• Ei tuloksia

Jyväskylän kaupunkikonsernin rakenne

In document TALOUSARVIO 2018 (sivua 172-175)

Jyväskylän kaupunki yhdessä sen mää-räysvallassa olevien tytäryhteisöjen (omistusosuus yli 50 %) kanssa muodos-tavat kaupunkikonsernin, jossa on 17 osa-keyhtiötä, 5 säätiötä ja kolme kuntayhty-mää. Kuudella tytäryhtiöllä (alakonsernit) on lisäksi 20 tytäryhtiötä, joten kaupunki-konserniin kuuluu vuonna 2018 yhteensä 45 tytäryhteisöä.

Konsernirakenteessa tapahtuvat muutok-set ja olennaimuutok-set asiat vuodelle 2018 ovat seuraavat:

 Kaupunki perustaa yhdessä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän Ammattikorkeakoulun sekä Jyväskylän yliopiston kanssa Jyväskylän Yritysteh-das Oy:n. Yhtiön tarkoituksena on

aut-taa, aktivoida ja valmentaa opiskeli-joita yrittäjyyteen sekä luoda edelly-tyksiä aloitteleville yrityksille ja tukea startup -yritysten kasvua Jyväskylän seu-dulla (Konsernijaosto 11.9.2017/13). Yh-tiö tuottaa Jyväskylän elinkeinopolitii-kan edistämiseen liittyen Jyväskylän kaupungin tilaamia palveluja, kuten aloittavien yritysten neuvontapalvelu-jen hankinta sekä startup -yritysten sparraus ja valmennus.

 Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Oy:n toiminta on päättynyt (KH 12.12.2016/277) ja yhtiö lopetetaan juridisesti selvitystilan kautta. Toimin-taympäristön muutokset edellyttivät kuntien elinkeinotoiminnan uudelleen-järjestämistä. Kaupunki on ohjannut

Jykesiin laitetut resurssit edelleenkin Jyväskylän elinvoiman kasvuun ja ke-hittymiseen sekä elinkeinoelämän edellytyksien parantamiseen. Muutos on mahdollistanut myös uusien, elin-voimaa tukevien toimenpiteiden käyt-töönoton.

 Kaupunki on ostanut Jyväskylän seu-dun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n, Keski-Suomen Liiton, Jyväskylän koulutus-kuntayhtymän ja Jyväskylän Energia Oy:n omistamat Midinvest Oy:n osak-keet ja tehnyt päätöksen (KH 29.5.2017/143) Jyväskylän Turbiini Oy:n omistamien osakkeiden ostami-sesta. Kaupungin omistusosuus Midin-vestistä nousee 21,67 %:iin. Kaupun-gin työllisyyden ja elinvoiman kehittä-misen kannalta on tärkeää olla mukana yhtiössä aiempaa merkittävämmällä omistusosuudella vaikuttamassa sijoi-tuskohteiden arviointiin ja valintaan.

 Kaupunki on ostanut Jyväskylän seu-dun kehittämisyhtiö Jykes Oy:n omis-tamat Jyväskylän Kongressikeskus Oy:n osakkeet (KH 10.4.2017/97).

Järjestelyllä päästiin Paviljongin alueen operatiivisten toimijayhtiöiden osalta yhdenmukaisempaan omistuspohjaan.

 Jykia Oy (ent. Jykes Kiinteistöt Oy) on myynyt osan omistamistaan kiinteis-töistä Jyväskylässä ja Muuramessa, ostajana oli AB Sagax. Myynti liittyy yhtiön uudistusohjelmaan, jossa ta-setta kevennetään luopumalla osasta kiinteistöjä. Yritys tulee omistajiensa linjauksen mukaan keskittämään toi-mintaansa enemmän hankekehittämi-seen. Kauppaan liittyen yhtiön tytäryh-tiöiden määrä väheni seitsemällä. Li-säksi Ki Oy Palokärjentie 2 sulautetaan emoyhtiöön.

 Jyväskylän Energia Oy on perustanut tytäryhtiön JE Hulevesi Oy. Yhtiön pe-rustaminen liittyy kaupunginvaltuuston (KV 20.2.2017/1) päätökseen huleve-sien hallinnan järjestämisestä ja ra-hoittamisesta Jyväskylän kaupungin asemakaava-alueella. Kaupunki mak-saa korvausta JE Hulevesi Oy:lle hule-vesiviemäriverkon käytöstä osana hu-levesien kokonaishallintaa.

