“Monelta osin olen enemmän kuin vain isä. Olen mies, mutta olen myös tavallaan kuin äiti. Pitää pystyä pelaamaan pesäpalloa, mutta pitää kyetä myös hellyyteen, sylittelyyn ja herkkyyteen. Kovin moni mies, edes heteroseksuaalinen mies, joka on isä, ei ole sosiaalistettu toimimaan näin.” (Mallon 2004, 24.)
Isyys on sateenkaariperhepuheessa monella tapaa hankalasti käsiteltävä il-miö. Tässä luvussa olen tarkastellut sitä, kuinka sateenkaariperheissä toteu-tuva isyys rikkoo heteronormatiivisen miesvanhemmuuden normia, joka muodostuu mieheyden, maskuliinisuuden, heteroseksuaalisuuden ja isyyden yhdistelmässä (ks. Lupton & Barcalay 1997, 16). Miehen vanhemmuus toteu-tuu sateenkaariperhepuheessa suhteessa äitiin, mutta toisaalta radikaalisti enemmän erillään äidistä kuin heteroseksuaalisen ydinperheen vanhem-muus. Tällöin miehen vanhemmuus määrittyy toisaalta geneeriseksi van-hemmuudeksi – vanvan-hemmuudeksi ilman sukupuolittuneita erityispiirteitä – mutta toisaalta sitä määrittää myös äitiyden kaltaisuus, joka teksteissä tar-koittaa hoivapainotteisuutta, ymmärtäväisyyttä ja hellyyttä. Voikin kysyä, onko tällainen geneerinen vanhemmuus nimenomaan feminiiniseksi merkit-tyä – tavalla, joka merkitsee feminiiniseksi (äidin kaltaiseksi) myös ilman äidin jatkuvaa tukea vanhemmoivan miehen.
Sateenkaariperhepuheessa kerrottu isyys rikkoo ydinperheen ensisijai-suuden ihannetta vastaan. Isien vanhemmuus kuvataan etävanhemmuudek-si, alati neuvottelun alaiseksi ja toisaalta kaipauksen täyttämäketävanhemmuudek-si, sisäisesti ristiriitaiseksi, mutta toisaalta myös äidin ensisijaisuuden hyväksyväksi posi-tioksi. Isyys määrittyy äitiyttä täydentäväksi, mutta siihen, mikä isyydessä tarkalleen ottaen on merkittävästi äitiyttä täydentävää, ei teksteissä oteta kantaa.
Tässä luvussa olen tarkastellut niitä ihanteita, joita sateenkaariperhepu-heessa rakennetaan, ja nimennyt niistä kaksi keskeistä ja keskenään kamp-pailevaa: yhden kodin ihanteen ja sukupuolittuneen jaetun vanhemmuuden ihanteen. Vanhemmuuteen liittyviä ratkaisuja perustellaan sateenkaariper-heistä puhuttaessa lähes poikkeuksetta näihin kahteen ihanteeseen viitaten, ja nimenomaan siten, että se, kumman ihanteen painoarvo katsotaan suu-remmaksi, määrittelee sitä, toteutuuko kyseisessä perheessä läsnä oleva ja aktiivinen isyys vai ei.
Isyyden käsittelyä hämmentää sateenkaariperhekontekstissa myös ho-momiesten isyyteen ilmiönä liittyvä paniikki. Se kumpuaa retoriikasta, joka liittää homoseksuaalisuuden muihin perversioiksi mieltyviin ilmiöihin. Tässä retoriikassa homoseksuaalisuuden ja vanhemmuuden yhdistelmä uhkaa Ju-ha Jämsän sanoin ”luiskahtaa paikaltaan”, jolloin homomiehen vanhemmuus näyttäytyy seksualisoituna ja siten lapsen etua, ja välillä konkreettisesti jopa
itse lasta, uhkaavana vanhemmuutena. Tämä retoriikka ei vaikuta vain kris-tillisten lehtien konservatiivisessa retoriikassa, jossa se puhtaimmillaan esiintyy, vaan se tulee näkyviin myös muissa keskusteluissa tietynlaisena vai-keasti sanallistettavana hankaluutena tai epämääräisyytenä, joka leimaa ho-moseksuaalisista isistä puhumista.
