Heikkala (2012, 297) nostaa edellä mainittujen järjestöjohtamisen ulottuvuuksien rinnalle tunteen merkityksen. Yhdistys- ja järjestötoiminta on kauttaaltaan hyvin tunteikasta toimintaa ja siinä on mukana paljon henkilökohtaisuutta. Toiminnan motivaationa ja kannustimena on sen merkitys toimijalle itselleen, aatteen palo tai merkityksellinen elämänsisältö. Tällainen vahva henkilökohtaisuuden kokemus on järjestöille merkittävä voimavara ja eteenpäin vievä aatteelinen ”draivi”, mutta sen kääntöpuolena voi olla myös kapea-alaiset intressit, nopeasti syttyvä intohimo ja jopa fanaattisuus.
Järjestöjen johtaminen on ammatillistunut voimakkaasti parin viime vuosikymmenen aikana samaan aikaan, kun palkattujen ja päätoimisten toimihenkilöiden määrä järjestöissä on lisääntynyt. Samalla myös toimintatavat ovat kehittyneet ja osaamisvaatimukset kasvaneet.
Järjestön johtamiseen vaikuttaa olennaisesti myös järjestön koko. On aivan erilaista johtaa kolmen hengen piirijärjestöä kuin valtakunnallista järjestöä, jossa työskentelee kymmeniä tai satoja työntekijöitä. Isomman yksikön johtaja voi keskittyä strategiseen johtamiseen ja delegoida valtaa ja vastuuta strategisten linjausten puitteissa johtoryhmälle tai muille työntekijöille. (Heikkala 2012, 305). Suuremmissa ja ammattimaisesti toimivissa organisaatioissa järjestöjohtamisen eri ulottuvuudet näyttäytyvät hyvin eri tavalla erilaisissa
johtamistehtävissä toimiville. Pääsihteerin tai toiminnanjohtajan työssä järjestöjohtamisen ulottuvuudet näkyvät ehkä selkeämmin kuin keskijohdon työssä. Varsinkin suuremmissa järjestöissä keskijohdon ja asiantuntijoiden työ muistuttaa entistä enemmän yritysten ja julkisen sektorin asiantuntijatyötä. Tulosohjaus, strategiat ja kehityskeskustelut ovat tulleet myös järjestöjen työkaluiksi, kuten Heikkala (2012, 306) toteaa.
Kansalaistoiminnan ja -järjestön johtamiseen on sisäänrakennettu useita modernien organisaatioiden tavoittelemia johtamisihanteita. Järjestöjohtaminen on parhaimmillaan valmentavaa, mahdollistavaa ja voimaannuttavaa johtamista, joka perustuu innostamiseen, motiivien tunnistamiseen ja sytyttämiseen. Se rakentuu henkilökohtaisen merkityksellisyyden omaehtoiseen oivaltamiseen sekä itseohjautuvuuden ja vapaaehtoisuuden, eli sisäisen yrittäjyyden, tukemiseen. (Heikkala 2012, 306).
2.3 Teorian yhteenveto
Tutkielman tämän pääluvun tarkoituksena on ollut luoda teoreettinen viitekehys suomalaisten kansalaisjärjestöjen strategiselle johtamiselle. Lukuisien koulukuntien ja strategiamäärittelyiden runsauden sarvesta viitekehyksen pohjaksi valittiin Whittingtonin (2014, 410-419) määrittely, jonka mukaan strategialla tarkoitetaan organisaation pitkän aikavälin suuntaa. Määrittely on varsin lavea, mutta sellaisena mahdollistaa erilaisten strategianäkemysten ja painotusten sisällyttämisen osaksi strategisen johtamisen viitekehystä.
Malli ei rajoitu vain kilpailuun vaan avaa termin laajemmin koskemaan taloudellisen kilpailuedun lisäksi myös erottautumista ja yhteistyötä, minkä vuoksi se sopii käytettäväksi kansalaisjärjestöjen strategian määritelmänä.
