Alkoholiriippuvuus yleisesti

Lääketieteen termit -kirja vuodelta 2016 määrittelee alkoholiriippuvuuden ”sosiaalisia, psyykkisiä ja terveydellisiä haittoja aiheuttavaksi hallitsemattomaksi alkoholinkäytöksi, johon liittyy annoksen suurentamisen tarvetta ja käytön keskeytyessä vieroitusoireita”.

Alkoholismi tarkoittaa alkoholiriippuvuutta ja alkoholisti on alkoholismia sairastava henki-lö. (Lääketieteen termit, 2016)

Alkoholinkäyttöä pidetään ongelmallisena, mikäli juominen altistaa huomattaville riskeille tai aiheuttaa haitan. Esimerkiksi välitön haitta voi olla alkoholimyrkytys ja pitkäaikaishait-ta alkoholimaksakirroosi. Alkoholin ongelmakäyttö voidaan jakaa kolmeen luokkaan: riski-käyttöön, haitalliseen käyttöön ja riippuvuuteen. Riskikäyttäjä juo liikaa, mutta hänelle ei ole tullut alkoholin aiheuttamia haittoja eikä hän ole alkoholista riippuvainen. Alkoholia haitallisesti käyttävällä on fyysisiä ja psyykkisiä haittoja alkoholinkäytöstä johtuen, mutta hän ei ole alkoholista riippuvainen. Alkoholiriippuvainen kärsii alkoholin aiheuttamista haitoista ja riippuvuudesta alkoholiin. (Aalto 2015a)

3.1.2 Alkoholiriippuvuus tarkemmin määriteltynä

Alkoholiriippuvuus on oireyhtymä. Alkoholiriippuvuus syntyy aivoissa, ja kyseessä on en-nen kaikkea psyykkien-nen riippuvuus. Riippuvuus ilmenee pakonomaisena tarpeena käyttää alkoholia. Alkoholinkäytön merkitys on kohtuuttomasti korostunut alkoholiriippuvaisen elämässä ja alkoholin juominen jatkuu haitoista huolimatta. Psyykkinen riippuvuus ilme-nee muutoksina käyttäytymisessä, tunteissa ja ajattelutavassa. Alkoholistin persoona muuttuu alkoholihakuiseksi, ja muut elämässä tärkeinä pidetyt asiat jäävät vähemmälle huomiolle (Aalto 2015a). Alkoholiriippuvuus vaikuttaa psyykkiseen terveyteen lisäämällä muun muassa masennuksen, ahdistuneisuuden ja itsetuhoisuuden riskiä. (Aalto 2015b) Alkoholin suurkulutuksella on haitallisia fyysisiä vaikutuksia. Suuri kerta-annos voi johtaa alkoholimyrkytykseen ja krooninen käyttö hitaasti kehittyviin, palautumattomiin

muutok-siin eri elinryhmissä. Näitä palautumattomia muutoksia ovat muun muassa alkoholimak-sasairaus ja aivorappeuma. (Aalto 2015b)

Psyykkiset ja fyysiset haittavaikutukset johtavat usein myös sosiaalisen elämän haittoihin.

Alkoholistin on usein mahdotonta ylläpitää normaaleja perhe- ja työsuhteita. Alkoholisti voi riippuvuutensa vuoksi menettää työpaikkansa, mistä voi seurata taloudellisia ongel-mia. (Aalto 2015b)

