Kirjallisuuspalkintojen kohdentuminen

Kaikkia kirjallisuuspalkintoja ei myönnetä palkitsemaan vuoden parhaaksi miellet-tyä teosta, vaan palkintoja kohdennetaan laajemmin. Selvennän kuviossa 4 kirjalli-suuspalkintojen kohdentumista sen mukaan, jaetaanko niitä yksittäiselle teokselle vai ovatko ne enemmänkin kirjalliseen tuotantoon suunnattuja, eräänlaisia elämäntyö-palkintoja²⁹³. Tuotanto-ryhmään kuuluvat tarkastelussa myös niin sanotut ammatti-palkinnot, jollaisena voi pitää vaikka kääntäjän työstä jaettuja palkintoja silloin, kun ne on kohdistettu henkilölle eikä palkitsemaan jostakin tietystä käännösteoksesta.²⁹⁴

290 Sevänen 1998, 24; Karkama 1998, 182.

291 Linko 2001, 57.

292 Vaarala 2018.

293 Kaikista tutkittavista kirjallisuuspalkinnoista ei ole saatu tietoa siitä, millaiselle kirjallisuudelle palkintoa myönnetään (N = 4). Tiedot puuttuvat tai ovat puutteellisia seuraavien palkintojen osalta: Paul Werner Lybec kin palkinto, Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto, Svenska litteratursällskapet i Fin-landin kirjallisuuspalkinto ja Tammen kirjallisuuspalkinto.

294 Arto Lindholm on kirjallisuuspalkintoja käsitellessään jakanut palkinnot kauno- ja tietokirjallisuuden lisäksi ”kirjallinen elämä”-ryhmään. Tähän hän on sisällyttänyt ”sellaiset palkinnot, joita ei varsinaisesti ole myönnetty millekään kirjalle tai kirjailijalle. Varsin monet yhteisöt ovat halunneet palkita kirjallisen elämän edistyk-sellisiä tai muuten merkittäviä edustajia, kuten kääntäjiä, tutkijoita, kustantajia, kriitikoita tai kirjastotyöntekijöitä”.

Lisäksi Lindholm hyödyntää jaottelussaan ryhmää ”muut palkinnot”, johon hän on luokitellut esimerkiksi koululaisten kirjoituskilpailut. Lindholm 2002, 49–50.

78

Kuvio 4. Kirjallisuuspalkintojen kohdentuminen (N = 97).

Kuvio osoittaa, että yli puolet (55 %) suomalaisista kirjallisuuspalkinnoista on suunnattu nimenomaan palkitsemaan jonkin teoksen. Luku kuvaa maassa julkaistavan kirjallisuuden nimikkeiden määrällistä kasvua. Kun kirjallisuutta julkaistaan koko ajan enemmän, myös palkitsemisen arvoista kirjallisuutta katsotaan olevan enemmän. Vielä ensimmäisten kirjallisuuspalkintojen kohdalla palkintojen myöntäminen perustui myös siihen, onnistutaanko ylipäätään löytämään riittävän kelvollisiksi katsottuja kirjoja²⁹⁵. Kolmannes (32 %) jaettavista palkinnoista on tuotantoon kohdistuvia. Jonkin verran (8 %) jaetaan myös palkintoja, joiden kautta voidaan palkita joko yksittäinen, onnistuneeksi katsottu teos tai kirjailijan elämäntyö. Esimerkiksi Gummerus Kustannus Oy:n Kalle Päätalo -palkintoa jaetaan joko lupaavalle esikoiskirjailijalle (esikoisteos) tai kirjallisesta läpimurrosta (tuotanto, joka useimmiten on noteerattu myös ulkomailla). Omaksi ryhmäkseen ”Muu”-luokkaan on kategorisoitu ainoastaan Noormarkku-palkinto (1 %)., jonka jakamisala ei sijoitu teoksiin tai tuotantoon. Kyseinen palkinto on myönnetty kunnalle, joka käyttää vähiten kirjastomäärärahoja asiakasta kohden.

Tuotantopalkinnoista voisi käyttää myös tunnustuspalkinto-nimeä, jota esimerkiksi Erkki Sevänen on hyödyntänyt itsenäistyneen Suomen alkuvuosikymmenten kirjallisuuspalkintojen analysoimisessa. Hän korostaa termillä palkintojen tunnustuksenomaisuutta ja sitä, että niitä ”voidaan pitää kiistattomina julkisen arvostuksen osoittimina. Tunnustuspalkinnoista osallisiksi päässeet kirjailijat

Kuvio 4. Kirjallisuuspalkintojen kohdentuminen (N = 97).

