6. ANALYYSI
6.4. Elämäntavat
6.4.1. Kohtuus
Kohtuus-kertomustyypissä neuvotellaan siitä, millaisia elämäntapoja pitäisi noudattaa. Vastakkain asettuvat tiukka terveyskuri ja ”epäterveellinen” elämä. Nämä molemmat näyttäytyvät kertomuksissa huonoina vaihtoehtoina. Sen sijaan haastateltavat kertovat pyrkivänsä kohtuuteen.
Kohtuullisuus näyttäytyy kuitenkin monissa kertomuksissa vaikeasti määriteltävänä ja saavutettavana tavoitteena. Toisaalta halutaan elää ”terveellisesti”, mutta toisaalta opetellaan olemaan armollisia itseään kohtaan. Neuvotellessaan kohtuullisuudesta haastateltavat käyvät vuoropuhelua suhteessa itseensä, terveydenhuoltoon ja yhteiskunnan normeihin.
Näytteessä 7. Sointu neuvottelee kohtuudesta ja ottaa samalla kantaa diabeteshoitajien toimintaan.
Näyte 7.
H: Kyllä. Tota entäs sitten elämä sen jälkeen kun se diabetes oli todettu niin mitä ajatuksia ja uusia asioita siihen
1
vaiheeseen liitty?
2 3
S: No se on hirveetä opettelua. Se on tosi paljon sen uuden elämän opettelua. Uuenlaisten asioitten. Mut se että
4
siellä Työterveyshuollossa oli aivan käsittämättömän hyvä diabeteshoitaja, ihan siis kerta kaikkiaan loistava. Et
5
kun mä menin ensimmäistä kertaa sen luokse niin se vaan sano että onneks olkoon, tässä geenilotossa sä oot
6
voittannu. Ja mun mielestä se oli ((haastateltava liikuttuu)) yks hienoimmista asioista mitä voi sanoa siinä
7
vaiheessa. Että syyllisyyttä ei saa tuntea. Et se on nyt vaan sulla. ((Haastateltava vetää henkeä ja ääni muuttuu
8
kirkkaammaksi)) Mutta sitten mä oon vaan yrittäny oppia, ensin mä opettelin ruokarytmin. Ehkä mä osaan sen
9
nytte. Vähän huonosti, mutta aika aika paljon paremmin, mitä sillon ja sitten mä oon opetellu niitä hyviä rasvoja
10
käyttämään, enempi kuitua lissäämään, semmonen harrastus mulla on ollu. Ja tota nyt sitte oon, vähentäny sitä
11
sokerin syöntiä. Kasviksia oon lisänny joo, se alko ihan heti se kasvisten lisääminen. Tokihan mä oon lemmikin
12
kans liikkunu tähänkin mennessä. Mut nyt oon tosiaan alottanu ton punttisalin ja sitten ton et käydään pidempiä
13
lenkkejä lemmikin kanssa. Et sekin on tuonu sitä. Mut tää on tämmöstä, vähitellen. Mä oon aatellu että mä yritän,
14
mä oon sitä mieltä että mulla menee uuden asian opetteluun kaheksan viikkoa. Että mielellään sitten tekee silleen
15
et ottaa sen kaheksan viikkoa sille yhelle asialle. Ja sitte seuraavan, et sitten ku se on jo sillai siellä, niissä
16
aivokäämeissä se asia niin tota sitten ottaa vasta sen seuraavan uuen asian siihen ja opettelee. Mut toki paljon on
17
tullu takapakkeja, monenlaisia asioita. Sitte huomaa kyllä siitä omasta olosta että, todellakin että nyt ei syö hyvin.
18
Et se väsy tulee heti. Kyllä se palaute on kohtalaisen nopia.
19 20
H: Kyllä. Eli monenlaisia uusia taitoja on pitäny opetella.
21 22
S: Siis tosi paljon monenlaista. Mut ennen kaikkea sitä että pitää sillai armollisesti itellee että tää ei oo mikään
23
kuuri vaan tää on tätä. Et sillee pittää ellää et se tuntuu elämisen arvoselta. Ettei sillee että nään näläkää ja
24
laukkaan tuolla mehtässä ja oon niinkun pakkasen raiskaama puolukan naru. Että siihen mä en pyri, todellakkaan.
25
Mut siis Toinen diabeteshoitaja niin sehän on semmonen, että tähän pitää pyrkiä. Et se ei taas kohtele sillai
26
armollisesti yhtään. Se on pantu vastaamaan siitä asiasta, mä ymmärrän sen hirveen hyvin. Mut sitten että kun mä
27
viimeks kävin, meillä meni paljon paremmin kun se ensimmäinen kerta mut nyt kun mä kävin sen luona nyt tässä,
28
niin meillä oli aiheena lautaskoko. Mikä sinänsä oli hirveen fiksu aihe. Et mä otan tämänkin harrastuksen mut et
29
H: Niin. Semmosta suhteellisuuden tajua toivois.
36 37
S: Niin joo semmosta. Siellä Työterveyshuollossa taas se on siis hirvittävän ihana ihminen. Että se on kerta
38
kaikkisen niinkun. Ja sitten se tosi niinkun sillain et nyt alotettaan tästä. Ja sul on vuosi aikaa opetella nämä asiat
39
ja sitten ruetaan siirtyy etteenpäin että se on siis, semmosta sen ohjauksen pitäis aina olla.
