3. Media, politiikka ja EU Suomen mediassa
4.2 Helsingin Sanomat – monipuolisia näkökulmia
Helsingin Sanomien aineisto koostuu 35 artikkelista, joista hahmottui yhteensä 14 erilaista kehystä.
Näitä ovat yleisyysjärjestyksessä:
1. Velkakehys 2. Koronakehys
3. ”Mihin rahat käytetään?” -kehys 4. Konfliktikehys
5. ”Kuka maksaa?” -kehys 6. Muutoskehys
7. ”Elvytyspaketti ei elvytä” -kehys 8. Hyötykehys
9. Laillisuuskehys 10. Historiallisuuskehys
11. Elpymispaketin kertaluontoisuus -kehys 12. Meillä ja muualla -kehys
13. ”Entä jos paketti hylätään?” -kehys
Helsingin Sanomat ottaa jonkin verran kantaa poliittisiin ja oikeudellisiin kysymyksiin. Jonkin tietyn kehyksen käyttäminen ei kuitenkaan välttämättä tarkoita kannanottoa, vaan useissa artikkeleissa uutisoitiin erilaisista näkökulmista sinänsä neutraalisti. Helsingin Sanomien uutisoinnista on kuitenkin löydettävissä vivahteita, joista on pääteltävissä, että lehti on valmis antamaan tukensa elpymisvälineelle, vaikka esittääkin kritiikkiä joitain yksityiskohtia kohtaan. Erityisesti laillisuuskehyksen sisällä Helsingin Sanomat ottaa selväsanaisesti kantaa vallitsevaan keskusteluun.
Samassa artikkelissa käytettiin yleensä useampia kehyksiä, vaikka jokin kehys saattoikin olla kaikkein hallitsevin. Siitä syystä kehyksiin luokiteltujen artikkeleiden määrä ei ole yhtäpitävä aineiston artikkeleiden määrän kanssa.
Seuraavaksi määrittelen, mitkä piirteet olivat tyypillisiä millekin kehykselle käyn läpi, kuinka monta kertaa kutakin kehystä on käytetty aineistossa. Lisäksi tarjoan jokaisesta kehyksestä joitakin esimerkkejä aineistosta suorilla lainauksilla. Alla olevassa kuvaajassa näkyvät kehykset lukuun ottamatta kahta vähiten käytettyä ja se, kuinka paljon kehyksiä on käytetty suhteessa artikkeleiden lukumäärään. Tästä taulukosta ei kuitenkaan voi päätellä sitä, otettiinko kehysten sisällä kantaa tai
esitettiinkö siinä moraalisia arvostuksia, vaan avaan sitä seikkaa lisää antaessani esimerkkejä kehyksien käytöstä artikkeleissa.
Kuvaaja 1, Helsingin Sanomien kehykset, n = 35
Helsingin Sanomat käytti runsaasti erilaisia kehyksiä artikkeleissaan. Kuten kuviosta näkyy, on kehysten käyttö varsin tasaista. Kehysten kesken ei nouse esille suuria eroja siinä, kuinka usein niitä on käytetty lukuun ottamatta kahta käytetyintä kehystä. Eniten käytetty kehys Helsingin Sanomilla oli velkakehys. Velkakehystä käyttävissä artikkelissa nousee keskeiseen rooliin, joko se että:
1. EU-maat ovat ottamassa yhteistä velkaa,
2. Suomi on velkaantumassa elpymisvälineen vuoksi entistä enemmän, tai 3. Suomi on vaarassa joutua vastuuseen muiden EU-maiden veloista.
Yksinkertaisimmillaan kehys tulee näkyviin esimerkiksi artikkelissa ”Suomen EU:n hätärahoitus voi pienentyä 200 miljoonalla eurolla – HS selvitti, miten jättimäinen elpymisrahoituspotti jaetaan”
(Helsingin Sanomat, 2020j):
Mitä rahaa on jaossa? 750 miljardia euroa kanavoidaan EU-budjetin, erillisistä rahoitusohjelmien ja uuden tukivälineen kautta. Avustuksia on 390 miljardia euroa ja 360 miljardia euroa lainoja.
Elpymisvälineen velkanäkökulmaa pohdiskellaan laajemmin esimerkiksi artikkelissa ”Euroopan unioni eteni askeleen verran kohti tiiviimpää yhteistyötä” (Helsingin Sanomat 2020q):
0% 5% 10% 15% 20% 25% 30% 35% 40% 45%
Velka Korona Mihin rahat käytetään Konflikti Kuka maksaa Muutos Elvytyspaketti ei elvytä Hyöty Laillisuus Historiallisuus Paketin kertaluontoisuus
Miten muualla?
