• Ei tuloksia

Kansainvälisen yrityksen D&O-riskit

Kansainvälisesti toimivan yrityksen toiminta on nykyään hyvin riippuvainen lukuisista sidos-ryhmistä. Yrityksen toimintaan vaikuttaa niin asiakkaat, omistajat, viranomaiset kuin kilpaili-jatkin. Mahdollisuus operationaalisesta toiminnasta kumpuavaan, ihmisen aiheuttamaan va-hinkoon kasvaa huomattavasti sitä mukaa kuin yritys kansainvälistyy. 2000-luvun aikana olemme saaneet todistaa kymmeniä yritysskandaaleja, joissa yksittäiset johtajat ovat syyllis-tyneet mittavaan, harkittuun petokseen tai kavallukseen. Nämä paljon julkisuutta saaneet yri-tysskandaalit sekä vuonna 2008 alkanut globaali taloudellinen epävarmuus ovat nostaneet johtajan vastuut julkisen tarkastelun kohteeksi. Markkinoiden vaatimuksiin on pikkuhiljaa herätty ja lukuisat valtiot ovatkin kiristäneet yrityksen sisäisiä compliance-säännöksiä ja täten painostaneet yritykset kehittämään sisäisiä riskin tunnistus- ja hallintakeinoja.

Aina johtajan toiminnasta aiheutunut vahinko ei ole johtunut tahallisesta tai petollisesta toi-minnasta, vaan inhimillisestä erehdyksestä, jolla voi olla yrityksen toiminnan kannalta vaka-vat seuraukset. Onkin ensisijaisen tärkeää, että johtajille on hankittu riittävä vakuutussuoja tällaisten tilanteiden välttämiseksi. Johdon vastuuvakuutuksen sisällön syvällisempi

tuntemi-nen takaa sen, että yritys osaa vaatia laajoin ehdoin kirjoitettua vakuutusturvaa – ei vain stan-dardiehdoin tarjottua vakuutusta. Yrityksen liiketoiminnan jatkuvuuden takaamiseksi on tär-keää, että johtajuudesta kumpuavia riskejä tarkastellaan proaktiivisesti ja niihin on varauduttu joko sisäisen kontrollin tai vakuuttamisen keinoin.

Riskien tunnistaminen on yrityksen riskienhallinnan prosessin tärkein osa. Riskin tunnistami-nen ja määrittely mahdollistaa proaktiivisen lähestymistavan yrityksen johdon toiminnasta syntyviin riskeihin. Riskien syvällisemmän tunnistamisen vuoksi niiden määrittely on tarpeen.

D&O-riskistä ei ole olemassa vakiintunutta määritelmää, vaan tässä tutkimuksessa D&O-riski määriteltiin uhaksi, joka toteutuu johtajan tuottamuksellisesta asemansa väärinkäytöksestä ja toteutuessaan saattaa yrityksen johtajan henkilökohtaiseen korvausvastuuseen kolmannelle osapuolelle aiheuttamastaan vahingosta. D&O-riskien jaottelu osaksi yrityksen muuta riski-kenttää auttaa yritystä hahmottamaan riskien mahdollisia alkulähteitä. Tässä tutkimuksessa D&O-riskit sijoitettiin osaksi yrityksen operationaalisia riskejä sekä toisen jaottelun mukaan D&O-riskejä tarkasteltiin niiden vakavuuden vuoksi hasardiriskeinä. D&O-riskien käsittely osana yrityksen operationaalisia riskejä on perusteltua, koska D&O-riskit syntyvät yleensä ihmisten tekemistä virheistä, riittämättömästä valvonnasta tai johdon vääristä päätöksistä.

Yritys kokee D&O-riskejä lähestulkoon kaikilla liiketoiminnan alueilla. Toteutuneita vahin-koja tarkastelemalla voidaan kuitenkin eritellä tiettyjä liiketoiminnan tilanteita, joista D&O-riskit syntyvät. Työsuhteesta syntyvät D&O-riskit liittyvät usein laittomaan irtisanomiseen tai –työsopimukseen sekä syrjintään. Näiltä riskeiltä voidaan osittain suojautua omalla Emplo-yer’s Practises Liability (EPL) –vakuutuksella, mutta johtajan henkilökohtaisen vastuun suo-jana toimii johdon vastuuvakuutus. Myös erinäiset yritysjärjestelytilanteet synnyttävät kon-fliktitilanteita, jonka seurauksena D&O-riski voi realisoitua. Jatkuvan taloudellisen epävar-muuden voitaneen katsoa lisäävän yritysjärjestelyaktiivisuutta, koska taloudellinen tilanne pakottaa monet yritykset miettimään strategiaansa uudelleen. Voisi kuvitella, että luottomark-kinoiden palautuessa normaaliksi taloudellisesti vahvat yritykset etsivät ”halpoja” finanssi-kriisin uhreja. Toisaalta monet kannattavuusongelman kanssa taistelevat yritykset etsivät val-koista ritaria pelastamaan yritys uhkaavalta konkurssilta. D&O-riskien todennäköisyys kasvaa huomattavasti tilanteissa, joissa yrityksen omistajuus- ja kontrollipohja vaihtuu.