 Kaupunki on myynyt As Oy Jyväskylän Kuras -osakehuoneiston. Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy:n tytäryhteisöjen sekä osakkuusyhteisöjen määrän vä-heneminen yhteensä viidellä johtuu asunto-osakkeiden myynneistä.

Alla olevassa taulukossa on esitetty Jyväskylän kaupunkikonserniin kuuluvat konserniyh-teisöt, osakkuusyhteisöt ja kuntayhtymät sekä kaupungin suora ja välillinen omistus-osuus niissä.

Jyväskylän kaupunki

2018 Muutos % 2018 Muutos %

Elinkeinopoliittisesti merkittävät tytäryhteisöt Muut tytäryhtiöt

Jyväskylän Energia Oy * 100,0 %

JE-Siirto Oy 100,0 % Ki Oy Jyväskylän Huhtasuon koulukeskus 100,0 %

Jyväskylän Energiatuotanto Oy 100,0 % Ki Oy Jyväskylän Lääkäritalo 56,4 %

Jyväskylän Voima Oy 81,4 % Ki Oy Kinkomaan Vitapolis (ei suoraa omistusta) 54,3 %

KS Energiavälitys Oy 44,7 % Ki Oy Tikkakosken Terveysasema 100,0 %

C-Ella Oy 33,3 % Korpilahden Virastokeskus Oy 100,0 %

JE Hulevesi Oy 100,0 % 100,0 % Tikkakosken Teollisuustalo Oy (30,9%+31,7%) 62,6 %

Jyväskylän Ammattikorkeakoulu Oy * 90,0 % Jyväskylän Yritystehdas Oy (25%+ 22,5%+ 14,8%) 62,3 % 62,3 %

Jyväskylän Turbiini Oy 100,0 %

JAMK Turbiini-Rahasto Oy 100,0 %

Jyväskylän Vuokra-asunnot Oy * 100,0 %

As Oy Jyväskylän Alasintie 3 0,0 % -100,0 %

As Oy Jyv mlk:n Jokileinikki 100,0 %

As Oy Jyv mlk:n Norolankuja 1 100,0 %

As Oy Jyv Noukanniementie 4 0,0 % -96,3 %

As Oy Mutkaperä 16-18 0,0 % -100,0 % Muut säätiöt

As Oy Tuulenkylä 51,5 % Jyväskylän Asumispalvelusäätiö sr

As Oy Vastatuuli 41,0 % Jyväskylän mlk:n Veteraanien Asuntosäätiö sr

Ki Oy Jyv Palokunnanmäen Autoparkki 34,6 % Jyväskylän Rintamamiesveteraanien Asuntosäätiö sr

