3. Media, politiikka ja EU Suomen mediassa
4.3 Iltalehti: Kuka maksaa?
Iltalehden aineisto koostuu yhteensä 31 artikkelista. Iltalehden artikkelit olivat selkeästi kantaaottavimpia, mikä näkyi sekä retorisina valintoina, että suorina kommentteina. Aineistosta hahmottui yhteensä 12 erilaista kehystä. Kaikkien kehysten sisällä ei välttämättä otettu kantaa, vaan aihetta käsiteltiin myös neutraalisti. Osa kehyksistä kuitenkin sisälsi poikkeuksetta myös moraalisia
arvostuksia, eli kannanottoja. Iltalehden aineistosta nousi esille seuraavat kehykset, jotka toistuivat vähintään kolme kertaa eri artikkeleissa:
1. ”Kuka maksaa?” -kehys, 2. Velkakehys,
3. Muutoskehys,
4. ”Elvytyspakettineuvottelut taisteluna” -kehys, 5. Koronakehys,
6. Hyötykehys,
7. ”Epäluotettava etelä” -kehys, 8. Laillisuuskehys,
9. Konfliktikehys,
10. ”Elvytyspaketti ei elvytä” -kehys, 11. ”Mihin rahat käytetään” -kehys,
12. ”Suomi kilttinä mallioppilaana” -kehys.
Näkökulmia, jotka nousivat aineistosta esille, mutta ilmenivät vain yhdessä tai kahdessa artikkelissa oli neljä. Nämä ovat: solidaarisuusnäkökulma, historiallisuusnäkökulma, EU:n vakauden näkökulma sekä ”Mitä muut meistä ajattelee?” -näkökulma. Samat näkökulmat nousivat esille myös muissa medioissa vaihtelevissa määrin, mutta Iltalehden aineistossa näiden käyttö jäi vähäiseksi.
Solidaarisuusnäkökulma painotti Suomen velvollisuutta tukea muita EU-maita, EU:n vakauden näkökulma puolestaan katsoi elpymisvälinettä unionin vakauden kautta, historiallisuusnäkökulma korosti elpymisvälineen historiallisuutta ja poikkeuksellisuutta, ja ”Mitä muut meistä ajattelee” -näkökulma käsitteli sitä, kuinka muissa maissa on suhtauduttu Suomen melko poikkeukselliseksikin muodostuneeseen keskusteluun elvytyspaketin laillisuudesta suhteessa EU:n perussopimuksiin ja Suomen perustuslakiin.
Iltalehden aineistossa kehyksissä painottuivat erityisesti taloudelliset seikat, mutta myös muunlaisia näkökulmia nousi esille. Myös Iltalehden artikkeleissa oli yleensä useita päällekkäisiä kehyksiä.- Esittelen seuraavaksi, minkälaisia kehyksiä löysin Iltalehden aineistosta, ja millaisia elementtejä näihin kehyksiin kuuluu. Käytän suoria lainauksia aineistosta kuvaamaan sitä, millaisilla tavoilla kehykset artikkeleissa ilmentyvät. Alla olevassa kaaviossa näkyy kunkin kehyksen käyttöosuus prosentteina.
Kuvaaja 2: Iltalehden kehykset, n=31
Käytetyin kehys Iltalehden artikkeleissa oli niin kutsuttu ”Kuka maksaa?” -kehys, jota käytettiin ylivoimaisesti useimmin, yhteensä 20 artikkelissa. Tämän kehyksen tyypillisiä piirteitä ovat:
1. Artikkelissa käsitellään sitä, kuka maksaa ja kuinka paljon elpymisvälineeseen, 2. kuka saa tukea ja kuinka paljon elpymisvälineestä, tai
3. kuinka paljon Suomen nettomaksuosuus EU-budjetista kasvaa elpymisvälineen myötä.
Kaikissa artikkeleissa ei otettu kantaa siihen, onko oikein vai väärin, että Suomi on nettomaksaja elpymisvälineessä, vaan toimittaja saattoi vain käsitellä aihetta faktoihin perustuen. Melko tyypillistä oli, että artikkelissa muiden faktojen seassa todetaan, kuinka paljon Suomi tai jokin muu maa tulee elvytyspakettiin maksamaan, ja kuinka paljon tulee siitä saamaan. Esimerkiksi artikkelissa ”EU pääsi sopuun 750 miljardin elpymispaketista – Pääministeri Marin: Lopputulos Suomen kannalta hyvä”
(Iltalehti, 2020d) todetaan Suomen tuleva nettomaksuosuus uudessa budjetissa elpymisvälineen myötä:
Hyväksytyssä kompromissiehdotuksessa EU:n budjetin suuruus vuosille 2021–
2027 on yhteensä 1 849 miljardia euroa, kun elpymisväline lasketaan mukaan.
0% 10% 20% 30% 40% 50% 60%
Kuka maksaa?