Entä jos paketti hylätään
Helsingin Sanomien kehykset
Siirtymää yhteisvelkaan on verrattu hetkeen, jolloin Atlantin takana valtioliitto otti osavaltioiden velat omaan piikkiinsä. Vertailu on kelvannut sekä Euroopan unionin toimintaa kritisoiville että unionin yhteistyön syventämistä puolustaville. Ensimmäisten mielestä vuosi vei kehitystä vinoon, toisten mielestä nyt alkoi puutteiden korjaaminen
Helsingin Sanomat myös tunnistaa yhteisvelan sisäpoliittisesti hankalaksi aiheeksi Suomessa. Tämä tulee ilmi esimerkiksi artikkelissa ”Suomi saisi saksalaisen taloustieteilijän mukaan paljon suuttumusta osakseen, jos se kaataisi elpymispaketin – seurauksena olisi ”merkittävä luottamuskriisi” (Helsingin Sanomat, 2021k), jossa todetaan: ”EU:n elpymispaketista tekee historiallisen se, että EU-maat ottavat yhdessä velkaa, josta ne myös vastaavat yhdessä. Tämä on nähty lähtölaukauksena ”velkaunionille”, josta on Suomessa tullut poliittinen uhkakuva.”
Useammassa artikkelissa kysytään, johtaako elpymisväline siihen, että jäsenmaiden vastuu omasta velastaan heikkenee (Helsingin Sanomat, 2021k, 2021l, 2021m, 20201n). Toimittaja ei kuitenkaan vastaa kysymykseen itse, vaan antaa jonkin asiantuntijan tehdä asiasta johtopäätökset.
Pääkirjoituksessa ”EU:n elvytysrahasta ei pidä tehdä kaikkialle leviteltävää aluepolitiikan lannoitetta” puolestaan annetaan ymmärtää, ettei yhteinen velka tai velanotto yleensäkään ole kovin vakava asia: ”Suomen maksut ja vastuut jakautuvat kymmenien vuosien ajalle. Eikä kukaan tiedä sitäkään, maksetaanko yhteislainaa lopulta koskaan pois.” Artikkelissa ”EU:n ”elvytyspaketti” ei ole elvytyspaketti. Se on jotain ihan muuta.” (Helsingin Sanomat, 2021g) taas esitetään kritiikkiä sille, että EU ei enää pidä kiinni velkaa koskevista säännöistä, joista aikaisemmin on yhdessä sovittu:
Kun Suomen kansa antoi kansanäänestyksessä hyväksyntänsä EU-jäsenyydelle vuonna 1994, pelisääntöjen piti olla selvät. Jokaisen maan piti vastata omasta taloudestaan. EU ei saanut ottaa yhteistä velkaa. Toisia jäsenmaita ei pitänyt pelastaa. Pelastuspakettien tarvetta pyrittiin estämään kasvu- ja vakaussopimuksella, jonka piti estää jäsenmaiden holtitonta velkaantumista. Nyt näistä periaatteista on luistettu.
Helsingin Sanomien velkakehystä käyttävissä artikkeleissa näkyy melko laaja näkökulmien kirjo.
Viidestätoista artikkelista seitsemässä keskitytään tosiasioihin, viidessä esitetään kysymyksiä siitä, onko yhteisvelalla pysyviä seurauksia, mutta ei oteta asiaan suoraan kantaa. Kahdessa artikkelissa velkaan taas suhtaudutaan vähättelevästi, ja yhdessä EU:ta syytettiin yhteisvelkaan liittyvien periaatteidensa polkemisesta. Kaiken kaikkiaan voi todeta, että monenlaiset näkökulmat tulevat ilmi Helsingin Sanomien velkakehystä käyttävissä artikkeleissa, mutta suurimmassa osassa asiaa käsitellään neutraalisti.
Toiseksi yleisin kehys Helsingin Sanomien aineistossa oli koronakehys, jota käytetään yhteensä kahdessatoista artikkelissa. Koronakehystä käyttävissä artikkeleissa joko:
1. liitetään elpymisväline osaksi koronaviruspandemian aiheuttaman kriisin hoitoa, tai 2. huomautetaan, että elpymisvälineen ja koronakriisin välinen yhteys ei ole niin vahva, kuin usein väitetään.
Kahdestatoista artikkelista 11 kuului luokkaan 1 ja jäljelle jäävä yksi artikkeli luokkaan 2. Näin ollen huomattava enemmistö koronakehystä käyttävistä artikkeleista korosti koronapandemian aiheuttaman taantuman ja taloudellisten ongelmien roolia ja antaa ymmärtää, että elpymisväline on luotu koronapandemian takia. Vähemmälle huomiolle jää se, että elpymisvälineen varoista 70 % prosenttia jaetaan muilla perusteilla kuin koronavuosien bruttokansantuotteen mukaan, ja jakoperusteissa huomioidaan esimerkiksi jäsenmaiden aiempi talouskunto ja työttömyysaste.
