Elinkaarikustannuslaskennalla arvioidaan investoinnin hankinnasta ja omistamisesta syntyneiden kustannuksien summaa sen koko käyttöajalta. Sillä voidaan tarkastella taloudellisesti eri vaihtoehtojen kustannuksia ja hyötyjä investoinnin elinkaaressa. (Okano 2001, s. 318). Elinkaarikustannuslaskenta tarjoaa arvokasta tietoa investointihankkeissa.
Ensinnäkin se helpottaa tunnistamaan kustannustekijöitä sekä mahdollisia kustannustehokkaita parannuksia. Toiseksi se auttaa eri hankkeiden tai toimintojen vertailussa ja arvioinnissa.
Kolmanneksi se mahdollistaa rahavarojen allokoinnin kohteisiin huomioiden päämäärät sekä taloudellisen suunnittelun. (Jun & Kim 2007, s. 1989). Elinkaarikustannuslaskentaa sovelletaankin päätettäessä esimerkiksi hankkeen toteutusmuotoa, valittaessa vaihtoehtoisia suunnitteluratkaisuja sekä vertailla urakkatarjouksia keskenään. Laskennan avulla voidaan tiedottaa osapuolia erilaisista investointivaihtoehdoista. (Heimonen, Pulakka, Junnonen &
Vuolle 2007, s. 9)
Elinkaarikustannuslaskennan toteuttamisen vaiheita ovat kaikkien tarkasteltavaan kohteeseen liittyvien kustannuksien ja hyötyjen tunnistamisen tai estimointi, kustannuksien jakaminen omiin ryhmiin ja näiden kustannuksien toteutumisen ajankohdan selvittäminen, kustannuksien ja tuottojen diskonttaaminen nykyarvoon sekä tunnistaa epävarmuudet riski- ja herkkyysanalyyseillä (Konstantinos & Kantianis 2015, s. 319). Vaihtoehtojen elinkaarikustannusten vertailussa on otettava mukaan kaikki merkittävät kustannuserät sekä käsiteltävä samalla periaatteella. (Virtala et al. 2011, s. 189).
Käsitteen määritelmä
Elinkaarikustannuksista ja niiden käsittelystä on käytetty erilaisia käsitteitä englanninkielisissä kirjallisuuksissa. Esimerkiksi Yhdysvaltain energiaministeriö jakaa elinkaarikustannusten tarkastelun estimointiin (LCCE, life cycle estimation) sekä analysointiin (LCCA, life cycle analysis). Estimoinnissa arvioidaan tarkasteltavan kohteen kustannuksia laskennan avulla ja analysoinnissa vertaillaan näitä estimointeja toisiinsa (U.S. Department of Energy 2014, s. 14).
Analysoinnissa ei pelkästään huomioida elinkaaren kustannuksia, vaan huomioi myös määrällisesti sekä ei määrällisesti laskettavissa olevia hyötyjä niiden erotessa eri vaihtoehtojen välillä (U.S. Department of Energy 2014, s. 30). Tässä työssä tarkastellaan kuitenkin näitä molempia yhtenäisenä eli elinkaarikustannusten laskentana.
