Mill hyödystä ja onnellisuudesta

Joh n Stuart M ill, Utilitarismi (sis. M ill: ”Utilitarismi ”, H uomautuksia B entham in filosofiasta Kari Saastamoinen:

"Jälkipuhe”). Suom entaneet Kari Saastamoinen, Seppo S ajam aja Marko Järvenpää. Gaudeamus, Helsinki 2000. 150 s.

T

^uoreen U tilitarism i-suom ennok sen takakannessa kir jan nimiesseetä luonnehditaan John Stuart Millin (1806—73) moraalifilosofiseksi pääteokseksi. Määri telmää voi pitää perusteltuna, sillä teoksen tehtävä -

hyötyyn (utility) nojaavan moraaliteorian esittäminen ja puolus tus - on selkeästi rajattu ja poikkeaa määrittelyltään esimerkiksi

tieteen ja erityisesti yhteiskuntatieteen’ filosofiaa käsittelevästä A System o f L ogic -teoksesta, poliittiseen taloustieteeseen keskit tyvästä Principles o f P olitical E conomy -teoksesta tai poliittisen liberalismin, edustuksellisen järjestelmän ja sukupuolten tasa- arvon ongelmia käsittelevistä teoksista On Liberty, Considera- tions on R epresentative G overnm ent ja The Subjection ofW om en.

Vuonna 1861 ilmestynyt U tilitarismi kuuluu Millin 'kypsän kauden’ tuotantoon. Millin lapsuutta ja nuoruutta leimasi an kara klassis-tieteellinen kasvatus, josta vastasivat isä James Mill ja tämän ystävä filosofi Jeremy Bentham. Alle parikymmenvuo- tiaana M ill oli selkeästä ilmaisustaan tunnettu kirjoittaja, joka kunnostautui monissa filosofisissa ja poliittisissa kiistoissa. Sa massa iässä hän aloitti myös yli kolmekymmentä vuotta kestä neen uransa Britannian Intian-hallinnon palveluksessa. 'Nuo ren M illin’ lupaavan tieteellisen uran katkaisi joksikin aikaa vuonna 1826 tapahtunut hermoromahdus, jonka syynä on pi detty liiallisia odotuksia ja liian ankaraa työtaakkaa, erityisesti Benthamin monumentaalisen ja 'maailmasta vieraantuneeksi’

luonnehditun R ationale o f Ju d icia l E vidence -teoksen kaikkien viiden osan toimittamista.

Millin oman kertomuksen mukaan hermoromahduksesta toi puminen tapahtui taiteen ja 'sisäiseen kulttuuriin’ perehtymisen kautta. Samalla hän kiinnostui benthamismin englantilaisista ja mannermaisista kriitikoista, joiden opit ponnistivat mm. ro- mantismista ja Kantin filosofiasta. Näitä suuntauksia Mill ym märsi varsin pitkälle, mutta moraaliteoriassaan hän kuitenkin pysytteli hyötyprinsiipin kannattajana. U tilitarismin kuten myös muiden M illin tekstien perusteellinen ja kiihkoton tapa käsitellä kriitikoiden mielipiteitä puhuu sen puolesta, että Mill todella kyseenalaisti lähtökohtansa ja otti vastustajansa todesta.

Jos 'nuori M ill’ otti oppia varhaisutilitaristien abstraktista moraali- ja oikeusajattelusta, niin 'kypsän M illin’ vaikutteisiin luetaan Euroopan hullun vuoden 1848 poliittiset myllerrykset ja vuonna 1851 solmittu avioliitto pitkäaikaisen ystävän Harriet Taylorin kanssa tämän ensimmäisen aviomiehen kuoltua. Jo

nämä maininnat antavat ymmärtää, että henkilökohtaisilla ja poliittisilla tapahtumilla oli merkittävä vaikutus Millin ajatte luun. Vaikutelmaa tukee hänen aikalaiskuvansa — suomentaja Kari Saastamoisen sanoin — kutsumuksellisena maailmanparan tajana’. Mill ei ollut akateeminen filosofi, vaan hän pyrki eri areenoilla, 1860-luvulla mm. parlamentin jäsenenä, edistämään erilaisia yhteiskunnallisia uudistuksia. Kirjallisessa tuotannossa erityisesti 1873 julkaistu avomielinen A utobiography on vahvis tanut tätä kuvaa ja säilyttänyt asemansa Millin elämää ja sen dramaattisia käännekohtia koskevana keskeisenä lähdetekstinä.

