150 pirKKo holmbergin äskettäin
suomeksi kääntämää teosta voi sa- noa todelliseksi klassikoksi. Aina uudet sukupolvet ovat ammenta- neet siitä innoitusta. Nuori Marx viehättyi sen yhteiskuntakritiikis- tä. Toisen maailmansodan jälkeen Schillerissä nähtiin varhainen vie- raantumisen kuvaaja. Frankfurtin koulukunnan teksteissä Schiller vilahtelee kriittisen perspektiivin rakentajana.
”Kirjeet” ilmestyivät alun perin Schillerin toimittamassa kulttuu- rilehdessä nimeltä Horen vuonna 1795. Editoituina ”kirjeet” ovat sittemmin sisältyneet moniin hä- nen teoksistaan koostettuihin lai- toksiin.
Nyt käsillä olevan suomennok- sen pohjana on julkaisu Schillers Werke Nationalausgabe Bde XX- XXI vuodelta 1963. Samoja tee- moja Schiller kuitenkin käsitteli jo paria vuotta aikaisemmin kirjeis- sään tanskalaiselle Augustenbur- gin prinssille.
Mainittu prinssi myönsi Schil- lerille huomattavan apurahan ja vaikkei hänelle asetettu raportoin- tivelvollisuutta, katsoi hän asian- mukaiseksi kertoa mesenaatille
tekemisistään. Pahaksi onneksi prinssin linnassa sattui tulipalo ja kirjeet tuhoutuivat. Osa kirjeistä oli kuitenkin ehditty kopioida ja ne säilyivät jälkimaailmalle. Nämä ns. Augustenburgin kirjeet on suunnattu sivistyneelle maallikolle ja sellaisina ne käsittelevät asioita suoremmin ja konkreettisemmin kuin vahvasti tyylitellyt Horen- lehden kirjeet. Siksi edellisiä onkin pidetty eräänlaisina selkokielisinä versioina jälkimmäisille.
SELKEÄ SUOMENNOS VAIKEASTA TEKSTISTÄ
”Kirjeitä” moitittiin vaikeaselkoi- siksi jo ilmestymisvuonna. Sak- sankieliset lukijat toivoivat ilki- kurisesti niiden kääntämistä sak- saksi. Mutta ehkä se oli vitsailua ystävien kesken.
Schiller kuitenkin otti sen siinä määrin todesta, että puolusti mo- neen otteeseen tyyliään. Lukijalla on luonnollisesti lukemaan ryhty- essään tiettyjä odotuksia esityksen lajista. Jos ne eivät täyty, hän on ärtynyt tai hämmentynyt. Epäile- mättä lukija, joka odottaa tieteel- lisen esityksen eksaktisuutta, sys- temaattisuutta ja läpinäkyvyyttä,
Vapauttava kauneus
Schiller, Friedrich 2013. Kirjeitä ihmisen esteettisestä kasvatuksesta.
Suomentanut Pirkko Holmberg. Helsinki: Tutkijaliitto. 160 s.
ISBn 978-952-5169-95-9
pettyy. Schiller tarjoaa runollisia kielikuvia ja kreikkalaisesta my- tologiasta poimittuja metaforia silloin kun pitäisi argumentoida.
Hän vaihtelee pitkin matkaa ter- mejä puhuessaan samoista asiois- ta ja käyttää samaa termiä tarkoit- tamaan monia eri asioita.
Kommentoidessaan muita ajattelijoita Schiller tuo heidät tekstiin nimiä mainitsematta, jolloin lukijan arvattavaksi jää, kenestä kulloinkin on kysymys.
Nykylukijan kaipaamat lähdeviit- teet ja lähdeluettelo luonnollisesti puuttuvat. Tiedetään, että Schiller 1790-luvun alussa luki systemaat- tisesti Kantin teoksia, mutta ilmei- sesti myös Fichte ja Reinhold ovat olleet merkittäviä ajatteluainesten antajia. Schillerille on myös omi- naista Nietzschen tapaan halut- tomuus lokeroida sanottavaansa filosofian eri osa-alueiden mukai- sesti.
Niinpä hän sitten käsittelee suppeassa tekstissä toisiinsa kie- toutuneina metafysiikkaa, antro- pologiaa, estetiikkaa, kasvatusta, politiikkaa. Suomennos on alku- tekstin vaikeuden huomioon ot- taen varsin selkeä.