Yksinkertaisimmillaan koronaviruspandemian roolin korostaminen tapahtuu esimerkiksi näin:
”Koronapandemian vuoksi luodusta 750 miljardin euron elpymisvälineestä jaetaan jäsenmaille 390 miljardia euroa avustuksina ja 360 miljardia euroa lainana.” (Helsingin Sanomat, 2020a) Ylipäänsä koronakehystä käyttävissä artikkeleissa todetaan hyvin tyypillisesti, että elpymisväline on luotu koronaviruspandemian takia. Elpymisvälinettä kutsutaan esimerkiksi hätärahoitukseksi. Eräässä artikkelissa koronaa ei suoraan mainittu, mutta siinä todetaan: ”Niin Suomen kuin Saksan hallituksen kanta on, että kyse on ainutlaatuisen tilanteen vaatimista poikkeustoimista.” (Helsingin Sanomat, 2020k) Tämä ”ainutlaatuinen tilanne” puolestaan viittaa selvästi koronapandemiaan.
Ainoa artikkeli, jossa ei siinäkään suoranaisesti vähätellä koronakriisin ja elpymisvälineen yhteyttä, mutta tuodaan esille paketin luonne myös muuna kuin koronapandemian aiheuttaman taantuman hoitoon tarkoitettuna elvytyspakettina toteaa asian näin:
On täysin mahdollista, että EU:n elvytyspaketin rahojen jako osuu ajoituksellisesti koronakriisin jälkeiseen nousukauteen. --- On oikeastaan harhaanjohtavaa, että EU:n pakettia edes sanotaan elvytyspaketiksi.
Enemmän siinä on kyse heikkojen euromaiden tukipaketista ja velkarahalla tehtävästä investointipaketista Euroopan pitkän aikavälin talouskasvun kohentamiseksi. (Helsingin Sanomat, 2021g)
Seuraavaksi eniten, yhteensä kymmenen kertaa käytettyjä kehyksiä oli kolme: ”Mihin rahat käytetään” -kehys, ”Kuka maksaa?” -kehys ja konfliktikehys. ”Mihin rahat käytetään” -kehystä käyttävissä artikkeleissa keskitytään siihen, mihin elvytysrahat voisi tai tulisi käyttää. Luokittelin
”Mihin rahat käytetään” -kehyksen alle myös ne artikkelit, joissa peräänkuulutettiin elvytysrahojen käytön valvontaa. Yksinkertaisimmillaan ”Mihin rahat käytetään” -kehys ilmenee artikkelissa Suomen ”EU:n hätärahoitus voi pienentyä 200 miljoonalla eurolla – HS selvitti, miten jättimäinen elpymisrahoituspotti jaetaan” (Helsingin Sanomat, 2020i): ”Komissio julkaisi viime viikolla ohjeistuksen jäsenmaille, jossa painotetaan kahta asiaa. Suunnitelmien pitää olla linjassa EU:n
maa-kohtaisten taloussuositusten kanssa ja niiden on tuettava EU:n yleisiä strategioita: vihreää kasvua, digitalisaatiota, investointeja ja työllisyyttä.”
Vieraskynäkirjoituksessa ”EU:n elpymisraha pitää käyttää kestävään kasvuun, ei korruptioon”
(Helsingin Sanomat, 2020h) puolestaan peräänkuulutetaan rahojen käyttöä kestävään kehitykseen ja pitkän aikavälin tavoitteisiin: ”Paketista jäi puuttumaan selkeä strategia sen takaamiseksi, että rahat ohjautuvat EU:n yhdenvertaisen ja kestävän kehityksen tukemiseen eikä korruptiolle jää sijaa. --- Yhteinen EU-raha tulisi kytkeä keskipitkän aikavälin strategiaan sekä varojen laadukkaaseen ja tarkoituksenmukaiseen käyttöön.” Yhdestätoista artikkelista kahdessa tarjotaan ehdotuksia siitä, mihin rahoja tulisi käyttää. Lopuissa yhdeksässä artikkelissa vain luetellaan EU:n itse määrittelemiä käyttökohteita tai käydään niitä läpi esimerkiksi silloisen valtionvarainministerin, Matti Vanhasen suulla.
”Kuka maksaa?” -kehystä käyttävissä artikkeleissa käsitellään sitä:
1. kuka maksaa ja kuinka paljon elpymisvälineeseen, 2. kuka saa tukea ja kuinka paljon elpymisvälineestä, tai
3. kuinka paljon Suomen nettomaksuosuus EU-budjetista kasvaa elpymisvälineen myötä.
Lähestulkoon jokainen Helsingin Sanomien artikkeleista käsittelee Suomen tai muiden maiden maksu- ja saantiosuuksia täysin neutraalisti. Esimerkiksi artikkelissa ”Etla: EU:n koronaelvytyspaketin rahat jakautumassa Suomessa liian hajanaisiin kohteisiin” (Helsingin Sanomat, 2021b) todetaan:
HS uutisoi hiljattain, että Suomen piti saada EU:n elpymispaketista 3,2 miljardia euroa, mutta tuoreen arvion mukaan tulossa onkin puoli miljardia euroa vähemmän. Arvion pieneneminen johtuu siitä, että Suomen talous on kärsinyt koronaviruspandemiassa aiemmin ennakoitua vähemmän.
Ministerityöryhmä joutuukin nyt sopeuttamaan suunnitelmaa avustusrahojen käytöstä. Suomen arvioitu maksuosuus elpymispaketista on edelleen noin 6,6 miljardia euroa.
