Kanonisen ja positiivisen lainsäädännön suhde

Eduskunnan hallintovaliokunta on vuonna 1997 mietinnössään pohtinut Suomen oikeusjärjestyksen ja kanonisen oikeuden suhdetta. Hallintovaliokunta on todennut, että edes kanoneihin nojautuvalta osaltaan ortodoksisen kirkkolainsäädännön ei tulisi olla ristiriidassa Suomea sitovien kansainvälisten sopimusten ja Suomen perustuslain kanssa. Kuitenkin valtion tulisi puuttua kirkkokunnan asioihin mahdollisimman vähän varsinkin, kun kyseessä ovat opilliset kysymykset. Kanoninen oikeus nivoutuu kiinteästi ortodoksisen kirkon traditioon ja opilliseen perintöön. Kanonit ovat sellaisen maailmanlaajuisen yhteisön säännöksiä, jonka osa myös Suomen ortodoksinen kirkkokunta on. Valiokunta on arvioinut, että myös valtiosääntöoikeudellisia kysymyksiä ratkaistaessa ja lainsäädäntöä laadittaessa ortodoksisen kirkkokunnan erityislaatuinen asema tulisi voida mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon.³⁴⁷ 6.1.2 Korkeimman hallinto-oikeuden arviointi

Korkein hallinto-oikeus on ottanut kantaa kansallisen ja kanonisen lainsäädännön soveltamisalueen laajuuteen vuonna 2009 päätöksessään, joka koski Suomen ortodoksisen arkkipiispakunnan piispainkokouksen 26.5.2009 tekemää päätöstä pastori X:n määräämisestä toimituskieltoon. Pastori X määrättiin toimituskieltoon europarlamenttivaaliehdokkuuden ja mahdollisen parlamenttijäsenyyden ajaksi. Koska piispainkokouksen päätöksistä ei voi kirkkolain 106 §:n 1 momentin nojalla tehdä valitusta, kanteli X päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen, haki päätöksen purkamista ja lisäksi täytäntöönpanon kieltämistä.³⁴⁸ Piispainkokous oli perustellut päätöstään ortodoksisella kanonisella perinteellä, jonka mukaan papin tulee käyttäytyä työtehtävissään sekä niiden ulkopuolella asemansa edellyttämällä tavalla. Papiston jäsenten politiikkaan osallistumiseen on kanonisessa perinteessä suhtauduttu yksiselitteisen kielteisesti. Pappisvihkimys nojaa piispainkokouksen mukaan muun muassa

347 HaVM 22/1997 vp. s. 2. HE 89/2000 vp. s. 2.

348 KHO 1761/2/09 s. 2–5. Toimituskieltoon kuului sisällöllisesti kielto toimittaa kirkon pyhiä toimituksia sekä kielto käyttää papillista arvoa osoittavia tunnuksia kuten ristiä ja viittaa.

ajatukseen sitoutumisesta Kristuksen seuraamiseen ja Hänen palvelemiseensa. Pappi ei voi olla minkään erityisen yhteiskunnallisen ryhmän edustaja, sillä hänen tulee olla esikuvansa mukaisesti kaikkien palvelija. Piispainkokous perusteli päätöstään Pyhien apostolien säännöillä sekä vuonna 451 pidetyn Khalkedonin kirkolliskokouksen päätöksellä.³⁴⁹

KHO hylkäsi ratkaisussaan sekä kantelu- että purkuhakemuksen eikä antanut lausuntoa piispainkokouksen päätöksen täytäntöönpanon kieltämistä koskevasta vaatimuksesta. KHO totesi, että toimituskieltoon asettamisessa kirkkolain soveltamisessa oli kysymys oikeudesta tulkita kirkon oppia kirkon sisäiseen autonomiaan kuuluvassa asiassa. KHO katsoi, että tulkintaoikeus kyseisessä asiassa kuului piispainkokouksen toimivaltaan. Päätös ei myöskään perustunut hallintolainkäyttölain väärään soveltamiseen eikä sitä tehtäessä ollut tapahtunut sellaista kuulemisvirhettä tai muuta menettelyvirhettä, jonka perusteella päätös olisi voitu poistaa kantelun johdosta. Piispainkokouksen päätös ei ollut Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen, kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen, Euroopan unionin peruskirjan, Suomen perustuslain eikä myöskään vaalilain vastainen.³⁵⁰

6.1.3 Kirkko-oikeuden eheys

Kirkko-oikeuteen sisältyy sisäinen jännite. Sisäinen jännite syntyy kirkon ylipositiivisen arvopohjan ja kirkon positiivisen lainsäädännön välille silloin, kun yritetään välttää niiden välistä skismaattisuutta. Kirkon ylipositiivinen oikeus asettaa vaatimuksia positiiviselle kirkko-oikeudelle. Kirkon ylipositiivisen arvopohjan olemassaolo merkitsee sitä, ettei sen kanssa ristiriidassa olevia oikeudellisia normeja ja normitulkintoja tai normeja, joiden soveltaminen aiheuttaa ristiriidan, voida pitää oikeana kirkko-oikeutena. Kirkko menettää uskonyhteisön