3.1.3 Alkoholin käyttö Suomessa

Vuonna 2008 Suomalaisten juomatapa -tutkimuksen mukaan kymmenen prosenttia suo-malaisesta väestöstä juo noin puolet koko Suomessa käytetystä alkoholista. Vastaavasti noin kymmenen prosenttia suomalaisista ei käytä alkoholia lainkaan. Harvat suomalaiset juovat päivittäin, eikä olutta tai viiniä käytetä ruokajuomana useita kertoja viikossa. Mie-histä 11 prosenttia ja naisista 3 prosenttia käyttää alkoholia neljä kertaa viikossa. Humala-hakuisuus on johtava piirre suomalaisessa alkoholikäyttäytymisessä. Eniten humalaha-kuista juomista harrastavat 20–29-vuotiaat miehet ja alle 30-vuotiaat naiset. Naisten hu-malahakuinen juominen on lisääntynyt voimakkaasti 1970-luvulta 2000-luvulle. Riskijuo-minen on yleisintä Etelä-Suomessa, nuorten työntekijöiden, naimattomien, eronneiden ja leskimiesten keskuudessa. (Huhtanen P ym. 2011)

Alkoholimyrkytykseen kuoli Suomessa 275 henkilöä vuonna 2014. Heistä suurin osa oli miehiä. Joka kuudennessa tapaturmaisessa kuolemassa alkoholilla ja humalatilalla on osuutta asiaan (Alkoholi ja tapaturmakuolemat 2015). Alkoholikuolemat ovat Suomessa yleisin työikäisten kuolinsyy (Elintavat 2015).

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen raportin mukaan vuonna 2014 suomalaisten alkoho-lin käyttö laski 3,4 prosenttia vuoteen 2013 verrattuna. Vuonna 2014 yli 15-vuotiaat suomalaiset kuluttivat 11,2 litraa 100-prosenttista alkoholia. Viime vuosiin verrattuna mietojen viinien ja mallasjuomien osuus on nousussa ja väkevien juomien kulutus on laskussa. (Varis ja Virtanen 2015)

3.1.4 Alkoholiriippuvuuden diagnostiikka Suomessa

Alkoholistipotilaiden hoitamiseksi on tehty Käypä hoito -suositus nimeltä ”Alkoholion-gelmaisen hoito”. Siinä alkoholismi-käsitettä ei ole määritetty. Sen sijaan alkoholinkäyttöä

käsitellään riskitasoina. Nämä tasot ovat korkean riskin taso, kohtalaisen riskin taso ja epätodennäköisen riskin taso. Korkean riskin tasolla alkoholinkäyttö johtaa sairastavuu-den ja kuolleisuusairastavuu-den merkittävään lisääntymiseen. Kohtalaisen riskin tasolla veren mak-saperäinen glutamyylitransferaasi-entsyymi on koholla. Eri riskitasojen saavuttamiselle on määritelty alkoholin käyttörajat erikseen miehille ja naisille. Miehet saavuttavat korkean riskin tason käyttämällä alkoholia 23–24 annosta viikossa tai kolme alkoholiannosta päivittäin. Naisilla korkean riskin taso saavutetaan 12–16 annoksella alkoholia viikossa tai kahdella päivittäisellä alkoholiannoksella. Yksi alkoholiannos on 12 grammaa absoluuttista alkoholia. Kohtalaisen riskin tason miehet saavuttavat käyttämällä 14 annosta ja naiset 7 annosta alkoholia viikossa. Epätodennäköisenä riskinä pidetään miehillä 0–2 annosta ja naisilla 0–1 annosta alkoholia päivässä. Runsaaksi kertajuomiseksi on määritetty miehillä 6–7 alkoholiannosta ja naisilla 5–6 alkoholiannosta. Raskauden aikana alkoholia ei tulisi käyttää ollenkaan sikiön hyvinvoinnin varmistamiseksi, eikä siksi turvallista alkoholinkäy-tön riskitasoa ole määritetty raskaana oleville. Alle 18-vuotiaille ei ole asetettu alkoholin turvallisen käytön riskitasoa, koska nuoren alkoholinkäyttöä voidaan pitää aina riskikäyt-tönä. (Alkoholiongelmaisen hoito 2015)

Alkoholismin diagnostiikassa käytetään apuna haastatteluja ja strukturoituja kyselyitä.