KIRJA-ARvIot
151 AikuiskAsvAtus 2’2014
UUSI NÄKöKULMA VASTAKKAISASETTELUUN
”Kirjeiden” merkityksen arviointi vaatii niiden tarkastelua ainakin kahdessa viitekehyksessä: yhtääl- tä karteesiolaisen dualismin ja toisaalta yhteiskuntakehityksen yhteydessä. Descartesin maail- manmalli muodostui kahdesta toisilleen olemusvieraasta subs- tanssista: ajattelevasta ei-ulottu- vasta ja ulottuvasta ei-ajattelevasta.
Tämä perusvastakkaisuus esiintyi monina variantteina:
luonto contra järki, aine contra henki, välttämättömyys contra va- paus. Luontoon sijoitettiin auko- ton kausaalinen välttämättömyys, järjen maailmaan moraalinen ja looginen.
Kahden erillisen maailman suhde oli pysyvä ongelma ja sii- hen esitettiin mitä merkillisimpiä ratkaisuja. Ihminen oli kahden maailman asukki samanaikaisesti:
tunteet, aistimukset ja kuvittelu- kyky olivat ruumista, looginen ja moraalinen päättely, ajattelu yli- päänsä, henkeä.
Valistusajattelulla oli taipu- mus korostaa järkeä ja väheksyä ihmisen ruumiillista puolta. Se oli ikään kuin epävarsinaista olemis- ta. Se oli luontoa, joka ihmisen tuli tukahduttaa itsessään. Schiller tuo uuden näkökulman vallitsevaan dualismiin. Hän ehdottaa esteetti- sen aluetta järjen ja luonnon koh- tauspaikaksi.
”VINOJA” SPESIALISTEJA
Vaikka valistuksen vuosisataa ei ole totuttu pitämään historian tutkimuksen kulta-aikana, osoit- tautuu, että yksi ja toinen aika- kauden merkittävistä ajattelijoista rakenteli mielessään ihmiskunnan (tai -suvun) kehityshistoriaa.
Mainittakoon vain nimet Hume, Voltaire, Rousseau, Kant, Herder, Pestalozzi Schillerin li- säksi. Tällaisten pakostakin vie- lä spekulatiivisten historioiden luonnollinen osa on arvio ihmis- kunnan tilasta ja tulevaisuudesta.
Optimistit uskoivat, että lähitule- vaisuudessa siirrytään luonnon- pakon sanelemasta järjestyksestä järjen kantamaan poliittiseen va- pauteen. Silmissä siintelivät de- mokratia ja laajat kansalaisoikeu- det. Rousseau ja Schiller kuitenkin suhtautuivat tällaiseen edistysus- koon varsin varauksellisesti.
Schiller kuvaa kuudennessa kirjeessä synkin värein aikansa yhteiskuntaa. Se on kuin kelloko- neisto, jonka rattaita ihmiset ovat.
Työstä on hävinnyt nautinto. Kei- not ovat kadottaneet yhteyden päämääriin. Ihmiset ovat niin lä- pikotaisin toimensa leimaamia, ettei ihmisyydelle ole tilaa. Valtio on vain voima muiden voimien joukossa.
Toisin sanoen elämän mieli on kadoksissa. Pitkälle viety työnjako sekä säätyjärjestelmä eriyttävät ja erilaistavat ihmiset. Kyvyiltään tasapainoisen ehyen ihmisen si- jaan on vain ”vinoja” spesialisteja.
Yksilön kohdalla ihmisyys toteu- tuu varsin yksipuolisesti. Schiller myöntää, että ihmiskunnan ke- hitys vaatii erikoistumista. Mutta onko edistyksen hyväksi uhratta- va yksilö?
KAKSI PERUSVIETTIÄ:
AISTIVIETTI JA MUOTOVIETTI
Schiller pettyi perusteellisesti Ranskan vallankumoukseen. Hä- nestä kaivattu ihmiskunnan uusi alku kääntyi mielivallaksi, mur- haamiseksi ja ryöstelyksi. Onne- kas sattuma soi Ranskan kansalle tilaisuuden, mutta se ei ollut kyp- sä ottamaan vastaan järjen valtaa.
Pelkkä ulkoisen pakon höltymi- nen ei tee ihmisistä vapaita. Eivät irti päästetyt ole vapaita: he ovat viettiensä ja intohimojensa van- keja. (5. kirje)
Schillerin arvion mukaan ih- miskunta tarvitsi ainakin sadan vuoden valmennuksen ennen kuin se oli valmis astumaan yh- teiskuntaan, jossa kansalaiset ovat lähtökohtaisesti vapaita (7. kirje).
