POTILASOHJAUSKOULUTUS HOITOHENKILÖKUNNAN OSAAMISEN VAHVISTAJANA KUOPION YLIOPISTOLLISESSA SAIRAALASSA
Tanja Miettinen Pro gradu -tutkielma Hoitotiede
Hoitotyön johtaminen Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta Hoitotieteen laitos
Huhtikuu 2016
SISÄLTÖ
TIIVISTELMÄ ABSTRACT
1 JOHDANTO ... 1
2 HOITOHENKILÖKUNNAN POTILASOHJAUSOSAAMISEN VAHVISTAMINEN ERIKOISSAIRAANHOIDOSSA ... 3
2.1 Tiedonhaku... 3
2.2 Laadukas potilasohjausprosessi ... 4
2.3 Hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiudet hoitotyössä ... 6
2.4 Koulutus hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistajana ... 10
2.5 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista ... 14
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET ... 16
4 TUTKIMUKSEN AINEISTO JA ANALYSOINTI... 17
4.1 Tutkimukseen osallistujat ... 17
4.2 Tutkimusaineisto ja aineiston keruu ... 17
4.3 Aineiston analyysi ... 18
5 TULOKSET ... 20
5.1 Osallistujien kuvaus ... 20
5.2 Potilasohjauksen toteutuminen erikoissairaanhoidossa ... 21
5.3 Syventävän potilasohjauskoulutuksen merkitys hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ... 28
5.4 Syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutus hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjauksesta ... 35
5.5 Yhteenveto tutkimustuloksista ... 44
6 POHDINTA ... 47
6.1 Tutkimuksen luotettavuus ... 47
6.2 Tutkimuksen eettisyys... 48
6.3 Tutkimustulosten tarkastelu ... 50
6.4 Tutkimuksen johtopäätökset ja jatkotutkimusehdotukset ... 56
LÄHTEET ... 59
LIITTEET
Liite 1. Tiedonhaku tietokannoista.
Liite 2. Tiedonhaun prosessi.
Liite 3. Tutkimuksia hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamisesta ja potilasohjauskoulutuksen vaikuttavuudesta osaamiseen.
Liite 4. Reflektiotapaamisten haastattelurunko.
Liite 5. Esimerkki sisällönanalyysistä.
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO TIIVISTELMÄ Terveystieteiden tiedekunta
Hoitotieteen laitos Hoitotiede
Hoitotyön johtaminen
Miettinen, Tanja Potilasohjauskoulutus hoitohenkilökunnan osaamisen vah- vistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa
Pro gradu – tutkielma, 63 sivua ja 5 liitettä (12 sivua)
Ohjaajat: Yliopistonlehtori, dosentti Terhi Saaranen
Kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtT Tarja Tervo- Heikkinen
Kliinisen hoitotyön asiantuntija, TtT Anne Vaajoki Huhtikuu 2016
Tutkimuksen tarkoituksena oli kuvata syventävää potilasohjauskoulutusta hoitohenkilökunnan osaamisen vahvistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS). Tutkimuskysymykset kohdis- tuivat hoitohenkilökunnan kokemuksiin potilasohjauksen toteutumisesta erikoissairaanhoidossa, syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutuksesta hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja kä- sityksiin potilasohjauksesta.
Tutkimuksen aineisto kerättiin puolistrukturoiduin teemahaastatteluin syventävään potilasohjaus- koulutukseen osallistuneilta KYSin hoitohenkilökunnalta (n=42). Aineisto analysoitiin kvalitatiivi- seen tutkimukseen soveltuvalla, aineistolähtöisellä sisällönanalyysillä.
Tutkimuksen tulosten mukaan potilasohjaus erikoissairaanhoidossa toteutui kiinteänä osa päivittäis- tä hoitohenkilökunnan toimintaa. Potilasohjaukseen käytettävissä olevat resurssit, kuten aika, ohja- ukseen käytettävät tilat ja materiaali, olivat potilasohjauksen toteutumiseen vaikuttava suurin yksit- täinen tekijä. Resurssien riittämättömyys heijastui puutteellisena potilasohjauksen toteutumisena erikoissairaanhoidossa. Ohjausta pyrittiin toteuttamaan ammatilliseen osaamiseen perustuvana, po- tilaan sekä hoitohenkilökunnan tarpeista lähtevänä toimintana. Syventävä potilasohjauskoulutus vahvisti hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamista lisäten ammatillisia valmiuksia toteuttaa poti- lasohjausta ja kehittää potilasohjaustoimintaa. Laadun merkitys ja potilaslähtöisyys potilasohjaus- prosessissa vahvistui, asenteet potilasohjausmenetelmiä kohtaan muuttuivat myönteisemmiksi ja ammatillisen kehittymisen mahdollisuudet vahvistuivat. Koulutus vaikutti hoitohenkilökunnan käsi- tyksiin potilasohjauksesta ja kehittämistoiminnasta myönteisesti.
Tutkimuksessa saatuja tuloksia voidaan hyödyntää KYSin potilasohjaustoiminnan kehittämisessä, hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistamisessa ja potilasohjauskoulutuksen kehittämises- sä. Tulevaisuudessa hoitohenkilökunnan potilasohjauksen osaamisvalmiuksia tulisi kartoittaa laa- jemmin ja saatua tietoa hyödyntää potilasohjauskoulutuksen suunnittelussa. Potilasohjausmenetel- mien käyttöä tulisi vahvistaa ja monipuolistaa hyödyntämään uusinta teknologiaa. Potilasohjaus- koulutuksen vaikuttavuutta hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja työyksiköissä tapahtuvan potilasohjaustoiminnan kehittämiseen tulisi tarkastella pidemmällä aikavälillä.
Avainsanat: potilasohjaus, henkilökunta, erikoissairaanhoito, koulutus
UNIVERSITY OF EASTERN FINLAND ABSTRACT Faculty of Health Sciences
Department of Nursing Science Nursing Science
Nursing Leadership and Management
Miettinen, Tanja Patient counselling training strengthening the competence of nursing staff at Kuopio University Hospital
Master’s thesis, 63 pages, 5 appendices (12 pages) Supervisors: University Lecturer, Docent Terhi Saaranen
Clinical Nurse Consultant, PhD Tarja Tervo-Heikkinen Clinical Nurse Consultant, PhD Anne Vaajoki
April 2016
The purpose of this study was to describe how the advanced patient counselling training strength- ened the competence of nursing staff at Kuopio University Hospital (KUH). The research questions were focused on the experiences of the nursing staff regarding the realisation of patient counselling in specialised medical care and the effects of the advanced patient counselling training on the com- petences and views on patient counselling among the nursing staff.
The research data were collected with semi-structured team interviews from the KUH nursing staff participating in the advanced patient counselling training (n=42). The data were analysed with data- oriented content analysis, suitable for qualitative research.
Based on the findings of this study, patient counselling was realised as an intrinsic part of the daily activities of the nursing staff in the specialised medical care. The most notable individual factor affecting the realisation of patient counselling was the resources available for patient counselling, such as time, available spaces and material. The insufficient resources were reflected as inadequate realisation of patient counselling in specialised medical care. The aim was to implement counselling founded on professional expertise as well as the needs of the patient and the nursing staff. The ad- vanced patient counselling training strengthened the patient counselling skills of the nursing staff, increasing their professional capabilities for providing patient counselling and developing related activities. The significance of quality and a patient-oriented approach in the counselling process were strengthened, attitudes towards patient counselling methods became more positive and oppor- tunities for professional development were reinforced. The training also had a positive influence on the nursing staff's views on patient counselling and development activities.
The results obtained in this study can be utilised in developing the patient counselling activities at KUH, strengthening the competences of nursing staff and developing patient counselling training.
In the future, the patient counselling competences among nursing staff should be studied more ex- tensively and the gained knowledge should be utilised in planning patient counselling training. The use of patient counselling methods should be strengthened and diversified to utilise the latest tech- nology. There is a need for examining the long-term effectiveness of patient counselling training on the competences of nursing staff and the development of the patient counselling activities taking place in work units.
Keywords: patient counselling, staff, specialised health care, training
1 JOHDANTO
Tämän pro gradu ˗tutkielman tarkoituksena on kuvata syventävää potilasohjauskoulutusta hoito- henkilökunnan osaamisen vahvistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa (KYS). Tutkimusky- symykset kohdistuvat potilasohjauksen toteutumiseen erikoissairaanhoidossa hoitohenkilökunnan kuvaamana, syventävän potilasohjauskoulutuksen vaikutukseen hoitohenkilökunnan osaamisval- miuksiin ja käsityksiin potilasohjauksesta. Tutkimuksen näkökulma on hoitotieteellinen ja liittyy potilasohjauksen toteutumiseen, hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksiin ja potilasohjauskoulutuk- seen erikoissairaanhoidossa. Tulokset kuvaavat edellä mainittuja ilmiöitä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ja saatuja tuloksia voidaan hyödyntää potilasohjauskoulutuksessa, hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien ja potilasohjaustoiminnan kehittämisessä paikallistasolla.
Terveydenhuoltolain (1325/2010) keskeisinä painotuksina ovat asiakaslähtöisyys, palvelujen ja hoi- don laatu, potilasturvallisuus, perusterveydenhuollon vahvistaminen, eri toimijoiden välinen yhteis- työ, terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen sekä kustannusten kasvun hillitseminen. Myös sosiaali- ja terveydenhuollon kansallisen toimenpideohjelman KASTEen keskeisinä periaatteina ovat asia- kaslähtöisyys ja osallisuus. Uusi sosiaalihuoltolaki ja siihen läheisesti liittyvien lakien uudistustyö tähtäävät asiakkaan aseman parantamiseen palveluprosessissa, hyvinvoinnin edistämiseen rakenteita sekä eri toimijoiden yhteistyötä vahvistamalla. (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012, Sosiaalihuolto- laki 1301/2014.) Terveyspalveluiden osalta tämä tarkoittaa muun muassa ihmisten kuulemista ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämistä itseä koskevissa palveluissa, päätöksenteossa ja niiden kehit- tämisessä (Sosiaali- ja terveysministeriö 2012). Potilaiden tulee saada asianmukaista ja ajantasaista tietoa hoidostaan, sairaudestaan ja niihin vaikuttavista tekijöistä. Jokaisen terveydenhuollossa toi- mivan oikeutena ja velvollisuutena on oman ammattitaidon ylläpitäminen ja kehittäminen. (ETENE 2001.)