Käytetyn tutkimuskirjallisuuden perusteella strategisen johtamisen voi kiteyttää tarkoittamaan organisaation johtamista valittuun pitkän aikavälin suuntaan. Suunnan valitsemisen ja sitä edeltävän tilanneanalyysin lisäksi strategiseen johtamiseen kuuluvat olennaisesti, strategian muodostaminen sekä strategian jalkauttaminen. (Harrington 2011). Strategia voi syntyä paitsi johdon harkitun päätöksen ja selkeärajaisen strategiaprosessin tuloksena, myös organisaation toiminnan kautta kehittyen. Tällöin organisaation pitkän aikavälin suunta muotoutuu loogisesti kehkeytyen tai eri intressiryhmien neuvotteluiden kautta niin, että se on jälkeenpäin tunnistettavissa sarjana loogisia päätöksiä. Strategian jalkauttamisen kannalta on olennaista
tiedostaa, että strateginen suunnittelu ja strategian toteuttaminen kulkevat käsikädessä.
Suunnittelu ja prosessi vaikuttavat suoraan strategian toteuttamiseen ja samalla tavoin strategian toteuttaminen vaikuttaa pidemmällä aikavälillä strategian suunnitteluun.
Luvussa 2.2 kuvattiin järjestötoimintaa ja järjestöjohtamista tutkimuksen kontekstina ja teoreettisena viitekehyksenä. Kirjallisuuden perusteella on selvää, että järjestöjohtaminen poikkeaa monin tavoin muusta johtamisesta. Toiminnan perusluonteesta johtuen järjestöjohtamisessa on tunnistettavissa omat lainalaisuutensa ja haasteensa. Harju (2004) ja Heikkala (2012) korostavat järjestötoiminnassa itselle tekemisen, demokratian ja intohimon merkitystä. Toisaalta myös resurssien rajallisuus, aatteiden ja arvojen johtaminen sekä johtamisen duaalimalli luovat haasteita järjestöjen johtamiseen. Järjestöjen voittoa tavoittelematon luonne ei ole siis ainoa tekijä, joka erottaa ne yrityksistä tai julkisyhteisöistä.
Näiden järjestöjohtamisen erityispiirteiden voidaan perustellusti olettaa vaikuttavan myös strategian muotoutumiseen. Esimerkiksi Burgelmanin ym. (2018) mallissa toimijoiden rooli ja organisaatiokenttä nähdään olennaisesti strategiaan vaikuttavina tekijöinä. Burgelmanin ym. (2018) mallin, jossa strategiatyön jaksot ja eri toimijoiden esiin nostamat strategiset kysymykset sekä organisaation toiminta ja käytännöt yhdessä muotoilevat organisaation pitkän aikavälin suunnan, voikin perustellusti olettaa soveltuvan kuvaamaan myös järjestöjen strategiatyötä ja strategista johtamista.
3 EMPIIRISEN TUTKIMUKSEN TOTEUTTAMINEN 3.1 Tutkimusmenetelmä
Tutkimusmenetelmän valinta liittyy olennaisesti kysymykseen tiedonintressistä eli kysymykseen siitä, millaista tietoa tutkimuksella tavoitellaan. Filosofi Habermas on määritellyt yhteiskunnalliset tiedonintressit kolmeen ideaalityyppiin sosiaalisen toiminnan luonteen mukaan. Tekninen tiedonintressi tuottaa nimensä mukaisesti teknisesti käyttökelpoista ja välineellistä tietoa ja hermeneuttisen tiedonintressin tarkoitus liittyy inhimillisen toiminnan ymmärtämiseen ja tulkitsemiseen. Emansipatorinen tiedonintressi puolestaan tavoittelee muun muassa tiedostamattomien valtasuhteiden paljastamista. (Vilkka 2015). Tämän tutkielman tarkoituksena on pyrkiä ymmärtämään kansalaisjärjestöjen strategiaprosesseja järjestöjohtajien näkökulmasta. Tutkielmani on siis luonteeltaan kuvaileva ja kartoittava, eivätkä tutkimuskysymykset pyri löytämään kausaliteettia tai selittämään syy-seuraussuhteita. Näin ollen tutkielman tiedonintressi on Habermasin tyypittelyn mukaisesti hermeneuttinen eli praktinen. Tiedonintressin kautta päästään pohtimaan kysymystä siitä, millaisin tutkimusmenetelmin tiedonintressin mukaista tietoa voidaan hankkia.