Kuvio osoittaa, että yli puolet (55 %) suomalaisista kirjallisuuspalkinnoista on suun-nattu nimenomaan palkitsemaan jonkin teoksen. Luku kuvaa maassa julkaistavan kirjallisuuden nimikkeiden määrällistä kasvua. Kun kirjallisuutta julkaistaan koko ajan enemmän, myös palkitsemisen arvoista kirjallisuutta katsotaan olevan enem-män. Vielä ensimmäisten kirjallisuuspalkintojen kohdalla palkintojen myöntäminen perustui myös siihen, onnistutaanko ylipäätään löytämään riittävän kelvollisiksi kat-sottuja kirjoja²⁹⁵. Kolmannes (32 %) jaettavista palkinnoista on tuotantoon kohdistuvia.

Jonkin verran (8 %) jaetaan myös palkintoja, joiden kautta voidaan palkita joko yksit-täinen, onnistuneeksi katsottu teos tai kirjailijan elämäntyö. Esimerkiksi Gummerus Kustannus Oy:n Kalle Päätalo -palkintoa jaetaan joko lupaavalle esikoiskirjailijalle (esikoisteos) tai kirjallisesta läpimurrosta (tuotanto, joka useimmiten on noteerattu myös ulkomailla). Omaksi ryhmäkseen ”Muu”-luokkaan on kategorisoitu ainoas-taan Noormarkku-palkinto (1 %), jonka jakamisala ei sijoitu teoksiin tai tuotantoon.

Kyseinen palkinto on myönnetty kunnalle, joka käyttää vähiten kirjastomäärärahoja asiakasta kohden.

Tuotantopalkinnoista voisi käyttää myös tunnustuspalkinto-nimeä, jota esimer-kiksi Erkki Sevänen on hyödyntänyt itsenäistyneen Suomen alkuvuosikymmenten kirjallisuuspalkintojen analysoimisessa. Hän korostaa termillä palkintojen tunnustuk-senomaisuutta ja sitä, että niitä ”voidaan pitää kiistattomina julkisen arvostuksen osoittimi-na. Tunnustuspalkinnoista osallisiksi päässeet kirjailijat näyttävät nauttineen palkintolauta-kunnissa poikkeuksellisen suurta arvostusta”²⁹⁶. Myös Kai Häggman on esittänyt Aleksis Kiven palkinnon kohdalla, että palkinnosta muodostui aikakautensa tärkein

kirjalli-295 Häggman 2012, 195, 200.

296 Sevänen 1994a, 335, 338.

30942067_UEF_Vaitoskirja_No_186_Terhi_Leppaaho_(Nikolainen)_Yhka_sisus_18_11_19.indd 78 21.11.2018 7.49.15

suuspalkinto sen vuoksi, että varsinkin kirjallisuusinstituution sisällä arvostettiin sitä, että palkinto kohdentui nimenomaan tuotantoon²⁹⁷. Tämä pitää varmasti paikkaansa myös myöhempien vuosikymmenten palkinnoissa, koska teoskohtaiset palkinnot ovat ainoastaan yksittäiseen tuotannon osaan kohdentuvia, kun taas kirjallinen tuo-tanto perustuu laajempaan elämäntyöhön, jossa kirjailija suhteutetaan laajemmin osaksi kirjallisuusinstituutiota. Tuotantoon koskevien kirjallisuuspalkintojen koh-dalla saatetaan pohtia hyvin laajasti kirjailijan asemaa osana kirjallisuusinstituutiota:

”Taustalla voi myös olla sellaisia tekijöitä, jotka jotenkin arvottaa myös sitä et... palkin-non saaja, ei suinkaan aina, mutta silloin tällöin, niin... sellaset henkilöt – esim. liiton tunnustuspalkinnot vaik se on urasta – mut voi olla, et siinä taustalla vois vaikuttaa sellaset tekijät, et jos henkilö on ollut aktiivinen myös kirjailijoitten asioitten edistä-misessä. On siis tehnyt, on ollut liiton – ei välttämättä edes liiton – toiminnassa, mut on tehnyt jotain sellasta, ikään kuin yhteiseksi hyväksi. On toiminut vaikka pitkään kirjallisuustoimikunnassa tai opettaa paljon tai toimii verkostomaisesti sillai et tukee paljon kollegoja. Vaikka se ei tapahtuis niinkään instituution kautta, mutta rohkasee ja auttaa vaikka nuoria kirjailijoita tai toimii paljon muitten ateljeekriitikkojen tai minkä hyvänsä... Siis et on myös kollegana semmonen, et on auttanut muita. Niin sillä voi olla merkitystä myös siinä vaiheessa, kun keskustellaan siitä. Et se ei oo pelkästään puhtaasti se kirjallinen tuotanto, vaan se on se henkilö, miten hän on siinä kirjallisessa...

tavallaan kollegakentässä on tehnyt sitten muitten hyväksi asioita. Et sellaset vaikuttaa.

