Eero Nikinmaa
Biodiversiteetti ja metsien hyödyntäminen
M
etsätieteen päivien tarkoituksena oli lisätä metsäntutkijoiden ja teemasta kiinnostunei- den henkilöiden tuntemusta toisaalta biodiversiteet- tikysymykseen liittyvistä näkökohdista ja sen tut- kimisen taustoista ja toisaalta parhaillaan meneil- lään olevasta biodiversiteettitutkimuksesta.Päivät kokosivat suuren osallistujajoukon. Pidet- tyihin kahdeksaan eri jaksoon osallistui keskimää- rin 82 kuulijaa per jakso. Suurimman suosion saa- vutti biodiversiteetti kysymykseen liittyvien teo- reettisten kysymysten ja tutkimuksen lähestymista- poja käsittelevä jakso, jota oli kuulemassa 128 hen- keä. Tässä artikkelissa esitellään metsätieteen päi- vien ensimmäisen osan esitelmien ja puheenvuoro- jen yhteenveto.
Biodiversiteetin suojelun nousu metsätalouden toimenpi- teitä ohjaavaksi periaatteeksi
Kansainvälisesti kohonnut ympäristötietoisuus on heijastunut metsätalouden harjoittamisen edellytyk- siin myös Suomessa. Ympäristöministeriön kans- liapäällikkö Sirkka Hautojärvi muistutti mieliin, että 1900-luvun loppupuolelle keskittynyt väestö- räjähdys ja elintason nousuun liittyvä energian käy- tön eksponentiaalinen lisääntyminen ovat aiheutta-
MMT Eero Nikinmaa toimii tutkijana Helsingin yliopiston metsä- ekologian laitoksella. Hän on myös Suomen Metsätieteellisen Seuran sihteeri.
neet ennennäkemättömiä ympäristöongelmia maa- ilmassa. Esimerkiksi lajien sukupuuttoon kuolemi- nen on arvioitu 10 000 kertaa nopeammaksi kuin se olisi luontaisesti, eroosion lisääntyminen on kuu- sinkertainen luontaiseen tasoon, hiilidioksidipitoi- suuden nousu aiheuttaa muutoksia ilmastossa ja varsinkin maailman napa-alueiden otsonikerros on ohentunut huolestuttavalla tavalla. Nämä voimak- kaat maailmanlaajuiset muutokset ovat muuttaneet ihmisten arvomaailmaa. Ympäristövaikutusten huo- miointi tuotannon yhteydessä on noussut selkeästi esille. Tässä yhteydessä luonnonsuojelulliset arvot ovat saavuttaneet laajempien kansalaispiirien hy- väksynnän. Varsinkin monimuotoisuuden säilyttä- minen on ollut vanhastaan Suomen Luonnonsuoje- luliiton puheenjohtajan Timo Helteen mukaan eräs luonnonsuojeluliikkeen keskeisiä huolenaiheita.
Murros metsätalouden harjoittamisen tavoitteis- sa on tapahtunut yleisen mielipiteen muutoksen myötä erittäin nopeasti. Kuten eräässä kommentti- puheenvuorossa huomautettiinkin, nyt tehdään kol- messa vuodessa enemmän kuin aikaisemmin ol- laan tehty 30 vuodessa. Ylijohtaja Juhani Viitala maa- ja metsätalousministeriöstä kuvasi tapahtu- nutta prosessia ja ministeriöiden roolia siinä. Met- sähallitus oli muutoksessa edelläkävijä 80-luvun loppupuolella, mutta varsin pian sekä yksityismetsä- talous että teollisuus seurasivat perässä. Pelkän puun tuottamisen tavoitteen ohelle nousivat huoli metsi- en kunnosta ja koko metsäluonnon säilymisestä ja toisaalta metsänomistajien näkökulmien puutteel- lisesta huomioimisesta.
Viitalan mukaan kahdella kansainvälisellä kon- ferenssilla, YK:n Rion ympäristökonferenssilla ja Euroopan metsäministerien tapaamisella Helsingis- sä on ollut keskeinen sija uusien virallisten normi- en teon katalysaattorina. Suomella on ollut tärkeä rooli molempien kokousten valmisteluissa ja kan- sainvälisen ympäristöä paremmin huomioivan met- säpolitiikan teossa. Tämä kansainvälinen rooli on tietenkin vauhdittanut myös kansallisen normiston uusimista. Yhtenä keskeisenä tekijänä prosessissa on ollut maa- ja metsätalousministeriön ja ympä- ristöministeriön yhteisen ympäristöohjelman vah- vistaminen kesällä 1994. Tämän jälkeen on no- pealla aikataululla aloitettu metsälainsäädännön kokonaisuudistuksen valmistelu, perustettu ympä- ristöohjelman seurantaryhmä ja Lapin metsästrate- gian valmistelu.
