3 KIRJALLISUUSPALKINNOT SUOMESSA
3.7 Kirjallisuuspalkintojen jakamistiheys ja jatkuvuus
Esittelen seuraavaksi, mikä on Suomessa myönnettävien kirjallisuuspalkintojen ja-kamistiheys eli kuinka usein tiettyä palkintoa jaetaan. Asiaa on konkretisoitu ku-vion 8 kautta, jossa palkinnot on luokiteltu jakamistiheyden perusteella vuosittain jaettaviin, joka toinen vuosi jaettaviin, joka kolmas vuosi jaettaviin, joka neljäs vuosi tai harvemmin jaettaviin palkintoihin ja epäsäännöllisesti jaettaviin palkintoihin.390 Palkitseminen ei ole aina ollut selkeä päätös, joka säilyisi vakiintuneena vuodesta toiseen. Esimerkiksi Suomen Nuorisokirjailijaliitto ry:n jakamaa Pääskynen-palkintoa on jaettu vuodesta 1981. Palkintoa on myönnetty säännöllisesti, joka toinen tai joka kolmas vuosi. Vuoteen 1995 saakka palkintoa jaettiin joka toinen vuosi, vuoden 1998 jälkeen joko joka toinen tai joka kolmas vuosi. Tarkastelussa on käytetty palkinnon vakiintuneinta palkitsemistapaa, ellei jakamisessa ole tapahtunut niin paljon muutok-sia eri aikoina, että palkinto on luokiteltu epäsäännöllisesti jaetuksi.
388 Kaisa-Maija Eeli, Äidinkielen opettajain liitto. Sähköpostikysely kirjallisuuspalkintojen myöntäjille, 24.1.2018.
389 Sari Siekkisen haastattelu, Helsinki 9.3.2018.
390 Kaikista tutkittavista kirjallisuuspalkinnoista ei ole saatu tietoa siitä, kuinka usein palkintoja jaetaan.
Tiedot puuttuvat tai ovat puutteellisia seuraavien palkintojen osalta (N = 5): Oppikirjapalkinto, P. E. Svin-hufvudin palkinto, Pohjanmaa-palkinto, Tammen kirjallisuuspalkinto ja Weilin + Göösin palkinto.
30942067_UEF_Vaitoskirja_No_186_Terhi_Leppaaho_(Nikolainen)_Yhka_sisus_18_11_19.indd 98 21.11.2018 7.49.15
3.7 KIRJALLISUUSPALKINTOJEN JAKAMISTIHEYS JA JATKU-VUUS
Esittelen seuraavaksi, mikä on Suomessa myönnettävien kirjallisuuspalkintojen jakamistiheys eli kuinka usein tiettyä palkintoa jaetaan. Asiaa on konkretisoitu kuvion 8 kautta, jossa palkinnot on luokiteltu jakamistiheyden perusteella vuosittain jaettaviin, joka toinen vuosi jaettaviin, joka kolmas vuosi jaettaviin, joka neljäs vuosi tai harvemmin jaettaviin palkintoihin ja epäsäännöllisesti jaettaviin palkintoihin. 390 Palkitseminen ei ole aina ollut selkeä päätös, joka säilyisi vakiintuneena vuodesta toiseen. Esimerkiksi Suomen Nuorisokirjailijaliitto ry:n jakamaa Pääskynen-palkintoa on jaettu vuodesta 1981. Palkintoa on myönnetty säännöllisesti, joka toinen tai joka kolmas vuosi. Vuoteen 1995 saakka palkintoa jaettiin joka toinen vuosi, vuoden 1998 jälkeen joko joka toinen tai joka kolmas vuosi. Tarkastelussa on käytetty palkinnon vakiintuneinta palkitsemistapaa, ellei jakamisessa ole tapahtunut niin paljon muutoksia eri aikoina, että palkinto on luokiteltu epäsäännöllisesti jaetuksi.
Kuvio 8. Kirjallisuuspalkintojen jakamistiheys.
