VANHAN ULVILAN SYNTY JA ASUTUS.
Tohtori Jalmari Jaakkolan esitelmä Ulvilan kirkkojuhlilla 1932.
Kunnioitettava juhlayleisö:
Olemme tämän vanhan kirkon juurella kuuden vuosisadan kasvojen edessä. Jos laskemme n. 30 vuotta miespolveen, on tämän vanhan yhteiskunnan alku täten jo noin parinkymmenen sukupol- ven takana. On luonnollista, että tällaiseen muistojuhlaan jo si- nänsä sisältyy nyt kilvoittelevan seurakunnan syvä kiitollisuus ja kunnioitus näitä monia edesmenneitä polvia kohtaan. Mutta vie- tettävässä vuosisatajuhlassa nousee ensi sijassa mieleen kysymys, mitkä voimat 600 vuotta sitten aiheuttivat Ulvilan pitäjän ja kir- kollisen alueen syntymisen.
Ensimmäisinä näistä ovat mainittavat Ulvilan seudun aivan erikoislaatuiset luonnonsuhteet. Ottaen huomioon maan huomat- tavan kohoamisen Pohjanlahden rantaseudussa, ei itse asuttavan maaperän synty voi mennä varsin varhaiseen aikaan. Valaisevia tässä kohdin ovat jo seudun merenrantanimet. Uloimman rivin näitä muodostavat sellaiset nykyistenkin korkeussuhteiden kan- nalta luonnolliset nimet kuin Viasvesi, Preiviiki, Kuuminainen, ruots. Kumnäs ja Kellahti. Ettei mikään näistä nimistä voi palau- tua ajassa kauas, ilmenee m.m. siitä, että luetellun rantanimistön takana on runsas sisempi rengas toisia merenrantanimiä. Tällaisia ovat esim. nimet Tuorsniemi, Pietniemi, Rauma, Pärnäinen nyk.
Porin kohdalla, Suosmeri, Sunniemi, Toukari ja Ruosniemi.
Useimmat näistä ovat nykyisten korkeussuhteiden kannalta vai- keasti ymmärrettäviä, matta selittäytyvät sitävastoin helposti, jos edellyttää niiden syntymänsä aikoihin olleen vanhalla merenran- talinjalla. Sisemmän merenrantalinjan nimistön historiallista to- distusvoimaa vahvistaa niinikään voimakkaasti se seikka, että heti sen takana olevien alueiden nimet sellaiset kuin Leistilä, Masia,
Ruskila, Ruhade, Ravaninkylä, Suolisto, Harjunpää j.n.e. jo kaut- taaltaan kuvastavat mannernimistöä. Suhteellisen myöhäisenä historiallisena aikana on meri muinaisen Ulvilan kohdalla ulotta- nut kauas nykyiseen sisämaahan, joten huomattava osa Ulvilan vanhaa rantaa on suoranaista lisää isänmaamme kamaraan.
Käsitelty vanha Ulvilan ranta on myös nimien kansallisuu- teen nähden kiintoisa. Kuten ruotsinkielisten nimien lukumäärä osoittaa, on vieras vaikutus ollut kaikkein voimakkain juuri tällä rantakaistaleella. Poikkeuksena näyttää olevan sellaiset sisempiä paikkoja tarkoittavat nimet kuin Noormarkku, Söörmarkku, Po- markku, Kaasmarkku, jotka selvästi johtuvat ruotsinkielisistä nimistä Norrmark, Södermark, Påmark ja Karls- l. Karismark.
Kun nämä nimet liittyvät erä- l. metsämaihin, jonkalaisia eivät ruotsalaiset uudisasukkaamme yleensä halunneet, tuntuvat nekin myöhäissyntyisiltä. Söörmarkku ja Noormarkku, jotka suomeksi merkitsevät ilmeisesti alkuaan jonkinlaista "pohjoista" ja "eteläis- tä" (metsä)maata, sijaitsevat juuri vanhan piispankartanon Touka- rin pohjoispuolella ja ovat voineet saada täältä käsin nimensäkin.
Käsitystä, että nämä nimet saattavat olla kartanon ruotsalaisten lampuotien antamia ja sittemmin kirkon tilikirjoissa säilyneitä metsäosien nimiä, vahvistaa se tosiasia, että Turun piispa vaihta- essaan Toukarin pidätti hallussaan siihen kuuluneet oravimetsät, siten tavallaan saattaen ne itsenäisiksi irrallisalueiksi.
