Itsensä johtaminen
Itseohjautuvuusteoria Sosiaaliskognitiivinen
teoria
Itsensä ohjaus Positiivinen psykologia
Itsemäärämis-teoria
Itseohjautuvuusteoriassa (self-regulation theory) ihmisen motivaatiota selitetään sisäsyntyisesti. Martelan ja Jarenkon (2017) mukaan itseohjautuvuudella tarkoitetaan yksilön kykyä toimia itsenäisesti ilman, että ulkopuolinen taho kontrolloi tai valvoo toimintaa. Itseohjautuvuus edellyttää, että yksilö on itsemotivoitunut. Lisäksi hänellä on selkeä visio eli päämäärää sekä tarvittava osaaminen päämäärän saavuttamiseen (Martela & Jarenko, 2017). Martelan ja Jarenkon (2014) mukaan itseohjautuvuusteorian ytimessä voidaan nähdä ihmisen toiminnallisuus. Teorian mukaan ihminen hakeutuu aktiivisesti tekemään itselleen merkityksellisiä asioita (Martela & Jarenko, 2014, 13).
Sundholm (2000, 13) mainitsee kaksi perustavanlaatuista psykologian käsitystä minästä. Ensinnäkin voidaan erottaa käsitys minästä käsitteinä kognitiivisista arviointiprosesseina ja skeemoina (Sundholm, 2000, 13). Toinen näkökulma minään ovat sosiaaliset heijastumat (Bandura, 1986; Sundholmin, 2000, mukaan). Decin ja Ryanin (1985, Sundholmin, 2000, mukaan) teoriassa minä käsitetään puolestaan motivaationaalisina prosesseina, joilla on erilaisia psykologisia toimintoja osana inhimillistä toimintaa. Minän kehitys lähtee yksilön sisäisestä aktiivisuudesta ja pyrkimyksestä eritellä kokemusmaailmaansa, mikä tapahtuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa (Sundholm, 2000, 14).
Sundholm (2000, 14) korostaa, että uusien kokemusten ja säätelevien prosessien integroituminen osaksi yksilön sisäistä minää on välttämätöntä minän kehittymiselle. Integraation toteutuessa sisäisesti säädeltyä käyttäytymistä voidaan kutsua itseohjautuneeksi (Sundholm, 2000, 14).
Martela ja Jarenko (2014) erottavat Decin ja Ryanin (2000) ajatuksiin perustuen kaksi perustavaa tapaa motivoitua tekemisestä: Sisäisen ja ulkoisen motivaation (taulukko 1). Ulkoinen motivaatio on reaktiivista eli uhkiin reagoimista ja selviytymistä eri tilanteista (Martela & Jarenko, 2014, 14). Ulkoisessa motivaatiossa motivaation lähde on jonkin ulkoisen päämäärään saavuttaminen (Martela & Jarenko, 2014, 14). Sisäinen motivaatio on puolestaan proaktiivista eli yksilö hakeutuu aktiivisesti tekemään yksilölle itselleen merkityksellisiä asioita (Martela & Jarenko, 2014, 14). Tutkimusten mukaan sisäinen motivaation teorian avulla on pystytty erottelemaan tapahtumien kontekstit itseohjautuvuutta ja
autonomiaa tukeviin, aikomuksellisiin tapahtumiin, sekä toisaalta ulkoisen kontrollin alaisiin tapahtumiin (Deci & Ryan, 1987). Deci ja Ryan (2000) erottelevat edelleen kaksi erilaista sisäistä motivaatiota. Sisäsyntyinen motivaatio (instristic motivation) on motivoivaa, koska tekeminen on henkilöstä mielenkiintoista ja sisäsyntyisesti kehittävää toimintaa. Huomionarvoista teoriassa on, että sisäinen motivaatio vaatii osakseen psykologisten tarpeiden (psychological needs) tyydyttämistä ollakseen henkilölle nautinnollista. Ulkoisten arvojen sisäistämisessä (internalization of extrinsic motivation) tietty tekeminen on itsessään ihmiselle arvokasta, koska se kytkeytyy yksilölle itselle tärkeisiin päämääriin sekä arvoihin. (Deci ja Ryan, 2000)
