Jäljet Karstulan mullassa · DIGI

Jäljet Karstulan mullassa

Äiti pesueineen 1950-luvulla kotona Heikkilänmäellä.

M

itini Tyyne Audejev (s.

18.10.1916 Multialla, k.

21.7.1998 Karstulassa) on yksi merkittävän yhteis­

kunnallisen elämäntyön tehneistä karstulalaisista. Pidän suurena kunniana saada kertoa hänen elä­

mäntyöstään ja myös ihmisestä sen takana.

Äitini tehtävät sekä kotikunnas­

saan että myös valtakunnallisesti olivat todella moninaiset. Niiden selvitteleminen olisi laajemman­

kin tutkielman aihe, mutta kerron niistä luettelomaisesti. Ne alkoivat itse asiassa jo heti hänen Karstu­

laan tultuaan sotien alkuvaiheissa lottatehtävissä. Silloin Karstulaan muuttanut nuori nainen Tyyne Mäkelä oli valittu Pienviljelijäin Keskusliiton kotitalous- ja puu- tarhaneuvojaksi. Tässä tehtävässä hän sittemmin oli työuransa aikana kaikkein pisimpään, kahteenkin eri otteeseen. Sotien loppuvaiheissa ja sitä seuranneiden pulavuosien aika oli avioliiton ja perheen kasvatta­

misen aikaa. Yhteensä syntyi kuusi lasta seitsemän vuoden sisällä. On ymmärrettävää, että noissa oloissa ei kovin paljon osallistuttu.

Poliittinen ura alkoi vasta 1950/

60 -lukujen taitteessa. Kunnan­

valtuustoon hänet valittiin ensim­

mäisen kerran vuonna 1961 ja hän istui siellä yhtäjaksoisesti vuoteen 1988 saakka, josta ajasta valtuuston ensimmäisenä varapuheenj ohtajana neljä vuotta ja kunnanhallituksen jäsenenä useaan otteeseen. Monissa lautakunnissa hän oli myös mukana, mieleeni muistuvat ainakin sosiaali- , raittius- ja kirjastolautakunnat.

Karstulan seurakunnan luotta­

mustoimiin hänet myös valittiin.

Maakunnallisista luottamustoimista mainittakoon Saarij ärven-Karstulan kansanterveystyön kuntainliiton liittohallituksen, Keski-Suomen maakuntaliiton, B-sairaalan kun­

tainliiton liittovaltuuston ja Keski- Suomen seutukaavaliiton liittoval­

tuuston jäsenyydet. Puolueensa (SMP) luottamustoimista huomat­

tavimmat olivat puolueen vara­

puheenjohtajuus ja Keski-Suomen

piirin puheenjohtajuus. Valtakun­

nallisista tehtävistä hän arvosti tai piti ainakin kiinnostavana Kansan­

eläkelaitoksen lisätyn hallituksen jäsenyyttä 1970-luvulla. Presidenttiä valitsemassa hän oli kerran, samoin varakansanedustajana. Vuonna 1973 hän oli Suomen YK-valtuuskunnan jäsenenä New Yorkissa syyskau­

den. Siellä äiti paneutui erityisesti ihmisoikeuskysymyksiin. Tästä voi tarkemmin lukea sen ajan Viispiik- kisestä.

Eläkkeelle jäätyään äitini pa­

neutui koko sydämensä lämmöllä ikäihmisten auttamiseen. Hän oli mm. Karstulan Vanhustentuki ry:

n perustajajäseniä ja hallituksen jäsen. Hän oli myös puuhaamassa - talkoovoimin ja velkarahoilla - eläkeläisten loma- ja leirikeskus­

ta Saarijärven Kalmariin. Sivusta katsellen joskus ihan hirvitti, miten hän uskalsi ja jaksoi. Yksistään jo se fyysisesti raskas työ, mitä hän vielä yli 70-vuotiaana vielä teki, oli usko­

matonta. Yleensäkin äidille oli koko hänen elämänsä ajan tyypillistä, että hän ei asettanut töitä arvojärjestyk­

seen vaan paneutui tunnollisesti ja samalla rakkaudella sekä tavallisiin arkipäivän askareisiin että yhteis­

kunnan kannalta merkittäviin hänel­

le uskottuihin luottamustehtäviin.