Velka Muutos Elvytyspakettineuvottelut taisteluna Korona Hyöty Epäluotettava etelä Laillisuus Konflikti Elvytyspaketti ei elvytä Mihin rahat käytetään Suomi kilttinä mallioppilaana
Iltalehden kehykset
Suomi on saamassa tulevasta budjetista yhteensä noin 11,1 miljardia euroa, ja on maksamassa siitä 16,7 miljardia euroa. Eli Suomen nettomaksuosuus EU:lle tulee olemaan noin 5,6 miljardia euroa.
Artikkelissa ”EU:n elvytyspaketissa on ovela koplaus, jota kepulainen juntti puolustaa – perussuomalainen juntti kutsuu sitä kolhoosiksi” (Iltalehti, 2021e) annetaan hienovaraisesti ymmärtää, että Suomen nettomaksuosuus elpymispaketissa on liian suuri. Suomen nettomaksuosuus Euroopan unionissa rinnastetaan nettomaksuosuuteen elpymisvälineessä:
Suomi on EU:n yhteisessä budjetissa nettomaksaja. Vuosittain valtio maksaa EU:n kassaan reilut puoli miljardia euroa enemmän kuin suomalaiset sieltä saavat. --- Jäsenyydellään Suomi ostaa turvaa itsenäisyydelleen, vakautta vientimarkkinoille ja vapaata liikkuvuutta suomalaisille ihmisille ja tavaroille sisämarkkinoilla. Turvallisuutta ostamme, koska emme ole liittyneet Natoon.
EU:n elpymispaketissa Suomelle jää maksajan osa paljon selvemmin.
Useissa ”Kuka maksaa?” -kehystä käyttävissä artikkeleissa nousi esille myös näkökulma, että Suomen nettomaksuosuus on ongelma, suoranainen vääryys, jonka korjaamiseksi ei kuitenkaan ole tehtävissä juuri mitään. Osassa artikkeleista äänenpainot olivat vielä selvästi edellistä esimerkkiä kovemmat. Artikkelissa ”Näkökulma: Suomea vietiin Brysselin yössä kuin kuoriämpäriä” (Iltalehti, 2020i), kirjoittaja käyttää suorastaan viiltävää retoriikkaa kuvaillessaan Suomen nettomaksuosuutta elpymisvälineeseen:
Marinin hehkutus on turhaa. Todellisuudessa Suomea vietiin Brysselin yössä kuin sitä kuuluisaa kuoriämpäriä tai litran mittaa. Turpiin tuli ja huolella.
STT:n mukaan Suomi arvioi saavansa EU:n koronaelpymispaketista 3,2 miljardia euroa. Arvion mukaan Suomen maksut elpymispakettiin ovat 6,6 miljardia euroa vuosina 2021–2058.
Miinusta 3,4 miljardia euroa. --- Suomi – iloinen nettomaksaja!
”Kuka maksaa?” -kehystä käyttävistä artikkeleista kahdeksassa joko kritisoitiin selvin sanoin Suomen nettomaksuosuutta tai vähintäänkin kyseenalaistettiin asia. Yhdessä huomautettiin, että Suomen nettomaksuosuus pieneni neuvotteluissa alkuperäisestä (Iltalehti, 2020l). Loput kymmenen artikkelia käsittelivät aihetta puhtaasti faktoihin perustuen. Yhdessäkään artikkelissa ei annettu ymmärtää, että Suomen nettomaksuosuus olisi kohtuullinen tai oikeudenmukainen, mutta yhdessä artikkelissa todettiin, että Suomen nettomaksuosuus EU-budjettiin nousi vähemmän verrattuna esimerkiksi Belgiaan (Iltalehti, 2020m).
Iltalehden toiseksi eniten käyttämä kehys oli velkakehys. Tällöin artikkelissa nousee keskeiseen
1. EU-maat ovat ottamassa yhteistä velkaa,
2. Suomi on velkaantumassa elpymisvälineen vuoksi entistä enemmän, tai 3. Suomi on vaarassa joutua vastuuseen muiden EU-maiden veloista.
Joissakin velkakehystä käyttävissä artikkeleissa tuotiin neutraalisti esille esimerkiksi lainojen ja avustusten jakautuminen sekä se, että Suomi olisi tahtonut elpymisvälineen sisältävän vähemmän suoraa tukea ja enemmän lainaa. Esimerkiksi artikkelissa ”EU pääsi sopuun 750 miljardin elpymispaketista – Pääministeri Marin: Lopputulos Suomen kannalta hyvä” (Iltalehti, 2020d) asia todetaan näin:
Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel antoi maanantai-iltana EU-maille kompromissiesityksen, jossa 750 miljardin euron elpymisvälineestä jaettaisiin suorina avustuksina 390 miljardia euroa ja lainan osuus olisi 360 miljardia euroa.
Suomi olisi alun perin toivonut vielä alhaisempaa suoran avustustuen määrää, mutta 390 miljardia oli lopulta se summa, jonka EU-maat hyväksyivät.
