5 Assosiaatiot osana leikkaajan taiteellista työskentelyä
5.3 Assosioivan idean maaliinsaattaminen leikkauksessa
Jalosen (2006, 266) mukaan taiteen kriteerinä ei voida pitää mitään
”hyperassosiatiivista yhdistelmien syheröä”, vaan taiteen tekeminen edellyttää myös luomisvaiheessa syntyvien assosiatiivisten idearykelmien hallintaa;
”muodon ja sisällön organisoimisen tajua”, kuten Jalonen toteaa. Leikkaajan työ on ennen kaikkea tätä ”muodon ja sisällön organisoimisen tajua”.
Kun elokuvantekijälle on syntynyt idea, jolla katsojassa voisi herättää
mielleyhtymiä, jää jäljelle sen maaliinsaattaminen. Esimerkiksi kandidaatin opinnäytteenä leikkamassani lyhytelokuvassa Harmaa susi (2017, ohj. Topi Raulo) oli jo käsikirjoituksessa assosioiva leikkaus: kurkulla pidettävästä veitsestä leikataan lyijykynään, joka vetää paperilla suoran viivan, ikään kuin 'viiltäen kurkun'. Tässä oli ajatuksena herättää ikiaikainen viisaus 'kynä on mahtavampi kuin miekka'. Tällaisen materiaalin käsittelyssä leikkaajan tehtäväksi jää varmistaa, että ajatus menee maaliin.
Tällainen kahden kuvan välinen assosiaatio, joka tapahtuu leikkaushetkessä, on leikkaajan kannalta yksi helpoimmista tapauksista toteuttaa. Eisenstein (1957, 4) totesi, että mitkä tahansa kaksi kuvaa asetettuna peräkkäin vääjämättä synnyttävät uuden idean, yhdistelmän. Kahden peräkkäisen kuvan
assosiatiivista törmäystä on jopa lähes mahdoton häivyttää, vaikka yrittäisikin (Isenhour, 1975, 79).
Assosiatiivisen linkin vahvuuteen voi kuitenkin vaikuttaa. Kuvien vastaavuus kompositiossa, värissä, valossa, tai liikkeen tai äänen jatkuminen
kuvaleikkauksen yli vahvistavat linkkiä. Tällaisia keinoja voi kutsua esimerkiksi 'assosiatiivisiksi vihjeiksi', ja ne voidaan jakaa myös tarkemmin kineettisiin ja semanttisiin vihjeisiin (Isenhour, 1975, 75). Kineettisiä vihjeitä ovat kaikki, jotka syntyvät kuvan tai äänen vastaavuudesta liikkeessä, sävyssä, värissä, valossa, muodossa tai kompositiossa. Semanttisia vihjeitä ovat puolestaan kuvien merkitykseen liittyvät samankaltaisuudet. Harmaan suden
esimerkkitapauksessa kineettisiä vihjeitä olivat tarkka kompositio, jossa veitsen terä ja kynän terä olivat samalla kohtaa, ja kynän terän liikkeen vastaavuus
veitsen kuviteltuun liikerataan. Myös kuvakoko ja värisävy olivat samat molemmissa kuvissa. Semanttisena vihjeenä toimi linkitettävissä esineissä olevat terät, leikkaus meni 'terästä terään'.
Leikkauksessa assosiaation synnyn varmistamiseksi jäi käytännössä rytmin hallinta: loppuva kohtaus tarvitsee tarpeeksi aikaa, jotta ajatus ei ole liiaksi kesken, kun linkin pitäisi muodostua. Kohtaus ei siis voi loppua liian nopeasti tai katsoja ei 'ehdi saada kiinni' uudesta, assosioivasta linkistä.
Rytmin lisäksi assosiatiivisen linkin syntyyn vaikuttaa kuvien suhteellinen 'voimakkuus'. Tällä tarkoitan tunnelatausta, jonka kuvien näkeminen herättää.
Isenhourin (1975, 75-76) mukaan helpoin rinnastaminen tapahtuu merkitykseltään neutraalien tai samanarvoisten kuvien välillä.
