Pimentyneen huoneen todellisuudesta : Husserlin myöhempi havainnollistus Tutkielmien läpimurtoon näkymä

263

P I M E N T Y N E E N H U O N E E N T O D E L L I S U U D E S T A

H

T

Untersuchungen, Ergänzungs- band, Erster Teil. Martinus Nijhoff/Kluwer, 2002.

Edmund Husserlin Logische Untersuchungen [Tutkielmat]

ilmestyi runsaat 100 vuotta sitten (1900–1901). Teoksesta muodostui fenomenologian läpimurto (HuaXVIII/8; Hei- degger 1979, 30; ks. myös HuaIX/§3): Wilhelm Dilthey vertasi teoksen merkitystä Kantin ensimmäiseen kritiik- kiin (Heidegger 1979, 30);

Emmanuel Levinas kirjoittaa teoksen sokkivaikutuksesta (Levinas 1988, 115) ja Edith Stein sensaatiosta (Stein 1987, 174). Satavuotisjuhlien yh- teydessä teos on viime aikoi- na kiinnittänyt filosofiyhtei- sön huomiota. Teos on ansiok- kaasti ruotsinnettu, ja asiaa juhlistaa useampikin kommen- taarikokoelma (Husserl’s Lo- gical Investigations, Husserl’s Logical Investigations Recon- sidered). Ehkä keskeisin merk- kipaalu on kuitenkin Husser- lianan niteen XX/1 ilmesty- minen 2002. Kirjan vaikutta- va nimi kuuluu Logische Un- tersuchungen, Ergänzungs- band, Erster Teil, Entwürfe zur Umarbeitung der VI. Un- tersuchung und zur Vorrede für die Neuauflage der Logi- schen Untersuchungen (Som- mer 1913). Tutkielmien täy- dennysosan piti alkujaan il- mestyä jo 1970-luvulla (vii- meisen nide nyt on XXXVI), mutta useasta yrityksestä huo- limatta jo ensimmäisen osan julkaisu venyi yli satavuotis- juhlallisuuksien. Tutkielmien uudelleen työstäminen oli Husserlille äärimmäinen pon- nistus (HuaDI/182) ja työn julkaiseminen ilmeisen vas- taava haaste Husserlianan toi- mitukselle.

Ratkaiseva kysymys Tut-

kielmien lukijalle on juuri tuo läpimurto. Missä on tuo teok- sen uutuus suhteessa aikam- me filosofiaan, miten se olen- naisesti poikkeaa muusta fi- losofisesta kirjallisuudesta?

Martin Heideggerin (1979) ja Eugen Finkin (1966) näke- myksessä teoksen ydin on uusi näkemys ilmeisyydestä tai totuudesta (ks. myös Tu- gendhat 1967, 21). Paljon myö- hemmin Husserl itsekin nä- kee modernin filosofian pää- osin ymmärtäneen totuuden kartesiolaisittain varmuutena (HuaXXXIV/text 28). Hänen Tutkielmiensa käsitys totuu- desta täyteytenä poikkeaa täs- tä valtavirrasta (mt.). Tämän totuusnäkemyksen paikkaa selventää Richard Campbel- lin huomio totuusteorioista.

Campbell kirjoittaa:

“Kun tässä ‘analyyttisessä’

perinteessä päädytään [...] to- tuuteen itseensä, keskustelu käydään yleensä eri totuus- teorioiden välisenä: korres- pondenssiteoria; koherenssi- teoria; pragmaattiset, redun- tantit ja semanttiset teoriat;

substantiaaliset vastaan mini- malistiset teoriat. Teoria mis- tä tahansa olettaa edeltävää ymmärrystä aiheesta, esiym- märrystä, joka on implisiitti- sesti asetetussa ‘ongelmassa’

ja jota teorian on määrä käsi- tellä. Tämä pätee myös to- tuusteorioihin.” (344)

Tutkielmissa totuus jäsen- netään juuri tällä tasolla, jota teoriat edellyttävät. Näin Hus- serlin voidaan nähdä näyttä- neen tien nykyfilosofian tie- toteoreettisten sotkujen taak- se (Heidegger 1979, 67; Hus- serl 1995, 33-44).

Mikäli Husserl tosiaan sel- ventää Tutkielmissa totuutta esiteoreettisesti, pitää Tutkiel- mien olennaisimman annin olla havainnollisuudessa, to- tuuden näyttämissä – tähän

264

pääseminen vaatii kuitenkin lukijalta asennetta. Teoksessa tosin on havainnollista ai- neistoa, mutta joskus on näh- ty Heideggerin onnistuneen havainnollistuksessa Husser- lia paremmin (Himanka 2002).