Yhteiskuntatieteen metodinen kenttä jaetaan usein kahtia määrällisiin ja laadullisiin menetelmiin. Määrällisten eli kvantitatiivisten metodien avulla voidaan selvittää ennen kaikkea lukumääriin liittyviä kysymyksiä ja arvioida näiden perusteella eri ilmiöiden ja asioiden välisiä suhteita ja riippuvuuksia. Määrällisen tutkimuksen menetelmin voidaan samalla testata, että toimivatko teoriasta johdetut olettamukset myös käytännössä. (Heikkilä 2010, 13–16). Laadullisessa tutkimuksessa tutkittavia ilmiöitä sen sijaan pyritään ymmärtämään ennen kaikkea tutkittavien näkökulmasta. (Eskola 1998, 172). Tämä tutkielma on kvalitatiivinen eli laadullinen tutkimus, joka lähestyy tiedonintressiä ja tutkimuskohdetta, järjestöjen strategista johtamista, kokonaisvaltaisena ilmiönä ja pyrkii ymmärtämään sitä pintaa syvällisemmin. Valitulle tutkimusmenetelmälle olennaista on, että tavoitteena ei ole totuuden löytäminen vaan tutkimuksen tekemisen aikana muodostuneiden tulkintojen avulla paljastaa järjestöjen strategisesta johtamisesta jotakin sellaista, joka on välittömien havaintojen tavoittamattomissa. (Puusa – Juuti 2011, 44; Vilkka 2015).
Laadullisen tutkimuksen yleisimmät aineistonkeruumenetelmät ovat haastattelu, kysely, havainnointi ja erilaisista dokumenteista koottu tieto. Laadullisen tutkimuksen aineisto on
useimmiten tekstiä, joka on syntynyt joko tutkijan toimesta tai tutkijasta riippumatta.
(Keinänen – Väätänen 2015, 12; Tuomi 2018). Tutkijasta riippumaton aineisto tarkoittaa tässä tapauksessa esimerkiksi järjestöjen strategia-asiakirjoja tai strategiatyöhön liittyviä taustamuistiota ja muita dokumentteja. Tutkimuskysymyksiin olisi voinut lähteä hakemaan vastausta sähköpostilla toteutetulla kyselytutkimuksella. Avoimet kysymykset olisivat mahdollistaneet sen, että samalla aineiston keruumenetelmällä olisi saatu sekä kvantitatiivista että kvalitatiivista aineistoa tutkittavaksi. Rajasin tämän tiedonkeruuvaihtoehdon kuitenkin varsin nopeasti pois, sillä laadullista tutkimusotetta ajatellen kyselylomakkeen avoimet kysymykset eivät kuitenkaan olisi paras mahdollinen keino aineiston keräämiseen muun muassa siksi, että avoimet kysymykset houkuttelevat usein vastaamatta jättämiseen. (Heikkilä 2014, 47, 49,50). Lopulta päädyin valitsemaan aineiston keruumenetelmäksi haastattelun, sillä se soveltuu hyvin juuri hermeneuttiseen tiedonintressiin ja tutkimuskohdetta ymmärtämään pyrkivän tutkimusongelman ratkaisemiseen.
