Finlandia-palkinto lehdistöhuomion kohteena

Tarkastelen seuraavaksi sitä, kuinka Finlandia-palkinnon näkyvyys lehdistössä suh-teutuu muihin kirjallisuuspalkintoihin. Sanomalehdistössä julkaistiin tutkimusai-neistossani yhteensä 930 kirjallisuuspalkintoaiheista kirjoitusta. Näistä kirjoituksista pelkästään Finlandia-palkinnosta kirjoitettiin 126 kirjoitusta, mikä tarkoittaa, että useampi kuin joka kymmenes (12 %) kirjoitus käsitteli Finlandia-palkintoa. Käytän-nössä määrän suuruutta korostaa se, että palkinto perustettiin vasta 1984, minkä vuok-si se evuok-siintyi vain puolessa aineistostani.

Finlandia-palkinnon näkyvyys kirjallisessa julkisuudessa ilmenee vielä selkeäm-min taide- ja kulttuurilehdissä. Niissä julkaistiin tutkimusaikana 49 kirjoitusta, joista lähes puolet (39 %) käsitteli Finlandia-palkintoa. Lisäksi on huomattava, että kyseisis-sä julkaisuissa saatettiin käsitellä kirjallisuuspalkintoa, jonka nimeä ei tekstiskyseisis-sä mai-nita, mutta joka tekstin perusteella muistuttaa paljolti Finlandia-palkintoa. Näin on esimerkiksi runoilija Arja Tiaisen kolumnissa, jossa hän toteaa: ”Yhtenä marraskuisena päivänä kirjailija havahtuu työstään: taasko se pirunmoinen viikko? Viikko, jolloin raadit lis-toittavat teoksia, ilmoittavat hyvät ja selittävät, miten onnettoman kehnoa kirjallisuutta meillä on.”⁶⁵² Tällaisia kirjoituksia ei kuitenkaan ole sisällytetty tarkasteluun. Finlandia-pal-kinto-kirjoitusten lukumäärää koskevaa tutkimustulosta voi pitää kiinnostavana suhteutettaessa sitä taide- ja kulttuurilehtien yleisiin intentioihin. Alan erikoislehdet ovat perinteisesti määrittäneet tehtäväkseen ja tavoitteekseen huomion antamisen sellaiselle kirjallisuudelle, joka ei muutoin saa näkyvyyttä kirjallisessa julkisuudessa.

650 Niemi 1990b, 202.

651 HS 11.1.1991.

652 Arja Tiainen, Kirjailija väärässä maassa? Parnasso I/1991, 55.

30942067_UEF_Vaitoskirja_No_186_Terhi_Leppaaho_(Nikolainen)_Yhka_sisus_18_11_19.indd 156 21.11.2018 7.49.17

Tällainen kirjallisuus on suoraan esitetty oppositiona niin sanotulle ykköskentän kir-jallisuudelle eli kirkir-jallisuudelle, ”joka saa palkintoja ja joiden tekijät saavat rahoitusta”⁶⁵³. Tällainen marginaalisen kirjallisuuden tuominen kirjalliseen julkisuuteen ei aktuali-soidu ainakaan kirjallisuuspalkintojen kohdalla, koska valtaosan huomiosta vangitsee kuitenkin maan näkyvin kirjallisuuspalkinto, Finlandia-palkinto.

Finlandia-palkintoa pidetään yleisesti Suomen merkittävimpänä kirjallisuuspal-kintona. Tutkimusaineistoni puoltaa näkemystä, sillä palkinnosta tehtyjen kirjoitusten määrä on poikkeuksellinen verrattuna muihin kirjallisuuspalkintoihin. Tiivis lehtikir-joittelu nostaa Finlandia-palkinnon aitiopaikalle kirjallisessa julkisuudessa ja selittää palkinnon asemaa Suomessa. Jatkuva näkyvyys lehdistön sivuilla on tuottanut kuvaa palkinnon merkittävyydestä. Syy-seuraussuhde on ilmeinen, ja kuten Karo Hämäläi-nen on todennut: ”On itse asiassa absurdia, että Finlandia-ehdokaskuusikkoon pääsemiHämäläi-nen on kirjailijalle suurempi tunnustus kuin paikka Runeberg-listalla. Runebergissä sentään mu-kana ovat kaikki kirjallisuudenlajit. Julkisuus tekee Finlandiasta itseään rutkasti isomman.”⁶⁵⁴ Ottaen huomioon sen, että marginaalinen joukko dominoi kirjallisessa julkisuudessa käytävää keskustelua, ei voi ihmetellä sitä, että suuri lukeva yleisö määrittää helposti kirjallisuuspalkintoilmiön vaikkapa Finlandia-palkinnon ympärille. Silti palkinnon ei sinänsä voi katsoa olevan mitenkään tyypillinen moni-ilmeisen kirjallisuuspalkinto-kentän edustajana. Kai Häggman osuu naulan kantaan todetessaan, että ”[…] maassa oli jo ennen Finlandia-palkintoa kymmeniä erilaisia palkintoja, joiden olemassaolosta useim-mat suomalaiset ja monet kirjallisuudenharrastajat olivat autuaan tietämättömiä”⁶⁵⁵.