Valtaosassa, kahdeksassa artikkelissa yhdestätoista velkaantumiseen suhtauduttiin kuitenkin kriittisesti: siitä oltiin avoimesti huolissaan, tai käytettiin sanavalintoja, jotka kielivät kielteisestä suhtautumisesta. Esimerkiksi artikkelissa ”Suomessa hallitus toistelee elvytyspaketin ainutkertaisuutta, EU:ssa puhutaan jo pysyvästä ratkaisusta” (Iltalehti, 2021l) ei kritisoida elpymisvälinettä suoraan, mutta käytetty kieli vihjaa kielteisestä suhtautumisesta elpymispaketista johtuvaan velkaantumiseen. Alkupuolella artikkelia käsitellään lähestyvää äänestystä eduskunnassa:
”Hallitus runttaa Suomen osallistumisen EU-pakettiin omilla äänillään kokoomuslaisten tuella höystettynä.” Myöhemmin samassa artikkelissa velkaantumista kuvaillaan seuraavasti:
Jäsenmaat vastaavat yhdessä siitä, että velka maksetaan takaisin. EU ei ole aiemmin rahoittanut toimintaansa yhteisellä velalla. Suomi maksaa pakettiin noin 6,6 miljardia euroa ja saa sieltä tämän hetken arvion mukaan noin 2,7 miljardia euroa. --- Hallitus on ponnekkaasti torjunut arviot siitä, että EU-maat olisivat luomassa pysyvämpää yhteisen velan käytäntöä.
Artikkelissa ”Saksan ykkösdemari ja Sanna Marin eri linjoilla EU:n elpymisrahaston merkityksestä”
(Iltalehti, 2020m) kritiikki tuodaan esiin kiertäen: ”Kriitikot ovat arvostelleet 750 miljardin euron suuruista elpymisrahastoa muun muassa siitä, että se rahoitetaan EU-maiden yhteisillä lainoilla.”
Artikkelissa ”Marin nosti esiin EU-vastuiden rajat elpymispaketissa – tätä se tarkoittaa” (Iltalehti, 2020o) taas käytetään värikästä kieltä:
EU-maiden johtajat sopivat EU:n huippukokouksessa heinäkuussa 750 miljardin euron elpymisvälineestä. Siitä 360 miljardia on lainaa ja 390
miljardia avustusmuotoista tukea. EU rahoittaa lystin ottamalla markkinoilta velkaa.
Artikkelissa ”Näkökulma: EU:n 750 miljardin elpymisvälineestä pitää käydä kunnon keskustelu:
onko riskejä aliarvioitu?” (Iltalehti, 2020p) taas kerrotaan suoraan, missä ongelma lymyilee:
Elpymisväline lisää Suomen valtion jo ennestään suuria, noin 60 miljardin euron vastuita merkittävästi. Suomen kokonaisvastuu elpymisvälineen 750 miljardin euron velasta on 13 miljardia euroa. --- Suomen odotus on se, että ne maat, jotka ottavat elvytysvälineestä lainaa, myös maksavat lainan, eikä siitä synny Suomelle maksettavaa. Hallitus pitää riskiä teoreettisena tai erittäin epätodennäköisenä.
Velkakehystä käytettiin aineistossa yhteensä 11 kertaa. Yhtä monta kertaa käytettiin myös muutoskehystä ja ”elvytyspakettineuvottelut taisteluna” -kehystä. Muutoskehystä käyttävissä artikkeleissa nousee keskeiseksi epäily tai väite, että elpymisväline johtaa Euroopan unionia kohti liittovaltiota tai fiskaaliunionia, tai että se toimii ainakin porttina jonkinlaiseen ”uuteen aikakauteen”.
”Elvytyspakettineuvottelut taisteluna” -kehystä taas käytettiin artikkeleissa, jotka kehyksen nimen mukaisesti raportoivat elvytyspakettia koskeneista neuvotteluista ja kuvailivat niitä taisteluksi tai kilpailuksi, jossa on mahdollista voittaa tai hävitä.
Jo ennen elpymisvälinettä koskevaa huippukokousta heinäkuussa Iltalehti uutisoi, että
”Elvytysrahasto voi muuttaa dramaattisesti EU:n luonnetta” (Iltalehti, 2020a). Muutoskehys on tällöin nähtävissä jo artikkelin otsikoinnissa. Myöhemmin tekstissä todetaan: ”Vaikka nyt tehtävän ratkaisun vannotaankin olevan ainutkertainen poikkeus, se avaa kuitenkin monia vahvoja kehityssuuntia. Avustuspainotteisen ja yhteisvastuullisen elvytysrahaston perustaminen saattaa muuttaa dramaattisesti EU:n luonnetta.” Eräässä toisessa artikkelissa taas penätään avointa keskustelua EU:n suunnasta tulevaisuudessa:
Nyt kun EU-rahoista on päästy alustavasti sopuun, pitää Suomessa alkaa toden teolla keskustella siitä, mihin suuntaan EU:ta halutaan kehittää.--- Vaikka EU:n elvytysmekanismi avasi vain kertaluontoisesti ja määräaikaisesti unionin velanottomahdollisuuden, silti Suomessa pitää käydä periaatteellinen keskustelu siitä, halutaanko EU:sta tulevaisuudessa yhteiseen velkaan ja verotukseen perustuva unioni vai ei. (Iltalehti, 2020m)
Elvytyspakettineuvottelut taisteluna kuvaavavasta kehyksestä taas sopii hyvin esimerkiksi artikkelissa ”Jokainen suomalainen maksaa jatkossa EU:lle 147 euroa/vuosi päälle tulee vielä 600 euron koronaelvytysraha” (Iltalehti, 2020k):
Julkisuudessa on aiemmin arvioitu, että tiistaina päättyneessä kokouksessa
Ruotsi ja Tanska, jotka kiristivät neuvotteluissa itselleen jäsenmaksualennuksia, toisin kuin Suom. --- Suomi onnistui lähes viisipäiväisiksi venyneissä rahaneuvotteluissa parantamaan nettomaksuasemaansa edelliseen budjettikauteen verrattuna 0,03 prosenttiyksikköä. Kun elpymisväline lasketaan mukaan, Suomelle tulee miinusta 0,15 prosenttiyksikköä.