Mitä sitten oli tämän elämän­

työn takana? Yleensä kun ihmisen uraa tarkastelee perheenjäsenen silmin, siitä näkee näkee aluksi vain palasen kerrallaan. Eikä se pala aina helppo ole ollut. Mutta jälkeenpäin ja etäisyyttä saatuaan tarkastelee asiaa toisin silmin. Ehkä on niinkin, että aika kultaa muistot ja parantaa haavat. Eikä tämä ole vain fraseologiaa. Tänä päivänä näkee kokonaisuuden ja monet asiat ovat loksahtaneet paikoilleen. Voin varsin hyvin ymmärtää syyt, miksi suurperheen äiti ajautui tälle tielle.

Ensinnäkin hän oli maalaistalon ty­

tär. Hän oli maistellut mullan hajua jo äidinmaidossaan. Toisekseen oma elämä muokkasi häntä. Hän joutui - ilman että pystyi itse vaikuttamaan asioihin - tilanteisiin, joissa oli pak­

ko taistella. Ja hän vahvana ihmisenä taisteli. Elämä teki hänet sellaiseksi kuin hän oli. Kolmanneksi ja ehkä tärkeimmäksi muodostui hänen varsinainen ammattinsa, johon hän oli saanut koulutuksen ja josta hän piti. Se oli kiertävää neuvontatyötä ja hän tapasi ja tunsi todella paljon ihmisiä ja tutustui kädestä pitäen heidän elinoloihinsa. Voin omakoh­

taisesta kokemuksesta kertoa, että

12

Äiti keritsemässä lampaita todennäköisesti 1930-luvun lopulla, häneltä sujui kaikki:

keritseminen, karstaus, kehräys, kankaan kutominen ja valmiin vaatteen ompelemi- nen. Äiti kuvassa istumassa keskellä.

Karstulassa noihin aikoihin tuskin oli montakaan, jotka olisivat tunte­

neet paikkakunnan niin hyvin kuin äitini. Tästä voisi kertoa hauskojakin juttuja. Olin esimerkiksi muutaman kerran mukana, kun oltiin kiinnittä­

mässä vaalijulisteita. "Täm ä on kes­

kustalainen maitolaituri, mutta sen isäntä on ihan lupsakka, ehkä tähän uskaltaa kiinnittää." Paitsi pitäjän maitolaiturit, hän tunsi myös pu­

helinpylväät. "Tuossa vieressä asuu kova kommunisti, jos tähän panee se revitään heti pois." Hän tiesi, kuka mitkäkin peltotilkut omisti, hän muisti kaikki puutarhat, jotka oli suunnitellut sekä myös mitä niissä kasvoi. Keskustellessamme näistä asioista, minusta tuntui, että hän tun­

si kaikki kärrytiet ja kinttupolutkin Karstulassa - ainakin melkein.

Puoluepolitiikka parhaimmil­

laankin on aika raakaa touhua, aina­

kin vaalien edellä. Sen sai äitinikin tuta. Niinpä tuli aika, jolloin hän joutui luopumaan kotitalousneuvo- jan työstään. Kotipitäjästä ei löytynyt koulutetulle, osaavalle ja ahkeralle naiselle mitään työtä, jolla olisi voi­

nut pesueensa elättää. Tämän vai­

heen aikana hän jäi myös leskeksi, joten oli pakko hakea töitä muualta.

Silloin vielä kotona olevat ja koulua käyvät lapset jäivät niin sanotusti oman onnensa nojaan Karstulaan.

Viikonloppuäiti pyrki kyllä mah­

dollisimman usein piipahtamaan kotona. Siitä syystä myös kunnallis­

poliitikon ura jatkui ikään kuin hän ei poissa olisi ollutkaan. Oli alkanut melko pitkään jatkunut pätkä- ja siirtotyöläisen elämä. Oli kotitalous­

opettajan sijaisuuksia mm. Suolah­

dessa, Kinnulassa ja Pylkönmäellä.