Kirjallisuuspalkinnot ylipäätään on nähty tietoisiksi mediatapahtumiksi⁶⁵⁶. Itse en liitä tätä koko kirjallisuuspalkintokentän ominaisuudeksi, koska valtaosa palkinnois-ta on perustettu ennen aikaa, jolloin kirjallinen julkisuus alkoi muuttua. Sen sijaan sijoitan tämän muutosajankohdan 1980-luvun puoliväliin ja ennen kaikkea Finlan-dia-palkinnon perustamiseen. Sitä ennen kirjallisuuspalkintojen kirjallinen julkisuus oli enemmän kirjallisuusinstituution sisäistä julkisuutta. Finlandia-palkinnon myötä kiinnostus pyrittiin laajentamaan ja tavoittamaan kirjallisuusinstituution eliitin ohella myös suuren lukevan yleisön. Myöhemmin samoja käytäntöjä on hyödynnetty muun muassa Tieto-Finlandian, Finlandia Juniorin ja Runeberg-palkinnon yhteydessä.

Havainnoin kuvion 16 kautta Finlandia-palkinto-kirjoittelun määrällistä vaihtelua tutkimusajan sanomalehdissä, kun mukana on sekä tutkimuksen perusaineisto sekä kahdella vuodella 1980-luvun puolivälistä täydennetty lisäaineisto. Kuvio osoittaa, että Finlandia-palkinto nousi uutiseksi heti perustamisvuotenaan. Palkinto herätti mielenkiintoa varsinkin Helsingin Sanomissa ja Aamulehdessä. Kirjoitusten määrät kasvoivat edelleen seuraavaan vuoteen tultaessa. Tämä on odotuksen mukaista, koska palkintoa ei varsinaisesti jaettu vuonna 1984, vaan vasta seuraavan vuoden tammi-kuussa. Näin oli tapana palkinnon ensimmäisinä vuosina. Määrällistä reagoimista Finlandia-palkintoon voi sanoa kirjoitusten lukumäärien perusteella hyvin voimak-kaaksi, sillä kaikissa aineiston sanomalehdissä julkaistiin useampia kirjoituksia pal-kinnosta. Tässä yhteydessä on syytä huomioida, että erittäin harvasta suomalaisesta kirjallisuuspalkinnosta julkaistaan sen jakamisvuonna useampi kuin yksi kirjoitus.

653 Kurikka 2007, 135, 140.

654 Hämäläinen 2010, 21.

655 Häggman 2008, 543.

656 Brunila & Uusitalo 1989, 16.

158

Finlandia-palkinnosta kirjoitettujen juttujen määrä on kaiken kaikkiaan hyvin poik-keuksellinen kirjallisuuspalkintojen vastaanoton kohdalla.⁶⁵⁷

Kuvio 16. Finlandia-palkinto-kirjoitusten määrällinen vaihtelu tutkimusaineiston sanomaleh-dissä otosvuosina (N = 130).