Haastattelun idea on hyvin yksinkertainen: kun haluamme tietää, mitä ihminen ajattelee tai miksi hän toimii niin kuin toimii tai miksi hän on jostakin asiasta jotakin mieltä, on järkevää kysyä asiaa häneltä. (Tuomi 2018, 63). Alkuun suunnittelin, että olisin toteuttanut aineiston hankinnan ryhmähaastatteluna. Ryhmähaastattelua voi kuvailla suhteellisen vapaamuotoisena keskusteluna, jota tutkija pitää asiassa, vaikka kyseessä ei olekaan varsinainen strukturoitu haastattelu. (Eskola 1998, 172). Tutkimusongelmaa olisi ollut mielenkiintoista lähteä ratkaisemaan ryhmähaastattelun keinoin, sillä näin olisi saatu esiin tutkittavien yhteisiä näkökulmia ja ajatuksia tutkittavasta kysymyksestä. Ryhmähaastattelussa tutkija usein kuulee ja näkee sellaisia asioita, jotka eivät välttämättä tulisi esiin yksilöhaastattelussa. Keskustelun kautta voi siis käydä ilmi sellaisia asioita, jotka saattaisivat kahdenkeskisessä haastattelussa jäädä itsestäänselvyyksinä sanomatta. (Puusa – Juuti 2011, 84). Epäilin kuitenkin, että usean järjestöjohtajan keskinäiseen ryhmähaastatteluun olisi saattanut olla vaikeaa luoda luottamuksellista ilmapiiriä. Riskinä olisi saattanut olla, että aineisto ei olisi ollut kaikilta osin aitoa ja rehellistä, eivätkä strategisen johtamisen haasteet olisi välttämättä nousseet esiin.
Tosin mm. Alasuutari (2012) on sitä mieltä, että aineiston analyysissä voidaan ottaa edellä mainitun kaltainen ryhmähaastattelun asetelma huomioon, eikä se siksi tee ryhmähaastattelusta yksilöhaastattelua vähempiarvoista. Ryhmähaastattelun haasteena on kuitenkin yhteisen ajankohdan sopiminen usean kiireisen järjestöjohtajan kanssa. Näin ollen päädyin keräämään tutkimusaineiston yksilöhaastatteluina.
Itse haastattelua voisi luonnehtia tutkijan aloitteesta tapahtuvaksi keskusteluksi, jolla on etukäteen asetettu tavoite. Tarkemmin sanoen haastattelun tavoitteena on kerätä sellainen aineisto, jonka avulla on mahdollista tehdä tutkittavaa ilmiötä koskevia uskottavia päätöksiä.
(Puusa – Juuti 2011, 73). Tässä tapauksessa tavoitteena on syventää kirjallisuuskatsauksessa koottua tietoa ja päästä ikään kuin ilmiön taakse ja analysoida valtakunnallisen kansalaisjärjestön strategiaprosessia järjestöjohtajien näkökulmasta. Haastattelumenetelmäksi valitsin teemahaastattelun, jonka teemoittelu rakentui tutkimuksen teoreettisen viitekehyksen pohjalle. Teemahaastattelu on keskustelunomainen tilanne, joka ei etene tarkasti valmiiksi muotoiltujen kysymysten kautta vaan väljemmin ennalta teemoitetun haastattelurungon mukaan. Teemahaastattelu korostaa tutkittavien elämismaailmaa ja subjektiivisia käsityksiä asioista ja lähtee oletuksesta, että kaikkia yksilön kokemuksia, uskomuksia ja ajatusrakennelmia voidaan tutkia. (Puusa – Juuti 2011, 81).
3.2 Aineiston hankinta
Laadullisessa tutkimuksessa tutkittavia ilmiöitä pyritään ymmärtämään ennen kaikkea tutkittavien näkökulmasta. Tästä johtuen aineiston määrä ei ole yhtä olennaista kuin laatu ja tarkka analyysi. (Eskola 1998, 172). Teemahaastattelu rakentuu kahdelle peruslähtökohdalle:
Ensinnäkin tutkittavilla on oltava omakohtainen kokemus tutkittavasta asiasta tai prosessista.