Vastaesimerkkinä hän mainitsee Hitlerin kuvan, jonka merkitykseen on haastavaa vaikuttaa kuvarinnastamisella. Sen sijaan Hitlerin kuvaan rinnastetut kuvat saavat Isenhourin mukaan automaattisesti negatiivisia
konnotaatioita. Harmaassa sudessa meillä oli ongelmana päättyvän kohtauksen tunnelataus: päähenkilömme piteli kohtauksen kliimaksissa veistä teloitettavan kurkulla ja odotti käskyä. Tässä hetkessä tunnelataus oli niin vahva, että
äkillinen siirtymä kynä-kuvaan ei tuntunut välittävän haluttua ajatusta. Kynä-kuva vaikutti neutraalilta, eikä sen merkitys siirtynyt veitsiKynä-kuvan kanssa vuorovaikutukseen. Kuvien tunnelataukset eivät olleet tasapainossa.
Päädyimme pidentämään veitsikuvan kestoa, jolloin tunnelataus ehti osittain tasoittua veitsikuvan aikana, ja luullaksemme ajatus ”miekka-vs-kynä” tuli paremmin läpi.
Harmaa susi (2017). Veistä kaulalla seuraa lyijykynä, joka ikään kuin viiltää kurkun auki piirtämällä viivan veitsen terää pitkin.
Em. esimerkissä lyhytelokuvasta Reviiri rinnastus oli ikään kuin mukava lisä, mutta ei pakollinen elokuvan kannalta. Termoskannu-kuva oli ennen kaikkea rytmittäjä, ajatustauko ja sillä pystyi myös ylläpitämään hetken kysymystä:
mitä karaokelavalla tapahtui? Kineettisenä vihjeenä olivat ainoastaan
kompositio sekä huomiopiste, jossa päähenkilö Helin suu oli samassa pisteessä kuin termoskannun suutin. Tunnelataukseltaan jälkimmäinen kuva oli täysin neutraali, kun taas Heli karaokelavalla oli eräänlainen kliimaksi, joten
mitenkään vahvasta assosiatiivisesta linkistä ei voida puhua. Sen sijaan ajatus saattaa syntyä seuraavassa hetkessä, kun leikkaamme Helin puolikuvaan, jossa on jälleen kineettisenä vihjeenä huomiopisteessä oleva termoskannu-päähenkilö leikkaus. Semanttisena vihjeenä toimii se, että Helin miesystävä yrittää saada laitetta toimimaan, ja äskeisessä tilanteessa hän yritti saada Heliä 'toimimaan' osana hänen muusikkoperhettään eli laulamaan. Kompositio on myös toteutettu niin, että termoskannu on Helin takana, joten Sampo ikään kuin ravistelee kuvassa Heliä.
Assosiatiivisen idean maaliinsaattamiseksi leikkauksessa on siis seuraavanlaisia työkaluja: Assosiatiiviset vihjeet, jotka voidaan jakaa kineettisiin ja semanttisiin vihjeisiin, sekä rytmin ja tunteen hallinta. Assosiatiivisilla vihjeillä voidaan vahvistaa mielleyhtymän syntymistä ja niiden puuttumisella heikentää.
Assosiatiiviset vihjeet eivät rajoitu kahden kuvan yhdistelmiin, kuten elokuvien Andrei Rublev (1966) ja Synkin Hetki (2017) esimerkeissä havainnollistettiin.
Jälkimmäisessä näistä kineettisenä vihjeenä oli käytetty kameran liikettä, kompositiota, kuvakokoa ja näyttelijän toimintoa, jotka toistuivat hyvin eri kohdissa elokuvaa muistuttaen edellisistä kuvista ja kohtauksista. Tunteen ja rytmin hallinnalla voi pyrkiä siihen, että katsoja on sellaisessa tilassa, jossa mielleyhtymä pääsee syntymään. Tanin (2018, 13) mukaan assosiaatiot elokuvassa eivät useinkaan herätä katsojassa voimakkaita tunnetiloja, toisin kuin tarinan tapahtumiin uppoaminen. Sen sijaan Tanin mukaan lyyrisiin assosiaatioihin reagoidaan voimakkaista tunnetiloista eroavilla mielialoilla, kuten esimerkiksi nostalgialla. Liian hektinen tai tunnelataukseltaan intensiivinen hetki elokuvassa ei välttämättä ole oikea hetki kokeilla assosiatiivisia linkkejä.
