ACTA
4. Tulos
4.2 Johtajana kehittymisen ilmiön epistemologinen perusta
Tieteellisen tutkimuksen tehtävänä on löytää totuutta eli tietoa, joka vastaa todellisuutta ja auttaa ihmisiä ymmärtämään ja jäsentämään sitä. Tiede on ihmisen luomaa ja siten tieteen dilemma on, että se ei voi asettua kokonaan inhimillisen todellisuuden ulko-puolelle. Ihmiset etsivät tieteen avulla totuutta todellisuudesta ollen itse osa sitä samaa todellisuutta. Perusolemukseltaan erilaisista elementeistä koostuvan todellisuuden totuudenmukaiseksi ymmärtämiseksi tarvitaan erilaisiin perusoletuksiin eli paradig-moihin perustuvaa tieteellistä tietoa. Fyysisen todellisuuden ilmiöt ovat olemukseltaan ihmisen tajunnasta ja ymmärtämisestä riippumattomia, minkä vuoksi sen ilmiöitä
6 Vrt. luku 5 Tutkimustehtävä
voidaan tutkia ulkoisesti tehtyjen havaintojen perusteella objektiivisuuteen pyrkien.
(Kuhn 1969, 1994; Niiniluoto 1999, 247–248; Niiniluoto 2003, 13, 96–103) Tämä ei ole mahdollista, kun tutkimuksen kohteena on ilmiö, joka paikantuu osaksi inhimillistä todellisuutta. Inhimillisen todellisuuden tajunnalliset ilmiöt ja niistä saatava tieteellinen tieto on aina yksilöllisen kokemuksen kautta suodattuvaa, merkityksellistyvää ja suhtees-sa maailmaan rakentuvaa (Tuominen & Wihersuhtees-saari 2006, 154). Tämän tutkimuksen kohteena oleva johtajana kehittymisen ilmiön olemus kuuluu sekä yksilölliseen että yliyksilölliseen todellisuuteen, jolloin tutkimuksen toteuttamisen kannalta keskeinen kysymys on: millaista tietoa tarvitaan tutkimustehtävän ratkaisemiseksi johtajana kehittymisen ilmiön ontologisista peruselementeistä eli merkityksellisiksi koetuista situaatioista, tavoitteista, toiminnasta ja kehittymisen tuloksista?7
Kokemustieto johtajana kehittymisen ilmiön tutkimisen tietoperustana Tajunta on yksilöllinen ja siihen kuuluvat ilmiöt välittyvät ja saavat tulkinnan persoonallisessa kokemuksessa. Tuolloin inhimillisen todellisuuden tajunnalliset ilmiöt kiinnittyvät persoonakohtaiseen mielellisyyteen ja merkityksellisyyteen sekä todentuvat kokemuksena. Tajunnan muutosta ohjaa merkityksellisyys. Tajunnallisten ilmiöiden ymmärtämisen kannalta merkitsevää on tieto yksilön toimintaa ohjaavien subjektiivisten aikomusten, elämysten, merkitysten ja merkityssuhteiden sisällöistä ja laadusta. Tämä tieto on mahdollista saavuttaa vasta kokemuksen jälkeen, a posteriori (Niiniluoto 1999, 145). Koska tajuntaa ei voida havaita tai todeta, olennaista ei ole tieto ihmisen ulkoisesti havaittavissa olevasta toiminnasta ja teoista. Olennainen tieto on kokemustietoa, joka ilmenee vain yksilöllisten kokemusten sisältöjen ja laadun sekä niiden merkitysten kautta, jolloin tiedon saamiseksi tajunnallisesta ilmiöstä tulee pyrkiä tavoittamaan persoonakohtainen kokemus. Tämä tarkoittaa asioille annettujen henkilökohtaisten merkitysten ja merkityssuhteiden sisällön ja laadun ymmärtämistä.
(Rauhala 1983, 27; 1995, 85–89, 102–103, 104–114)
Kokemustieto on henkilön omakohtaista tietoisuutta todellisuuden ilmiöiden kannalta merkityksellisistä tekijöistä ja niistä muodostuvista merkitysverkostoista.
Ne käsitteellistetään ja rajataan kielen avulla. Kieli toimii yksilöllisessä todellisuudessa merkitysten käsitteellistämisen välittäjänä ja yliyksilöllisessä todellisuudessa yksilöiden välisten merkitysten välittäjänä ja yliyksilöllisten käsitteiden rajaajana.
Yksilöllisen ja yliyksilöllisen todellisuuden ymmärtämisessä tietoisuudella on keskeinen rooli. Tietoisuuden käsite (consciousness, awareness) kattaa sekä tiedostamat-tomuuden tilan että varsinaisen tietoisuudentilan ja kaikki erilaiset tietoisuuden asteet näiden välillä. (Hirsjärvi 1983, 68) Koska kokemustieto on tietoa merkityksistä ja niiden välisistä suhteista, on kokemusta tutkittaessa aineiston analyysissa lähdettävä liikkeelle ensin kysymyksellä miten ja käännyttävä vasta sitten kysymyksiin mitä. (Himanka 2002, 13–14) Koska kokemus aina yksilöllinen ja henkilökohtainen ja koska tajunta on yksilöllisen kokemisen kokonaisuus, kokemustieto sisältää aina persoonakohtaisen merkitysten kehkeytymisen, asettumisen ja jatkuvan muuttumisen suhteessa toisiin merkityksiin (Rauhala 1995, 9, 42, 49).