Finlandia-palkintoa koskevien kirjoitusten lukumäärät säilyivät kutakuinkin samoina koko vuosikymmenen lopun ajan. Varsinkin 1990-luvun alussa palkinnosta kirjoitettiin paljon; erityisesti Helsingin Sanomissa ennätysmäisen runsaasti, peräti 13 kirjoitusta vuoden aikana. Sen sijaan seuraavana otosvuotena kirjoituksia julkaistiin lähes puolet vähemmän. Silti kirjoituksia julkaistiin seitsemän, mikä on samaa tasoa muiden sanomalehtien kanssa. Sen sijaan selkeä muutos tapahtuu siirryttäessä kohti vuosituhannen vaihdetta, sillä kaikissa otoksen sanomalehdissä kiinnostus palkintoa kohtaan hiipui. Kansan Uutisissa Finlandia-palkinnosta kirjoitettiin saman verran kuin aiemmin, joskin on huomattava, että Finlandia-palkinto-aiheisia kirjoituksia oli koko 1990-luvun ajan ylipäätään huomattavasti vähemmän muissa sanomalehdissä. Sen sijaan Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä ja Hufvudstadsbladetissa kiinnostus Finlandia-palkintoa kohtaan väheni merkittävästi.

Syitä Finlandia-palkinto-kirjoitusten laajaan huomioon sanomalehdissä on syytä hakea Finlandia-palkinnosta itsestään, suomalaisesta kirjallisuuspalkintoilmiöstä laajemmin ja sanomalehdistön kulttuuriosastojen muutoksesta. Finlandia-palkinto muodostui perustamisestaan lähtien hyvin poikkeukselliseksi palkinnoksi. 1980-luvun alussa suomalaisessa kirjallisuusmaailmassa elettiin hankalia aikoja, ja uusi kirjallisuuspalkinto nähtiin keinoksi nostaa kirjallisuuden asemaa. Lehdistö tarttui palkintoon hanakasti, mikä ei ollut ihme, sillä uuden palkinnon 100 000 markan

0

1985 1988 1991 1994 1997

HS AL HUF KU

Kuvio 16. Finlandia-palkinto-kirjoitusten (N = 130) määrällinen vaihtelu tutkimusaineiston sanomalehdissä otosvuosina.

Finlandia-palkintoa koskevien kirjoitusten lukumäärät säilyivät kutakuinkin samoi-na koko vuosikymmenen lopun ajan. Varsinkin 1990-luvun alussa palkinnosta kir-joitettiin paljon; erityisesti Helsingin Sanomissa ennätysmäisen runsaasti, peräti 13 kirjoitusta vuoden aikana. Sen sijaan seuraavana otosvuotena kirjoituksia julkaistiin lähes puolet vähemmän. Silti kirjoituksia julkaistiin seitsemän, mikä on samaa tasoa muiden sanomalehtien kanssa. Sen sijaan selkeä muutos tapahtuu siirryttäessä kohti vuosituhannen vaihdetta, sillä kaikissa otoksen sanomalehdissä kiinnostus Finlan-dia-palkintoa kohtaan hiipui. Kansan Uutisissa Finlandia-palkinnosta kirjoitettiin saman verran kuin aiemmin, joskin on huomattava, että Finlandia-palkinto-aiheisia kirjoituksia oli koko 1990-luvun ajan ylipäätään huomattavasti vähemmän muissa sanomalehdissä. Sen sijaan Helsingin Sanomissa, Aamulehdessä ja Hufvudstadsbla-detissa kiinnostus Finlandia-palkintoa kohtaan väheni merkittävästi.

Syitä Finlandia-palkinto-kirjoitusten laajaan huomioon sanomalehdissä on syytä hakea Finlandia-palkinnosta itsestään, suomalaisesta kirjallisuuspalkintoilmiöstä laa-jemmin ja sanomalehdistön kulttuuriosastojen muutoksesta. Finlandia-palkinto muo-dostui perustamisestaan lähtien hyvin poikkeukselliseksi palkinnoksi. 1980-luvun alussa suomalaisessa kirjallisuusmaailmassa elettiin hankalia aikoja, ja uusi kirjalli-suuspalkinto nähtiin keinoksi nostaa kirjallisuuden asemaa. Lehdistö tarttui toon hanakasti, mikä ei ollut ihme, sillä uuden palkinnon 100 000 markan

palkin-657 Ks. kuvio 13.