Hoitohenkilökunnan tiedollisiin ja taidollisiin potilasohjausvalmiuksiin sekä asenteisiin voidaan pyrkiä vaikuttamaan koulutuksella (Tervo-Heikkinen ym. 2015). Koulutusta ja potilasohjausosaa- misen kehittämistä tukeva työympäristö ja esimiehet motivoivat hoitohenkilökuntaa oman asiantun- tijuuden kehittämiseen (Visser & Wysmans 2010, Svavarsdòttir ym. 2015). Ammattitaitoa voidaan ylläpitää ja vahvistaa koulutuksella, toimivalla yhteistyöllä ja hoitosuosituksilla sekä -ohjeilla. Osal- listuminen kehittämistyöhön tukee ammatillista osaamista ja tarjoaa myönteisen haasteen kehitty- miseen. (Lipponen 2014.) Potilasohjaustoiminnan kehittämisessä on tärkeää luoda
yhteiset tavoitteet olemassa olevin resurssein ja hyödyntäen hoitohenkilökunnan osaamista sekä organisaation mahdollisuuksia (Lipponen ym. 2008, Lipponen ym. 2013b, Corrarino 2013, Strupeit ym. 2013). Potilasohjauskoulutuksen avulla voidaan vaikuttaa myös potilasohjauksen yhdenmukai- suuteen hoitoketjun eri vaiheissa eri toimijoiden keskuudessa. Haasteena terveydenhuollossa on toimivien palveluketjujen kehittäminen ja sen rinnalla henkilökunnan potilasohjaustaitojen vahvis- taminen. Laadukkaan potilasohjauksen kehittäminen on hoitotyön perus- ja täydennyskoulutuksen haaste. (Kääriäinen 2008, Lipponen ym. 2008.)
2 HOITOHENKILÖKUNNAN POTILASOHJAUSOSAAMISEN VAHVISTAMINEN ERIKOIS- SAIRAANHOIDOSSA
2.1 Tiedonhaku
Tiedonhaku tehtiin Cinahl-, Cochrane-, Scopus- ja Medic- tietokannoista marras-joulukuussa 2015.
Tiedonhaun tueksi hyödynnettiin Itä-Suomen yliopiston informaatikkoa hakusanojen muotoilemi- sessa tiedonhaun aikana. Informaatikko oli tukena myös uusintahaun aikana. Haku rajattiin vuosiin 2005–2015 ja kielivaatimuksena oli englannin tai suomen kieli. Hakusanat ja rajaukset tietokannoit- tain on esitetty liitteessä 1. Tietokantahaun tueksi tietoa haettiin myös manuaalihakuna. Se kattaa eri lähdeluetteloiden kautta löydetyt tutkimusartikkelit, joiden vastaavuus tutkimukseen oli hyvä ja tutkija arvioi tutkimuksellisen tiedon hyödyttävän tutkimusta. Manuaalihaun vuosirajaus oli 2000–
2015. Sisäänottokriteereiksi muodostuivat terveydenhuollon toimintaympäristön vertailukelpoisuus, hoitohenkilökuntaa koskeva potilasohjaus ja hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamista vahvistava koulutus. Poissulkukriteereinä toimivat liian erilaiset terveydenhuollon organisaatiot suomalaiseen kontekstiin verrattuna tai koulutuksellisesti hyvin erilaiset taustatekijät sekä tutkimuksen vastaamat- tomuus tutkimuskysymyksiin. Myös amk-opinnäytetyöt ja pro gradu -tutkielmat jäivät tämän tutki- muksen tiedonhaun ulkopuolelle. Tiedonhaku tietokannoista uusittiin helmikuussa 2016. Uusitussa tietokantahaussa ei löydetty uusia artikkeleita. Manuaalihaun osalta helmikuussa 2016 löytyi vielä yksi artikkeli Hoitotiede-lehdestä, joka teoreettisen viitekehyksen kannalta arvioitiin merkittäväksi ja valittiin mukaan. Tiedonhaun toistettavuuden vahvistamiseksi tiedonhaun eteneminen vaiheittain on kuvattu liitteessä 2.
Systemaattisessa tiedonhaussa valittiin 19 artikkelia, joista 18 ensimmäisessä tietokantahaussa ja yksi toistetussa manuaalisessa tiedonhaussa. Tietokantahaun perusteella työhön valittiin yhdeksän artikkelia ja manuaalihaun perusteella 10 artikkelia sisältäen toistetussa haussa valitun artikkelin (liite 3). Eniten valittuja artikkeleita oli Suomesta ja muualta Euroopasta. Valittujen artikkeleiden laadunarviointi tapahtui Turjamaa ym. (2011) mukaisesti tutkimuksen laadun arvioinnin kriteerein.
Tutkimuksen laatua arvioitiin tutkimuksen taustan ja tarkoituksen, aineiston ja menetelmien, tutki- muksen luotettavuuden ja eettisyyden sekä tulosten ja päätelmien osalta. Laadunarvioinnin maksi- mipistemäärä on 18. Valittujen artikkeleiden laadunarvioinnin pistemäärät sijoittuivat välille 13–17 pistettä. (Taulukko 1.)
Taulukko 1. Artikkeleiden laadunarvioinnin pistemäärät (Turjamaa ym. 2011).
Tekijä(t) Maa Artikkelin pisteet Tutkimusmenetelmä
Berger ym. (2009) USA 14/18 Kvantitatiivinen
Corrarino (2013) USA 17/18 Kirjallisuuskatsaus
Davison & Cooke (2015) Englanti 14/18 Kvalitatiivinen
Hätönen ym. (2010) Suomi 14/18 Kvantitatiivinen
Johansson ym. (2002) Suomi 14/18 Kvalitatiivinen
Johansson ym. (2003) Suomi 16/18 Kvantitatiivinen
Kelo ym. (2013a) Suomi 15/18 Kvalitatiivinen
Kelo ym. (2013b) Suomi 16/18 Kvalitatiivinen
Kennedy ym. (2014) Englanti 13/18 Kvalitatiivinen
Keulers ym. (2007) Alankomaat 14/18 Kvantitatiivinen
Kääriäinen ym. (2006) Suomi 16/18 Kvantitatiivinen
Lamiani & Furey (2009) USA 14/18 Kvantitatiivinen
Lipponen ym. (2013a) Suomi 15/18 Kvalitatiivinen
Lipponen ym. (2013b) Suomi 16/18 Kvalitatiivinen
Lipponen ym. (2008) Suomi 16/18 Kvantitatiivinen
Lipponen ym. (2006) Suomi 15/18 Kvantitatiivinen
Strupeit ym. (2013) Saksa 15/18 Kirjallisuuskatsaus
Svavarsdòttir ym. (2015) Norja 13/18 Kvalitatiivinen
Visser & Wysmans (2010) Alankomaat 16/18 Monimenetelmätutkimus
2.2 Laadukas potilasohjausprosessi
Hoitotieteessä ohjaus-käsitteeseen kuuluu jokin tietty hoitotyön toiminto, siihen liittyvä kysymys ja sen tulkinta tapahtuu usein hoitohenkilökunnan oman kokemuksen tai viitekehyksen kautta (Kää- riäinen ym. 2005, Lahtinen 2006, Kääriäinen 2007). Ohjauksen lähikäsitteinä toimivat opetus, neu- vonta ja tiedon antaminen (Eloranta & Virkki 2011) ja synonyymeina koulutus, kasvatus ja valmen- nus (Kyngäs ym. 2007). Potilasohjauksen perustana voidaan pitää etiikkaa, toimintaa ohjaavia suo- situksia ja lainsäädäntöä (Eloranta & Virkki 2011), joten potilasohjauksessa hoitohenkilökunnan tulee tiedostaa omat arvonsa ja pohtia omaa eettistä toimintaansa. Potilasohjaaminen ei ole morali- soivaa, moittivaa tai arvostelevaa toimintaa, jossa potilaan annetaan ymmärtää kuinka asioiden tulee olla. (Lahtinen 2006, Kyngäs ym. 2007, Kääriäinen 2008.)
Potilasohjauksessa potilas toimii oman elämänsä asiantuntijana taustatekijöineen ja hoitohenkilö- kunta potilasohjauksen asiantuntijana. Potilasohjauksen laatu muodostuu potilaan ja hoitohenkilö- kunnan taustatekijöistä, vuorovaikutteisesta ohjaussuhteesta, aktiivisesta ja tavoitteellisesta toimin- nasta sekä asianmukaisista ja riittävistä toimintaedellytyksistä. (Kyngäs ym. 2007, Kääriäinen 2007, Lipponen 2014.) Ohjauksen laatuun vaikuttavat ohjausmenetelmien hallinta, potilaslähtöinen ohja- ustoiminta sekä toimintayksikkö. Vuorovaikutuksessa sekä potilasohjauksen materiaaleissa ja me- netelmissä tulee huomioida potilaan yksilölliset valmiudet ja mahdolliset erityispiirteet tiedon ym-
märtämiseksi ja potilaan osallistamiseksi. Hyvin onnistuneella potilasohjauksella on potilaan ter- veyden ja elämänlaatua edistävän toiminnan lisäksi vaikutusta myös kansantaloudellisiin säästöihin.
(Kääriäinen 2007, Lipponen 2014, Corrarino 2013, Kelo ym. 2013a, 2013b, Davison & Cooke 2015, Svavarsdòttir ym. 2015.) Potilasohjauksen kehittäminen potilaan yksilöllisistä tarpeista ja valmiuksista lähtevään, potilasta voimaannuttavaan suuntaan, mahdollistaa potilasohjauksen laadun kehittymisen ja vahvistaa hoitohenkilökunnan henkilökohtaista potilasohjausosaamista (Kelo ym.
2013a, 2013b, Davison & Cooke 2015).
Potilasohjausprosessi perustuu syntyneeseen tarpeeseen ohjauksesta. Sen lähtökohtana toimii poti- laslähtöisyys ja ohjaustarpeiden arvioinnissa huomioidaan potilaan aiemmat kokemukset, taustate- kijät sekä tietämys sairaudesta ja hoidosta. (Kääriäinen ym. 2005, Eloranta & Virkki 2011, Kelo ym. 2013a.) Ohjauksen tavoitteet asetetaan yhdessä potilaan kanssa huomioiden potilaan elämänti- lanne ja voimavarat. Tavoitteet voivat kehittyä edelleen potilasohjausprosessin edetessä. Potilasoh- jauksen suunnittelussa valmistellaan käytettävä materiaali, annettava informaatio ja mahdolliset välineet tulevaa potilasohjaustilannetta varten. Hyvin suunnitellun ohjauksen tavoitteet ovat realisti- set, potilaan vastaanottokyky ja kokonaistilanne tulevat huomioiduksi ja potilas voi ottaa vastuuta toipumisestaan hoitaen itseään mahdollisimman hyvin. (Kääriäinen & Kyngäs 2005, Kääriäinen ym. 2005, Kääriäinen 2008, Corrarino 2013, Kelo ym. 2013a, Strupeit ym. 2013.)
