Helena Blažun (2013) on väitöskirjassaan tutkinut tieto- ja viestintätekniikan yhteyttä ikääntyneiden voimaatumiseen ja yhdenvertaiseen osallistumiseen yhteiskunnassa sekä tieto- ja viestintätekniikan tuomia mahdollisuuksia heidän elämänlaadun parantamisek-si. Tutkimus sisältää ikääntyneiden tieto- ja viestintätekniikan hyödyntämistä koskevan kirjallisuuskatsauksen lisäksi erilaisia laadullisia ja määrällisiä tutkimusaineistoja eu-rooppalaisilta ikääntyneiltä. Osatutkimusten tarkoituksena oli tutkia ikääntyneiden ha-lukkuutta hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa sekä tarkastella tieto- ja viestintätek-niikan ja elämänlaadun välistä suhdetta erityisesti yksinäisyyden näkökulmasta. Tutki-mustulokset osoittivat että tieto- ja viestintätekniikan käytöllä olevan positiivinen yhteys ikääntyneiden elämänlaatuun subjektiivisilla elämänlaatumittareilla mitattaessa. Lisäksi tulokset osoittivat tieto- ja viestintätekniikan vähentävän yksinäisyyttä. Teoreettisena tuloksena tutkimus tuotti mallin ikääntyneiden mukautumisesta tieto- ja viestintäteknii-kan hyödyntämiseen ja määritelmän elämänlaadusta tieto- ja viestintätekniiviestintäteknii-kan näkö-kulmasta.
Muzawir Arief (2013) on tutkinut sähköisten terveyspalveluiden hyötyjä ja esteitä ikääntyneiden näkökulmasta. Sähköinen terveydenhuolto on luonut useita uusia mah-dollisuuksia terveydenhuollon ongelmien ratkaisemiseksi ja osoittanut muita kasvavia ikääntyvän yhteiskunnan ongelmia. Tutkimuksen tarkoitus on ymmärtää sähköisen
ter-veydenhuollon hyötyjä ja esteitä ikääntyneiden näkökulmasta. Kirjallisuuskatsauksessa käytetään SWOT -analyysiä löydösten kategorisointiin. Sähköisen terveydenhuollon vahvuudet ikääntyneiden näkökulmasta ovat terveydenhuoltopalvelujen parempi saata-vuus ja mahdolliset kustannussäästöt. Ikääntyneiden positiivinen asenne on havaittu useimmissa aiemmissa tutkimuksissa. Tutkimukset eivät kuitenkaan todista sähköisten terveyspalvelujen hyötyjä eikä ikääntyneiden kokemia fyysisiä rajoitteita teknologian käytössä. Lisäksi sähköisen terveydenhuollon laatu on edelleen kyseenalainen verrattu-na perinteisiin palveluihin. Tutkimuksen mukaan tärkeimpiin uhkiin kuuluvat tie-tosuoja, yksityisyys ja digitaalinen jakautuminen. Kuitenkin mahdollisuus toteuttaa ikääntyneiden sähköinen terveydenhuolto on edelleen lupaavaa; talouden kasvun, kou-lutuksen lisääntymisen, teknologian kehittymisen sekä terveydenhuollon tietotekniikan parantumisen myötä. Tutkimus korostaa että heikkouksia ja uhkia voidaan voittaa hyö-dyntämällä vahvuuksia ja sähköisen terveydenhuollon potentiaalia.
Terveyden ja hyvinvointilaitoksen (THL) tutkimuksessa Hyppönen, Pentala-Nikulainen ja Aalto (2017) ovat tutkineet kansalaisten kokemuksia sosiaali- ja terveydenhuollon sähköisistä asiointipalveluista valtakunnan tasolla. THL:n ensimmäinen vastaava tutki-mus tehtiin vuonna 2014. Hyvinvointipalveluiden muutoksen tärkeänä tavoitteena on parantaa ihmisten mahdollisuuksia huolehtia omasta elämästään omatoimisesti ja tarvit-taessa ammattilaisen tukemana. Asiakkaiden osallistamisella hoitoon on todettu paran-tavan hoidon tehoa, laatua ja vähentävän kustannuksia. Sote digikysely kuuluu viiden tutkimuksen kokonaisuuteen (STePS-hanke), jossa kartoitettiin sosiaali- ja terveyden-huollon sähköisten palvelujen tarjontaa. STePS-hankkeessa tutkimukset tehtiin sosiaali-huollon johdolle (SH eKartta), terveydensosiaali-huollon johdolle (TH eKartta), lääkäreille (PoLTe), sairaanhoitajille (PoSTe) sekä kansalaisille (Aikuisten terveys-, hyvinvointi- ja palvelututkimuksen [ATH] lisä-moduuli). Tutkimuskokonaisuudella seurataan sosiaa-li- ja terveydenhuollon digitalisaatiotavoitteiden saavuttamista ja saadaan tietoa kehitys-työhön. Tavoitteena on että kansalainen asioi sähköisesti tuottaen tietoa omaan ja am-mattilaisen käyttöön, että sähköiset palvelut ovat kansalaisen saatavilla ja että ne autta-vat kansalaista elämänhallinnassa, terveysongelmien ennaltaehkäisyssä, palveluntarpeen itsearvioinnissa ja itsenäisessä selviytymisessä.