Ympäristön suojelun tavoitteet sekä metsänomis- tajien oikeuksiin ja sosiaalisiin ja kulttuurikysy- myksiin liittyvät tavoitteet on uusien metsätaloutta säätelevien normien valmistelussa nostettu talou-
dellisten tavoitteiden ja puuntuotannollisten tavoit- teiden rinnalle, mutta ei ohitse. Eräänä keskeisenä instrumenttina on ollut kestävän metsätalouden kri- teerien ja indikaattoreiden kehittäminen ensin yh- teistyössä muiden maiden kanssa Euroopan tasolle ja nyt aivan hiljattain myös kansalliselle tasolle.
Kriteerien mukaista ympäristöystävällistä metsän- hoitoa pyritään edistämään normien kehittämisen ohella myös erilaisten ympäristötodistusten avulla.
Normien valmistelu on sujunut tiiviissä yhteis- työssä maa- ja metsätalousministeriön ja ympäris- töministeriön välillä. Tapiolainen kenttä ja metsä- hallitus sekä metsäntutkimuslaitos ovat osallistu- neet kiinteästi normien laadintaan. Nopeasti aikaan- saatujen muutosten synty voidaankin osaltaan sä- lyttää tehdyn yhteistyön ja käytetyn tulosneuvotte- luprosessin osalle. Tilannetta on omalta osaltaan auttanut metsäteollisuuden nopea muutoksen hy- väksyminen.
Nopean uudistustyön varjopuolena on ollut, että päätöksenteossa on usein jouduttu turvautumaan Kuva 1. Nopea metsien häviäminen tropiikissa on nostanut biodiversiteettikysymyksen voimakkaammin esiin myös havumetsävyöhykkeessä.
Kuva Eero Nikinmaa.
varsin suppeaan tietoon. Ylitarkastaja Matti Hei- kurainen maa- ja metsätalousministeriöstä esitti, että tähän saakka tiedon puutteet eivät ole valmis- telutyössä muodostuneet ylipääsemättömiksi ongel- miksi. Koska lain käytännön toteuttaminen edellyt- tää viranomaisilta yksiselitteisen kannan määritte- lyä lukuisiin käytännön ongelmatilanteisiin, muo- dostuu tieteellisesti tutkitun tiedon niukkuus hänen mukaan hyvin nopeasti ongelmaksi. Monimuotoi- suuden ongelmakentässä näyttää myös olevan vie- lä epäselvää, missä määrin tarvittavia tietoja on ylipäänsä mahdollista tuottaa tutkimuksen keinoin, ja missä määrin on kysymys erilaisista arvostuksis- ta ja niiden pohjalta tehtävistä sopimuksista. Vaik- ka eri tahoilla on aloitettu lukuisia biodiversiteetti- kysymystä tutkivia ohjelmia, näyttää siltä, että lu- kuisia normeihin liittyviä kysymyksiä jää vaille vastausta. Tutkimuksen koordinointi voisi osaltaan auttaa ongelmaa mutta, kuten myös useat yleisöpu- heenvuorot huomauttivat, ilman voimavarojen li- säohjausta tämän tyyppisten ongelmien ratkaisuun ei tieteellisesti kestäviä ratkaisuja voida jatkossa- kaan tehdä.
Metsien loppumisen pelko on tutkimuksen alku
Suomalainen metsäteollisuus aikoo hyödyntää maamme metsävaroja siinä mittakaavassa, minkä kaikki asiaan vaikuttavat näkökohdat vain sallivat.
Yhteiskunnallisten arvojen muutos vaikuttaa väis- tämättä myös teollisuuden toimintastrategiaan. Joh- taja Martti Vainio Metsäteollisuus ry:stä esitti teol- lisuuden noudattavan kansainvälisesti sovittuja stra- tegioita. Metsäteollisuudelle on kuitenkin ensiar- voisen tärkeää, että sen puuhuolto pystytään sa- manaikaisesti turvaamaan ja että selkeillä päätök- sillä luodaan ennakoitavissa oleva toimintaympä- ristö. Myös toiminnanjohtaja Simo Jaakkola kone- yrittäjien liitosta esitti, että metsätyöntekijöille työn riittävyys on ensiarvoinen kysymys eikä niinkään työskentelymenetelmät. Metsässä työtä tekevä hen- kilö pystyy omaksumaan hyvinkin nopeasti uudet käsittelymenetelmät, jos ne vain voidaan antaa yksi- selitteisesti.