6 Loppuyhteenveto
Elokuvakokemuksessa mielleyhtymien syntyminen ei eroa tavallisen ympäristön kokemisessa tapahtuvasta assosioinnista. Elokuvaa katsoessa elokuvan
tarjoamat ärsykkeet laukaisevat runsaasti automaattisia assosiatiivisia muistihakuja, jotka eivät vaadi tietoista pohtimista. Abstraktien asioiden kommunikoiminen kuvan ja äänen herättämien mielleyhtymien kautta on mahdollista siksi, että olemme kasvaneet samankaltaisissa kasvuympäristöissä ja elämme osana globaalia yhteiskuntaa. Tunnistamme siis asioiden merkityksiä pääosin samoilla tavoilla ja meillä on useita samanlaisia ajattelumalleja.
Kuitenkin katsojan persoonalla on suuri vaikutus arvioon elokuvaa katsoessa.
Esimerkiksi symboleja käyttäessä elokuvantekijälle varmempi valinta on
'neutraali' kuva, joka elokuvan kontekstissa alkaa symboloida jotakin. Valmiisiin symboleihin saattaa katsojasta riippuen liittyä vahvoja tunteita, jotka jyräävät mahdolliset elokuvantekijän tarkoittamat mielleyhtymät.
Elokuvakokemuksessa merkitysmuistia aktivoi elokuvan erityisluonne siinä, että elokuvaan keskitytään ja 'uppoudutaan' poikkeuksellisella tavalla. Elokuvan esitysformaatti rajaa elokuvan ulkopuoliset ärsykkeet pois. Elokuvan kuva imitoi tapaa, jolla myös näemme ympäristömme, ja asettaa näin meidät tapahtumien keskelle. Tämän lisäksi elokuvan vangitsevuutta lisää kiinnostavien
tapahtumien seuraaminen, tarinan hahmoista välittäminen, empatian kokeminen ja intensiiviseen kokemukseen liittyvä flow-tila.
Mielleyhtymien avulla ilmaiseminen on tekijän kannalta haastavaa. Ennen kuin voi edes arvailla, mitä elokuvan ilmaisu katsojalle kertoo, on pyrittävä
ymmärtämään, miten omat assosiaatioketjut ovat syntyneet. Se vaatii tietoista harjoittelua omien ajatusmallien tunnistamiseksi ja 'taltuttamiseksi'. Deweyn (2010) mukaan kaikkea arviointia ohjaavat ennakkoluulot, halut ja oletukset arvioinnin lopputuleman laadusta. Nämä on tunnistettava, jotta niiden vaikutusta omaan arviokykyyn voisi hälventää.
Tätä opinnäytettä tehdessäni havaitsin kaksi tyypillistä leikkausrakennetta, joiden avulla katsojan elokuvakokemuksessa syntyy helposti mielleyhtymiä.
Toinen näistä on kuvarinnastus, jossa kahden tai useamman peräkkäisen kuvan merkitykset törmäävät synnyttäen uuden merkityksen näiden yhdistelmänä.
Tästä esimerkkinä on elokuvassa Lokakuu (1927, ohj. Sergei Eisenstein)
toteutettu kuvasarja, jossa elokuvan henkilöt rinnastuvat Napoleon-patsaisiin.
Toinen tapa on koko elokuvan mitassa toistuvat elementit, esimerkiksi formaalisesti samanlaisen kuvan toistaminen, kuten edellä käsitellyssä
elokuvassa Synkin Hetki (2017, ohj. Joe Wright). Elokuvassa voi myös toistaa jonkin asian perusmerkitystä kuten elokuvassa Andrei Rublev (1966, ohj. Andrei Tarkovski), jossa toistuva kuva virtaavasta joesta herättää mielleyhtymiä
elokuvan tapahtumien välille.
Leikkausrakenteiden kautta toteutettavissa assosiaatioissa on mahdollista joko vahvistaa mielleyhtymän syntyä assosiatiivisilla vihjeillä tai heikentää sitä niiden puuttumisella. Nämä vihjeet voidaan jakaa semanttisiin ja kineettisiin.
Kineettisiä vihjeitä ovat muodon, liikkeen tai sävyn toisteisuuteen liittyvät, ja semanttiset vihjeet ovat asioiden merkitysten samankaltaisuuteen liittyvät.