Tutkielmien täydennysosassa Husserl kuitenkin esittää uu- den mielenkiintoisen havain- nollistuksen.

Täydennysosassa Husserl selventää ymmärtäneensä il- meisyyden alustavasti täytey- tenä jo 1894 (HuaXX(1),107 viite 1; HuaXXII/109). Varsi- nainen läpimurto tälle totuu- den havainnollistamiselle ta- pahtui kuitenkin vasta Tut- kielmissa. Täyteyden selven- tämisessä on olennaista saa- da esiin ero tyhjän ja täyden välillä. On selvää, että paraati- esimerkissä aistein havaitusta esineestä, esine on annettu täysimmin sen ollessa eläväs- ti läsnä havainnossani. Jotta asia havainnollistuisi, on esi- neen annettuus vielä nähtävä tyhjänä. Kuinka tuo tyhjä sit- ten nähdään?

Heideggerin luennoissa tyh- jemmin annettua havainnollis- tetaan vertaamalla sitä elävästi läsnäolevaan. Mieleen palau- tettu tai puheessa mainittu esi- ne ei ole niin niin todellisesti tavoitettu kuin elävästi läsnä- oleva. (Fenomenologian kan- nalta olennaista on sivuuttaa teoriat representaatioista, joita emme koe.) Täydennysosassa Husserl esittää toisen, ehkä jopa paremman esimerkin. (Hi- manka 2002, 131-159.)

Täydennysniteessä Husserl havainnollistaa tyhjästi annet- tua seuraavasti:

Jos esimerkiksi huoneen [Zimmer] valo sammuu, niin äsken nähty ympäristö [Um- gebung] ei säily vain juuri olleena (tai muistettuna) vaan todella siinä läsnäolevana [als wirklich gegenwärtige da] –

mutta täysin tyhjällä tavalla [in völlig leerer Weise].

Asia siis havainnollistuu seuraavasti: Huoneen valot sammuvat. Muistan enemmän tai vähemmän miltä huone näytti ennen valojen sammu- mista. Husserl kuitenkin väit- tää, että minulle on läsnä enemmän kuin tuo muistettu, ympäristö on annettu minulle myös nykyisyydessä, mutta vailla näköhavainnon sisäl- töä. Olen selvillä siitä, että huone ei ollut olemassa vain menneisyydessä, vaan on sii- nä nyt – mutta täysin tyhjästi annettuna. Näin päädyn jä- sentämään saman ympäris- tön sekä tyhjästi annettuna että täydemmin tai havain- nollisemmin tavoitettuna. Fe- nomenologinen näkemys to- dellisuudesta selkiytyy näitä vertaamalla. Näin todellisen todelliseksi tekevä piirre on nostettu esiin vailla määritel- miä tai teorioita, välittömässä kokemuksessamme. Pimenty- nyt huone on havainnollistus Tutkielmien läpimurrosta.

Husserlin esimerkki huo- neesta, jossa valot on sammu- vat, tavoittelee nyanssia, joka erottaa fenomenologian muista filosofioista. Se, kuinka pi- mentynyt huone ilmenee mi- nulle, ei ole heti selvää. Asian kannalta ratkaisevaa ei kui- tenkaan ole se, mitä Husserl kirjoittaa tai se mitä tästä teks- tistä lukee. Olennaista sen sijaan on se, mitä kukin ko- kee kun huoneesta sammuvat valot. Onko huone silloin an- nettu muutoinkin kuin muis- tona? Onko huone siinä läsnä tyhjästi mutta elävästi (“so- zusagen in leerer Leibhaftig- keit”)? Tutkielmien läpimurto on ennakkoluulottomassa, ny- anssin verran poikkeavassa näkemyksessä, jossa näihin kysymyksiin vastataan myötä- västi. Seuraava askel onkin

kaiken meille ilmenevän läpi- käyminen tämän todellisuus- näkemyksen valossa. Vastaa- ko Husserlin kuvaus koke- mustamme?