Kaikissa ”elvytyspakettineuvottelut taisteluna” – kehystä käyttävissä artikkeleissa ei kuitenkaan ruodita näin yksityiskohtaisesti onnistumisiksi ja epäonnistumisiksi kuvattuja tuloksia. Sen sijaan useissa artikkeleissa yksinkertaisesti esitetään aiheesta kysymyksiä: ”Miksi Suomi pehmoilee?
Onnistuuko Ruotsi vai Suomi paremmin EU:n huippukokouksessa?” (Otsikko artikkelissa Iltalehti, 2020b), ”Onnistuiko Suomi EU-neuvotteluissa, tuleeko EU:sta nyt liittovaltio? Asiantuntija vastaa”
(Otsikko artikkelissa Iltalehti 2020h), ”Mitkä maat ovat elpymispaketin voittajia, mitkä häviäjiä?”
(Iltalehti, 2020i).
Seuraavaksi eniten käytettyjä kehyksiä Iltalehden aineistossa olivat koronakehys, hyötykehys ja
”epäluotettava etelä” -kehys. Näistä ensimmäistä käytettiin kymmenen ja jälkimmäisiä yhdeksän kertaa. Koronakehystä käyttävissä artikkeleissa elpymisväline liitettiin koronapandemiaan. Joko artikkelissa annetaan ymmärtää, että elpymisväline on ratkaisu koronapandemian aiheuttamaan taloudelliseen taantumaan ja hätäapu niille jäsenmaille, jotka ovat koronasta eniten kärsineet, tai huomautetaan, että elpymisvälineellä on itseasiassa varsin vähän tekemistä koronan kanssa.
Iltalehden artikkeleista seitsemässä elpymisväline esitetään ratkaisuna koronapandemian aiheuttamiin haasteisiin. Kolmessa vastaavasti nostetaan esille se seikka, että todellisuudessa vain vähemmistö elpymisvälineen varoista kohdistetaan koronan aiheuttamien talouden ongelmien takia:
Sitä hallitus ei mielellään sano, että EU:n elpymisvälinerahoituksesta vain 30 prosenttia jaetaan vuosien 2020 ja 2021 bruttokansantuotteen kehityksen perusteella. Suomelle sekin tarkoittaa menetystä saantosummaan.
Elpymispotista huomattavasti muhkeampi osa, 70 prosenttia, jaetaan vuosien 2015–2019 taloudenhoidon perusteella, jolloin ei ole ihme, että Italia ja Espanja kuittaavat kumpainenkin rahasta lähes 70 miljardia euroa. (Iltalehti, 2021e)
Hyötykehystä käyttävissä artikkeleissa keskeiseksi teemaksi nousee se, kuka hyötyy elpymisvälineestä ja kuka ei. Lisäksi artikkeleissa käytiin keskustelua siitä,
1. hyötyvätkö muut maat enemmän kuin Suomi, sekä
2. millaisia muita mahdollisia hyötyjä Suomelle kuitenkin koituu joko elpymisvälineestä tai yleisemmin EU:n jäsenyydestä, vaikka olemmekin nettomaksakana elvytyspaketissa.
Alkupään artikkeleissa esille nousi esimerkiksi perustelu, jonka mukaan elpymisväline hyödyttäisi Suomea sitä kautta, että se elvyttää muuta Eurooppaa ja näin edistää Suomen vientiteollisuutta (Iltalehti, 2020c, 2020i). Myöhemmin tämä näkemys sai kuitenkin kritiikkiä osakseen:
Juha Tervalan mukaan elvytyspaketti tulee nähdä osana kustannuksia, jotka Suomi maksaa EU-jäsenyyden hyvistä puolista.
Saimme elvytyspaketissa sekundaa, mutta se on hinta EU-klubiin kuulumisesta. EU on arvokas sisämarkkinayhteisö ja jonkin sortin turvallisuusyhteisö - niitä puolia meidänkin pitää vaalia.” (Iltalehti, 2020g)
Hallituspuolueiden edustajat, ministerit etunenässä, ovat perustelleet Suomen suurta nettomaksuosuutta mm. sillä, että Suomen vienti hyötyy, kun Eurooppa elvyttää.
