Akkulturaatio on vakiinnuttanut paikkansa maahanmuutosta käytävässä keskustelussa. Se on yksi käytetyimmistä termeistä tutkittaessa maahanmuuttajien sopeutumista uuteen kulttuuriin.
Akkulturaatio on saanut osakseen myös kritiikkiä. Akkulturaatioteoriaa on kritisoitu siitä, että sitä käytetään yksisuuntaisesti maahanmuuttajien sopeutumisen kuvaamiseen, vaikka akkultu-raation kuvataan olevan kaksisuuntainen prosessi, jossa myös valtavirtakulttuuri on mukana.
Jasinskaja-Lahti (2003) ynnä muut huomauttavat, että maahanmuutosta käytävän keskustelun vallitseva diskurssi on länsimaissa hyvin monikulttuurisuutta ja integraatiota painottava, millä
voi olla vaikutusta esimerkiksi siihen, että integraatiota pidetään toivotuimpana akkulturaatio-asenteena. Integraation suosio voi perustua osittain siihen, että ihmisillä on tapana vastata sosi-aalisesti hyväksyttävällä tavalla. (Jasinskaja-Lahti, Liebkind, Horenczyk & Schitz 2003.) Ber-ryn akkulturaatiomallia ei pidetä kaiken kattavana vaan siihen on esitetty lisäyksiä tekemällä vaihtoehtoisia akkulturaatiomalleja. Bourish ynnä muut (2009) pohtivat marginalisaatiota tar-kemmin ja esittävät, että Berryn akkulturaatiomallin neljänteen lohkoon voisi lisätä marginali-saation lisäksi individualismin. Individualismi sopii siinä mielessä yhteen marginalimarginali-saation kanssa, että yksilö ei välttämättä tunne tarvetta säilyttää omaa alkuperäistä kulttuuriaan, mutta ei myöskään ylläpitää myönteisiä suhteita valtaväestön kanssa. Bourish ynnä muut näkevät tär-keänä tuoda esille, että individualistisesti suhtautunut yksilö määrittelee itsensä ja muut ennen kaikkea yksilöinä, ei minkään kulttuurin edustajina ja he voivat olla hyvin orientoituneita saa-vuttamaan omat henkilökohtaiset tavoitteensa. Tämän vuoksi individualismi ei voi olla yhtä kuin marginalisaatio eli syrjäytyminen. (Bourhis, Barrette, El-Geledi & Schmidt 2009.)
3.3 Työntekijöiden ääni kiintiöpakolaisten vastaanotossa
Tässä luvussa esittelen kiintiöpakolaisten vastaanottoa kirjallisuuden pohjalta. Nostan esiin eri-tyisesti kirjallisuudesta löytyvää työntekijöiden ääntä. Työntekijänäkökulma kiintiöpakolaisten vastaanoton tutkimuksessa näyttäisi olevan melko vähäistä. Kim Robinsonin (2014, 1617) mu-kaan myös kansainvälisestä tutkimuksesta kiintiöpakolaisten vastaanotosta työntekijöiden nä-kökulmasta on puutetta.
Suomessa kuntien kokemuksia on koottu yhteen Maiju Ruhasen (2013) toimittamassa oppaassa Kiintiöpakolaisten vastaanotto. Kokemuksia kotouttamisen järjestämisestä. Kyseinen opas pe-rustuu Työ- ja elinkeinoministeriön HAAPA-hankkeeseen, joka tuki vuosina 2010–2013 haa-voittuvassa asemassa olevien kiintiöpakolaisten kotoutumista. Hankkeessa oli mukana 17 kun-taa ja hankkeen avulla kunnat kehittivät kiintiöpakolaisten vaskun-taanotto- ja kotouttamistyötä.
Hankkeeseen osallistui kuntia, joilla on vaihtelevasti kokemusta kiintiöpakolaisten vastaan-otosta. Mukana hankkeessa oli uusia kiintiöpakolaisia vastaanottavia kuntia sekä kuntia, joilla on jo pitkä historia ja paljon kokemusta kiintiöpakolaisten vastaanotosta. (Ruhanen 2013, 4.) Myös Työ- ja elinkeinoministeriö on koonnut yhteen kuntien kokemuksia pakolaisten vastaan-otosta. (Työ- ja elinkeinoministeriö 2017a.)