390 Kaikista tutkittavista kirjallisuuspalkinnoista ei ole saatu tietoa siitä, kuinka usein palkintoja jaetaan.
Tiedot puuttuvat tai ovat puutteellisia seuraavien palkintojen osalta (N = 5): Oppikirjapalkinto, P. E. Svin-hufvudin palkinto, Pohjanmaa-palkinto, Tammen kirjallisuuspalkinto ja Weilin + Göösin palkinto.
68 %66
Kuvio 8. Kirjallisuuspalkintojen jakamistiheys (N = 97).
Suomalaisista kirjallisuuspalkinnoista valtaosaa (68 %) jaetaan vuosittain. Tähän ryh-mään kuuluu yli 60 kirjallisuuspalkintoa391. On ilmeistä, että vuosittainen jakaminen koetaan suomalaisten kirjallisuuspalkintojen kohdalla tärkeäksi. Jatkuvuuden ja tois-tuvuuden voi katsoa vahvistavan palkinnon asemaa ja institutionalisoivan palkinnon jakamiskäytännön392. Tällöin palkinnot muodostavat toistuvan kalendaarisen ilmiön, mikä heijastuu esimerkiksi lehtien uutisointiin393. Käytännössä vuosittainen palkit-seminen on usein myöntäjille selkeä ratkaisu, joka koetaan parhaana vaihtoehtona, mikäli palkinnon jakamiseen on vain esimerkiksi taloudellisia resursseja. Palkinnon vuosittaista jakamista perustellaan myös sillä, että se on helppo tapa koordinoida vuoden parhaita teoksia, luoda ajallista jatkumoa palkinnolle ja osoittaa jakamispe-riaatteiden selkeyttä394.
Joka toinen vuosi jaettavia palkintoja on jo huomattavan pieni osuus kaikista pal-kinnoista (6 %), ja joka kolmas vielä vähemmän (5 %). Harvemmin kuin joka neljäs vuosi jaettavia palkintoja on vain yksittäinen (1 %). Tällaisia, harvoin jaettavia palkin-toja edustaa ainoastaan Suomen Kirjailijaliiton joka viides vuosi jakama Eeva-Liisa Manner -runopalkinto, jota myönnetään ansioituneelle runoilijalle. Tällöin palkitse-missykli saattaa olla käytännön sanelemaa, koska palkintosumma muodostuu rahas-tosta, josta jaetaan myös apurahoja:
391 Tuloksesta huolimatta ei voi sanoa, että Suomessa jaettaisiin vuodessa 60 kirjallisuuspalkintoa, koska osan palkinnoista jakaminen on lopetettu ja uusia palkintoja perustetaan tiiviisti. Käsittelen lakkautettuja kirjallisuuspalkintoja myöhemmin tässä alaluvussa.
392 Kuittinen 1994, 222. Toisaalta on esitetty, että kirjallisuuspalkintojen suuren määrän lisäksi juuri jakami-sen tiheys vähentäisi niiden meriittiarvoa ja siten myös niiden välillistä taloudellista merkittävyyttä. Ks.
esim. Kulttuuritilasto 1999.