Väite kuulostaa suorastaan valheelliselta, kun sitä vertaa valtioneuvoston julkaisussa esitettyyn arvioon---Hallitus on perustellut elpymisvälinettä myös sillä, että EU-klubin jäsenyys tuo Suomelle paljon sekä taloudellisia että muita etuja. Perustelu on EU-jäsenyyden osalta totta, mutta itse elpymisvälineestä Suomi ei tuota etua juuri saa. (Iltalehti, 2021g)
Kaiken kaikkiaan kahdeksassa yhdeksästä hyötykehystä käyttävästä artikkelista todetaan, että vaikka Suomi ei hyödykään elvytyspaketista sinänsä, se hyötyy kuitenkin muun Euroopan elpymisestä tai EU:n jäsenyydestä yleensä. Lisäksi artikkelit saavat sävyn, jonka mukaan elvytyspaketti on eräänlainen pakollinen paha, joka ei hyödytä Suomea, mutta jonka välttäminen ei EU:n jäsenenä onnistu. Tämä tulee ilmi esimerkiksi jo artikkelin
”Näkökulma: Elvytyspaketissa saatiin sekundaa, mutta se on hinta EU-klubiin kuulumisesta” otsikosta (Iltalehti, 2021b) tai artikkelissa ”Elvytyspakettikeskustelussa Suomi on kuin Asterixin kylä” (Iltalehti, 2021i), jossa asia todetaan näin:
Suomalaisia tuntuu mietityttävän etenkin se, mitä hyötyä meille on 750 miljardin euron elpymispaketista, kun saisimme rahoista vain noin 2,9 miljardia euroa, ja maksaisimme siitä vuoteen 2058 mennessä 6,6 miljardia euroa.
Rahallinen hyöty Suomelle syntyy siitä, kun koko EU elpyy: Suomen etu on taloudellisesti vakaa Eurooppa, koska viennistämme yli 60 prosenttia suuntautuu unionin alueelle
”Epäluotettava etelä” -kehystä käytettiin Iltalehden aineistossa yhdeksän kertaa. Nimensä mukaisesti etelän maat, erityisesti Italia esitetään näissä artikkeleissa epäluotettavina, taloutensa huonosti hoitaneina maina, joiden tukeminen on epäreilua nettomaksajia kohtaan. Sisällytin ”epäluotettava etelä” -kehyksen alle myös sellaiset artikkelit, joissa pelättiin tai epäiltiin elvytysrahojen menevän
Italian mafialle tai muihin moraalisesti kyseenalaisiin kohteisiin, kuten työviikon lyhentämiseen tai lasten päivähoitomaksuihin. Jo aineistoni ensimmäisessä pääkirjoituksessa heinäkuulta 2020 todetaan, että ”Nyt edessä oleva uusi askel sisältää kuitenkin merkitykseltään aivan toisenlaista tukea, joka kohdistuu myös perinteisiin rikkaisiin länsimaihin, jotka ovat hoitaneet huonosti talouttaan”
(Iltalehti, 2020a). Artikkelissa ”Näkökulma: Suomea vietiin Brysselin yössä kuin kuoriämpäriä”
(Iltalehti, 2020g) taas todetaan:
Kaikki Brysselin huippukokouksessa sovittu tulee siihen päälle, ja nämä rahat päätyvät etupäässä niille EU-maille, jotka olivat ongelmissa jo ennen koronakriisiä, koska ne eivät ole hoitaneet talouttaan kunnolla. Italian pääministeri ehti jos laskeskella, että tukipaketista 28 prosenttia kohdistuu Italialle. Uutistoimisto AP kertoi maanantaina, että ison osan Italian avustuksista pelätään päätyvän mafian käsiin.
Kaikki ”epäluotettava etelä” -kehystä käyttänet artikkelit eivät kuitenkaan sisällä suoria mielipiteitä Italian tai muiden elpymisvälineestä runsaammin tukea saavien maiden moraalista. Sen sijaan tällainen epäily esitetään relevanttina kysymyksenä aiheesta. Esimerkiksi artikkelissa ”Menevätkö elvytysrahat mafialle? Suomen pankin pääjohtaja vastaa kansalaisten huoliin” (Iltalehti, 2021h) haastatellaan Suomen Pankin pääjohtajaa Olli Rehniä, jolta kysytään muun muassa: ”Some-keskusteluissa on oltu huolissaan myös siitä, saavatko italialaiset elvytysrahaston myötä verohelpotuksia tai alennetaanko saapasmaan lasten päivähoitomaksuja suomalaisten rahoittamalla velkarahalla.” Myöhemmin kysytään: ”Luotatko siihen, että elpymisrahastosta myönnettävien rahojen käyttöä valvotaan riittävästi, sillä esimerkiksi somekeskusteluissa pelätään, että Italian elvytysrahat valuvat mafialle?”