Suomen metsävarojen kasvu ja puuntuotannolli- sesti kestävä hakkuumäärä on jo pitkään ylittänyt vuosittaiset toteutuneet hakkuut. Tämä hakkuumah-
dollisuuksien säästö on omalta osaltaan luonut hy- vät valmiudet monimuotoisuuskysymysten huomi- oimiseen. Johtaja Vainio kuitenkin esitti, että teol- lisuuden nykyisten investointien toteuduttua ja ny- kykapasiteetin toiminnan järkeistämisen myötä teol- lisuuden raakapuun tarve tulee kasvamaan ensi vuo- sikymmenelle mennessä yli 10 %.
Alustavien arvioiden mukaan ekologisesti kestä- vämpi metsänhoito alentaisi vuotuisia hakkuumah- dollisuuksia n. 10–20 %. Esimerkiksi MML Miika Kajanuksen esittämien, Peltosalmen maaseutuopis- ton ja WWF:n Suomen rahaston yhteisselvityksen mukaan ekologisesti kestävämmällä tavalla metsi- ään käsittelevien tilojen hakkuumäärät tulisivat las- kemaan noin 20 %. Laskelmat eivät huomioineet mahdollisia pitkänajan kasvuvaikutuksia, mitä kä- sittelyjen muutoksilla saattaisi olla. Metsäntutki- muslaitoksen kasvu- ja tuotosopin professori Kari Mielikäinen valitteli, ettei tutkimuksella ole esittää aiheesta mitään suoria ja tieteellisesti luotettavia lukuja. Kuitenkin viljely- ja luonnonmetsien väli- set kasvuvertailut ja Suomessa ja Ruotsissa tehdyt tutkimukset jatkuvasta kasvatuksesta tukevat käsi- tystä, että kasvu tullee ennemminkin pienentymään kuin kasvamaan uusien käsittelyjen seurauksena.
Kasvava puun käyttö ja supistuvat hakkuumah- dollisuudet väistämättä johtavat suomalaisen met- sätalouden takaisin kysymykseen puun riittävyy- destä. Metsäluonnon suojelun yhteydessä pitäisi myös pyrkiä huomioimaan omaisuuden omistajien näkökulma. MTK:n metsävaltuuskunnan II puheen- johtaja Antero Aho huomauttikin, että metsänomis- tajat ovat useasti omaehtoisesti suojelemassa omia metsiään. Kuitenkin luontoa suojelevissa piireissä metsänomistajien näkemyksiä ei huomioida tarpeek- si, jolloin helposti ajaudutaan ristiriitatilanteisiin.
Taitamattomasti hoidettuna biodiversiteetin suoje- lu aiheuttaa katkeruutta, jolla saattaa olla suojelun kannalta epäedulliset seuraukset. Tässä tilanteessa tutkimuksen rooli korostuu. Suomessa ei ole varaa tehdä ylimitoitettuja rajoituksia puun taloudellisel- le hyödyntämiselle suojelun kustannuksella, mutta toisaalta metsäluontomme monipuolinen säilymi- nen ja kehittyminen ekologisesti kestävällä pohjal- la on kaikkien kannalta tavoiteltava asia.
Suomalaisen tieteellisen metsäntutkimuksen alku perustui pitkälle huoleen, kestäisivätkö Suomen metsät niihin kohdistunutta käyttöpainetta 1800-
luvulla. Helsingin yliopiston historian apulaispro- fessori Karl-Erik Michelsenin mielestä pelko met- sien tilasta on pitkälle ollut tutkimusta ajavana voi- mana Suomen metsätieteen historiassa. Valistuneet virkamiehet 1800-luvun lopussa halusivat, että met- sien kunto selvitettäisiin tieteellisesti kestävin me- netelmin. Samanlainen huoli metsien riittävyydes- tä nimenomaan ekologisessa mielessä on muodos- tumassa yhdeksi tärkeäksi metsäntutkimusta oh- jaavaksi tekijäksi nykypäivänkin Suomessa.
Yhteiskunnan tavoitteet ajavat sovellettua tiedettä
Metsäntutkimuksen motiivit perustuvat yhtäältä käytännölliselle huolelle metsävarojen riittävyydes- tä. Arvomuutoksen myötä myös ekosysteemien suo- jelu on muodostumassa tutkimuksen taustaoletuk- seksi. Metsäntutkimus onkin tyypillisesti sovellet- tu tiede. Sen harjoittamisella on aina taustalla jokin yhteiskunnalliseen päätöksentekoon liittyvä ongel- ma.