Potilasohjaustilanteen toteutuminen rakentuu suunnittelun ja valmistautumisen lisäksi erilaisten menetelmien käyttöön ja tarjottavaan ajantasaiseen tietoon (Eloranta & Virkki 2011, Kelo ym.
2013a). Ohjauksen tulee olla aktiivista, tavoitteellista ja reflektiivistä toimintaa (Ora-Hyytiäinen 2004, Kääriäinen ym. 2005, Iso-Kivijärvi ym. 2006, Kääriäinen 2007), joka etenee potilaan lähtö- kohdista käsin (Eloranta & Virkki 2011, Kelo ym. 2013a). Vuorovaikutustaidot ovat potilasohjauk- sen keskeisimpiä osa-alueita. Tehokas, ymmärrettävä ja potilaan aktiivisuutta tukeva vuorovaikutus rakentuu sanalliseen ja ei-sanalliseen viestintään sekä käytettävään materiaaliin. Potilaan ja omais- ten yksityisyyttä kunnioitetaan. Heille tulee tarjota riittävästi aikaa sisäistää ja käsitellä potilasohja- uksen tarjoamaa tietoa, esittää kysymyksiä ja tuoda esille omia näkökulmiaan. Päätökset tehdään yhteistyössä osallistujien kesken. (Kääriäinen ym. 2006, Corrarino 2013, Kelo ym. 2013a, Kennedy ym. 2014.) Voimaannuttava potilasohjaus vaikuttaa potilaan ja omaisten kokemuksiin hoidon laa- dusta ja aktivoi potilasta sekä omaisia enemmän osallistumaan hoitoon. Heitä kannustetaan esittä- mään kysymyksiä ja ottamaan aktiivisesti osaa potilasohjaustilanteessa. (Kelo ym. 2013a, 2013b, Davison & Cooke 2015.)
Potilasohjaustilanteen lopussa ohjauksen keskeisten asioiden kertaaminen potilaan kanssa tukee tiedon omaksumista ja voimaantumista. Pyytämällä potilasta osoittamaan sisäistämänsä tieto joko näyttämällä tai toistamalla saamiaan ohjeita voidaan varmistaa potilasohjauksen vaikuttavuus. (Jo- hansson ym. 2002, Kääriäinen ym. 2005, Lipponen ym. 2006.) Potilasohjauksen tulee sisältää jatko˗
ja kotihoidon varmistamisen ja niihin liittyvän ohjauksen toteutuksen. Kirjaamisen merkitys ohja- usprosessissa on hoitoaikojen lyhentyessä korostunut hoidon jatkuvuuden varmistamiseksi. Lisäksi hyvä kirjaaminen vähentää päällekkäistä työtä. (Eloranta & Virkki 2011.) Ohjausprosessiin kuuluu potilaan ja hoitohenkilökunnan toiminnan edellytysten ja vaikutusten arviointi (Iso-Kivijärvi ym.
2006, Kääriäinen 2007). Ohjausprosessin vaiheet ovat jatkuvasti eteneviä ja toteutuvat osin päällek- käin. Onnistuneena potilasohjausta voidaan pitää silloin kun potilas on saanut ja ymmärtänyt hoi- toonsa liittyvät tiedot siten, että voi soveltaa niitä omassa elämässään. (Kääriäinen ym. 2006, Elo- ranta & Virkki 2011.)
2.3 Hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiudet hoitotyössä
Hoitohenkilökunnan potilasohjausvalmiudet koostuvat tiedoista, taidoista ja asenteista (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2006). Potilasohjauksessa käytettävä tieto perustuu pääosin koulutuksen ja työkokemuksen tuomaan tietoon. Hoitohenkilökunnalla on eniten tietoa sairauksista, oireista, niihin liittyvistä rajoituksista ja tutkimuksista. Myös hoidon tai toimenpiteen jälkeinen vointi, riskit ja lää- kehoito tunnetaan hyvin. (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2008, Hätönen ym. 2010.) Vähiten tiedetään eri hoitovaihtoehdoista ja sairauden vaikutuksesta perheeseen, sosiaalieduista ja kuntou- tuspalveluista (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2006). Hoitohenkilökunnan tietämykseen vai- kuttaa työkokemus. Sen karttuessa myös tietomäärä kasvaa. (Lipponen ym. 2006.)
Hoitohenkilökunta arvioi oman potilasohjausosaamisen hyväksi (Johansson ym. 2002). Parhaiten potilaita osataan ohjata tulevaa toimenpidettä tai näytteenottoa varten, keskustella vuorovaikuttei- sesti potilaan kanssa ja arvioida potilasohjauksen tarve (Lipponen ym. 2006). Lipponen ym. (2008) tutkimuksessaan toteavat hoitohenkilökunnan arvioineen taitonsa ylläpitää potilasohjausprosessia kohtalaisen hyvänä kun potilasohjausprosessia tarkasteltiin hoitoon valmistamisen ja potilaan hy- vinvoinnin edistämisen näkökulmasta. Heikommaksi osa-alueeksi potilasohjausosaamisessa hoito- henkilökunta kokee eri ohjausmenetelmien käytön (Johansson ym. 2002).
Hoitohenkilökunnan asenteet potilasohjausta kohtaan vaikuttavat potilasohjauksen toteutumiseen ja potilaslähtöisyyteen ohjaustilanteessa (Lipponen ym. 2006). Asenteet potilasohjausta kohtaan hoi-
tohenkilökunnalla ovat myönteiset, potilasohjaukseen sitoudutaan, potilaan ajatellaan hyötyvän saamastaan potilasohjauksesta ja potilasohjaus nähdään tärkeäksi osaksi hoitotyötä. Toteutuessaan potilasohjauksen kuvataan syventävän hoitosuhdetta. (Johansson ym. 2002, Lipponen ym. 2006, 2008.) Potilaiden arvioimana hoitohenkilöstön asenteissa potilasohjausta kohtaan on kuitenkin pa- rantamista. Asennoituminen eroaa yksittäisten työntekijöiden kesken, jonka vuoksi potilasohjaus ei toteudu tasalaatuisesti. Positiivinen asennoituminen potilasohjausta kohtaan heijastuu motivaationa ohjata, sitoutumisena ohjaukseen ja potilasohjauksen arvostamisena. (Kääriäinen ym. 2006, Kää- riäinen 2007, Lipponen ym. 2008.) Asenne potilasohjausta kohtaan on riippuvainen työuran pituu- desta. Pidempään työskennelleet suhtautuvat positiivisemmin potilasohjaukseen. (Lipponen ym.
2006.)
Potilasohjausmenetelmät potilasohjauksessa
Monipuolinen ja yksilöllinen eri potilasohjausmenetelmien käyttö tukee parhaalla mahdollisella tavalla potilaiden oppimista ja tukee kokonaisvaltaista potilaan huomioimista potilasohjauksessa.
Potilasohjausmenetelmien yhdistäminen lisää potilasohjauksen vaikuttavuutta ja tukee potilaan osallisuutta omasta hoidosta esimerkiksi kirjallisten hoito-ohjeiden muodossa. (Corrarino 2013, Kelo ym. 2013b, Kennedy ym. 2014.) Hoitohenkilökunnan mahdollisuudet ja valmiudet käyttää ohjauksessa tarvittavaa välineistöä vaihtelevat. Lisäksi potilasohjaukseen tarkoitettu materiaali voi olla puutteellista tai vanhentunutta (Johansson ym. 2002, 2003, Lipponen ym. 2006, Kääriäinen ym.
2006, Kääriäinen 2007, Hätönen ym. 2010, Kelo ym. 2013b, Lipponen 2014) tai potilas ei välttä- mättä ole itse motivoitunut ottamaan potilasohjausta vastaan (Hätönen ym. 2010). Hoitohenkilö- kunnan ja potilaiden näkemykset potilasohjauksen toteutumisesta ja sisällöstä ovat samansuuntaisia, mutta näkemyksissä on myös eroavaisuuksia (Johansson ym. 2002). Potilasohjausmenetelmän va- lintaan potilas pääsee itse vaikuttamaan vain harvoin. Potilaan toiveita käytettävän potilasohjaus- menetelmän valinnassa ei juuri kysytä. (Hätönen ym. 2010.)
Käytettävät ohjausmenetelmät ovat perinteisiä kuten yleisimmin käytettävä yksilöohjaus, suullinen tiedon antaminen ja kirjallinen materiaali, jota käytetään joko sellaisenaan tai suullisen tiedon tuke- na. Audiovisuaalisten menetelmien käyttö hallitaan huonommin ja niiden käyttö on vähäistä, vaikka se voisi vähentää terveydenhuollon kuormitusta siirtäen potilasohjausta esimerkiksi puhelinvälittei- seksi. Ohjausmenetelmien monipuolisuuden ja teknologian, kuten videoiden ja tietokoneen, hyö- dyntämiseen potilasohjauksessa tulee kiinnittää aiempaa enemmän huomiota ja valinnassa tulee huomioida potilaiden yksilölliset oppimiskyvyt. Tietokoneperusteinen potilasohjaus voi olla erin-
omainen työkalu sairauksien ja hoidon tiedon säilyttämisessä. (Keulers ym. 2007, Lipponen ym.
2008, Hätönen ym. 2010, Corrarino 2013, Lipponen 2014.) Keulers ym. (2007) toteavat tutkimuk- sessaan tietokonevälitteisen potilasohjauksen toimivan potilaan tiedollisten valmiuksien vahvista- misen ja lisäämisen osalta yhtä hyvin kuin kasvokkain tapahtuva ohjaus.
Potilasohjauksen toimintamahdollisuudet
Isola ym. (2007) kuvaavat potilaiden olevan tyytyväisiä erikoissairaanhoidossa saamaansa poti- lasohjaukseen. Potilasohjauksen ilmapiiriä kuvataan asiantuntevaksi, luotettavaksi ja miellyttäväk- si. Hoitohenkilökunnan tiedollisiin ja taidollisiin valmiuksiin sekä asenteisiin ollaan tyytyväisiä.