Oppaan keskeiset havainnot ja neuvot liittyvät pakolaisten psykososiaalisen tuen tarpeen kar-toittamiseen, terveydenhuollon prosesseihin ohjaamiseen, omankieliseen tukimateriaaliin, sel-kokieliseen opetukseen ja arjen vaikeissa kysymyksissä auttamiseen. (Ruhanen 2013, 4.) Op-paan lähestymistapa on hyvin positiivinen. Siinä esitellään hankkeiden hyviä kokemuksia ja käytäntöjä, mikä on äärimmäisen tärkeää. Samankaltaista tietoa haluan kerätä Lapin kunnista.
Maahanmuutto ja kiintiöpakolaisten vastaanotto ovat tällä hetkellä niin tunteita herättäviä ai-heita, että ymmärrän oppaan halun painottaa positiivisia kokemuksia. Haluan kuitenkin omassa tutkielmassani antaa haastateltaville luvan puhua myös haasteista ja vastoinkäymisistä.
Seuraavaksi esittelen muutamia työntekijöiden huomioita pakolaistaustaisten henkilöiden kanssa työskentelystä. Seuraavat havainnot ovat peräisin suomalaisesta ja kansainvälisestä tut-kimuskirjallisuudesta. Luottamuksellinen työskentelysuhde on olennaista sosiaalityössä ja myös kiintiöpakolaisten vastaanottotyössä. Kati Turtiainen (2009) tuo esille, että pakolaisilla on usein taustallaan vaikeita ja traumaattisia kokemuksia. He ovat voineet kokea vainoa, van-gitsemista ja kidutusta. Nämä vaikeat kokemukset voivat liittyä viranomaisiin, mikä voi han-kaloittaa tai hidastaa luottamuksen rakentumista viranomaisiin Suomessa (Turtiainen 2009, 329.) Tapio Hallan (2007, 473) mukaan pakolaisena kotimaastaan lähteneet henkilöt ovat usein hyvin herkkiä havaitsemaan heihin kohdistuvan epäluulon tai väheksynnän. Kiintiöpakolaisten kanssa työskentelevien työntekijöiden on otettava nämä asiat huomioon.
Työskentely pakolaisten kanssa voi olla haastavaa monella tapaa. Pakolaiset ovat voineet koh-data hyvin vaikeita asioita kuten esimerkiksi kidutusta ja seksuaalista hyväksikäyttöä. Pahuu-den kohtaaminen voi olla työntekijälle stressaavaa ja työntekijä voi kokea myötätuntouupu-musta tai sijaistraumatisoitumista, mikäli hän ei osaa erottaa asiakkaan tunteita omistaan. Pit-käkestoinen työlähtöinen stressi voi johtaa uupumiseen ja loppuun palamiseen. Kouluttautumi-nen ja työpaikalla saatava tuki helpottavat vaikeiden asioiden parissa työskentelyä. (Robinson 2014, 1606-1607.)
Pakolaiset kohtaavat syrjintää ja rasismia. Pakolaisista käytävä julkinen keskustelu voi olla sä-vyltään hyvinkin negatiivista ja pakolaisia pidetään helposti pelottavana asiana ja uhkana. Toi-seus voi asettaa pakolaisen passiiviseen uhrin rooliin. Onkin tärkeää, että pakolaisten kanssa työskentelevät työntekijät tiedostavat tämän ja tukevat pakolaisten itsenäisyyttä ja toimijuutta.
(Robinson 2014, 1604.)
Suomessa kuntien kokemuksia kiintiöpakolaisten vastaanottoon liittyvistä haasteista on koon-nut yhteen kuntaliitto, joka teki aiheesta kyselyn kunnille. Kyselyn avulla selvisi, että kunnat kokevat, että pakolaisten vastaanotosta kunnille korvattavat kustannukset ovat liian pienet, kor-vattava aika liian lyhyt ja korvausjärjestelmä on kankea. Lisäksi ongelmia on tuottanut henki-löresurssien puute, kuntien vaikea asuntotilanne ja vaikeudet kotoutumiskoulutuksen järjestä-misessä. Jotkut kunnat ovat kieltäytyneet vastaanottamasta kiintiöpakolaisia, koska kuntaan muuttaa itsenäisesti paljon turvapaikanhakijoita ja muita maahanmuuttajia. Myös kuntien kiris-tynyt taloudellinen tilanne vähentää halukkuutta kiintiöpakolaisten vastaanottoon. Kuntaliiton kyselyssä selvisi, että maahanmuuttajilla on joskus vaikeuksia saada pankkitili avattua Suo-meen, varsinkin tilanteissa, joissa maahanmuuttajan henkilöllisyyttä ei ole pystytty vahvista-maan. (Kuntaliitto 2016, 7.)