Halssilan Huolto Oy 35,0 % Keski-Suomen Sairaskotisäätiö sr

As Oy Muurarinmäki alle 20 % -11,0 %

Sulun Kiinteistöhoito Oy 28,6 %

As Oy Puolukankukka alle 20 % -8,0 % Osakkuusyhtiöt

As Oy Saratie 6 20,6 % As Oy Jyväskylän Kuras 0,0 % -39,5 %

Total Kiinteistöpalvelut Oy 100,0 % As Oy Jyv Lutakon Lähipalvelutalo 33,9 %

Mustankorkea Oy 81,4 % As Oy Jyv Säästökeskus 31,9 %

Education Facilities Oy * 100,0 % As Oy Jyv Kauppakatu 23 25,0 %

Kiinteistö Oy Jyväskylän Kankaan VPT:n siipi 100,0 % As Oy Koskentörmä 28,4 %

Jykia Oy * 84,9 % As Oy Kuokkalan Toritalo 24,8 %

Ki Oy Asekatu 3 100,0 % As Oy Pappilanraitti 24,6 %

Ki Oy Jykeskeljo 0,0 % -90,0 % As Oy Pupusoppi 29,2 %

Ki Oy Jyväskylän Härköojantie 5 100,0 % Hippoksen Kehitys Oy 33,3 %

Ki Oy Jyväskylän Härköojantie 7 100,0 % Huhtakeskus Oy 41,1 %

Ki Oy Jyväskylän Tourula 100,0 % Jyväskylän Messut Oy 26,5 %

Ki Oy Konekeskus 0,0 % -100,0 % Jyvässeudun Ajoharjoittelurata Oy 28,2 %

Ki Oy Konttisentie 2 100,0 % Kankaan Palvelu Oy 33,3 %

Ki Oy Muuramen Keljonportti 100,0 % Keljonkankaan Palvelukeskus Oy 44,8 %

Ki Oy Muuramen Punasilta 0,0 % -100,0 % Ki Oy Jyskän Palvelukeskus 47,9 %

Ki Oy Muuramen Virastotie 0,0 % -100,0 % Ki Oy Palokan Liikekeskus 32,7 %

Ki Oy Palokärjentie 2 0,0 % -100,0 % Ki Oy Palokan Nisulankulma 23,6 %

Ki Oy Terässammon Yrityskeskus 0,0 % -100,0 % Ki Oy Riikankulma 48,0 %

Ki Oy Tikkakosken Mekaanikontie 100,0 % Ki Oy Säynätsalon Palv.keskus 48,1 %

Kortepohjan Matkailualue Oy 100,0 % Korpilahden Satama Oy 49,9 %

Ki Oy Yrityspaja 0,0 % -100,0 % Jyväskylän Kongressikeskus Oy 29,2 % 29,2 %

Ki Oy Keski-Suomen Talo 0,0 % -95,7 % Midinvest Oy 21,7 % 20,6 %

(Jyväskylän Jäähalli Oy) 33,3 %

(Ki Oy Kinkomaan Vitapolis) 40,0 % Kuntayhtymät

(Tikkakosken Teollisuustalo Oy) 37,4 % Jyväskylän Koulutuskuntayhtymä * 59,1 %

Jyväs-Parkki Oy * 100,0 % ao-koulutus Oy 100,0 %

Ki Oy Jyv Vapaudenkatu 55 85,0 % Viitasaaren koulutuskiinteistö Oy 24,0 %

Ki Oy Jyväskylän Rahtiasema 70,9 % Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntayhtymä 50,9 % Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy lopetettu -80,1 % (Ki Oy Kinkomaan Vitapolis) 40,0 %

Jykes Sankt Petersburg ZAO lopetettu -100,0 % Fimlab laboratoriot Oy 24,9 %

Jyväskylän Kongressikeskus Oy 0,0 % -29,2 % Keski-Suomen liitto 50,7 %

Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy 87,0 %

Jyväskylän Paviljonkisäätiö sr * Yhtiöllä tai kuntayhtymällä alakonserni Jyväskylän Jäähalli Oy (44,4%+28,3%) 72,7 %

Valtuustoon nähden sitovat tavoitteet

Kuntalaissa on määritelty valtuuston kuntakonsernin johtamiseen liittyvät tehtävät. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksy-tään kuntakonsernin toi-minnan ja talouden tavoit-teet.

Konsernin toimintaa oh-jaavat Jyväskylän kaupun-gin omistajapoliittiset lin-jaukset ja konserniohjauk-sen periaatteet (KV 20.5.2013 § 78), konser-niohje ja konserkonser-niohjeen liitteenä oleva hyvä hal-linto- ja johtamistapa Jy-väskylän kaupunkikonser-nissa -ohje (KH 22.2.2016 § 34) sekä omistajaohjauksen

toimivallan käyttäminen -ohje (KH 28.8.2017/230).

Uuden kuntalain mukaisesti valtuusto päättää omistaja-ohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta. Lakimuu-tokseen liittyen ohjeistusta muutetaan rakenteellisesti siten, että konserniohjauk-sen periaatteet, konser-niohje ja sen liitteenä ollut hyvän hallinto- ja johtamis-tavan ohjeistus yhdistetään yhdeksi omistajaohjauksen periaatteet ja konserniohje- dokumentiksi. Uusi ohjeis-tus tuodaan valtuuston pää-tettäväksi syksyn 2017 ai-kana.

Vuoden 2018 talousarvi-ossa asetetaan valtuustoon nähden sitovat toiminnalli-set ja taloudellitoiminnalli-set tavoit-teet kaupungin tärkeimmille tytäryhteisöille. Tytäryh-teisö on velvollinen rapor-toimaan tavoitteiden toteu-tumisesta vuoden 2018 kol-mannesvuosiraporttien yh-teydessä sekä tilinpäätöstä laadittaessa. Tarkastuslau-takunta sekä kaupungin ti-lintarkastaja arvioivat ta-voitteiden toteutumista kuntalain edellyttämällä ta-valla.

Tytäryhteisöjen valtuustoon nähden sitovat toiminnalliset ja

In document TALOUSARVIO 2018 (sivua 172-175)