Kymmenestä artikkelista yhdessä annetaan ymmärtää, ettei Suomen nettomaksuosuus ole edes kovin suuri, saati yllätys:
Suomen maksamaa hintaa ei kuitenkaan voi pitää kalliina verrattuna Saksaan tai Ruotsiin, joista jälkimmäinen ei ole edes euromaa. Ruotsi maksaa paketin elpymis- ja palautumistukivälineestä Suomea enemmän rahaa niin asukaslukuun, talouden kokoon kuin maksuosuuteen nähden. ---Elvytysrahasto on pohjimmiltaan tulonsiirto pohjoisilta EU-mailta etelän heikommille EU-maille. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta, sillä vuosittaisten jäsenmaksujen mekanismi on sama. Rikkaat maksavat enemmän ja köyhät
saavat enemmän. Suomi on EU:ssa nettomaksajana, niin jäsenmaksuissa kuin paketissa. (Helsingin Sanomat, 2021g)
Toisaalta samassa artikkelissa todetaan myös, että: ”Jos jäsenmaksujen kautta tehtävien tulonsiirtojen lisäksi kriisien myötä tehtävät tulonsiirrot etelään tulevat tavaksi, joutuu suomalaisten usko eurooppalaiseen solidaarisuuteen koetukselle.” (Emt.) Suomen nettomaksuosuutta tai pienentyneitä saantoja ei missään kohtaa Helsingin Sanomissa kritisoida tai kyseenalaisteta. Näin ollen ”Kuka maksaa?” -kehystä käyttävissä artikkeleissa ei edellä mainittuja tapauksia lukuun ottamatta esitetä moraalisia arvostuksia.
Konfliktikehystä käyttävissä artikkeleissa nousi esille elvytyspakettiin liittyviä erilaisia mielipiteitä ja kiistanaiheita kuitenkaan niitä arvottamatta. Esimerkiksi artikkelissa ”Kevään kiivas vääntö tänään eduskunnassa: EU:n satojen miljardien elpymispaketti kansanedustajien käsiteltävänä – Tästä on kyse” (Helsingin Sanomat, 2021c) elvytyspaketin aiheuttamia erimielisyyksiä kuvaillaan näin: ”Kyse on yhdestä kevään kiivaimmin väitellyistä politiikan teemoista, sillä oppositiossa erityisesti perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit vastustavat pakettia siinä missä hallitus on korostanut sen hyötyjä Suomelle.”
Helsingin Sanomat myös haastatteli eri tahoja antaen näin näkyvyyttä erilaisille kannoille.
Artikkelissa ”Onko elpymispaketti ensimmäinen askel yhteiseen velkaan? Mitä sen hylkääminen tarkoittaisi? Poliitikot, ekonomisti ja liike-elämän vaikuttaja vastaavat” (Helsingin Sanomat, 2021l) toimittaja esittää jokaiselle haastateltavalle samat kysymykset, joihin nämä sitten vastaavat omista lähtökohdistaan. Lisäksi joissakin artikkeleissa on koottu kattavasti erilaisia kiistanaiheita ja kuvailtu niitä, kuten artikkelissa ”Miksi EU:n elpymispaketti on kiistanalainen? Miksi sen hyväksyntä voi mennä täpärälle? Eduskunta äänestää tänään, HS kokosi keskeiset tiedot ja laskurin isosta päätöksestä” (Helsingin Sanomat, 2021o). Artikkelissa esitetään kysymys: ”Miksi se on kiistanalainen?”, johon sitten vastataan muun muassa näin: ”Suomessa elpymispaketin vastustajat ovat varoitelleet, että se venyttää EU:n perussopimusten rajoja tai luo tietä uudelle yhteiselle velalle.
Paketin kannattajat taas ovat pitäneet sitä tärkeänä EU-maiden solidaarisuuden ja Suomen talouden kannalta.”
Konfliktikehystä käyttävissä artikkeleissa tuotiin esille erilaisia elpymisvälineeseen liittyviä näkökulmia ja mielipiteitä. Sekä hallituksen että oppositiopuolueiden väitteet ja näkemykset tulevat mainituiksi. Haastatteluissa ääneen pääsevät niin eurooppaministeri Tytti Tuppurainen kuin Kokoomuksen konservatiivisiipeen kuuluva elpymisvälineeseen kriittisesti suhtautuva Ville Rydman, vaikka suurin osa haastatelluista onkin elpymisvälineeseen positiivisesti suhtautuvia.
Seuraavaksi eniten, yhdeksän kertaa, Helsingin Sanomilla käytettiin muutoskehystä. Muutoskehystä käyttävissä artikkeleissa keskiöön nousee se, johtaako elpymisvälineen hyväksyminen muutoksiin Euroopan unionin periaatteissa tai integraatiossa, tai toimiiko se eräänlaisena porttina uuteen aikaan.