Raportissa tarkastellaan, missä määrin nämä tavoitteet oli saavutettu kesällä 2017 ja verrataan tuloksia vuonna 2014 tehtyyn tutkimukseen soveltuvin osin. Kysely
toteutet-tiin vuonna 2017 täysi- ikäisille suomalaisille. Väestörekisterikeskuksen avulla poimi-tun otoksen koko oli 10 000, vastanneita 4495 (vastaus-aste 45 %). Tulokset analysoi-tiin suorina jakaumina, risanalysoi-tiintaulukoina, varianssianalyysillä ja regressioanalyysillä.
Tulokset osoittavat, että sähköisten asiointipalveluiden käyttö oli yleistynyt – kun vuon-na 2014 runsas puolet vastaajista oli käyttänyt sotepalveluita sähköisesti, vuonvuon-na 2017 osuus jo kaksi kolmannesta (68 %). Etenkin valtakunnallisten palveluiden käyttö oli kasvanut runsaasti. Käyttöä ennustivat ensisijaisesti hyvä verkkopalveluiden käytön osaaminen, korkea koulutus, positiivinen asenne ja mahdollisuus verkkopalveluiden käyttöön, e-palveluiden saatavuus sekä asuinalue. Tuloksista ilmeni, että ikä ei olemer-kitsevä tekijä verkkopalveluiden käytölle. Esteiden kokemista lisäsivät heikompi digi-osaaminen, korkeampi ikä, ei pitkäaikaissairautta, huono terveys, huono elämänlaatu sekä asuinalue. Vuonna 2017 internetiä käytti sähköiseen asiointiin suurin osa nuorem-mista ikäryhmistä ja alle puolet vanhimmasta ikäryhmästä (66-vuotiaat ja vanhemmat).
Vanhimpien ikäryhmien vastaukset osoittivat, että lähes kaksi kolmannesta ei käyttänyt sähköistä asiointia lainkaan, kolmannes käytti, josta osa avustettuna. Digi-osaamista mitattuna viidennes ei käyttänyt (tai kokenut hallitsevansa sähköisten palveluiden käyt-töä) itsenäisesti, viidennes hallitsi perustoiminnot itsenäisesti ja puolet käytti sähköisiä palveluita sujuvasti itsenäisesti. Ikä oli merkitsevästi yhteydessä itse arvioituun osaami-sen tasoon. Tutkimustulokset osoittavat, että hyvinvointipalvelujen uudistamiosaami-sen tavoit-teiden saavuttaminen vaatii toimia sosiaali- ja terveydenhuollon palveluntuottajilta, tek-nologiatoimittajilta ja kansalliselta ohjaukselta. Palveluja tuottavien organisaatioiden ja teknologiayritysten on tulevaisuudessa parannettava kansalaisille suunnattujen palvelui-den tietoturvallisuutta ja helppokäyttöisyyttä, jotta sähköiset palvelut eivät lisää eriar-voistumista. Tutkimuksen tuloksista hyötyvät sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujär-jestelmän kehittäjät, sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien, verkkopalvelujen ja sovelluskehittäjät sekä terveydenhuollon digitalisaation kanssa työskentelevät yleen-sä. Tuloksia voidaan myös käyttää tulevan lainsäädännön valmistelussa sekä uudistus-ten vaikutusuudistus-ten arvioinnissa. ( Hyppönen ym 2017.)