Arvojen vaikutus tutkimustyöhön voi osoittautua ongelmalliseksi, jollei tutkijat ja tutkimusyhteisö ymmärrä niiden asemaa tutkimustyössä. Samaa koh- detta voidaan tarkastella eri lähtökohdista ja saada tieteellisesti päteviä, mutta ristiriitaisia tuloksia.
Tulosten ristiriita voi aiheuttaa epäluottamusta tut- kijapiirien välillä, jollei ymmärretä, että molemmat tulokset voivat olla yhtälailla oikeita, mutta poik- keavuus johtuu tutkimuksen viiteryhmän asettami- en tavoitteiden aiheuttamasta erilaisesta tarkastelu- tavasta.
Helsingin yliopiston filosofian laitoksen tutkija Timo Tuomivaaran mukaan tutkijoitten tulisi yrit- tää olla ainakin tietoisia oman tutkimuksensa mah- dollisista arvosidonnaisuuksista, jotta vältyttäisiin esimerkiksi yllä esitetyiltä turhilta ristiriidoilta. Tie- teenfilosofiassa niinsanottu kriittinen koulukunta patistaa tutkijoita tekemään työnsä niin, että tulok- sissa ja niiden tulkinnassa mahdollisesti virheitä aiheuttavat ennakko-oletukset tulisivat tiedostetuiksi ja mikäli vain mahdollista testatuiksi.
Erityisesti luonnon monimuotoisuuden tutkimi- sessa edellinen tulee hyvin selvästi esille. Kuten professori Pertti Hari Helsingin yliopiston metsä- ekologian laitokselta huomautti, biodiversiteetti-ter- min määrittely on erittäin epämääräinen. Professo-
ri Jari Niemelä saman yliopiston ekologian ja sys- tematiikan laitokselta totesi eri määritelmät niin laajoiksi, että biodiversiteettiä voidaan pitää lähes synonyyminä sanalle luonto. Luontoa monimuo- toisuuden näkökulmasta lähimmin tutkiva tieteen ala on ekologia. Kuitenkaan ekologiaan ei ole muo- dostunut mitään voimakasta yhtenäistä teoriaa vaan se muodostuu erilaisten pääteorioiden kirjosta, jot- ka voitaisiin jakaa Tuomivaaran mukaan vaikka teorioihin eliöyhteisön toiminnasta, sukkession teo- rioihin, biogeograafisiin teorioihin, diversiteetti-sta- biliteetti teorioihin ja teorioihin ihmisen vaikutuk- sista ekosysteemeihin. Edellä mainittu laaja ylei- sesti hyväksyttyjen lähestymistapojen kirjo aiheut- taa sen, että tutkijan oma ennakkotulkinta kohtees- ta tulee tärkeäksi osaksi itse tulosta. Esimerkiksi jonkin asian tasapaino tai epätasapaino riippuu pit- kälti tutkijoiden valitsemasta näkökulmasta, eikä ole sinänsä jokin luonnon ominaispiirre. Tuomi- vaaran mukaan todellista, luonnonmukaista refe- renssiä on vaikea rajata objektiivisesti teorioiden perusteella, eikä sitä löydy välttämättä fyysisesti- kään, koska ihmisen toimenpiteet ovat historian kuluessa valikoiden muokanneet ympäristöään ja tällä hetkellä vaikuttavat globaalilla tasolla.
Kuka on nähnyt biodiversiteetin
Biodiversiteetti-termin epämääräinen määrittely ja /tai sen laajuus aiheuttavat sen, että biodiversiteet- tiä ei voida tutkia suoraan. Sen sijaan sen osia voidaan mitata. Tyypillistä ekologialle ja moni- muotoisuudelle on, että ilmiöitä voidaan tarkastella monella hierarkian tasolla. Epämääräisyyden vält- tämiseksi professori Niemelä kehottaakin tutkijoita puhumaan asioista niiden oikeilla nimillä; lajimää- rä on lajimäärä eikä biodiversiteetti.
Monimuotoisuuden selvittämistä varten on kehi- tetty erilaisia indeksejä, joissa lajien lukumäärä ja yksilöiden määrä lajien sisällä ovat keskeisiä muut- tujia. Niiden käyttö eri olosuhteissa ei ole ongel- matonta. Esimerkiksi suurilla ja pienillä eläimillä on aivan erilaiset yksilötiheydet ja reviirit. Lisäksi tarkasteluskaala toimenpiteidenkin suhteen on oleel- linen. Uudistushakkuut lisäävät paikallisesti laji- runsautta, mutta vanhojen metsien lajit häviävät.
Jos kyseessä on alueellisesti ainoa vanhojen metsi-
en esiintymä, alueellinen lajirunsaus pienenee. In- deksien, ja koko biodiversiteetti-käsitteen arvo Nie- melän mukaan onkin lähinnä siinä, että ne suuntaa- vat toimintaa luonnon vaihtelun huomioimiseen.