Pääkirjoituksessa ”Marin osoitti neuvottelijankyntensä” (Iltalehti, 2020m) taas myönnetään kyllä Italian kärsineen koronapandemian aikana eniten, mutta otetaan silti kantaa sen puolesta, etteivät muut jäsenmaat voi rientää pelastamaan jo valmiiksi ylivelkaantuneita maita jokaisessa kriisissä (Iltalehti, 2020m). Artikkelissa ”Näkökulma: Elvytyspaketissa saatiin sekundaa, mutta se on hinta EU-klubiin kuulumisesta” (Iltalehti, 2021b) sen sijaan käytetään melko kovaa kieltä:
Koronan vuoksi pystyyn laitetun 750 miljardin euron pelastuspaketin logiikka toimii siis niin, että jos olet onnistunut koronatoimissa, menetät rahaa. Mutta sen sijaan saat enemmän rahaa, jos olet sössinyt taloudenpitoasi jo ennen koronaa ja jos sössiminen jatkuu aina vaan.
Iltalehden kahdeksasta käytetyimmästä kehyksestä vähiten käytetty oli laillisuuskehys, joka nousi esille yhteensä kahdeksassa artikkelissa. Laillisuuskehyksessä keskeiseksi nousee kysymys, onko elpymisväline EU:n perussopimusten tai Suomen perustuslain vastainen tai ainakin niiden kannalta
ongelmallinen. Päinvastoin kuin Helsingin Sanomilla, kaikissa laillisuuskehystä käyttävissä artikkeleissa joko vihjataan tai suoraan väitetään elpymisvälineen olevan ongelmallinen laillisuusnäkökulmasta. Pääkirjoituksessa ”Elvytysrahasto voi muuttaa dramaattisesti EU:n luonnetta” (Iltalehti, 2020a), joka käsitteli elpymisvälinettä heinäkuussa 2020, otettiin asiaan voimakkaasti kantaa:
Vaikka nyt tehtävän ratkaisun vannotaankin olevan ainutkertainen poikkeus, se avaa kuitenkin monia vahvoja kehityssuuntia. Avustuspainotteisen ja yhteisvastuullisen elvytysrahaston perustaminen saattaa muuttaa dramaattisesti EU:n luonnetta. Järjestely on ristiriidassa EU:n peruskirjan talous- ja velkasääntöjen kanssa. Unionin perussopimusten mukaan jäsenmaat eivät saa vastata toistensa veloista ja EU:n budjetin on oltava tasapainossa.
Myöhemmissä artikkeleissa käytetyt ilmaisut ovat hiukan laimentuneet, mutta asennoituminen on pysynyt samana. Esimerkiksi artikkelissa ”Saksan ykkösdemari ja Sanna Marin eri linjoilla EU:n elpymisrahaston merkityksestä” (Iltalehti, 2020n) todetaan: ”Arvostelua on herättänyt myös EU:n perusperiaatteista lipsuminen, kuten no bail out -periaatteen sivuuttaminen, jonka mukaan kukin EU-maa vastaa omista veloistaan.” Artikkeleissa ”Näkökulma: EU:n 750 miljardin elpymisvälineestä pitää käydä kunnon keskustelu: onko riskejä aliarvioitu?” (Iltalehti, 2020p) otetaan kantaa myös siihen, kuka ylipäänsä on oikea taho arvioimaan elpymisvälineen laillisuutta ja vähätellään Euroopan unionin juristeja:
Taustalla muhii kaiken aikaa paljon suurempi riita, joka hallitsi Suomen poliittista keskustelua jo kesän ja alkusyksyn aikana: Kuka määrittää sen, onko EU:n elpymisväline Suomen perustuslain mukainen vai ei?
Pääministeri Marin, eurooppaministeri Tuppurainen ja eduskunnan suuren valiokunnan puheenjohtaja Satu Hassi (vihr) ovat todenneet, että EU:n neuvoston juristien kanta on se, jonka mukaan mennään. Erittäin aiheellinen kysymys kuitenkin kuuluu, voiko joku EU:hun sidoksisissa oleva juristiporukka kävellä Suomen eduskunnan yli.”
Toisaalla jopa suoraan kyseenalaisestaan Euroopan unionin oikeuspalvelun legitimiteetti:
Eduskunnan perustuslakivaliokunta on ollut kantona kaskessa hallituksen elvytyspakettitaipaleella. Se ei ole suostunut uskomaan, etteikö elvytyspaketin hyväksymisessä olisi kyse merkittävästä toimivallan siirrosta EU:lle.
Hallitus sen sijaan on ratsastanut eduskunnan suuren valiokunnan ja EU:n oikeuspalvelun arviolla, että paketti ei olisi EU:n perussopimusten vastainen.