3 KÄYTETTÄVYYDEN TUTKIMUS 3.1 Käytettävyys
Käytettävyydellä viitataan tuotteen helppokäyttöisyyteen. Käytettävyys on tuotteen tai palvelun ominaisuus jolla määritellään sen sopivuutta käyttötarkoitukseensa; saavuttaa-ko käyttäjä toivotun tavoitteen tuotetta käyttäessään. Käytettävyyden arvioinnissa on merkittävää käyttäjän subjektiivinen käyttökokemus. (Sinkkonen, Kuoppala, Parkkinen
& Vastamäki, 2006, 17.)
Käytettävyys tutkii ja käsittelee ominaisuuksia, jotka tekevät tuotteesta sopivat tietyn tavoitteen saavuttamiseksi. Käytettävyys on tieteenalana monitieteinen ja sen parissa tekevät työtä niin insinöörit, psykologit, sosiologit ja tradenomit kuin monen muunkin alan edustajat. Käytettävyyden (usability) käsite ei rajoitu pelkkään tietotekniikkaan, vaan se määrittää minkä tahansa palvelun tai tuotteen sopivuuden käyttötarkoitukseensa.
(Kuutti 2003, 14.) Käytettävyydestä käytetään lukuisia rinnakkaisia termejä, kuten käyttä-jäkokemus, käyttökelpoisuus, käyttäjälähtöinen suunnittelu sekä ihmisen ja koneen vuoro-vaikutus. Usein HCI (Human- computer interaction, ihmisen ja tietokoneen välinen vuo-rovaikutus) ja käytettävyys nähdään pitkälti samana asiana. (Sinkkonen ym. 2002, 20.) Käytettävyyteen liitetään myös erilaiset suunnittelumenetelmät, kuten käyttäjälähtöinen suunnittelu, jossa käyttäjä otetaan mukaan osaksi suunnittelua. Käyttäjälähtöinen suun-nittelu tukee tuotteen käytettävyyttä. Käyttäjälähtöisen suunsuun-nittelun perustana käytetään käyttäjien tarpeita ja toiveita. Tuotteen suunnitteluprosessi lähtee käytettävyyden tavoit-teista huomioiden käyttäjän ominaisuudet, ympäristön sekä tehtävät. Tavoitteena on taata tuotteen tai palvelun hyödyllisyys ja helppokäyttöisyys. Tavoitteeseen pyritään esimerkiksi hyödyntämällä käyttäjiä, tehtäviä ja käyttöympäristöä koskevaa tietoa sekä käyttäjien näkemyksiä tuotteen suunnittelussa. (Sharp, Rogers, Preece 2006, 20-25.)
Käytettävyyssuunnittelun ja -tutkimus voimistuivat jo toisen maailmansodan aikaan. 1970- luvulla käytettävyydeksi riitti toimiva tuote ja tieto siitä miten ihmisen pitäisi sitä käyttää (Sinkkonen ym. 2006, 7). Tieteenalaksi ihmisen ja tietokoneen välinen vuorovaikutus (Human-Computer Interaction, HCI) kehittyi 1980-luvulla. Kuitenkin kansainväliset standardit käytettävyydelle ja käyttäjäkeskeiselle suunnittelulle luotiin vasta 1990-luvun lopussa (ISO 9241–11 1998.) Käytettävyystutkimus on monitieteistä ja sen määritelmät
riippuvat näkökulmasta. Yhteistä kaikille lähestymistavoille on pyrkimys havainnollis-taa käyttäjän toiminhavainnollis-taa sekä analysoida käyttäjän tarpeita tuotteen käyttötilanteessa.
(Väänänen-Vainio-Mattila 2011, 102-103.) Saariluoman (2004, 12) mukaan käytettä-vyyden tutkimus kohtaa edelleen jatkuvasti uusia haasteita tekniikan nopean kehityksen vuoksi.
3.2 Käytettävyyden osa-alueet
Käytettävyyden arviointimenetelmiä on monia ja niiden luokittelusta on tehty useita erilaisia jaotteluja. Menetelmät voidaan jakaa kahteen ryhmään, asiantuntija-arviointeihin ja kokeellisiin käyttäjätesteihin. Jako määritellään sen perusteella, osallis-tuvatko käyttäjät käytettävyyden arviointiin. Asiantuntija-arvioinneissa tuotteen käytet-tävyyttä ovat arvioimassa vain asiantuntijat. (Riihiaho 2000, 223-230.) Kokeellisissa käyttäjätesteissä käytettävyyttä arvioidaan testaamalla tuotetta sen käyttäjien kanssa, joten käyttäjät ovat keskeisessä osassa arviointia (Nielsen 1993, 161). Myös erilaisia tiedonkeruumenetelmillä voidaan tuotteen käytettävyydestä kerätä tietoa käyttäjien avulla. Erilaisia asiantuntija-arvioinnin menetelmiä ovat muun muassa kognitiivinen läpikäynti, standardikatselmukset ja heuristinen arviointi, joka on tunnetuin asiantuntija-arvioinnin menetelmä (Mack & Nielsen, 1994, 5-6; Riihiaho 2000, 223-230).