393 Driscoll 2013, 105–106.
394 Matti Hintikan haastattelu, Helsinki 20.2.2018.
100
”Mut sehän on mennyt niin, että Mannerin testamentissa sanotaan, että tällä voi antaa palkintoja ja apurahoja. Ja sithän se perustuu siihen, että siellä on varallisuutta, josta sä voit niitä palkintoja myöntää. Ja sit katotaan paljon siellä on ja johtokunta päättää, että summa on toi ja jaetaan nyt joka viides vuosi.”395
Huomionarvoisen ryhmän (15 %) palkintojen jakamistiheyden kannalta muodostavat ne palkinnot, joita jaetaan epäsäännöllisesti. Viimeisimpään ryhmään kuuluvat en-sinnäkin palkinnot, joita ei ole alun perinkään päätetty jaettavan säännöllisesti, vaan palkitseminen on ollut harkinnanvarainen päätös eri aikoina, toisin sanoen palkinto jaetaan ”tarpeen tullen”, kuten Nortamo-palkinnon kohdalla on todettu396. Näin on esimerkiksi joidenkin pienten yhdistysten jakamien palkintojen kohdalla, joissa pal-kinnon jakamistiheyteen vaikuttaa se, kuinka paljon yhdistyksellä on rahaa käytössä ja onko siitä mahdollista myöntää kirjallisuuspalkinto. Kirjallisuuspalkintoihin suun-tautuvassa kritiikissä on ilmennyt epäily siitä, riittääkö Suomen kokoisessa maassa ylipäätään riittävästi palkittavaa jokaisella vuodelle397. Tämä heijastuu käytännön tasolla kirjallisuuspalkintojen jakamiseen, sillä toisinaan palkitseminen saattaa olla kiinni siitä, onko palkitsemiselle ylipäätään kohdetta. Esimerkiksi Pirkkalaiskirjaili-jat ry jakaa epäsäännöllisesti Alex Matson -palkintoa, joka kohdistuu seuran jäsenen merkittävään tuotantoon. Koska kyseessä on melko suppealla alueella vaikuttavien kirjailijoiden seura, on ymmärrettävää, ettei palkintoa jaeta kovinkaan usein tai sään-nöllisesti. Kirjallisuuspalkintojen jakamisen yhteydessä käydään myös laajemmin keskustelua siitä, onko kuluneen vuoden aikana ylipäätään ilmestynyt kyseisen alan teos, jonka palkitseminen koettaisiin relevantiksi:
”Ainoa seikka – se ei lähde tästä rahasta – vaan siitä, että kun Tietopöllö-palkintoa on jaettu, että siellä se niin sanottu pitkä lista on aika lyhyt. Että tässä yhtenä vuotena jätettiin kokonaan jakamatta, koska... tää on kauhee kärjistys, mutta alkoi tietyllä ta-valla tuntua, että tässä on kohta palkittu kaikki hyvät tietokirjailijat ja se on meidän säännöissäkin. […] Että jos ei löydy yhtä ylivertaista ehdokasta, niin sitten pidetään välivuosi ja kyllähän sitä pikkuhiljaa kasvaa uusia tekijöitä.”398
”Säännöissä sanotaan, että raati voi halutessaan, tarpeen mukaan katsoa, että myön-tävätkö Kääntäjäkarhu-palkinnon. Sitä ei ole myönnetty joka vuosi. Riippuen siitä, minkälaisia käännöskokoelmia ilmestyy ja ilmestyykö sellasta, mitä me halutaan nostaa.
Joka on niin tasokasta tai sen tyyppistä. […] Siellä [potentiaalisten palkittavien jou-kossa] ei välttämättä ole sellasta, jota koetaan, että voidaan ilolla ja ylpeydellä jakaa.”399 Joitakin kirjallisuuspalkintoja on saatettu aluksi jakaa tiheästikin, esimerkiksi vuo-sittain, mutta erinäiset syyt ovat vaikuttaneet siihen, että palkinnon jakaminen on muuttunut harvemmin tapahtuvaksi toiminnaksi. Tällöin kyseessä on voinut olla esi-merkiksi seuran innokas hallitus – tai yksittäinenkin innostunut jäsen – joka on
tietty-395 Suvi Oinosen haastattelu, Helsinki 12.3.2018.
396 Risto Ojanen, Satakunnan Kirjallinen Kerho. Sähköpostitiedustelu kirjallisuuspalkintojen päättäjille, 14.8.2017.
397 Tarkka 1981.
398 Jukka-Pekka Pietiläisen haastattelu, Helsinki 14.2.018.
399 Sari Siekkisen haastattelu, Helsinki 9.3.2018.
30942067_UEF_Vaitoskirja_No_186_Terhi_Leppaaho_(Nikolainen)_Yhka_sisus_18_11_19.indd 100 21.11.2018 7.49.15
nä aikana halunnut jakaa palkintoa tiiviistikin, mutta myöhemmin into on laantunut.