Lajirunsauden painottaminen biodiversiteettikes- kustelussa on korostanut uhanalaisten lajien roolia.
Kuten puheenjohtaja Timo Helle ja metsävastaava Harri Karjalainen WWF:n Suomen rahastosta esit- tivät, luonnonsuojeluliike painottaa ns. varovaisuus- periaatetta ihmisen toimenpiteissä luonnossa. Ih- misen tulisi välttää kaikkia niitä toimenpiteitä, jot- ka aiheuttavat lajien uhanalaistumisen tai niiden häviämisen. Tämä sinänsä hyvä periaate yhdistet- tynä ns. kansallisen vastuun periaatteeseen, eli sii- hen että vastaava pitäisi päteä kunkin maan toi- menpiteissä, voi aiheuttaa eliömaantieteellisesti vää- ristyneen tilanteen. Tutkija Tapani Lahti Helsin- gin yliopiston metsäekologian laitokselta painotti, että tietyn maantieteellisesti rajatun alueen lajisto koostuu pienestä yleisten lajien joukosta ja suures- ta määrästä enemmän tai vähemmän harvinaisia lajeja, jotka usein ovat oman levinneisyysalueensa äärirajoilla. Ne ovat tarpeeksi sopeutuneita ulotta- maan levinneisyysalueensa maamme rajojen sisä- puolelle, mutta eivät vakiinnuttamaan asemaansa.
Nämä paikallisesti uhanalaiset lajit ovat uusiutuva luonnonvara ja olisikin syytä erottaa ne aidosti uhan- alaisista lajeista, jotka ovat vähentyneet levinnei- syysalueensa ytimessä.
Tutkija Lahti piti metsätalouden ja monimuotoi- suuden tämän hetken suurimpana ongelmana tie- don puutetta. Tutkimuksen keinoin olisi selvitettä- vä lajirunsauden ja biotooppien välisiä dynaamisia vuorovaikutussuhteita. Koska metsätalous muuttaa biotooppien runsaussuhteita kyseinen informaatio mahdollistaisi puidenhoidon ohella lajirunsauden hoidon. Lahti kuitenkin painotti, että yksittäisen lajin menestymisen edellytyksenä ei välttämättä ole kysymys koko biotoopista vaan vain sen osasta.
Pohjois-Hämeessä tavattiin vanhoihin metsiin eri- koistunut ja kadonneeksi luultu nahkuri suolla ole- vista, puoliksi lahonneista pitkospuista. Nahkuri ei sinänsä ollutkaan siis vanhojen metsien laji, jos sille oli sopivaa puutavaraa muuten tarjolla.
Jo laajuutensakin puolesta monimuotoisuuden tutkimus helposti painottaa holistista lähestymista- paa. Holistinen näkökulma on syytä pitää mielessä ekologisessa tutkimuksessa. Kuitenkin professori
Pertti Hari painotti, ettei ekologienkaan olisi syy- tä unohtaa ns. kovissa tieteissä eli fysiikassa ja kemiassa ja biologian puolella fysiologiassa saavu- tettuja edistysaskeleita, jotka ovat perustuneet tie- teelliseen reduktionismiin. Ongelmat on pyritty ja- kamaan elementaariosiin, joiden käyttäytymistä on tutkittu kokeellisesti ja teoreettisesti ja joista yh- distelemällä ollaan saatu koko systeemin käyttäy- tyminen selville.
Ekologiassa reduktionistinen lähestymistapa ei suoraan tule Harin mukaan kysymykseen, koska silloin kokonaisuuden malleista tulisi erittäin mo- nimutkaisia ja ne sisältäisivät paljon epävarmoja tekijöitä. Kuitenkin pitäytymällä kysymyksen kan- nalta tarkoituksenmukaisella tarkastelutasolla, on- gelma voidaan jakaa osiin ja pyrkiä erottelemaan eniten kohteeseen vaikuttavat seikat. Jos ilmiöstä voidaan selittää tyydyttävä määrä pelkästään yh- den tekijän avulla voidaan pysähtyä tälle tasolle.
Muussa tapauksessa eristetään seuraavaksi tärkein seikka ja jatketaan työskentelyä tällä tavalla, kun- nes saavutetaan tyydyttävä tiedon taso.