Heuristiikat ovat listoja periaatteista, säännöistä ja ohjeista, joita käytettävyydeltään hyvän käyttöliittymän tulisi noudattaa. Heuristiikkoja käyttävät yleensä asiantuntijat arvioidessaan käyttöliittymän elementtien toimivuutta. Heuristiikkoja voidaan käyttää sekä tuotteen suun-nitteluvaiheessa että valmiin tuotteen arviointiin. Tunnetuin ja yleisimmin käytetty on Niel-senin kymmenen kohdan lista. (Sharp ym. 2006, 686-689; Nielsen, 1993, 115-155.)
Oikein käytettynä heuristiikalla saadaan paljastettua yleisimmät ja vakavimmat käytettä-vyysongelmat. Heuristinen arviointi tuottaa listan käytettävyydenpuutteista ja ongelmista, jotka arvioinnin aikana havaittiin. Listasta ilmenee myös mitä sääntöä ongelma rikkoo ja mahdollisesti myös ongelman vakavuusaste. Arviointi ei kuitenkaan esittele ratkaisuja näi-den ongelmien korjaamiseen. (Kuutti 2003, 47-49; Nielsen 1993, 155-163.) Arviointi voi-daan suorittaa joko laboratoriossa tai oikeassa käyttöympäristössä. Oikeassa käyttökonteks-tissa saadaan laajempaa tietoa tuotteen käytön ongelmista ja soveltuvuudesta todellisiin käyttötilanteisiin. (Väänänen-Vainio-Mattila 2011, 110-112.)
Nielsenin lista soveltuu käyttöliittymän arvioinnin lisäksi valmiin sovelluksen käytettä-vyyden arviointiin. Heuristisessa arvioinnissa yksittäinen arvioija voi löytää 35 prosent-tia käytettävyysongelmista. Jos arvioija ei ole käytettävyysasiantuntija, virheitä löytyy usein vähemmän, mutta arvioinnin voi suorittaa myös muu henkilö. Parhaaseen tulok-seen päästään kun arvioija on käytettävyyden asiantuntija ja tuntee myös arvioitavanso-velluksen sovellusalueen. (Kuutti 2003, 47-49; Nielsen 1993, 155-163.)
Tässä tutkimuksessa käytettävyys määritellään Jakob Nielsenin (1993) käytettävyysteorian mukaisesti. Nielsenin (1993) mukaan käytettävyys perinteisesti liitetään viiteen tekijään:
opittavuuteen, tehokkuuteen, muistettavuuteen, virheiden vähyyteen ja tyytyväisyyteen.
Opittavuudella tarkoitetaan sitä, kuinka helppoa on oppia tuotteen käyttö. Käyttäjän tulisi pystyä nopeasti aloittamaan tuotteen käyttö tuottavasti. Tehokkuus tarkoittaa kuinka korkeaan tuottavuuteen käyttäjä pääsee opittuaan tuotteen käytön. Muistettavuus merkitsee, että tuotteen käytön pitäisi olla helppo muistaa. Käyttäjän ei tarvitse opetella uudestaan tuotteen käyttöä tauonkaan jälkeen. Virheettömyydellä tarkoitetaan, että käyt-täjän tekemien virheiden teko mahdollisuus on mahdollisimman pieni eikä vakavia vir-heitä pitäisi päästä tapahtumaan lainkaan. Tyytyväisyys merkitsee, että tuotteen käytön pitäisi olla miellyttävää käyttäjälle. (Nielsen 1993, 26-37.)
Kuvio 1. Jakob Nielsenin malli järjestelmän hyväksyttävyydestä (Nielsen 1993, 25).
