Ja
erinomaisen viehättävän muodonhan se meidän muutoinkin viehättävä kau-punkimme saapikin, kunnuo sen kauniis-ti kaareilevatpääkadut saavat tuommoi-setmahtavatlumikujanteet kaunistuksek-seen.Kolnie niilläon sittenpääkadullaho-tua: yksi keskitse -se on ainoa poikkika-duilla-niin korkealla, että melkein kuor-manpäällä istuessaannoiden vierellä ole-vainpalatsien harjojenyli voi
kurkistella,
kaksi muuta molemmin puolin pitkin sei-nämyksiä niin kapeina että vaikkapohja alla onkin niin viettävänkiperä jakupera ja useimmiten niljakka kuinankerias,
niin ei siinä kuitenkaan tarvitse pelätä kaatuvansa juuri puolelle jos täiselle-kään.
Ja
entä sitä vaarumista ja suloistakeinumista, jonka kyllä tuntee ainakin ruumiinsa alemmissaosissa, jos nimittäin pistäisipäähän noin niinkuin vähän
hu-vikseen taikka vaikkapa tarpeenkin vaati-muksesta ‘voska/la’ ajellapitkin
kattiloi-tamme. Eikö se ole suloista nautintoa
se-kin! Ihan luulisi meren aalloilla liikku-vansa.
Osa Eskon’pakinasta RaumanLehdessä 18.2.1902 Periraumalaiseksi tunnustautunut ja tunnustet-tu Hj. Nortamo muisteli
1910-luvulla
haikeasti vanhaa Raumaa, sen mutkikkaita katuja,um-pisokkeloita, keväinä ja syksyintulvivaa Kiturän-niä sekä Vanhankirkkokadun lammikoita, aikaa
jolloin“lehmättäydessävapaudessaan saivat
pi-tää katujen ruohokasvillisuuden kurissa ja he-voslaumat pikku poikien seuraamina täyttä
laukkaasiirtyivät läpi kaupungin itäisiltä laidun-mailta läntisille japäinvastoin”.1 Aikalaiset eivät mieltäneet mutkikkaitakatuja jaumpikujia idyl-lin osiksi. Kuoppaiset, milloin kuraiset tai lumi-sen liukkaat, kapeat japimeät kadut olivat päin-vastoin jatkuvienvalitusten aiheena.
Eläinten kulku kaduilla oli helpoiten
pois-tettava valituksen aihe, joskin moni yhtyi erään valtuutetun ajatukseeneläimistäLuojan luomina javapaina. Lehmi- ja muunkarjan kul-ku kaduilla herätti hiljalleenyleistyvää närkäs-tystä. Lääkärit valittivat kaduille jääneen lan-nan ja virtsan tuottamia hajuhaittoja. Moni muu säikkyi kapeilla kaduilla vauhkoina juok-sevia eläimiä. Asiasta keskusteltiin usein,
mut-tavaltuusmiesten ja maistraatin ajatukset kul-kivat eri teitä. Maistraatti tarkasteli asiaa järjes-tyskysymyksenä ja vaati laidunmaiden aitaa-mista uudelleen - aidat oli poistettu keväällä
1883-2 Valtuusmiehetvieroivat menoja aiheut-tavia toimia jasiirsivätratkaisuja vuodesta toi-seen. Heihin eivät vaikuttaneetmaistraatin
kir-jeet, eivätsanomalehden ironisetpakinat.
Vas-ta kuvernöörin tiukkasanainenkysely sai
val-tuuston syksyllä 1887 pohtimaan asiaa. Tulok-sena oli maistraatin voitto jalaidunmaiden
ai-taaminen,3
Valot olivat ilmaantuneet Rauman kaduille kauan ennen Nortamon syntymää. 1800-luvun puolivälin aikoihin pimeydessä loisti nelisen-kymmentä lyhtyä. Suuri osa valaisi yksityisten talojen portteja. Kaupunginlyhtyjäolivähän, ja niiden ylläpito synnytti kiistoja. Oliko kustan-nukset katettava kaupunginkassan varoin vai
RaumanLehti valitteli 1800-luvun lopulla katukilpien puuttumisen jatalojen oudon numeroinnin synnyt-tämiä hankaluuksia. Miten vieras voi löytää vaikkapa talon 129:10? Huolenaiheetmuuttuivat,kun
katukil-vet oli muutettava vuosisadan lopulla kolmikielisiksi. Käytäntö herätti arvostelua. Ensin kyseltiin, miksi kylteissä oli yksi täysin vieras kieli -ruotsi. Suurtavaltakuntaa yhtenäistämään pyrkivänVenäjänkielestä tuli sittemminvähintään yhtä suuri ongelma. Rauman katukilvetpäätettiin uusiasuurlakon jälkeisinä in-nostuksen päivinä. Talojenseiniin kiinnitettiin Snellmanin päivänä 1906 pelkästään suomenkieliset
kil-vet. Ne olikuitenkin muutettavavuonna 1912 jälleen kolmikielisiksi niin, ettäylinnä olivenäjä, keskellä suomi jaalinnaruotsi. Kuvassa on Tullikadun nykyisen Kauppakadun - jaPappilankadun kulmatalo ja senkyltit.Rauman museonkokoelmat.
