Kuinka marjaniemeläisten argumentointi meni perille?

Se, kuinka hyvin retoriikalla onnistutaan vaikuttamaan yleisöön, näkyy sön toiminnassa tai reagoinnissa (Leiwo & Pietikäinen 1998, 95). Lehtien ylei-sönosastoihin tuli lukuisia vastineita, jotka osoittivat lukijoiden suhtautumisen asiaan. Mielipiteiden vaihtoa käytiin Helsingin Sanomissa, Hufvudstadsblade-tissa, Kuntalehdessä, Uutislehti 100:ssa, Iltalehdessä, Alueuutisissa, Kirkko ja kaupunki -lehdessä sekä Internetissä.

Ei kehitysvammaisia! (HS 24.7.1998) Marjaniemi sopii asuntolalle (HS 29.7.1998) Upprörande protestlistor (Hbl 22.9.1998)

Marjaniemeen oppia Eirasta (Uutislehti 100/ 10.12.1998) Ylevi-keskustelu. Lokan mafi a (Internet 31.1.1999) Lohkaisu (HS 4.2.1999)

Ahdasmielisyyttä on kaikkialla (Iltalehti 4.2.1999)

Ylevi-keskustelu. Pelkäämmekö elämää? (Internet 25.2.1999) Vammaisille koti Marjaniemeen (Alueuutiset 10.3.1999)

Kehitysvammaisilla on paljon puolustajia. Maaseudulla ollaan suvait-sevaisempia kuin menestyjien Ruuhka-Suomessa (Kuntalehti 5/1999.

18.3.1999)

Marjaniemeläisillä on tilaisuus rehtiin tekoon (Kirkko ja kaupunki 24.3.1999)

Yleisönosastokirjoitukset osoittavat selkeästi suhtautumistavan: kaikki 11 tut-kittua kirjoitusta asettuivat kehitysvammaisten asuntoloiden puolelle ja lähes yhtä selkeästi marjaniemeläisiä vastaan. Suuren yleisön ymmärryksen saavut-taminen ei ollut onnistunut.

Sörnäisissä asuva ”Perushelsinkiläinen neljännessä polvessa” vastasi pe-rusmarjaniemeläiselle Helsingin Sanomissa:

Jos johonkin nk. paremman väen kaupunginosaan yritetään sijoittaa jokin huoltolaitos tai -koti, niin johan älähdetään. Osia Marjaniemestä on jo pitkään pidetty itäisen Helsingin ”kultareunakaupunginosana”, luxus-asuma-alueena. Ja senhän tietää, mitä silloin tapahtuu, jos täl-laiseen paremman väen paikkaan yritetään tunkea vammaisten asun-toloita. Perusmarjaniemeläismielipiteen mukaan pääkaupungin pöyh-keät virkamiehet ovat taas syrjintäpuuhissa, paikalle ollaan tuomassa ulkopuolisia. Niin sitä pitää: jos on asunut Marjaniemessä jo vuodesta 1934, voi myös päättää siitä, ketkä kaupunginosassa saavat tulevai-suudessa asua. Menkööt kehitysvammaiset minne muualle tahansa,

”parempien palvelujen” äärelle. (HS 24.7.1998.)

001_451mk23470.indd 182

001_451mk23470.indd 182 14.9.2005 15:33:3514.9.2005 15:33:35

Kotu - tutkimuksia 3 • 2005 183

Kirjoittaja puuttui vastauksessaan Baumanin (1997, 198) esiin tuomaan ilmi-öön, jossa kulttuurit rajaavat erotteluilla ”me” ja ”muut” alueen, jota ne vaativat saavansa hallita yksin ja puolustaa kilpailijoita vastaan. Perushelsinkiläinen ei hyväksynyt perusmarjaniemeläisen pyrkimystä, vaan pilkkasi häntä uskomuk-sesta pitää itsestään selvänä oikeutenaan päättää, keitä Marjaniemessä saa tu-levaisuudessa asua. Marjaniemeläisiä moitittiin ahneudesta, materialismista ja itsekkyydestä; myös uskonnollisia näkökohtia tuotiin esiin. Argumenttien esit-täjien todettiin ajavan vain omaa ja kaupunginosansa etua, joten yleisön va-kuuttaminen ja sitouttaminen oli vaikeaa. (vrt. Jokinen ym. 1999, 133.)