Toisekseen tutkijan on pitänyt selvittää ennakkoon oleelliset asiat tutkimuskohteena olevasta kokonaisuudesta. Olennaista on siis, paitsi tutkijan perehtyneisyys teemaan, myös tutkittavien valinta. Tutkimus tuskin onnistuu, ellei tutkittaviksi ole valittu henkilöitä, joilla oletetaan olevan saatavana aineistoa tutkimuksen kohteena olevista asioista. (Puusa – Juuti 2011, 81).
Tällä perusteella päätin, että tutkimuksen empiirisessä osuudessa haastattelen viittä sellaista järjestöjohtajaa, jotka ovat olleet mukana oman järjestönsä strategiaprosessissa viimeisen kolmen vuoden aikana. Tällä rajauksella oli tarkoitus varmistaa, että haastateltavat tuntevat aihepiirin ja, että heillä on siitä tuoreita omakohtaisia kokemuksia.
Tutkimuksen kohteeksi valittavien järjestöjen osalta kävin vielä erikseen pohdintaa niiden toimialan osalta. Vaihtoehtoina oli valita kaikki haastateltavat järjestöjohtajat samalta järjestösektorilta tai sitten useammalta eri sektorilta. Päädyin valitsemaan järjestöt niin, että ne ovat joko SOSTE Suomen sosiaali ja terveys ry:n, Suomen Olympiakomitea ry:n tai Suomen nuorisoalan kattojärjestö Allianssi ry:n jäsenjärjestöjä. Päädyin tähän valintaan sen
vuoksi, että nämä kattojärjestöt ovat tehneet usean vuoden ajan yhteistyötä järjestökentän kehittämiseksi. Heillä on muun muassa yhteisiä järjestöjohtajien seminaareja ja he tuottavat yhdessä koulutusta järjestöjohtajille. Tämän valinnan taustalla oli myös ajatus, että samalla olisi mahdollista havainnoida, onko strategiaprosesseissa eroja riippuen siitä, onko järjestön pääasiallinen toimiala sosiaali- ja terveystoimiala, liikunta- ja urheilu vai nuorisotyö.
Yhteenveto tutkimuksen kohteeksi valituista järjestöistä:
- Toimialat: Sosiaali ja terveys, urheilu ja liikunta tai nuorisotyö - Jäsenyhdistysten määrä: 24-1300
- Henkilöjäsenten määrä: 10 000 – 44 000 - Vuosibudjetti: 1 M€ - 16 M€
- Henkilöstömäärä: 9 – 130 henkilöä
Tällaista harkinnanvaraista aineiston keruuta voisi kuvata määrällisessä tutkimuksessa usein käytetyllä termillä eliittiotanta tai laadullisen tutkimuksen viitekehyksessä termillä harkinnanvarainen otanta. Tutkimukseen on siis valittu pieni perusjoukko, jolta oletetaan saatavan parhaiten tietoa tutkittavasta aiheesta. (Tuomi 2018). Tässä tapauksessa valinnan taustalla oli paitsi tuore kokemus strategiaprosessista, myös kattojärjestöjen yhteistyön kautta syntynyt yhteinen orientaatio järjestöjohtamiseen. Tuomen (2018) mukaan aineiston koko on yksi yleisimpiä pohdinnanaiheita, joita tutkimuksen aineiston keruun yhteydessä esitetään.