Esittämämme silmäys nimistöön riittää osoittamaan, ettei muinaisen Ulvilan ruotsalainen nimistö voi viitata varsin varhai- siin aikoihin. Ja saman tosiasian osoittavat muinaisen Ulvilan rannan vanhat maanomistusolot. Vielä uuden ajan alussa näemme useimpien Ulvilan rantakylien kuten Kyläsaaren, Toukarin, Pär- näisten, Ruosniemen, Hyvelän ja Lyttylän riitelevän omien mai- densa alla olevista kalastuspaikoista kokemäkeläisten ja Ulvilan mannerasukkaiden, varsinkin n.s. ylisen neljänneksen kanssa.
Tällaista tilannetta ei voi selittää muuten kuin olettamalla, että vastapuolella oli rannikollakin ikivanha nautinta, jota myöhemmin syntyneet rantakylät koettivat ehkäistä koko keskiajan. Samalla
tavalla selittäytyy, että rantakylien takaisilla meren saarillakin kokemäkeläisillä on ikivanhoja oikeuksia, jotka ovat periytyneet myöhäisiin aikoihin. Sellaiset ranta-aluenimetkin kuin Kokemsaa- ri, joka keskiajan asiakirjoissa ruotsinnetaan muotoon Kumboö, s.o. kokemäkeläisten saari, ja Kuuminainen, ruots. Kumnäs, ynnä asiakirjallinen tieto Kokemäen asukkaiden liikkumisesta vielä 1400 —luvun alussa Luviallakin ovat vain irrallisia todisteita ko- kemäkeläisten laaja—alueisesta nautinnasta ja valtauksesta. Täl- laisten olosuhteiden vallitessa ei Ulvilan ruotsalainen asutus mi- tenkään voi mennä — kuten on arveltu — pakanuuden aikaan.
Viimeaikaisen tutkimuksen mukaan ei myös kernaasti voi ajatella, että Birger jaarli olisi suunnannut retkensä Kokemäenjoen suulle ja tällöin sijoittanut tänne valloituksensa tueksi ruotsalaisia uu- disasukkaita. Ajallisesti ei tällainen vieras pakkoasutus ole vielä ollut Ulvilan rannalla mahdollinen ja koko rantanimistön ja -kylien syntymistapa viittaa siihen, että on kysymys myöhäisemmästä rauhallisesta kehityksestä. Näin ollen lieneekin parasta koettaa seurata Ulvilan syntyyn vaikuttaneita tekijöitä niiden oikeassa ajallisessa järjestyksessä.
Vaikka meri onkin voimakkaasti vaikuttanut varsinkin Ulvi- lan myöhäisempiin vaiheisiin, on pitäjän ja seurakunnan syntyyn ratkaisevimmin vaikuttanut Kokemäenjoki. Mitä Rein on ollut Saksalle ja sen vanhalle kulttuurille, sitä on Kokemäenjoki ollut suurelle osalle läntistä Suomea. Sen parempaa kulkuväylää ei voi kernaasti ajatella. Aikana, jolloin Ulvilaa, kuten vielä osittain mei- dän päivinämme, erotti Eurasta suuri metsä- ja kangasvyöhyke ja jolloin pohjoispuolella avautui avara neitseellinen erämaa, oli Ko- kemäenjoki laaja kuninkaanväylä sekä sisämaasta merelle pyrki- ville asukkaille että vieraille kaupeille. Jopa voi sitä varsinkin ma- talammilla suuseuduilla pitää ainoana varsinaisena valtatienä länteen ja merelle päin.
Yhtä oleellisesti kuin itse Kokemäenjoki vaikutti Ulvilan syn- tyyn itse Kokemäen asutus. Tuskin millään muulla maamme pitä- jällä on ollut kupeellaan siksi läheistä, tiheään asuttua ja taloudel-
lisesti voimakasta asutuskeskusta kuin Ulvilalla. Tästä johtuukin, että Kokemäelle tuli aivan ratkaiseva merkitys Ulvilan alueen varhaisimmassa nautinnassa ja asuttamisessa.