Et sellanen ikään kuin hyvän kollegan ja hyvän työtoverin tai sellasen tunnusmerkistöä voi myös olla.”²⁹⁸

Merkittävimmät kirjalliseen tuotantoon kohdentuvat palkinnot saattavat myös he-rättää affektiivisia reaktioita kirjailijakunnan sisällä, sillä tämän tyyppiset palkinnot koetaan teoskohtaisia palkintoja enemmän nimenomaisesti arvostuksen osoittajina ja julkisina tunnustuksina hyvästä tehdystä työstä:

”Valtaosaltaan ja voittopuolisesti meidän [Suomen tietokirjailijat ry:n] jäsenet osaa olla iloisia näiden palkittavien puolesta, mutta kyllä – pakko sanoa – on joitakin henkilöitä, jotka ovat jotenkin kauhean katkeria siitä, että he eivät ole saaneet palkintoa tai haluaisi-vat toisen palkinnon. Kyse on pienestä joukosta, mutta että se on vähän kiusallinenkin...

ikään kuin että ollaan kateellisia siitä, että nyt joku on saanut palkinnon, mutta itse ei ole saanut palkintoa. […] Se on ihan yhteydenottoja, lähinnä muhun ja puheenjohta-jaan. Ja niitä on sitten koitettu diplomaattisesti hoitaa, mutta välillä se diplomatiakaan ei oikein auta, koska jos ihminen kokee, että häntä on kohdeltu väärin – hänen omasta mielestään... Ja sitten toisaalta ei tämä yhdistys voi... ne on asianperusteluja, joilla niitä palkintoja jaetaan.”²⁹⁹

Kirjailijan tuotantoon koskevien palkintojen katsotaan eroavan teoskohtaisista pal-kinnoista siinä, että ne kohdistetaan niin eri tavoin. Tämän voi katsoa olevan myös jakajatahon ideologiaankin sopiva ratkaisu, kuten lähinnä kirjalliseen tuotantoon koh-distuvia palkintoja jakavan Suomen Kirjailijaliiton tapauksessa:

297 Häggman 2012, 421.

298 Suvi Oinosen haastattelu, Helsinki 12.3.2018.

299 Jukka-Pekka Pietiläisen haastattelu, Helsinki 14.2.018.

80

”Kun kaupallisista näkökulmista tehdyt palkinnot on vähän erityyppisiä. Kun tässä ei tarvii miettiä sitä, vaan voi sitten... Kriteerit on hyvin toisenlaiset. Ei se oo hyvä tai paha tai huono tai mitään. Mut voi sit ikään kuin poistaa sen kaupallisuuden siitä, niistä kriteereistä kokonaan. […] Mutta ehkä se yksittäisten teosten palkitseminen...

Se ei vaan istu meidän toimintaperiaatteeseen kunnolla.”³⁰⁰

Kuvio 5 esittelee myönnettävien kirjallisuuspalkintojen suuntautumista kaunokirjal-lisuuteen ja tietokirjalkaunokirjal-lisuuteen. Kuvioon on tilastoitu palkinnot, joita jaetaan koko kirjallisuuden kentän alalla, eikä näin ollen pelkästään kaunokirjallisille teoksille.

Kyseeseen tulevat siis palkinnot, jotka voidaan jakaa sekä kirjalliselle teokselle että kirjallisesta elämäntyöstä. Tarkastelusta puuttuvat palkinnot, joiden jakamisesta tieto- tai kaunokirjallisuuden alalle ei ole tietoa tai niiden jakamisala liittyy johonkin muu-hun kirjallisuusinstituution toimintaan³⁰¹. Tarkastelussa on huomioitu myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkinnot.³⁰²

Kuvio 5. Kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden osuudet myönnettävistä kirjallisuuspalkin-noista (N = 97).

Kirjallisuuden jakaminen kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen on hyvin perinteinen jaottelu. Tietokirjallisuuden piirissä on hyvin monenlaista kirjallisuutta, ja siihen voidaan luokitella eri tyyppisiä teoksia aina eri alojen tietokirjoista ja oppikirjoista matkaoppaisiin ja harrastekirjoihin.³⁰³ Toisaalta on teoksia, joiden luokittelu ylipäätään kaunokirjallisuuteen tai tietokirjallisuuteen kuuluvaksi on hankalaa. Esimerkkejä tällaisesta kirjallisuudesta tarjoavat muun muassa elämäkerrat, esseet tai muistelemat. Ratkaisua tähän jaotteluun on haettu esimerkiksi noudattamalla vakiintuneita kirjastoluokituksia tai lähtemällä liikkeelle lukemisen tavasta: tietokirjallisuutta on se kirjallisuus, jota luetaan tietokirjana.³⁰⁴ Sinänsä edellä mainitut asiat eivät muodostu tämän tarkastelun kannalta ongelmalliseksi, koska olen käyttänyt luokitteluni pohjalla palkintojen myöntäjätahojen perusteita palkinnon jakamisalasta.

