5.3 Pappeuden menettäminen, kirkkolain valituskielto sekä Euroopan
5.3.3 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin valitusinstituutiona
Ainakin parissa julkisuuteen nousseessa pappeuden menettämistä tai toimituskieltoa koskeneessa tapauksessa asianomainen henkilö on harkinnut kokemansa Suomen ortodoksisen kirkon tai sen työntekijän aiheuttaman ihmisoikeusloukkauksen saattamista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen käsiteltäväksi.337 Valitettaessa Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen olisi kyseessä tällöin yksilövalitus. Yksilövalituksista säädetään EIS:n 34 artiklassa. Sen mukaan tuomioistuin voi ottaa vastaan yksityishenkilön, kansalaisjärjestön tai ryhmän valituksia, joissa väitetään sopimusvaltion loukanneen heidän yleissopimuksessa tai sen pöytäkirjoissa tunnustettuja oikeuksiaan. Sopimusvaltiot eivät saa millään tavoin estää tämän oikeuden tehokasta käyttöä. Tutkittavaksi valitus voidaan ottaa vain silloin, kun väitetyn loukkauksen ”uhri” on valituksen tekijä itse. Valittajan tulee pääsääntöisesti voida väittää lakia konkreettisesti sovelletun tavalla, joka rikkoo hänen ihmisoikeuksiaan.338
336 Perola 2013, 123–124.
337 Ks. esimerkiksi Helsingin Sanomat 4.4.2015 ja Yle Uutiset 14.12.2009. Tutkielmaa kirjoitettaessa ei ole tiedossa, että kukaan olisi tosiasiassa tehnyt Suomen ortodoksiseen kirkkoon tai sen työntekijään kohdistuvaa valitusta Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen.
338 Pellonpää ym. 2012, s. 164. Valittajan ei tarvitse näyttää sopimusrikkomusta toteen voidakseen olla ”uhri”
sopimusmääräyksen tarkoittamassa mielessä. EIS 35 artiklan 2 §:n mukaan tuomioistuin ei käsittele 34 artiklan nojalla tehtyä yksilövalitusta, joka on nimetön tai asiasisällöltään olennaisesti sama kuin tuomioistuimen jo
Tutkittavaksi ottamisen edellytyksistä puolestaan säädetään EIS:n 35 artiklassa. Sen 1 §:n mukaan tuomioistuin voi ottaa asian käsiteltäväkseen vasta kun kaikkiin kansallisiin oikeussuojakeinoihin on turvauduttu yleisesti tunnustettujen kansainvälisen oikeuden sääntöjen mukaisesti. Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa lopullisen kansallisen päätöksen antopäivästä. Artiklan 3 §:n mukaan tuomioistuin ei ota tutkittavakseen 34 artiklan nojalla tehtyä yksilövalitusta, johon se ei katso yleissopimuksen tai sen pöytäkirjojen määräysten soveltuvan tai jonka se katsoo olevan ilmeisen perusteeton tai merkitsevän yksilövalitusoikeuden väärinkäyttöä; tai jos se ei katso valittajan kärsineen merkittävää haittaa, ellei ihmisoikeuksien kunnioittaminen sellaisena kuin siitä on määrätty yleissopimuksessa ja sen pöytäkirjoissa vaadi valituksen tutkimista asiasisällön osalta sekä edellyttäen, ettei tällä perusteella voi hylätä asiaa, jota kansallinen tuomioistuin ei ole asianmukaisesti käsitellyt.