Elinkaarikustannuksille taas on useampi käsite. Yhdysvaltain energiaministeriön (DOE) hankinta ja projektin hallinnan osasto määrittelee elinkaarikustannusten (LCC, life cycle cost) olevan summa kaikkien suorien, epäsuorien, toistuvien, kertaluontoisten sekä muiden suunnitteluun, kehitykseen, hankintaan, tuotantoon, käyttöön, kunnossapitoon, rahoitukseen ja hävittämiseen liittyvien kustannuksista, jotka aiheutuvat elinkaaren aikana riippumatta sen rahoituksen lähteestä (U.S. Department of Energy 2014, s. 5)
Monet lähteet määrittelevät kuitenkin tämän elinkaarikustannukset (life cycle costs), omistamisen kokonaiskustannukset (TCO, total cost of ownership) sekä kokonaiselinkaarikustannukset (WLCC, whole life cycle costs) samalla tavalla. Näissä kaikissa on samanlainen ajattelutapa, mutta saattavat kuitenkin sisältää erilaisia pieniä kustannuseriä riippuen määrittelijästä. Nämä kustannuserät määrittelevät enemmänkin kyseisen elinkaarikustannuksien tarkkuuden, minkä takia voidaankin sanoa näiden olevan sovelluskohteita elinkaarikustannuksista, jotka eivät kuitenkaan poikkea paljon toisistaan, ja täten voidaan käyttää synonyymeinä. (Barringer & Weber 1996, s. 16-20; Logistiikan maailma;
Kaplan & Atkinson 1998, s. 223; Kambanou & Lindahl 2016, s. 188-189; Heralova 2014, s.
455; Bengtsson & Kurdve 2016, s. 103)
Omistamisen kokonaiskustannuksille on kuitenkin myös määritelty olevan elinkaarikustannuksia laajempi huomioimalla myös toimittajalle syntyneitä kustannuksia esimerkiksi keskittymällä yhteen osapuoleen toimitusketjussa. Erona on siis se, että
omistamisen kokonaiskustannukset sisältävät myös analysoitavan kohteen mukana olevien yritysten kustannuksia, jotka tuovat lisäarvoa. Tällaiselle tiukalle jaottelulle ei kuitenkaan ole tarvetta käytännössä, minkä takia käsitteitä käytetään useimmiten synonyymeina selkeyden vuoksi. (Hofmann et al. 2012, s. 68-69; Kambanou & Lindahl 2016, s. 189).
Laskennan merkitys
Elinkaarikustannuslaskennan yleistymisen taustalla on tahto saavuttaa enemmän arvoa käytetyistä resursseista. Alhaisempi pääomankustannus ei enää tarkoita lisäarvoa, minkä takia nykyään ollaan siirrytty tarkastelemaan kohteen kaikkia kustannuksia ja vaikutuksia, jotka aiheutuvat kohteen toiminnasta. Tämän ohella pyritään myös minimoimaan näitä havaittuja elinkaaren kustannuksia sekä kohteen ympäristövaikutuksia. Suurempi painotus esimerkiksi kunnossapidon ja käyttökustannuksiin kuin pelkkiin pääomankustannuksiin tarjoaa merkittävämpiä pitkän aikavälin taloudellisia ja ympäristöllisiä hyötyjä. (Langdon 2007, s. 3).
Esimerkiksi Korean rautateiden tutkimusinstituutti KRRI selvitti rautatievaunun elinkaarikustannuksen hankintakustannuksen olevan vain pieni osuus (1,5 %), kun taas suuremman osuuden vie ehkäisevä kunnossapito (73 %), johon vaikuttaa suuresti kohteeseen tarvittava henkilötyötuntien määrä. (Jun & Kim 2007, s. 1994).
Kaikki kustannukset pitäisi ottaa huomioon riippumatta esimerkiksi niiden rahoituksen lähteestä tai liiketoimintayksiköstä. Useimmiten hankkeiden hyödyt ja tuotot ovat helppo selvittää, sillä esimerkiksi tuotantolaitteen tuottoina ovat tuotteiden myyntitulot. Julkisissa hankkeissa näiden selville saaminen on vaikeampaa, mutta esimerkiksi tulvantorjuntaprojektin hyödyt olisivat tulvalta välttymisen tuomat hyödyt. (Farr 2011, s. 2-3). Päätöksentekijä ei välttämättä tunne tehtävien investointipäätösten aiheuttamia kustannuksia. Tällöin seuraukset käyvät ilmi vasta suunnitteluvaiheessa kalliina ratkaisuna tai vasta rakentamisen tai käytön aikana, eikä näihin pystytä vaikuttamaan yhtä hyvin kuin alkuvaiheessa. Tämän takia päätöksentekijällä pitäisi olla riittävästi tietoa vaihtoehtojen mahdollisuuksista ja kustannuksista. (Heimonen, Pulakka, Junnonen & Vuolle 2007, s. 10)
Elinkaarilaskennalla muutetaan tarjoukset ja suunnitteluratkaisujen aiheuttamat käyttö- ja ylläpitokustannukset yhteismitallisiksi. Elinkaarilaskennalla pyritään saamaan hankkeet vertailukelpoiseksi sekä huomioimaan myös hankkeen laatutekijät ja riskit. (Heimonen et al.