Esimerkiksi Vuoden eräkirja -palkinto perustettiin vuonna 1977. Heti perustamisen jälkeen palkintoa jaettiin tiiviisti vuosittain 1970-luvun lopun ajan. Tämän jälkeen palkinnosta kuitenkin luovuttiin, kunnes palkinto otettiin uudelleen käyttöön 1991, kun liiton historiikki ilmestyi. Tämän jälkeen palkintoa ei ole enää jaettu.400
Tarkastelen seuraavaksi niitä palkintoja, jotka eivät vakiinnu osaksi suomalais-ta kulttuurielämää, vaan lakkautesuomalais-taan401. Lakkautetuiksi palkinnoiksi on luokiteltu ne palkinnot, joiden jakaminen on lopetettu tutkimusaikana tai siten, että jakamisen päättämisestä on ehtinyt tulla tieto tutkimuksen teon aikana. Niin ikään lakkautettui-hin palkintoilakkautettui-hin on laskettu vain ne kirjallisuuspalkinnot, joiden lakkauttamisesta on saatu varma tieto. On huomattava, että todennäköisesti näiden lakkautettujen joukko on käytännössä hieman suurempi, koska mukaan ei ole laskettu palkintoja, joiden jakamisesta nykyään ei ole täysin varmaa tietoa. Käytännössä kuitenkaan muutamaa jaettavien palkintojen joukossa olevaa palkintoa ei ole jaettu edes muutamaan vuo-sikymmeneen.402
Suomessa jaettavista kirjallisuuspalkinnoista lakkautettuja on 13, mikä tarkoittaa 13 prosenttia kaikista kirjallisuuspalkinnoista. Lakkautetuista palkinnoista eniten (39 %) on sellaisia, että niiden jakamisesta on luovuttu kymmenen vuoden sisällä perustamisesta. Jonkin verran (31 %) on lakkautettu palkintoja, joita ehdittiin jakaa kymmenestä kahdenkymmenen vuoden ajan. Saman verran (31 %) palkinnoista on sellaisia, että sen jakaminen on lopetettu 20 vuotta pidemmän jakamisajan jälkeen.
Voi siis sanoa, että vanhoilla suomalaisilla kirjallisuuspalkinnoilla on pitkät perin-teet, eikä niiden jakamisesta ole luovuttu. Käytänkin tässä tutkimuksessa kyseisten kirjallisuuspalkintojen kohdalla traditionaalinen kirjallisuuspalkinto -termiä. Myös palkintojen jakajatahot uskovat, että palkinnon pitkäikäisyys yhdistetään palkinnon koettuun merkittävyyteen, jopa arvostukseen ja tunnettuuteen403.
”Vuodet ovat erilaisia, arvot ja ajat muuttuvat, mutta uskon pitkäkestoiseen, sinnik-kääseen palkintotoimintaan. Arvid Lydeckenin [Arvid Lydecken -palkinnon] merkitys ei enää ole kiinni rahasummasta eikä aina edes hetkittäisen julkisuuden määrästä. Se on perinteinen palkinto, jonka historia on kunniakas. On tullut niin paljon uusia ja erikoistuneita pikkupalkintoja, että vanhat palkinnot ovat nousseet uudelleen arvoonsa juuri perinteikkyytensä ansiosta.”404
400 Anna Grenfors, Suomen Metsästäjäliitto. Sähköpostikysely kirjallisuuspalkintojen myöntäjille, 7.2.2013.
401 Lakkautettuihin kirjallisuuspalkintoihin ei ole tilastoitu palkintoja, joiden nimi on muutettu. Tällaisia palkintoja ovat J. H. Erkon palkinto, jonka nimi vaihdettiin 1994 Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnoksi ja Valtion kirjallisuuspalkinto, jonka nimi on ollut vuoden 1999 jälkeen Kirjallisuuden valtionpalkinto. Sen sijaan esimerkiksi Kirkon kirjallisuuspalkinto on tilastoitu lakkautetuksi palkinnoksi, koska lopettamisen jälkeen se yhdistettiin useamman muun taide-/kulttuurilajin kanssa yhteiseksi palkinnoksi, jolloin ei ole enää mahdollista puhua puhtaasti kirjallisuuden alan palkinnosta, kuten esimerkiksi Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon ja Kirjallisuuden valtionpalkinnon kohdalla.