Etenkin EU:n neuvoston oikeuspalvelun arvioon vetoaminen on mennyt jo vähän koomisen puolelle, koska siinä sopimusprosessin keskeinen tekijä itse arvioi omaa tekemistään. (Iltalehti, 2021k)
Jäljelle jäävät neljä kehystä, konfliktikehys, ”elvytyspaketti ei elvytä” -kehys, ”mihin rahat käytetään” -kehys sekä ”Suomi kilttinä mallioppilaana” -kehys tulivat käytetyksi 6–4 kertaa aineistossa, mikä on selvästi harvemmin kuin aiemmin esittelemäni kehykset. Käyn seuraavaksi lyhyesti läpi myös näiden kehysten määrittelyt, ja annan esimerkit siitä, kuinka ne näkyvät aineistossa. Konfliktikehys ja ”elvytyspaketti ei elvytä” -kehys nousivat aineistossa esille kuusi kertaa, ”mihin rahat käytetään” -kehys neljästi, ja ”Suomi kilttinä mallioppilaana” -kehys kolmesti.
Konfliktikehys ilmenee lyhykäisyydessään siten, että artikkelissa nousevat keskeiseen rooliin eri tahojen mielipiteet ja elpymisvälinettä koskevat ristiriidat. Näissä artikkeleissa ei Iltalehdelläkään oteta kantaa suuntaan eikä toiseen, vaan lähinnä tiedotetaan eri tahojen mielipiteistä ja tuodaan esille elpymisvälinekeskustelun konfliktinen luonne. Esimerkiksi artikkelissa ”Näkökulma: Kun perussuomalainen puhuu EU:n tukipaketista, kannattaa olla tarkkana numeroiden suhteen” (Iltalehti, 2021f) asia tuodaan esille näin: ”EU-johtajien heinäkuun lopulla sopima 750 miljardin euron tukipaketti on Suomen politiikan kuumin puheenaihe ja kiistelyn kohde. Ja sellaisena se myös pysyy vähintään huhtikuun kuntavaaleihin asti, kiitos erityisesti perussuomalaisen puolueen.”
”Elvytyspaketti ei elvytä” -kehys taas ilmenee siten, että kirjoittaja ottaa artikkelissaan selkeästi joko kannan, että elvytyspaketti ei elvytä (ja siten ole elvytyspaketti lainkaan) tai, että elpymisvälineen koko tarkoitus on itseasiassa jokin muu kuin elvytys. Tyylipuhtaimmillaan tämä ilmenee artikkelissa
”Näkökulma: Elvytyspaketissa saatiin sekundaa, mutta se on hinta EU-klubiin kuulumisesta”
(Iltalehti, 2021b):
Tästä päästäänkin villakoiran ytimeen. Suomen kannalta elvytysrahaston vaikutukset eivät ole hallituksen intomielisen puolustamisen väärti. Motiivi olla mukana löytyykin muualta. --- Juha Tervalan mukaan elvytyspaketti tulee nähdä osana kustannuksia, jotka Suomi maksaa EU-jäsenyyden hyvistä puolista.
”Mihin rahat käytetään” -kehystä käyttävissä artikkeleissa, joita oli yhteensä neljä, keskeiseen rooliin nousee nimensä mukaisesti se, mihin elvytyspaketti rahat voi tai tulisi käyttää. Näissä artikkeleissa esimerkiksi luetellaan kohteita, joihin rahoja suunnataan (kuten ilmastonmuutoksen torjunta, digitalisaatio ja tutkimus) (Iltalehti, 2021d, 2020f), tai vaaditaan rahojen käyttämistä järkevästi ja rakenteellisiin uudistuksiin ja peräänkuulutetaan rahojen käytön tiukkaa valvontaa (Iltalehti, 2021 n).
Mitään seikkaperäisiä ehdotuksia tai spekulaatioita rahojen käyttökohteista ei kuitenkaan esitetä.
”Suomi kilttinä mallioppilaana” -kehys puolestaan esittää Suomen naiivina ja kilttinä EU:n mallioppilaana, joka ei joko osaa tai halua ajaa omaa etuaan EU:n yhteisissä pöydissä. Tätä kehystä oli käytetty vähiten, eli kolme kertaa. Näkemys Suomesta kilttinä mallioppilaana nousi esille otsikkotasolla, kun eräässä artikkelissa tiedusteltiin, ”Miksi Suomi pehmoilee” (Iltalehti, 2020b) ja toisaalta väitteissä, että Suomi on iloinen nettomaksaja, joka ei edes pyydä jäsenmaksualennuksia tai muita etuja itselleen (Iltalehti, 2020g). Erityisesti tämä näkökulma nousi kuitenkin esille artikkelissa
”Suomi tarvitsee paremman EU-itsetunnon” (Iltalehti 2021l), jossa todetaan:
Suomi on täysivaltainen EU:n jäsenmaa, joka voi käyttää painavasti ääntään, niin kuin muutkin EU:n jäsenet. Osaako Suomi käyttää valtaansa on sitten toinen kysymys. Elpymispaketin ratkaisua edeltävät EU:n varoitusviestit olivat surkuhupaisia takaumia YYA-Suomen kekkoslaiseen menneisyyteen.
Tällaista emme tarvitse.
Lopuksi paneudun vielä lyhyesti siihen, esittikö Iltalehti joitain keskeisiä ongelmia ja ratkaisuja niihin, tai millaisia onnistumisia aineistossa esitetään. Iltalehden tapauksessa onnistumisia ei juuri ollut löydettävissä. Päinvastoin lähestymistapa oli kaiken kaikkiaan hyvin ongelmakeskeinen.