Myöskin vanhimman kokemäkeläisen nautinnat luonne tuli tarkoin vallitsevien olosuhteiden mukaiseksi. Pyrkimättä millään taholla voimakkaammin varsinaisiin metsäerämaihin kääntyi Kokemäen eräviljely alalle, jota sen asukkaat teknillisesti varmaan parhain hallitsivat: joki- ja merenrantakalastukseen. Tämä seikka selittää, että vielä Ulvilan pitäjän synnyttyäkin rikkaimmat jokika- lastamot olivat kokemäkeläisten käsissä. Niin oli laita Lammaisis- sa, samoin Anolan kohdalla ja sillä joen suussa olevalla saarella, jolla keskiajan lähteissä on nimi Liikis l. Likholmen. Laajimmitta perusteluitta voi väittää, ettei kokemäkeläinen lohenkalastus näil- lä kuuluisilla kalavesillä voi olla syntynyt Ulvilan jo tultua asute- tuksi vaan päinvastoin ensimmäisen valtaajan oikeudella. Samoin on selitettävä kokemäkeläisten oikeudet Kokemsaaressa
Kuuminaisissa, Luvialla ja Ulvilan ulkosaaristossa. Että ko- kemäkeläiset vielä 1200 -luvun lopussa uskaltautuivat pyyntiin ulkomerelläkin, ilmenee eräästä pyhän Henrikin ihmeestä. Siinä kerrotaan, miten ankara myrsky yllätti merellä Kokemäen hyl- keenpyytäjät ja miten he vasta pyhää Henrikkiä avukseen rukoil- len pelastuivat.
Luonnollista on, että tätä nautintaa pian seurasi vakinainen asutus ja että tämä alkaa samalta suunnalta kuin nautintakin s.o.
Ulvilan itäsyrjästä. Että näin on asianlaita, voidaan todeta seu- raamalla Ulvilan keskiaikaista kirkollista verotusta, joka yleensä säilyi perinnäisenä ja muuttumattomana kylän syntymisestä asti.
Tällöin havaitsemme, että vanhinta veronmaksutapaa, n.s. suoma- laista oikeutta noudattivat Viikkala, Lautila, Leistilä, Masia, Rus- kila ja Haistila s.o. pitäjän yläosan kylät. Miten asutuskehitys jat- kui, ilmenee valaisevasti esim. Villilään ja Tattaraan nähden. Ol- len alkuaan yhteisnautinnassa Leistilän kanssa joutuvat ne it- senäistyttyään siitä huolimatta, että niiden emäkylä kuului suo- malaiseen oikeuteen ja ne itse olivat suomalaisnimisiä ja väestöl-
tään suomalaisia, n.s. ruotsalaiseen oikeuteen, s.o. maksamaan kirkolliset veronsa nuoremman veronmaksutavan mukaan. Sa- moin on asutus vähitellen itsenäistynyt ja siirtynyt n.s. ruotsalai- seen oikeuteen kokemäkeläisten muillakin nautintapaikoilla var- sinkin joen suulla ja tämän etelärannalla. Myös ajallisesti on kehi- tyskulku suurin piirtein määrättävissä. Varsinainen tarkka ero suomalaisen ja ruotsalaisen oikeuden välillä ei näet voi mennä 1200 -luvun loppuvuosikymmeniä aikaisemmas, jotavastoin n.s.
ruotsalaisen oikeuden kyliä syntyy vielä keskiajan loppuvuosisa- toinakin.
Jo antamamme lyhyt viittaus Ulvilan vanhaan kirkolliseen verotukseen osoittaa, että kirkko on tavattoman valppaasti seu- rannut Ulvilan seudun asutuskehitystä. Mutta kirkko ei tyytynyt tämän seurakunnan asuttamisessa vain syrjästäkatsojaksi. Päin- vastoin voidaan Suomen kirkkoa kokemäkeläisten ohella pitää yhtenä Ulvilan lakean tärkeimmistä asutustekijöistä.