Potilaat kuvaavat ohjauksen sisältävän pääasiassa tietoa sairaudesta, sen hoidosta, hoitotoimenpi- teistä tai tutkimuksista. Vähäisemmäksi jää tieto kuntoutuksesta, sairauden syistä ja mahdollisista tukiryhmistä. (Johansson ym. 2002, Isola ym. 2007.) Toimintaympäristöä kuvataan meluisaksi, liian pieneksi ja ohjaukseen soveltumattomaksi. Ohjausaika on liian lyhyt ja ajat sekä ohjausta toteutta- vat hoitohenkilöt vaihtuvat. Potilaat toivovat ohjaustilanteisiin kiireettömyyttä, inhimillisyyttä, yksi- löllisyyttä ja kannustusta. (Isola ym. 2007.) Usein potilaalla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta vai- kuttaa riittävästi potilasohjaukseen (Johansson ym. 2002).
Potilaasta tai potilasohjauksen lähtökohdista johtuvat haasteet sekä hoitohenkilökunnan koulutuk- sellinen tai kokemuksellinen osaaminen vaikuttavat potilasohjauksen toteuttamiseen (Kelo ym.
2013b). Haasteina potilasohjauksen toteutumiselle ovat usein tilan ja ajan puute. Hoitohenkilökunta kokee ohjausprosessin jäävän puutteelliseksi ja suunnittelemattomaksi eikä potilaan kaikkia tarpeita ole aina mahdollista huomioida. Ohjaustilanne voi toteutua sisällytettynä muun toiminnan tai kes- kustelun yhteyteen, ei omana erillisenä tilanteena. (Lipponen ym. 2006, 2008, Hätönen ym. 2010, Kelo ym. 2013b, Svavarsdòttir ym. 2015.) Potilaat eivät välttämättä uskalla lähestyä kiireistä hoito- henkilökuntaa tarpeineen (Eloranta & Virkki 2011). Potilasohjaukseen ei aina ole mahdollista saada asianmukaista tilaa (Kääriäinen ym. 2006) vaan potilasohjausta voidaan toteuttaa usean henkilön potilashuoneessa, ilman rauhallista ja riittävää yksityisyyden suojaa (Lipponen ym. 2008, Kelo ym.
2013b, Davison & Cooke 2015, Svavarsdòttir ym. 2015).
Kääriäisen ym. (2006) mukaan ohjauksen puitteet kuten ajankäyttö, paikka ja ohjausmateriaali ovat osin riippuvaisia työyksiköstä. Hoitohenkilökunta kuvasi osastotyössä olevan poliklinikkatyötä enemmän toimintamahdollisuuksia, kuten aikaa ja välineitä, ohjaukseen. Toisaalta poliklinikalla työskentelevä hoitohenkilökunta kuvasi materiaalin olevan useammin ajantasaista poliklinikalla
kuin osastotyössä. (Kääriäinen ym. 2006.) Kuitenkin Kääriäisen (2007) tutkimuksessa poliklinikalla työskentelevä hoitohenkilökunta kuvaa potilasohjaukseen olevan aikaa enemmän samoin kuin tie- dollisten ja taidollisten valmiuksien olevan paremmat poliklinikalla kuin osastolla. Potilasohjausta koskevissa tutkimuksissa on esille noussut myös potilaiden iän ja sukupuolen vaikuttavan potilasoh- jauksen toteutumiseen. Iäkkäämpien potilaiden saama ohjaus on useammin riittämätöntä eikä hoito- henkilökunta varmista ohjauksessa tarjotun tiedon ymmärtämistä. Miespotilailta varmistetaan taas muita useammin potilasohjaustilanteen jälkeen mitä he ovat oppineet. (Johansson ym. 2003.)
Toisaalta potilasohjauksen toimintamahdollisuuksia kuvataan hyväksi. Toimintamahdollisuuksista parhaiksi koetaan mahdollisuus kehittää potilasohjausta, yhteistyön sujuvuus potilasohjausta toteut- tavan henkilökunnan kesken ja käytettävissä oleva ajantasainen materiaali. Resurssien lisäksi näyt- töön perustuvan potilasohjauksen ja ohjausmateriaalin kehittäminen nähdään yksilöllistä potilasoh- jausta tukevaksi toiminnaksi ja kehittämistyöhön on mahdollisuuksia. Hyvin suunniteltu potilasoh- jaus on myös menetelmien osalta monipuolinen ja suullisen ohjauksen tukena käytetään usein kir- jallista tai audiovisuaalista materiaalia, mahdollisesti demonstraatioita ja potilaita sekä omaisia kan- nustetaan käytännön harjoitteluun. (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2006, 2008, Kelo ym.
2013a, Svavarsdòttir ym. 2015.) Kääriäinen ym. (2006) toteavat hoitohenkilökunnan tukevan poti- laan aktiivisuutta potilasohjaustilanteessa tarjoamalla potilaalle mahdollisuutta kysyä, ilmaista tun- teita ja keskustella omista ongelmistaan.
Yhtenä terveydenhuollon ajankohtaisista haasteista on toimivien palveluketjujen kehittämisen rin- nalla hoitohenkilökunnan potilasohjaustaitojen ja -tietojen vahvistaminen. Erikoissairaanhoidossa toteutettavan potilasohjauksen haasteena ovat lyhenevät hoitoajat. Nopeutuneiden hoitoaikojen joh- dosta yhä useammin potilasohjausprosessi jatkuu erikoissairaanhoidosta perusterveydenhoitoon.
Osa potilasohjauksesta siirtyy avohoidon vastuulle. Potilasohjausprosessin tuloksellisuus edellyttää tällöin saumatonta yhteistyötä erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon välillä. Potilasohjaus- ta ei voi erottaa muusta potilaan hoidosta vaan se on kiinteä osa potilaan hoitoprosessia. (ETENE 2001, Lipponen ym. 2008, 2013a, 2013b, Kelo ym. 2013a, Lipponen 2014.) Teknologian hyödyn- täminen perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyönä on tärkeää. Internet lisää yhteis- työmahdollisuuksia organisaatioiden välillä ja vahvistaa potilasohjauksen jatkuvuutta. (Keulers ym.
2007, Lipponen ym. 2013a.) Hoitoprosessissa on kuitenkin hyvä pohtia sitä, miten voidaan säilyttää potilaan mahdollisuus hallita omaa elämäänsä ja kunnioittaa hänen yksityisyyttään ja valintojaan (Kyngäs ym. 2007).
2.4 Koulutus hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistajana
Onnistuneen potilasohjauksen lähtökohtana ovat hoitohenkilökunnan riittävät tiedot ohjattavista asioista, oppimisen periaatteista ja ohjausmenetelmistä (Kääriäinen ym. 2005). Laadukasta poti- lasohjausta toteuttaakseen hoitohenkilökunta tarvitsee lisää tietoa ohjattavista asioista, oppimisesta, ohjausprosessista ja vuorovaikutuksesta (Kääriäinen 2008). Eri hoitomuotojen sivuvaikutusten sekä mahdollisten ongelmien esille tuominen ohjauksessa edellyttää kokemusta sekä tietoa. Usein tieto perustuu käytännön kokemukseen ja vain vähän tutkittuun tietoon. Potilasohjausosaamisen vahvis- taminen koulutuksen avulla takaa laadukkaan, tutkimukselliseen ja näyttöön perustuvaan tietoon pohjautuvan potilasohjauksen kaikissa hoitokontakteissa. (Johansson ym. 2002, Lipponen ym.
2006, 2013b, Kääriäinen 2007, Lipponen 2014.) Kouluttautuminen lisää myös verkostoitumista ja parantaa yhteistyötä oman työyksikön, eri työyksiköiden ja organisaatioiden välillä (Lipponen ym.
2013a, 2013b).
Koulutus ohjausmenetelmistä ja ohjauksesta yleisesti koetaan tarpeelliseksi. Koulutus tarjoaa hoito- henkilökunnalle mahdollisuuden vahvistaa osaamisvalmiuksiaan potilasohjauksen, sairauksien hoi- don ja hoitomenetelmien osalta. Lisäksi koulutus tarjoaa uusia välineitä toteuttaa potilasohjausta.
(Kääriäinen 2007, Lipponen ym. 2008, Kelo ym. 2013b, Lipponen 2014.) Pelkkä tiedon lisääminen koulutuksen avulla ei ole riittävää vaan hoitohenkilökunta tarvitsee koulutusta potilaan motivoimi- seen (Kennedy ym. 2014) ja osaamista muun muassa uuden teknologian hyödyntämiseen tulisi vah- vistaa aiempaa enemmän (Johansson ym. 2002, Keulers ym. 2007). Lipponen ym. (2013a) kuvaavat koulutuksen lisäävän henkilökunnan motivaatiota tiedon etsimiseen ja päivittämiseen. Koulutukses- sa tulee huomioida kuitenkin, että tutkittu tieto on kuitenkin osattava muokata ja soveltaa aiempaan tietoperustaan (Kyngäs ym. 2007).
Hoitohenkilökunnan kokemukset potilasohjauksen kehittämistyöhön osallistumisesta ovat positiivi- sia ja koulutus koetaan hyödylliseksi ja tarpeita vastaavaksi, vaikka kehittämistyötä kuvataan osin rankaksi, epäselväksi ja työlääksi. Kehittämistyö hyödyttää positiivisella tavalla koko työyksikköä.
Potilasohjauksen kehittäminen edellyttää hoitohenkilökunnan koulutuksen lisäksi materiaalin ja menetelmien kehittämistä. Potilasohjausmenetelmien tulee olla enemmän nykyhetkeä vastaavia ja niissä tulee hyödyntää aiempaa enemmän teknologisia ratkaisuja. Kehittämistyö on yksi keino vas- tata käytännön tarpeisiin. (Johansson ym. 2002, Corrarino 2013, Lipponen ym. 2013a, 2013b.)
Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien kehittämiseen liittyviä kokemuksia voidaan kuvata oman työn kehittämisen, osallistumisen, tukemisen ja haasteiden kautta (Lipponen ym. 2006). Haasteena koulutukseen osallistumiselle on ajan puute. Hoitohenkilökunnalla tulee olla riittävästi aikaa osallis- tua koulutukseen ja vahvistaa osaamisvalmiuksiaan. (Lipponen ym. 2013b.) Kouluttautuminen ei voi olla yksittäisen hoitotyöntekijän vastuulla, vaan esimiehen ja työyhteisön tulee tukea kouluttau- tumisessa ja kehittämistyössä. Hoitohenkilökunnan kouluttaminen ei myöskään ole vain yhden etu vaan kouluttamisesta hyötyy koko organisaatio ja työyksikön hoitotyön laatu, hoitotyö ja yhteistyö paranevat. Lisäksi kouluttautuminen lisää yhteistyötä eri työyksiköiden ja erikoisalojen välillä.
(Lipponen ym. 2013a, 2013b.)
Vuorovaikutus ja reflektio
Kommunikointi-, kuuntelu- ja vuorovaikutustaitoja tarvitaan hoitotyössä potilaan ja omaisten koh- taamisessa sekä yhteistyössä eri ammattilaisten kanssa. Opetus- ja ohjausosaaminen kuuluvat hoito- työn ydinosaamiseen. Taitojen kehittäminen edellyttää koulutuksen lisäksi käytännön työelämän tilanteita, joissa voi soveltaa ja kehittää oppimiaan taitoja. (Lauri 2007.) Potilasohjauskoulutuksen on todettu vaikuttavan positiivisesti hoitohenkilökunnan kommunikaatiotaitoihin ja asenteisiin (Visser & Wysmans 2010). Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien ja potilasohjauksen kehittä- mistyön hyödyt näkyvät potilaalle suoraan potilaslähtöisyytenä ja voimaannuttavana lähestymista- pana potilasohjaustilanteissa (Johansson ym. 2002, Kääriäinen 2007, Lipponen ym. 2008, Kelo ym.
2013b, Lipponen ym. 2013a, 2013b, Lipponen 2014). Lamiani ja Furey (2009) toteavat tutkimuk- sessaan, että potilasohjauskoulutuksen jälkeen henkilökunta puhuu potilasohjauksessa potilaille huomattavasti enemmän ja potilasohjauksessa käsitellään potilaan tilannetta laajemmin myös psy- kososiaalisesta näkökulmasta. Potilasohjauskoulutuksen jälkeen potilaan osaaminen ja potilasohja- uksen sisällön ymmärtäminen varmistetaan useammin ja tarvittaessa ohjaustilanne toistetaan (La- miani & Furey 2009). Oppiminen on eritasoista ja eri tavoin tapahtuvaa toimintaa, jonka tavoitteena on ymmärtämiseen pohjautuva oman näkemyksen muodostaminen ja uuden tiedon luonti. Oppimi- nen tapahtuu vuorovaikutuksessa ympäristön kanssa sekä potilasohjaustilanteessa että osaamisval- miuksia lisäävässä koulutuksessa. Oppimisen kontekstissa reflektio tarkoittaa kokemusten ja oppi- misen analysointia sekä arviointia. (Salminen & Suhonen 2008.)
Reflektiota voi hyödyntää yksittäisten tilanteiden käsittelyssä ja arvioitaessa omaa ammatillista toi- mintaa sekä sen kehittämistä. Ammattimainen, reflektiivinen toiminta on monitasoista ja moniulot- teista. (Tiuraniemi 2002, Ora-Hyytiäinen 2004.) Hoitotyön ihmisläheisyys ja toimintaympäristön
nopeat muutokset korostavat reflektiotaitojen merkitystä (Koskinen ym. 2007). Vuorovaikutuksessa reflektio merkitsee asian tai sanoman olennaisen osan palauttamista toiselle käyttäen samoja sanoja ja samaa olennaista sisältöä kuin asian ilmaisija. Koulutuksessa se tarkoittaa koulutettavan esittä- män kysymyksen palauttamista takaisin pohdittavaksi. Näin koulutettavan aktiivinen osallistuminen ja avoin pohdinta korostuvat. Hoitohenkilökunta reflektoi potilaan oppimisen lisäksi omaa rooliaan ja toimintaansa potilasohjaustilanteessa. (Tiuraniemi 2002, Koskinen ym. 2007, Kelo ym. 2013b.) Oman toiminnan arvioinnissa reflektointi tarkoittaa tulkintojen pohtimista, ymmärtämistä, uuden tulkinnan tuottamista ja toimintaan orientoitumista (Ora-Hyytiäinen 2004).
Verkko-oppimisympäristö hoitohenkilökunnan koulutuksessa
Tietotekniikan kehittyminen muuttaa hoitotyön toimintoja potilastietojärjestelmien, tiedon siirron, tiedon hankinnan, yhteistyön ja potilasohjauksen osalta. Teknologiaa on mahdollista hyödyntää yhä enemmän myös hoitohenkilökunnan koulutukseen (Johansson ym. 2002, Keulers ym. 2007, Lauri 2007, Salminen & Suhonen 2008) ja verkostoitumiseen (Lauri 2007). Verkko-oppimisympäristöä hyödyntävät koulutusohjelmat voivat olla erinomaisia menetelmiä koulutettaessa henkilökuntaa.
Verkossa tapahtuvaan koulutukseen kohdistuu suuria odotuksia ja sen hyödyntämiseen etsitään yhä uusia toimintatapoja. (Johansson ym. 2002, Keulers ym. 2007, Salminen & Suhonen 2008.)
Terminä verkko-opiskelu viittaa teknisiin puitteisiin ja internet-pohjaiseen pedagogista toimintaa tukevaan ohjelmaan (Pantzar 2004). Parhaiten sitä hyödyntävät aktiivista vuorovaikutusta ja reflek- tiota hyödyntävät ja hieman huonommin konkreettiset, visuaaliset ja toiminnan kautta oppivat op- pimistyylit (Vainionpää 2006). Verkko-oppimisympäristö on yksi tapa hyödyntää tietotekniikkaa ja verkkoteknologiaa käyttäen verkossa olevaa oppimisalustaa kuten Moodlea opetuksessa (Manninen 2001, Vainionpää 2006, Koli 2008). Monipuolisesti järjestetyn verkko-opiskelun on todettu sovel- tuvan lähes kaikille oppimistyyleille. Verkkopohjaisen oppimisympäristön ominaisuuksiin kuuluvat muun muassa aktiivisuuden ja ajankäytön hallinnan vaatimus, joustava saatavuus, mahdollisuus kokemusten jakamiseen ja keskusteluun. Lisäksi ominaisuuksia ovat reflektointi, opiskelun linkit- tyminen toimintaympäristöön ja tasa-arvoisuus kommunikoinnissa sekä asiantuntijuuden jakamises- sa. (Manninen 2001.) Verkko-oppimisympäristössä tapahtuvan opetuksen pedagoginen lähestymis- tapa ei yksin kerro opetuksen toteutumisesta, sillä oppimisympäristö verkossa tapahtuvalla opetuk- sella on monimutkainen ja koostuu eri elementeistä. Oppimisen toteuttamisen ja arvioinnin tarkaste- lu verkko-oppimisympäristössä vaatii myös sen perusrakenteiden ja elementtien tarkastelua. (Lak- kala & Lipponen 2004.)
Tietokonevälitteistä ja kasvotusten tapahtuvaa potilasohjauskoulutusta vertaillessa on huomattu, että tietokonevälitteinen koulutus on yhtä tehokasta ja kustannuksiltaan halvempaa kuin kasvotusten tapahtuva koulutus. Kustannusvaikuttavuuden lisäksi verkossa tapahtuvan koulutuksen hyötyinä on 24h saatavuus, riippumattomuus ajasta ja paikasta koulutuksen suorittamisessa sekä mahdollisuus tarjota esimerkiksi perehdytyksen yhteydessä sama tieto uudelle työntekijälle. Verkossa tapahtuvan koulutuksen avulla on mahdollista kouluttaa suuria määriä hoitohenkilökuntaa vähin kustannuksin.
(Berger ym. 2009.) Verkossa tapahtuva koulutus mahdollistaa myös henkilökunnan osallistumisen henkilökohtaisten osaamisvalmiuksien kehittämiseen ja kollektiiviseen oppimiseen (Lipponen ym.
2013b). Verkko-oppimisympäristössä toteutuu organisaatioiden välinen yhteistyö joustavasti. Kes- kustelu eri organisaatioiden ja työyksiköiden kesken luo yhteistyön pohjaa myös potilastyön jousta- vuudelle. (Lauri 2007, Lipponen ym. 2013a.) Verkkokeskustelun on todettu vaikuttavan positiivi- sesti myös oppimistuloksiin (Vainionpää 2006).
Verkossa tapahtuva opiskelu koetaan pääasiassa myönteisenä ja monipuolisena. Uuden tiedon tuot- taminen ja jakaminen verkko-oppimisympäristössä koetaan mielekkäänä. Opiskelu verkossa voi kuitenkin tuntua haasteelliselta, jos tietotekniikkaa ei ole tottunut hyödyntämään koulutuksessa ja ei koe sitä vahvaksi osaamisalueeksi. (Matikainen 2001, Berger ym. 2009, Lipponen ym. 2013a, 2013b.) Jatkuvasta saatavilla olemisesta huolimatta myös ajan käytön haasteet voivat vaikeuttaa oppimista verkossa. Opiskelun ei välttämättä mielletä vaativan konkreettista aikaa. Myös sopeutu- minen erityisesti uudenlaisiin vuorovaikutustilanteisiin voi vaatia oman aikansa. (Manninen 2001.)
Syventävä potilasohjauskoulutus KYSissä
Tarpeita vastaava ja hoitotyössä näkyvä potilasohjauskoulutus on keino vaikuttaa potilasohjauksen laatuun, potilaslähtöisyyteen ja lisätä kustannustehokkuutta. KYSin syventävän potilasohjauskoulu- tuksen päätavoitteena on lisätä KYSin hoitohenkilökunnan osaamista potilasohjausprosessista, poti- lasohjauksen perusteista ja menetelmistä. Koulutuksen avulla pyritään lisäämään hoitohenkilökun- nan tiedollista ja taidollista potilasohjausosaamista sekä vaikuttamaan potilasohjaukseen liittyviin asenteisiin myönteisesti. Lisäksi koulutuksen tavoitteena on yhtenäistää potilasohjausta ja sen toteu- tumista koko hoitoketjussa ja edistää materiaalien kehittämistä. (Tervo-Heikkinen 2013, Tervo- Heikkinen ym. 2015.) Syventävä potilasohjauskoulutus on suunnattu ensisijaisesti työyksiköiden näyttöön perustuvan hoitotyön tai potilasohjauksen vastuuhenkilöille, mutta koulutukseen voi osal- listua myös ilman vastuutehtäviä. Syventävää potilasohjauskoulutusta on edeltänyt koko KYSin henkilökunnalle suunnattu potilasohjauksen peruskurssi. Syventävä potilasohjauskoulutus koostuu
aloitusinfosta, alueellisesta koulutuspäivästä sekä verkko-oppimisympäristöstä Moodlessa (myö- hemmin Moodle) olevasta materiaalista, kehittämistehtävästä ja keskustelualueista. Koulutuksen osana toteutuu myös reflektiotapaaminen. (Tervo-Heikkinen 2014, Tervo-Heikkinen ym. 2015.)