Oli myös pitkähkö jakso Saimaan kanavan rakennustyömaalla keit­

täjänä. Se oli raskasta aikaa. Mutta elämänkokemusta karttui ja näkö­

alat laajenivat. Pitkällä tähtäimellä hän osasi käyttää näitäkin koke­

muksia hyödykseen. Poliitikkona ja jo omankin kokemuksen perusteella hän oli sitä mieltä, että siirtotyömaat oli lopetettava. Se oli yksi hänen vaa- liteemojaan tuolloin. Myös isäni oli joutunut työttömänä lapiohommiin jo paljon aikaisemmin. Pelkästään asumisolot kylmissä parakeissa oli­

vat epäinhimilliset nykyajan mitta­

puiden mukaan. Mutta sillä tavalla työllisyyspolitiikkaa tuohon aikaan hoidettiin.

Äiti oli itse asiassa feministi jo sii­

hen aikaan, kun sanaa ei edes vielä yleisesti tunnettu. Hän oli monissa luottamustoimissaan joskus ainoa nainen. Ajan kanssa hän oppi käsitte­

lemään miehiä. Muistan kouluajoil­

tani Karstulan yhteiskoulussa erään kunnanvaltuuston kokouksen, joka pidettiin koululla. Historianopet­

tajani Erkki Alho - jota muistelen lämmöllä - oli järjestänyt tilaisuu­

den osana yhteiskuntaopin opetusta.

Siellä käsiteltiin mm. maakauppaa, jossa kunnalle tarjottiin aluetta ihanan Pääjärven rannalta. Äitini kannatti kauppaa, vaikka se lohkai­

sisi suuren summan köyhän kunnan rahoista. Hän ei halunnut, että upea maa-alue myytäisiin gryndereille tai muille keinottelijoille, jotka kahmisi­

vat siitä suuret voitot. En muista oli­

ko se juuri tämä tapaus vai joku muu, jonka yhteydessä hän selvitti miten miesten kanssa piti toimia. Eli piti olla ovela ja vähän juonitella, jotta saisi miehet huomaamaan, että asia oli itse asiassa heidän oma ideansa. Ja kunnian saivat tietysti miehet, mutta tärkeintä oli että asia hoitui.

Eräs asia täytyy mainita, kun äi­

tini taidoista puhutaan. Hän oli itse asiassa erinomainen ruuanlaittaja,

Lottien ryhmäkuva 1940-luvun alusta, äiti kuvassa toinen oikealta (komean sotilaan vieressä).

13

$S& ~

S is ä -S u o m e n / , Karstui an y t

on- OMde-ZJezntt/s äJ,...

■ c t l e ^ z - ! ^ # M e 3 > ■S^tätcr/^{/tctZt/^u}

Sisä-Suoraen

ai o /£c*-un- ²⁴ ^cv& ttä a S d

Ae-ccta/en eic/^ocJ^^ud-^a- ...

SyyS-

varas-

Saarijärvellä, syys- 5 ytiuM M tZ M ie£ t* . < ^ 4

yfaäektc.zan-

42.

L

Äidin lottakurssien todistus vuodelta 1942, silloin vielä sukunimeltään Mäkelä.

Sodan aikana hän toimi mm. ilmavalvonnassa.

vaikka se ei aina näkynyt kotiolois­

sa; syynä olivat ajan puute ja ennen kaikkea sotien jälkeiset pula-ajat.

Näin jälkikäteen ajatellen ei minulle jäänyt sen suurempia katkeruuksia siitä, että olimme rutiköyhiä. Siihen vaikutti ehkä se, että Karstulassa ja muuallakin tuohon aikaan oli paljon köyhiä ihmisiä. Toinen tekijä oli se, että köyhyydestä oli paljon myös hyötyä. Äitini oli näissä(kin) asiois­

sa uskomaton. Itse asiassa elimme melkein ekologisessa luontaistalo­

udessa. Hän repi ruuan tarvittaessa vaikka kiven kolosta. Häntä saan kiittää koko elämän jatkuneesta marja- ja sieniharrastuksestani. Hän myös opetti, että nokkosista ja muis­

takin rikkaruohoista sai maukkaita keittoja, muhennoksia ja salaatteja.