Niinpä on kiintoisaa todeta, että kirkko kaikilla kokemäke- läisten suurilla kalastuspaikoilla pääsee joen nautinnasta osal- liseksi. Niin on laita Lammaisissa. Samalla tavalla selittäytyy nimi Kirkkosaari Anolan kohdalla ja kirkon kalastusoikeudet joen suul- la "Liikis" l. Ligholmen nimisen saaren seutuvilla. Ja kun kirkolla ei ollut tällaiseen suurkalastukseen kokemäkeläisten tapaan käy- tettävissä itsenäisiä talonpoikia, täytyi sen itse hankkia tähän teh- tävään pystyvä henkilökunta, mikä ei kalastuksen merkitykseen nähden ole voinut olla mitätön. Luonnollista niinikään on, että tällä henkilökunnalla ei ollut kokemäkeläisten talonpoikien tapaan mahdollisuutta vetäytyä läheisille kotikonnuilleen. Kirkon täytyi- kin tällaisten olojen vallitessa sijoittaa koko runsas kalastajakun- tansa seudun vakinaisiksi asukkaiksi tekemällä heistä eräänlaisia kirkon verotalonpoikia l. lampuoteja ja asettamalla näiden rinnalle kalastusapulaisia. "fiskarehjon", majoineen ja kalalaitteineen.
Esimerkki tällaisesta uudisasutuksesta on esim. Lammaisissa jo piispa Hemmingin ajalta v:lta 1354. Olosuhteiden pakosta muodos- tui täten jokaisen kirkkokalastamon viereen samalla kiinteä pe-
rinnäinen asutuskeskus. Sellaiset nimetkin kuin Kirkkosaari Ano- lan kohdalla ja toinen joen suussa ja kenties Anolan nimikin osoit- tavat, että kansakin on aikaisin kirkon omistuksen ja asutustyön oivaltanut.
Yhtä huomattava kuin itse jokilaaksossa näyttää kirkon kult- tuuri- ja asutustehtävä olleen lähempänä joen suuta ja varsinkin tämän pohjoispuolella. Kun kirkolla täällä oli Toukari, joka alku- aan nimestäkin päättäen on ollut kari l. saari, mihin Hyvelä kuu- lui, ja Sunniemi ynnä Toukariin kuuluneet metsämaat l. oravimet- sät, on se joen suupuolellakin muodostunut tärkeäksi vastapainok- si kokemäkeläiselle. Itsestään selvää on, että näitä kirkon laajoja kartanoita ja erämaita voitiin ylläpitää vain paikalle kiinteästi asettuneen henkilökunnan, lähinnä lampuotien avulla. Kun edel- leen monet piispamme olivat kotoisin ruotsinkieliseltä alueelta, kuten Ragvald II Ahvenanmaalta, Pentti ja Hemming Ruotsista sekä ensimmäiset tunnetut kirkon veronkantajavouditkin ainakin nimistä päättäen, ruotsalaisia, niin ovat myöskin kartanojen lam- puodit ja palvelijasta suurelta osalta voineet olla ruotsinkielisiä.
Täten saattavatkin esim. sellaiset kirkkotilojen nimet kuin Thor- bionaes ja Sunanaes helposti johtua esim. Torbjörn ja Sune - nimisistä lampuodeista. Kun myöskin Tuokarista eronneet oravi- metsät jäivät ilman kantatilaa eivätkä luonnollisesti voineet joutua suoranaiseen piispalliseen hallintaan, ovat nekin ruotsalaisilla nimillään, Noormarkku, Söörmarkku j.n.e. voineet joutua ruotsin- kielisten lampuotien hoitoon. Ainakin hyvin huomattava osa joen suuseudun ruotsinkielisiä nimiä saa täten historiallisen selityksen kirkkomme vanhan asuttamistoiminnan perusteella.