40
Näytteen alussa haastattelija pyytää Sointua kertomaan ajatuksistaan ja elämäänsä tulleista uusista asioista diabetesdiagnoosin saamisen jälkeen. Sointu on jo aiemmin haastattelussa kertonut diabeteksen aiheuttaneen muutoksia hänen elämässään ja haastattelija ohjaa häntä kertomaan niistä lisää. Sointu luonnehtii diagnoosin saamisen jälkeistä aikaa sanoilla ”uuden elämän opettelua” (r.
4). ”Uudella elämällä” (r. 4) Sointu tarkoittaa elämäntapoja, joita hän on opetellut noudattamaan,
kuten ”ruokarytmiä” (r. 9) ja liikunnan lisäämistä. Kertomuksessa Sointu neuvottelee siitä, millainen muutos on hyvä ja toivottava. Vaikka kertomuksen aiheena on muutos, minän muutoksen ja jatkuvuuden dilemma ei kuitenkaan ole kertomuksessa merkittävimmässä asemassa. Sen sijaan minän vertaaminen muihin ihmisiin on kertomuksessa keskeinen. Neuvottelu hyvästä muutoksesta rakentuu kertomuksessa esiintyvien kahden diabeteshoitajan ympärille. Sointu rakentaa omaa suhtautumistaan samaistumalla toiseen ja tekemällä eroa toiseen diabeteshoitajaan. Samalla Soinnulle rakentuu vahva toimijuus oman elämäntapamuutoksensa tekijänä ja sen suunnan ja tahdin määrittelijänä.
Sointu positioi Työterveyshuollossa kohtaamansa hoitajan ”käsittämättömän hyväksi diabeteshoitajaksi” (r. 5). Hän on ”kerta kaikkiaan loistava” (r. 5), koska hän ohjaa potilasta rauhalliseen elämäntapamuutokseen. Myös diabeteshoitajan hyväksyvä suhtautuminen sairastumiseen näyttäytyy Soinnun kertomuksessa tärkeänä. Sointu kertoo diabeteshoitajan sanoneen, että ”syyllisyyttä ei saa tuntea” (r. 8) ja onnitelleen häntä ”geenilotossa voittamisesta” (r.
6–7). Sointu kannattaa diabeteshoitajan näkemystä sanomalla ”se oli yksi hienoimmista asioista mitä voi sanoa siinä vaiheessa” (r. 7–8). Sointu samaistuu Työterveyshuollon diabeteshoitajaan kertoessaan omista ajatuksistaan elämäntapamuutoksesta. Hän kertoo opetelleensa asioita ”vähitellen” (r. 14) ja ”armollisesti itelleen” (r. 23).
Kertomuksen Toinen diabeteshoitaja positioidaan vastakohdaksi Työterveyshuollon diabeteshoitajalle. Sointu kertoo, että ” se ei taas niinkun kohtele sillai armollisesti yhtään” (r. 26–
27). Sointu havainnollistaa Toisen diabeteshoitajan näkemyksiä kertomalla esimerkin, jossa diabeteshoitaja kauhistelee ”mamman” (r. 31) puuroannosta. Esimerkin avulla Sointu osoittaa, että hoitaja ”ei ymmärrä sitä mikä se diabeetikon arki on” (r. 33). Sointu tekee eroa diabeteshoitajan jyrkkiin näkemyksiin värikkään kielikuvan avulla. Hän kertoo ettei ”todellakaan pyri” (r. 25) siihen, että ”nään näläkää ja laukkaan tuolla mehtässä ja oon niinkun pakkasen raiskaama puolukan naru”
(r. 24–25).
Soinnun kertomuksessa rakentuu siis kaksi vaihtoehtoista elämäntapamuutoksen mallitarinaa. Kaksi eri tavoin suhtautuvaa diabeteshoitajaa näyttäytyvät kertomuksessa näiden eri vaihtoehtojen symboleina. Työterveyshuollon diabeteshoitaja edustaa ”armollista” (r. 23) suhtautumista, johon kuuluu ”elämisen arvoinen elämä” (r. 24), ”ei syyllisyyttä” (r. 8), elämäntapoihin suhtautuminen ”harrastuksena” (r. 11), ”vähitellen” (r. 14) eteneminen, ymmärrys oppimisen realiteeteista ja pyrkimys elämäntapamuutoksen pysyvyyteen. Toinen diabeteshoitaja edustaa
kertomuksessa ymmärtämättömyyttä arjen realiteeteista, syömisen tiukkaa rajoittamista ja armottomuutta.
Elämäntapamuutos itsessään näyttäytyy kertomuksessa hyvän terveyskansalaisen tavoitteena.
Vaikka Sointu vastustaa elämäntapamuutoksen tekemistä tiukan kurin kautta, hän kuitenkin määrittelee omaa osaamistaan sanoilla ”huonosti” (r. 10) tai ”paremmin” (r. 10).
Elämäntapamuutoksessa edistyminen näyttäytyy hyvänä asiana ja edistymättömyys ”takapakkina”
(r. 18), josta saa ”nopean palautteen” (r. 19) kun ”tulee väsy” (r. 19), koska ”ei syö hyvin” (r. 18).
Soinnun kertomuksessa kohtuullinen ”terveellisten” elämäntapojen noudattaminen määrittyy siis tavoiteltavaksi, ”armoton” (r. 26–27) elämäntapamuutos vastustettavaksi ja ”epäterveelliset”
elämäntavat vältettäviksi. Tämä asetelma yhdistää kaikkia haastatteluaineistossa esiintyviä kohtuuskertomuksia.