5.3.3.2 Uskonnollisten yhteisöjen autonomia ja valtion neutraalisuus
Lähtökohtana Euroopan neuvostossa on valtion ja kirkon pitäminen erillään. Kansallisia eroja esiintyy, mutta demokraattisissa valtioissa tämä on neuvoston suosituksen mukaan yleisesti hyväksytty lähtökohta. Keskeinen ajatus Euroopan ihmisoikeussopimuksessa on, ettei uskontojen harjoittaminen kuulu valtion perustehtäviin. Suhteessa eri uskontojen harjoittamisen järjestämiseen on ihmisoikeustuomioistuin korostanut puolueetonta ja neutraalia valtion roolia.339
Suhteessa uskonnollisiin yhteisöihin valtion velvollisuutena onkin kunnioittaa yhteisöjen autonomiaa ja pysyä niiden sisäisten asioiden ulkopuolella. Valtio voi toimia puolueettomana ja neutraalina välittäjänä uskonnollisten ryhmien keskinäisissä kiistoissa sekä intressien yhteensovittamisessa eri uskonnollisten ja ideologisten ryhmien välillä. Uskonnollisen yhteisön autonomia ja ratkaisuvalta eivät kuitenkaan voi olla rajoittamattomia. Autonomiaa voidaan rajoittaa silloin, kun uskonnollinen yhteisö puuttuu yhteisöön kuuluvan henkilön yksityis- tai perhe-elämän suojaan perusteettomasti. Kirkon autonomian ulottuvuutta pohdittiin esimerkiksi tapauksessa Fernández Martínez v. Espanja. Tapauksessa oli kyse tilanteessa, jossa katolisen koulun rehtorina toiminut valittaja oli katolisen kirkon pappi. Pappi eli avioliitossa ja hän oli viiden lapsen isä, sillä hänelle oli myönnetty vapautus selibaatista. Hänen työsuhteensa
tutkima asia, tai joka on jo tehty muulle kansainväliselle tutkimus- tai selvittelyelimelle eikä sisällä asiaan vaikuttavaa uutta tietoa.
339 Pajuoja 2010, s. 325. Ks. myös Recommendation 1804 (2007)1 of the Council of Europe Parliamentary Assembly on “State, religion, secularity and human rights”.
kuitenkin purettiin asian tultua julkisuuteen. EIT painotti ratkaisussaan, että kansallisten tuomioistuinten tuli tehdä tällaisessa tilanteessa tapauksen olosuhteista syvällinen tapauskohtainen analyysi ja kilpailevien intressien välille tuli löytää tasapaino.340
5.3.3.3 Työsuhde uskonnolliseen yhteisöön tai kirkkoon
EIT:n oikeuskäytännön mukaan 9 artiklassa turvatulla uskonnonvapaudella on myös kollektiivinen ulottuvuus, vaikka se onkin yksilöllinen oikeus. Kollektiivinen ulottuvuus suojaa uskonnollista yhteisöä viranomaisten puuttumiselta sen sisäisiin asioihin, ja tällä on merkitystä myös työelämän osalta. Kollektiivinen ulottuvuus antaa yhteisölle oikeuden määrätä yhteisön hallintoon ja hengelliseen elämään liittyvistä asioista. Yhteisön jäseneksi haluavan on periaatteessa mukauduttava näihin määräyksiin. Oikeuskäytännön mukaan suhteessa kirkkoon kirkon hengellisen viran haltijan tai papin uskonnonvapaus on turvattu sitä kautta, että henkilöllä on aina mahdollisuus erota kirkosta. Sikäli, kun yksityinen etu ja yleinen etu ovat keskenään ristiriidassa, on EIT jättänyt valtioille laajan harkintavallan määrätä niiden välisestä tasapainosta.341
EIT on tutkinut työsuhdetta kirkkoon tai muuhun uskonnolliseen yhteisöön koskeneita tapauksia oikeuskäytännössään. Sekä työtehtävien toimittamisessa kuin myös työntekijän henkilökohtaisessa siviilielämässä voidaan edellyttää kirkon eettisiin näkemyksiin ja oppiin pitäytymistä silloin, kun työntekijä toimii kirkon palveluksessa. EIT:n mukaan takeena vakaumuksen ja uskon vapaudesta on, kuten jo edellä mainittiin, mahdollisuus erota tehtävästä ja sen asettamista velvoitteista. Tehtävään hakeutuminen ja lojaliteetti kirkon oppeja kohtaan ovat vapaaehtoisia henkilökohtaisia ratkaisuja.342 Tällaisissa tapauksissa valtiolta kuitenkin edellytetään kilpailevien intressien tasapainottamista ja huolellisen ja syvän analyysin tekoa tapauksen olosuhteista.343 EIT totesi tapauksessa Siebenhaar v. Saksa, ettei ihmisoikeussopimuksen 9 artiklaa eli ajatuksen-, omantunnon- ja uskonnonvapautta loukattu.344 Muut EIS:n turvaamat oikeudet voivat tulla kyseeseen silloin, kun kyse ei ole 9
