Kotoutuminen ja akkulturaatio

Työ maahanmuuttajien kanssa perustuu ajatukseen siitä, että maahanmuuttajaa autetaan kotou-tumaan uuteen yhteiskuntaan. Tässä luvussa, esittelen kotoutumista käsitteenä ja käytäntönä sekä akkulturaatiota, joka on keino tarkastella kotoutumista teoreettisesti.

Kiintiöpakolaisten ja muiden maahanmuuttajien sopeutumista uuteen kotimaahan kuvataan tyypillisesti kotoutumisen käsitteellä. Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen, THL mukaan ko-toutuminen on prosessi, jonka tavoitteena on, että maahanmuuttaja kokee olevansa yhteiskun-nan täysivaltainen jäsen, jolla on uudessa kotimaassa tarvittavia tietoja ja taitoja. Esimerkiksi kielitaito on merkittävä osa kotoutumista. Kotoutuminen on yksilön ja yhteiskunnan vuorovai-kutuksessa tapahtuva prosessi. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2017.)

Kotoutumisen yhteydessä tai sijaan puhutaan usein myös kotouttamisesta. Kotouttamisella tar-koitetaan toimenpiteitä, joilla maahanmuuttajan kotoutumista tuetaan ja edistetään. (Em. 2017.) Kotouttamistoimenpiteitä ovat esimerkiksi hyvinvoinnin, terveyden, koulutuksen ja työllisyy-den lisääminen eri keinoin. Täytyy pitää mielessä, että kotouttaminen on terminä tajaa passivoiva. Termi antaa ymmärtää, että työntekijä tai yhteiskunta kotouttaa maahanmuut-taja-asiakasta, jolloin asiakkaan rooliksi jää passiivinen kotouttamisen ja kotouttamispalvelui-den vastaanotto. Mielestäni on tärkeää, että puhuttaessa kotouttamisesta, painotetaan aina pu-heen kohteena olevan nimenomaan viranomaisten kotouttamistoimenpiteet. Tällöin käsitteen asiayhteys säilyy eikä kotouttamisesta tule passivoiva versio kotoutumisen käsitteestä. Käy-tössä olevat käsitteet muuttuvat ajan kuluessa. Kotouttaminen on käsitteenä jo hieman vanhen-tunut ja korrekti käsite tällä hetkellä on kotoutumisen edistäminen. Myös lainsäädäntö puhuu kotoutumisen edistämisestä (laki kotoutumisen edistämisestä 1386/2010). Lainsäädäntö onkin merkittävä rooli määritellä käytössä olevat käsitteet.

Osallisuus on vahvasti yhteydessä kotoutumiseen. Osallisuudella tarkoitetaan esimerkiksi sitä, että henkilö tuntee voivansa vaikuttaa itseään koskeviin asioihin. Onnistunut kotoutuminen ja maahanmuuttajan tunne osallisuudesta kaventavat hyvinvointi- ja terveyseroja sekä ehkäisevät syrjäytymistä. (Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos 2017.) Maahanmuuttajien hyvinvointiin pa-nostaminen on tärkeää, sillä pahoinvointi ja syrjäytyminen voivat pahimmillaan johtaa radika-lisoitumiseen. Tutkimusten mukaan radikalisoitumiselle altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi ul-kopuolisuuden kokemukset, syrjintä, rasismi ja talousongelmat. (Sisäministeriö 2016, 9.)

Maahanmuuttajien sopeutumista uuteen kulttuuriin voidaan tarkastella akkulturaation käsitteen sekä siihen pohjautuvien teorioiden ja mallien kautta. Akkulturaatiolla tarkoitetaan kulttuurien välistä vuorovaikutusta ja sitä käytetään usein kuvaamaan maahanmuuttajien sopeutumista uu-teen kulttuuriin. Akkulturaatio-käsituu-teen ovat luoneet antropologit Robert Redfield, Ralph Lin-ton ja Melville Herskovitz (Redfield ym.1936.) Akkulturaatiomalli on klassinen teoria, jonka pohjalta maahanmuuttajan sopeutumista uuden kotimaan kulttuuriin voidaan tarkastella. Toi-nen käytössä oleva termi akkulturaatiomallille on akkulturaatioasenne. Tunnetuimman akkul-turaatiomallin kehittäjä John Berry esittää mallissaan neljä vaihtoehtoista tapaa eli akkulturaa-tioasennetta, jolla maahanmuuttaja voi olla kiinnittynyt uuteen kotimaahan ja yhteiskuntaan.

Vaihtoehdot ovat integraatio, assimilaatio, separaatio ja marginalisaatio. (Berry 1997.)

Integraatiolla tarkoitetaan yhdentymistä. Integraatiossa maahanmuuttaja pitää tärkeänä vuoro-vaikutusta uuden yhteiskunnan valtavirran ja muiden ryhmien kanssa ja samanaikaisesti arvos-taa omaa kulttuuriaan, haluten säilyttää sen. Integraatiota pidetään tutkimusten valossa toivo-tuimpana akkulturaation muotona. (Berry 1997.) Esimerkkinä suomessa asuva kiintiöpakolai-nen, joka tuntee sopivansa suomalaiseen yhteiskuntaan ja voivansa noudattaa ja tuoda esille oman kotimaansa kulttuuria Suomessa. Kiintiöpakolaisille tarjottavat palvelut tukevat kiin-tiöpakolaisten integraatiota.