4 TUTKIELMAN METODOLOGISET VALINNAT
4.1 Laadullinen tutkimus ja sosiaalityön käytäntötutkimus
Pro gradu -tutkielmani on laadullinen eli kvalitatiivinen tutkimus. Laadullinen tutkimus ja laa-dulliset menetelmät ovat hyvin tyypillisiä yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen kentällä (Eskola
& Suoranta 1999). Jouni Tuomen ja Anneli Sarajärven mukaan laadullinen tutkimus on katto-käsite, jonka alle mahtuu erilaisia laadullisia tutkimuksia. Laadulliset tutkimukset voivat erota toisistaan muun muassa tieteenfilosofisten lähtökohtien kuten ontologisten oletusten ja tutki-musperinteiden sekä metodologisten ominaisuuksien tasolla. Laadullinen tutkimus ei siis ole synonyymi toiselle laadulliselle tutkimukselle. (Tuomi & Sarajärvi 2018.)
Jari Eskolan ja Juha Suorannan mukaan jako kvalitatiivisen ja kvantitatiivisen tutkimuksen vä-lillä on yksinkertainen, sillä tutkimuksen aineisto määrittelee tutkimussuuntauksen. Yksinker-taistetusti sanottuna tutkimua on laadullinen, jos aineiston ilmaisu on tekstimuotoista, kun taas jos aineiston on numeraalinen, on kyseessä määrällinen tutkimus. Laadullisen aineiston voi tun-nistaa esimerkiksi laadullisesta aineistonkeruumenetelmästä, harkinnanvaraisesta tutkittavien valikoitumisesta, tutkittavien näkökulman esiin nostamisesta, ja hypoteesittomuudesta. Myös-kin tutkijan asema, tulosten esitystapa ja tutkimuksen yleinen tyylilaji voivat kertoa tutkimuk-sen laadullisuudesta. (Eskola & Suoranta 1999, 9-11.) Laadullinen tutkimus oli luonnollinen menetelmäsuuntaus omalle tutkielmalleni, sillä aineistoni muodostuu haastatteluista. Myöskin tutkimusaihe puoltaa laadullista tutkimusta, sillä tutkin työntekijöiden havaintoja ja kokemuk-sia kiintiöpakolaisten vastaanottamisesta. Tällaisten asioiden selvittäminen määrällisen tutki-muksen keinoin olisi käsitykseni mukaan haasteellista.
Laadullista tutkimusta on lähdetty kehittämään alun perin siksi, että tilastollisten menetelmien avulla ei katsottu voitavan tutkia ihmisen inhimillistä toimintaa. (Eskola & Suoranta 1999, 23).
Sosiaalityöhön pohjautuva tutkimusaihe ei kuitenkaan automaattisesti määrittele tutkimussuun-tausta laadulliseksi. Sosiaalitieteiden tutkimus on ollut suurelta osin laadullista vasta 1970-lu-vulta lähtien. Sitä ennen vallassa oli vahva luonnontieteisiin pohjautuva kvantitatiivinen meto-dologia. Laadullista tutkimusta on kritisoitu liiasta pehmeydestä ja sitä on pidetty vähemmän tieteellisenä kuin määrällistä tutkimusta (em., 20, 9). Laadullisen ja määrällisen tutkimuksen ei
pitäisi kilpailla suosiosta keskenään. Tutkijan olennaisena tehtävänä on pohtia, minkälainen tutkimussuuntaus sopii juuri kyseiseen tutkimukseen.
Pertti Alasuutarin (2012) mukaan laadullisen tutkimuksen tekemistä voidaan pitää arvoituksen ratkaisemisena. Laadullinen tutkimussuuntaus näkyy tutkimusprosessin aikana monella tavalla.
Määrälliseen tutkimukseen verrattuna, on laadullisen tutkimuksen aineisto usein huomattavasti pienempi. Laadullisen tutkimuksen aineiston avulla pyritään saamaan syvä ymmärrys tutkimus-kohteesta. Harkittu ja perusteltu aineiston valikoituminen osoittaa parhaimmillaan tutkijan pe-rehtyneisyyden aihealueeseen ja teoriaan. Laadullinen tutkimus tunnistaa ja tunnustaa todelli-suuden kontekstuaalitodelli-suuden sekä sosiaalisen rakentuvuuden ja muuttuvuuden. Tämän vuoksi laadullisen tutkimuksen tutkimustuloksia ei voi yleistää. Laadullisessa tutkimuksessa tutkimus-suunnitelma usein elää ja muuttuu tutkimuksen aikana. Ei ole tavatonta, että tutkimusongelma muotoutuu lopulliseen muotoonsa vasta tutkimusprosessin loppuvaiheilla. (Eskola & Suoranta 1999, 11.)