Marjaniemeläisten suhtautuminen vammaiskodin rakentamiseen Marjaniemen vapaalle kaupungin tontille kuvastaa juuri sitä materia-listista ahneutta, josta raamatussakin varoitetaan. Tavarasta on tullut marjaniemeläisille isäntä ja mikä säälittävää he itse eivät sitä huomaa.

(Vammaisille koti Marjaniemeen, Alueuutiset 10.3.1999.)

Ihmiset, jotka kuvittelevat olevansa muita parempia ja täysin ulkopuo-lella sairauksista, vammaisista ja kaikesta mikä on poikkeavaa, tule-vat varmasti huomaamaan, että ei se elämä mennytkään niin kuin oli suunnitellut. (Ahdasmielisyyttä on kaikkialla, Iltalehti 4.2.1999.) Då jag läste HBL:s artikel ”Protester i Marudd” blev jag verkligen upprörd. Hur kan människor vara så själviska och egoistiska. De han-dikappade är människor som Gud har skapat och har samma rätt som alla andra. (Upprörande protestlistor HBL 22.8.1998.)

Samoin heitä moitittiin liioitellusta, jopa valheellisesta argumentoinnista Muuntajan kentästäkin käytettiin termiä perinteinen virkistysalue.

Tosiasiassa tämä kulmatontti on ollut tyhjänpanttina iät ja ajat. Viime kesänä kiistelyn alkaessa sinne laitettiin tekopyhästi yksinäinen koripal-loteline. Tukikodin vastustamisessa vedottiin liikuntatilojen puuttee-seen, vaikka 200 metrin päässä on iso urheilukenttä. (Marjaniemeen oppia Eirasta, Uutislehti 100/ 10.12.1998.)

Ihmeteltiin myös, miten kehitysvammaisten asuntolaa voitiin vastustaa; ym-märrettäisiin paremmin, jos kohteena olisi joku ongelmallisempi ihmisryhmä.

Kalliolainen naislukija Helsingin sanomien lohkaisu-palstalla ilmoittaa:

Me täältä Kalliosta haluttais tiedottaa, että me otettais mielihyvin vam-maisten ja muiden vähäosaisten asuntolat tänne, ja annettais huorat tilalle. Samanlaisia veronmaksajiahan tässä ollaan. (HS 4.2.1999.) Kallion alueelle paikallistuneesta katuprostituutiosta on ollut alueen asukkail-le monenlaisia häiriöitä: rauhattomuutta, korttelirallia, turvattomuutta,

rikol-001_451mk23470.indd 183

001_451mk23470.indd 183 14.9.2005 15:33:3614.9.2005 15:33:36

184 R. Kuparinen • "Ei meidän naapuriin"

lisuutta ja sukupuolista häirintää, jota etenkin naiset kokevat ja joutuvat sik-si valitsemaan kulkureittinsä ja välttämään liikkumista iltaisik-sin (Koskela, Tani

& Tuominen 2000, 8). Näiden vaikutusten rinnalla kehitysvammaisten asun-tolan vastustaminen tuntui kalliolaisista naislukijoista asialta, joka pani sano-maan jotakin.

Marjaniemeläisten argumentaatiot eivät siis onnistuneet saamaan yleisössä vastakaikua siten kuin he olisivat toivoneet. Jotta jokin argumentti on uskot-tava, on sen nojauduttava yleisössä vallitseviin arvoihin (Koistinen 1998, 49).

Marjaniemeläisten paikallistunteen ja yhteisöllisyyden arvot eivät saavuttaneet yleisön ymmärrystä, vaan marjaniemeläisten arvoiksi kuitattiin yksioikoisesti raha, valta ja oman edun tavoittelu. Vastineissa korostui ajattelu Marjaniemes-tä elitistisenä paremman väen itsekkyyden tyyssijana, joka kuitenkaan ei ole tyypillistä kaikille paremman väen asuinsijoille. Kirjoituksessa ”Marjaniemeen oppia Eirasta” (Uutislehti 100/ 10.12.1998) kerrottiin, kuinka arvokkaassa vanhassa Eirassa kehitysvammaisten työkoti Aula kuuluu itsestäänselvyytenä maisemaan, eikä kenellekään tulisi mieleenkään sitä vastustaa.