Kuvio osoittaa, että lähes puolet (46 %) Suomessa myönnettävistä kirjallisuuden palkinnoista on palkintoja kaunokirjallisuudelle. Tietokirjallisuuden osuus jaettavista palkinnoista on viidennes (21 %). Näin ollen ei ole ihme, että esimerkiksi Mervi Kantokorpi on kärjistänyt kirjallisuuspalkintojen merkityksen niin, että romaanien valtavirta vaikuttaisi muodostuvan hiljalleen palkintojen ja niihin liittyvän kirjallisuuspuheen kautta³⁰⁵. Kaunokirjallisuusalan palkintojen voi myös

303 Linko 2010, 12; Hiidenmaa 2006b, 223–224. Kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden ongelmallisuu-desta asettua tiettyihin luokkiin ja näissä tehdyistä arvovalinnoista ks. lisää Hypen 2007.

304 Hiidenmaa 2006a, 220.

305 Kantokorpi 2013, 203.

21 %20

Kuvio 5. Kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden osuudet myönnettävistä kirjallisuuspalkin-noista (N = 97).

300 Suvi Oinosen haastattelu, Helsinki 12.3.2018.

301 Kaikista tutkittavista kirjallisuuspalkinnoista ei ole saatu tietoa siitä, millaiselle kirjallisuudelle palkintoa myönnetään (N = 4). Tiedot puuttuvat tai ovat puutteellisia seuraavien palkintojen osalta: Alvar Renqvist -palkinto, Edith Södergran -palkinto, Eeva Joenpelto -palkinto, Eeva-Liisa Manner -palkinto, Kirjapöllö, Noormarkku-palkinto, Otavan kääntäjäpalkinto, Otavan kunniapalkinto, Paul Werner Lybeckin palkinto, Suuren Suomalaisen Kirjakerhon tunnustuspalkinto, Svenska litteratursällskapet i Finlandin kirjallisuus-palkinto, Tammen kirjallisuuspalkinto ja Uudet kirjat kerhon tunnustuspalkinto.

302 Kyseisiä palkintoja omana ryhmänään on tarkasteltu muun muassa luvussa 3.2.

30942067_UEF_Vaitoskirja_No_186_Terhi_Leppaaho_(Nikolainen)_Yhka_sisus_18_11_19.indd 80 21.11.2018 7.49.15

Kirjallisuuden jakaminen kaunokirjallisuuteen ja tietokirjallisuuteen on hyvin perin-teinen jaottelu. Tietokirjallisuuden piirissä on hyvin monenlaista kirjallisuutta, ja sii-hen voidaan luokitella eri tyyppisiä teoksia aina eri alojen tietokirjoista ja oppikirjoista matkaoppaisiin ja harrastekirjoihin.³⁰³ Toisaalta on teoksia, joiden luokittelu ylipää-tään kaunokirjallisuuteen tai tietokirjallisuuteen kuuluvaksi on hankalaa. Esimerkkejä tällaisesta kirjallisuudesta tarjoavat muun muassa elämäkerrat, esseet tai muistelemat.

Ratkaisua tähän jaotteluun on haettu esimerkiksi noudattamalla vakiintuneita kir-jastoluokituksia tai lähtemällä liikkeelle lukemisen tavasta: tietokirjallisuutta on se kirjallisuus, jota luetaan tietokirjana.³⁰⁴ Sinänsä edellä mainitut asiat eivät muodostu tämän tarkastelun kannalta ongelmalliseksi, koska olen käyttänyt luokitteluni poh-jalla palkintojen myöntäjätahojen perusteita palkinnon jakamisalasta.