Nielsen (1993, 24-28 ja 115-154) määrittelee käytettävyyden osaksi tuotteen käytännöl-lisyyttä (Kuvio 1); siihen vaikuttavia tekijöitä on monia ja käytettävyys niistä vain yksi osa. Käytännöllisyys kattaa sekä hyödyllisyyden että käytettävyyden. Kuitenkin jotta tuote olisi käytännöllinen, on käytettävyydenkin oltava kunnossa. Tässä tutkimuksessa Nielsenin mallista keskitytään käytettävyyden osa-alueisiin. Niitä kuvataan siltä osin, miten Nielsen ja sitä kommentoivat lähteet ovat kuvanneet.
3.2.1 Opittavuus
Oppiminen on hyvin keskeisessä asemassa käytettävyydessä ja käyttöliittymän suunnit-telussa, koska ihmisen ensimmäinen kokemus käyttöliittymän kanssa liittyy yleensä uuden opetteluun. Käyttöliittymän yksinkertaisuus tukee opittavuutta. Ideaalia on, että ker-ralla esitetään kaikki se tieto, jota käyttäjä tarvitsee juuri siinä ajassa ja paikassa. Järjestel-män tulee olla johdonmukainen ja puhua käyttäjän kieltä. (Nielsen 1993, 27; Kuutti 2003, 41.) Norman (2002, 183) mukaan opittavuutta voidaan lisätä helpottamalla käyttäjän itsenäistä tutkiskelua. Käyttäjä oppii parhaiten tutustumalla itse käyttöliittymään ja sen toimintoihin.
Sinkkosen ym. (2002, 201-204) mukaan oppiminen on periaatteessa tiedon säilömistä muistiin, mutta oppiminen sisältää myös muita ulottuvuuksia. Tiedon voi painaa mie-leen kahdella tavalla, toistoilla ja asioiden yhdistelyllä aikaisempaan tietopohjaan. Tois-toissa asiaa kerrataan työmuistissa useita kertoja. Toisto on tehokas muistamiskeino, kun asia on tarkoitus pitää mielessä jonkin aikaa. Asioiden yhdistämisessä asia liitetään muistin vanhaan tietoon. Yhdistäminen on hyvä silloin kun tietoa on tarkoitus käyttää pitkän ajan kuluttua. Käyttöliittymän tärkeä ominaisuus on yhdenmukaisuus, näin käyt-täjä joutuu toistamaan samoja toimintoja uudestaan ja uudestaan. Uudistettujen tai uusi-en sivujuusi-en käytön käyttäjä joutuu opettelemaan uudestaan.
Käyttäjän on sitä helpompi toimia käyttöliittymällä mitä lähempänä valikkohierarkia on käyttäjän muistissa olevaa tietorakennetta (Kuutti 2003, 41-42.) Käsitteiden muodosta-ma hierarkia on yksinkertaisin varastointirakenne. Kaikella mitä ihminen havaitsee on, mahdollisesti jo lapsena, opittu nimi. Nimet muodostavat kielen ja käsiteverkoston. Op-piessaan käsitteen ihminen samalla oppii erilaisia käsitteeseen liittyviä asioita, kuten
mitä sille tai sillä voi tehdä, millainen se on ja miten se eroaa muista kohteista, esimer-kiksi harmaapohjaiseen tietokenttään ei voi syöttää tietoa. Käsitteistä on muodostunut käsiteluokkia ja käsiteluokista skeemoja. Skeemat ovat järjestäytyneitä ja jäsenneltyjä tietokokonaisuuksia. Skeemat sisältävät tietoa kohteen ominaisuuksista, kuten raken-teesta, oletuksista ja suhteesta muihin kohteisiin. Skeemaverkko on ihmisen käsitys kyseessä olevasta asiakokonaisuudesta. Skeemaverkot muodostuvat ihmiselle elämänai-kana, alkaen kouluajoista. Alueet jotka ovat ihmiselle tärkeitä, kuten harrastukset, ovat tiheärakenteisia ja laajoja. Käyttöliittymän käsitemallin tulee vastata käyttäjän käsite-maailmaa, ei suunnittelijan. Kun käyttäjä voi liittää käyttöliittymän esittämät asiat suo-raan oppimiinsa skeemoihin, on liittymän ymmärtäminen ja opettelu sujuvaa. (Sinkko-nen ym. 2002, 207-223.)