Syventävän potilasohjauskoulutuksen sisältömoduulit koostuivat potilasohjauksen perusteista, ohja- usprosessista, menetelmistä, kirjaamisesta ja tiedon yhdistämisestä käytäntöön. Koulutukseen kuu- luvan kehittämistehtävän tarpeet nousivat osallistujien työyksiköiden tarpeista ja teoriaa yhdistettiin ongelman ratkaisemiseksi. (Tervo-Heikkinen ym. 2015.)
2.5 Yhteenveto tutkimuksen lähtökohdista
Laadukkaan potilasohjauksen muodostavat potilaan ja hoitohenkilökunnan taustatekijät, vuorovai- kutteinen ohjaussuhde, aktiivinen ja tavoitteellinen toiminta ja riittävät toimintaedellytykset (Kyn- gäs ym. 2007, Kääriäinen 2007, Lipponen 2014). Potilasohjauksen tavoitteena on tukea potilaan oppimista, motivaatiota ja voimaantumista potilaan toimiessa aktiivisena omaan terveyteen liittyvi- en asioiden ratkaisijana (Lipponen 2014). Toiminta perustuu hoitohenkilökunnan ammatilliseen vastuuseen ja siihen ovat sidoksissa resurssit, riittävyys ja vaikuttavuus. Laadukasta potilasohjausta voidaan pitää osana potilaan asianmukaista ja hyvää hoitoa. (Kääriäinen 2008.)
Hoitohenkilökunnan potilasohjauksen osaamisvalmiudet koostuvat käytettävästä tiedosta, taidoista eli käytännön valmiuksista ja asenteista (Kääriäinen ym. 2006, Lipponen ym. 2006). Hoitohenkilö- kunnan tieto koostuu pääasiassa koulutuksen ja työkokemuksen tuomasta tiedosta. Parhaiten hoito- henkilökunta hallitsee ohjauksen toimenpiteitä varten ja heikoimmaksi osa-alueeksi hoitohenkilö- kunta on kuvannut eri potilasohjausmenetelmien käytön. (Johansson ym. 2002, Kääriäinen ym.
2006, Lipponen ym. 2006, Lipponen ym. 2008.) Asenteet potilasohjausta kohtaan hoitohenkilö- kunnalla ovat myönteiset ja potilasohjauksen katsotaan kuuluvaksi osaksi tehtävää hoitotyötä (Jo- hansson ym. 2002, Lipponen ym. 2006, 2008).
Koulutus potilasohjauksesta ja – menetelmistä koetaan yleisesti tarpeelliseksi ja sen kuvataan lisää- vän teoreettista tietoa, vahvistavan ohjausmenetelmiä tarjoten uusia välineitä potilasohjauksen to- teuttamiseen (Kääriäinen 2007, Lipponen ym. 2008, Kelo ym. 2013b, Lipponen 2014). Potilasoh- jaustoiminnan kehittämisestä on positiivisia kokemuksia ja sen on todettu vaikuttavan positiivisesti koko työyksikköön. Kehittämistyö on yksi keino vastata käytännön tarpeisiin. (Johansson ym.
2002, Corrarino 2013, Lipponen 2013a, 2013b.) Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien kehittä-
misen hyödyt näkyvät suoraan potilaalle vuorovaikutuksen vahvistumisena ja potilasohjauksen voimaannuttavana lähestymistapana potilasohjaustilanteissa (Kääriäinen 2007, Kelo ym. 2013b, Lipponen 2014). Verkko-oppimisympäristö on yksi tapa hyödyntää tietotekniikkaa ja sen on todettu olevan kustannustehokas tapa kouluttaa henkilökuntaa. Verkossa tapahtuvan koulutuksen hyötyinä ovat myös 24h saatavuus ja riippumattomuus paikasta. (Keulers ym. 2007, Berger ym. 2009.)
Tämän tutkimuksen teoreettinen viitekehys on esitetty yhteenvetona kuviossa 1.
Kuvio 1. Hoitohenkilökunnan potilasohjausosaamisen vahvistaminen erikoissairaanhoidossa.
Monimuotoinen potilasohjauskoulutus hoitohenkilökunnan osaamisvalmiuksien vahvistajana
Teoreettisen tiedon lisääntyminen
Ohjausmenetel- mien monipuolistu-
minen
Kehittämistyö- hön osallistuminen
Vuorovaikutus- taitojen vahvistuminen
Oppimista tukeva koulutus- ympäristö
Hoitohenkilökunnan osaamisvalmiudet potilasohjauksessa
Teoreettinen tieto
Käytännön valmiudet
•potilasohjaus- menetelmien käyttö
Asenteet potilasohjausta
kohtaan
Laadukas potilasohjausprosessi
Potilaan ja hoitohenki- lökunnan taustatekijät
Vuorovai- kutteinen ohjaussuh-
de
Toiminta
•Tarve
•Tavoite
•Toteutus
•Arviointi
Toiminta- edellytykset
•Resurssit
3 TUTKIMUKSEN TARKOITUS, TAVOITE JA TUTKIMUSKYSYMYKSET
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata syventävää potilasohjauskoulutusta hoitohenkilökun- nan osaamisen vahvistajana Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Tavoitteena on selvittää hoito- henkilökunnan kokemuksia syventävästä potilasohjauskoulutuksesta hoitohenkilökunnan potilasoh- jausosaamisessa ja tuottaa kuvailevaa tietoa edellä mainituista ilmiöistä. Saatuja tuloksia voidaan hyödyntää potilasohjauskoulutuksen edelleen kehittämisessä KYSissä.
Tutkimuskysymykset:
1. Miten hoitohenkilökunta kuvaa potilasohjauksen toteutumista erikoissairaanhoidossa?
2. Millainen merkitys syventävällä potilasohjauskoulutuksella on hoitohenkilökunnan osaamisval- miuksiin potilasohjauksessa?
3. Miten syventävä potilasohjauskoulutus vaikutti hoitohenkilökunnan käsityksiin potilasohjaukses- ta?
4 TUTKIMUKSEN AINEISTO JA ANALYSOINTI
4.1 Tutkimukseen osallistujat
Tämän tutkimuksen osallistujat olivat KYSin syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistunut hoitohenkilökunta (n=42). Syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneille informoitiin en- nen aineistokeruuta ja aineistonkeruuvaiheessa kerättävän haastatteluaineiston hyödyntämisestä tutkimukseen. Osallistuneille lähetettiin vielä aineiston keräämisen jälkeen sähköpostitse tiedote aineistonkäytöstä. Tutkimukseen osallistuminen oli vapaaehtoista, perustui tietoiseen suostumuk- seen kerätyn aineiston hyödyntämisestä tutkimustarkoituksessa ja osallistujilla oli mahdollisuus keskeyttää osallistuminen milloin tahansa.
4.2 Tutkimusaineisto ja aineiston keruu
Tämän tutkimuksen kohteena olevan ilmiön kuvaamiseen soveltuu kvalitatiivinen tutkimusmene- telmä, koska halutaan kuvata potilasohjauskoulutuksen vaikutusta hoitohenkilökunnan osaamisval- miuksiin erikoissairaanhoidossa. Kvalitatiivista tutkimusmenetelmää käytetään pyrittäessä kuvaa- maan ja ymmärtämään ilmiöitä sellaisina kuin ne esiintyvät omassa kontekstissaan (Polit & Beck 2006), kun kohteena on ihminen ja hänen elämänpiiriinsä liittyvät ilmiöt (Kylmä & Juvakka 2007) ja kun tutkimusalueesta halutaan saada esille uusi näkökulma tai sitä halutaan lähestyä ymmärtämi- sen kautta eikä tutkimustuloksien osalta pyritä yleistettävyyteen. Tutkimuksessa korostuvat koke- musten, tulkintojen, käsitysten tutkiminen ja näkemysten kuvaus. (Polit & Beck 2006, Kylmä &
Juvakka 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Ilmiöitä ja niiden välisiä suhteita pyri- tään ymmärtämään tutkittavien näkökulmasta luonnollisissa yhteyksissä, otos perustuu valikointiin ja aineisto on sanallista (Vehviläinen-Julkunen & Paunonen 1998).
Ryhmähaastattelu soveltuu aineistonkeruumenetelmäksi, kun osallistujia yhdistää sama tekijä tai yhteinen kokemus ja halutaan tukea dialogista vuoropuhelua valitun aihepiirin ympärillä. Ryhmän suositeltava koko on 3-12 henkilöä ryhmätilanteen ohjaamisen hallitsemiseksi. (Polit & Beck 2006, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013, Hirsjärvi & Hurme 2015.) Tutkimukseen osallistujia yhdistää syventävä potilasohjauskoulutus, yhteinen työnantaja ja hoitotyö. Ryhmähaastattelu sopii yhdistävien tekijöiden osalta menetelmäksi hyvin. Puolistrukturoidun teemahaastattelun keskeiset asiat ovat etukäteen sovittu, mutta aineiston keruuseen liittyy vapauksia. Teemahaastattelussa ko- rostuvat osallistujien asioille antamat tulkinnan ja merkitykset. Haastattelutilanteessa edetään val-
miin rungon mukaisesti, mutta haastattelija rohkaisee osallistujia keskustelemaan valituista teemois- ta vapaasti, esittäen tarvittaessa tarkentavia kysymyksiä (Polit & Beck 2006, Kylmä & Juvakka 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013) ja tuomaan esille omat mielipiteensä (Eskola &
Vastamäki 2015). Tutkimuksessa käytettävä teemahaastattelun runko on kaksitasoinen, jossa ylim- män tason muodostavat aihepiirit, teemat, joista halutaan puhua. Toisella tasolla ovat apukysymyk- set, joilla teemoja pilkotaan pienemmiksi kysymyksiksi vastaamisen helpottamiseksi. (Eskola &
Vastamäki 2015, Hirsjärvi & Hurme 2015, Kylmä & Juvakka 2007, Tuomi & Sarajärvi 2009.)