TAULUKKO 1. Sisäisen ja ulkoisen motivaation ominaisuudet vertailussa (Martela & Jarenko, 2014, 14)
Ulkoinen motivaatio Sisäinen motivaatio
Reaktiivisuus Proaktiivisuus
Ulkoiset palkkiot ja rangaistukset Sisäinen innostus tekemiseen
Kaventaa näkökulmaa Laajentaa näkökulmaa
Negatiiviselta suojautuminen Positiiviseen etsiytyminen
Kuluttavaa Energisoivaa
Ihminen työntää itseään kohti Tekeminen vetää puoleensa
Ihmisellä on kolme perustavanlaatuista psykologista perustarvetta, joiden toteutuminen on yksi reunaehto ihmisen hyvinvoinnille, motivaatiolle ja henkiselle kasvulle (Deci & Ryan, 2000). Nämä perustarpeet ovat omaehtoisuus (autonomy), kyvykkyys (competence) sekä yhteisöllisyys (relatedness) (Deci &
Ryan 2000). Martela, Ryan ja Steger (2017) ehdottavat, että elämän merkityksellisyyden kokemukset ovat yhteydessä kyvykkyyden, omaehtoisuuden ja yhteisöllisyyden tarpeen tyydyttymiselle. Lisäksi Martela ja kollegat (2017) lisäävät tarpeisiin neljännen ulottuvuuden, hyväntekeväisyyden (beneficence) tarpeen. Martelan ja kollegoiden (2017) mukaan yksilön löytäessä tapoja toteuttaa itseään näiden edellä mainitun ulottuvuuden tyydyttymisen kautta, ihmisen voi löytää merkityksen elämälleen, jolloin elämästä tulee elämisen arvoista.
Sosiaaliskognitiivinen teoria on Banduran (1925-) eräs keskeisimmistä teorioista koskien ihmisen psykologisia toimintoja. Sosiaaliskognitiivisen teorian mukaan ihminen vaikuttaa ympäristöönsä, mutta samalla ihmisen ja ympäristön suhde on vuorovaikutuksellinen, sillä ympäristö vaikuttaa ihmiseen (Neck, Manz &
Houghton, 2020, 9). Bandura (2012, 350) näkee kaiken inhimillisen toiminnan perustuvan sosiaalisiin järjestelmiin. Itsensä johtamisen kannalta teoriassa on keskeistä Banduran (2012) esittelemä näkemys yksilön itsesäätelystä. Banduran (2012) tutkimusten mukaan inhimillinen motivaatio ja suoritus perustuu niin materiaalisiin, sosiaalisiin sekä henkilökohtaisiin kannustimiin. Itsensä ohjaamisen teoria (self-management) on teoria, jonka mukaan itsensä ohjaaminen tapahtuu erilaisten käyttäytymistä ohjaavien standardien sekä näihin liittyvien strategioiden avulla (Manz & Sims, 1980). Itsensä ohjaamista voidaan kuvailla hyvin tavoitteelliseksi teoriaksi, sillä se lähtee liikkeelle yksilön itselleen asettamista standardeista (Manz & Sims, 1980). Mikäli itsensä ohjaamisen teoriaa tarkastellaan jatkumolla, jonka toisessa päässä ovat ulkoiset vaikutustekijät ja toisessa päässä sisäiset, itsensä ohjaamisen teoria jää näiden kahden välimaastoon (Neck, Manz & Houghton, 2020, 17). Itsensä ohjaaminen ei sisällä eri standardien arviointia (Neck, Manz & Houghton, 2020, 17).
Aikamme johtava onnellisuustutkija Mihaly Csikszentmihalyi (1934–) perustaa kuuluisan flow-onnellisuusteorian sisäisen motivaation näkökulmaan yksilön motivaatioista. Positiivisen psykologian koulukuntaan kuuluvan Csikszentmihalyin (2014, 113) mukaan ihmisen nauttiessa toiminnastaan, on todennäköisempää, että hän ryhtyy toimeen ja suoriutuu tehtävästään paremmin.
Flow- eli virtausteorian mukaan ihminen voi työnsä kautta kokea eräänlaisina virtauskokemuksina ilmenevää merkityksellisyyttä, jolloin ihmisen taitotaso ja osaaminen kohtaavat yksilölle asettamat haasteet (Csikszentmihalyi, 2014).