7 Ks. luku 4.1 Johtajana kehittymisen ilmiön ontologinen perusta
Yksilöllinen kokemus mahdollistaa yliyksilöllisen todellisuuden olemassaolon ja sen ymmärtämisen. Vastaavasti yliyksilöllinen maailma todentuu ja välittyy vain yksilöllisen kokemuksen ja ihmismielen kautta. Ihminen itse on ajallinen ja kaikki ihmiselle ilmenevä on ja todellistuu ajassa (Himanka 2002, 195–196). Merkitykset muodostavat jatkuvasti uusiutuvia merkityssuhteiden kokonaisuuksia. Merkitykset ovat suhteessa aiempaan ja tulevaan, mikä tarkoittaa, että kokemus on ajallista. Ajallisuus ei kuitenkaan ole vakioitujen sekuntien ketju, vaan se on merkityksellisten asioiden kokemuksellinen jatkumo. Kokemuksen ajallisuus on sisäistä aikatietoisuutta. Ihmisen kokemuksessa on samanaikaisesti läsnä tämä hetki sellaisenaan sekä kussakin hetkessä läsnä olevat heijastumat menneistä kokemuksista (retentio) että läsnä olevista tulevai-suuden odotuksista (protentio). Kokemus yhdessä tavoitteiden (intentio) kanssa suuntaa tietyssä hetkessä sekä sitä, mitä henkilö havaitsee että sitä, mihin hän suuntautuu.
(Himanka 2002, 189–196)
Tajunnallisen ilmiön olemuksen peruselementeistä saadaan luotettavaa ja kohdal-lista8 tietoa persoonakohtaisen kokemustiedon avulla. Sen tavoittaminen edellyttää tietoa kokemuksen sisältöjen merkityksestä kokevalle subjektille itselleen. Tässä tutki-muksessa johtajana kehittymisen ilmiöstä saadaan tietoa tarkastelemalla yksilön omaa kokemusta ja sen sisältämiä merkityksiä. Tällöin tarvitaan kokemustietoa johtajana kehittymisen ilmiön ontologisista peruselementeistä9 eli kokemustietoa johtajana kehittymisen
1. situaatioista eli tekijöistä, jotka yksilö havaitsee ja kokee merkityksellisiksi hänen johtajana kehittymisensä kannalta
2. tavoitteista eli kokemustietoa tekijöistä, jotka yksilö kokee merkityksellisiksi johtajana kehittymistä edistävän toiminnan suuntaamisessa
3. toiminnasta eli kokemustietoa johtajana kehittymisen kannalta merkityk-sellisestä tajunnallisesta eli mentaalisesta toiminnasta
4. tuloksista eli kokemustietoa johtajana kehittymisen kannalta merkitykselli-sistä kehittymisen tuloksista.
Teoriatieto johtajana kehittymisen ilmiön tietoperustana
Yliyksilöllinen todellisuus perustuu ihmisten väliseen samankaltaiseen merkitysten ymmärtämiseen, jonka keskeisenä edellytyksenä ovat yhteinen kieli ja yhteiset käsit-teet. Kielen avulla ihminen käsitteellistää ja konstruoi todellisuutta. Hän ymmärtää merkityksiä, tulee tietoiseksi ja kommunikoi havaitsemistaan ja kokemistaan ilmiöistä.
Sekä yksilölliset kokemukset että yliyksilölliset käsitteet ovat kieleen kiinnittyneitä.
Kokemuksen, merkitysten, kielen, käsitteiden ja ihmistieteellisen teorian välinen suhde on paradoksaalinen. Kieli kiinnittyy merkityksiin ja kokemuksiin, eikä sitä ole henkilön näkökulmasta olemassa yksilökohtaisista kokemuksista irrallaan. Tämän vuoksi yliyk-silöllisen todellisuuden ilmiöiden merkityksen kuvaamisessa on kiinnitettävä erityistä huomiota kielellisen ilmaisun tarkkuuteen ja ilmiön kannalta vain välttämättömän
8 Ks. kohdallisuus s. 81
9 Vrt. luku 4.1 Johtajana kehittymisen ilmiön ontologinen perusta
kuvaamiseen. Merkityksen kielellisen ilmaisun tarkkuuteen pyritään käsitteiden avulla.