402 Tällaisina epävarmoina kirjallisuuspalkintoina (N = 7) voi pitää Bergbomin palkintoa, Oppikirjapal-kintoa, Otavan kunniapalOppikirjapal-kintoa, Otavan kääntäjäpalOppikirjapal-kintoa, Paul Werner Lybeckin palOppikirjapal-kintoa, Tammen kirjallisuuspalkintoa ja Weilin + Göösin palkintoa.
403 Sini Tasanen, Maailman luontosäätiö. Sähköpostikysely kirjallisuuspalkintojen myöntäjille, 10.1.2013.
404 Ismo Loivamaan sähköpostihaastattelu, 12.2.2018.
102
”Jos meillä [Suomen kirjailijaliitossa] on vuodesta 1949 asti jotain palkintoa jaettu, niin ei varmaan kenellekään ole tullut mieleenkään, että miksi ei. Siis kun on siis oikeasti pitkät perinteet. Ja se on niin kiinteesti osa tätä meidän tarkotusta ja toimintaa. Ja siellä on myös sitten varoja, joita pitääkin käyttää siihen, että niitä jotenkin sit välitetään kirjailijoille.”405
Lakkautettujen palkintojen joukossa on palkintoja, joiden jakamisesta on intouduttu hetkellisesti, mutta jotka eivät ole alkuvaiheiden jälkeen jääneet pysyviksi:
”Käännöskirjallisuuden kunniakirja oli kiva kokeilu. Keksin sen historiasta, ja sain Nuorisokirjailijat siihen innostumaan. Kokeilua kesti muutama vuosi, mutta sitten se päätettiin lopettaa, kun tuntui, että se ei ollutkaan kenellekään merkittävä. Eipä sen perään ole kyselty.”406
Innostus kirjallisuuspalkinnon jakamista kohtaan on merkittävä palkinnon säilymisen kannalta. Käytännössä tämä saattaa kulminoitua muutamaankin aktiiviseen tahoon, jotka jaksavat vuodesta toiseen kannatella palkintoa ja taata sen olemassaolon:
”Aina on ollut joku sellanen, joka on ottanut sen. ‘Tää on tärkeetä, tätä täytyy jatkaa’
ja saanut sen jollain lailla pidettyä sen tradition elossa. Kyllä mä koen, että tällaset pienet palkinnot... Siinä tarvitsee olla joku, joka muistaa et ‘hei, muistetaan tää, pitää huomioida nyt, kun mietitään ens vuotta ja budjetoidaan asioita’”407
Toisaalta palkinnon lakkauttaminen saattaa olla tietoinenkin päätös tapauksessa, jossa kirjallisuuspalkintoa on päätetty jakaa vain vuosikymmenen kaltaisen selkeän ajanjakson (Koskenkorva-palkinto)408. Palkinnon jakamiseen on saatettu katsoa liitty-vän liikaa työmäärää. Varsinkin pienille yhdistyksille jonkin teoksen palkitsemiseen liittyvä valintaprosessi kymmenien kirjojen läpikäymisineen on saatettu kokea liian työläänä.409
Taustalla saattaa olla muitakin innostuksen laskuun liittyviä syitä kuten suurim-man kirjallisuuspalkintojen perustamisajankohtaan liittyvän nosteen väheneminen.
Palkinnon jakamisen on myös saatettu katsoa olevan liian kallis investointi, kun ottaa huomioon, että varsinaisen palkitsemisen lisäksi on järjestetty palkinnon jakotilai-suuksia ja mahdollisia muita juhlallijakotilai-suuksia410. Palkinnon jakamisen on niin ikään ku-viteltu saavuttavan merkittävämpää julkisuutta tai muuta hyötyä kuin mikä on lopul-ta saavutettu. Tämä kirjallisessa julkisuudessa näkyminen on asia, johon kiinnitetään huomiota myös siinä yhteydessä, milloin palkinto jaetaan. Esimerkiksi Yleisradion Tanssiva karhu -runopalkinnon jakaminen päätettiin siirtää laajemman näkyvyyden toivossa pois Helsingistä, Kajaanin runoviikolle.