asukkailta kannetuin maksuin?
Jälkimmäinen
tapa oli valtuusmiesten mielestä oikeudenmu-kaisin, muttatoki niin ettähenkikirjoitetut mie-het maksoivat kaksi kertaa enemmän kuin
nai-set. Henkilölukuun sidottu maksurasitti eniten suuria jaköyhiä, enimmäkseen äänioikeudetto-mia perheitä jaherättivastarintaa. Merimiesten nimissä laadittu valitus oli kuitenkin myöhässä
ja jäi sitenhuomiotta.4
Kaupunki myi valaistuksen alhaisimman tarjouksen esittäneille jaedellytti urakan saa-neilta lyhtyjen puhdistamista jahyvien kyntti-löiden hankkimista. Maksetut korvaukset eivät kattaneet lyhtyjen viikoittaisten pesujen
kus-tannuksia. Mustuneiden lyhtyjen niukka valo piti kulkijan kadulla mutta ei auttanut häntä kuoppien javesilammikoiden ohi. Pimeyteen työlääntyneet yhtyivät pian vaatimaan uuden-aikaisia ‘petruuleumilamppuja’. Valtuutetut Lehtinen, Söderlund jaGrönberg ostivat omin lupinsa kaksikymmentä lamppua. Näiden omavaltaisuutta nuriseva valtuusto hyväksyi
oston syksyllä 1880 jahankki pian uusia lamp-puja.Raumalla olikinsyksyllä 1886jo46öljy- ja
18 kynttilälyhtyä.5
Raumalaiset olivat hädin tuskin ennättäneet tottua uusiin öljylamppuihin, kun suurkau-pungeista alkoi kantautua tietoja sähkövalon
tehokkuudesta. Rahatoimikamari totesi sähkön edut mutta korosti katuvalon parantamisen ja sähkölaitoksen kiinteää yhteyttä: sähkölamput
tuotiin kaduille, jahkakaupunkiin on ensin
pe-rustettu oma sähkölaitos.6 Lamput syttyivät syyskuunalussavuonna 1900mutta eivät voitta-neet heti raumalaisten suosiota. Nyt ne vasta verot nousevat, arvelivat monet. Entäpä sitten kaduille pystytetyt pylväät? Ne eivät sopineet kaupunginkapeille, väärän vänkyröillekaduille.
Entä mitenlamput kestäisivät talvenpakkaset ja
lumipyryt sekäpahankuristen vekarainilkityöt?
Keskusteluissa virisi yhä uusia kysymyksiä ja epäilyksiä.’
