Maailmanlaajuisen D&O-vakuutusohjelman luominen ja ylläpito ovat vaativia tehtäviä niin yritykselle itselleen kuin vakuutuksen myöntävälle vakuutusyhtiölle. Ohjelman luominen vaa-tii päävakuuttajalta kansainvälisen vakuutustoiminnan tuntemusta, laajaa omaa verkostoa ul-komailla ja toimivia suhteita paikallisiin vakuutusyhtiöihin. Useimmiten yritys hyödyntääkin vakuutusohjelman luomisessa kansainvälisen meklarin asiantuntemusta sekä verkostoa. Kan-sainväliseen vakuuttamiseen erikoistuneet meklarit toimivat linkkinä yrityksen ja vakuutusyh-tiöiden välillä. (af Hällström & Ijäs 2003, 149–150) Jokaisen yrityksen liiketoiminta ja orga-nisaatio ovat erilaisia, joten yhtä oikeaa D&O-vakuutusohjelman rakennetta ei ole olemassa.
D&O-ohjelman rakenteen valinta riippuu vakuutuksenottajan tarpeista ja erikoispiirteistä, jotka tulee selvittää. Vakuutusohjelmaa varten tehtävä riskianalyysi muistuttaakin underwri-ting-prosessia, jossa vakuutusyhtiö arvio vakuutettavaa riskiä ja sen hintaa. (Wineman 2007, 3)
Winemanin (2007, 3–4) mukaan vakuutusohjelman rakenteen valinnan määrittää osatekijät, jotka yrityksen tulisi yhteistyössä meklarin ja vakuuttajan kanssa käydä syvällisesti läpi. Va-kuutusohjelman osatekijät eivät ole vakuutuslajikohtaisia, vaan niitä voidaan käyttää yleisesti
vakuutusohjelmaa rakentaessa. Kaikki seuraavaksi mainitut tekijät tulisi kartoittaa myös D&O-vakuutusohjelmaa rakentaessa. Ensimmäinen määrittävä tekijä on yrityksen ulkomailla suoritettavien liiketoimien laajuus. On selvää, että yritykselle joiden ulkomaantoiminta rajoit-tuu satunnaiseen vientiin tai varastointiin, vakuutusohjelma rakennetaan eri lähtökohdista kun yritykselle, jonka liiketoiminta koostuu kompleksisista kansainvälisistä toiminnoista kuten jakelusta ja valmistustoiminnoista. Kansainvälisten vakuutusohjelmien rakentamiseen erikois-tuneen vakuutusmeklariyrityksen Aonin julkaiseman International Insurance julkaisun (2011) mukaan kansainvälisen vakuutusohjelman tarvetta voidaan kuvastaa luokittelemalla yrityksen kansainvälisten liiketoimintojen tasoa. Mitä monimutkaisempaa ja maantieteellisesti levittäy-tynyttä yrityksen toiminta on, sitä monimutkaisempaa on oikean vakuutusratkaisun kehittämi-nen. Ulkomaan liiketoimintojen laajuus suhteessa globaaliin vakuutusohjelmaan on esitetty Kuviossa 8.
Yrityksen liiketoiminta
Kansainvälinen Multikansallinen Globaali
KUVIO 8 Riskin laajuus – kuka tarvitsee globaalin vakuutusohjelman? (Aon International Insurance Training 2011 –materiaalia mukaillen)
Kuvion 8 mukaan kansainväliset vakuutusohjelmat voidaan jakaa karkeasti kolmeen luok-kaan: kansainväliseen, multikansalliseen ja globaaliin vakuutusohjelmaan. Yrityksen
kansain-Selkeä Monimutkainen
välisen liiketoiminnan taso määrittelee, millaiselle vakuutusohjelmalle heillä on tarvetta. (Aon International Insurance Training 2011) Kuvioon on lisätty esimerkkejä tunnetuista suomalai-sista pörssiyhtiöistä niiden kansainvälisen liiketoiminnan tason mukaan.
