Kokemukset tunnekasvatuksesta

”Ajattelen olevani enemmän vierellä kulkija kuin opettaja.” 7

”Kun vain opettajat eivät unohtaisi, kuinka mahtavaa on leikkiä, kertoa tarinoita, saada kuulla niitä, kuinka hienoa on välillä hypätä sinne, mistä ei oikein tiedä var-masti mitään. Istua lattialle. Seikkailla viidakossa. Rakentaa festarit. Tutustua peik-koihin. Olla läsnä ja hupsu. Unohtaa auktoriteetti. Unohtaa kello ja kalenteri. To-deta, että minäkin olen juuri hyvä juuri näin ja tein tänään parhaani.” 5

Lapsille tulee antaa tasapuolisesti oma tilansa puhua ja mahdollisuus tulla nähdyksi. Eräs tutkit-tavista kirjoittikin, että hän haluaa havainnoida ryhmää ja aistia pienien vihjeiden kautta mihin suuntaan se ja sen yksilöt haluavat kasvaa. Hänen tehtävänsä ei ole asettaa tavoitteita vaan aut-taa lapsia oivaltamaan ne ja auttamaan heitä näiden saavuttamisessa. Talib (2002, 60) toteaakin, että oppilas voidaan saattaa löytämään omat vahvuutensa vasta opettajan luopuessa auktoritee-tistaan ja kohdatessa oppilaan tasavertaisessa sekä aidossa hengessä. Ohjaaja voi jollain tapaa laajentaa lasten maailmankatsomusta näyttämällä asioiden monet puolet sekä mahdollisuudet, jotka niihin liittyvät. Repo-Kaarennon (2007, 16–17) mukaan opettajan tulee olla aktiivinen tukija ja neuvoja. Draamakasvatuksen onnistumiseen vaikuttaa ratkaisevasti opettajan oma persoonal-linen tyyli, kokemus sekä innostuminen. Puhakan (2005, 67) mielestä opettajankin pitää heittäy-tyä mukaan ryhmän jäsenenä säilyttäen kuitenkin auktoriteettinsa. Eräs tutkittavista olikin huo-lissaan opettajien mielikuvituksen ja lapsenmielisyyden säilymisestä sekä kritiikistä itseä koh-taan. Helpottavaa olikin lukea toisen tutkittavan tunnistavan omat vahvuutensa ja heikkoutensa, jolloin voi näin hyödyntää vahvinta osaamistaan opetuksessa. Hyvä ohjaaja tunteekin omat ra-jansa.

lasten kanssa täytyy aloittaa perustunteista ja pohdittava, missä tunteet tuntuvat, missä tilan-teissa mikäkin tunne ilmenee ja miten tunteen saa ilmaistua. Perustunteilla tarkoitetaan univer-saaleja tunteita, jotka tunnistetaan kaikissa kulttuureissa (Nummenmaa 2010, 34). Tutkittavat oli-vat saaneet huomata, että tunteiden välisiä eroja oli haastavaa esittää vain ilmein ja elein. Toiset tunteet ovat helpompia ja tutumpia kuin toiset. Myös yläkoululaisten harjoituksissa olivat toimi-neet paremmin hyvin liioitellut tunteet ja tunteenilmaukset, kuin hienovaraisemmat. Rantasen (2011, 217–218) mukaan positiivisten tunteiden erottaminen toisistaan on haastavampaa kuin negatiivisten, sillä niitä kaikkia ilmentää yksi perusilme eli hymy. Eräs tutkittava oli konkretisoinut oppilaille tunnekasvatusta vertaamalla tunteita säähän. Kuten sääkin niin myös tunteet vaihtele-vat ja jokainen tunne on sallittu ja hyväksytty. Tunteita ei myöskään arvoteta hyviin ja huonoihin, vaan tunnustetaan jokaisen tunteen arvo. Niemenkään (2014, 60) mukaan tunteita ei voida ja-otella oikeisiin ja vääriin, vaan ne tulee sallia reaktioina aistimuksiin ja ajatuksiin.

”Tunnekasvatuksen tavoitteena on kohdata omat ja toisten tunteet juuri sellaisina kuin ne mielestä, sydämestä ja kehosta kumpuavat.” 1

”Usein yläkouluikäisten kanssa suosin hyvin liioiteltuja ja ekstravagantteja tunteita ja tunteenilmauksia. Ne ovat helpommin lähestyttäviä murrosikäiselle kuin hienovarai-semmat.” 8

Tunnekasvatus myönnettiin useassa kirjoitelmassa tärkeäksi aiheeksi. Tunnetaitojen opetus eli tunteiden tunnistaminen, nimeäminen, käsitteleminen, ilmaiseminen ja säätely koettiin erittäin tärkeäksi ja luontaiseksi osaksi luokassa tapahtuvaa harjoittelua. Jalovaara (2006, 95–98) ja Niemi (2014, 63–71) luettelevat näitä samoja tunnetaitoja sekä lisäävät vielä tunteiden hyväksymisen sekä tunteiden syiden ja seurausten pohtimisen. Osalle tunnekasvatus on keskeisessä asemassa omassa luokassa ja näin ollen sitä toteutetaan niin draaman kuin muidenkin menetelmien avuin.