Sähkövalo ei täyttänyt odotuksia. Se oli epävarmaa, lamput paloivat tänään tässä ja huomenna tuolla. Syynä oli sähkölaitoksen pienuus, muttaasenteisiin vaikuttiyhtä paljon pimeän muuttuminen sähkön tultua entistä synkemmäksi. Ihmiset näyttävät odottaneen koko kaupungin kirkastumista, jakun näin ei käynyt, pettymys olisuuri javalituksetkatujen pimeydestä kärjekkäitä. Satamaan vievän tien pimeys kävi täysin sietämättömäksi. Yhtä pa-halta alkoi tuntua aamun jaillan pimeys.Kun valotsytytettiin syyskuunpuolivälissähämärän tihentyessä ja sammutettiin tuntia ennen puol-tayötä, monikaipasi useampia valaistuja
tunte-ja. Entä miksi kadut valaistiin vain huhtikuun alkuun saakka? Valitukset johtivat valaistun ajan pidentämiseen. Vuonna 1912 katuvalot paloivat puoleenyöhön koko toukokuun ajan;
syksystä
1914
lähtien valot oli tarkoitus pitää päällä aina aamunkoittoon saakka, mutta sotasotki suunnitelmat.8
Pimeyden lisäksikaupunkilaiset valittivat ka-tujen lokaa ja likaa. Kadut peittyivät syksyisin paksuun mutavelliin jamuuttuivatkeväällä vuo-laiksi puroiksi. Valittajat vaativat parannuksia,
mutta kaupunki oli voimaton. Katujen ylläpito oli tontinomistajien velvollisuus. Lainsäätäjä otti kadut huomioonvasta vuonna
1896
ja jätti niiden hoidon kaupungin ja tontinomistajien sopimuksesta riippuvaksi.9 Raumalla oli tosin vuodesta 1881 lähtien pyritty siirtämään kadutkaupungin vastuulle, mutta koska rakennusjär-jestystä ei muutettu, rasitukset jäivät ennal-leen.10 Ratkaisuun päästiin vasta vuonna 1893, kunkaupunki otti huolekseenkatujen laskemi-sen mukulakivin. Urakka annettiin venäläisille, koska heidän ammattitaitonsa oli paras: he
oli-vatkivenneet Pietarin kadut niin, ettei niitä tar-vinnut uusiavuosikymmeniin.11
Katujen kiveäminen jatkuiseuraavina vuosi-na. Torit japääkadut oli kivetty vuoteen
1903
mennessä, mutta ongelmat eivät hävinneet. Si-vukadut olivat edelleen laskematta. Pahimmin loan peitossa olivat kaupungin eteläiset, köy-hän kansan asuttamat kadut. Koululaiset eivät päässeet kuivin jaloinkouluun. Loka kulkeutui sielläjalkineidenmukana asuntoihinjaheikensi niiden ennestäänkin huonoasiisteyttä.12
Katujen kiveäminen antoi Raumalle suur-kaupungin leiman:pääkaduilla kaikui hevoskär-ryjen ääni ja askelten kopina. Kaupunkiin tuli
uusiaääniä, mutta aikaamyöden myös ärsyttä-viätunnelmia. Mukulakivikaduteivät olleetkaan ikuisia;rankkasateet jakevään tulvavedet huuh-toivat kivien välissä olevan aineksen.Kun liiken-nekasvoi jakaduille tuli polkupyöriä,kukaan ei enää muistellutmukulakivikatujen hyviä puolia Polkupyöräilijät ajattelivat väristyksin pomppui-siakatuja, jakatuvarren asukkaat moittivat mu-kulakivillä ajavia rauhan rikkojiksi. “Suurkau-pungeissa puhutaan katumelun vähentämises-tä ja pikkukaupunkien idyllistä. Tulkaa tänne kuuntelemaan vaikkapa Tullikadulle!”.13
Talonomistajien oli huolehdittava katujen puhtaudesta. Mutta kun kukin meni luutineen kadulle, milloin hänelle parhaiten sopi, osa
keskipäivällä, osa aamulla ja osa iltapäivän
tun-teina, sakeat pölypilvet tunkeutuivat aina kul-kijoiden silmiin ja haittasivat hengitystä. Päät-täjät lukivat kaupungin sanomalehden
julkai-sematvalitukset jalaativat selkeät säännöt: ka-dut oli lakaistava joko aamutuimaan, ennen kello kahdeksaa, tai iltapäivällä kello kolmen jälkeen.Keväällä 1910 kaupunkilaisille annet-tiin ohjeet katujen lakaisemisesta vähintään kolmasti viikossa.14
Kaupungitolivatainavuoteen 1808saakka kantaneet maatullia kaikista maalta kaupunkiin tuoduista tava-roista.Käytäntö edellytti tulliaidan rakentamista ja erityisentullihuoneenpystyttämistäkaupungin rajalle.
Raumalla oliperinteisesti Turun ja Porin tulli. Nimitykset säilyivät maatullin päättymisen jälkeen vuosi-kymmenestä toiseen. Yhtä selvää oli, ettäkaupunkiin johtavilleteille jäivät sen jamaaseudun erottavat veräjät.Raumalla oli 1880-luvulla neljäveräjää, Turun ja Porin tullin,Tarvonsaaren javanhansataman ve-räjä. Niiden avaaminen javartiointi annettiin halvimman maksun vaatineelle. Vartija ei saanut pyytää
mat-kustavilta palkkioita, mutta jos joku hänellesemmoistapyytämättä tarjoaa, saa hän silloin lahjan vastaan-ottaa'. Rauman museon kokoelmat.