Luokittelin muutoskehyksen alle myös artikkelit, joissa kielletään elpymisvälineen aiheuttavan minkäänlaista merkittävää muutosta EU:n toimintaan. Yhdeksästä artikkelista viidessä sanotaan suoraan, että elpymisväline johtaa EU:n muuttumiseen ja kolmessa pohditaan sitä, ”jos” EU muuttuu.
Kahdessa taas todetaan, ettei EU muutu elpymisvälineen seurauksena oikeastaan juuri lainkaan.
Helsingin Sanomat pitkälti pidättäytyy esittämättä arvostuksia siitä, onko mahdollinen muutos hyvä vai huono asia, mutta antaa useammassa artikkelissa ymmärtää, että tapa, jolla muutos tulee, on väärä.
EU:n mahdollinen muuttuminen tuodaan keskusteluun esimerkiksi näin: ”EU:n elpymispaketista tekee historiallisen se, että EU-maat ottavat yhdessä velkaa, josta ne myös vastaavat yhdessä. Tämä on nähty lähtölaukauksena ”velkaunionille”, josta on Suomessa tullut poliittinen uhkakuva.”
(Helsingin Sanomat, 2021k.) Artikkelissa ”Elpymisrahasto auttaa Euroopan unionia hivuttautumaan myös kohti muita tavoitteita” kritisoidaan muutoksentekotapaa: ”Jos elpymisrahasto johtaa pysyviin muutoksiin unionin toiminnassa, se voi olla unionin ja Suomenkin etu. Mutta Vanhasen havaitsema
”hivutus” kertoo paljon unionin ongelmallisesta tavasta edetä: on helpompaa hivuttaa väliaikainen pysyväksi kuin päästä pysyvästä sopuun.”
Artikkelissa ”EU:n puolustaminen kannattaa, vaikka unionin jäsenyydellä on kustannuksia”
(Helsingin Sanomat, 2020n) todetaan myös, että on tahoja, jotka tahtoisivat elpymisvälineen tulevan pysyväksi järjestelmäksi: ”Elpymispaketin hyväksymisen jälkeen unionimaissa ja EU:n eri instituutioissa on virinnyt keskustelu siitä, että paketti pitäisi ujuttaa pysyväksi järjestelmäksi EU:n rakenteisiin suojaamaan tulevilta kriiseiltä.” Samassa artikkelissa kritisoidaan hallitusta siitä, kuinka se sisäpoliittisista syistä kieltäytyy näkemästä ilmeistä:
Suomessa pysyvän ratkaisun hyväksyminen on vaikeaa, koska täällä politiikka ei uskalla äänestäjien pelossa irrota eurojen ja senttien syynäämisestä. Hallituksen ministeri toisensa jälkeen nousee todistamaan, että päätös oli ainutkertainen. Samaan aikaan he kieltäytyvät huomaamasta, että pakettiin sisältyy esimerkiksi uusia suoraan EU:n kassaan meneviä veroja ja isoja periaatteellisia muutoksia – kuten turvautuminen yhteiseen velkaan –, jotka jättävät pysyviä jälkiä toimintaan. Pandemian talousvaikutusten taltuttamisen nimissä tehtävät muutokset eivät ole ainutkertaisia tai pyyhkiydy kohta pois, sanoipa Suomen hallitus tästä mitä tahansa.
Elpymisvälineen aiheuttamaa muutosta Euroopan unionin integraatioon taas vähätellään pääkirjoituksessa ”Euroopan unioni eteni askeleen verran kohti tiiviimpää yhteistyötä” (Helsingin Sanomat, 2020q):
Siirtymää yhteisvelkaan on verrattu hetkeen, jolloin Atlantin takana valtioliitto otti osavaltioiden velat omaan piikkiinsä. Vertailu on kelvannut sekä Euroopan unionin toimintaa kritisoiville että unionin yhteistyön syventämistä puolustaville. Ensimmäisten mielestä vuosi vei kehitystä vinoon, toisten mielestä nyt alkoi puutteiden korjaaminen. Molemmat vievät vertailunsa liian pitkälle. Tämä vuosi ei ollut unionille Hamiltonin hetki, vaikkakin yhteistyöhön tuli uutta sisältöä.
Voimakkaimmin kantaa ottaa taloustieteilijä Sixten Korkman vieraskynäkirjoituksessaan, jossa hän toteaa:
Jotkut ekonomistit ja juristit uskovat, että unionia kehitetään tulkintojen kautta salakavalasti liittovaltioksi. --- EU ei ole ennakkotapauksen kautta muuttumassa itsenäisyyttämme polkevaksi, keskusjohteiseksi liittovaltioksi.
Väite on väyrysmäistä pelottelua. (Helsingin Sanomat, 2020k)
Toisaalta hän kuitenkin puhuu itsekin EU:n muutoksesta: ”EU:n perussopimusta soisi muutettavan paremmin todellisuutta vastaavaksi.” Artikkelissa siis väitetään, ettei EU suinkaan ole muuttumassa liittovaltioksi, mutta perussopimuksia pitäisi kuitenkin muuttaa, koska ne eivät vastaa todellisuutta.
Tästä jää lukijalle hiukan ristiriitainen käsitys.