Koulussa lapset kohtaavat voimakkaita tunnereaktioita ja konfliktitilanteita, mitkä on hyvä käydä aina läpi sekä ohjata näissä tilanteissa lapsia käsittelemään aggressioita, ymmärtämään toisen tunnereaktioita sekä hyväksymään tunteet osaksi elämää. Laakso (2009, 132–134) muistuttaa, että ikävätkin tunteet täytyy pystyä kohtaamaan, sillä tunteiden vaimentaminen voi johtaa niiden

tuhoa aiheuttavaan purkautumiseen kerralla. Tunnekasvatuksella tarjotaankin tunne- ja empa-tiataitoja muun muassa sosiaalisista ristiriitatilanteista sekä yksinäisyydestä selviämiseen (Kemp-pinen 2000, 4). On tärkeää oppia, että kaikkea ei pysty itse hallitsemaan ja jotkut asiat tulevat elä-määmme yllättäen. Jalovaara (2006, 76–78) toteaakin, että lasten tulee oppia toimimaan myös oman mukavuusalueen ulkopuolella.

”Tämän koen olevan keskiössä luokanopen työssäni… Se, että voimakkaat tunnere-aktiot, konfliktitilanteet ja kuulumiset muutenkin käydään aina läpi, ja ohjataan lap-sia/nuoria tunnistamaan ja nimeämään tunteita, käsittelemään aggressioita, ym-märtämään toisten tunnereaktioita, ja ylipäätään hyväksymään tunteet osaksi taval-lista elämää.” 3

”Tunnetaitojen opetus: tunteiden tunnistaminen, nimeäminen, käsitteleminen, il-maiseminen ja säätely ovat mielestäni supertärkeitä taitoja. Niitä pitäisi joka luo-kassa harjoitella ja paljon.” 6

Ajankohta tunnekasvatukselle

Milloin tai kuinka usein tunnekasvatusta tulisi opetuksessa olla? Jalovaaran (2006, 19) mukaan tunnekasvatus on ajankohtaista juuri lapsille, sillä aivojen mukautuvuus on silloin aktiivista ja eri-tyisesti toistuvien sekä voimakkaiden tunnekokemusten perusteella opimme reagoimaan tilan-teisiin, jotka aiheuttavat meissä tietyn tunteen. Tunnekasvatukselle tarjoutuu mahdollisuuksia joka hetki niin oppitunneilla, välitunneilla kuin muissakin kohtaamisissa. Näiden tunteita herättä-vien tilanteiden äärelle tulee pysähtyä ja hyödyntää ne. Mikään muu kasvatuksellinen tekijä ei pystykään Kemppisen (2000, 4) mukaan korvaamaan tunnekasvatusta. Tunnekasvatus saisi tut-kittavien puolesta läpäistä koko opetuksen. Osa pitää tunnekasvatusta säännöllisesti esimerkiksi yhden viikkotunnin verran ja turvaa näin sen aseman opetuksessa. Jalovaara (2006, 95–98) to-teaa tunnetaitojen oppimisen edellyttävän kasvattamista ja sille varattuja tunteja, mutta kannus-taa myös aitojen tilanteiden hyödyntämiseen. Osa tutkittavista käyttää esimerkiksi taito- ja

taide-aineiden tai äidinkielen tunteja draama- ja tunnekasvatukseen. Toteutusta voi ohjata myös tun-nekasvatukselle laadittu suunnitelma tai Tunnetutor-hanke. Draaman lisäksi tunnekasvatusta tapahtuu myös muissa yhteyksissä esimerkiksi aapisen tarinoiden kautta.