Lantakasojen ja tunkioiden päällä pis­

kuisella tontillamme kasvoivat ihan kasvattamatta muhkeat kurpitsat ja kurkut. En koskaan myöhemmin elämässäni ole saanut niin maukasta pikkelsiä kuin äidin tekemä. Pienessä navetassa oli yksi lehmä, sikapossu, lampaita ja kanoja. Oli perunapeltoa, marjapensaita ja omenapuita ja vaik­

ka mitä. Isäni oli innokas kalamies ja samoin veljet. Tunnen vieläkin suus­

sani Mustalammesta pyydetyn isän savustaman lahnan ihanan maun. Ei sellaisia saaliita enää siitä lammesta saa. Pystyimme elämään pitkiä aiko­

ja ilman rahaa. On ihan pakko kertoa yksi hauska tarina tähän liittyen. Äi­

din keittotaito sai nimittäin kiitosta mitä erilaisimmilta tahoilta. Jyväs­

kylässä järjestettiin Vanhan Kirjan Talvi -nim inen tapahtuma 1990-lu- vun puolivälin tienoilla. Teemana olivat elämäkerrat. Tilaisuuteen pyysimme puhumaan silloisen EU- parlamentaarikko Pertti Paasion, jolta juuri oli ilmestynyt uunituore muistelmateos. Juttelin hänen kans­

saan järjestäjien puolesta muutaman sanan ja hänen katseensa osui rinta- pielessäni olevaan nimikylttiin. Hän tiedusteli, tunsinko mahdollisesti Tyyne Audejevin. Sanoin, että hän on äitini. Paasio kertoi, että äitini on erinomainen ruuanlaittaja. Olin vä­

hän hämmästynyt, mutta ilmeni että Paasio oli ollut New Yorkissa vuonna 1973. Ei äiti koskaan ollut kertonut, että hänen taidoistaan olivat saaneet nauttia myös muut Suomen silloisen YK-valtuuskunnan jäsenet. Silloin jo sairas äitini oli kovin iloinen Pertti Paasion terveisistä ja kiitoksista. Hän

palasi muistoissaan hetkeksi yli kah­

den vuosikymmenen takaisiin aikoi­

hin Amerikan maalla.

Äitini oli luonteeltaan rehellisen suorasukainen, jopa teräväkielinen.

Hän sai paljon kritiikkiä osakseen.

Mutta toisaalta tiedän, että hänellä oli Karstulassa paljon todella läm­

pimiä ihmissuhteita ja yhä edelleen kotipitäjässä on elossa ihmisiä, jotka häntä lämmöllä muistavat. Omasta puolestani olen hänelle monesta asi­

asta kiitollinen. Hän oli esimerkiksi ammatinvalintani suhteen avara­

katseinen. Älykkäänä ihmisenä äiti tajusi jo varhain, että hänen vanhin tyttärensä oli epäkäytännöllinen haaveilija, josta koskaan ei olisi mihinkään kunnon työhön. Niin­

pä pääsin oppikouluun - kaikista taloudellisista vaikeuksista huoli­

matta - ja sitä kautta yliopistoon ja uppouduin kirjojen ihmeelliseen m aailmaan.

Ehkä kaikkein ytimekkäimmät sanat äidistäni kuulin parisenkym­

mentä vuotta synnyinseudultani lähdön jälkeen. Törmäsin Jyväsky­

lässä erääseen liikemieheen, joka oli kotoisin Karstulan syrjäkyliltä.

En häntä aikaisemmin tuntenut.

Kuullessani nimeni, hän kertoi että kotikylässä äitiäni oli ollut tapana kuvata tunnettua sanontaa siteera­

ten: "M uut tekevät mitä osaavat, mutta Tyyne tekee mitä tahtoo."

Pirkko Audejev-Ojanen

14