30942067_UEF_Vaitoskirja_No_186_Terhi_Leppaaho_(Nikolainen)_Yhka_sisus_18_11_19.indd 158 21.11.2018 7.49.17

tosumma oli ”päätähuimaava”, kuten Kai Häggman on ilmentänyt⁶⁵⁸. Koko 1980-luvun loppu on nähtävissä Finlandia-palkinnon uutisoinnissa kriittisenä debattina, jossa palkinnon olemassaoloa ja oikeaa kohdentumista pohdittiin rajustikin. Harri Veivo on kuvannut Finlandia-palkinnon poikkeuksellista kirjallista julkisuutta:

”Kirjallisuudesta on syntynyt keskustelua vain Finlandia-palkinnon yhteydessä. Se on antanut tilaisuuden puhua suut puhtaiksi: kirjailija on haukkunut kriitikot tai tutkijat, nämä ovat närkästyneet ja vastanneet. ‘Keskustelu’ on vellonut lehdissä, televisios-sa, netissä muutaman viikon. Hallitseva laji on haukkuminen; tyylissä on tavoiteltu nasevuutta ja nenäkkyyttä. Sitten puheenvuorot ovat harventuneet ja keskustelu on kuihtunut pois viimeistään huhtikuun lopulla ja jääkiekon MM-kisoihin mennessä.”⁶⁵⁹ Palkintoon tehdyt muutokset 1990-luvulla saivat vielä aikaan keskustelua, mutta tultaessa kohti vuosituhannen vaihdetta Finlandia-palkinto vakiinnutti asemansa kirjallisuuspalkintokentässä eikä enää herättänyt niin vahvoja kannanottoja. Finlan-dia-palkinnon vastaanottoa Yleisradion tv-uutisissa tutkinut Jarmo Papinniemi on huomannut samaa todeten, että ”tästä eteenpäin [1990-luvun alun jälkeen] jutuissa kes-kitytään muihin asioihin kuin palkinnon ja palkitsemisen ironisoitiin”⁶⁶⁰. Samoihin aikoi-hin 1990-luvun lopulla perustettiin muitakin samoilla periaatteilla toimivia palkintoja kuten Runebergin palkinto ja Tieto-Finlandia, joissa hyödynnettiin valitsijaraatia ja yksittäistä henkilöä palkinnon lopullisena päättäjänä. Finlandia-palkinto ei siten erot-tunut enää kirjallisuuspalkintokentässä yksittäisenä poikkeavana palkintona, mikä heijastui kriittisten kannanottojen vähenemisenä. Lisäksi sanomalehdistön kulttuu-riosastot alkoivat muuttua tultaessa kohti 1990-luvun loppua. Syynä tähän oli ennen kaikkea lehdistön keskinäisen kilpailun korostuminen, jossa pyrittiin tavoittamaan kulttuuriosastoillekin uusia lukijoita. Tämä näkyi kulttuurikäsitteen laajenemisena, kun sivustoilla alkoi esiintyä yhä laajemmin esimerkiksi populaarikulttuurin aiheita.

Kirjallisuuspalkinnot joutuivat siten kilpailemaan palstatilasta, eikä yksittäinen kir-jallisuuspalkinto enää pystynyt saamaan yhtä paljon palstatilaa lehden sisällä kuin aiemmin.

Taulukko 7 esittelee Finlandia-palkintoa koskevien tekstien jakaantumista eri kir-joitustyyppeihin tutkimusajan sanomalehdissä, kun mukana on sekä tutkimuksen pe-rusaineisto sekä kahdella vuodella täydennetty lisäaineisto. Kirjoitustyypit on jaettu neljään luokkaan: uutiset, haastattelut tai henkilökuvat, kommentit tai näkökulmat ja ryhmä muut, johon on luokiteltu kirjoitukset, jotka eivät jäsenny mihinkään edellä mainituista kolmesta pääluokasta.

658 Häggman 2017, 463.

659 Veivo 2002, 7.

660 Papinniemi 2002, 114.

160

Taulukko 7. Sanomalehdistön Finlandia-palkinto-kirjoitusten määrällinen jakautuminen otos-vuosittain.

Tyyppi 1984 1985 1986 1988 1991 1994 1997 Yht. N

Uutinen 12 13 12 15 18 15 13 98

Haastattelu/

henkilökuva 0 3 3 3 1 3 3 16

Kommentti/

näkökulma 2 5 8 10 5 6 5 41

Muu 0 2 2 6 3 3 2 18

Yht. N 14 23 25 34 27 27 23 173

Lähde: Helsingin Sanomat, Aamulehti, Hufvudstadsbladet ja Kansan Uutiset 1970–2000.