Seuraavaksi yleisin kehys Helsingin Sanomilla oli ”elvytyspaketti ei elvytä” -kehys, jota käytettiin kuusi kertaa. Tätä kehystä käyttävissä artikkeleissa kritisoidaan tyypillisesti elvytyspakettia siitä, että
1. elvytysväline joko ei elvytä 2. tai se elvyttää liian vähän,
3. tai sen perimmäinen tarkoitus ylipäänsä on jokin muu kuin elvytys.
Nämä artikkelit olivat toisin sanoen jo lähtökohtaiseesti kantaaottavia. Vieraskynäkirjoituksessa
”Euroopan unionin elvytyspakettia on puolustettu väärin perustein” (Helsingin Sanomat, 2021d) kiistetään elpymisvälineen Suomea elvyttävä vaikutus: ”On väitetty, että elvytysrahaston tulonsiirrot elvyttävät Etelä- ja Itä-Euroopan talouksia ja että tämän seurauksena Suomen vienti ja talous elpyvät.
Todellisuudessa EU:n elvytyspakettiin ja tulonsiirtoihin on turvauduttu siksi, että finanssipolitiikan vaikutukset muihin maihin ovat erittäin pienet.”
Myös pääkirjoituksessa ”Elpymisrahastoa tutkaillaan juridiikan ja politiikan rajalla” huomautetaan:
rahasto ei ole kovin tehokas tapa hoitaa pandemian aiheuttamia vaurioita.” Erityisen syvällisesti elvytyspaketin luonteeseen pureutuu artikkeli ”EU:n ”elvytyspaketti” ei ole elvytyspaketti. Se on jotain ihan muuta.” (Helsingin Sanomat, 2021g), jossa aihetta kommentoidaan esimerkiksi seuraavasti:
Alkuvaiheissa Suomen hallitus esitteli elvytyspakettia sillä pääviestillä, että elvytysraha on Suomelle hyvä asia sen taloutta elvyttävien vaikutusten takia.
Tämä oli harhaanjohtavaa. Jos tarkoituksena olisi Suomen talouden elvyttäminen, paketti on Suomen kannalta tehoton tai suorastaan typerä.
Monin verroin tehokkaampaa Suomen talouden kannalta olisi elvyttää Suomen 6,6 miljardin euron maksuosuudella suoraan Suomea. Nyt suurin osa elvytyksestä kohdistuu aivan muihin maihin, jotka eivät edes ole Suomelle tärkeitä vientimaita.
Samassa artikkelissa elpymisvälineen perimmäiseksi tarkoitukseksi arvioidaan tyystin jotakin muuta kuin elvytys: ”On oikeastaan harhaanjohtavaa, että EU:n pakettia edes sanotaan elvytyspaketiksi.
Enemmän siinä on kyse heikkojen euromaiden tukipaketista ja velkarahalla tehtävästä investointipaketista Euroopan pitkän aikavälin talouskasvun kohentamiseksi.”
Niin kutsuttua hyötykehystä käytettiin kuusi kertaa. Hyötykehyksen tyypillisiin piirteisiin kuuluu sen pohtiminen, ketkä hyötyvät elpymisvälineestä ja ketkä eivät, sekä todistelu, että
1. vaikka Suomi ei hyödykään elvytyspaketista rahallisesti, se hyötyy kuitenkin siitä, että muut jäsenmaat elpyvät muun muassa investointien kautta, tai 2. vaikka Suomi ei hyödykään siitä, että muut jäsenmaat elpyvät, se hyötyy
kuitenkin EU:n muista hyvistä puolista.
Hyötykehystä käyttävissä artikkeleista kaksi ei esittänyt arvostuksia Suomen saamista hyödyistä.
Esimerkiksi artikkelissa ”Matti Vanhanen kertoo, mihin Suomi aikoo jakaa EU:n elpymismiljardeja:
´Maakunnissa ei ole oltu tyytyväisiä siitä´” (Helsingin Sanomat, 202op) todetaan vain: ”Kotimaassa ja eduskunnan oppositiossa huolta aiheuttaa eniten se, kannattaako Suomen ylipäätään osallistua elpymispakettiin.” Artikkelissa ”Suomen EU:n hätärahoitus voi pienentyä 200 miljoonalla eurolla – HS selvitti, miten jättimäinen elpymisrahoituspotti jaetaan” (Helsingin Sanomat 2020j) taas esitetään kysymys, miten erimaat elpymispaketin rahoituksesta hyötyvät, ja siihen vastataan luettelemalla kunkin maan saamia avustuksia.
Yhteensä neljässä artikkelissa pohditaan sitä, millä tavalla Suomi tukipaketista hyötyy, vaikka onkin nettomaksaja ja saa avustuksina takaisin huomattavasti vähemmän kuin maksaa.
Vieraskynäkirjoituksessa ”Euroopan unionin elvytyspakettia on puolustettu väärin perustein”
(Helsingin Sanomat, 2021d) taloustieteilijä Juha Tervala esimerkiksi perustelee elvytyspaketin hyötyjä näin: ”EU-jäsenyys toi noin neljän miljardin euron nettomaksuosuuden elvytysrahastoon.