Kyky oppia säilyy elämän loppuun saakka, tiedollisen toiminnan laatu kuitenkin muut-tuu iän myötä. Ikääntyminen on hyvin yksilöllinen tapahtuma, osalla ikääntyminen tuo vain vähäisiä muutoksia kognitiivisiin taitoihin. Ikääntymiseen liittyvät kognitiiviset muutokset ovat yleensä tiedon käsittelyn hidastuminen, ajattelun joustavuuden heikke-neminen, keskittymisen häiriöherkkyyden lisääntyminen ja joidenkin muistisuoritusten heikkeneminen. Näitä muutoksia voi kompensoida iän myötä kehittyneillä kattavilla säiliömuistin tietorakenteilla sekä useilla taidoilla. Ikääntyneiden oppimisessa on aikai-semmin opituilla asioilla ja kokemuksella suuri merkitys. Tämä pitäisikin huomioida heidän koulutuksessaan ja esimerkiksi ikääntyneille suunnattujen Internet- sivuja suun-niteltaessa. Usein ikääntynyt on eri sukupolvea kuin suunnittelija tai kouluttaja, heidän tulisi tuntea oppijoiden tietotaustat. Tietotaustan tunteminen on tärkeää, jotta voidaan uusi asia liittää ennestään tuttuihin oppimisen helpottamiseksi. Ikääntyminen aiheuttaa muutoksia oppimiseen toimintojen hidastumisen vuoksi. Ikääntyneet oppivat yhtä hyvin kuin nuoremmat, mutta tarvitsevat enemmän aikaa tiedon omaksumiseen. (Sinkkonen ym. 2002, 280-281.)
3.2.2 Tehokkuus
Käyttöliittymän tulisi olla aloittelijalle nopea oppia ja kokeneelle käyttäjälle tehokas käyttää eli käyttäjän pitäisi päästä mahdollisimman nopeasti haluamaansa tavoitteeseen
(Kuutti, 2003, 60). Nielsenin (1993, 30) mukaan tehokkuutta voidaan lisätä oikopolku-jen avulla.
Visuaalisella suunnittelulla on tärkeä asema käytettävyyden kannalta. Sen merkitys on suuri etenkin uusien käyttäjien oppimisen ja tuotteen käytön tehokkuuteen. Visuaalisen suunnittelun perusteet ovat samat kuin hyvän toimivuuden: selkeys, johdonmukaisuus, miellyttävä ulkonäkö ja yksinkertaisuus. Tuotteen ulkonäön suunnittelun perusperiaat-teet ovat: tuotteen pitää olla yhtenäisesti suunniteltu - visuaalinen kokonaisuus, suunnit-telussa täytyy huomioida miten ja mihin käyttäjän huomio suunnataan, tuote soveltuu sen kanssa käytävään vuorovaikutukseen. Visuaalisen suunnittelun tärkein paino on tuotteen sisällössä ja toimivuudessa. Oleellista tuotteen ulkonäön lisäksi on tiedon esi-tysmuoto. Myös ikkunan asettelu on visuaalisesti tärkeää. Asettelun keinoja ovat värit ja typografia sekä tiedon asettelu. Ikkunan asettelulla tavoitellaan mahdollisimman hyvää kommunikointia käyttäjän ja tuotteen välillä eli tehokkuutta. Tehokkuuden keinoja ovat esimerkiksi tiedon ryhmittely, hierarkkinen järjestely ja asettelun tasapaino. Tasapainoi-sessa ikkunassa on olennainen tieto selkeästi esillä. Tärkeät elementit korostetaan tyh-jällä tilalla, sillä jokainen ikkunan elementti hidastaa muiden huomaamista. Erityisesti suunniteltaessa näyttöjä ikääntyneille käyttäjille, tulisi muistaa käyttää mustaa tekstiä valkealla pohjalla, jättää tiedon ympärille tyhjää tilaa, käyttää toistuville asioille vakio-paikkoja sekä välttää liikettä ja välkettä. (Sinkkonen ym. 2002, 176-183.)
Päästäkseen toivottuun tavoitteeseensa, käyttäjän pitäisi pystyä havaitsemaan tuotteessa tehtävän suorittamiseen tarpeelliset asiat. Hänen pitäisi myös pystyä seuraamaan toimi-ensa vaikutusta tuotteen tilaan. Käyttäjän huomion voi käyttöliittymässä viedä väärät asiat, tai asiat eivät hahmotu hänelle tai ne voivat hahmottua väärin. Havaitseminen ei ole pelkää aistimista, vaan käyttäjän pitää pystyä tunnistamaan käyttöliittymän asiat.
