Vahankalaisten koulutiestä
L äh es sata vu otta sitten, tark em m in 1874, läh ti V ahangankylän A hosta kolm e poikaa, M atti, H eikki ja H erm anni kouluun P y lk önm äel- le. S e lk ä ä n oli h eille annettu eväs- kontti, jo ssa oli heidän kertom ansa m ukaan paistettu lehm änreisi, v ä hän voita ja k u iv a ttu ja leipiä sen- kuin k onttiin sopi. M atka alkoi A hosta Suom äkeen ja suorim pia kin ttu p olk u ja pitkin ja tk u i sitten K angasaholle, L uksanm äkeen ja sii
tä kohti P ylkönm äkeä. K erto iv at asuneensa osan kouluaj astaan erään nahku rin luona.
Jo k u n e n vuosi aikaisem m in oli P ylk ö n m äelle p eru stettu kansakou
lu. O p ettajan a toim i sam a henkilö, jo k a to im itti saarn av irkaa sunnun
taisin. — K oulupäivät olivat pitkiä.
Jo aam ulla usein kello 7 aloitettiin ja tu nnit k estiv ät kolm een n eljään iltap äivällä. O petusvälineet olivat vähäiset. K irjo itu k s e t ja piirustuk
set teh tiin rih velitau lu ih in rih v eli- kynallä, jo k a oli ly ijy k y n än m uotoi
nen kivipuikko.
O p ettajan kurinpidosta m uistan M atti-setän i sanoneen m inulle ja om ille p o jilleen m eidän kouluaika- nam m e, kun läk sy jen lu k u talv isai
kaan kelk k ailu n ja m äenlasku jen tak ia tahtoi m eiltä unohtua, että ”o- lisittep as p o jat ollu R ahikaisen kou
lussa, niin olisitte oppineet lu k e
m aan läksynne aikanaan, ettekä jä ttä is i n iitä iltaan m yöhään . . . ” — M atti kävi koulua 2— 3 vu otta ja om asi vielä van hanakin hyvän k ir
joitustaidon. Toiset v e lje t kertoivat, että he asuivat aina sam assa kort- teeritalossa. M atti, jo k a oli enempi seuranhaluinen, liik k u i iltaisin k y lä llä m yöhään. A am uisin v e lje t jo u tu ivat M attia herättelem ään m o
neen kin k ertaan . V iim ein he p äätti
vät lopettaa herättelem isen j a j ättää M atin nukkum aan. O p ettaja R ah i
kaisen m ielestä M atti m yöhästyi aa
m uisin liian usein, ja m uutenkin koulun aikatauluun siirtym inen tu otti M atille vaikeuksia. Tästä syystä oli op ettajan ja oppilaan v ä lillä jo sku s "p ien tä erim ielisy yt
tä ”.
P o ja t olivat k äyneet kotona jo u lulom alla ja kevätpyhinä lisää eväi
tä hakem assa. S u k silla tu livat ja hevoskyydillä talv e lla v ietiin ta k a i
sin lisäeväineen.
— T ästä koulusta päästyään H eikki ja H erm anni saivat taas syk
syllä eväskontteineen läh teä suun
nistam aan kohti Jy v ä sk y lä ä . P a r haaksi k äv ely reitik si he katsoivat kulkea kotoa K angasahon kautta K oskiille. E nsim m äinen yöpym is
paikka oli H eijostenm äellä Y lätalon Iiv arin luona. Seu raav ana päivänä H eijostenkoski y lite ttiin Pilippusis- sa, jo ssain K irk k o k allio n seutuvilla, siitä edelleen K o sk en k y lälle ja K ol- kanlahteen Jy v ä sk y lä ä n m enevälle m aantielle. M arssi ja tk u i sitten J y väskylään, jo ssa kolm antena (!) päivänä oli ilm oittautum inen oppi
laaksi Jy v ä sk y lä n Lyseoon.
Syksyisin ennen talventu loa oli p o jille vietävä lisää eväitä. Ainoa h evoskärrytie m aan tielle oli seuraa- va re itti: Aho — L am m inm äki — H onkakangas — Salm enniem en sa
ha, jo ssa m ylly sillasta yli, edelleen H aapalahti — K ieräm äk i ja K im in - gin R autaruu kki, jo sta oli vielä v ä häinen m atka K arstu lan m aantielle.
K u n koulussa olo Jy v äsk y lässä v a kiintui, niin seuraavina syksyinä pojat oikaisivat ja la n ja veneellä K arstu laan , jo ssa yhd yttivät heitä kyydissä olleen hevosen. K im ingin R autaruu kin poika A lb ert R osen
lund (R au tak o sk i), jo k a myös oli lyseon oppilas, liitty i usein kyyti- m iehineen sam aan porukkaan.
Vuonna 1886 lyseosta päästyään H erm anni alkoi Helsingin Y liop is
tossa lukem aan teologiaa, kun van
hem m at toivoivat p o jasta pappia.
K olm e n e ljä vuotta m yöhem m in hän ku itenkin m uutti alaa, ja suo
ritti So rtavalassa kansakoulunopet
ta ja n tutkinnon. Hän oli op ettajana mm. Kuusam ossa. H eikki valitsi rau tatiealan. K u n rau ta tiev irk a ili
ja lta vaad ittiin v en äjän taitoa, jou tu i hän opiskelem aan M oskovassa ja Pietarissa. V irassa ollessaan hän oli asem apäällikkönä mm. V iipurissa ja Vuonislahdessa.
H erm anni k irjo itti isälleen 22.
pnä tam m ikuuta 1891, että valtio- päiväm iehet ovat varan n eet vapaat asunnot; m e R autaruu kin A lb ertin kanssa etsittiin k ak si päivää asun
toa, ja vihdoin löytyi. M utta he jo u tu vat m aksam aan kum pikin 85 m k kuukaudessa (?) . R ah an p yy n tik irj ei
tä oli isä-H en rikki saanut useita.
— K errottakoon tässä pikku ju ttu ylioppilaslakista. Talossa oli n e ljä veljestä. V anhin, R isto, jä i k aikkea koulutusta vaille, m u tta jo u tu i a ja m aan silti tä rk e itä k in talon asioita.
O li sitten talon eräästä m etsäkau- pasta tu llu t k ä rä jä ju ttu , jo k a m eni V aasan H ovioikeuteen asti. Riston oli lähdettävä V aasaan hom m aa
m aan lainoppinutta asian ajajaa.
Hän otti päähänsä v eljen sä ylioppi
laslakin. V aasassa virastoissa ja liikkeissä hän saikin erinom aisen hyvän kohtelun. O letettiin tietenkin hänen olevan ylioppilaan. Tu lom at
k alla S e in ä jo e lta astui vaunuun to i
nenkin valkolakkinen. Hän halusi saada v ertaistaan seuraa, istuutui vastap äätä olevalle penkille ja aloitti keskustelun udellen, m istä oli m atka ja m inne oltiin menossa, m ikä oli kotipaikka jn e. K aik k iin kysym yksiin Risto k oetti vältellen vastata. M utta kouluasioista puheen tullen, mm. kysym ykseen, "M issä valm istui yliop p ilaaksi?” R isto ei enää voinut kiertäen vastata, vaan tiuskaisi: "M itäp ä se v ieraalle kuu
luu, m istä tulen, m inne m enen ja m issä olen kouluni k äy n y t!” V ieras oli väistynyt toiselle penkille.
E i n o A h o n e n
19