340 Heikkilä – Hirvelä 2017, s. 881–883. Fernández Martínez v. Spain (GC), no. 56030/07, 12.6.2014.
341 Pellonpää ym. 2012, s. 709–710.
342 Heikkilä – Hirvelä 2017, s. 902. Knudsen v. Norway (dec.), no. 11045/84, 8.3.1985.
343 Heikkilä – Hirvelä 2017, s. 902. Fernández Martínez v. Spain (GC), no. 56030/07, 12.6.2014.
344 Heikkilä – Hirvelä 2017, s. 902. Tapauksessa oli kyse työsopimuksen purkamisesta. Protestanttisen kirkon lastentarhanohjaajan, joka kuului toiseen uskonnolliseen yhdyskuntaan toimien siellä myös opettajana, työsopimus oli purettu sen jälkeen, kun työnantaja oli saanut tiedon asiasta. Kirkko voi saksalaisten tuomioistuinten mukaan edellyttää työntekijöitään sellaisesta toiminnasta pidättäytymistä, joka kyseenalaistaa heidän lojaalisuutensa kirkkoa kohtaan. Työntekijän toiminta saattoi vaikuttaa hänen työhönsä lastentarhassa, kun hän ei noudattanut työnantajansa ihanteita. EIT:n mukaan saksalaiset tuomioistuimet olivat punninneet perusteellisesti kilpailevia
artiklan loukkaamisesta. Valtion positiivista velvollisuutta huolehtia siitä, että 8 artiklan suojaamaa yksityis- ja perhe-elämän suojaa ei loukata myöskään yksityisten välisissä suhteissa, on noussut esiin joissakin EIT:n tapauksissa. Esimerkiksi tapauksessa Schüth v. Saksa todettiin 8 artiklan loukkaus.345
Loukkausta, joka kohdistuisi 8 artiklaan, ei puolestaan todettu tapauksessa Obst v. Saksa.
Mormonikirkon Euroopan suhteiden johtaja oli tunnustanut kirkon pastorille avioliiton ulkopuolisen suhteen ja hänet oli tämän jälkeen erotettu. Tapauksessa oli olennaista, että työsopimuksessaan valittaja oli sitoutunut pidättäytymään toimista, jotka vahingoittaisivat tai kyseenalaistaisivat kirkon mainetta. Näin ollen valittaja oli työsopimuksen allekirjoittamisellaan sitoutunut noudattamaan korkeaa moraalia. Hän oli tiennyt, että hänen asemassaan olevan työntekijän avioliiton ulkopuoliset suhteet olivat lojaalisuusvelvoitteen vastaisia ja hänen voitiin olettaa sisäistäneen kirkon opin sisältämän aviollisen uskollisuuden merkityksen. Kansallisen tason tuomioistuin oli myös tarkoin harkinnut kirkon ja työntekijän kilpailevia intressejä. Tuomioistuin oli painottanut sitä, että valittajan asemassa voitiin vaatia muita suurempaa lojaalisuutta työnantajaa kohtaan sekä myös kirkon vakavaa suhtautumista aviorikokseen.346
intressejä, jotka olivat ilmenneet tapauksessa. Valittaja tiesi allekirjoitettuaan nimenomaisesti kirkon sääntöihin viittaavan työsopimuksen, että hänen protestanttisen kirkolle antamiensa sitoumusten kanssa oli yhteen sopimatonta kuulua toiseen kirkkoon ja toimia sen piirissä. Hyväksyttävänä lojaalisuusvelvoitetta voitiin pitää sillä perusteella, että protestanttisen kirkon uskottavuus pyrittiin sen avulla säilyttämään erityisesti lastentarhaa käyvien lasten vanhempien silmissä kuin myös laajemmankin yleisön edessä. Ks. tarkemmin Siebenhaar v. Germany, no.
18136/02, 3.2.2011.
345Heikkilä – Hirvelä 2017, s. 902–903. Tapauksessa kanttori-urkuri, joka toimi katolisessa seurakunnassa, irtisanottiin kirkon palveluksesta hänen avioeronsa ja uuden naissuhteen takia. Perusteena 8 artiklan loukkaukselle oli, Saksan tuomioistuimet eivät olleet punninneet kirkon työnantajan uskottavuutta ja asemaa suhteessa työntekijän yksityis- ja perhe-elämän kunnioitukseen. Eri intressien painoarvoja ei siis ollut punnittu. Tapauksessa oli merkitystä myös sillä, että erotetulla henkilöllä oli vaikeuksia löytää muuta työtä kirkon ulkopuolelta. Ks.
tarkemmin Schüth v. Germany (dec.), no. 1620/30, 28.6.2012.
346 Heikkilä – Hirvelä 2017, s. 903. Obst v. Germany (dec.), no. 425/03, 23.9.2010.