Kolmantena tärkeänä kulttuuri- ja asuttamistekijänä ilmenee vanhan Ulvilan alueella vieras, lähinnä saksalainen kauppa. Mah- dollisesti, ja todennäköisesti on Ulvilan kautta kulkenut Kokemäel- le jo aikaisin esim. pohjoismaisia ja nimenomaan ruotsalaisia kauppiaita ja joku heistä on voinut, kuten esim. Teljeen y.m. ni- miin nähden on arveltu, jättää seutuun pysyviä muistojakin. Ompa viime aikoina Kokemäenjoen vanhan suuseudun, Ravaninkylän
kohdalle tahdottu sijoittaa jo 1100 -luvun puolivälissä, aina Väli- meren maissa tunnettu, arabialaisen maantieteilijän mainitsema, Ragvalda - nimiseksi tulkittu kauppapaikka. Puuttumatta yksi- tyiskohtaisemmin tähän kysymykseen totean vain, että Kokemä- enjoen varsiin, aina Kokemäelle asti liittyy enemmän kaupallisia muistoja ja perimätieto - sikermiä, nimenomaan saksoista, kuin mihinkään muuhun paikkaan maassamme. Tällainen tilanne on mahdollinen vain edellyttämällä, että Kokemäenjoki on muinassa kaupassamme näytellyt ainutlaatuista osaa. Ja vaikka perimätie- to-sikermä lähinnä liittyy sellaisiin nimiin kuin Saksa, Saksankivi ja voimakkaimmin kietoutuu Kokemäen muinaisen Teljän ja Hah- lon nimiin, on tällä merkillisellä jokikaupalla ollut suuri vaikutus Ulvilan kehitykseen. Jo kaupallisten kesävieraiden l. n. s. kesä- kauppien täytyi ainakin suurelta osalta kulkea kaupantekopaikoil- leen juuri Ulvilan alueen halki. Kun ainakin jo 1300-luvun alku- puolella esim. Kokemäen markkinat pidettiin kevättalvella, edel- lytti tämä sekä talvikauppoja 1. talvikestejä, että näiden entistä vakinaisempaa kiintymistä maahan. Vaikka merkkejä kesteistä ja heidän maanomistuksestaan on säilynyt Kokemäeltä, tarjosi Ulvi- la, sijaitessaan Kokemäen ja meren välillä, luonnollisimman tyyssi- jan kiinteille, maata omistaville kaapeille. Tästä luonnollisesta asiantilasta johtunee, että Ulvila saattaa tarjota todisteita useam- masta varhaisesta kestistä kuin mikään muu pitäjä tai seurakunta maassamme. Ulvilassa säilyneiden hautakivien mukaan ovat sel- laisia ilmeisesti eräs, E. Grönbladin mukaan, v. 1290 haudattu henkilö, v. 1313 kuollut Herbort Wiperenvorde, 8 p:nä kesäk. 1318 edesmennyt Tidemanus de Camen, eräs vainaja v:lta 1321, Arnol- dus Stolte, joka nukkuu täällä ikuisen uneen 18 p:nä elok. v. 1345, eräs Vroohe - suvun jäsen 1370- luvulta ja kenties vielä pari sää- dyltään epävarmaa henkilöä. Kun täytyy edellyttää, että luetellut porvarit, joista huomattava osa on täällä kuollut ja yli 600 vaotta sitten, edustavat vain murto-osaa Ulvilan muinaisia kestejä, täytyy näillekin myöntää melkoisen huomattava asema vanhan Ulvilan asuttamisessa 1300 -luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä. Eräät
mainituista kesteistä, kuten esim. Wippervorde ja Camen, viittaa- vat sukuperänimeltään läntiseen Saksaan, Westfaaleniin. Päättä- en siitä, että Ulvilassa v. 1345 kuollutta Arnold Stoltea edeltää Visbyssä v. 1315 kuollut Arnold Stolte ja että häntä seuraa toinen, v. 1350 siellä mainittu Arnold Stolte, on tämä kestivirta tullut Ulvi- laan silloisen Itämeren kaupan suuresta keskuksesta, Visbystä, Gotlannin saarella. Ilmeisesti näitä puolittain maanviljelijöinä, puolittain kauppeina eläviä kestejä ovat ne epämääräiset kyläsoi- nit (byswenne?), jotka maalla asumisen kautta näyttävät tuotta- van Ulvilan kauppalalle sen alkuaikana suurta vauriota.
Kuvattu monipuolinen asutustoiminta, johon 1300 -luvun alussa liittyy järjestelmällinen asuttaminen Kokemäenjoen poh- joispuolellakin liikkuneiden huittislaisten ja karkkulaisten ranta- maissa, s.o. Ahlaisissa ja Merikarvialla, oli jo 1300 -luvun alussa luonut alueen, jolle vanhan Kokemäen kirkonkellot eivät enää kantaneet. Ja sama isien kirkko, joka oli voimaperäisesti avusta- massa seudun asuttamista, alkaa nyt yhdistää uutismaita uudeksi henkiseksi kokonaisuudeksi 1. seurakunnaksi, Kuten asutuksen nopeaan kasvuun nähden on luonnollista, näyttää kuitenkin kir- kon asemaan ja seurakunnan nimeen nähden aluksi ilmenevän epäröintiä ja horjumista.