405 Suvi Oinosen haastattelu, Helsinki 12.3.2018.
406 Ismo Loivamaan sähköpostihaastattelu, 12.2.2018.
407 Sari Siekkisen haastattelu, Helsinki 9.3.2018.
408 Koskenkorvapalkinnon www-sivut. http://www.illusionisti.net/BitteinSaaret/kossupalkinto/kssu.html
409 Anna Grenfors, Suomen Metsästäjäliitto. Sähköpostikysely kirjallisuuspalkintojen myöntäjille, 7.2.2013.
410 ”Olvi-säätiön kirjallisuuspalkinto lopetettiin”. Uutinen 1.4.2006. www.turunsanomat.fi
30942067_UEF_Vaitoskirja_No_186_Terhi_Leppaaho_(Nikolainen)_Yhka_sisus_18_11_19.indd 102 21.11.2018 7.49.16
”Kun sitten päädyimme siihen, että juuri sen takia... Että koimme, että saamme enem-män julkisuutta palkinnolle, jos me jaamme täenem-män runotapahtumassa. […] Koska sitä jouduttiin miettimään, että kuinka paljon tää palkinto saa julkisuutta. Ja näihin tie-dotustilaisuuksiin ja kun julkistetaan voittajia ei hirveesti tule median edustajia eikä oikein muitakaan. Niin me koitettiin et missä on luontevasti tätä runoyleisöä.”411 Toisaalta palkitsemisen ajankohtaan vaikuttaa myös palkinnon luonne ja sen pohdin-ta, mikä olisi palkinnon kannalta relevantein ajankohta jakaa palkintoa:
”Et me ollaan vähän katottu tää meidän palkintojen jaon ja julkistamisten rytmiä ja sitä semmosta ‘mitä, missä ja mihin aikaan vuodesta’, niin sitä ollaan suunniteltu vähän nyt uusiks tietyllä tavalla. […] Mut se et meidän tunnustuspalkinto ja Tirlit-tan-palkinto jaetaan meidän kevätkokouksessa, niin on ehkä haluttukin, et kun se on kollegoiden antama, niin se annetaan jäsenistön keskuudessa. Ja jäsenistö saa omassa piirissä tavallaan juhlia sitten, on kevätkokous ja kevätjuhlat muutenkin. Niin juhlitaan sit niitä palkintoja siinä tilaisuudessa.”412
Myös toiset palkinnot vaikuttavat konkreettisesti myös siihen, milloin palkinto pää-tetään jakaa. Esimerkiksi kirjallisessa julkisuudessa melko näkyvän Runebergin pal-kinnon myöntäminen Runebergin päivänä muutti Vuoden urheilukirjan jakamista:
”Se oli aikanaan, se vakiintui jossain vaiheessa Runebergin päiväksi, palkinnon jakami-nen. Tarjottiin runebergintorttuja. Olympiastadionin funkkiskahviossa oli se tilaisuus.
Ihan miellyttävä paikka sekin. Mutta sit just se, että varsinkin tän Runebergin palkin-non nousun myötä et... mut Runebergia oli aika mahdoton kytkeä... se oli vaan vuoden alussa jotenki sopiva päivä, mutta siitä sit on luovuttu. Se voi olla samalla viikolla, mut ei samana päivänä kyllä. […] Tietoisesti luovuttiin. Kun ei ollut mitään syytä pitää se siinä samana päivänä kuin tämmöinen kirjallisuuspalkinto joka tapauksessa. Kyl se sit syö sitä näkyvyyttä.”413
On myös huomattava, mikä merkitys kustantamoilla on kirjallisuuspalkinnon jatku-vuudessa. Resurssien pieneneminen 1990-luvun alun lamavuosina vaikeutti konk-reettisesti mahdollisuuksia jakaa palkintoa ollenkaan tai ainakaan tehdä palkitsemis-työtä riittävän kunnianhimoisesti:
”1990-laman aikana kustantajat alkoivat torjua raatien kirjatrafiikkia. Kaikesta sääs-tettiin. Jotkut suuretkin kustantamot suostuivat antamaan vain tietyn määrän kir-joista. Kaikille kirjoja ei riittänyt. Kirjojen lähettely ja postituskulut siis ulkoistettiin raatilaisille. Vaihe oli lyhyt ja kiusallinen, mutta kertoo sekä laman syvyydestä että asenteesta. Kustantajat eivät välttämättä enää kunnioittaneet kaikkia perinteisiäkään palkintoja.”414