Käyttöliittymän havaitsemiseen tarvitaan kognitiiviset perusprosessit. Havaitsemiseen tarvitaan aistimista ja tarkkaavaisuuden kiinnittämistä tarpeellisiin asioihin. Jotta ha-vainnot jäävät muistiin, niille täytyy löytyä mielekäs merkitys. Käyttäjillä on yleensä ennakkokäsitys tuotteesta, joko samantyyppisen tuotteen käytöstä, käyttöohjeista, medi-an kautta tai päättelemällä mikä on tuotteen käyttötarkoitus. Tuotteesta käyttäjä odottaa löytävänsä vastaavuuksia tehtävänsä ja tuotteen mahdollisuuksien väliltä. Ihminen käyt-tää ennakkokäsitystä tulkitessaan näkemäänsä ja kuulemaansa. Tulkintaan vaikuttavat mm. aiemmat kokemukset, opit, ennakkoluulot ja mielentila. Käyttöliittymien
suunnit-telijoiden pitäisikin ymmärtää, että ihminen ei havaitse kaikkea mitä käyttöliittymässä on ja suunnittelija näkee käyttöliittymän eri tavalla kuin sen käyttäjä. Kun käyttäjä kat-soo tuotetta, hänen koko kokemusmaailmansa vaikuttaa siihen, miten käyttäjä näkemän-sä ymmärtää. (Sinkkonen ym. 2002, 77-80.)
Ihmisen huomio kiinnittyy vain sellaiseen määrään aistittua tietoa, minkä hän pystyy prosessoimaan. Tieto valikoituu tarkkaavaisuuden avulla. Muut aistitut asiat poistuvat hetken kuluttua muistista, jättäen kuitenkin muistijäljen ja ovat näin prosessoitavissa tarvittaessa myöhemmin. Tarkkaavaisuuden kohde säilyy mielessä kunnes huomio kiin-nittyy muualle joko tahdon alaisesti tai ärsykkeen kaappaamana. Ihminen voi yleensä prosessoida yksityiskohtia vain yhdestä kohteesta kerrallaan eikä tietoisuuden ulkopuo-lisia kohteita yleensä havaita. Ihmisen tietojenkäsittelyn heikko kapasiteetti johtaa jat-kuvaan aisti- informaation valikointiin. Valikointi voi tapahtua kolmella eri tasolla: va-likoivalla tarkkaavaisuudella tarkoitetaan huomion kiinnittämistä kohteeseen tietoisesti, huomion automaattisella ohjautumisella tarkoitetaan huomion ohjautumista odotusten mukaan, johonkin ihmiselle tärkeään tai mielenkiintoiseen kohteeseen ja suuntautumis-refleksillä tarkoitetaan tarkkaavaisuuden suuntaamista äkilliseen ulkoiseen ärsykkee-seen. Henkilön tarkkaavaisuuden suuntaamisesta tietoisesti kohteeseen käytetään myös termiä keskittyminen. Silloin muu ärsykeinformaatio suodatetaan siten, että voidaan keskittyä vain sen hetken kannalta oleelliseen informaatioon. Mitä tarkempaa keskitty-minen on, sitä pienempi on tarkkaavaisuuden kenttä eli sitä huonommin ulkopuoliset ärsykkeet pystyvät kiinnittämään ihmisen huomion. Valikoiva tarkkaavaisuus on edelly-tys kaikille korkeammille kognitiivisille toiminnoille, kuten oppiminen tai ongelmien ratkaisu. Keskittymisen avulla ihminen säätelee tietoisuuden sisältöä ja valitsee mitä tietoa kannattaa säilöä muistiin. Tarkkaavaisuuden kohdistaminen ja sen säilyttäminen tietyssä informaatiossa, tai näytön osassa, on vaativimmillaan hyvin intensiivistä pro-sessointia, käyttäjän yrittäessä sulkea ylimääräiset ärsykkeet pois mielestä. Tarkkaavai-suuden kohdistaminen tiettyyn informaatioon on helpompaa, jos kohde poikkeaa ympä-ristön elementeistä. Esimerkiksi näytön nurkkaan sullottu informaatio mielletään epä-oleelliseksi. Vastaavasti kokenut tietojärjestelmien käyttäjä osaa automaattisesti ohjata huomionsa oikeaan paikkaan näytöllä, jos oletettu tieto onkin muualla hakuaika pitenee ja automaattinen toiminta katkeaa. Ihmisen huomio osuu herkästi asioihin, joista henki-lö on kiinnostunut. Huomiota ohjaavat myös henkihenki-lön ennakkokäsitykset ja mielentila.