Käsitteiden avulla pyritään tavoittamaan yhteistä todellisuutta ja luomaan yhteistä eli riittävän samalla tavoin ymmärrettyä merkitysverkostoa. Erityisesti tieteellisessä tutkimuksessa korostuu tämä yhteisen ymmärryksen tavoite, jotta tieteellisen tiedon totuusarvo ja merkitys tulisi laajasti koetelluksi. Käsitettä voidaan tässä mielessä pitää merkityksen kuvaamisen pienimpänä yksikkönä ja teorian rakennusaineena. (vrt. Hirs-järvi 1983, 182, 153; Niiniluoto 1999, 118–120; Ahonen & Kallio 2002, 11–12)
Inhimillistä yliyksilöllistä todellisuutta kuvataan kielen välittämänä käsitteiden, mallien ja teorioiden avulla. Käsitteiden avulla voidaan ilmaista tai määrittää jokin ihmisten tajunnallisen todellisuuden yliyksilöllinen ilmiö. Käsitteiden avulla kuvattuja kokonaisuuksia voidaan kutsua malleiksi. Niiden avulla voidaan hahmottaa jokin ko-konaisuus, kuvata ja määrittää sen osien keskinäisiä suhteita tai löytää uusia tutkittavia kohteita. Malli voi muuttua teoriaksi, kun sen kuvaaman tiedon paikkansapitävyys on tieteellisesti verifioitu. Käsitteet, mallit ja teoriat ovat suhteessa toisiinsa, liittyvät toisiin-sa ja täydentävät toisiaan. (Hirsjärvi 1983, 111–112; 187–188) Käsitteet kytkeytyvät henkilökohtaiseen merkitysyhteyteen, -rakenteeseen ja -horisonttiin, jolloin yksilöllinen ymmärrys ja kytkentä on aina ensisijainen. Tässä tutkimuksessa ihmistieteissä käytet-tävät käsitteet ymmärretään todellisuuden ilmiöiden jäsentäjinä ja jaetun merkityksen kuvaajina. Toisaalta tunnustetaan käsitteiden ymmärtämisen subjektiivinen luonne.
Jokainen ihminen ymmärtää jaetun käsitteistön ja niiden merkitykset suhteessa omiin merkitystihentymiin, -verkostoihin ja elämismaailmaansa.
Kokemustietoon perustuvan tutkimuksen metodologisena haasteena on, miten tutkija tavoittaa tutkittavien henkilökohtaisen kokemustiedon mahdollisimman hyvin.
Tämän vuoksi tutkimuksen metodologisissa ratkaisuissa kiinnitettiin erityistä huomio-ta yksilöllisen kokemuksen luotethuomio-tavaan huomio-tavoithuomio-tamiseen. Ilmiön yhteisiä merkityksiä sisältävän yleisen tiedon löytäminen edellyttää ihmisen situationaalisuuden vuoksi, että tutkittavilla tulee olla yhteistä todellisuutta. Samoin tutkijalla tulee olla riittävässä määrin yhteistä todellisuutta tutkittavien kanssa, jotta merkitysten välittyminen ja niiden ymmärtäminen olisi kohdallista10. Merkitykset välittyvät kielellisesti, mutta pääosin muilla viestinnän tasoilla. Näin tutkijalle on mahdollisuus ymmärtää tutkitta-vien kielellisesti ja ei-kielellisesti välittyviä merkityksiä. Tutkijan havainnot tutkittatutkitta-vien johtajana kehittymisestä eivät ole tässä tutkimuksessa kohdallinen tietolähde, koska tutkimuksen kohteena ovat johtajana kehittymisen ilmiön koetut merkitykset eivätkä ilmiön ulkoisesti havaittava toiminta.
Inhimillisen todellisuuden tutkimuksissa tiedon muodostaminen perustuu tema-tisointiin, kokemuksen ja merkityksen laadun tunnistamiseen sekä oikeassa yhteydessä tehtyyn tulkintaan ja ymmärtämiseen. Tiedonmuodostus on tietoista kokemuksen käsitteellistämistä ja olennaisen merkityksen löytämistä. Teorianmuodostus on pyrki-mystä löytää yleinen yksityisistä merkityksistä ja yleistysten avulla tutkittavan ilmiön ainutlaatuisuus ja käsitteellinen yleisyys. Ihmistieteellisten todellisuutta kuvaavien teorioiden tulee olla yleistä siten, että teorioissa olevat laadut esiintyvät myös muissa ja uusissa yhteyksissä. Teoriatiedon avulla pyritään kuvaamaan joko fyysisen todellisuuden objektiivista totuutta tai yksilöllisen ja yliyksilöllisen todellisuuden yleistä totuutta.
10 Ks. luku 6.3 Tutkimuksen toteutuksen ja tulosten luotettavuus
Tutkimustiedon luotettavuustarkastelun kannalta on tärkeää erottaa inhimillistä to-dellisuutta kuvaavan teoriatiedon perustana olevan yleisen erilaiset mahdollisuudet.
Tutkimuksen avulla saatava yleinen tieto voi tarkoittaa määrällisesti yleistä eli yleistettyä, käsitteellisesti yleistä eli yleiskäsitettä, laadullisesti yleistä eli laatua tai vaativasti yleistä eli yleispätevää. (Varto 1992, 73–74, 101) Tässä tutkimuksessa tutkittiin yksilölliseen todellisuuteen paikantuvan yksilöllisen kokemustiedon koettujen merkitysten avulla johtajana kehittymisen ilmiön rakenteellista olemusta, ei johtajana kehittymisen toi-minnallisuutta kuvaavaa mallia tai teoriaa.