Homomiesten isyys asettuu hankalaan asemaan myös yhteiskunnallisesti ja lainsäädännöllisesti. Sateenkaariperheissä toteutuva isyys on käytännössä lähes aina ydinperheen logiikan ja avioliittoinstituution sääntelyn tavoitta-mattomissa. Näin ollen esimerkksi samaa sukupuolta olevien parien tasa-arvoista avioliittoa ja yleistä yhdenvertaisuutta ajavat poliittiset liikkeet tule-vatkin edistäneeksi politiikkaa, joka toteutuessaan marginalisoi entisestään muita kuin ydinperhemallisia perheitä ja rajoittaa siten osaltaan ei-heteroseksuaalisten miesten mahdollisuuksia tulla isiksi. Tilanteessa, jossa ydinperheen ensisijaisuuteen sitoutunut ihanne valtaa alaa jaetun vanhem-muuden ihanteelta, sateenkaariperheyksiköt muuttuvat yhä enemmän hete-roseksuaalisen ydinperheen kaltaisiksi (ks. Rydström 2011), minkä seurauk-sena erilaiset apilaperhemuodot vähenevät ja niissä eläminen muuttuu haastavammaksi. Konkreettisesti ilmaistuna voimakkaampi avioliiton ja ydinperheen logiikkaan sitoutuminen tarkoittaisi käytännössä sitä, että nais-parit yhä useammin valitsisivat vanhemmuuden ilman lapsen elämässä läsnä olevaa isää, mikä puolestaan sulkisi oven homomiesten vanhemmuudelta sellaisena kuin se nykyään pääosin toteutuu.
Samalla erilaisten isyyteen, äitiyteen ja muuhun vanhemmuuteen liittyvät keskustelut ovat olleet osaltaan avaamassa lainsäädäntöön tilaa monenlais-ten erilaismonenlais-ten perheratkaisujen oikeudelliselle tunnustamiselle. Tässä luvussa osoitin, kuinka tällaiset ratkaisut murentavat heteroseksuaalisen ydinper-heen itsestään selvää hegemonista asemaa lainsäädännössä. Toisaalta ne tuovat tilalle muita normeja, kuten biologisen vanhemmuuden ensisijaisuu-den, jotka eivät välttämättä toimi yhtään sen paremmin suhteessa sateenkaa-riperheiden moninaisuuteen. Biologista vanhemmuutta korostavat diskurssit saattavat jopa toimia tietyissä tilanteissa joidenkin sateenkaariperheiden in-tressejä vastaan murentaessaan jo ennestään haavoittuvan sosiaalisen van-hemmuuden asemaa.
Aineistossani kuvatut ydinperheen ensisijaisuuteen sitoutuneet isät puo-lestaan ovat joutuneet käymään läpi pitkällisiä ja melko uskaliaiksi kuvailtuja prosesseja pystyäkseen toimimaan isinä ilman lapsen elämässä läsnä olevaa äitiä/äitejä. Näihin prosesseihin liittyy hankalia järjestelyjä, kuten puolilailli-sia adoptioita ulkomailta tai sijaissynnytyksiä, ja monesti ne ovat toteutuneet ilman lainsäädännön siunausta. Esimerkiksi Kalle-lehden jutussa homoisistä kerrotaan, kuinka heidän lastensa viralliset vanhemmat ovat yhä yhdysvalta-lainen sijaissynnyttäjä ja tämän puoliso75.
75 Vastaavaa ongelmaa kuvasi myös terveydenhuollon eettinen neuvosto ETENE sijaissynnytystä kos-kevassa lausunnossaan syyskuulta 2011:
Isyys rakentuu sateenkaariperhepuheessa sanalla sanoen hankalasti. Se on hankala määriteltävä lainsäädännölle, se on hankala määriteltävä sateen-kaariperheiden arjen kuvauksissa ja etenkin se on hankala ilmiö silloin kun siitä puhutaan homofobisissa tai heteronormatiivisissa yhteyksissä. Se on hankala toteutuessaan, mutta yhtä lailla hankala se on puuttuessaankin. Se ei asetu helposti mihinkään valmiisiin kategorioihin vaan päinvastoin tuntuu tuovan esiin pinnanalaisia konflikteja ja vaikeita kysymyksiä missä ikinä se tuleekaan puheeksi. Nämä hankaluudet eivät tule tyhjästä. Ne tuovat esiin sen, kuinka isyys tämän päivän perherakenteissa rakentuu toissijaiseksi van-hemmuudeksi, mutta välttämättömäksi sellaiseksi. Ne kumpuavat isyyteen liittyvistä nykykeskusteluista ja isien oikeuksia ajavien miesliikkeiden kes-kusteluista, mutta myös populaaripsykologisista diskursseista, joiden mu-kaan miespuolisen vanhemman läsnäolo lapsen elämässä on suotavaa.
Sateenkaariperhepuheessa isyys on myös provokaatio – niin suhteessa heteronormatiiviseen järjestykseen, ydinperheen ensisijaisuuteen kuin ho-mokulttuurissa vallitsevaan lapsettomuuden oletukseenkin. Alusta asti etä-vanhempana toimiva lapsensa elämään aktiivisesti osallistuva itsenäisesti vanhemmoiva ja hoivaava isä, joka on homo, on hegemonisten heteronorma-tiivisten perhekäsitysten kannalta vallankumouksellinen hahmo.
