Naisten työhön palaamista perhevapaiden jälkeen ja naisten omaehtoista opiskelua on tutkittu niin Suomessa, kuin myös kansainvälisesti. Tässä kappaleessa esittelen ensin Suomessa tehtyä tutkimusta naisten työelämään palaamisesta vanhempainvapaiden jäl-keen, jonka jälkeen siirryn esittelemään tutkimuksia naisten omaehtoisesta opiskelusta niin Suomessa kuin myös laajemmin Euroopassa.
Luotonen (2012, 78, 116-122) on tutkinut syitä, jotka ovat eri aloilla työskentelevien naisten keskuudessa vaikuttaneet työelämään palaamisen lapsen saamisen jälkeen. Tut-kimuksessa mukana olleilla naisilla oli kaikilla valmiina työpaikka, johon palata van-hempainvapailta. Tutkimuksen mukaan suurin osa naisista teki päätöksen työhön pa-laamisen ajankohdasta perheen taloudellisen tilanteen mukaan. He myös kokivat, että heillä on niin halu, kuin velvollisuus osallistua perheen elatukseen. Lisäksi päätökseen vaikuttivat työn imu, kodin imu ja äitien huoli heidän ammattitaitonsa heikkenemisestä kotona lapsen kanssa ollessa. Äidit kuvailivat, että työ tuo heille itsenäisyyttä ja arvoste-tuksi tulemista, myönteisiä itsensä toteuttamisen kokemuksia, ja että työ myös vetää heitä puoleensa perhevapaalla ollessa. Varsinkin korkeakoulutetut naiset korostivat näi-tä työhön liittyviä tekijöinäi-tä. Tutkimukseen osallistuneet äidit kokivat myönteisesti työn ja perhe-elämän välisen eron ja sen koettiin tuovan heille voimaa. Toisaalta äidit koki-vat myös, että lapsen hoitaminen kotona on heille merkityksellistä ja nautinnollista.
Tutkimuksen mukaan äidit siis joutuvat punnitsemaan kahden itselle mielekkään vaih-toehdon välillä. Kotona lapsen kanssa olemisen ja ansiotyön välillä.
Tutkimuksessa tutkittiin myös sitä, kuinka äitien työhön paluu oli sujunut ja mitkä teki-jät olivat sitä helpottaneet. Vastaajista suurin osa oli kokenut työhön paluun helpoksi tai vähintäänkin helpoksi. Vain pieni osa naisista koki työhön palaamisen olleen hankalaa tai melko hankalaa. Työhön palaamista helpottaneiksi tekijöiksi vastaajat olivat mainin-neet työn tuttuuden, esimiehen merkityksen, työkaverit sekä työyhteisön. Myös palk-kaus ja helposti järjestynyt lastenhoito oli koettu helpottaviksi tekijöiksi, niin kuin myös joustavuus työaikajärjestelyissä. (Luotonen 2012, 78, 116-122.)
Äitien työhön palaamista on tutkittu myös paikallistasolla. Sihto (2015) on tutkinut Jy-väskylässä asuvien työväen- ja keskiluokkaan kuuluvien äitien työhön palaamista lapsen saamisen jälkeen. Tutkimuksessa keskityttiin erityisesti niihin syihin miksi äidit ovat päättäneet palata takaisin työelämään, työhön palaamisen ajoitukseen sekä siihen kuinka paikalliset työmarkkinat ovat vaikuttaneet päätökseen palata takaisin töihin vanhem-painvapaalta. Tutkimuksen mukaan molempiin ryhmiin kuuluvilla äideillä oli samanlai-nen moraalisamanlai-nen rationaliteetti palkkatyön ja lastenhoitamisen yhdistämisessä. Molem-missa ryhmissä haastatellut äidit korostivat työtä erillisenä roolina äitiydestä ja molem-missa ryhmissä tekijät, jotka motivoivat työn tekemiseen olivat samankaltaisia. Mo-lemmissa ryhmissä äideillä oli vahva motivaatio työn tekemiseen, ja he näkivät itsensä ensisijaisesti työntekijöinä, kun lapset ovat tarpeeksi vanhoja aloittamaan päivähoidos-sa. Kukaan tutkimuksessa haastatelluista naisista ei nähnyt kotiäidiksi jäämistä mahdol-lisena omalla kohdalla. Haastatellut kuitenkin kohtasivat erilaisia rajoittavia tekijöitä tehdessään päätöstä töihin paluusta. Perheen taloudellinen tilanne oli merkittävä tekijä työväenluokkaan kuuluville äideille pohdittaessa töihin palaamista. Muutama työväen-luokkaan kuuluva äiti kertoi, että he eivät olisi palanneet töihin niin nopeasti jos per-heen taloudellinen tilanne olisi ollut parempi. Joillekin työväenluokkaan kuuluville äi-deille tämä herätti ristiriitaisia tunteita, koska tämä oli ristiriidassa heidän moraalisen rationaalisuuden kanssa. Keskiluokkaan kuuluvista äideistä taas yksikään ei maininnut tutkimuksessa, että perheen taloudellinen tilanne olisi vaikuttanut keskeisesti päätök-seen töihin paluusta, tai sitä ei tuotu esille avoimesti. Useampi keskiluokkaan kuuluva äiti kertoi, että työn saaminen heidän omalta osaamisalaltaan on vaikeaa, joka vaikutti osaltaan päätökseen töihin palaamisesta. Kaiken kaikkiaan erot työhön palaamisen
ajan-kohdassa olivat pieniä molempien ryhmien välillä, työväenluokkaan kuuluvien äitien palatessa töihin hieman aiemmin. Suomessa ei ole tutkittu aiemmin sitä kuinka paikalli-set työmarkkinat vaikuttavat äitien palaamiseen työelämään lapsen saamisen jälkeen ja lisätarvetta tällaiselle tutkimukselle olisi, sillä paikalliset työmarkkinat voivat vaikuttaa äitien päätöksiin. (Sihto 2015, 31- 36.)