Biodiversiteetin suojelun ongelma ei ratkea luonnontie- teellisen tutkimuksen avulla
Luonnontieteellisellä tutkimuksella on suuri vas- tuu selvittää eliölajien ja niiden ympäristöolojen välisten vuorovaikutussuhteitten luonne, jotta ih- misen toimenpiteitten vaikutusta luontoon voitai- siin yleensäkään arvioida. Kuitenkin varsinainen toimenpiteiden mitoittaminen on yhteiskunnallinen päätös ja vaatii avukseen taloudellisia instrument- teja. Helsingin yliopiston kansantaloustieteen lai- toksen apulaisprofessorin Markku Ollikaisen mu- kaan biodiversiteetin suojelun taloudelliseen ar- viointiin liittyy ainakin a) trade-off tilanne talou- den harjoittamisen skaalan ja biodiversiteetin säi- lymisen välillä, b) biodiversiteetin omistusoikeuk- sien puute, osittain edellisestä johtuva markkinoi- den puute, joka aiheuttaa biodiversiteetin tuomien palvelujen arvon aliarviointia, c) valtioiden välisen alueellisen tai maailmanlaajuisen koordinoinnin puute biodiversiteetin osalta ja d) julkisen vallan käyttämien elinkeinoelämän insentiivien aiheutta- ma monimuotoisuuden väheneminen.
Jotta luonnon monimuotoisuutta voitaisiin säi-
Kuva 2. Pienialaisetkin kosteikot ovat tärkeitä eri eläin- ja kasvilajien esiintymisen kannalta.
Kuva Metla/Erkki Oksanen.
lyttää tuleville sukupolville, meidän tulisi voida jarruttaa tuhoamista ja kehittää keinoja edistää mo- nimuotoisuuden hyödyntämistä. Tällöin olisi oleel- lista tietää mikä olisi kokonaisuuden kannalta pa- ras tavoiteltava monimuotoisuuden säilymisen taso ja toisaalta mitä keinoja meillä on toisaalta arvottaa biodiversiteetti oikein ja mitä instrumentteja meillä on vaikuttaa talouden päätöksentekijöiden käyttäy- tymiseen.
Arvottamisen ongelmaa voitaisiin apulaisprofes- sori Ollikaisen mielestä lähestyä selvittämällä en- siksi mitä suoria tai epäsuoria palveluita monimuo- toisuus tarjoaa ja sitten etsiä keinot näiden arvotta- miseksi. Kyseeseen tulevat sekä suorat että epä- suorat arvot käyttäjälle, mutta meidän pitäisi myös voida arvioida, kuinka nämä arvot tulevat muuttu- maan tulevaisuudessa. Toisaalta luonnon monimuo- toisuuteen usein katsotaan liittyvän myös itseisar- vollisia, luonnon eri tekijöiden olemassaoloon liit- tyviä arvoja.
Normatiivisena keinona metsätaloudessa on pit- kään käytetty ns. kestävän metsätalouden kriteeriä.
Se on vanhastaan sisältänyt vain puun tuotannon.
Luonnon monimuotoisuuden huomioimiseksi kes- tävyyden käsitettä kannattaisi Ollikaisen mukaan laajentaa siten, että ekologisesti kestävä metsätalo- us huomioisi puun tuottamisen ohella metsän muut käyttömuodot niiden tuottoisuuden pohjalta ja tuot- taisi yhteiskunnan asettaman monimuotoisuuden tason käyttäen soveltuvia kriteereitä ja indikaatto- reita.
Mitä tahansa menetelmää luonnon arvojen ja ta- louden pidon yhteenliittämiseksi käytetään, ongel- mana säilyy sekä luonnon että yhteiskunnan käyt- täytymisen ennustamisen epävarmuus Helsingin yliopiston metsäekonomian professorin Seppo Veh- kamäen mukaan. Aineellisia tarpeita tyydytetään joka tapauksessa kuluttamalla luontoa tai investoi- malla sen prosesseihin eikä niiden pitkäaikaisia vai- kutuksia voida välttää. Yhteisöt korvaavat ratkea-
mattomat ennustamisongelmat virallisten ja epävi- rallisten käyttäytymissääntöjen laatimisongelmana.
Sääntöjen avulla luodaan kuva ennustamattoman hallinnasta ja luodaan turvallisuutta yhteisöön. Tut- kijoiden vastuulla olisikin sellaisen tiedon tuotta- minen, että tehtyjen sääntöjen luoma turvallisuu- den tunne olisi myös todellista.