Marx tunnetusti oli tässä eri miel- tä. Hän uskoi, että ihminen muut- taessaan olosuhteitaan muuttuu itsekin. Vallankumouksellinen prosessi itsessään kasvatti.
Kirjansa ydinsanoman Schiller tuo esiin jo toisessa kirjeessä: este- tiikka ja poliittinen vapaus kytkey- tyvät toisiinsa. Tie vapauteen kul- kee ainoastaan kauneuden kautta, Schiller vakuuttaa.
Väitteen perustelu vaatii eks- kursion antropologiaan. Schillerin
152
Keskustelua,
itsekritiikkiä ja ihmisenä kasvamista
mukaan ihmistä määrittää kaksi perusviettiä: aistivietti ja muoto- vietti. Edellinen sitoo ihmisen ajal- lis-aineelliseen maailmaan. Se on vastaanottava kyky, jonka toimin- ta ilmenee aistimuksina ja tuntei- na. Jälkimmäinen ankkuroituu jär- keen. Se antaa koetulle muodon.
Siitä ovat peräisin sekä moraali- periaatteet että asioiden looginen jäsennys. Kun ihminen ajattelee, hän on muotovietin alainen. Vie- tit rajaavat vastavuoroisesti toisen- sa. Voimina ne kumoavat toisensa silloin kun ne ovat saman suurui- set. Syntyy vapauden tila, joka ih- miselle ilmenee kauneuden koke- muksena. Tässä vapauden tilassa operoi leikkivietti.
KEHITYSKULKU FYYSISESTÄ MORAALISEEN
Riippuen siitä, mikä vietti on hal- litseva, Schiller puhuu fyysisestä, esteettisestä ja moraalisesta tilasta (24. kirje). Tilat ovat samalla sekä ihmisyksilön että ihmiskunnan välttämättömät kehitysvaiheet.
Aluksi ihminen lajina on väli- tön osa luontoa. Askel seuraavaan vaiheeseen on pitkä. Voi ihme- tellä, miksi se ylipäänsä tapahtuu.
Schiller sanoo, että suosiollinen sattuma irrottaa fyysisen tilan kahleet ja johdattaa villin kohti kauneutta. (26. kirje) Kauneuden kautta ihminen pääsee moraali- seen tilaan, jossa hän voi antaa luonnolle lait. Poliittisen vapau- den ehto on siis onnistunut es- teettinen kasvatus.
Kehityskulku fyysisestä moraa- liseen tilaan ei ole suoraviivainen ja itsestään selvä. Schiller tuo esiin erään mahdollisen vääristymän.
Kun aistimellinen ihminen herää kaipaamaan jotakin ehdotonta ja välttämätöntä, hän ei ilman muu- ta nouse yleiseen ja ideoihin, vaan ahtaan egoisminsa rajoissa asettaa oman yksilöllisen olemassaolonsa ja hyvinvointinsa korkeimmalle.
Äärimmillään oma olemassaolo pyritään turvaamaan rajattomaksi ajaksi. (24. kirje)
Kuulostaa tutulta. Oman ai- kamme epävarmuuden ja rajat- toman kilpailun oloissa yksilön koko elämän täyttää pyrkimys toimeentulon varmistamiseen.
Oppilaitoksissa työelämä on yhä vahvemmin läsnä. Työelämä aset- taa rajat myös tieteelliselle mieli- kuvitukselle.
KRIITTINEN NÄKöKULMA PARASTA ANTIA
Mitä nykylukija saa Schillerin
”kirjeistä”? Ainakin Schiller muis- tuttaa taideaineiden merkitykses- tä ihmisen kehitykselle ja hyvin- voinnille. Niitä on opetussuunni- telmassa varjeltava tietoaineiden paisumistaipumukselta.
Vallankumouksen opas teos ei ole, vaikka Schiller puhuukin paljon vapautumisesta poliittises- sa mielessä. Kasvatuksen käsitte- ly jää yleisluonteiseksi. Toki teos muistuttaa, että tunteet ansaitse- vat kasvattajan täyden huomion.
Tärkeintä ”kirjeissä” on kriittinen perspektiivi, jossa on antoisaa tar- kastella kulloinkin ajankohtaisia ilmiöitä.
Teos sopii mainiosti sellaisiin yliopiston seminaareihin, joissa tutkitaan kasvatuksen kannalta tärkeitä klassikkoja. Kai sellaisia- kin seminaareja vielä on, vaikkei klassikkojen tuntemus takaa me- nestystä työelämässä.
Jyrki Hilpelä
eläkeläinen, Joensuu