Taulukko 7 osoittaa, että Finlandia-palkinnosta kirjoitettiin eniten uutistekstejä. Huo-mionarvoista on tämän ryhmän kirjoitusten suuri määrä, sillä jokaisena otosvuon-na julkaistiin yli 10 uutista aiheesta. Tämä on poikkeuksellista, koska olen aiemmin tuonut esiin kuvion 13 yhteydessä sen, että yleisesti suomalaisista kirjallisuuspal-kinnoista julkaistiin sen jakamisvuotena vain yksi uutinen, joka koski nimenomaan palkinnon myöntämistä. Finlandia-palkinnon yhteydessä uutisten lukumäärissä ei tapahdu suuria vaihteluja, joskin vuonna 1991 uutisia julkaistiin poikkeuksellisen paljon. Tätä voi pitää kiinnostavana senkin vuoksi, ettei suuri kirjoitusten määrä se-lity palkinnon jakamiseen liittyvien konventioiden muutoksilla. Vasta vuonna 1993 palkinto rajattiin koskemaan pelkästään romaaneja ja samana vuonna palkinnon va-litsijakäytäntöä muutettiin niin, että päätöksen lopullisesta voittajasta teki yksittäinen henkilö esiraadin rajauksen jälkeen.

Sen sijaan kiinnostavaa on, ettei vuonna 1991, jolloin palkinnosta julkaistiin paljon uutisia, voittajasta ei kuitenkaan kirjoitettu juurikaan haastatteluja tai hänestä tehty henkilökuvia. Muutoinkaan edellä mainittuja kirjoitustyyppejä ei julkaistu kovinkaan paljon, joten voi sanoa, ettei voittajahaastattelusta muodostu millään tavalla Finlan-dia-palkinto-kirjoitteluun kuuluva keskeinen juttutyyppi. Tämä on kiinnostavaa suh-teutettaessa asiaa siihen taustaan, että Finlandia-palkinto herätti toimittajissa paljon kritiikkiä. Haastattelun myötä toimittajilla olisi ollut mahdollista tuoda esiin oma asiantuntemuksensa ja keskittyä haastattelun teemoissa korostamaan perinteisiä kir-jallisia teemoja, joiden he muutoin kritisoivat jääneen sivuun palkinnon yhteydessä.

Eniten tällaisia kirjoituksia julkaistiin vuonna 1988. Määrää selittää ensinnäkin ylei-nen alkuvuosien innostus palkintoa kohtaan ja toiseksi se, että palkintoa oli jo jaettu muutaman kerran, minkä vuoksi kulttuuritoimittajille alkoi muodostua käsitys siitä, millaiseksi he kokivat palkinnon kehitystarpeen.

Kirjoitustyyppi, jossa toimittajat pääsevät vapaammin ilmentämään omia aja-tuksiaan, on otsikoitu Kommentti- tai Näkökulma-nimikkeellä. Tällaisia kirjoituksia julkaistiin melko paljon; varsinkin suhteutettaessa määrää taulukon 4 yhteydessä esittämiini tuloksiin, joista ilmenee se, että kirjallisuuspalkinnoista käyty keskustelu lehdistössä käytiin lähes poikkeuksetta perinteisen uutistekstin kautta ja mielipide-tekstien osuus jäi varsin marginaaliseksi. On kiinnostavaa, ettei tällaisten kirjoitusten lukumäärä vähentynyt tultaessa kohti 2000-lukua. Hypoteesina olisi voinut pitää, että alkuvuosina Finlandia-palkinto olisi herättänyt enemmänkin kannanottoja, ja ne olisivat sittemmin laimentuneet palkinnon vakiinnuttua suomalaisessa kirjallisuus-palkintokentässä.

30942067_UEF_Vaitoskirja_No_186_Terhi_Leppaaho_(Nikolainen)_Yhka_sisus_18_11_19.indd 160 21.11.2018 7.49.18

Antti Eskola on tuonut esiin kirjallisuuspalkintokeskusteluun liittyvän kritiikin toteamalla, että ”jotakin ongelmallista ja ärsyttävää suurissa kirjallisuuspalkinnoissa täy-tyy olla, koska niistä jatkuvasti riittää puhumista”⁶⁶¹. Tarkoituksenani on päästä kiinni tutkimusaineistoni sanomalehdissä sekä taide- ja kulttuurilehdissä esitettyihin Fin-landia-palkintoa koskeviin kannanottoihin tarkastelemalla asiaa diskurssianalyysin avulla. Olen konstruoinut aihetta koskevista kirjoituksista vallitsevia puhetapoja eli diskursseja. Kukin näistä diskursseista tuottaa omanlaisensa kuvan siitä, millaiseksi Finlandia-palkinto teksteissä määritellään.