Monimuotoisuutta huomioiva metsien käsittely nykytie- don perusteella
Monimuotoisuuden suojelussa avainkysymys on kuinka paljon monimuotoisuutta voidaan vähentää ilman, että aiheutetaan suuria haittoja ekosysteemi- en toiminnalle. Maailman Luonnon Säätiön WWF Suomen rahaston metsävastaava Harri Karjalai- nen esitti monimuotoisuutta huomiovan metsätalou- den etuna parannetun suojan häiriöitä vastaan, pa- remman lyhyen aikavälin sopeutuvuuden ja turva- tun raaka-aineet luonnonvalinnalle. Yhdistyneiden kansakuntien Rion kokouksessa tehtiin Suomen ra- tifioima sopimuksen monimuotoisuuden säilyttä- misestä, jonka pääperiaatteena oli aiemmin mainit- tu varovaisuusperiaate. Tämän sopimuksen allekir- joittajana Suomella, maailman johtavalla metsäte- ollisuusmaalla on Karjalaisen mukaan erittäin suu- ri moraalinen vastuu. Jos me rikkaana teollisuus- maana emme voi huomioida monimuotoisuutta met- sätaloudessa, kuinka sen sitten voisivat kehitys- maat tehdä.
Suomessa on sangen hyvät edellytykset päästä piankin ekologisesti kestävään metsätalouteen. Kar- jalaisen mukaan tunnemme hyvin metsiemme eliö- lajiston ja Suomen uhanalaisten kasvien ja eläinten selvitykset ovat maailman huippuluokkaa. Suomen metsien n. 700 uhanalaisesta lajista on yli puolet lehtojen lajeja ja yhteensä 334 elää vanhoissa met- sissä (viidennes kaikista). Puuntuotannon aiheutta- ma puulajisuhteiden muutos, varsinkin vanhojen lehtipuiden ja lehtimetsien väheneminen on syynä 218 lajin uhanalaisuuteen, metsien ikärakenteen muutos 99:n ja lahopuiden väheneminen 217 lajin taantumiseen.
Varmin keino uhanalaisten lajien suojelussa on sopivien elinympäristöjen suojelu. Uusien käsitte- lymenetelmien vaikutusta lajeihin ei tietenkään tun- neta, mutta toimenpiteillä, joilla pienennetään luon- nonmetsien ja talousmetsien eroja voidaan toivoa olevan myös lajien säilymistä parantava vaikutus.
Lahoavan puuaineksen, erityisesti iäkkään lehti- puuston ja palaneen puuaineksen määrän lisäämi- nen myös talousmetsissä toisi niitä ominaisuuksil- taan lähemmäksi luonnonmetsiä. Myös vaihtoeh- toisten uudistamismenetelmien lisääminen avohak- kuumenetelmän rinnalle matkisi paremmin boreaa- lista luonnonmetsää. Karjalaisen mukaan boreaali- sissa metsissä on aina ollut myös voimakkaiden katastrofien, kuten palot ja myrskyt, tuhoamien metsien ohella ns. kulonkiertämiä metsiä eli hitaas- ti yksittäisten puiden tai puuryhmien kuolemisen myötä pikkuaukkoihin uudistuvia metsiköitä.
Kuva 3. Hyönteislajien esiintyminen vaikuttaa selvästi erilaisiin biodiversiteetti-indekseihin, joissa ei useinkaan huomioida eliöiden kokoa. Kuvassa toukohärkä. Kuva Metla/Erkki Oksanen
Professori Kari Mielikäinen esitti, että puun kas- vatuksen kannalta kuolleen tai kuolevan puuston jättö metsiin ei juuri vaikuta uuden puusukupolven kehitykseen. Ainoa riski kuolevien puiden jätössä on, että ne voivat käynnistää kaarnakuoriaisten tu- hoksi asti laajenevia epidemioita. Myöskään elävät jättöpuut eivät aiheuta kovin suuria kasvutappioita, jos niiden määrä pysyy tarpeeksi alhaisena. Jättö- puiden määrän noustessa lähelle siemenpuuhak- kuiden puutiheyttä ja tasaista tilajärjestystä niillä voi olla kuitenkin taimien kasvua selvästi heikente- vä vaikutus. Toisaalta Mielikäinen asetti puiden jättämisen pieniin aukkoihin kyseenalaiseksi, jos ympäröivissä metsissä on samanlaista puustoa laa- jemmassa määrin.
Mielikäisen mukaan puuntuotoksen kannalta suu- rin uhka sisältyy ns. jatkuvan kasvatuksen mene- telmän käyttöön. Vaikka varsinainen tutkimustieto asiasta on vähäistä, näyttää siltä, että meikäläiset puulajit uudistuvat erittäin heikosti pieniin, parin puun kaatumisen tai kuolemisen muodostamiin auk- koihin. Myös varsinkin Ruotsissa tehdyt tutkimuk- set puiden kasvusta näyttäisivät osoittavan, että metsien harsinnasta eli metsikön suurimpien pui- den poistosta luopuminen on selvimmin lisännyt Ruotsin metsien kasvua viimeisen 30 vuoden aika- na. Tutkimustyötä olisi Mielikäisen mukaan kui- tenkin syytä jatkaa tämänkin menetelmän soveltu- vuudesta ja varsinkin niistä olosuhteista, jolloin menetelmä tulee kyseeseen.