Toinen huomioonotettava seikka vakuutusohjelmaa suunniteltaessa on vakuuttamiseen liitty-vät oikeudelliset vaatimukset jokaisessa mukana olevassa maassa. Vakuutuksia koskevat lain-säädäntöongelmat jakautuvat karkeasti kahteen kategoriaan: pakollisiin vakuutuksiin ja Non-Admitted-vakuutuksiin. Pakollisilla vakuutuksilla tarkoitetaan lakisääteisiä vakuutuksia, jotka yrityksen on hankittava. Lakisääteiset vakuutukset perinteisesti liittyvät työtapaturmiin ja ajo-neuvon omistajan vastuuseen. Jokaisella maalla on oma vakuutuslainsäädäntö ja siten erilaisia lakisääteisiä vakuutuksia niin määrällisesti kuin sisällöllisesti. (Wineman 2007, 3–4) D&O-vakuutus ei ole pakollinen missään muussa maassa kuin Romaniassa, joka vuonna 2006 hy-väksytyn lakiuudistuksen myötä sääti vakuutuksen pakolliseksi kaikille pörssiyritysten johta-jille. Miller (2007, 17) ei kuitenkaan näe kyseisen trendin leviävän muualle Eurooppaan.
Eri maiden lainsäädännöissä suhtaudutaan erilailla Admitted-vakuutuksiin. Non-Admitted-vakuutuksessa vakuuttajana toimii vakuutusyhtiö, joka ei ole lisensioitu kyseisessä maassa. Arvion mukaan Non-Admitted-vakuuttaminen on kiellettyä 85 % maailman maista.
(Wineman 2007, 3–4; Aon AGCN International Insurance Training Material 2011) Lainsää-dännölliset määräykset tulee ottaa huomioon myös D&O-vakuutusohjelmaa suunnitellessa.
Eri maiden lainsäädännöllä on taasen suuri merkitys D&O-ohjelman rakentamisen kannalta, koska perinteisesti Non-Admitted-rakenteella vakuutetut D&O-vakuutukset ovat laittomia monissa maailman maissa. Non-Admitted-vakuutuksen rakenteeseen perehdytään tarkemmin vielä tässä luvussa.
Winemanin (2007, 4) mukaan kolmantena globaalin ohjelman rakenteen ja laajuuden määrit-tävänä tekijänä on yrityksen operatiivinen rakenne ja filosofia. Vakuutusohjelma palvelee yritystä parhaiten silloin, kun se aidosti peilaa yrityksen perustana olevaa operatiivista raken-netta sekä päätöksenteon kulttuuria. Neljänneksi vakuutusohjelman tulisi palvella yrityksen riskienhallinnan tavoitteita. Riskienhallinnan päämäärät omalla riskillä pitämisen, riskin ra-hoittamisen ja riskien torjunnan suhteen vaihtelevat suuresti eri yhtiöillä. Viidenneksi vakuu-tusohjelmaa rakentaessa tulisi kiinnittää huomiota sujuvan kommunikaation mahdollistami-seen. Vakuutusasiat eivät koske vain yrityksen riskienhallintayksikköä, vaan kommunikaation virta kulkee laki-, henkilöstö-, ja kassanhallintaosaston välillä. Tämän kommunikaation
ym-märtäminen on tärkeää, jotta vakuutusohjelma voidaan rakentaa siten, että se mahdollistaa yrityksen sujuvan sisäisen kommunikaation. Viimeisenä osatekijänä vakuutusohjelman raken-tumisessa on yrityksen säännösten taso. Vakuutusohjelman osalta compliance-säännökset koskevat lähinnä yrityksen tahtoa noudattaa vakuutuslainsäädäntöä sekä vakuu-tusmaksujen ja niihin liittyvien verojen maksamista. (Wineman 2007, 3–4; Aon AGCN Inter-national Insurance Training Material 2011)