Csikszentmihalyin (2014, 113) painottaa sisäisen motivaation keskeistä asemaa inhimillisen motivaation selittämisessä lisäten, että ihmisen asenne toimintaa kohtaan ovat tärkeämpiä tekijöitä yksilön motivaation selittämisessä kuin ulkoiset tekijät. Csikszentmihalyin (2014) mukaan flow- tilassa ihminen toimii täydellä kognitiivisella kapasiteetillaan.
3.2 Itsensä johtamisen teoria
Megheirkouni ja Mejheirkouni (2020) mukaan johtajuusteoriat muodostavat perustan johtajuuden kehittämiselle. Eräs näistä johtajuusteorioista on itsensä johtaminen (self-leadership), joka on perua laajemmasta ilmiöstä, itsensä ohjaaminen (self-management). Itsensä johtamisella viitataan Megheirkounin ja Mejheirkounin (2020) mukaan kokonaisvaltaiseen itseensä vaikuttamisen prosessiin, joka pitää sisällään sekä toiminnallisia että kognitiivisia strategioita.
(Megheirkouni & Mejheirkouni, 2020) Neck, Manz ja Houghton (2020, 8) näkevät, että näiden strategioiden avulla johtajien on helpompi määritellä itselleen, mitä heidän tulee tehdä (tavoitteiden asettaminen), miksi he toteuttavat toimintaa (strateginen analyysi) sekä miksi he toimivat, kuten toimivat (strateginen käytäntöönpano).
Itsensä johtaminen voidaan määritellä prosessiksi, jossa yksilö pyrkii vaikuttamaan itseensä ja yltää tarvittavan tasoiseen motivaatioon toiminnan toteutumiseksi (Manz, 1986). Zembat, Ciftci ja Duran (2020) toteavat, että itsensä johtamisen teorian mukaan jokainen yksilö johtaa itseään. Jokainen johtaja on näin vastuussa oman tulevaisuutensa kulusta, omien kykyjensä tunnistamisesta ja näiden kykyjen kehittämisestä huippuunsa. Itsensä johtaminen voidaan nähdä tärkeänä johtamisen osa-alueena, sillä tutkimus-kentällä on havaittu, että yksilöiden tulisi ottaa enemmän henkilökohtaista vastuuta työelämässä omasta kehittymisestään (Megheirkouni & Mejheirkouni, 2020). Browningin (2018) mukaan johtajien tulisi keskittää tarmonsa omien henkilökohtaisten elämiensä vaalimiseen ja laittaa samalla enemmän energiaa itsensä johtamiseen johtajuuden haasteiden ratkaisemiseen. Goleman (2013;
Browningin 2018 mukaan) selittää poikkeuksellisen johtajuuden ilmiönä perustuvan ensiluokkaisiin itsensä johtamisen taitoihin. Itsensä johtaminen on tiivistetysti kerrottuna polku kohti toisten ihmisten tehokasta johtamista. Kun työtä tehdään yhä enemmän yhteistyössä muiden kanssa, on yhä tärkeämpää, että ihmisiä koulutetaan kohti itsensä johtamista (Browning, 2018). Näin ihmiset tekevät enemmän aloitteita, priorisointia ja ratkaisevat ongelmia työssään (Browning, 2018). Pinnowin (2011, 126) mukaan tehokkaan johtajuuden
ytimessä on tehokkaat ihmissuhteiden johtamistaidot kolmella tasolla: Suhteessa omaan sisimpään eli johtajaan itseensä, työntekijöihin ja organisaatioon.
Itsensä johtaminen voidaan eräästä näkökulmasta nähdä keinona lisätä onnellisuuden kokemuksia ja löytää virtaustiloja elämällä tässä hetkessä (Sydänmaanlakka, 2006). Sydänmaanlakan (2003, 67) mukaan itsensä johtaminen on prosessi, jossa ihminen oppii ensin ymmärtämään omaa itseään ja on tämän kautta syntyneen itseymmärryksen avulla kykenevä ohjailemaan omaa elämäänsä paremmin. Itsensä johtaminen on syntynyt vastaamaan tarpeeseen, jossa organisaatioiden nopeasti muuttuvissa toimintaympäristöissä vaaditaan joustavuutta, nopeaa reagointikykyä, luovuutta ja suurta oppimiskykyä (Sydänmaanlakka 2003, 68). Sydänmaanlakka (2003) nostaa johtajan tietoisuuden johtamismallinsa Oy Minä Ab yläpuolelle (kuvio 3).
Fyysinen Mielensisäinen Sosiaalinen Henkinen
Ruoka