Kuvio osoittaa, että lähes puolet (46 %) Suomessa myönnettävistä kirjallisuuden palkinnoista on palkintoja kaunokirjallisuudelle. Tietokirjallisuuden osuus jaettavista palkinnoista on viidennes (21 %). Näin ollen ei ole ihme, että esimerkiksi Mervi Kanto-korpi on kärjistänyt kirjallisuuspalkintojen merkityksen niin, että romaanien valtavir-ta vaikutvaltavir-taisi muodostuvan hiljalleen palkintojen ja niihin liittyvän kirjallisuuspuheen kautta³⁰⁵. Kaunokirjallisuusalan palkintojen voi myös katsoa olevan niitä kirjallisuus-palkintoja, jotka suuri lukeva yleisö tunnistaa. Tulosta voi silti pitää kiinnostavana, sillä suurin osa Suomessa julkaistusta kirjallisuudesta on tietokirjallisuutta. Esimer-kiksi vuonna 2009 kaikesta julkaistusta kirjallisuudesta tietokirjallisuuden osuus oli 80 prosenttia ja kaunokirjallisuuden 20 prosenttia. Toisaalta tietokirjojen myynti on ollut radikaalissa laskussa, mikä on näkynyt esimerkiksi suurteosten lähes pysähtyneenä kustantamisena.³⁰⁶ Silti myös kirjallisuuden myynnissä kaunokirjallisuus jää tieto-kirjallisuuden varjoon: kaunotieto-kirjallisuuden osuus on kymmenen prosenttia yleisen kirjallisuuden myynnistä ja seitsemän prosenttia koko kirjamyynnistä³⁰⁷. Kirjallisuus-palkintojen kohdentuminen kaunokirjallisuuteen on yhtenevä suuntaus suomalaisen apurahapolitiikan kanssa, sillä kirjallisuuden alan apurahojen on katsottu suuntautu-neen lähes yksinomaan kaunokirjallisuuden piiriin³⁰⁸.

Jonkin verran (20 %) jaetaan myös palkintoja, joita voidaan myöntää niin kauno- kuin tietokirjallisuudellekin. Palkinnon myöntämiskriteeristöissä ei aina esiinny mai-nintoja siitä, millaiselle kirjallisuudelle palkintoa jaetaan, minkä vuoksi palkinnot on luokiteltu tähän ryhmään. Käytännössä saattaa silti olla, että tällaisetkin palkinnot kohdentuvat pääasiallisesti kaunokirjallisuuteen, vaikka teoriassa niissä tarjoutuisi-kin mahdollisuus palkita tietokirjallisuutta. Esimerkiksi Valtion kirjallisuuspaltarjoutuisi-kintoa ei ole myönnetty tietokirjalle. Toisaalta esimerkiksi Kristillisten Kustantajien Vuo-den kristillinen kirja -palkinto on jaettu kaikkina jakamisvuosina tietokirjallisuudelle, vaikka palkinnon säännöt sallivat myös kaunokirjallisen teoksen palkitsemisen. Pal-kinnon myöntämisperusteiden löyhyys antaa kuitenkin sen jakajille liikkumavaraa:

303 Linko 2010, 12; Hiidenmaa 2006b, 223–224. Kaunokirjallisuuden ja tietokirjallisuuden ongelmallisuudesta asettua tiettyihin luokkiin ja näissä tehdyistä arvovalinnoista ks. lisää Hypen 2007.

304 Hiidenmaa 2006a, 220.

305 Kantokorpi 2013, 203.

306 Kulttuuritilasto 2011, 47; Ekholm & Repo 2010, 53, 63, 71.

307 Ekholm & Repo 2010, 69.

308 Jokinen 2013a, 169.

82

”Se kriteeri on kyllä ollut hyvin laaja. Oikeestaan kaikki, mikä on urheilua. Siinä on tietysti se määritelmä, että kaikki, jotka saa... lajit, jotka saa valtion apua. Se on tosi laaja se skaala. Alkaen kumisaappaanheitosta ja kaikkee tällasia lajeja. Se on ollut yks.

Ja sit et kaikki oikeestaan, jotka käsittelee siihen, niihin lajeihin liittyvää. Näiltä reu-na-alueilta on ehkä vähemmän. Sit ehkä joku urheilun ja liikunnan filosofiaan liittyvä on voinut olla. […] Mut yleisesti ottaen kaikki, joka liittyy urheiluun ja liikuntaan. Jopa tällanen, et joku dekkari, jonka juonessa on vahvasti urheilu mukana, niin ne on ollut aikalailla mukana. […] Ja kyllähän se nimenomaan tietokirjapalkinto aika vahvasti on ollut, mutta niin kuin kerroin, viime vuosina on ehkä tullut se, että hyvällä tekstillä...

ja hyvä proosa voikin voittaa.”³⁰⁹

Tietokirjapalkintojen vähäinen määrä tai niiden arvostuksen puute on havaittu ongel-maksi myös tietokirjallisuuden yleisen profiilin kohdalla. Toisin sanoen kirjallisuus-palkinnot asemoidaan tietokirjallisuusalan sisäisen aseman ja arvostuksen ilmentä-jiksi. Pirjo Hiidenmaa on tiivistänyt alan tarpeen esittämällä toiveensa: ”tarvittaisiin palkintoja, jotka korostaisivat tietokirjallisuutta omana lajinaan. Samaa tekisivät erilaiset pal-kinnot, joilla palkittaisiin tyypillisiä ja parhaita tietokirjoja.”³¹⁰ Maaria Linko on esittänyt Tieto-Finlandian pyrkimyksenä vastata tähän: ”Tieto-Finlandia on nähtävissä yhtenä keinona tuoda esiin tietokirjallisuutta tiedonvälittäjänä ja sivistäjänä ja arvostuksen ja julki-suuden myötä teoksia kenties myydään paremmin ja alkaa löytyä myös poliittista tahtoa sen tukemiseen.”³¹¹ Tieto-Finlandia onkin tietokirjapalkinnoista kenties merkittävin, ja se on myös palkinnoista rahallisesti selkeästi suurin (30 000 euroa).