Marjaniemeläisiä kehotettiin heittämään protestilistansa paperikoriin (Hbl 22.8.1998) ja vetämään valituksensa takaisin pelastaakseen nahkansa (”Vammaisille koti Marjaniemeen”, Alueuutiset 10.3.1999) sekä ottamaan pi-kemminkin kehitysvammaiset tulokkaat kummilapsikseen (”Marjaniemeläisillä on tilaisuus rehtiin tekoon”, Kirkko ja kaupunki 24.3.99). Heitä kehotettiin suvaitsevaisuuteen, että tästä maasta saataisiin hieman inhimillisempi paikka elää (”Ahdasmielisyyttä on kaikkialla”, Iltalehti 4.2.1999):

I denna hårda själviska värld vi lever i behöver de handikappade all den kärlek, förståelse och hjälp vi kan ge dem. Min bön till Gud är att protestlistorna skall hamna i papperskorgen. (Upprörande protestlistor HBL 22.8.1998.)

Marjaniemeläisillä näyttäisi olevan käsillä erinomainen tilaisuus ko-hota arkipäiväisen ja ennustettavan käyttäytymisen yläpuolelle. He voisivat ottaa kehitysvammaisten talohankkeen erityiseen suojeluk-seensa ja asuntolan asukkaat kummilapsikseen ja vetää heidät leik-kikenttien, uimarantojen ja sisäpiiriensä erottamattomaksi osaksi.

(Marjaniemeläisillä on tilaisuus rehtiin tekoon. Kirkko ja kaupunki 24.3.1999.)

Myöskään omaan marjaniemeläisväestöön argumentointi ei purrut vaan vas-tustuksesta haluttiin sanoutua irti ja valmistautua ottamaan heidät ”ystävälli-sesti vastaan”:

Me olemme kaikki samanarvoisia ihmisiä ja kankurinmäkeläiset ovat tervetulleita tänne. On ihan turha puhua, että talon arvo laskee, kun kehitysvammaiset muuttavat tänne. Jos kaupunki on osoittanut heille

001_451mk23470.indd 184

001_451mk23470.indd 184 14.9.2005 15:33:3614.9.2005 15:33:36

Kotu - tutkimuksia 3 • 2005 185

tontin täältä, meidän on otettava heidät ystävällisesti vastaan, kyllä täällä riittää tilaa ja raitista ilmaa, vakuuttaa toinen marjaniemeläi-nen, Ensio Itkonen. (IHU 17.6.1998.)

Kehitysvammaisten asukkaiden integraatio voi onnistua vain sillä ehdolla, että yhteisö sekä sietää että hyväksyy kehitysvammaiset (Ruoppila ym. 2003, 42).

Yksilö voi tavoitella liittymistä vain inhimillisissä yhteisöissä, sillä vain ihmis-suhteiden kautta yksilö integroituu.

Marjaniemeläinen isä tarttui kynään kehitysvammaisten lasten vanhem-pien näkökulmasta ja sanoi, että ei kehitysvammaisuus kaikille marjaniemeläi-sillekään ole vieras asia.

Myös meillä marjaniemeläisillä on kehitysvammaisia lapsia, jotka tar-vitsevat asuntola-asumista sitten, kun me vanhemmat emme enää jak-sa omiamme kotonamme hoitaa. (HS 29.7.1998.)

Myöhemmin tähän palattiin monissa kirjoituksissa (Upprörande protestlistor HBL 22.8.1998; Ilta-Sanomat 10.2.1999) ja todettiin, että kehitysvammainen lapsi voi syntyä myös marjaniemeläiseen perheeseen, jopa ”fi iniin marjanieme-läiseen perheeseen” (IS 10.2.1999).

”Surullinen juttu” kirjoitti marjaniemeläinen Pertti Araviita Virolahdella ilmestyvässä Kaakonkulma-lehdessä ja pohti asuinalueensa joutumista uuden tilanteen eteen.