349 Pyhien apostolien sääntöjen mukaan: ”Piispa tai presbyteeri tai diakoni älköön ottako itselleen maallisia tehtäviä. Muussa tapauksessa erotettakoon hänet virasta” (6.sääntö), ”piispan eikä presbyteerin sovi antautua mihinkään maallisiin hallintoasioihin, vaan hänen tulee omistaa aikansa kirkollisiin tehtäviin. Hän siis joko taipukoon pysymään niistä erillään tai erotettakoon hänet virastaan, sillä Herran ohjeen mukaan ei kukaan voi palvella kahta herraa (Matt. 6:24)” (81. sääntö). Khalkedonin kirkolliskokouksen päätöksessä asia on ilmaistu näin: ”Olemme määränneet, etteivät ne, jotka kerran ovat asetetut kleerukseen, enempää kuin munkitkaan, saa astua sotapalvelukseen tai maalliseen virkaan. Siinä tapauksessa, että he rohkenisivat tätä tehdä eivätkä kadu, niin että palaavat Jumalan vuoksi aikaisemmin valitsemaansa toimeen joutukoot he kirkosta erotetuiksi” (7. sääntö).

Piispainkokous perusteli päätöstään lisäksi sillä, että kirkon alkuajoista lähtien kirkon yhtenäisyyden varjeleminen on ollut pappien poliittisen toiminnan kieltämisen taustalla. Piispainkokouksen mukaan pappi voi kuitenkin yhteiskunnallisessa asiassa edustaa kirkkoa asiantuntijana esimerkiksi pakolaiskysymyksiin liittyvissä asioissa ja siten osallistua yhteiskunnalliseen vastuunkantoon. Piispainkokous kiinnitti päätöksessään huomiota myös siihen seikkaan, että pappeus ei ole papiksi vihityn subjektiivinen oikeus, vaan palvelustehtävä, johon kirkko kutsuu.

Kirkko edellyttää pappeuteen kutsutuilta jakamattoman kirkon perinteisiin kohdistuvaa kuuliaisuutta ja nuhteettomuutta. KHO 1761/2/09 s. 3–4.

350 KHO 1761/2/09 s. 17.

luonteensa ja jää pelkäksi sosiologiseksi yhteisöksi silloin, kun kirkko-oikeus käsitetään vain positiiviseksi oikeudeksi.³⁵¹ Edellinen Leinon tulkinta evankelis-luterilaisen kirkko-oikeuden sisäisestä jännitteestä liittyy kirkko-oikeuden eheyteen.

Yhdysvaltalainen oikeusfilosofi Ronald Dworkin on luonut teorian oikeuden eheydestä.

Yleisen oikeusteorian alaan kuuluva teoria mahdollistaa myös kirkko-oikeuden kokonaisvaltaisen käsittämisen. Dworkin esittää kirjassaan Law’s empire näkemyksiään siitä, että yksittäisissä soveltamistilanteissa oikeutta olisi tulkittava parhaan mahdollisen oikeudellisen eheyden idean tai oikeudellisen kokonaisteorian valossa. Kyseessä voi olla esimerkiksi oikeusperiaatteiden tilannesidonnainen yhteensopivuus tai johdonmukaisuus.³⁵² Leinon mukaan kirkon oikeus muodostuu sellaisesta positiivisesta oikeudesta, joka on säädetty kirkkoa varten sekä kirkon ylipositiivisesta oikeudesta, joka ei ole säädetyn oikeuden kanssa ristiriidassa. Kirkon oikeuden kokonaisvaltainen käsittäminen ja kirkko-oikeuden eheys edellyttävät oikeudellisen eheyden idean toteutumista myös kirkon oikeuden säätämis- ja soveltamistilanteissa. Kirkon oikeuden eheyden kokonaisvaltaisessa käsittämisessä on säädetyllä eli positiivisella oikeudella keskeinen asema. Kirkon oikeus ei muodostu pelkästään positiivisesta oikeudesta, vaan oikeutta on myös siellä, missä sitä ei välittömästi havaita.

Evankelis-luterilaisen kirkko-oikeuden puolella tämän oikeuden käsittämisen malli mahdollistaa kirkon ymmärtämisen sosiologista yhteisöä laajemmaksi. Leino korostaa, että eheys kirkko-oikeudessa mahdollistaa kirkon sisäisten ristiriitojen käsittelemisen uskonyhteisön tavoin ja uskonyhteisönä.³⁵³

Oikeuden eheyden teoria soveltuu myös ortodoksiseen kirkko-oikeuteen. Eheyden toteutuminen edellyttää ortodoksisessa kirkko-oikeudessa sekä ylipositiivisen arvopohjan, kanonisen oikeuden että positiivisen lainsäädännön ristiriidatonta kokonaisuutta sekä eheyden idean toteuttamista muun muassa lain soveltamistilanteissa.

351 Leino 2005, s. 122–123.

352 Dworkin 1986, s. 223–245. Leino 2005, s. 123.

353 Leino 2005, s. 123–124.