Tietokirjapalkintojen painotukset ovat hivenen erilaisia, ja palkinnoilla tuotetaan jossain määrin eroa myös tietokirjallisuuden ja tiedekirjallisuuden välille. Toisaalta Maaria Linko on tuonut esiin, että vaikka Vuoden tiedekirja nimellisesti eroaa vaik-kapa Tieto-Finlandiasta, saattaa niiden ehdokaslistoilta löytyä samojakin teoksia³¹². Tietokirjojen ja tiedekirjojen rajaa on muutenkin pidetty varsin häilyvänä, ja esimer-kiksi monien tieteellisten teosten on katsottu sopivan yleisiksi tietokirjoiksi. Näin on esimerkiksi tieteellisten elämäkertojen, monien luontokirjojen ja tutkijoiden tekemien aikalaisdiagnoosien kohdalla. Toisaalta tiedekirjoille on omat julkisen keskustelun fooruminsa.³¹³

Tietokirjapalkinnot ovat herättäneet vuosien aikana keskustelua hyvän tietokirjan ominaisuuksista ja ylipäätään tieteellisen tutkimuksen perusteista. Kohua on synty-nyt esimerkiksi 2000-luvun puolella Vuoden tiedekirja -palkinnon saaneen Merete Mazzarellan Fredrika Runebergia käsittelevästä teoksesta Fredrika Charlotta (2008).

Esimerkiksi Vastapainon kustannuspäällikkö Teijo Makkonen kritisoi Helsingin Sano-mien jutussa tietokirjallisuuden menemistä viihdekirjallisuuden suuntaan, minkä hän katsoo näkyvän tietokirjapalkintojen voittajavalinnoissa.³¹⁴ Massiivinen julkinen

kes-309 Matti Hintikan haastattelu, Helsinki 20.2.2018.

310 Hiidenmaa 2006b, 229.

311 Linko 2001, 57.

312 Linko 2006, 211–212.

313 Hiidenmaa 2006a, 219, 225.

314 Stenbäck 2008.

30942067_UEF_Vaitoskirja_No_186_Terhi_Leppaaho_(Nikolainen)_Yhka_sisus_18_11_19.indd 82 21.11.2018 7.49.15

kustelu syntyi myös Elina Sanan Luovutetut-teoksesta, joka palkittiin Tieto-Finlandial-la ja joka synnytti keskustelua kirjan tietojen täsmällisyydestä ja jopa pTieto-Finlandial-lagioinnista³¹⁵. Tietokirjallisuuden on nähty jäävän kirjallisessa julkisuudessa kaunokirjallisuutta vähemmälle huomiolle. Pirjo Hiidenmaa on kärjistänyt asian toteamalla:

”Kaunokirjat tuntuvat saavan enemmän julkisuutta ja suuremman tilan kulttuuri-sivuilla. Myös kustantajien ilmoituksissa kaunokirjailijat ja kaunokirjallisuus näkyvät paljon enemmän kuin tietokirjallisuus. Kaunokirjallisuudesta listataan vuosisadan ja -tuhannen merkittävimpiä klassikoita; tietokirjaklassikoita ei listaa juuri kukaan. Kau-nokirjailijoita tunnetaan nimeltä, mutta tietokirjailijoita ei niinkään.”³¹⁶

Kaunokirjallisuuden korostettua statusta on selitetty ennen muuta sillä, että romaa-nilla on suosikkiasemana suuren lukevan yleisön keskuudessa ja että Suomessa kirjallisuus on hierarkkisesti muotoutunut juuri kaunokirjallisuuden ympärille ³¹⁷. Kirjallinen julkisuus rakentuu kaunokirjallisuuden ympärille, ja siihen liitetään sekä korkeakulttuurinen imago että positiivinen arvolataus. Toisaalta tällöin jää näkemät-tä, että vain pieni osa lukevasta yleisöstä lukee esimerkiksi korkeakirjallisuutta ja että valtaosa luetusta kirjallisuudesta edustaa niin kutsuttua funktionaalista kirjallisuutta, johon voi luokitella muun muassa oppikirjat, sanakirjat ja matkaoppaat. Silti on huo-mioitava, että funktionaalisen kirjallisuuden osuus vähenee jatkuvasti ennen kaikkea materiaalin verkkoon siirtymisen vuoksi.³¹⁸