Asun Marjaniemessä, joka on hiukan elitistinen pientaloalue Helsingissä. Entinen huvilayhdyskunta on säilynyt puistomaisena ja idyllisenä, vaikka vanhat kesähuvilat on purettu ja tilalle ovat nous-seet arvokiinteistöt. Asukkaita on tuhatkunta, hyvin toimeentulevia ihmisiä. Kukin elelee omissa oloissaan ja taloissaan. Pieni yhteisöm-me näyttää koteloituneen omaan pieneen maailmaansa. Tämän kau-punki-idyllin rauha häiriintyy harvoin. Nyt uhka on ovella; seudun asemakaavaan on tulossa muutos. Ja mikä pahinta, Helsingin kau-pungin virkamiehet valmistelivat muutosta mielestämme salamyhkäi-sesti. Jopa ylimielisesti ja aikaisemmin sovitun vastaisalamyhkäi-sesti. Marjaniemi-Seura älähti ja veti jutun käräjille. Minuakin raivostutti virkamiesten toimintatapa. Asemakaavamuutosta valmisteltiin vähin äänin, meiltä mitään kysymättä. Tunsin, että juhlapuheissa esitetyt arvot, yhteis-kunnan läpinäkyvyys ja korttelidemokratia oli korskeasti sivuutettu.

(Kaakonkulma 3.3.1999.)

Kirjoittajalla oli, kuten monilla muillakin marjaniemeläisillä, väärä käsitys sii-tä, että tonteille ollaan tekemässä kaavamuutosta. Asemakaavamuutoksesta ei kuitenkaan ollut kysymys vaan erilaisesta tulkinnasta termin ”yleisten raken-nusten tontin” suhteen. Kirjoittaja pohtii asiaa kaavamuutoksena.

001_451mk23470.indd 185

001_451mk23470.indd 185 14.9.2005 15:33:3614.9.2005 15:33:36

186 R. Kuparinen • "Ei meidän naapuriin"

Sitten yllätin itseni asian ytimestä. Asemakaavamuutos tähtää kehi-tysvammaisten tukikodin rakentamiseen Marjaniemeen. Meidän re-viirillemme on tulossa erilaisia ihmisiä. Muitakin kuin yhteiskunnan hyväosaisia. Huomasin, että muodollisesti vastustamme asemakaavan muutosta, mutta todellisuudessa pyrimme estämään kehitysvammais-ten asettumisen naapureiksemme.

Juttua ajetaan lakipykälien avulla ja muotopuhtaasti. Mahdollisimman hienotunteisesti halutaan ilmaista, että ensimmäisen luokan vaunuun ei haluta vapaamatkustajia. Suvaitsemattomuus pukeutuu juridiikan kaapuun.

Sosiaalinen omatuntoni heräsi kyselemään: Olisiko asemakaavamuu-tos vastatuulessa, jos rakennushankkeena olisi pääministerin asunto tai suurlähetystö? Eivätkö juhlapuheissa toistetut arvot, tasa-arvo, su-vaitsevaisuus ja heikkojen suojelu koske meitä marjaniemeläisiä? Eikö pieneen maailmaamme mahdu muutamaa kymmentä kehitysvam-maista? (Kaakonkulma 3.3.1999.)

Postmoderni aika panee ihmiset vastakkain oman moraalinsa ja kannanotto-jensa kanssa (Bauman 1992 ja 1995; Cantell 1992). Sipilän (1989, 175-177) mukaan ihmiset ovat taitavia mukauttamaan arvonsa ja norminsa henkilökoh-taisiin intresseihinsä ja elämäntilanteeseensa, mutta joskus joku herää ajattele-maan ja sanoajattele-maan ”tämä ei ole oikein”. Sipilä puhuu ilmiöstä aatteellisina rä-jähdyksinä, joissa tarvitaan todellisuuden normatiivista tulkintaa, toisin sanoen tulkintaa, joka auttaa huomaamaan tosiasioina esitettyjen arvojen normatiivi-suuden. Kansalaisvastuun ottaminen lähimmäisistä vaatii oman minän ja iden-titeetin koostamista uudelleen, rohkeutta miettiä omia valintoja, toisin sanoen uudenlaista elämänpolitiikkaa (Ahponen & Marttinen 1997, 193, 202).