Sosiaalityön tavoitteena on aina ollut tutkittuun tietoon perustuva toiminta. Jo 1900-luvun alussa sosiaalityön pioneerit Jane Addams ja Mary Richmond painottivat sosiaalityön käytän-nöistä lähtevää tiedonmuodostusta. Mirja Satka, Synnöve Karvinen-Niinikoski ja Marianne Ny-lund (2009) esittävät, että tämän tavoitteen saavuttamiseksi tarvitaan sosiaalityön käytäntöihin sijoittuvaa tutkimusta. (Satka, Karvinen-Niinikoski & Nylund 2005, 9.) Sosiaalityön käytäntö-tutkimus on vahvasti yhteydessä sosiaalialan käytäntöihin, sillä käytäntötutkimuksessa keskei-sessä asemassa on käytännön työntekijöiden ja asiakkaiden tieto ja toiminta. Sosiaalityön käy-täntötutkimuksen lähtökohdat ovat usein asiantuntijoiden ja asiakkaiden toiminnasta esiin nou-sevissa tiedontarpeissa tai huolenaiheissa. Olennaista sosiaalityön käytäntötutkimuksessa on se, että tutkimustiedosta on hyötyä käytännön työlle. (Satka ym. 2016, 8-12.) Katson tutkielmani olevan luonteeltaan käytäntötutkimusta, sillä tutkimusaiheeni on vahvasti työelämälähtöinen.
Käytäntötutkimusta puoltaa myös se, että tutkielmani tavoitteena on hyödyttää tutkittavia kun-tia kiintiöpakolaisten vastaanottotyön käytännön tasolla. Käytäntötutkimuksella saatava tieto on tärkeää tehdä julkiseksi ja välittää esimerkiksi poliittisille päättäjille (Satka ym 2005, 9).
Sosiaalityön käytäntötutkimus on käsitteenä ollut osa sosiaalityön keskustelua vuodesta 2005 lähtien. Sosiaalityön käytäntötutkimuksella ei ole tarkkaa määritelmää eikä käytäntötutkimuk-sen teorioita ja metodeja ole rajattu tarkasti. Käytäntötutkimukkäytäntötutkimuk-sen tulee olla jatkuvasti
kehitty-vää, joten tarkkojen määritelmien ja rajausten tekeminen ei ole mielekästä eikä tarkoituksen-mukaista. (Satka ym. 2005, 10-11.) Käytäntötutkimuksen käsitteellä voidaan tarkoittaa sosiaa-lityön kehittämiseen ja tutkimukseen pohjautuvaa tiedonmuodostusprosessia (Satka ym. 2016, 8). Käytäntötutkimus onkin saavuttanut merkittävän aseman sosiaalialan tiedonmuodostuk-sessa ja sitä voidaan pitää yleisesti sosiaalityön kehittämistyönä (Satka ym. 2005, 10-11). Erja Sauraman (2016) mukaan käytäntötutkimuksen vaikutukset voidaan jakaa kahteen osaan. En-sinnäkin käytäntötutkimus vaikuttaa paikallisesti siinä kontekstissa, jossa tutkimus tapahtuu.
Sosiaalityön käytäntötutkimuksen vaikutus perustuu siihen, että käytäntötutkimus tekee näky-väksi sosiaalityön käytännöstä nousevia havaintoja. Toiseksi, käytäntötutkimus pyrkii jäsentä-mään käytännöstä nousevia asioita tieteellisesti ja teoretisoiden. (Saurama 2016, 78.)