Olen erotellut aineistosta viisi diskurssia: hupaisa kisailu, viihteellinen spektaak-keli, amatöörien puuhastelu, taiteen turmio ja mainio mahdollisuus. Nämä kaikki diskurssit esiintyvät sekä aineiston sanomalehdissä että taide- ja kulttuurilehdis-sä. Silti hahmottelemistani diskursseista varsinkin hupaisa kisailu -diskurssi, viih-teellinen spektaakkeli -diskurssi, amatöörien puuhastelu -diskurssi ja osin mainio mahdollisuus -diskurssi ovat hegemonisia sanomalehdissä, kun taas taiteen turmio -diskurssi on näkyvin tade- ja kulttuurilehdissä. Hahmottelemieni diskurssien kautta olen pyrkinyt ensisijaisesti tavoittamaan sen, miten aineiston lehtikirjoituksissa Fin-landia-palkinto merkityksellistetään ja millainen kuva siitä symbolisesti tuotetaan.

Huomionarvoista on, että diskursseista ainoastaan mainio mahdollisuus -diskurssi konstruoi Finlandia-palkinnosta positiivisen kuvan, kun muut diskurssit ovat hyvin kriittisiä, kielteisiäkin.

Lähtökohtaisesti on mielenkiintoista, että Finlandia-palkinto herätti niin paljon keskustelua juuri negatiivisten piirteiden kautta. Jo ennen palkinnon perustamista varsinkin taide- ja kirjallisuuslehdissä käytiin 1970-luvulla kiivaitakin keskusteluja kirjallisuuden tilasta Suomessa, ja aikaa leimaavat epäkohdat nostettiin kärkkäästi esiin toteamalla, kuinka ”koko alalla on vallinnut ummehtunut, surkea ilmapiiri”⁶⁶². Kir-jallisuuteen kaivattiin uusia ideoita, jotta keskustelu säilyisi vilkkaana ja kirjallisuus jaksaisi kiinnostaa. Tämä konkretisoitiin kommentilla: ”mitä enemmän kirjallisuudesta keskustellaan, sen parempi; mitä enemmän ja eloisampaa kriittistä keskustelua, sen ilahdutta-vampaa, vaikka harhaiskuja tulisikin”⁶⁶³. Kirjallisuuden asemaan haluttiin kiinnittää huo-miota pintatasoa syvemmin ja varoitettiin, miten ”kirjallisuuden ulkoisen kukoistuksen ja hyvinvoinnin julkisivun takana uhkaa mielestäni pysähtymisen vaara”⁶⁶⁴. Kirjallisuuden kulttuuriseen asemaan puuttumisella heitettiin ilmaan toive uudenlaisen kirjallisuus-palkinnon perustamisesta. Myös Pekka Tarkka esitti ideoita uudesta kirjallisuuspal-kinnosta, jotka osoittautuivat myöhemmin hyvin paikkaansa pitäviksi:

”Tulipa palkinnosta kaunokirjallinen tai yleinen, parasta siinä on sen kaavailtu joka-vuotisuus ja nopeus. Sitä ei anneta tunnustuksena menneistä saavutuksista vaan kul-loinkin tuoreesta suorituksesta. Kirjojen liikatuotannon ja tason yleisen laskun aikana uusi palkintoinstituutio on terveellinen. Se kuorii kerman ja palkitsee parhaan – eli kannustaa kunnianhimonsa kadottaneita tekijöitä yrittämään kunnolla. Jos palkinnon julkisuus hoidetaan taitavasti, siitä voi tulla myös huippukirjallisuuden tukemisen tehokas edistäjä.”⁶⁶⁵

661 Antti Eskola, Kirjapalkinnot – kilpailua, ohjailua vai mainontaa? Kirjailija 1/1987, 7–8.

662 Matti J. Turunen, Kirja-alan umpihanki. Parnasso II/1971, 90–97.

663 Harry Forsblom, Veikö haikara kritiikin? Parnasso III/1987, 172–3.

664 Pekka Tarkka, Kustantajan haasteet. Parnasso VI/1983, 336–340.

665 Tarkka 1983.

162

5.3 HUPAISA KISAILU -DISKURSSI: FINLANDIA-PALKINTO