Kirjoittaja vertaa toisen kotiseutunsa – Kaakonkulman – tapaa kohdella kehitysvammaisia. Heille annetaan mahdollisuuksia. He hoitelevat ansiokkaasti linja-autoaseman palveluja ja kanssakulkijat hyväksyvät heidät luontevasti yh-teisön jäseniksi. Näistä Virojoen linja-autoaseman hoitajista oli kirjoitettu isoilla uutisilla toimintaa aloitettaessa 12 vuotta aikaisemmin, ja Helsingin Sanomat palasi heidän kuulumisiinsa kirjoitussarjassa ”Entä nyt? Vuosituhat vaihtuu pian, mikä muuttuu vai muuttuuko mikään?” (Käyhty, HS 25.11.1999.)

Kaakonkulman kirjoittaja totesi loppulausumanaan, että kehitysvam-maiseksi synnytään, mutta suvaitsemattomuusvamkehitysvam-maiseksi kehitytään? Sama ajatus esiintyi seuraavana keväänä tv-mainoksessa pyörineessä ”Kehitysvam-ma ei tartu. Asennevam”Kehitysvam-ma periytyy” -tietoiskussa. Siinä äidin kädet vetävät hiekkalaatikolla leikkivän lapsensa yhä uudelleen ja uudelleen pois pienen kehitysvammaisen tytön luota. (ks. Hyvien suunnittelijoiden hyväntekeväi-syyttä, Ketju 6/2001, 6.)

001_451mk23470.indd 186

001_451mk23470.indd 186 14.9.2005 15:33:3614.9.2005 15:33:36

Kotu - tutkimuksia 3 • 2005 187

Minua alkoi hävettää marjaniemeläisten puolesta. Luulen saavani monta vihamiestä, kun toivon, että häviämme asemakaavan muutos-ta koskevan oikeusjutun. Ja että sydämissämme muutos-tapahtuu sen ansiosmuutos-ta mittakaavamuutos. (Kaakonkulma 3.3.1999.)

Kirjoittaja uskoi saavansa vihamiehiä asettuessaan puoltamaan kehitysvammais-ten oikeutta tulla Marjaniemeen. Hän oli kokenut asennemuutoksen omassa sydämessään, mutta arveli siinä erottautuvansa muista marjaniemeläisistä. Eh-kä hän siksi kirjoitti kirjoituksensakin vain kaukana Marjaniemestä ilmesty-vään lehteen. Yhteinen kulttuuri antaa yksilöille tietyssä mitassa yhteisen mer-kitysperustan, mutta joskus yksilöt joutuvat muuttamaan tapahtumia tai muita henkilöitä ja jopa itseään koskevia käsityksiään (Wilson 1970).

Pertti Suhonen (1998, 139) kirjoittaa, kuinka joukkoviestimet pitävät peiliä kansalaisten silmien edessä julkistaessaan mielipidetutkimuksia. Ihmiset joutuvat tällöin vertaamaan omia kantojaan näiden mielipidetutkimuksien tuloksiin ja ehkä tarkistamaan asenteitaan. Kaakonkulman kirjoitus olisi mar-janiemeläisten ulottuville tuotuna saattanut tuottaa uusia merkityksiä myös muitten marjaniemeläisten mielissä muuttaen samalla heidän kokemaansa sosiaalista todellisuutta. Careyn (1994, 88) ajatus viestinnästä prosessina, joka

”tuottaa, pitää yllä, korjaa ja muuntaa todellisuutta”, viittaa juuri tähän (Pietilä 1997, 282-283). Itse asiassa myös monet muut marjaniemeläiset olivat alkaneet ajatella samaan tapaan, minkä osoittaa myös kirjoituksen ”Marjaniemeläiset on leimattu” loppulause:

Ehkäpä Marjaniemi-projekti kääntyy positiiviseksi siinä mielessä, että se avaa silmiä ja keskustelua siitä, mikä on vammaisen asema nykypäi-vän Suomessa osana suomalaista yhteiskuntaa. (Iltalehti 8.2.1999.) Jouko Kajanoja (1996) toteaa, että arvostuksemme ovat riippuvaisia kulttuu-ristamme ja yhteisö muokkaa yksilöä mutta kommunikatiivisessa yhteiskun-nassa liikettä tapahtuu myös toiseen suuntaan: yksilö muokkaa yhteisöä. Se avaa yksilön mahdollisuudet henkilökohtaiseen vaikuttamiseen ja kulttuurin sisäisen muuttumispotentiaalin hyödyntämiseen vastarinnan vähentämiseksi (Karkulahti 1994).