Käytäntötutkimus ei ollut alusta asti itsestään selvä valinta tutkielmani lähestymistavaksi. Poh-din myös toimintatutkimusta ja arviointitutkimusta. Käytäntötutkimus, toimintatutkimus ja ar-viointitutkimus ovat mielestäni kaikki mahdollisia tutkimussuuntauksia, kun tutkitaan työtä ja työntekijöitä. Tarkempi perehtyminen näihin kolmeen tutkimussuuntaukseen auttoi minua va-litsemaan omaan tutkielmaani parhaiten sopivan tutkimussuuntauksen. Hannu Heikkisen ja Jyrki Jyrkämän (1999, 29–33) mukaan toimintatutkimuksen tavoitteena on usein saada aikaan muutos tai tutkia muutoksia. Toimintatutkimus olisi ollut hyvä valinta, jos tutkielmani aiheena olisi esimerkiksi tietyn näyttöön perustuvan hyvän käytännön tuominen osaksi kiintiöpakolais-ten vastaanottotyötä. Arviointitutkimuksessa nimensä mukaisesti arvioidaan tutkittavaa il-miötä. Arviointitutkimus olisi voinut olla relevantti tutkimussuuntaus, jos tutkisin esimerkiksi kiintiöpakolaisten vastaanottotyön tai maahanmuuttotyön vaikuttavuutta. Käytäntötutkimus so-pii tutkielmaani, sillä tutkin työntekijöiden käsityksiä ja huomioita käytännön työstä kiintiöpa-kolaisten vastaanoton parissa. Mikäli tutkielmani onnistuu ansiokkaasti, on sen avulla mahdol-lista kehittää tutkittujen työyhteisöjen sekä lähikuntien käytäntöjä. Koen, että toimintatutki-muksen ja arviointitutkitoimintatutki-muksen toteuttaminen olisi vaatinut minulta lähtökohtaisesti jo ennen tutkielman tekoa huomattavasti laajempaa tietoperustaa aihepiiristä.
Tutkielmani ei kaikilta osin täytä tyypillisiä käytäntötutkimuksen määritelmiä. Tyypillisesti käytäntötutkimuksessa on mukana eri toimijoita kuten esimerkiksi tutkijoita, työntekijöitä sekä asiakkaita eli palvelun käyttäjiä ja eri toimijat ovat mukana tutkimuksen suunnittelussa tutki-muksen tavoitteista ja tutkimuskysymyksen muotoilusta lähtien. (Socca - Pääkaupunkiseudun sosiaalialan osaamiskeskus. Käytäntötutkimus.) Tämän tutkielman toimijat ovat työntekijöitä,
jotka työskentelevät kiintiöpakolaisten kanssa. Tutkielman tiedonintressi kiintiöpakolaisten vastaanottoa kohtaan on vahvasti lähtöisin käytännön työelämästä.
4.2 Sosiaalinen konstruktionismi
Tieteenfilosofiselta taustaltaan tutkielmani asettuu osaksi sosiaalista konstruktionismia. Tie-teenfilosofisten viitekehysten esille tuominen ja avaaminen on tärkeää, sillä niiden avulla voin tutkielman tekijänä selventää lukijoille esimerkiksi sitä, miten ymmärrän tiedon ja tietämisen sekä miten suhtaudun tieteen tekemiseen ja omiin tutkimustuloksiini. Sosiaalisen konstruktio-nismin käsitteen ovat esitelleet ensimmäistä kertaa sosiologit Peter Berger ja Thomas Luck-mann (1966). Myös sosiaalipsykologi Kenneth Gergen (1973) on tunnettu sosiaalisen konstruk-tionismin teoreetikko.
Nigel Parton ja Patric O’Byrne (2000, 25) esittävät, että sosiaalisen kontruktionismin mukaan todellisuus ja sille annetut merkitykset ovat sosiaalisessa ja kielellisessä vuorovaikutuksessa rakentuvia sekä tulkinnallisia. Tällä tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että eri henkilöt voivat tulkita saman tilanteen tai asian eri tavalla. Kirsi Juhilan (2004) mukaan sosiaalinen kostruktionismi on esimerkiksi sitä, että tieto on aina historialliseen aikaan ja paikkaan sidonnaista eikä tutki-mustuloksista voi tehdä objektiivisia yleistyksiä. Tutkimuksen avulla voidaan saada ainoastaan tietoa siitä, miltä maailma tai tietty tutkittava asia vaikuttaa juuri tässä kontekstissa, tässä ja nyt (Juhila 2004, 165.) Vivien Burr (1997, 5–8) painottaa kontekstisidonnaisuuden ja kielellisyy-den lisäksi muun muassa antirealistisuutta eli kieltää objektiivisten faktojen olemassaolon. So-siaalinen konstruktionismi voi ilmetä sosiaalityön käytännössä sosiaalityöntekijän kriittisenä ja kyseenalaistavana suhtautumisena erilaisia itsestäänselvyyksiä kohtaan (Parton & O´Bryne 2000, 24).