Tutkimusaineisto kerättiin puolistrukturoidulla teemahaastattelulla reflektioryhmissä syventävään potilasohjauskoulutukseen osallistuneelta hoitohenkilökunnalta. Teemahaastattelun aihepiirit olivat toiveet ja odotukset kurssista, kurssin tavoitteet ja kokonaisuus, verkkokurssin osuus, kurssinaikai- nen ohjaus ja sen merkitys sekä kehittämistehtävä (liite 4). Vastausvaihtoehtoja ei ollut, vaan haas- tateltavat keskustelivat teemoista omin sanoin. Aineiston keräsi kaksi hoitotyön kliinistä asiantunti- jaa, joista toinen oli mukana syventävän potilasohjauskoulutuksen toteutuksessa ja molemmat ref- lektioissa. Reflektioryhmiin osallistui 38 kurssilaista. Neljä osallistujaa jätti kirjallisen palautteen vastaten haastattelurungon mukaisiin teemoihin. Osallistuneet saivat etukäteen haastattelurungon ja heidät haastateltiin seitsemällä ryhmähaastattelukerralla pienryhmissä. Yhden tapaamisen pituus oli keskimäärin 1-1,5 tuntia ja tapaamiseen osallistui kerrallaan 4-6 haastateltavaa. Tutkimuksen aineis- ton keruu ei edellyttänyt erillistä arviointia sisäänotto- tai poissulkukriteereistä, koska tutkimuksen osallistujat muodostuivat syventävän potilasohjauskoulutuksen osallistujista.
4.3 Aineiston analyysi
Ryhmähaastattelut nauhoitettiin ja haastattelijat litteroivat nauhoitteet tekstimuotoon. Valmista, litteroitua tekstiä tuli noin 100 sivua. Litterointi toteutettiin valmiin teemarungon järjestyksessä jo- kainen ryhmähaastattelu omana erillisenä tiedostona. Litteroidut ryhmähaastattelut ja kirjalliset pa- lautteet analysoitiin kvalitatiiviseen tutkimukseen sopivalla aineistonlähtöisellä induktiivisella sisäl- lönanalyysillä. Aineiston analyysi muuttaa tutkimusaineiston tutkittavan ilmiön teoreettiseksi kuva- ukseksi. Induktiivisessa sisällönanalyysissä aineistoa kuvaavien luokkien muodostumista ohjaa ai- neisto. Aineiston tekstin sanoja luokitellaan teoreettisten merkitysten avulla. Sisällönanalyysin tar- koituksena on tiivistää kerätty aineisto niin, että ilmiötä voidaan kuvailla yleistettävästi, lyhyesti ja tutkittavien ilmiöiden suhteet esiintyvät selkeinä. Induktiivista päättelyä ohjaa tutkimuksen tarkoitus ja kysymyksenasettelu. Analyysissä ei ole tarkoitus analysoida kaikkea aineiston tarjoamaa tietoa, vaan vastausta haetaan tutkimuksen tarkoitukseen ja tutkimustehtäviin. (Kylmä & Juvakka 2007.)
Analyysiyksikkö määritellään ennen analyysiprosessin alkua ja sen määrittelyssä ratkaisevat aineis- ton laatu ja tutkimustehtävä. Tutkimuksessa analyysiyksikkönä ovat lausumat. Lausumilla tarkoite- taan useammista sanoista koostuvaa ajatusta tai ajatusteemaa. Analyysiyksikön määrittelyn jälkeen muodostetaan analyysirunko. Tämän tutkimuksen sisällön analyysi kohdistuu aineiston ilmisisältöi- hin eli konkreettisiin ilmaisuihin ja analyysiyksiköitä tarkastellaan suhteessa tutkittavaan ilmiöön.
(Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Piilosisällöt kuten huokaukset, äänenpainon vaihtelut ja tauot jäävät aineiston analyysin ulkopuolelle. Sisällönanalyysi etenee yleiskuvan luomisen kautta pelkistämiseen, ryhmittelyyn sekä abstrahointiin (kuvio 2). Näin kuvattavasta ilmiöstä saadaan muodostettua tutkimuskysymyksiin vastaavaa tietoa. (Kylmä & Juvakka 2007, Polit & Beck 2006, Tuomi & Sarajärvi 2009, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.)
Kuvio 2. Sisällönanalyysin eteneminen vaiheittain (Kylmä & Juvakka 2007).
Pelkistämisessä aineistolle esitetään tutkimustehtävän mukaisia kysymyksiä. Merkitykselliset ilma- ukset tiivistetään niin, että olennainen sisältö säilyy. Aineiston ryhmittelyssä pelkistetyille ilmauk- sille etsitään yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia vertailemalla niitä keskenään. Samaa tarkoittavat il- maisut yhdistetään luokiksi ja luokat nimetään sisältöä kuvaaviksi. Ryhmittelyssä voi olla useampia vaiheita ja yksittäisistä luokista voi syntyä ryppäitä. Abstrahoinnissa yhdistetään saman sisältöisiä luokkia yläluokiksi ja aineiston analyysi etenee abstraktimmalle tasolle. Abstrahointivaihe asettuu limittäin muiden vaiheiden kanssa. (Kylmä & Juvakka 2007, Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.) Tutkimuksen aineiston analyysissä analyysiyksiköt koodataan siten, että lausumat ovat löy- dettävissä tekstistä ja näin analyysin edetessä voi palata takaisin lausuman kontekstiin. Alkupe- räisilmaukset pelkistetään ja pelkistyksistä muodostetaan saman sisältöisiä alaluokkia. Yläluokat muodostetaan yhdistämällä alaluokat laajemmiksi kokonaisuuksiksi. Aineiston analyysin lopputu- loksena muodostuvat pääkategoriat. (Kankkunen & Vehviläinen-Julkunen 2013.)
Yleiskuvan luominen aineistoon tutustumalla
Ilmauksien pelkistäminen
Pelkistysten
ryhmittely Abstrahointi
5 TULOKSET
5.1 Osallistujien kuvaus
Syventävän potilasohjauskoulutuksen aloitti 54 hoitohenkilökunnan jäsentä, mutta 12 keskeytti opinnot eri syistä. Lopullinen osallistujamäärä oli 42. Osallistujat (n=42) työskentelivät erikoissai- raanhoidossa eri erikoisaloilla poliklinikka˗ ja osastotyössä. Osallistujista 27 toimi sairaanhoitajan tehtävissä, yhdeksän apulaisosastonhoitajana (aoh) ja kuusi hoidonsuunnittelijana, kätilönä, kliini- sesti erikoistuneena hoitajana tai fysioterapeuttina (kuvio 3). Tarkempien taustatietojen esittäminen ei ole tarpeellista, koska tutkimuksessa ei kuvata taustatekijöiden vaikutusta tutkimuksen aiheeseen.
Kuvio 3. Osallistujien ammattijakauma.
sairaanhoitaja 27 aoh 9
muut 6
Osallistujien ammattijakauma (n=42)
5.2 Potilasohjauksen toteutuminen erikoissairaanhoidossa
Potilasohjauksen toteutuminen erikoissairaanhoidossa ilmeni kahtena pääluokkana: 1) Resurssien ohjaamana päivittäisenä toimintana ja 2) tarpeista lähtevänä ammatillisena toimintana (kuvio 4).
Kuvio 4. Potilasohjauksen toteutuminen erikoisairaanhoidossa.
Resurssien ohjaamaa päivittäistä toimintaa
Potilasohjausta osana päivittäistä hoitotyötä kuvattiin suunnitelluksi, kokonaisvaltaiseksi ja sa- malla haasteelliseksi toiminnaksi. Potilasohjaus oli kiinteä osa hoitohenkilökunnan päivittäistä työ- tä. Ohjauksellisiin tarpeisiin nähden osa hoitohenkilökunnasta koki sen kuitenkin riittämättömäksi ja näkymättömäksi, ”harmaaksi alueeksi ” hoitotyössä, josta kukaan ei kantanut vastuuta.
”… Ohjaus on kuitenkin koko ajan se työ, mitä me teemme. Sitä ei voi ottaa irrallisek- si. Ohjaus elää koko ajan siinä työssä…”
”…Ehkä vähän liian kevein perustein olemme aikaisemmin tehneet ohjausta. Me teemme ohjaamista koko ajan. Missä se näkyy – ei missään…”
”… se on harmaa alue, että kukaan ei oikein ota vastuuta…”
Resurssien ohjaamaa päivittäistä toimintaa
Resurssit vaikuttivat poti- lasohjauksen toteutumiseen Potilasohjaus osana päivit- täistä hoitotyötä
Potilasohjauksen toteu- tuminen erikoissairaan- hoidossa
Tarpeista lähtevää am- matillista toimintaa
Potilasohjauksen lähtökoh- tana olivat tarpeet
Potilasohjaus oli osa am- matillista osaamista
Hoitohenkilökunta kuvasi kirjaamisen kuuluvan osaksi potilasohjauksen toteuttamista ja toteutuvan vaihtelevasti. Toteutuessaan potilasohjauksen kirjaaminen oli kuitenkin suunnitelmallista. Poti- lasohjauksessa käytettävä materiaali kirjattiin ylös ja kirjaaminen oli rakenteista.
”…Paljon on kirjaamisesta valitettu… Siellä on aina se jatkohoidonohjaus ja jatko- hoidon suunnittelu ja se materiaali mitä käytetään aina kirjataan… Meillä se ei ole ongelma…”
Puutteellisen kirjaamiseen taustalla oli usein kiire ja potilasohjauksen näkymättömyys päivittäisessä hoitotyössä. Rakenteinen kirjaaminen kuvattiin haasteelliseksi ja potilastietojärjestelmästä oli vai- kea löytää sopivaa kohtaa potilasohjauksen kirjaamiselle.
