2013. Kysely toteutet- tiin oppitunnin aikana erikseen ohjeistetun opettajan johdolla. Kyselyä varten rakennettiin in- ternetsivut, jossa esiteltiin kyselyn lisäksi erilaisia auttamistahoja, joihin neuvottiin olevan tar- vittaessa yhteydessä esimerkiksi väkivaltaan liittyvissä asioissa. Kyselyn internetsivujen kautta lapsille tarjottiin väyliä kysymysten esittämiseen, jos kysely herätti heissä kysymyksiä. Tutki- mustunnin päättymisen jälkeen osallistujille jaettiin tiedote tutkimuksesta, jonka tarkoituksena oli informoida vanhempia kyselyyn osallistumisesta. Poikkeuksena tästä oli Helsinki, jossa tie- dotus toteutettiin etukäteen. Tutkimusluvan myöntämisen edellytyksenä oli, että vanhempia informoitiin etukäteen tutkimuksesta Helsingissä, jolloin heillä oli myös oikeus kieltää lap- sensa osallistuminen tutkimukseen. (Fagerlund ym. 2014, 27-29.)

3.3 Muuttujien ja mittareiden muodostaminen

3.3.1 Väkivaltamuuttujat

(28)

Vanhempien tekemää väkivaltaa viimeisen 12 kuukauden aikana kysyttiin 14-kohtaisella ky- symyssarjalla, joka käsittää erilaisia väkivallantekoja. Väkivaltamittari on Suomen oloihin so- vellettu versio kansainvälisesti paljon käytetystä perheen sisäistä väkivaltaa mittaavasta Con- flict Tactic’s Scale:sta (Straus 1979). Suomalainen versio mittarista on testattu aikaisemmissa tutkimuksissa (Sariola 1990; Sariola & Uutela 1992). Alkuperäinen väkivaltamittari on Strau- sin, Gellesin ja Steinmetzin kehittämä, joka pohjautuu konfliktiteoriaan. Teorian lähtökohtana on, että kaikki ihmissuhteet, erityisesti vanhemman ja lapsen suhde, voi sisältää konflikteja.

Näiden konfliktien ratkaiseminen voi sisältää osapuolten välistä fyysistä voimankäyttöä.

(Creighton, Ghate, Hazel, Field & Finch 2003, 30-31; Ellonen, Kääriäinen, Salmi & Sariola 2008, 58.)

Alkuperäinen Conflict Tactics Scale on suunniteltu käytettäväksi aikuisia pariskuntia varten.

Mittari sisältää useita toimintoja, jotka ilmenevät vastareaktiona ihmissuhdekonfliktille. Se kattaa erilaisia toimintoja väkivallattomasta maltillisesta keskustelusta psykologisten aggressi- oiden ilmauksiin ja varsinaisiin fyysisiin väkivallantekoihin. Varsinaiset fyysiset väkivallan- teot voidaan jakaa vähäisiin ja vakaviin väkivallantekoihin. Vähäiset väkivallanteot sisältävät esimerkiksi läimäyttämisen tai selkäsaunan sekä työntämisen tai tarttumisen. Vanhempi-lap- sikontekstissa nämä voidaan luokitella kuritusväkivallaksi. Vakavat väkivallanteot sisältävät jollakin esineellä lyömisen ja polttamisen sekä uhkailun veitsellä tai aseella. Alkuperäinen Conflict Tactics Scale määrittää erilaisten väkivaltatekojen lisäksi niiden esiintymistiheyttä vii- meisen vuoden aikana ja ilmaantuvuutta koko eliniän aikana. (Creighton ym. 2003, 31; Straus 1979.)

Tutkimuksessa käytetty suomalainen versio Conflict Tactics Scale:sta sisältää 14 erilaista vä- kivallan tekoa ei-fyysisen aggression ilmauksista lieviin ja vakaviin väkivallan tekoihin. Van- hempien tekemiä väkivallantekoja kysyttiin koko edeltäneen elämän ajalta sekä viimeisten 12 kuukauden ajalta. Tähän tutkimukseen otettiin mukaan vanhempien väkivallanteot vain viimei- sen vuoden ajalta. Kysymykset esitettiin seuraavalla tavalla (Fagerlund ym. 2014, 47-48):

Onko äiti riidellessänne…

Murjottanut tai kieltäytynyt puhumasta asiasta

Haukkunut, nälvinyt, kiroillut tai loukannut muuten, ei kuitenkaan koskenut fyysisesti Heittänyt, lyönyt tai potkaissut suutuksissaan jotakin esinettä (esim. paiskonut ovia) Uhannut väkivallalla

Tyrkännyt, töninyt tai ravistellut sinua vihaisesti

Viittaukset

LIITTYVÄT TIEDOSTOT

Lasten elinpiirin koon yhteyttä fyysiseen aktiivisuuteen tarkasteltiin aktiivisen liikkumisen keston, ohjattujen ja oma- ehtoisten liikuntaharrastusten useuden ja

Myös esimerkiksi Notko (2011, 25) kirjoittaa, että fyysisen ja henkisen väkivallan kahtiajako on ongelmallinen tutkimuksessa, sillä ne voidaan mieltää helposti

Tästä johtuen alkuperäisestä aineistosta muokattiin lapsikohtainen keskiarvoaineisto (N=197), jossa jokaisesta lapsesta on sisä- ja ulkotilojen osalta yksi

Metaforateo- rian mukaan länsimaisessa kulttuurissa on myös käsitemetafora Kontrolli On Ylhäällä, jonka kokemus pohjana on havainto siitä, että fyysinen koko korreloi

Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut vastaa alueensa sosiaali- ja terveydenhuol- lon järjestämisestä, sekä Hankasalmen ja Uuraisten kuntien terveyspalveluiden

Tutkimuksessamme varhaiskasvatuksen opettajien mielestä roolileikit sekä omaehtoisena että ohjattuna leikkinä lisäsivät lasten fyysistä aktiivisuutta, sillä niiden katsottiin

Henkisen väkivallan ja vallankäytön pariterapeuttisen käsittelyn tutkimukselle on tarvetta. Tutkimuksemme antaa arvokasta tietoa henkisen väkivallan hoidosta ja auttaa

(Edin, Dahlgren, Lalos & Hög- berg 2010, 192.) Henkisen väkivallan kohdalla on yleistä, että sitä koetaan parisuhteessa myös ennen ja jälkeen lapsen syntymän,