2007, s. 17). Tuottojen maksimoinnin tavoittelun sijaan pitäisi pyrkiä enemmänkin tasoittamaan riskit ja tuotot. Yksinkertaisimmillaan elinkaarikustannukset käsittävät alussa sekä tulevaisuudessa tapahtuvat kustannukset. Alkukustannuksien määrittäminen voi olla kuitenkin haastavaa ja kustannuksien allokoinnin tapa ja ajoitus tuottavat ongelmia. (Farr 2011, s. 3)
Elinkaarikustannuksen rakenteeseen kuuluvat komponentit
Elinkaarikustannukset määritellään tunnistamalla tarkasteltavan investoinnin sisältävien kohteiden eri toiminnot tämän elinkaarella. Näille kohteille määritellään niiden aiheuttamat kustannukset, jotka sitten kohdistetaan investoinnin elinkaarelle. (Okano 2001, s. 318). Kuvassa 6 on esitetty elinkaarikustannusten tyypillisimmät osat. Elinkaarikustannukset voidaan jakaa suoriin ja epäsuoriin kustannuksiin. Suorat kustannukset koostuvat hankintaa edeltävistä kustannuksista sekä hankinnan jälkeisistä kustannuksista. Hankintalain mukaan elinkaarikustannuksien laskennassa voidaan huomioida hankintakustannukset, käyttökustannukset, kuten energia ja muiden resurssien kulutukset, huoltokustannukset sekä elinkaaren loppuvaiheen kustannukset, kuten keräys- ja kierrätyskustannukset (Valtiovarainministeriö 2017, s. 284; Shewchuk 1992, s. 34).
Kuva 6. Elinkaarikustannuslaskennan tyypillisimmät osat (European Commission 2016, s.
10)
Epäsuorat kustannukset jäävätkin tämän perusteella useimmiten tarkastelun ulkopuolelle.
Epäsuorat kustannukset ovat ulkoisia kustannuksia, jotka eivät suoranaisesti aiheutu tarkasteltavasta kohteesta. Suurten sekä autoa mutkikkaampien hankintojen käyttövaiheisissa kustannuksissa saattaa sisältää merkittävä osa näkymättömiä kustannuksia, jotka syntyvät esimerkiksi velvollisuuksien ja sääntelyiden noudattamisesta, ympäristön kuormituksesta, estetiikasta, onnettomuuksista tai hävikistä. (Shewchuk 1992, s. 34). Näitä kustannuksia on kuitenkin vaikeaa muuntaa rahalliseen arvoon. Yleensä elinkaarikustannusten tarkastelussa on ainoastaan rahalliseen muotoon muutettavia kohteita, joten tämänkaltaiset epäsuorat kustannukset ovat usein jätetty huomioimatta. Tällaisia epäsuoria kustannuksien vaikutuksia kannattaisi tarkastella enemmänkin elinkaaren arvioinnissa (life cycle assessment, LCA).
(Gundes 2016, s. 917; Lingegård et al. 2015, s. 319).