Kaunokirjallisuuden palkinnoista pääosa suuntautuu palkitsemaan romaanikir-jallisuutta. Romaanikirjallisuuskin edustaa tällöin melko konventionaalista käsitystä hyvästä kirjallisuudesta, mihin vaikuttaa se, että kustantajat seulovat palkintoeh-dokkaiden joukon melko homogeeniseksi³¹⁹. Draama-alan palkintoja on muutamia (Bergbom-palkinto, Lea-palkinto), kuten myös runopalkintoja (Eino Leinon palkinto, Einari Vuorela -runopalkinto, Tanssiva karhu -runopalkinto). Tämä on ymmärrettä-vää suhteutettaessa lyriikan asemaan yhteiskunnassa, sillä runot edustavat perintei-sesti kirjallisuudenlajia, jota kyllä luetaan ja kirjoitetaan, mutta ei osteta³²⁰. Jakauma edustaa muutenkin kirjallisuuden asemaa yhteiskunnassa, sillä romaani on nähty johtavaksi kirjallisuudenlajiksi. Toisaalta näin ei kuitenkaan ole ollut aina, sillä vielä 1960- ja 1970-luvuilla runoilijoiden asema kirjallisessa julkisuudessa oli huomattavasti keskeisempi, ja runoilijat toimivat ”kansakunnan äänitorvina ja suunnannäyttäjinä”, ku-ten Juhani Niemi on todennut. Sittemmin kaunokirjallisuus on hallinnut alaa, mikä on näkynyt esimerkiksi sanomalehtien kulttuurisivuilla, jossa kaunokirjallisuudesta kirjoitetaan hegemonisesti.³²¹

Silti on syytä mainita, että jollain tavalla kanonisoitujen teosten osuus kaikesta kirjallisuudesta on ylipäätään varsin marginaalinen. Suurin osa esimerkiksi

kauno-315 Aihetta on käsitellyt tarkemmin Hannu Savolainen pro gradu -tutkielmassaan Jatkosodan ihmisluovutukset menneisyyden kipupisteenä. Elina Sanan Luovutetut-teoksen aiheuttama kohu (2011).

316 Hiidenmaa 2006a, 219.

317 Kantokorpi 2013, 203; Niemi 1995, 88. Ks. myös Leino-Kaukiainen 2003, 13–15.

318 Brunila & Uusitalo 1989, 8–9.

319 Vaarala 2018.

320 Koistinen 2007, 47.

321 Niemi 2007, 15–16.

84

kirjallisuudesta edustaa ”puhtaasti myyntimenestykseen tähtäävää ajanvietekirjallisuutta”, kuten Juhani Niemi on todennut³²². Vaikka kirjallisuuspalkinnot pyrkivät kanonisoi-maan teoksia, on huomattava, etteivät nekään – varsinkaan 1990-luvulla – tuota yh-tenäistä kansallista kaanonia, koska palkintojen jakamisalat ovat keskenään hyvinkin heterogeenisia. Ylipäätään ajatusta yhtenäisestä kirjallisuuden kaanonista on myös kyseenalaistettu varsinkin tultaessa kohti 2000-lukua. Kirjallisuuden ala on laajentu-nut, ja kirjallisuutena julkaistavat teokset ovat muuttuneet aiempaa heterogeenisim-miksi. Tämän vuoksi on vaikeampi luoda yhteisesti hyväksytty käsitys siitä, mitkä teokset kaanonin muodostaisivat.³²³

Analysoin seuraavaksi lasten- tai nuortenkirjallisuuden osuutta kaikista myön-nettävistä kirjallisuuspalkinnoista. Tarkastelu kohdistuu kaikkiin lasten- ja nuor-tenkirjallisuuden tukemiseksi suunnattuihin palkintoihin. Tällöin mukana on niin varsinaisten kirjallisten teosten (sekä kauno- että tietokirjallisuus) palkintojen ohella myös yleisemmät lasten- ja nuortenkirjallisuuden tukemisen palkinnot, joiden avulla pyritään edistämään alan asemaa ja arvostusta.

On huomattava, että joidenkin yleisempien kirjallisuuspalkintojen myöntämiskri-teeristöt voivat sallia myös lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkitsemisen. Esimerkiksi Saamelaisneuvoston kirjallisuuspalkintoa myönnetään joka toinen vuosi niin kutsu-tulle aikuisten kirjallisuudelle ja joka toinen vuosi lasten- tai nuortenkirjallisuudelle.