Asutuksen kulkusuunnan perusteella odottaisi kirkollisen jär- jestäytymisen ensin alkaneen pitäjän itälaidalta. Jo suomalaisen oikeuden synty juuri pitäjän itäsyrjässä tukeekin tätä oletusta.
Pitäjän tällä puolen, Anolan kohdalla jo 1400 -luvan alussa perin- näisenä esiintyvä nimi Kirkkosaari, Kirkkiholmen, jota vanha pe- rinnäistieto pitää saksojen vanhana markkinapaikkana, onkin hyvästi voinut olla myös vanha aitallinen kirkollinen keskus- ja kokoontumispaikka. Myöskin itse Anolan nimi, joka läpi koko kes- kiajan ja osin vielä uuden alassakin esiintyy muodossa Anela, Anila, saattaa johtaa sanasta aneet, joka Ulvilan keskiajan anekir- jasta päättäen on ollut seudulla hyvin tuttu ja Abr. Kollaniuksen kielenkäytöstä päättäen merkinnyt Kokemäenjoen laaksossa myös markkinoita.
Anolan seutu hämärine kirkollisina muistoineen menettää kuitenkin lännemmäs siirtyvän asutuksen johdosta pian merki- tyksensä kirkollisena kokoontumispaikkana. Oliko tällaisissa oloissa vain sattuma, että joen suulla oleva, Liikis- l. Ligholman nimellä tunnettu Kokemäen a kirkon kalastajien suuri kokoontu- mispaikka tuli Ulvilan kirkon toiseksi sijaitsemispaikaksi? V. 1311 myöntää Turun piispa Ragvald II anekirjan tänne perustettavaa kirkkoa varten ja sen nojalla syntyikin ensinnä paikalle puukirkko.
Syystä tai toisesta viriää kuitenkin jo n. 20 vuotta myöhemmin ajatus kivikirkon aikaansaamisesta. 600 v. sitten, v. 1332 antaakin tarmostaan ja järjestelykyvystään tunnettu kirkkoruhtinaamme, piispa Pentti anekirjan kivikirkon rakentamisesta. Forteliuksen ilmoituksen mukaan oli rakennuspaikkana Liikis. Liikis l. Lighol- men - jossa on katsottu näkyvän jälkiä työn pysähtymisestä - ei kuitenkaan enää päässyt uuden Ulvilan kirkon nimenantajaksi tai symbooliksi. Siksi tulee aivan uusi nimi: Ulvila l. Ulfsby
Mitkä syyt aiheuttivat tämän seurakunnan uuden nimen ja symbolin, ei käy välittömästi asiakirjoista ilmi. Mutta välillisesti voidaan kehitykseen nähden tehdä tärkeä toteamus. V. 1347 selos- tetaan näet erästä kokousta vuodelta 1344. Se on pidetty Ulvilassa, mikä nimi nyt ensikerran esiintyy ja johtuu ilmeisesti kirkon ni- mikkopyhimyksestä, pyhästä Olavista. läsnäolijoina mainitaan
"seurakuntalaiset, kirkkoherra ja kaupunkilaiset". Tätä sanontaa ei nähdäksemme voi tulkita muuten kuin että on kysymys Ulvilan seurakunnasta, Ulvilan kirkkoherrasta ja Ulvilan kaupungista, s.o.
kauppalasta. Kahdentoista vuoden kuluessa, vuosien 1332 - 1344 välillä ovet Ulvilan kivikirkkoa ja Ulvilan kauppala kuin kaksois- veljinä alkaneet nousta uuden, suuren asutusalueen sydämeen. Ja kummallekin eli yhteistyö hyödyksi. Kestit sijoittivat kauppalansa paikkaan, joka tuotti heille runsaimman ajallisen hyödyn ja kirkko saattoi tällaisessa keskellisessä asemassa parhaiten tarjota hengel- listä ravintoa laajalle ympäristölleen. Sattumata ei tällaisten olojen vallitessa ole, että kummankaan paras kukoistusaika osuu sa- maan aikaan, s.o. ajanjaksoon, joka ulottuu n. 1500 -lavan puolivä-
liin. Ulvilan kaupungin kehityskulku sen syntymän jälkeen on lyhyt ja nopea. V. 1347 aa saa markkinaoikeudet Kokemäelle, v.
