Amerikanserkut sukuloimassa
Syntymämaa ei ole unohtunut kaukaisessa Ame
rikassa asuvilta suomalaisilta, vaan he muistavat edelleen lämmöllä kotiseutuaan ja sukulaisiaan täällä. Kotimaan muistot palaavat heidän mieliin
sä mm. keväisin ja suurina juhlahetkinä kuten jouluna.
Viime vuosina ovat monet Amerikan suomalai
set pistäytyneet syntymäseuduillaan, useat jopa vuosikymmenien poissaolon jälkeen. Kaukaisessa maassa ei heidän elämänsä suinkaan ole ollut help
poa. Vuosikymmenestä toiseen ovat nämä sitkeät suomalaiset uurastaneet työssään. Nyt monen Amerikkaan matkanneen edessä ovat eläkevuodet, ei ole ihme jos lapsuuden ja nuoruuden kotimaa muistuu mieleen. Useat ovatkin siirtyneet takaisin Suomeen, viettämään täällä vanhuutensa rauhalli
sia vuosia. Muutama vuosi sitten muutti Karstulan kirkonkylään asumaan rouva Alma Kallio. Neljän- kymmenenneljän Amerikassa vietetyn vuoden jäl
keen hän mielellään palasi takaisin sukulaistensa pariin. Rouva Kallio toimi Piipotissa Massan val
tiossa olevassa sairaalassa keittäjänä. Nyt hän omistaa oman osakkeen kirkonkylässä, ja käy vä
lillä tervehtimässä sukulaisiaan mm. Soinissa, sekä osallistuu aktiivisesti Karstulan seurakunnan jär
jestämiin tilaisuuksiin. Viime kesänä pistäytyi Karstulan kirkonkylässä Kivikon talossa Ameri- kanvieraita kolme viehättävää sisarusta, Mrs. E li
se Mc. Clellan ja hänen poikansa David Kalifor
niasta, Ruth Gilbert ja Anna Curice Bellinghamis- ta Washingtonin valtiosta. Mukana oli myöskin erään ystäväperheen tytär Margaret Bengen. Hei
dän vanhempansa Silja, o.s. Oikari, ja Viktor Holmqvist muuttivat Amerikkaan vuosisadan alussa. Isä Holmqvist toimi aikoinaan apteekkarin apulaisena Karstulassa. Tämä apteekki sijaitsi ny
kyisellä kunnantoimiston mäellä. Vanhin tytär Elise on syntynyt Karstulassa, mutta perheen muut lapset Amerikassa. Auttavasti he puhuivat myöskin suomea vaikka perheen kotikielenä on paljon käytetty myöskin ruotsia. Rva Holmqvist oli tyttärilleen paljon kertonut muistojaan Suo
mesta, niinpä sisarusten kaukainen haave käydä näillä muistorikkailla seuduilla toteutui viime ke
sänä. Täällä heidän lomaviikkonsa vierähti no
peasti Saara ja Urho Jylhän kodissa Kivikolla. E ri
tyisesti he tänä aikana mieltyivät suomalaisen sau
nan löylyihin, sekä suomalaisiin ruokiin joista viili maistui kgsän helteessä parhaalta.
Heinäkuussa kävi kolmen viikon vierailulla myöskin Oskari Kemppaisen Amerikassa asuva veli Ilmari Kemppainen. Amerikkaan hän lähti v.
1912 pari viikkoa aikaisemmin kuin kuuluisa lai
va Titanic teki Atlantilla haaksirikon. Amerikassa Massan valtiossa hän on toiminut kivialan liike- miehenä. Nyt 77-vuotiaana 56 poissaolovuoden jälkeen hän halusi käydä Suomessa ja pistäytyä syntymäkodissaan Vastingin Raiskissa sekä veljen
sä luona Karstulan kirkonkylässä. Paljon muitakin välittömiä ja iloisia Amerikan suomalaisia on vie
raillut viime kesän aikana Karstulassa sukulaisten
sa luona, tässä oli heistä vain muutama. Heidän käyntejään me jäimme muistelemaan erityisellä lämmöllä.
Tuulikki Liimatainen 30
Rouva Alma Kallio muutti Suomeen yli 40 Am e
rikassa viettämänsä vuoden jälkeen. Muutokseen hän on tyytyväinen, sillä nyt voi pistäytyä suku
laistenkin luona, joista lähin on Lamminmäessä asustava sisar.
Mr. Niilo K etola U.S.A-sta 'Brooklynin valtiosta pistäytyi ensimmäistä kertaa vuosikymmenien jäl
keen syntymäseudullaan Karstulassa kesällä -68.
Syntymäpaikka oli tosin Kyyjärven puolella, joka ennen kuului Karstulaan. Kaukainen vieras muisti varsin kauniilla tavalla syntymäseurakuntaansa pudottamalla kirkon vaivaisukkoon huomattavan
rahasumman. Amerikan serkut ovat saapuneet, juhlatunnelmaa
Kivikon talon pihamaalla kesällä -69 (ylhäällä).
— Kivikon amerikkalaiset vieraat virkistäytymäs
sä Saara-emännän tekemällä hyvällä viilillä (yllä).
56-vuotta Amerikassa asunut kivialan liikemies Ilm ari Kemppainen vas. vieraili syntymäseuduil- laan. Kuvassa kertoo miellyttävistä yhdessäolon tunnelmista veljen Oskari ja Maija Kemppaisen kodissa (alla).