Isyyteen liittyy useita eritasoisia ihanteita. Yhtäältä isyys itsessään on ihanne – se, että sateenkaariperheen lapsella ylipäänsä on isä riittää jo täyt-tämään kaikkein keskeisimmän isyyteen liittyvän ihanteen. Toisaalta erityi-sesti sateenkaariperhepuheessa isyyteen kuuluu myös joukko ihanteita, jotka liittyvät nimenomaan sen toteutumisen muotoon: isyys on neuvottelevaa, se on tärkeässä roolissa, mutta ei päivittäinen osa lapsen arkielämää. Isyyden ei kuulu vaatia liikaa tilaa, mutta sen on oltava käytettävissä silloin kun sitä tarvitaan. Sen on pidettävä kiinni sopimuksista ja pyrittävä olemaan uhkaa-matta äitiyden ensisijaista asemaa lapsen elämässä. Samalla se on myös ja erityisesti sateenkaariperhepuheessa feminiiniseksi merkittyä hoivaa, huo-lenpitoa, rakkautta ja välittämistä. Sitä, että kuuntelee, keskustelee ja tekee vanhemmuutta. Niissä kohdissa, joissa isyys toteutuu itsenäisenä vanhem-muutena erillään äitiydestä, sitä merkitsevät kaikki samat piirteet ja puitteet kuin äitiyttäkin – mukaan lukien kokonaisvastuu lapsen arjesta, kasvatukses-ta, hoivasta ja huolenpidosta.
http://www.etene.fi/c/document_library/get_file?folderId=72662&name=DLFE-2319.pdf, viitattu 18.9.2012.
3 ÄITIYS
Jos isyys rakentuu sateenkaariperhepuheessa suhteessa äitiyteen, niin myös äitiys rakentuu suhteessa isyyteen. Tämä suhde on kuitenkin hyvin erilainen äitiyden näkökulmasta tarkasteltuna kuin isyyden näkökulmasta. Siinä missä sateenkaariperheiden isät ovat käytännössä riippuvaisia äideistä vanhem-muutensa toteutumiseksi, äitiyteen liittyvässä puheessa läsnäoleva isyys nähdään ennen kaikkea valintana. Isyys on sateenkaariperhepuheessa yhtä aikaa sekä konkreettisesti isyyttä ilman läsnä olevaa äitiä että samalla äidin tai äitien kanssa jaettua tai heidän läsnäolonsa leimaamaa. Sen sijaan sa-teenkaariperhepuheen äitiys toteutuu itsestään selvemmin, usein myös hyvin konkreettisesti, ilman läsnä olevaa ja arjessa vanhemmuutta jakavaa isää.
Tästä kertoo myös se, että tarkastelemissani äitiyteen keskittyvissä aika-kauslehtiartikkeleissa ei tutkimusajanjaksolla kertaakaan mainita apilaper-hemuotoa eikä kuvata naisparia, jonka lapsella kerrottaisiin olevan lapsen arjessa läsnäoleva isä (useampien naisparien kerrotaan sen sijaan kyllä tun-tevan lapsensa biologisen isän). Ensimmäinen apilaperheestä kertova artik-keli, jonka olen Suomessa nähnyt julkaistun, ilmestyi Vauva-lehdessä vasta vuonna 2009. Sateenkaariperheille suunnatuissa oppaissa apilaperhemuoto sen sijaan on enemmän tai vähemmän vallitseva perhemuoto paitsi isiä ja isyyttä, myös äitejä ja äitiyttä käsittelevissä osioissa.
Tässä luvussa käsittelen äitiyttä sateenkaariperhepuheessa neljästä kes-keisestä näkökulmasta. Aloitan kartoittamalla sitä, kuinka äitiys juridisena, yhteiskunnallisena ja symbolisena paikkana rakentuu niin lainsäädännön kuin aikakauslehtien ja oppaidenkin teksteissä. Tämän jälkeen siirryn tarkas-telemaan äitiyden arjen representaatioita sekä sosiaalisen äidin asemaa kah-den äidin ydinperheitä käsittelevissä aikakauslehtiartikkeleissa. Kolmannes-sa alaluvusKolmannes-sa rakennan näkemystä siitä, miksi, kuinka ja millä seurauksin vanhemmuus sateenkaariperhepuheessa rakentuu performatiivisesti. Neljäs ja viimeinen alaluku puolestaan keskittyy sukupuolittuneisiin vanhemmuu-den rakenteisiin. Tarkastelen vanhemmuuvanhemmuu-den nykykeskusteluja sekä sateen-kaariperhepuheessa yleisesti esitettyä vaatimusta miehen tai naisen mallista lapselle ja kysyn, minkälaiset normit ja ihanteet sateenkaariperheiden äitien vanhemmoimisessa vaikuttavat.