Sosiaalisen konstruktionismin käsite sopii mielestäni hyvin laadulliseen tutkimukseen, sillä tie-don kontekstuaalisuus ja absoluuttisten totuuksien puuttuminen ovat laadullisen tutkimuksen yleisiä ominaisuuksia. Sirkka Hirsjärven, Pirkko Remeksen ja Paula Sajavaaran (2004) mukaan laadullinen tutkimus pyrkii yleisesti ottaen kuvaamaan todellista elämää ja todellisuuden mo-nimuotoisuus on laajasti tunnustettu ominaisuus. Laadullisen tutkimuksen voidaan siis sanoa pyrkivän tuottamaan kokonaisvaltaista ymmärrystä moninaisista todellisuuksista. (Hirsjärvi,
Remes & Sajavaara 2004, 151‒152.) Myös tämän vuoksi sosiaalinen konstruktionismi sopii tutkielmaani hyvin.
Käsitykseni tieteestä nojaa osittain feministiseen tietokäsitykseen. Kristiina Bergin (2008) mu-kaan tiede ei ole kosmu-kaan täysin neutraalia vaan tutkimukseen vaikuttaa aina myös tutkijan omat kokemukset, ajatusmaailma ja arvot. Myös tutkijan ennakko-oletuksilla on suuri merkitys tut-kimuksessa. On tärkeää tehdä näkyväksi nämä ennakko-oletukset ja muut tutkijan taustalla vai-kuttavat tekijät. Oma roolini tutkielmassani ja tutkimustulosten muotoutumisessa on keskeinen.
Omat kokemukseni ja käsitykseni ovat vaikuttaneet tutkimusaiheen ja hakusanojen valintaan, mikä taas on ohjannut aineiston valikoitumista. Eri lähtökohdista ja erilaisella elämänkokemuk-sella varustettu tutkielman tekijä olisi voinut valita erilaisen aineiston ja saada siitä hyvinkin erilaisia tuloksia. (Berg 2008, 56–57.)
Haluan painottaa, että tämä tutkielma ei kerro koko totuutta työntekijöiden kokemuksista kiin-tiöpakolaisten vastaanottoon liittyen vaan tutkielma tuo esille muutamien tähän kyseiseen tut-kielmaan valikoituneiden työntekijöiden näkemyksen siltä osin kuin se haastattelutilanteessa tulee ilmi. Haastatteluaineisto kuvaa yksittäisten työntekijöiden näkemyksiä ja kokemuksia, jotka ovat muodostuneet haastateltavien omassa ympäristössä ja todellisuudessa. Käsitykset to-dellisuudesta ovat harvoin pysyviä. Merja Anis (2006, 112) huomauttaa, että käsitykset maa-hanmuuttajista yleensä muuttuvat sitä mukaa kun tieto ja kokemus lisääntyvät. Uskon, että haastateltavien oma elämänkokemus, arvot ja asenteet ja niin edelleen vaikuttavat heidän näke-myksiinsä ja tätä kautta tutkimustuloksiin. Tutkimustulokset voisivat olla hyvinkin erilaiset, jos haastateltavat olisivat valikoituneet eri tavalla. Myös tutkija vaikuttaa tutkimuksensa tuloksiin, sillä tutkimustulokset perustuvat aina tutkijan omaan tulkintaan (Juhila 2001, 166). Tutkielmani tulokset ovat siis vain yksi mahdollinen tapa katsoa ja tulkita tutkimusaihettani, tulokset eivät ole absoluuttisia eikä tutkimustuloksia voi yleistää koskemaan laajempaa kontekstia.
4.3 Teemahaastattelu
Tämän tutkielman aineistonkeruumetodi on teemahaastattelu. Matti Hyvärisen (2017) mukaan haastattelu on hyvin tavanomainen asia, johon törmäämme arjessa jatkuvasti. Esimerkiksi
tele-visiossa ja radiossa esitetään haastatteluohjelmia. Haastattelu on myös tunnettu työväline mo-nessa ammatissa. Sosiaalityöntekijät, lääkärit, työvoimatoimiston viranomaiset, puhelinmyyjät ja monet muut esittävät asiakkailleen kysymyksiä, joihin asiakkaan odotetaan vastaavan. Haas-tattelun arkisuuden vuoksi haastattelua pidetään helposti pelkkänä kysymysten esittämisenä.
Haastattelu on kuitenkin paljon muuta kuin pelkkää kysymysten esittämistä. Haastattelu on vuorovaikutukseen perustuva aineistonkeruu menetelmä, jota tutkijan täytyy opiskella ja har-joitella tullakseen hyväksi tutkimushaastattelujen tekijäksi (Hyvärinen 2017, 11.)