Lähestulkoon kaikki löytämäni kehykset liittyivät ainakin jossakin määrin johonkin määriteltyyn ongelmaan: Suomen liian suureen nettomaksuosuuteen, mahdollisesti vähäiseksi jäävään hyötyyn elvytyspaketista, laillisuushaasteisiin, ja niin edelleen.
Iltalehti ei tarjonnut esittämiinsä ongelmiin juurikaan ratkaisuja. Tämä on sinänsä ymmärrettävää, sillä ratkaisujen tarjoaminen menee vahvasti politikoinnin puolelle. Toisaalta useimmat esille nousseet ongelmat olivat luonteeltaan niin huomattavia ja monitahoisia, että kenties ainoa ratkaisu olisi ollut elvytyspaketin ulkopuolelle jääminen, mikä taas itsessään olisi tuonut eteen lisää ongelmia.
Yksi poikkeus analyysissa kuitenkin tuli esille, nimittäin Euroopan unionin integraatiokehitys.
Euroopan unionin muutosta ja elpymisvälineen myötä mahdollisesti syvenevää integraatiota käsitteli yhteensä yksitoista artikkelia. Muutoskehystä käyttävissä artikkeleissa keskeistä oli väite, että elpymisväline johtaa EU:n luonteen muuttumiseen, eikä tähän suhtauduttu kovinkaan myönteisesti.
Artikkeleista viidessä tarjottiin kuitenkin selkeää ratkaisuehdotusta tähän ongelmaan: Rehellinen ja avoin keskustelu. Artikkelissa ”Pääkirjoitus: Marin osoitti neuvottelijankyntensä” (Iltalehti, 2020m) asia todetaan näin:
Nyt kun EU-rahoista on päästy alustavasti sopuun, pitää Suomessa alkaa toden teolla keskustella siitä, mihin suuntaan EU:ta halutaan kehittää. --- Vaikka EU:n elvytysmekanismi avasi vain kertaluontoisesti ja
käydä periaatteellinen keskustelu siitä, halutaanko EU:sta tulevaisuudessa yhteiseen velkaan ja verotukseen perustuva unioni vai ei.
Artikkelissa ”Näkökulma: Suomea vietiin Brysselin yössä kuin kuoriämpäriä osa ll” (Iltalehti, 2021a) puolestaan huomautetaan: ”Mutta käymättä on keskustelu muun muassa siitä, millaisen tien elvytyspaketti avaa. Paketti on mannaa nettosaajien lisäksi erityisesti niille maille ja EU-instituutioille, jotka käyttävät tätäkin tilaisuutta EU:n finanssipoliittisen integraation syventämiseksi.” Toisaalla kritiikki kohdistetaan suoraan Suomen hallitukselle, jonka syytetään tukahduttaneen keskustelun EU:n tulevasta kulkusuunnasta. Artikkelissa ”Suomessa hallitus toistelee elvytyspaketin ainutkertaisuutta, EU:ssa puhutaan jo pysyvästä ratkaisusta” (Iltalehti, 2021k), annetaan ymmärtää, ettei kritiikkiä olisi välttämättä tarvinnut esittää, mikäli asiassa olisi toimittu toisin: ”Hallitukselle olisi ollut kunniaksi, jos se olisi antautunut rehelliseen keskusteluun siitä, miksi me oikeasti olemme mukana tässä. Sen sijaan se on sumuttanut ihmisiä kieltämällä sen, etteikö EU:n integraatio olisi koronan varjolla nytkähtämässä eteenpäin.”.
Ratkaisuna EU:n syvenevään integraatioon tarjotaan myös yksinkertaista ratkaisua: poliittista tahtotilaa päättäjiltä. Artikkelissa ”EU muuttuu – nämä asiat sinun on syytä tietää” (Iltalehti, 2021m) muistutetaan varsin tyhjentävästi, että Euroopan unionin kehitys riippuu kaikista jäsenmaista, siis myös Suomesta:
Vaikka nyt käsittelyssä oleva 750 miljardin euron elpymispaketti on periaatteessa kertaluontoinen, voi hyvin käydä niin, että EU-maiden poliittinen tahto johtaa jatkossa siihen, että samankaltaista mallia halutaan käyttää uudestaan. Se vaatii kuitenkin 27 jäsenmaan hyväksynnän. --- Myös Suomi voisi halutessaan vaikuttaa siihen, ettei elvytyspaketin kaltaisiin ratkaisuihin jatkossa jouduttaisi. Se edellyttäisi, että johtavat poliitikot edistäisivät EU-pöydissä aktiivisesti näkökantoja, joissa korostetaan, että jäsenmaiden on itse huolehdittava omista asioistaan. -- Lopuksi kannattaa muistaa, että EU kehittyy juuri niin nopeasti tai hitaasti kuin 27 jäsenvaltiota ja niiden kansalaiset antavat sen kehittyä.