Määrä on kuitenkin hyvin pieni suhteessa EU:n sisämarkkinoiden hyötyyn.” Jo aiemmin mainittu artikkeli ”EU:n ”elvytyspaketti” ei ole elvytyspaketti. Se on jotain ihan muuta.” (Helsingin Sanomat, 2021g) taas etsii hyötyjä vihreästä talouskasvusta:
Elvytyksestä voi kuitenkin koitua paljon hyvääkin. Suomeen kohdistuva 2,7 miljardia ei ole vähäinen summa. Lisäksi Suomen yrityksillä pitäisi olla mahdollisuuksia päästä osille muiden maiden elvytyksestä, joka painottuu siis vihreään siirtymään ja teknologiaan.
Viisi kertaa esille nousivat Helsingin Sanomien aineistossa sekä laillisuuskehys, historiallisuuskehys,
”elpymispaketin kertaluontoisuus” -kehys, että ”Miten muualla?” -kehys. Laillisuuskehys liittyy nimensä mukaisesti erityisesti Suomessa politisoituneeseen kysymykseen siitä, onko elpymisväline Euroopan unionin perussopimusten mukainen. Artikkelit, jotka koskivat yksinomaa eduskunnan perustuslakivaliokunnan päätöstä pitää elpymisvälineeseen osallistumista Suomen valtion toimivallan kannalta merkittävänä siirtona Euroopan unionille, olen jättänyt aineistoni ulkopuolelle, sillä ne käsittelivät enemmän sisäpolitiikkaa kuin itse elpymisvälinettä.
Laillisuuskehys on yksi niistä kehyksistä, joka sisälsi aina jonkin kannanoton: viidestä artikkelista neljässä sanotaan suoraan, että elpymisväline on unionin perussopimusten mukainen. Pääkirjoitus
”EU:n komission esittämä elvytysväline on perussopimusten mukainen, vaikka eduskunnan perustuslakivaliokunta toista väittää” (Helsingin Sanomat, 2020b) ottaa aiheeseen kantaa otsikkonsa mukaisesti. Myös jo aiemmin mainitussa vieraskynäkirjoituksessa ” ”EU:n elvytyspaketin kritiikin voi ymmärtää, mutta siihen ei tarvitse yhtyä” (Helsingin Sanomat, 2020k) ilmaistaan elpymispaketin laillisuutta puolustava kanta hyvin suoraan: ”Euroopan unioni ei riko juridista kehikkoaan, eikä paketti ole oikotie liittovaltioon.”
Artikkelissa ”Pääministeri Sanna Marin hehkuttaa Brysselissä neuvottelemaansa
”tarkkarajaisuutta”, mutta mitä se tarkoittaa ja onko sitä?”(Helsingin Sanomat, 20203) taas vedotaan Euroopan unionin neuvoston oikeuspalvelun kantaan:
Artiklassa 125 todetaan, että EU tai yksittäinen jäsenvaltio ei saa ottaa vastatakseen toisen valtion taloudellisia sitoumuksia. Hätärahoituksessa ei
oteta yhteisvastuullista velkaa, vaan lainat ottaa komissio ja ne katetaan pääasiassa jäsenvaltioiden suuremmilla jäsenmaksuilla.
Oikeuskirjallisuudessa EU:n neuvoston oikeuspalvelua pidetään merkittävimpänä ja vaikutusvaltaisimpana oikeudellisena yksikkönä unionin toimielinjärjestelmässä.
Ainoassa vastakkaista kantaa edustavassa artikkelissa puolestaan kyseenalaistetaan välineen laillisuus nimenomaan perussopimusten valossa:
Kun Suomen kansa antoi kansanäänestyksessä hyväksyntänsä EU-jäsenyydelle vuonna 1994, pelisääntöjen piti olla selvät. Jokaisen maan piti vastata omasta taloudestaan. EU ei saanut ottaa yhteistä velkaa. Toisia jäsenmaita ei pitänyt pelastaa. Pelastuspakettien tarvetta pyrittiin estämään kasvu- ja vakaussopimuksella, jonka piti estää jäsenmaiden holtitonta velkaantumista.
Nyt näistä periaatteista on luistettu.
Sekä EKP:n arvopaperiostot että EU:n elvytyspaketti koettelevat laillisuuden rajoja.
Laillisuuskehystä käyttävissä artikkeleissa siis valtaosa otti suoraan elpymisvälineen laillisuutta puolustavan kannan, mutta myös vastakkainen näkemys sai äänensä kuuluviin. Mielestäni on kuitenkin huomionarvoista, että vaikka Helsingin Sanomat sinänsä antaa myös laillisuusasioista kielteisesti ajatteleville palstatilaa esimerkiksi lukijoiden mielipidekirjoituksissa (jotka eivät ole mukana tässä analyysissa), ei yhdessäkään esimerkiksi virallisessa ja painoarvoltaan suuremmassa vieraskynäkirjoituksessa puolustettu tätä näkemystä. Sen sijaan sekä vieraskynäkirjoituksissa, että lehden linjan kannalta oleellisimmissa pääkirjoituksissa otetaan selkeästi kantaa sen puolesta, että elpymisväline on EU:n perussopimusten valossa laillinen ratkaisu.
