Eeti Hänninen
Lapsuuteni aikaisia joulutapoja
ja ensimmäinen joulukirkkoni v. 1910
Kerron ensin joulun valmisteluis
ta. — Huoneet lattioineen pestiin perusteellisesti. — Eläinten ruoat v arattiin n iitty la d o ista ajo issa.
— Kynttilät tehtiin lam paantalista jo syksyllä. — Raavaan- ja lam paanlihat paistettiin uunipannuissa.
Siankinkkuja ei lapsuusaikanani pöydissä ollut. M utta sianlihasta ja kuoreista tehtiin m aukasta kastiket
ta, jo ta mainitessa vieläkin tulee ve
si suuhun.
Joulupöydän m uina ruokalajeina olivat ruisleipä, ohrarieska, voi, li- hanpaistosliemi, suolakala, nauris- ja perunalaatikko (-louta), ohraryy- nipuuro, m aito, piimä, voimakas kalja ja harvinainen rusinasoppa.
— Yksi syksyllä nuotalla saatu suu
ri lohi oli varattu joulukalaksi.
M uut nuotalla saadut lohet oli heti viety ja myyty kirkonkylän herroil
le. — Lipeäkalaa H ännisellä val
mistettiin vasta 1915.
Jo u lu aterian alkam isen hetki koitti saunomisen jälkeen illansuus
sa, jo ta ennen löydettiin kuusen alta sinne ilm aantuneet jo u lu la h ja t, pääasiassa sukkia, lapasia, kaula
huiveja ja vehnäspullia. Joulupöy
tään kutsuttiin kaikki talon asuk
kaat, myös kestit ja loiset. Joku torppareistakin oli aina päässyt ko
toaan tulem aan talon yhteiseen ju h laan.
Ruoat olivat pöydässä vapaasti syötävissä koko jouluyön ja joulu- päivän, vieläpä tapaninpäivänvas- taisen yönkin. — Tästä johtui sa
nonta: ” Tulis joulu, että sais yöllä
kin syyvä” .
N iu k a n a r k ir u o a n y h tä k k iä m uuttuessa ylellisyydeksi ja mässäi- lyksi monen syöjän m aha ja sisus
kalut eivät sitä kestäneet ja hyyssiin tuli monasti asiaa. — Meillä oli ren
kinä Korpis-Jussi, m ahakas, suppu-
kinttuinen mies. H än oli jokapäi- väisessäkin ruokailussa tunnettu ahnaaksi, läpisuoleksi. Joulupöy
tään päästyään Jussilla oli aina elä
m änsä huippuhetki, jo k a jatkui hyyssissä käyntien välisen ajan ko
ko jouluyön. Toisen rengin laskel
m an m ukaan tällaisia helpotus- käyntejä oli Korpiselle tullut jo yöl
lä kello kahteen mennessä yhdeksän kertaa.
Pihkalle tuoksuvan kuusen koris
teena oli omatekoisia talikynttilöi
tä, sanom alehdestä saksilla leikat
tuja rim psuja ja vehnätaikinasta tehtyjä rusinasilmäisiä ukkoja ja joulukuusen konvehteja, joiden si
suksen me lapset salaa vaihdoimme peruna- ja naurispalasiin.
Joulupukin näin ensi kerran kan
sakoulun kuusijuhlassa. Sen jäl
keen me lapset rupesimme leikki
m ään paperista tekemissämme naa
7
mareissa joulupukkina esiintymis
tä.
Jouluyönä sytytettiin kynttilät myös navettaan ja talliin ja hevosil
le annettiin ylimääräinen kaura-an
nos. — Jouluhartautta lisäsi nais
ten virsien veisuu. — Joulupäivänä ei kyläilty eikä peuhattu, m utta ta- panina oli jo sitä enemmän liikettä ja meteliä.
E räänä aattoiltana tuotiin yllät
täen kylältä suuri m ustalaiskuorm a rappujen eteen. Tupaan tullessa joukko häiritsi pahasti perinteistä joulunviettoa. T ätä kyyditystä pi
dettiin kyseessä olevan talon taholta sopim attom ana ja epäystävällisenä tekona.
* * *
M erkittävin ja odotetuin tap ah tum a joulunvietossa oli varhainen
joulukirkkoon lähtö, jo ka tavalli
sesti tapahtui kahdella hevosella.
— Sinä vuonna, jolloin pääsin alle 8-vuotiaana ensi kerran m ukaan, oli kova pakkanen. Kun meillä lap
silla ei ollut pakkasen varalle omia päällysvaatteita, meille annettiin ai
kuisten takkeja ja sarkanuttuja.
Minä sain renkien yhteisen lyhyen työturkin.
Eräs renki oli edellisenä päivänä kirkolla käydessään ostanut aptee
kista joulujuom akseen tenttua, de- naroitua spriitä. Pullo oli kuitenkin häneltä särkynyt turkin povitas
kuun. — Kylmässä kirkossa minä jouduin istum aan täm ä tentulle hai
seva turkki päälläni. Tentun haisu oli voimakas. Kaikki ympärillä istu
vat nuuhkivat ilmaa ja suuntasivat paheksuvat katseensa m inuun, po
jannappulaan. Istuin kuin tulisilla hiilillä, häpesin ja tunsin syyllisyyt
tä hartauden häiritsemisestä haisul
lani ja odotin kirkonm enojen pi
kaista loppum ista. Uskoin ihmisten käsittävän m inun juoneen ja olevan tenttuhum alassa.
Täm än painajaisen vallassa en lainkaan voinut seurata kirkollisia toim ituksia. Ainoa tapahtum a, jo n ka satojen kynttilöiden loisteen li
säksi muistan, oli koirien kova tap pelu ja meteli läheisellä käytävällä ja niiden ulosajo.
Päällimm äisenä m uistona tästä ensimmäisestä joulukirkkom atkas- ta on mieleeni lähtem ättöm ästi pai
nunut syvä häpeän tunne, jok a usein vieläkin aivoihini välähtää, kun m ainitaan sana joulukirkko.
Aika on myöhemmin antanut u u sia ehjiäkin joulum uistoja. — Niille om istan tulevan joulunkin.
8