Koska kyseessä on ennen kaikkea opinnäyte, jossa olennaista on osoittaa oppineisuutta omalta alalta, päädyin ohjaajani kanssa keskusteltuani valitsemaan viisi haasteltavaa. Samalla varauduin kuitenkin siihen, että etsin prosessin edetessä tutkimukseen mukaan lisää haastateltavia, mikäli haastatteluissa ilmenee sellaisia seikkoja, jotka vaativat aineiston laajentamista analyysin ja tulkintojen kestävyyden ja syvyyden turvaamiseksi. Tällainen tilanne olisi voinut tulla eteen esimerkiksi silloin, jos vaikkapa nuorisojärjestön johtajan kokemukset strategiaprosessista olisivat poikenneet merkittävästi muita toimialoja edustavien järjestöjen johtajien kokemuksista. Tällöin olisi ollut tarpeen haastatella useampaa nuorisojärjestön johtajaa. Lisäksi on tärkeää huomata, että tutkimuksen tiedonintressinä on kuvata järjestöjohtajien kokemuksia strategiaprosessista, eikä järjestöjohtajien erilaisia kokemuksia strategiaprosessista. Tällainen kokemuksen homogeenisyys ei vaadi niin suurta aineistoa kuin mitä kokemuksen heterogeenisyyden tutkiminen olisi vaatinut. (Tuomi 2018).
Kaikki haastatellut järjestöjohtajat ovat työskennelleet nykyisessä tehtävässään vähintään kolme vuotta. Yksi haastatelluista ei ollut järjestön johtava toimihenkilö vaan johtoryhmän jäsen, jolla oli ollut keskeinen rooli strategiaprosessissa. Lisäksi yksi haastatelluista järjestöjohtajista aloitti tehtävässään heti uuden strategian valmistuttua, joten hänellä ei ollut suoranaista kokemusta itse prosessista. Toisaalta tämä kyseinen järjestöjohtaja oli kuitenkin vastannut strategian jalkauttamisesta ja siihen liittyvän mittariston laatimisesta sekä liiton varsinaisen strategian tueksi tehtyjen alastrategioiden laatimisesta. Tämä tilanne selvisi vasta haastattelussa, mutta haastateltavalla oli niin hyvät tiedot itse strategiasta ja sen jalkauttamisesta, että tämäkin haastattelu sopii hyvin osaksi tutkielman aineistoa.
Järjestökentän ammattimaistuminen näkyi muun muassa siinä, että kaikilla haastatelluilla oli tiedekorkeakoulusta hankittu ylempi korkeakoulututkinto. Tutkintojen alat vaihtelivat taiteista, kasvatustieteeseen sekä kauppatieteeseen ja oikeustieteeseen. Yksi haastateltavista oli siirtynyt järjestöjohtajaksi liike-elämän palveluksesta, kaikilla muilla oli yli kymmenen vuoden kokemus järjestöjohtamisesta.
Taustatietoa haastatelluista järjestöjohtajista:
- Koulutus: kaikilla ylempi korkeakoulututkinto tiedekorkeakoulusta - Työkokemus nykyisessä tehtävässä: 3-9 vuotta
- Työkokemus järjestöjohtajana: 3-23 vuotta
Teemahaastattelut toteutettiin kahden viikon sisällä 27.9.-10.10.2019 välisenä aikana.
Haastatteluista kaksi tehtiin kasvotusten ja kolme puhelimitse. Haastateltaville lähetettiin ensin sähköposti (liite 1), jossa kerrottiin haastattelusta ja todettiin, että tutkielman tekijä on yhteydessä ja sopii haastatteluajankohdasta. Samassa viestissä kerrottiin myös haastattelun luottamuksellisuudesta ja anonymiteetistä. Kaikki haastateltaviksi valitut suostuivat haastatteluun ja yhteinen haastatteluaika oli helppo löytää, kun tarjolla oli mahdollisuus myös puhelinhaastatteluun. Haastatteluajankohdan sopimisen jälkeen haastateltaville toimitettiin teemahaastattelun runko (liite 2) sekä taustatietolomake (liite 3). Kaikki haastattelut tallennettiin sanelimelle. Kahden ensimmäisen haastattelun jälkeen kävi ilmi, että järjestöjohtajat jatkavat keskustelua vielä sen jälkeen, kun varsinainen haastattelu todetaan päättyneeksi ja, että näissä keskusteluissa nousi vielä esiin tutkimuskysymysten kannalta olennaisia aiheita. Näistä kokemuksista viisastuneena viimeisessä kolmessa haastattelussa tallennettiin kaikki keskustelu myös varsinaisen haastatteluosuuden päätyttyä.