”… se ei ole oikein näkyvä ja esimerkiksi kirjaamisessa se ei näy ja että siitä saisi jo- tenkin yhteneväistä ja että sitä toteutettaisiin siinä että se näkyisi joka päiväisessä työssä ja kirjattaisiin…”
”…Teemme paljon, mutta emme osaa kirjata sitä potilaslähtöisesti … Teemme paljon enemmän kuin mitä kirjataan. Emme kirjaa sitä oikein oikeaan paikkaan niin taval- laan se jää näkymättömäksi…”
”… Nimenomaan tuo kirjaamisasia, se on selkäytimessä … Ohjaaminen on meidän työtä, mutta miten se näkyy siellä rakenteisessa kirjaamisessa ja miten maltan sen laittaa sinne…”
Potilasohjauksen sisältöön ja toteutumiseen vaikutti erikoisala. Poliklinikkatyöskentelyssä poti- lasohjaus oli olennainen osa päivittäistä potilastyötä. Päivystystoimintaan keskittyvän yksikön poti- lasohjaus oli hektistä, lyhytkestoista ja sisällöllisesti keskittynyt vain sen hetkiseen tilanteeseen.
Psykiatrisen yksikön potilaiden potilasohjaus kuvattiin etenevän eri tavoin kuin somaattisen yksi- kön potilaiden. Poliklinikka˗ ja osastotoiminnan välillä erot näkyivät ajoittain potilaan saamassa ohjauksessa. Toisten yksiköiden toiminnasta ja toimintatavoista ei aina tiedetty tarpeeksi.
”…Meidän osastolla, kun ovat niitä päivystyspotilaita, niin eihän siellä voi suunnitel- la ja valmistautua etukäteen mitkä potilaat tulevat ja sitten se ohjaus siellä osastolla…
kun meillä ei ole mitään ryhmiä eikä sellaista elämäntapa, -muutosohjausta tai…”
”… Tosiaan kun meillä tuolla XXX puolella on niin erilaista se potilasohjaus, että ei voida mennä välttämättä ihan systemaattisesti…”
Potilasohjauksen ajallista toteutumista hoitohenkilökunta kuvasi joko kertaluonteiseksi ohjaukseksi tai jakautuneena potilaan hoitoaikana useampaan tapaamiseen. Kotiutumisvaiheessa annettavan
potilasohjauksen hoitohenkilökunta koki haasteelliseksi ja puutteellisesta potilasohjauksesta oli saa- tu palautetta myös potilailta. Puutteellisen ja kiireessä tapahtuvan kotiuttamisen johdosta osa päivit- täisestä työstä kului potilaiden tavoitteluun kotiutumisen jälkeen, esimerkiksi lääkeasioiden selven- tämiseksi.
”… Tuntuu, että se ohjaus on hoitotyössä jokaisessa hetkessä haasteellisinta mitä meillä on… Potilaan kotiuttaminen ja leikkaukseen liittyvät ohjaukset ovat sinänsä haasteellisia. Meillä on kiirettä niin kuin varmasti joka paikassa on…”
”… Vähän semmoista negatiivista palautetta potilailta siitä ettei saa tarpeeksi tietoa potilasohjauksessa…”
”… Meillä on aina lyhytkestoista se ohjaus… Oikeastaan ne kotiuttamiset… Se tulee siinä samalla kun tehdään työtä… ohjataan pitkin matkaa…”
Resurssit vaikuttivat potilasohjauksen toteutumiseen ajan, tilan ja materiaalin osalta. Käytettä- vissä olevan ajan koettiin määrittelevän potilasohjauksen toteutumista eniten. Aikaa oli vähän tai ei lainkaan verrattuna potilasohjauksen määrään ja potilasohjaus koettiin työmäärää lisäävänä tekijänä.
Hoitohenkilökunta tiedosti potilasohjauksen tarpeen hyvin, mutta kiire oli suurin yksittäinen syy, jos potilasohjausta ei toteutettu tai se toteutui vaillinaisesti. Aikaa päivystyksellisten tai yllättävien tilanteiden kohdalla ei potilaalle aina ollut riittävästi ja hoitojen aloitusten nopeutuessa ei välttämät- tä ollut aikaa potilasohjaukselle ennen toimenpidettä.
”… hektisellä XXX työskennellään…se aika on… joka paljon sanelee sitä työtä…”
”… Se ei ole pelkästään meidän ongelma, että on kiirettä. Samojen asioiden kanssa ollaan joka puolella… Se on tätä päivää, että ne resurssit viedään. Ja sitten pitäisi kuitenkin niitä potilaita ohjata ja hoitaa…”
”… Ajattelin sitä ohjausta niin, että siitä on aina kiireisellä osastolla helpompi … että en minä ennätä… kun se on niin haastavaa…”
Potilasohjauksen ympäristö kuvattiin usein meluisaksi ja rauhattomaksi. Hoitohenkilökunta kuvasi potilasohjauksen häiriintyvän, mikäli ympäristö oli meluisa ja levoton. Tilaa ei välttämättä voinut suunnitella tai varata etukäteen vaan potilasohjausta toteutettiin yleisissä tiloissa ja käytävillä. Poti- laiden yksityisyyden suoja koettiin heikoksi puutteellisten tilojen vuoksi.
”… Meillä ei ole mitään huonetta missä voisi kiireettömästi, rauhallisesti jutella poti- laan kanssa, niin kuin monia sellaisia asioita, mihin pitäisi tarttua, mutta tilanteet ei anna periksi…”
”… Ja hoitajat pyörivät jossain pienessä nurkassa, kova häly ympärillä ja kukaan ei kuule mitään ja sen, jonka pitäisi kuulla ei kuule, mutta muut kuulevat… jos on huono kuuloinen ja…”
Potilasohjeet eivät olleet aina selkeitä tai potilaan tarpeisiin vastaavia. Osa materiaalista oli tiedol- taan vanhentunutta ja puutteellista. Materiaalia oli saatavilla vain rajoitetusti tai se puuttui koko- naan.
”… Kyllä se vähän kun tuli tämä potilasohjausjuttu, ja joutui sellaisia potilas- /asiakasryhmiä ohjaamaan, joista et itsekään tiennyt… oli kyllä aika jännää ohjata niitä, kun kaikki ohjeet ovat antiikkisia ja potilasohjeet ovat ihan vääriä, että sillä ta- voin kosketti sitä arkea. Ohjeita tarvittaisiin uusia…”
”… Meillä on paljon XXX tekemiä ohjeita, mutta ei aina kohtaa siinä sellaista käy- tännön läheistä tietoa, mitä…”
Yleisin potilasohjauksen muoto oli yksilöohjaus ja pääasiassa potilasohjauksessa tietoa annettiin suullisesti. Muita ohjausmenetelmiä käytettiin harvoin. Hoitohenkilökunnalla oli tietoa tietokoneen ja audiovisuaalisten menetelmien hyödyntämisen mahdollisuudesta. Tietotekniikan liittäminen poti- lasohjaukseen nähtiin mahdollisuutena vastata puutteellisiin resursseihin.
”… Niin paljon on meidän työ sitä jatkuvaa suullista ohjaamista, että ei me mitään kirjallisia ohjeita tai sellaista…”
”…Meillä ei niinkään mitään video-ohjauksia tai ryhmäohjauksia, mutta ne on tietysti tavallaan, että niitä kannattaa ajatella ja niitä kannattaisi käyttää osastolla, mutta monesti se on siinä yksilöohjauksen tasalla ja niihin on etsinyt sitä…”
Potilasohjauksessa käytettävien menetelmien soveltuvuuteen vaikutti työyksikkö, esimerkiksi per- he- ja ryhmämuotoinen potilasohjaus ei aina ollut mahdollista. Osa yksiköistä toteutti potilasohjaus- ta puhelimitse ja hoitohenkilökunta kuvasi puhelinohjauksen lisääntyvän tulevaisuudessa. Poti- lasohjausmenetelmiä pyrittiin käyttämään resurssien mukaan monipuolisesti ja yksilöllisesti. Hoito- henkilökunta toi tutkimuksessa esille pohtineensa käytettäviä menetelmiä ja ohjaustilannetta siten, että potilaan oli mahdollista hyötyä ohjauksesta ja ohjaus oli ymmärrettävää.
”… Toki monilla oli se ryhmä- tai perheohjaus ei meille ole sovellettavissa…”
”… tänä päivänä tehdään käytännössä puhelimessa se potilaan ohjaus…”
Tarpeista lähtevää ammatillista toimintaa
Potilasohjauksen lähtökohtana olivat tarpeet, jotka vaikuttivat potilasohjauksen sisältöön ja ta- voitteisiin. Ohjauksella pyrittiin voimaannuttamaan potilasta ja sisällöllisesti se rakennettiin vas- taamaan potilaan tarpeita. Potilasohjauksen kuvattiin kattavan usean eri osa-alueen potilaan elämäs- tä seuraten hoidon eri vaiheita ja valmistellen potilasta mahdollisesti seuraavaan hoidon vaiheeseen.
”… No meillä XXX työ on pääasiassa ohjaamista. Siellä on tietoa ja taitoa ohjata, motivoida, sairauteen sopeutumista, kyllä jos ajattelee, ohjaustilanteita on hyvin mo- nenlaisia, kuten kynän käytön ohjausta…”
”… Meilläkin on sitä ohjausta kokoajan. Mutta se on ihan kaikessa asioissa: ravitse- mukseen, elämän asioihin, kasvuun…”
”… Meillä on paljon sitä ohjausta ja työskentelen lähinnä XXX ja siellä käy potilaita, jotka on XXX, eli he eivät ole vielä siinä XXX… heille sitten kerrotaan näistä hoito- muodoista ja ohjataan monen näköisiä asioita sitä XXX varten…”
Potilasohjauksessa pyrittiin huomioimaan omaiset varsinkin lasten kohdalla ja potilasohjauksen tuli toimia lapsen sekä vanhemman tarpeista ja lähtökohdista.
”… Lasten vanhempien ohjaaminen on täysin erilaista, kuin siihen tulee pelkkä aikui- nen. Sitten sen ihmisen kuuntelu, että minä en tuota sitä, vaikka minä tietäisin vaikka mitä. Että sen opettelu se lähteekin sieltä toiselta puolelta. Temput oppii aina teke- mään kuka vaan, mutta siinä oleminen, että potilaskin jotain siitä saisi…”
”… on kuitenkin pienten lasten ohjausta siinä omassa arjessa ja se on sitä perheen vanhempien ohjausta…”
Potilaan sairauden tai iän mahdollinen vaikutus huomioitiin ohjaustilanteissa. Taustatekijöiden li- säksi potilasohjauksen mahdollinen kertaluonteinen toteutuminen vaikutti ohjaukseen.
”… varsinkin XXX potilaat eivät montakaan kertaa ymmärrä saavansa ohjausta niin meidän pitää puhua auki … nyt minä ohjaan sinulle tämän ja tämän asian…”