1348 järjestellään voimaperäisesti sen oloja, vv. 1348 ja 1361 saa se oikeuden ruokatavaran kauppaan Pohjanmaalla ja jo v. 1365 se kehittyy kaupungiksi. Kokemäen jokilaakson kaupan täten keski- tyttyä Ulvilaan alkavat Ulvilan kirkonkellot seurakunnan laajim- millaan ollessa, kutsua väkeä kaukaa eri tahoilta: Siikaisten, Noormarkun, Pomarkun ja jopa ajoittain Kallaankin erämailta, Sidebyn, Ahlaisten ja Merikarvian rannoilta ja Kokemäen lakealta, s.o. ny. Nakkilan, nykyisen Ulvilan, nyk. Porin kaupunki- ja maa- seurakunnan ja Reposaaren alueelta.
Ulvilan seudun ja seurakunnan kukoistus ei kuitenkaan ra- joittanut vain ulkonaiseen kehitykseen. Kuten maallinen ja kirkol- linen rinnakkaiskehitys on syvästi syöpynyt muistorikkaan Koke- mäen kansan sydämeen, on myöskin Ulvilan lakealta kumoamat- tomia todisteita siitä, että tätä kaupallis-kirkollista nousukautta täällä on syvästi eletty. Parhaana todisteena tästä ovat seudulla keskiajalla syntyneet killat l. veljeydet, jotka luonteeltaan ovat puoleksi maallisia, puoleksi uskonnollisia yhdyskuntia. Vanhin niistä, pyhän Gertrudin kilta, tunnetaan jo viita 1344. Toisia tällai- sia ovat seudun pääpyhimyksen, Olavin, kiltatupa, Ulvilan kilta- tupa ynnä Nakkilan Villilän, Koiviston ja Suosmeren kiltatuvat.
Jos Satakuntaa täydellä syyllä voidaan pitää varsinaisena kiltojen maana, niin on meillä täysi syy nimittää Ulvilaa muinaisten kilto- jen pitäjäksi.
Ulvilan kiltakausi meni kuitenkin pian ohi pääasiallisesti sa- mojen voimien vaikutuksesta, jotka olivat luoneet sen kukoistuk- sen. Nuoren Suomen herttuan, Juhanan, unelmat karhulinnasta l.
Porista rikkoivat auttamattomasti Ulvilan keskusaseman ja kau- pungin. Ulvilan kiltojen kynttilät sammuivat ainaiseksi ja niiden omaisuus ja kattilat siirrettiin hallituksen varastoaittoihin. Ulvilan laajasta seurakunnastakin on nykyaikaan tultaessa eronnut alue toisensa jälkeen. Mutta vanha keskustemppeli, joka v. 1429 Lun- din arkkipiispan ja kolmen muun kirkkoruhtinaan, m.m. piispa
Maunu Tavastin, anekirjeen nojalla tapahtuneen korjauksen jäl- keen saa monet oleelliset piirteensä, seisoo vanhana, tyylikkäänä äitinä monien lastensa keskellä. Monen monet papit ovat sen en- simmäisestä kirkkoherrasta, Hermannuksesta, lähtien polvi pol- velta täällä lujittaneet isien uskoa, lukemattomia elämän pyhiin- vaeltajia on se uskollisesti seurannut kehdosta hautaan. Uskon, että kaikki sen tyttäret, kaikki, jotka vielä ovat sen kokeneessa hoivassa, sen muistorikas kotimaakunta ja koko isänmaa yhtyvät toivomukseen, että tämä kallis pyhättö, joka on lähtemässä seit- semännelle vuosisadalleen, säilyisi tuhatvuotiseksi muistomerkiksi historiallisen ympäristönsä kristillisestä uskosta ja kulttuurista.
Kirjoitusvirheistä korjattu ja digitoitu konekirjoituksesta v.
2017 Porin kaupunginkirjasto.