Strukturoiduista kyselyistä käytetyin on ”Alcohol Use Disorders Identification Test” eli AUDIT-kysely. Se koostuu kymmenestä kysymyksestä ja vastausten maksimipistemäärä on 40. Alkoholinkäytön katsotaan olevan hallinnassa, kun pisteitä kertyy 0–7.

Alkoholinkäytön riskit ovat nousseet, kun pisteitä kertyy 8–13. Alkoholiriippuvuus on todennäköinen, kun pisteitä on 14 tai enemmän. AUDITin sensitiivisyys ja spesifisyys ovat lähes 90 prosenttia. (Tiina Kaarne 2013 ja AUDIT-lomake)

Alkoholismin diagnostiikassa voi käyttää apuna myös kliinistä tutkimusta ja laboratorioko-keita. Kliinisessä tutkimuksessa kiinnitetään huomiota potilaan olemukseen ja sairaushis-toriaan. Merkkinä alkoholismista potilaalla voi olla nopea ja epäsäännöllinen syke, kohon-nut verenpaine, ahdistuneisuutta ja levottomuutta, luumurtumia, naarmuja, palovammo-ja, huonosti hoidettu ihottuma tai heikko suuhygienia. Veren sen hetkistä alkoholipitoi-suutta voidaan mitata hengitysilmasta alkometrillä tai verestä verikokeella. Verestä voi-daan mitata myös seerumin glutamyylitransferaasi (GT), punasolujen keskitilavuus (MCV) ja seerumin niukkahiilihydraattinen transferriini (CDT). Veren alkoholipitoisuus kertoo sen

hetkisestä päihtymystilasta, eikä sillä voida kertamittauksena todeta alkoholismia. Sen sijaan GT:n, MCV:n ja CDT:n suureminen vaativat jatkuvaa alkoholin käyttöä ja kertovat siten paremmin alkoholismin mahdollisuudesta. (Alkoholiongelmaisen hoito 2015)

Alkoholin haitallisen käytön ja alkoholiriippuvuuden täsmällinen diagnostiikka on määri-tetty Maailman terveysjärjestön International Classification of Diseases 10 (ICD-10) -tau-tiluokituksessa, joka on yksi käytetyimmistä ja kansainvälisimmistä tautiluokitusjärjestel-mistä. ICD-10-tautiluokituksen suomenkielisessä psykiatrian luokituskäsikirjassa alkoholin käyttöä käsitellään kappaleessa F10–19 ”Lääkkeiden ja päihteiden aiheuttamat elimelliset aivo-oireyhtymät ja käyttäytymisen häiriöt”. Siinä on määritelty yleisellä tasolla, minkä tahansa päihteen aiheuttama akuuttipäihtymystila, haitallinen käyttö, riippuvuus ja vie-roitusoireet. (Psykiatrian luokituskäsikirja 2012)

ICD-10-tautiluokituksessa riippuvuusdiagnoosi tehdään kuutta kriteeriä käyttäen. Kritee-reistä kolmen on täytynyt esiintyä yhtäaikaisesti viimeksi kuluneen vuoden aikana vähin-tään kuukauden ajan tai toistuvasti lyhempinä jaksoina. Ensimmäinen kriteeri on pakon-omainen tarve käyttää päihdettä. Toinen kriteeri on päihteen käytön hallinnan menettä-minen. Kolmas kriteeri on vieroitusoireiden ilmeneminen päihteen käytön vähetessä. Nel-jäs kriteeri on päihteen sietokyvyn kasvu. Viides kriteeri on muiden elämän osa-alueiden ja kiinnostuksen kohteiden jääminen sivuun päihteen käytön vuoksi. Kuudes kriteeri on päihteen käytön jatkuminen haitoista huolimatta. (Psykiatrian luokituskäsikirja 2012) Alkoholismia ja alkoholiin liittyviä sairauksia käsitellään ICD-10-tautiluokituksessa koodin F10 alla otsikolla ”Alkoholinkäytön aiheuttamat elimelliset aivo-oireyhtymät ja käyttämi-sen häiriöt”. ”Alkoholin haitallinen käyttö” on koodina F10.1 ja ”Alkoholinkäytön aiheut-tama elimellinen aivo-oireyhtymä tai käyttäytymisen häiriö riippuvuusoireyhtymä” on koodina F10.2. Kyseiselle F10.2-koodille on määritelty alaryhmiä, riippuen siitä, onko poti-las ajankohtaisesti vieroittunut vai ei tai käyttääkö hän alkoholisminsa hoitoon lääkitystä vai ei. Alkoholinkäytön määrä voidaan tarkemmin esittää lisäkoodilla ryhmästä ”Y90–91 Veren alkoholipitoisuus ja humalan aste”. Tämän syvällisemmin ei alkoholismin käsitettä ole avattu ICD-10-luokituksessa. (Psykiatrian luokituskäsikirja 2012)