Ohjelman rakennetta määrittävien osatekijöiden lisäksi yrityksen tulisi vakuuttamisen sidos-ryhmien, kuten meklarin ja päävakuuttajan, kanssa miettiä kansainvälisen vakuuttamisen luomia erikoispiirteitä. Näin voidaan välttyä ikäviltä tilanteilta, joissa huolella rakennettu oh-jelma osoittautuukin toimimattomaksi tai jopa laittomaksi jossain maissa. Kansainväliseen vakuuttamiseen liittyviä erikoispiirteitä on jossain maissa toimiva cash before cover –periaate, jossa vakuutusturva ei astu voimaan ennen kuin maahan allokoitu vakuutusmaksu on maksettu. Näiden maiden tunnistaminen on äärimmäisen tärkeää, jotta voidaan estää tilan-ne, jossa vahingon sattuessa vakuutus ei olekaan voimassa. (Aon AGCN International Insu-rance Training Material 2011)
Vakuutuksien ja vakuutuskorvauksien verottaminen luovat toisen ongelma-alueen kansainvä-lisen vakuuttamisen saralla. Verotukseen liittyvät aspektit määrittävät osaltaan kannattavan vakuutusmaksujen allokaation eri maiden välillä. Verotukselliset näkökulmat nousevat usein esiin myös vahingonkorvaustilanteissa ja maakohtaisissa vakuutuspoolimaksuissa. Dentonin mukaan (2011) vuosi 2011 on muuttanut vakuutusmaksuveroa monissa Euroopan maissa ja siten vaikuttanut globaalin vakuutusohjelman kannattavuuteen ja maksuallokaatioihin. Yksi tunnetuimmista vakuutusalaa koskevista verotuspäätöksistä on vuonna 2001 EY:n tuomiois-tuimen ratkaisu C-191/99 Kvaerner plc (EYT 14.6.2001/C-191/99), joka ensimmäistä kertaa otti kantaa vakuutusmaksuverovelvollisuuteen Non-Admitted-vakuutuksissa. Verotuslainsää-dännössä tapahtuvat muutokset heijastuvat globaalien vakuutusohjelmien toimivuuteen, joten vakuuttamisen verotukseen liittyvien tekijöiden tunteminen on ehdotonta. Vakuutusohjelmien verottamiseen liittyviä erityiskysymyksiä käsitellään tarkemmin vakuutusohjelmien eri raken-nevaihtoehtojen yhteydessä.
Kansainvälistä vakuutusohjelmaa suunniteltaessa, yrityksen tulisi ennalta tunnistaa ne tytär-yhtiöt, jotka harjoittavat toimintaa tariffimaissa. Tariffimailla tarkoitetaan niitä maita, jossa lainsäädäntö määrää tietyn vakuutusmaksun eli tariffin tiettyä riskiä varten. Vapaa hinnoittelu
ja allokaatio eivät ole mahdollista kyseisissä maissa. Tariffijärjestelmä on edelleen käytössä esimerkiksi Intiassa, Brasiliassa, Kiinassa, Japanissa, Meksikossa ja Venäjällä. D&O-vakuutusohjelman näkökulmasta tämä tarkoittaa myös, että kyseisten maiden lainsäädäntö vaatii paikallisen D&O-vakuutuksen hankintaa, jolloin maiden liittäminen osaksi konsernin vakuutusohjelmaa ei ole mahdollista. Vahervaaran (2012) mukaan tariffimaiden vakuuttami-nen vaikuttaa ensinnäkin ohjelman kustannuksiin, mutta myös riittävän kattavan vakuutustur-van hankintaan. Tariffimaiden vakuutusmarkkinat eivät useimmissa tapauksissa pysty tarjoa-maan samantasoista turvaa, mitä D&O-ohjelma voisi tarjota. (Graham 2007, 1–4; Willgren 2012)