Haastattelua pidetään tärkeänä tutkimusaineiston keruumenetelmänä, sillä haastattelun avulla on mahdollista ottaa tutkimuksen kohteeksi asioita, jotka helposti jäävät näkymättömäksi. Eri-tyisesti sellaisia asioita ja tapahtumia, joita tutkija ei itse ole ollut paikalla näkemässä ja koke-massa on vaikeaa tutkia ilman haastattelua. Esimerkiksi henkilöiden kokemuksia syrjinnästä voi olla jopa mahdotonta tutkia ilman haastattelua. (Hyvärinen 2017, 12.) Sirkka Hirsjärvi ja Helena Hurme (2001) pitävät haastattelun etuna sitä, että se antaa haastateltavalle aktiivisen roolin, jossa haastateltava on mukana tuottamassa tietoa. Haastattelun avulla voi olla vaikeaa kerätä tietoa erittäin henkilökohtaisista ja kipeistä asioista. Vaikeasta asiasta kertominen voi olla kivuttomampaa strukturoidun rasti ruutuun -kyselyn avulla. Tutkijat kiistelevät tästä ai-heesta, sillä joidenkin mielestä haastattelu on nimenomaan sopiva menetelmä arkojen ja vai-keiden asioiden tutkimiseen (Hirsjärvi & Hurme 2001, 35.)
Haastattelu on tyypillinen laadullisen tutkimuksen aineistonkeruumenetelmä. Haastattelu ai-neistonkeruumenetelmänä jaetaan usein strukturoituun, puolistrukturoituun ja strukturoimatto-maan eli avoimeen haastatteluun. Strukturoitu haastattelu etenee haastattelulomakkeen mukai-sesti ja haastateltavalle annetaan valmiiksi muotoillut vastausvaihtoehdot. Strukturoidusta haastattelusta käytetään myös nimitystä lomakehaastattelu, sillä haastattelun kulku on tarkkaan määritelty etukäteen haastattelulomakkeessa. (Hirsjärvi & Hurme 2001, 47–48.) Avoin haas-tattelu on strukturoidun haashaas-tattelun vastakohta. Avointa haashaas-tattelua voidaan pitää keskuste-lunomaisena, sillä haastattelun kulkua tai kysymyksiä ei ole määritelty etukäteen. On kyseen-alaistettu, voiko täysin avointa haastattelua olla olemassakaan, sillä avointakin tutkimushaas-tattelua ohjaa tutkimuksen aihe. Puolistrukturoitu tutkimushaastattelu on strukturoidun ja avoi-men haastattelun välimuoto. Suuri osa laadullisista haastattelututkimuksista on puolistrukturoi-tuja. (Hyvärinen 2017, 20–21.)
Teemahaastattelu on yksi esimerkki puolistrukturoidusta haastattelusta. Teemahaastattelu on yleiskäsite, joka sisälle mahtuu useita variaatioita puolistrukturoidusta haastattelusta. Tyypilli-sesti teemahaastattelun suunnitteluvaiheessa määritellään tietyt teemat, jotka käydään läpi kaik-kien haastateltavien kanssa, mutta tarkkojen kysymysten määrittely ei ole pakollista. Sitä ei välttämättä määritellä, missä järjestyksessä teemat tai yksittäiset kysymykset käydään läpi. Mi-käli alustava suunnitelma teemojen järjestyksestä on tehty, on siitä mahdollista poiketa haastat-telutilanteessa. Olennaista teemahaastatteluissa on se, että haastateltavat saavat vastata va-paasti, ei valmiiden vastausvaihtoehtojen mukaan. (Hyvärinen 2017, 21–22; Hirsjärvi & Hurme 2001, 47.) Mielestäni teemahaastattelu antaa haastattelutilanteelle mahdollisuuden edetä kes-kustelun omaisesti ja luontevasti. Valmiiden vastausvaihtoehtojen puuttumisen vuoksi haasta-teltavien oman äänen kuulumiselle on hyvät edellytykset. Haastahaasta-teltavien on myös mahdollista nostaa esille asioita haastattelurungon ulkopuolelta.