Historiallisuuskehystä käyttävissä artikkeleissa korostettiin elpymisvälineen ”historiallisuutta” tai
”poikkeuksellisuutta”, tai kuvaillaan välinettä esimerkiksi ”jättimäiseksi”. Tämä kehys tulee ilmi hyvin esimerkiksi artikkelissa ”Näin EU ”rikkoi tabun” ja otti yhteistä velkaa, mitä on aiemmin pidetty mahdottomana – seuraavaksi vuorossa ovat yhteiset tulot” (Helsingin Sanomat, 2021r), jossa todetaan ensin:
”Kyseinen suunnitelma on historiallinen kahdesta syystä. Sen yhteydessä EU ottaa yhteistä velkaa, josta osa on suunniteltu maksettavan takaisin kasvattamalla EU:n tuloja.” Myöhemmin samassa artikkelissa vielä nostetaan esille tilanteen poikkeuksellisuus:
Vuosi sitten oli pelkona, että koronaviruskriisi voisi johtaa uuteen finanssikriisiin--- Pelko johti poikkeukselliseen päätökseen jäsenmaiden samanaikaisesta elvytyksestä. Aiemmin elvytys – eli valtion menojen lisäys taantumassa – on jätetty jäsenmaiden kotimaisten päätösten ja oman budjettirahoituksen varaan. Nyt elvytys rahoitetaan EU:n kautta.
”Elvytyspaketin kertaluontoisuus” -kehys taas nousee esille artikkeleissa, joissa pohdiskellaan sitä, onko elpymisväline kertaluontoinen ratkaisu, vai onko siitä tulossa jonkinlainen pysyvämpi mekanismi Euroopan unionin käyttöön. Käytännössä kaikissa artikkeleissa nousi esille näkemys, että elvytyspaketti tuskin jää kertaluontoiseksi, vaikka Suomen hallitus näin väittääkin. Toisaalta yhdessä vieraskynäkirjoituksessa väitetään samanaikaisesti sekä paketin olevan kertaluontoinen, että olevan mahdollista, että vastaavaa mekanismia joudutaan käyttämään ”kerran vuosikymmenessä” (Helsingin Sanomat, 2020k). Kahdessa artikkelissa elpymisvälineen taas todetaan olevan ”juridisesti kertaluontoinen”, mutta ratkaisun epäillään madaltavan kynnystä käyttää vastaavaa mekanismia myös tulevissa kriiseissä (Helsingin Sanomat, 2021e, 2021g).
Pääkirjoituksessa ”EU:n puolustaminen kannattaa, vaikka unionin jäsenyydellä on kustannuksia”
(Helsingin Sanomat, 2020n) elpymisvälineen kertaluontoisuutta pohdiskellaan laajalti samalla kun otetaan kantaa myös Euroopan unionin muuttumiseen. Siinä esimerkiksi huomautetaan, että EU:n instituutioissa keskustellaan elpymisvälineen ”ujuttamisesta” pysyväksi järjestelmäksi. Myöhemmin artikkelissa arvostellaan Suomen hallituksen toimintaa, kun se toistuvasti väittää elvytyspakettia kertaluontoiseksi:
Hallituksen ministeri toisensa jälkeen nousee todistamaan, että päätös oli ainutkertainen. Samaan aikaan he kieltäytyvät huomaamasta, että pakettiin sisältyy esimerkiksi uusia suoraan EU:n kassaan meneviä veroja ja isoja periaatteellisia muutoksia – kuten turvautuminen yhteiseen velkaan –, jotka jättävät pysyviä jälkiä toimintaan. Pandemian talousvaikutusten taltuttamisen nimissä tehtävät muutokset eivät ole ainutkertaisia tai pyyhkiydy kohta pois, sanoipa Suomen hallitus tästä mitä tahansa.
”Miten muualla?” -kehyksessä keskiöön nousi joko se, mitä Euroopan unionin muut jäsenmaat ajattelevat Suomessa käydystä laajasta elpymisvälineen laillisuusseikkoja koskevasta keskustelusta tai se, kuinka elvytyspakettiin on suhtauduttu muissa jäsenmaissa. Yhdessä artikkeleista keskityttiin vain piirteeseen numero kaksi, eli siihen, kuin elvytyspakettiin on suhtauduttu muissa unionin jäsenmaissa (Helsingin Sanomat, 2021q). Lopuissa neljässä artikkelissa muiden maiden suhtautumistapojen lisäksi käsiteltiin varsin perisuomalaiseen tapaan sitä, ”mitä muut meistä ajattelevat”. Erityisesti artikkeleissa pohdiskeltiin sitä, kuinka muissa maissa otettiin vastaan tieto Suomen perustuslakivaliokunnan tekemästä päätöksestä, joka koski 2/3 enemmistön vaatimista