Assimilaatio eli sulautuminen tarkoittaa sitä, että maahanmuuttaja arvostaa uutta kotimaatansa jopa niin paljon, että haluaa samaistua siihen täysin. Tällöin maahanmuuttaja saattaa pitää val-litsevaa valtavirtakulttuuria parempana ja hylätä oman, alkuperäisen kulttuurinsa. (Berry 1997.) Suomen kiintiöpakolaisten keskuudessa assimilaatio voi esiintyä esimerkiksi sellaisena, että kiintiöpakolainen viettää aikaa vain suomalaisten henkilöiden kanssa, syö suomalaista ruokaa ja pukeutuu tyypillisiin suomalaisiin vaatteisiin eristäytyen samalla alkuperäisestä kulttuuris-taan ja samasta maasta kotoisin olevista henkilöistä ja muista maahanmuuttajayhteisöistä.

Separaatio tarkoittaa eristäytymistä valtavirtakulttuurista. Oma kulttuuri vaikuttaa kaikin puo-lin paremmalta kuin uudessa yhteiskunnassa vallitseva kulttuuri. Eristäytyneen akkulturaatio-asenteen omaava maahanmuuttaja ei tunne kuuluvansa valtavirtakulttuuriin ja hän saattaa viet-tää aikaa mieluiten vain oman kulttuurin edustajien kanssa ja vältellä kontaktia muiden kanssa.

(Berry 1997.) Kiintiöpakolaisten eristäytyminen on mahdollista erityisesti isoissa kaupun-geissa, joissa on suuret maahanmuuttajayhteisöt.

Marginalisaatio eli syrjäytyminen on sopiva kuvaus maahanmuuttajan akkulturaatioasenteelle tilanteessa, jossa maahanmuuttaja ei tunne kuuluvansa kumpaankaan, omaan alkuperäiseen kulttuuriinsa eikä uuden maan kulttuuriin. Tällöin voi olla, että maahanmuuttajalla ei ole kon-takteja keneenkään, ei valtavirtakulttuurin eikä oman alkuperäisen kulttuurin edustajiin. (Berry 1997.) Esimerkkinä marginalisaatiosta Suomeen saapunut turvapaikanhakija, jolla ei ole kieli-taitoa. Työpaikan saaminen on vaikeaa ja muiden ihmisten kanssa jutteleminen on haastavaa ilman yhteistä kieltä. Turvapaikanhakijan perhe voi olla edelleen lähtömaassa ja olo Suomessa voi olla hyvinkin yksinäinen. Henkilöstä voi tuntua siltä, että hän ei pääse osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Oma nykyinen elämä Suomessa voi tuntua hyvin erilaiselta kuin elämä lähtö-maassa, mikä voi etäännyttää perheestä ja suvusta sekä kulttuurista.

Seuraavassa kuviossa esittelen akkulturaatiomallin pääpiirteet. Muodostamani kuvio noudattaa tyypillistä akkulturaatiomallin esitystapaa. Akkulturaatioasenteet määritellään yleensä suh-teessa henkilön alkuperäiseen kulttuuriin sekä uuden maan valtavirtakulttuuriin ja muihin ryh-miin. Englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään usein termejä home culture ja host culture.

Tarve oman kulttuurin säilyttämiseen

Vuorovaikutus valtavirran ja muiden ryhmien kanssa

Kyllä Ei

Kyllä Integraatio Assimilaatio

Ei Separaatio Marginalisaatio

KUVIO 1. Berryn (1997) akkulturaatiomalli

Akkulturaatio on vakiinnuttanut paikkansa maahanmuutosta käytävässä keskustelussa. Se on yksi käytetyimmistä termeistä tutkittaessa maahanmuuttajien sopeutumista uuteen kulttuuriin.

Akkulturaatio on saanut osakseen myös kritiikkiä. Akkulturaatioteoriaa on kritisoitu siitä, että sitä käytetään yksisuuntaisesti maahanmuuttajien sopeutumisen kuvaamiseen, vaikka akkultu-raation kuvataan olevan kaksisuuntainen prosessi, jossa myös valtavirtakulttuuri on mukana.

Jasinskaja-Lahti (2003) ynnä muut huomauttavat, että maahanmuutosta käytävän keskustelun vallitseva diskurssi on länsimaissa hyvin monikulttuurisuutta ja integraatiota painottava, millä

voi olla vaikutusta esimerkiksi siihen, että integraatiota pidetään toivotuimpana akkulturaatio-asenteena. Integraation suosio voi perustua osittain siihen, että ihmisillä on tapana vastata sosi-aalisesti hyväksyttävällä tavalla. (Jasinskaja-Lahti, Liebkind, Horenczyk & Schitz 2003.) Ber-ryn akkulturaatiomallia ei pidetä kaiken kattavana vaan siihen on esitetty lisäyksiä tekemällä vaihtoehtoisia akkulturaatiomalleja. Bourish ynnä muut (2009) pohtivat marginalisaatiota tar-kemmin ja esittävät, että Berryn akkulturaatiomallin neljänteen lohkoon voisi lisätä marginali-saation lisäksi individualismin. Individualismi sopii siinä mielessä yhteen marginalimarginali-saation kanssa, että yksilö ei välttämättä tunne tarvetta säilyttää omaa alkuperäistä kulttuuriaan, mutta ei myöskään ylläpitää myönteisiä suhteita valtaväestön kanssa. Bourish ynnä muut näkevät tär-keänä tuoda esille, että individualistisesti suhtautunut yksilö määrittelee itsensä ja muut ennen kaikkea yksilöinä, ei minkään kulttuurin edustajina ja he voivat olla hyvin orientoituneita saa-vuttamaan omat henkilökohtaiset tavoitteensa. Tämän vuoksi individualismi ei voi olla yhtä kuin marginalisaatio eli syrjäytyminen. (Bourhis, Barrette, El-Geledi & Schmidt 2009.)