Professori Erkki Annila Metsäntutkimuslaitok- sesta huomautti, että monimuotoisuuden säilyttä- misen varjolla käsittelymenetelmien kirjoon on puu- tuttu monesti muilla perusteilla kuin metsäluonnon suojelun mukaan. Perusteisiin sisältyy itseisarvol- lista luonnonmukaisuuden tavoittelua, esteettisiä ja eettisiäkin arvoja. Eri instanssien tekemissä nor- meissa kehotetaan välttämään metsämaan muok- kausta milloin vain mahdollista ja rajoittamaan hak- kuualan kokoa. Nämä eivät kuitenkaan millään ta- valla perustu nykytietämykseen eri lajien elinym- päristövaatimuksista. Joillekin lajeille pieni hak- kuuaukko on parempi kun taas toiset viihtyvät pa- remmin laajoilla uudistusalpoilla. Monimuotoisuu- den säilymisen kannalta olisi siis tarkoituksenmu- kaista uudistaa metsiä hyvin erikokoisilla aukoilla.
Yhteenvetona Annila esitti, että käyttöön otetuil- la uusilla ohjeilla ei näytä olevan suurtakaan mer-
kitystä metsäluontomme tasapainon eli ekosystee- min toimivuuden takaamisessa. Niiden merkitys on lähinnä siinä, että mikäli toimenpiteet ovat osu- neet oikeaan, niillä voidaan ylläpitää sitä vähäistä- kin osaa lajistosta, jonka elinmahdollisuudet olisi- vat muuten uhattuna. Uudet ohjeet ovat siis paljolti vanhan tyyppistä luonnonsuojelua, lajien ja alueit- ten suojelua.
Yhteenveto
Luonnon monimuotoisuuden nousu näkyvästi esiin viime vuosikymmeneltä lähtien heijastelee selke- ästi sitä pelkoa epävarmasta tulevaisuudesta, jonka kiihtyvä ympäristön pilaantuminen on aiheuttanut varsinkin teollistuneiden maiden väestössä. Pelko metsiemme riittävyydestä 1800-luvulla oli ajava voima Suomen metsäntutkimuksen synnylle. Pel- ko metsäluontomme katoamisesta näyttää olevan ajava voima uuden, monipuolisen ja eri tutkimus- traditioita yhdistävän metsäntutkimuksen synnylle.
Tutkimustieto on välttämätöntä oikein mitoitetun suojelun varmistamiseksi. Vahvasti metsäteollisuu- teen tukeutuvana maana Suomella ei ole varaa ”yli- mitoitettuun” suojeluun.
Lisätty tutkimusrahoitus nimenomaan monimuo- toisuus- ja ekosysteemitutkimukseen ja samanai- kainen tutkimuksen koordinointi perinteisen met- säntutkimuksen ja muun ekologisen tutkimuksen välillä on tarpeellista. Tutkimuksesta kaivataan sa- manaikaisesti toimivien monimuotoisuuden indi- kaattoreiden kehittämistä ja perustavaa laatua ole- vaa tutkimusta siitä kuinka nämä indikaattorit ja ekosysteemien toiminta liittyvät yhteen. Sekä ho- listista, koko ekosysteemin huomiovaa tutkimus- otetta, että kausaalisia, syy-seuraussuhteita selvit- täviä tutkimuksia kaivataan. Tutkimuksen koordi- noinnissa kaivataan sekä yhteiskunnallisten tavoit- teiden selkeätä asetusta että ekologisen teorian hy- vää tuntemusta.
Tutkimustiedon kerääntymisen myötä voidaan päätökset monimuotoisuuden suojelemisesta suo- jelualueiden muodossa ja osana normaalia metsä- taloutta tehdä varmemmalta pohjalta. Tällöin voi- daan myös selkeämmin erottaa ne näkökohdat, jot- ka ovat perusteltuja ekologisen tietämyksen poh-
jalta ja ne näkökohdat, jotka perustuvat ihmisen omiin esteettisiin ja eettisiin arviointeihin.
Ennakko-oletukset tiedostavan tutkimustyön tu- losten avulla voidaan selkeästi osoittaa tieteellisen tiedon rooli käytännön päätöksenteossa. Tutkimus voi osoittaa kuinka luonto toimii eri tilanteissa, mutta se ei kerro meille miten ihmisen tulisi käyt- täytyä.