Valojen sammuessa huo- neen havainnollisuudesta haihtuu paljon. Ympäristö to- siaan on yhä minulle läsnä muutoinkin kuin muistettu- na, ja eroa voi hyvinkin ku- vata täyteyden vähenemisek- si. Vaikka huone olisi ääne- tön ja hajuton, se ei kuiten- kaan ilmene täysin tyhjästi, vaan koen osan tilasta ruu- miini kautta vaikken sitä näe- kään. Seisoessani jalat asettu- vat lattialle ja maatessani vaik- kapa selkä patjalle. Näköais- timuksen erojen kadottua tämä koskettu pinta pikem- minkin vahvistuu kuin heik- kenee. Olen nyt enemmän selvillä kosketetusta todelli- suudesta. Tämän kosketun tilan ulkopuolinen puolestaan asettuu – Husserlin myöhem- mällä terminologialla (Aguir- re 1982, 55) – horisontiksi, eli ennalta annetuksi mah- dollisuudeksi (HuaI/§19). En- nakoin lattian jatkuvan ja olen selvillä mahdollisuudesta ot- taa askel valokatkaisijan suun- taan. Fenomenologialle me- netelmänä tämä näkymättö- män tai nyt ilmenemättömän tuominen tarkasteluun hori- sonttien kautta on olennais- ta. Rajautuminen nykyisesti läsnäolevaan olisi menetel- mälle umpikuja. (Tätä umpi- kujaa on tematisoitu myös läsnäolon metafysiikkana.)

Husserlin esimerkki sekä onnistuu että epäonnistuu.

Pimeä huone selventää sitä, kuinka fenomenologia pyrkii saamaan esiin lähtökohtaisen kokemamme todellisuuden peruspiirteen, todellistumisen.

Samalla esimerkki kuitenkin sivuuttaa kosketun todellis- tumisen – ja kyllähän me

265

toden totta toisinaan koske- tumme todellisuudesta. Toi- saalta Husserl ei halunnut tekstejään luettavan Husserl- oppineisuuden keräämiseksi vaan vaati asioiden omaa ym- märtämistä (HuaDIII(3)/271- 272; HuaDIII(4)/21-24). Esi- merkki pimentyvästä huo- neesta sijoittuu pykälään, jos-

sa Husserl pohtii tyhjä–täysi- jäsennyksen kattavuutta. Vaik- ka Husserl oli jo aiemminkin pohtinut ruumiin roolia ha- vainnoissamme (esim. HuaXVI (1907)), tässä yhteydessä ehkä ruumiillisin aistimme, koske- tus jää varjoon. Toisaalta koke- muksessa opimme juuri epä- onnistumisista (vrt. Himanka

Fink, Eugen: “Das Problem der Phänomenologie Edmund Husserls”, teoksessa Fink, Stu- dien zur Phänomenologie 1930–1939. Martinus Nijhoff, Haag 1966.

Fisette, Denis (toim.): Husserl’s Logical Investigations Recon- sidered. Kluwer, Dordrecht 2003.

Heidegger, Martin: Prolegomena zur Geschichte des Zeitbegriffs.

Vittorio Klostermann, Frank- furt am Main 1979.

Himanka, Juha: “Reduction in concreto”, Recherches husser- liennes 11 (1999), 51-78. Myös Himanka: Phenomenology and Reduction, Helsingin yliopis- ton filosofian laitoksen julkai- suja, Vantaa 2000, 123-156.

Husserl, Edmund: Husserliana (Hua[nide]/sivunumero), Mar- tinus Nijhoff/Kluwer, 1950–.

Husserliana Dokumente (HuaD [Nide]/sivunumero), Martinus Nijhoff, 1977–.

Aguirre, Antonio: Die phänome- nologie Husserls im Licht ihrer gegenwärtigen Interpretation und Kritik. Wissenschaftliche Buchgesellschaft, Darmstadt 1982.

Campbell, Richard; “The Covert Metaphysics of the Clash bet- ween ‘Analytic’ and ‘Continen- tal’ Philosophy”. British Jour- nal for the History of Philoso- phy, 2001, 341-359.

Dahlstrom, Daniel: Husserl’s Lo- gical Investigations. Kluwer, Dordrecht 2003.

1999). Husserlianassa viisas- tuttavat epäonnistumiset eivät kuitenkaan yleensä koostu si- säisistä epäjohdonmukaisuuk- sista – joita todellakin löytyy – vaan paljastuvat suhteessa omiin kokemuksiimme.

Juha Himanka

Himanka, Juha: Se ei sittenkään pyöri, Johdatus mannermai- seen filosofiaan. Tammi, Piek- sämäki 2002.

Husserl, Edmund: Fenomenologi- an idea, Viisi luentoa. Loki- kirjat, Helsinki 1995.

Levinas, Emmanuel, “Réflexions sur la ‘technique’ phénomé- nologique”, teoksessa Levinas, En découvrant l’exictence avec Husserl et Heidegger. Vrin, Pa- ris 1988, 111-124.

Stein, Edith: Aus meinem Leben.

Freiburg, Herder 1987.

Tugendhat, Ernst: Der Wahrheits- begriff bei Husserl und Hei- degger. Walter de Gruyter, Ber- lin 1967.

K I R J A L L I S U U S