Haastatteluiden lisäksi käytössäni on ollut kaikkien kohdeorganisaatioiden strategia-asiakirjat sekä strategiatyöhön liittyviä erilaisia muistiota. Joiltakin järjestöiltä sain käyttööni myös strategian jalkauttamiseen liittyviä tuloskortteja sekä toiminnan suunnittelupohjia ja valmiita toimintasuunnitelmia sekä toimintakertomuksia, joihin sisältyy strategian toteuman arviointia.
Lisäksi osalla järjestöistä oli omilla kotisivuillaan tietoa ja uutisia strategiatyöstä ja sen aikana toteutetuista työpajoista.
3.3 Aineiston käsittely ja analysointi
Tämän tutkielman analyysimenetelmänä on käytetty sisällönanalyysiä. Sisällönanalyysi on laadullisen tutkimusmenetelmän metodi, jossa etsitään merkityssuhteita ja merkityskokonaisuuksia tutkittavasta aineistosta. (Vilkka 2015). Laadullisen tutkimuksen analyysi voidaan jaotella kahteen pää kategoriaan sen mukaan, ohjaako sitä jokin teoreettinen tai epistemologinen asemointi vai ei. Vaikka sisällönanalyysiin voidaan soveltaa melko vapaasti erilaisia teoreettisia lähtökohtia, se kuitenkin kuuluu edellä mainitun kategorisoinnin jälkimmäiseen ryhmään. (Tuomi 2018). Tutkielma nojaa pääluvussa 2 esitettyyn teoreettiseen viitekehykseen, joka luo esiymmärrystä strategisesta johtamisesta. Näin ollen kyse on teorialähtöisestä sisällönanalyysistä, joka perustuu tutkimusta suuntaavaan malliin. Valittu lähestymistapa eroaa aineistolähtöisestä sisällönanalyysistä siten, että se ei pyri kuvamaan tutkittavien merkitysmaailmaa vaan enemminkin uudistamaan aiemmin kuvattua teoreettista viitekehystä tutkittavien antamien merkitysten avulla. (Vilkka 2015).
Litteroitavaa haastatteluaineistoa kertyi kaiken kaikkiaan noin kuusi tuntia.
Litterointivaiheessa jätin litteroimatta sellaiset keskustelun osat, jotka eivät suoranaisesti käsitelleet tutkimuskysymysten kannalta olennaisia teemoja. Tällaisia olivat muun muassa organisaatiorakenteeseen tai yhdistyksen taloudelliseen tilaan liittyneet aiheet. Litteroitua haastatteluaineistoa oli lopulta kaiken kaikkiaan lähes 80 sivua. Aineisto on analysoitu etenemällä Tuomin (2018) kuvaaman laadullisen tutkimuksen aineiston analyysirungon mukaisesti. Ensimmäisessä vaiheessa on päätetty, mikä juuri tässä aineistossa on kiinnostavaa.
Tämän jälkeen aineisto on käyty läpi ja siitä on eroteltu ja merkitty valittuun kiinnostukseen sisältyvät asiat. Kaikki muu on rajattu tutkielman ulkopuolelle ja merkityt asiat on koottu erilleen muusta aineistosta. Näin saatu aineisto on luokiteltu ja teemoiteltu. Aineiston
läpikäyminen tarkoittaa käytännössä sen kuuntelemista ja litteroimista, jonka yhteydessä on jo aloitettu koodaamaan aineistoa.