Suuntaamisrefleksissä huomio kiinnittyy kohteeseen, joka on uusi tai muuten huomiota
herättävä. Tietokone järjestelmän käyttäjän huomion saa mm. järjestelmän kaatuminen, reagoiminen oudosti tai outo palaute. Ikääntyneiden käyttäjien kyky poimia näytöltä oikeita asioita on heikentynyt. Käyttäjiä voi auttaa visuaalisilla vihjeillä ja pitämällä ylimääräisten ärsykkeiden määrän mahdollisimman vähäisenä. (Sinkkonen ym. 2002, 112-115.)
3.2.3 Muistettavuus
Kuutin (2003, 53) mukaan käyttäjän muistia ei pitäisi kuormittaa likaa. Käyttöliittymän pitäisi perustua aikaisemmin opittuun ja olla looginen. Nielsenin (1993, 31) mukaan ohjelmaa pitäisi pystyä käyttämään tehokkaasti vaikka ohjelmaa käyttäisi vain satunnai-sesti tai harvoin.
Ihminen ei pysty toimimaan ilman toimivaa muistia. Toiminnan edellytys on, että aikai-semmat havainnot ja kokemukset ovat uudelleen käytettävissä. Muisti rakentuu kol-mesta tasosta: sensorinen muisti varastoi aistihavainnot lyhyeksi ajaksi (millisekunteja), työmuistiin tallentuu tietoa käyttöä varten muutamaksi sekunniksi ja säiliömuistiin tal-lentuu tietoa pitkiksi ajoiksi (päivistä vuosiin). (Sinkkonen ym. 2002, 191.)
Sensorinen muisti on aistien välittömässä yhteydessä. Kaikilla aisteilla on käytettävissä oma lyhyt aikainen muistirekisteri, johon tieto tallentuu samassa muodossa kuin aisti-mukset. Työmuistiksi kutsutaan muistin osaa, jossa säilytetään ja käsitellään tietoa ly-hyen aikaa. Ihminen säilyttää tiedon työmuistissa toistamalla sitä, esimerkiksi laskutoi-mitukset ja kertotaulut. Säiliömuistiin ovat tallentuneet ihmisen muistot, tietämys ja taidot. Päinvastoin kuin sensorinen ja työmuisti, säiliömuisti ei tyhjene, mutta muistissa oleva tieto usein muuttuu. Tieto opitaan ja unohdetaan nopeasti, kun taas taidot opitaan ja unohdetaan hitaasti. Esimerkiksi dementoituneella vanhuksella on monia taitoja tal-lella vaikka tiedot ovat jo muistista kadonneet. Muistissa oleva tieto on organisoitua, tiedon organisointi vaatii tiedon ymmärtämistä (Norman 2002, 127). Organisointi tapah-tuu työmuistissa fonologisuuden ja visuo -spatiaalisuuden avulla, säiliö muistissa orga-nisoituminen on laajempaa ja joustavampaa. Jotta tiedon käyttäminen uudelleen olisi
mahdollista, se täytyy käsitellä työmuistissa siten, että se varastoituu säiliömuistiin niin, että se saadaan käyttöön tarvittaessa myöhemmin. (Sinkkonen ym. 2002, 191-201.)
3.2.4 Virheiden vähyys
Norman (2002, 35) mukaan jos virheen tekeminen on mahdollista, joku sen tekee. Vir-heiden mahdollisuus tulisi minimoida jo tuotteen suunnitteluvaiheessa. Nielsenin (1993, 32) mukaan virheiden teon mahdollisuutta pitää rajoittaa ja virheistä tulee saada hyvät virheilmoitukset, koska virheiden määrä on tehokkuudesta pois. Järjestelmällä pitäisi olla pieni virheprosentti ja käyttäjän tulisi helposti palautua mahdollisesta virheestä.
Kuutin (2003, 56-58) mukaan virheistä tulisi saada tieto välittömästi virheen sattuessa ja palautteen tulisi olla selkeä ja ymmärrettävä. Toimenpidettä tehdessään voi ihmisille tapahtua virheitä, jotka hankaloittavat tavoitteen saavuttamista. Aikomukselliset virheet
Kuutin (2003, 56-58) mukaan virheistä tulisi saada tieto välittömästi virheen sattuessa ja palautteen tulisi olla selkeä ja ymmärrettävä. Toimenpidettä tehdessään voi ihmisille tapahtua virheitä, jotka hankaloittavat tavoitteen saavuttamista. Aikomukselliset virheet