3.1.5 Johtopäätökset alkoholiriippuvuuden määritelmästä

Alkoholiriippuvuus-käsitettä on yritetty määrittää monesta eri näkökulmasta. Oleellisin huomio on, että alkoholiriippuvuus on hiljalleen kehittyvä prosessi. Alkoholismin sairau-den prosessimaisen luonne on otettu huomioon Käypä hoito -suosituksessa määrittele-mällä alkoholimääräriippuvaiset riskitasot. Jokaisen henkilön riski saada alkoholista hait-tavaikutuksia on kuitenkin hyvin erilainen. Joku voi käyttää runsaasti alkoholia läpi elä-mänsä saamatta maksakirroosia, toinen taas melko maltillisella käytöllä saa maksakirroo-sin 30-vuotiaana.

AUDIT-kysely ja ICD-10-tautiluokitus eivät puolestaan ota huomioon alkoholismin proses-simaista luonnetta, vaan määrittävät diagnoosiin vaadittavan ajankohtaisen oirepaketin.

Henkilön alkoholinkäyttö voi kuitenkin muuttua ajan kanssa. Lisäksi alkoholismin oirekuva on eri henkilöillä erilainen; toiset esimerkiksi kärsivät enemmän vieroitusoireista kuin toi-set.

3.2 Alkoholismin etiologia

Tässä kappaleessa esitellään näkökulmia alkoholismin kehittymisen taustalta. Kappaleesta selviää, että alkoholismin syntyyn vaikuttavat monet tekijät. Sen vuoksi on hyvin ymmär-rettävää, että alkoholistit muodostavat heterogeenisen joukon, mikä mahdollistaa alkoholistien luokittamisen alaryhmiin. Tämän kappaleen tarkoituksena ei ole siis perehtyä alkoholismin etiologiaan perin pohjin, vaan nostaa esille joitakin tutkimuksia aihealuetta koskien.

Alkoholismin kehittyminen on monen eri tekijän summa. Nämä tekijät voidaan karkeasti jakaa ympäristö- ja perintötekijöihin. Lisäksi kappaleen lopussa käsitellään lyhyesti alko-holin keskushermostovaikutuksia fysiologisesta ja psyykkisestä näkökulmasta.

Alkoholismin etiologiaa on selvitetty muun muassa kaksos- ja adoptiotutkimusten avulla.

Ne auttavat parhaiten ymmärtämään, kuinka paljon sairastumisriskiin vaikuttavat geenit ja kuinka paljon ympäristötekijät. Tukholman adoptiotutkimus vuodelta 1985 on yksi tun-netuimmista alkoholismin etiologiaa selvittämistä tutkimuksista. Aineistona oli 862 miestä ja 913 naista, jotka oli erotettu biologisista vanhemmistaan ensimmäisten elinkuukausien aikana ja annettu adoptiovanhempien hoiviin. Tutkimuksessa selvitettiin muun muassa,

kuinka biologisten vanhempien ja adoptiovanhempien alkoholin käyttö vaikutti lapsen alkoholisoitumisriskiin. (Cloninger 1985)