”Siis ihan joka hetki välituntivalvonnoista oppitunneille ja käytäväkohtaamisiin.” 3

”Toki nämä aiheet saavat mieluiten läpäistä koko opetuksen, mutta että yhdellä tun-nilla käsiteltäisiin säännöllisesti nimenomaan tunne- ja turvataitoja.” 6

Tunnekasvatuksen menetelmät

Millä muilla keinoilla, kuin draaman avulla, tunnetaitoja opetellaan? Harjoittelun voi aloittaa tar-kastelemalla tunteita kevyemmin viestinnän kautta ja luottamuksen kasvaessa ryhmässä siirtyä kokemuksellisempiin harjoitteisiin. Jalovaaran (2006, 26–27) mukaan tunnekasvatuksella on vai-kutusta erityisesti arempiin lapsiin, joille se voi tarjota rohkeutta vuorovaikutustilanteisiin ja edis-tää näin heidän tunnetaitojaan. Tunteet eivät ole konkreettinen asia ja Puolimatkan (2011, 325) mukaan ymmärrämme niitä eri tavoin esimerkiksi kulttuurin opettamilla tavoilla. Näin ollen nii-den käsittelyssä käytetään sanoittamista. Tunne-elämältään tasapainoinen aikuinen pystyy myö-täelämään lapsen tunteita ja auttamaan tätä niiden sanoittamisessa kysymyksin sekä esimerkiksi eläinvertauksin, kuten vihainen kuin villipeto (Nurmi 2013, 135). Niin oppilas kuin opettajakin voi sanoittaa muille tuntemuksiaan. Aikuisena opettaja voi käyttää itseään esimerkkinä ja puhua omista tunteistaan aina, kun sille tarjoutuu mahdollisuus. Erityisesti ristiriitatilanteissa opettaja voi auttaa tuomalla esiin osapuolten näkökulmat ja puhua avoimesti siitä, miltä tilanne voi toi-sesta tuntua.

Kirjoitelmissa kannustettiin keskustelemaan. Muiden kanssa tunteista puhuminen kasvattaa myös omaa tietoisuutta tunteista (Rantanen 2011, 310). Keskusteluja voidaan käydä niin pareit-tain, pienryhmissä kuin koko luokankin kesken. Oppilaalta vaaditaan Kuuselan ja Lintusen (2010, 119–121) mukaan itsensä selkeän ilmaisemisen sekä ryhmätyöskentelytaitojen lisäksi erityisesti myös kuuntelemisen taitoa. Luottamuksellisen ja turvallisen ilmapiirin vallitessa lapset uskaltavat

kertoa vaikeistakin aiheista ilman, että tarvitsee pelätä muiden nauravan. Hyväksyvä ja myöntei-nen ilmapiiri on erittäin hedelmällimyöntei-nen lapsen tunteiden säätelytaitojen kehitykselle ja lapsi ottaa mallia niin opettajasta kuin vertaisistaankin (Kokkonen 2010, 90–91). Keskusteluaiheita löytyy op-pilaiden arjesta ja ikäviin tilanteisiin voidaan jo varautua käsittelemällä niitä yhdessä. Esimerk-kinä voi olla yksin jääminen, jolloin pohditaan missä tilanteessa näin on tapahtunut, miltä se on tuntunut ja millaisia keinoja lapsilla on kohdata pelkoa aiheuttava tilanne. Lapset kuuntelevat toi-siaan sekä antavat ehdotuksia ja yhdessä sovitaan toimintatapoja turvallisuuden tunnetta uhkaa-viin tilanteisiin. Samalla huomataan, että koemme ja näemme asiat eri tavoin. Tunnetaitojen yh-teydessä mainittiinkin turvataitojen opetteleminen.

”Tunnekasvatuksessa draaman ohella olen käyttänyt monia erilaisia työtapoja: ylei-sin varmaankin keskustelu, pareina, pienryhmissä ja koko ryhmänä… Lapset uskalsi-vat kertoa luokassa vaikeistakin asioista. Tämä oli mahdollista, kun oppilaat saattoi-vat luottaa siihen, kaikki kuuntelisaattoi-vat kunnioittaen eikä kukaan nauranut toisten ko-kemuksille. Ilmapiiri oli avoin ja luottamuksellinen.” 6

Lisäksi kirjoitelmissa nousivat esille myös tietoisuustaidot sekä mindfulness. Harjoitteiden avulla oppilaat saadaan rauhoitettua, kun keskitytään vain hengitykseen. Samalla voidaan myös toistaa itsetuntoa vahvistavia lauseita. Meditaatio sopiikin Rantasen (2011, 325–327) mukaan erittäin hy-vin tunnetaitojen harjoittamiseen tukiessaan muun muassa keskittymiskyvyn kehittymistä sekä tunteiden tunnistamista ja käsittelyä. Voidaan myös puhua itsetuntoon liittyvistä asioista. Saa-tamme olla itsellemme turhan ankaria ja tämän lisäksi voimme joutua toisten arvostelun koh-teeksi. Onkin hyvä suhtautua myötätuntoisesti itseään kohtaan ja olla kannustava muille. Lapsen täytyy osata antaa ensin anteeksi itselleen, ennen kuin voi tehdä niin toiselle (Isokorpi 2004, 18).