Laskennan tuoma hyöty
Elinkaarikustannuslaskennan tavoitteen saavuttamiseksi on esitetty kriittisiä muuttujia, joita pitäisi huomioida ja olla dokumentoituna. Näitä ovat hankinnan elinkaari eli analysoitava ajanjakso, diskonttauskorkokanta, menetelmät sekä perustelut kustannuksien ja hyötyjen määrällistämisessä, kohteen elinkaarella toteutuvat kustannukset ja hyödyt sekä epävarmuuden ja riskitekijöiden huomioiminen riskikartoituksen tai herkkyysanalyysin kautta. (Konstantinos
& Kantianis 2015, s. 319; U.S. Department of Energy 2014, s. 30).
Riittävällä taloudellisella tiedolla pystytään tuottamaan elinkaarikustannuslaskentoja, joilla voidaan valita soveltuvin strategia (Bull 2015, s. 168). Elinkaarikustannuslaskennan suurin puute on kuitenkin sen kyvyttömyys huomioida myös potentiaalisia kustannuksia, kuten yhteiskunnallisia kustannuksia, joilla on suuri merkitys rationaalisen päätöksenteossa. Tämän takia perinteisten elinkaarikustannusten lisäksi olisi hyvä myös tarkastella piileviä kustannuksia, velvoitteista aiheutuvia kustannuksia sekä vähemmän konkreettisia kustannuksia, kuten tuottavuuteen tai tehokkuuteen liittyviä menetyksiä. (Okano 2001, s. 331)
Houkutusta maksimoida tuottoja tai minimoida kustannuksia jokaisessa elinkaaren vaiheessa pitäisi välttää. Tämän sijaan pitäisi enemmänkin kiinnittää huomiota kannattavuuden maksimoimiseen koko elinkaaressa. (Shewchuk 1992, s. 36). Elinkaarikustannuksiltaan alhaisin vaihtoehto ei välttämättä aina ole ideaalisin vaihtoehto, koska tarkastelussa pitäisi
myös ottaa huomion muita tekijöitä, kuten budjetti, riskit sekä poliittiset ja ympäristölliset haasteet. Tämän takia elinkaarikustannuslaskenta tarjoaakin kriittistä tietoa päätöksentekoon, muttei kuitenkaan lopullista vastausta. (Babashamsi et al. 2016, s. 245). Menetelmää ei tällöin saisi käyttää päätöksentekoprosessina vaan enemmänkin läpinäkyvänä työkaluna päätöksenteon tueksi. Tuloksia pitäisi myös iteroida ja tarkastella herkkyysanalyysein, jotta mallin tuloksia pystyttäisiin tulkitsemaan paremmin. (Bull 2015, s. 33).
Elinkaarikustannusten hallinnalla voidaan varmistaa kohteen arvon optimointi suhteessa siihen käytettyihin resursseihin kontrolloimalla kustannuksia sekä tilaajan että tuottajan puolelta (Sujova, Cierna & Hnilica 2015, s. 90). Elinkaarilaskennalla tunnistetaan kaikki kohteen aiheuttamat tuotot sekä kustannukset sen edetessä suunniteltujen vaiheiden läpi. Eri vaiheiden tuottoja sekä kustannuksia analysoimalla rahan aika-arvo huomioituna mahdollistaa tietoisempien liiketoimintapäätöksien toteutumisen. (Shewchuk 1992, s. 34). Laskennan tuloksilla voidaan arvioida eri toiminta- ja kunnossapitostrategioita, jolloin pystytään optimoimaan omistamisesta sekä käytöstä syntyneiden elinkaarikustannukset (Okano 2001, s.
319; 326).
Elinkaarikustannuslaskenta on menetelmä analysoida taloudellisesti kaikkia kustannuksia, jotka liittyvät rakentamiseen, operointiin eli käyttöön ja ylläpitoon tietyllä aikavälillä. suurin hyöty menetelmästä saavutetaan projektin alkuvaiheessa (Heralova 2014, s. 454). Tämän takia menetelmää hyödynnetään päätöksenteon tukemiseen sekä mahdollisten epävarmuuksien tunnistamiseen.