Taloudellinen epävarmuus vaikuttaa suoraan D&O-riskin esiintymisiin. Eeuwensin (2009) mukaan vakuutusyhtiöt saivat finanssikriisin seurauksena vuonna 2009 kolminkertaisen

mää-rän ennakkoilmoituksia D&O-vahingosta keskiarvoiseen ennakkoilmoitusten määrään näh-den. Vahinkoaktiivisuuden voitaneen ennustaa säilyneen yhä korkeana taloudellisen epävar-muuden jatkuttua varsinkin Euroopan alueella. Matalasuhdanteen aikana vienti usein tyrehtyy ja monet kansainväliset yritykset joutuvat taloudellisesti ahtaalle. Selviytyäkseen monet yri-tykset joutuvat viemään läpi dramaattisia kustannussäästöjä, jolloin kritiikki yritysjohtoa vas-ten kasvaa. Yleisesti myös kirjanpidon petokset lisääntyvät matalasuhdanteen aikana. Yrityk-sen taloudellisia lukuja kaunistellaan parempaan suuntaan sijoittajien uskon säilyttämiseksi.

Vaikka yrityksen johtajat eivät olisi henkilökohtaisesti syyllistyneet virheisiin tai laiminlyön-teihin, ovat he usein ensimmäisenä osakkeenomistajien tulilinjalla, jos yrityksen arvo dra-maattisesti laskee.

Osakkeenomistajat ovatkin aktiivisimpia nostamaan syytteitä yritystä ja sen johtoa vastaan.

Ryhmäkannejärjestelmä mahdollistaa tuhansien osakkeenomistajien mobilisoinnin yhdellä kertaa. Osakkeenomistajien lisäksi yleisiä korvauksenhakijoita ovat muun muassa velkojat, kilpailijat ja työntekijät. Yrityksen on hyvä tutustua eri korvauksenhakijaryhmiin, koska sitä kautta D&O-riskejä voidaan paremmin tunnistaa ja niihin osataan myös varautua. Erinäisten vahinkotilanteiden varalta tehdyt skenaariot sekä brainstorming-sessiot voivat olla valtava apu siinä vaiheessa, kun esimerkiksi osakkeenomistajien D&O-ryhmäkanne realisoituu.

Yrityksen toiminta kansainvälisillä markkinoilla kasvattaa D&O-riskien esiintyvyyttä. Var-sinkin yrityksen toiminnan lainsäädännöllinen ympäristö on syytä kartoittaa. Johtajien tehtä-viä ja velvollisuuksia koskeva lainsäädäntö vaihtelee maittain ja suuria eroavaisuuksia on myös oikeusprosessin käytännöissä. Karkea jako common law- ja civil law –maihin on syytä tehdä, jotta oikeusjärjestelmän kannalta riskiset maat voidaan tunnistaa. Common law –järjestelmän ryhmäkannekäytäntö ja tapauskohtaisesti määrättävä vahingonkorvaus voivat johtaa valtaviin korvaussummiin. D&O-vahinkojen kannalta Yhdysvallat common law –valtiona on maailman riskisin markkinaympäristö. On kuitenkin mielenkiintoista tulevaisuu-dessa nähdä, ollaanko esimerkiksi Euroopassa siirtymässä lähemmäs yhdysvaltalaista korva-uskäytäntömallia. Viitteitä tästä on ollut nähtävillä monissa Euroopan maissa, joissa ryhmä-kannekäytäntö on jo mahdollista. Mikäli kehitys jatkuu tähän suuntaan D&O-riskien esiinty-vyyden ja D&O-vahinkojen vakavuuden voitaneen ennustaa kasvavan.

Jokaisen kansainvälisillä markkinoilla toimivan yrityksen liiketoimintaympäristö on uniikki, joten yleispätevää listaa D&O-riskeistä on mahdoton tehdä. On kuitenkin varmaa, että yhä

kompleksisemman ja verkottuneemman markkinatalouden myötä vastuuriskit eivät ainakaan tule pienenemään – päivävastoin. Kovat liiketoiminnan arvot ovat väistymässä ja tilalle ovat astumassa vastuullisen ja eettisen liiketoiminnan mallit. Tässä yhtälössä yritykset ja niiden johtajat halutaan yhä herkemmin vastuuseen mahdollisista virheistä, erehdyksistä ja laimin-lyönneistä. Hyvä uutinen yritysten kannalta on kuitenkin se, että ennakoivalla riskienhallin-nalla ja kattavalla yritysjohdon vastuuvakuutuksella suurimpaan osaan näistä syytöksistä voi-daan varautua.