Näin vaikeakin keskustelu päätetään onnelliseen loppuun.

”Opetan silloin tällöin myös tietoisuustaitoja oppilailleni. Tuolloin keskitymme hengi-tykseen ja rauhoitamme hyppivät ajatukset. Harjoituksen lopuksi oppilaat toistavat mielessään sanomani lauseet: esim. ”Olen taitava”, ”Opin uusia asioita”, ”Perheeni ja ystäväni pitävät minusta”, ”Olen hyvä tällaisena kuin olen”.” 9

Tutkittavat hyödyntävät myös paljon kirjallisuutta ja eräs mainitsikin kaunokirjallisuuden lukemi-sen oleelliseksi keinoksi ymmärtää muiden ajattelua ja tunnemaailmaa eli kehittää empatiaky-kyä. Myös Nurmi (2013, 133–134) nimeää sadut, kertomukset, piirustukset ja leikit hyväksi väy-läksi tunteiden käsittelyyn. Nurmen mukaan esimerkiksi sarjakuvista lapsi voi konkreettisesti nähdä, kuinka päästään yli vaikeista tunteista ymmärtämällä niiden synnyn syy. Pienemmillä sa-duista voidaan poimia tunteita keskustellen ja isommilla kaunokirjallisuutta analysoidessa voi-daan keskittyä henkilöiden motiiveihin ja tunteisiin. Myös kirjoittaminen mainittiin osana tunne-kasvatusta. Esimerkiksi annettuun tarinaan voidaan pyytää kirjoittamaan jatkoa vaihtaen sen tunnelmaa. Omien tekstien kautta voi kannustaa myös pohtimaan henkilöhahmojen tekojen taustalla vaikuttavia motiiveja ja tunnekokemuksia. Tämän toivottiin tarjoavan edes osalle oival-luksia, vaikka työtapa tuntuikin yläkoululaisista haastavalta. Lisäksi mainittiin kuvataiteen ja lii-kunnan tarjoamat keinot. Erilaiset toiminnalliset keinot, kuten tanssiminen tai maalaaminen ovat yhteydessä psykoemootioihin ja tuottavat näin ollen ihmisestä riippuen erilaisia tunteita (Soisalo 2012, 82). Tunteita ja tunnelmaa voidaan aistia myös videoien kautta, jolloin esimerkiksi nukkete-atteria seuratessa saadaan kokemuksia ja elämyksiä taiteen kautta. Tunnetaitoja ei tarvitse aina liittää osaksi isompaa projektia, vaan niitä voidaan harjoitella yksittäisten harjoitusten ja tehtä-vien kautta esimerkiksi teemoittain.

”Muita käyttämiäni tunnekasvatuksen työtapoja ovat erilaiset kirjoitusharjoitukset, kuvataiteen keinot, liikunnalliset harjoitukset. Tarinat, kirjallisuus ja siitä keskustelu ovat oiva menetelmä myös tunnekasvatuksessa.” 6

”Usein liitän katseluhetkeen tunteisiin tai tunnelmaan liittyviä havainnoimistehtäviä.

Koen, että maailman parhaat nukketeatteriryhmät voivat luokkatunteihin tarjota sellaista katsottavaa, joka voi avartaa lapsen/nuoren tietämystä taidemuodoista, an-taa syvällisen/hauskan/pohdittavan elämyksen ja kipinän omalle tekemiselle.” 10

Opettaja tunnekasvattajana

Tutkittavat korostivat myös opettajan tunneosaamisen tärkeyttä. Talibin (2002, 58–59) mukaan opettajan ammatti edellyttää omaa tunneosaamista sekä tietoisuutta syrjään työnnetyistä ongel-mista, sillä koulussa joudutaan kohtamaan stressaavia tilanteita ja konflikteja. Tunnekasvatusta voidaan pitää myös koulun aikuisten kesken tai siihen voi perehtyä itsenäisesti esimerkiksi taide-kasvatuksen kautta. Joka tapauksessa opettajan kannattaisi harjoittaa myös omia tunnetaitojaan ja tiedostaa omat vahvuutensa ja heikkoutensa tunnetaitojen opettajana. Rantanen (2011, 65) muistuttaakin, että tunteiden lisäksi niiden käsittelytavatkin tarttuvat. Opettaja ja koulun muu henkilökunta näyttävät kuitenkin oppilaille mallia vuorovaikutustilanteissa toimimisesta, tuntei-den säätelystä sekä tunteista puhumisesta (Kokkonen 2010, 108).