Samaten Kirjapöllö-palkintojen monimuotoisessa palkintokavalkadissa on mahdol-lisuus palkita lasten- ja nuortenkirjallisuutta. Niin ikään Valtion kirjalmahdol-lisuuspalkinto on esimerkiksi vuonna 1945 myönnetty Yrjö Kokon Pessi ja Illusia -kirjalle. Kyseinen palkitseminen on myöhemmin nähty F. E. Sillanpään 1939 Nobel-palkinnon saami-seen verrattavana poliittisena kannanottona. Päivi Heikkilä-Halttunen on esittänyt, että valtion kirjallisuuspalkinnolla palkitut lasten- ja nuortenkirjailijat ovat ainakin aiemmin edustaneet erilaista kirjallisuuden kaanonia kuin esimerkiksi seurojen pal-kitsemat kirjailijat. Siinä missä seurojen palkitseminen kohdentui usein oman jäse-nistön tukemiseen ja esimerkiksi kasvatuksellisia kriteerejä arvostettiin enemmän, Valtion kirjallisuuspalkinnosta päättävä kirjallinen eliitti pyrki palkitsemaan kirjalli-sesti korkeatasoisia teoksia.³²⁴

Toisaalta itse näen monen kirjallisuuspalkinnon näennäisesti sallivan lasten- ja nuortenkirjallisuuden palkitsemisen, mutta käytännössä palkintoa on vain harvoin jaettu kyseiselle kirjallisuudelle. Kyse on siis enemmänkin ideologisesta suopeudesta kyseistä kenttää kohden enemmän kuin käytännön toimenpiteistä, joilla tuettaisiin alan kirjallisuutta. Pääsääntöisesti tarkastelussa on kuitenkin käsitelty kirjallisuus-palkintoja, joiden ensisijainen myöntämisala on juuri lasten- ja nuortenkirjallisuus.

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden määritteleminen on herättänyt myös paljon kes-kustelua ja kritiikkiä siitä, tulisiko alan teoksista puhua omana ryhmänään vai käsi-tellä laajemmin osana kirjallisuutta. Lasten- ja nuortenkirjallisuuden käsitteleminen omana alanaan on nähty myös teoksia vähättelevänä, ja monet alan tutkijat ovat ha-lunneet nostaa esiin lasten- ja nuortenkirjallisuuden laadukkuuden. He ovat myös korostaneet sitä, että teoksia on mahdollista lukea monissa ikäluokissa, eikä niihin tulisi pitää esimerkiksi sisällöllisten ja tyylillisten syiden takia vähemmän

arvostet-322 Niemi 1974, 40.

323 Niemi 2012, 193.

324 Heikkilä-Halttunen 2000, 192, 197.

30942067_UEF_Vaitoskirja_No_186_Terhi_Leppaaho_(Nikolainen)_Yhka_sisus_18_11_19.indd 84 21.11.2018 7.49.15

tavina kuin niin kutsuttua aikuistenkirjallisuutta.³²⁵ Tässä tutkimuksessa lasten- ja nuortenkirjallisuuden kirjallisuuspalkintoja on kuitenkin haluttu tarkastella omana ryhmänään, jotta on mahdollista saada kattava kuva, millaisen ilmiön ne Suomessa muodostavat.

Tarkastelu osoittaa, että lasten- ja nuortenkirjallisuudelle suunnattujen palkintojen osuus omana ryhmänään on huomionarvoinen, sillä runsas kymmenesosa (14 %) kaikista myönnetyistä kirjallisuuspalkinnoista on suunnattu juuri lasten- ja nuor-tenkirjallisuuden tukemiseksi³²⁶. Voi siis sanoa, että lasten- ja nuortenkirjallisuutta pyritään kanonisoimaan lukuisien kirjallisuuspalkintojen kautta. Silti lasten- ja nuor-tenkirjallisuuspalkintojen vahvasta asemasta huolimatta lasten- ja nuortenkirjallisuus

Tarkastelu osoittaa, että lasten- ja nuortenkirjallisuudelle suunnattujen palkintojen osuus omana ryhmänään on huomionarvoinen, sillä runsas kymmenesosa (14 %) kaikista myönnetyistä kirjallisuuspalkinnoista on suunnattu juuri lasten- ja nuor-tenkirjallisuuden tukemiseksi³²⁶. Voi siis sanoa, että lasten- ja nuortenkirjallisuutta pyritään kanonisoimaan lukuisien kirjallisuuspalkintojen kautta. Silti lasten- ja nuor-tenkirjallisuuspalkintojen vahvasta asemasta huolimatta lasten- ja nuortenkirjallisuus

In document Kiitosta kiinnostavimmalle kirjallisuudelle : Suomessa myönnettävät kirjallisuuspalkinnot ja niistä tuotettu kirjallinen julkisuus lehdistössä 1970-2000 (sivua 79-89)