(Isenhour, 1975.)
Näiden kahden tyypillisen leikkausrakenteen lisäksi elokuvassa voi herättää mielleyhtymiä formaalisella rinnastamisella, jossa jonkin asian merkitys törmäytetään toiseen merkitykseen muodon samankaltaisuudella (Arnheim, 1957). Tästä esimerkki on elokuvassa Kultakuume (1925, ohj. Charlie Chaplin), jossa elokuvan päähenkilö Kulkuri syö kenkänsä imitoiden muita ruokalajeja.
Tämän opinnäytteen pohjalta olisi mahdollisuus jatkaa pohdintoja esimerkiksi siitä, millaisia konkreettisia keinoja oman arviointikyvyn neutralisoimiseen ennakkoluuloista on olemassa. Myös assosiatiivisten leikkausrakenteiden kartoittamisessa on varmasti vielä nyt selvittämättä jääneitä mahdollisuuksia.
Elokuvailmaisun muihin osa-alueisiin erikoistuneet voisivat avata esimerkiksi äänen tai puvustuksen mahdollisuuksia assosiaatioiden herättämisessä.
7 Lähdeluettelo
7.1 Kirjallisuus
Arnheim, Rudolf. (1957). Film as Art. Berkeley: University of California Press.
Bagh, Peter von. (1998). Elokuvan historia. Helsinki: Otava.
Bazin, André. (1959). Elokuvan ilmaisukielen kehitys (suom. Hilkka Mäki). Teoksessa Paras elokuvakirja (toim. Peter von Bagh). Juva: WSOY. 11-23.
Dewey, John. (2010). Taide kokemuksena (suom. Antti Immonen & Jarkko S. Tuusvuori).
Tampere: Eurooppalaisen filosofian seura ry.
Eisenstein, Sergei. (1978). Elokuvan muoto (suom. Antero Tiusanen, Vesa Oittinen, Veli-Pekka Makkonen, Timo Nieminen, Sakari Toiviainen & Anssi Sinnemäki). Helsinki: Love Kustannus Oy. Alkuperäisjulkaisut 1928-1946.
Eisenstein, Sergei. (1957). The Film Sense (käänt. & toim. Jay Leyda). New York: Meridian Books.
Frank, Lawrence. (1966). The World as a Communication Network. Teoksessa Sign, Image, Symbol (toim. Gyorgy Kepes). New York: George Braziller. 1-14.
Hyyppä, Markku. (2001). Aivot ahtaalla. Helsinki: Otava.
Jalonen, Olli. (2006). Hitaasti kudotut nopeat hetket: Kirjoittamisen assosiaatiosta 1900-luvun suomalaisessa proosassa. Helsinki: Otava.
Kuleshov, Lev. (1974). Kuleshov on Film: Writings of Lev Kuleshov (käänt. & toim. Ronald Levaco). Berkeley: University of California Press. Alkuperäisjulkaisut 1917-1969.
Mitry, Jean. (1998). The Aesthetics and Psychology of the Cinema (käänt. Christopher King).
Lontoo: The Athlone Press. Alkuperäisjulkaisu 1963.
Münsterberg, Hugo. (1970). The Film. A Psychological Study. Yhdysvallat: Dover Publications.
Nummelin, Juri. (2009). Elokuvan lyhyt historia. Helsinki: BTJ Finland Oy.
Nurmi, Timo. (2004). Gummeruksen suuri suomen kielen sanakirja. Helsinki: Gummerus.
Schacter, Daniel. (2001). Muisti. Aivot, mieli ja menneisyys (suom. Tommi Ingalsuo & Maarika Toivonen). Helsinki: Terra Cognita. Alkuperäisjulkaisu 1996.
Matthew, Stadler. (1990). Landscape: Memory. Yhdysvallat: Scribner.
Pudovkin, Vsevolod. (1949). Film Technique and Film Acting (käänt. Ivor Montagu). Yhdysvallat:
Bonanza Books.
Shimamura, Arthur. (2013). Experiencing Art: In the Brain of the Beholder. Yhdysvallat: Oxford University Press.