Teemahaastattelun avulla saatavat tutkimustulokset ovat aina riippuvaisia siitä, minkälaisia tee-moja tutkimushaastatteluun on valittu. Teemojen valikoituminen ja haastattelurungon muodos-taminen on tärkeää kuvata, jotta tutkimusta voidaan pitää laadukkaana. Tutkielman aineiston-keruussa käytetty teemahaastattelurunko muodostui seuraavista teemoista: ennen kiintiöpako-laisten vastaanottoa, kiintiöpakokiintiöpako-laisten vastaanoton alkumetrit, vastaanottotyön käytännöt, mo-niammatillinen työ, kontekstina Lappi, työskentely kiintiöpakolaisten kanssa nyt sekä kiin-tiöpakolaisten vastaanotto jatkossa. Valitut teemat heijastavat sitä käsitystä, joka minulla oli tutkielman tekoaikana kiintiöpakolaisten vastaanotosta a ja siihen olennaisesti liittyvistä teki-jöistä. Teemojen valikoituminen ei perustu mihinkään tiettyyn teoriaan, vaan siihen vaikutti kirjallisuuden, työn ja opiskelun perusteella muodostunut käsitykseni kiintiöpakolaisten vas-taanottotyöstä.
Tutkielma on aineistolähtöinen, sillä aineistoa ei ole kerätty eikä analysoitu tietyn teorian nä-kökulmasta. Kyseenalaistan kuitenkin täysin aineistolähtöisen tutkimuksen olemassaolon. Kä-sitykseni mukaan tutkijan omat lähtökohdat, mielenkiinnon kohteet, ennakkokäsitykset ja lu-kutapa vaikuttavat aina tutkielman toteutukseen ja lopputulokseen. Näin ollen teemahaastatte-luun valikoituvat teemat perustuvat tutkijan valintaan ja valinnan taustalla vaikuttavat aina jos-sain määrin tutkijan lähtökohdat. Teemahaastattelu painottaa todellisuuden ja erilaisten käsi-tysten rakentumista sosiaalisissa tilanteissa (Hirsjärvi & Hurme 2001, 48), mikä mielestäni ko-rostaa teemahaastattelun ja sosiaalisen konstruktionismin yhteenkuuluvuutta.
Haastattelutilanne on aina vuorovaikutuksellinen hetki, mikä tuo mukanaan omat piirteensä.
Haastattelun kulkua voi ennakoida ja monenlaisiin tilanteisiin voi valmistautua, mutta haastat-telutilanne on silti aina avoin yllätyksille. (Hyvärinen 2017, 13.) Myös haastatteluympäristö voi vaikuttaa haastattelun kulkuun. Haastattelutilanteissa tuli vastaan odottamattomia ja hauskoja-kin käänteitä. Esimerkiksi kun jouduin itse laittamaan tahauskoja-kin päälle kesken haastattelun, sillä haastattelutilassa oli kylmä tai spontaani tauko kesken haastattelun, kun haastateltava halusi pitää kahvitauon. Yksi haastattelu keskeytyi muutamaksi minuutiksi, kun haastateltavan asiak-kaat koputtivat haastateltavan työhuoneen oveen, jossa haastattelu pidettiin.
4.4 Tutkielman aineisto
Pro gradu -tutkielmani aineisto koostuu kolmesta teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat maa-hanmuuttotyöntekijöitä kolmesta eri Lapin kunnasta. Haastateltavien henkilöiden työskentely-kuntien asukasmäärät vaihtelevat noin 2000 ja 9000 välillä. Jokaisen haastateltavan työskente-lykunta on vastaanottanut 20 syyrialaista kiintiöpakolaista vuonna 2017. Kaikki vastaanotetut kiintiöpakolaiset ovat lapsiperheitä. Haastattelut pidettiin virka-aikana haastateltavien omilla työpaikoilla. Lähetin teemahaastattelurungot haastateltaville etukäteen sähköpostitse, jotta he pystyivät halutessaan valmistautumaan haastatteluun. Otin teemahaastattelurungot mukaan haastattelutilanteeseen kahtena paperiversiona, jotta sekä haastattelijan, että haastateltavan oli
Pro gradu -tutkielmani aineisto koostuu kolmesta teemahaastattelusta. Haastateltavat ovat maa-hanmuuttotyöntekijöitä kolmesta eri Lapin kunnasta. Haastateltavien henkilöiden työskentely-kuntien asukasmäärät vaihtelevat noin 2000 ja 9000 välillä. Jokaisen haastateltavan työskente-lykunta on vastaanottanut 20 syyrialaista kiintiöpakolaista vuonna 2017. Kaikki vastaanotetut kiintiöpakolaiset ovat lapsiperheitä. Haastattelut pidettiin virka-aikana haastateltavien omilla työpaikoilla. Lähetin teemahaastattelurungot haastateltaville etukäteen sähköpostitse, jotta he pystyivät halutessaan valmistautumaan haastatteluun. Otin teemahaastattelurungot mukaan haastattelutilanteeseen kahtena paperiversiona, jotta sekä haastattelijan, että haastateltavan oli