Omaehtoista opiskelua eri maissa kuin myös eri sukupuolten välillä on tutkittu aiemmin muun muassa Bell- tutkimuksessa (Benefits of lifelong learning). Tutkimuksessa tutkit-tiin omaehtoisen nonformaalin ei-ammatillisen opiskelun hyötyjä kymmenessä eri Eu-roopan maassa ja tutkimuksessa arviointiin millaisia laajempia hyötyjä omaehtoinen, nonformaali koulutus tuo koulutukseen osallistuville aikuisille. Tutkimuksen mukaan omaehtoinen opiskelu parantaa opiskelijan elämänlaatua monin tavoin ja opiskelijoille tärkeitä tekijöitä ovat muun muassa vuorovaikutus ja tunne ryhmään kuulumisesta. 70- 87% vastaajista koki omaavansa enemmän opiskelumotivaatiota, sosiaalisia verkostoja sekä lisääntynyttä hyvinvointia. 31-42% vastaajista oli taas kokenut opintojen vaikutta-neen myönteisesti työhön ja uraan sekä aktiiviseen kansalaisuuteen liittyvissä tekijöissä.
Tutkimuksessa selvisi myös, että miehet tunnustavat naisia enemmän työhön liittyviä hyötyjä, kun taas naiset perheeseen liittyviä hyötyjä. Matalamman koulutustason omaa-vat henkilöt hyötyivät enemmän omaehtoisesta opiskelusta, ja opiskelumotivaation li-sääntyminen voi näin innostaa myös jatko-opintoihin ja tasoittaa koulutuksellisia eroja.
Tutkimuksen mukaan opiskelun omaehtoisuus näyttää vaikuttavan hyötyjen syntymi-seen ja näin myös lisää ei- ammatillisen koulutuksen merkitystä koulutuspoliittisesti.
Näin ollen erilaiset ei- ammatilliset opinnot tulisi huomioida paremmin koulutusraken-teissa niin kansallisesti kuin myös laajemmin Euroopan tasolla. (Manninen & Meriläi-nen 2015, 84-85, 89, 94-95.)
Laakkonen, Manninen & Kauppila (2015, 7, 13-15) käsittelevät tutkimuksessaan nuor-ten naisnuor-ten osallistumista omaehtoiseen koulutukseen. Tutkimuksen aineistona oli käy-tetty 14:sta Pohjois- Karjalassa asuvan 25-35 vuoden ikäisen naisen yksilöhaastatteluja.
Tutkimuksen mukaan naisten koulutukseen osallistumista selittää muun muassa se, että opiskelu tuottaa heille itsessään mielihyvää, ja tarkoittaa liikkeellä pysymistä, ja että siihen ei osallistuta pelkän pakon edessä, vaan myös muiden myönteisten hyötyjen ta-kia. Opiskelun katsottiin myös olevan kulttuurillisesti suotavaa ja arvostettua. Korkealle kouluttautuminen koettiin jopa pakottavaksi, sillä varsinkin Suomalaisia naisia ympäröi
pitkälle kouluttautumisen kulttuurinen normi. Kouluttautuminen liittyi oman ammatti-taidon kehittämiseen ja työn mielekkyyden varmistamiseen enemmän kuin nousujohtei-sesti etenevän uran tavoitteluun. Tutkimuksessa naisten aikuisopiskelu näyttäytyi olevan liikkumista elämän erilaisten vastaparien välillä, kuten työn ja opiskelun välillä sekä opiskelevan nuoren ja työtätekevän aikuisten välillä.
Saman suuntaisia tutkimustuloksia on saanut myös Boeren (2011, 333, 338-344) joka on tutkinut sukupuolten eroja nonformaaliin koulutukseen osallistumisessa Belgiassa.
Tutkimuksessa käytetty aineisto oli osa isompaa melkein koko Euroopan laajuista Adult Education Survey (AES)- tutkimusta. Tutkimuksen mukaan miehet osallistuvat naisia useammin työhön liittyvään nonformaaliin koulutukseen ja heillä on myös enemmän työhön liittyvää motivaatiota nonformaaliin koulutukseen osallistumiseen kuin naisilla.
Naisilla on yleensä päävastuu kodinhoidosta, joka näkyy pienempänä työllisyytenä tie-tointensiivisissä töissä ja näin heillä on myös vähemmän mahdollisuuksia työhön liitty-vään koulutukseen. Naisten kohdalla osallistumista nonformaaliin koulutukseen motivoi enemmän henkilökohtainen mielenkiinto opiskeltavaa asiaa kohtaan, ja he korostivat oppimisessa sellaisia tekijöitä kuten hauskan pitäminen, itsetunnon vahvistaminen ja suhteiden luominen. Nonformaaliin koulutukseen osallistumista esti myös taloudelliset tekijät sillä 15% tutkimuksessa mukana olleista naisista kertoi opintojen olevan liian kalliita. Suurin ero miesten ja naisten välillä oli kuitenkin aikaan ja perheen ja muun elämän yhdistämiseen liittyvät tekijät.