Valkola, Jarmo. (1999). Kuvien havainnointi ja estetiikka: Taide- ja mediakasvatuksellinen näkökulma audiovisuaalisen kerronnan teoriaan ja analyysiin. Jyväskylä: Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen laitos.
Vern. (2012). Seagalogy: A Study of the Ass-Kicking Films of Steven Seagal. Lontoo: Titan Books.
Väisänen, Liisa. (2015). Mitä symbolit kertovat: taidetta pintaa syvemmältä. Helsinki: Kirjapaja.
Wilson, G.M. (2005). Le Grand Imagier Steps Out: The Primitive Basis of Film Narration.
Teoksessa Philosophy of Film and Motion Pictures: an Anthology (toim. Noël Carroll & Jinhee Choi). Yhdysvallat: Blackwell Publishing. 185-199.
Wilson, John. (2005). The Official Razzie Movie Guide: Enjoying the Best of Hollywood's Worst.
Yhdysvallat: Warner Books.
Wollen, Peter. (1977). Merkityksen ongelma elokuvassa (suom. Tarmo Malmberg). Helsinki: Oy Gaudeamus Ab.
7.2 Elokuvat
(Elokuvan nimi. (Julkaisuvuosi.) Alkuperäisnimi. Sk: käsikirjoitus. O: ohjaus. T: tuottajat.
Tuotantomaat: Tuotantoyhtiöt.)
Andrei Rublev. (1966). Sk: Andrei Konšalovski & Andrei Tarkovski. O: Andrei Tarkovski. T:
Tamara Ogorodnikova. Neuvostoliitto: Mosfilm & Tvorcheskoe Obedinienie Pisatelei i Kinorabotnikov.
Synkin Hetki. (2017). Darkest Hour. Sk: Anthony McCarten. O: Joe Wright. T: Tim Bevan, Lisa Bruce, Eric Fellner, Anthony McCarten & Douglas Urbanski. Yhdysvallat, Kiina & Iso-Britannia:
Focus Features, Pefect World Pictures & Working Title Films.
Elämän tanssi. (2013). La Danza de la Realidad. Sk: Alejandro Jodorowsky. O: Alejandro Jodorowsky. T: Xavier Guerrero Yamamoto, Moisés Cosío & Michel Seydox. Chile & Ranska: Le Soleil Films & Camera One.
Harmaa susi. (2017). Sk: Hannes Mattila. O: Topi Raulo. T: Claudia Fleege. Suomi: ELO Film School Finland.
Lakko. (1925). Staška. Sk: Grigori Aleksandrov, Sergei M. Eisenstein, Ilja Kravšunovski &
Valerian Pletnev. O: Sergei M. Eisenstein. T: Boris Mihin. Neuvostoliitto: 1-ja Goskino Fabrika, Goskino & Proletkult.
Lokakuu. (1927). Oktyabr. Sk & O: Sergei Eisenstein & Grigori Aleksandrov. Neuvostoliitto:
Sovkino.
Magic Muscle Moments. (2020). Sk: Iivo Korhonen, Nikke Bagge, Aake Kivalo & Lotta Taarasti.
O & T: Iivo Korhonen. Suomi: ELO Film School Finland.
Vaarallisella alueella. (1994). On Deadly Ground. Sk: Ed Horowitz & Robin Russin. O: Steven Seagal. T: Kitman Ho, Julius Nasso & Steven Seagal. Yhdysvallat: Warner Bros. & Seagal/Nasso Productions.
Panssarilaiva Potemkin. (1925). Bronenosets Potemkin. Sk: Nina Agadzhanova. O: Sergei Eisenstein. T: Jakov Blioh. Neuvostoliitto: Goskino & Mosfilm.
Reviiri. (2019). Sk: Anni Pulkkinen. O: Marika Harjusaari. T: Paria Eskandari. Suomi: ELO Film School Finland.
Kultakuume. (1925). The Gold Rush. Sk, O & T: Charlie Chaplin. Yhdysvallat: Charles Chaplin Productions.
Vice. (2018). Sk: Adam McKay. O: Adam McKay. T: Will Ferrell, Dede Gardner, Jeremy Kleiner, Adam McKay & Brad Pitt. Yhdysvallat: Annapurna Pictures, Gary Sanchez Productions, Plan B Entertainment & The Third Floor.