411 Sari Siekkisen haastattelu, Helsinki 15.3.2018.
412 Suvi Oinosen haastattelu, Helsinki 12.3.2018.
413 Matti Hintikan haastattelu, Helsinki 20.2.2018.
414 Ismo Loivamaan sähköpostihaastattelu, 12.2.2018.
104
Olen jo aiemmin tuonut esiin, että Suomessa myönnetään useita kirjallisuuspalkin-toja, joiden myöntämiskriteeristöt ovat verrattain samankaltaiset415. Palkintoja syn-tyy eräänlaisiin aukkokohtiin: huomataan, ettei kirjallisuusinstituution sisällä jaeta jotakin palkintoa, tai vastaavanlaisten palkintojen kirjallista julkisuutta ei pidetä riittävän suurena. Esimerkiksi Tirlittan-palkinnon perustamisen taustalla on nähty nimenomaisesti se, että Finlandia Junior -palkintoa ei vielä ollut olemassa, ja Suomen Kirjailijaliiton Topelius-ryhmän katsottiin ”huomanneen tämän vihjeen nopeimmin”416. Silti tyypiltään jo perustettuja palkintoja muistuttavan kirjallisuuspalkinnon perus-taminen vaikuttaa palkintojen jakamiseen ja jatkuvuuteen ainakin siinä määrin, että palkintojen jakamiskonventioita joudutaan pohtimaan. Tirlittan-palkinto on säilynyt osana kirjallisuuspalkintokenttää, mutta silti rahasummaltaankin suuren ja heti ison mediakiinnostuksen osakseen saaneen Finlandia Junior -palkinnon perustaminen pa-kotti Suomen Nuorisokirjailijat ry:tä harkitsemaan omien lasten- ja nuortenkirjapal-kintojensa kohtaloa417. Niin ikään Suomen tietokirjailijat ry asetti vuonna 2000 erillisen toimikunnan pohtimaan järjestön myöntämien kirjallisuuspalkintojensa asemaa ja roolia sekä määrittelemän palkintojen jakokriteerit418.
Kirjallisuuspalkintokentässä tapahtuu muutoksia, kun palkintoja lakkautetaan ja perustetaan. Koska maassa jaettujen kirjallisuuspalkintojen määrä on suuri, ei kai-killa ole samanlaista asemaa ja merkitystä kirjallisuusinstituutiossa. Käytännössä tämä näkyy siinä, että uusi palkinto saatetaan nimetä hyvin samankaltaisesti tai jopa identtisesti lakkautetun palkinnon kanssa, vaikka kyse olisikin eri palkinnosta. Näin on esimerkiksi Bergbomin palkinnon kohdalla. Aikoinaan kyseisellä nimellä jaettiin Suomen Kansallisteatterin johtokunnan ja näyttelijäyhdistyksen myöntämää, näytel-mätekstien palkitsemista varten suunnattua palkintoa, mutta vuodesta 2003 Svenska litteratursällskapet i Finland on jakanut samannimistä palkintoa. Painopisteet myös muuttuvat hieman. Esimerkiksi Oppikirjapalkintoa on jakanut ensin Weilin + Göös -kustantamo ja sittemmin Suomen tietokirjailijat ry jakoi tunnustuspalkintonsa pal-kitsemaan sekä tietokirjailijoita tietokirjailijapalkinnolla että oppikirjailijoita Oppi-kirjailijapalkinnolla.
415 Ks. luku 3.3.
416 Kirstinä 2014, 390.
417 Ismo Loivamaan sähköpostihaastattelu, 12.2.2018.
418 Leino-Kaukiainen 2003, 181.
30942067_UEF_Vaitoskirja_No_186_Terhi_Leppaaho_(Nikolainen)_Yhka_sisus_18_11_19.indd 104 21.11.2018 7.49.16
105