U tilitarismi-teoksessa. M ill haluaa esittää ja perustella hyötyyn perustuvan moraaliopin tietoisena siitä, että erilaisia utilitaris min kriitikkoja on paljon ja myöntäen sen, että kriitikot ovat usein myös esittäneet perusteltuja huomioita. Mill näyttää myös omaksuneen esimerkiksi Benthamia tai Comtea huomattavasti varauksellisemman kannan suhteessa siihen, kuinka vahvan le gitimiteetin filosofiset tai tieteelliset teoriat voivat antaa valtio- tai asiantuntijajohtoisille uudistushankkeille. Hänen optimis minsa näyttää enemmänkin kohdistuvan ihmisten luontaisiin, spontaaneihin voimavaroihin ja niiden realisoitumiseen kansa laisyhteiskunnassa. M ill on sitä mieltä, että utilitarismi - ”se oppi, joka asettaa moraalin perustaksi hyödyn tai suurimman onnellisuuden periaatteen” (s. 17) - on ytimeltään edelleen pe rusteltu, ja että se voidaan "todistaa tavalla, jonka sen luonne sallii” (s. 14). Tämä ei tarkoita "suoraa” todistusta, vaan yksin kertaisesti sellaisten asiaa puoltavien argumenttien kokoamista ja esittämistä, jotka "saavat ymmärryksemme joko hyväksymään tai hylkäämään kyseisen opin. Tämä vastaa todistamista sanan laajassa merkityksessä” (sama). Sisällöllisesti oppi "katsoo, että teot ovat oikein siinä määrin kuin niillä on taipumus edistää on nellisuutta ja väärin siinä määrin kuin niillä on taipumus tuot taa onnettomuutta. Onnellisuudella tarkoitetaan nautintoa ja tuskan puuttumista, onnettomuudella tuskaa ja nautinnon puuttumista (s. 17). Käytännössä Millin todistamistapa sallii argumentaation liikkua laajasti ja vapaasti yli formaalien todis- telukalkyylien.

M

illin mukaan utilitarismi eli hyödyn tai suurimman yleisen onnellisuuden tavoittelu on jotain sellaista, joka on aina sisältynyt kaikkiin järkeviin moraali- oppeihin - "olipa Jumala katsonut sopivaksi ilmoittaa moraalis

30 ^• niin & näin 1/2001

ta mitä tahansa, ilmoituksen pitää mitä suurimmassa määrin täyttää hyödyn vaatimukset” (s. 38). Sen sijaan hyödyn käsit teen tarkempi erittely on tullut mahdolliseksi vasta uusimpana aikana. Näistä lähtökohdista kirjoitetusta utilitarismin esityk sestä usein muodostuu ’jo läsnä’ olevien oppien erittelyä uudes ta näkökulmasta ja hyödyn periaatteesta eräänlainen tulkinta- avain, jonka avulla voidaan entistä paremmin jäsentää olemassa olevia normeja ja instituutioita, oikeuttaa niistä soveliaimmat ja hylätä asiattomat. Esimerkiksi rahan-, maineen ja vallantavoit teluun Mill suhtautuu kriittisesti, sillä välineen (raha, maine, valta) sekoittaminen päämäärään (onnellisuus) tekee monesti ihmisestä vahingollisen yhteisönsä muille jäsenille. Sen sijaan

"mikään muu ei ole niin suuri siunaus muille kuin yksilön pyy teetön rakkaus hyveeseen” (s. 60). Mill selittää oikeudentunnon ja hyveellisyyden kaltaiset moraaliset vaikuttimet ilmiöiksi, joi den olemassaolo ei sinällään ole ristiriidassa utilitarismin kanssa, ja jotka monissa tapauksissa ovat hyvin perusteltavissa juuri uti litarismin, suurinta mahdollista yleistä onnellisuutta tavoittele- van opin, kautta. Toisaalta hyödyn periaate mahdollistaa myös vallitsevien olojen kovan kritiikin. Tähän Mill ryhtyy esimer kiksi käsitellessään kotimaataan, jonka "vallitseva surkea koulu tusjärjestelmä ja kurjat yhteiskunnalliset järjestelyt” (s. 26) käy tännössä vievät onnellisuuden mahdollisuudet monilta.

Utilitarismi on Millille kriteeri, joka "tarjoaa jos ei aina hel pon niin ainakin kaikissa tilanteissa konkreettisen ja ymmärret tävän tavan ratkaista nämä [moraalia koskevat] erimielisyydet”

(s. 37). Tällainen mittapuu on tarpeen historiallisessa tilantees sa, jota leimaa ihmiskunnan materiaalisen ja moraalisen edistyk sen mahdollisuus. M illin mukaan kukaan huomionarvoinen ih minen ei voi epäillä, "etteivätkö useimmat maailmassa esiinty vistä todella pahoista asioista olisi poistettavissa ja etteivätkö ne tule, mikäli ihmislajin kehittyminen jatkuu, supistumaan varsin rajallisiin ilmiöihin. Kaikki kärsimystä aiheuttavat köyhyyden muodot ovat kokonaan hävitettävissä yhteiskunnan viisaudella sekä yksilöiden hyvällä tahdolla ja huolenpidolla” (s. 28). Niin ikään "inhimillisen kehityksen nykyisessä, varsin varhaisessa vai heessa yksilö ei tosin voi tuntea kaikkia muita kohtaan sitä täy dellistä sympatiaa, joka tekisi kaikki yleisiä elämänpäämääriä koskevat ristiriidat mahdottomiksi. Mutta jo sellainen ihminen, jossa tämä sosiaalinen tunne on vähänkään kehittynyt, ei kyke ne ajattelemaan kaikkia lajitovereitaan onnellisuuden saavutta

misen keinoista kamppailevina kilpailijoina, joiden pyrkimys ten epäonnistuminen on hänen oman onnistumisensa edelly tys” (s. 54).

U tilitarismin historiallinen uudistushenki ei kuitenkaan ole siinä merkityksessä jyrkkää, että Mill ryhtyisi äänekkääseen sapelinkalisteluun nimettyjä 'edistyksen vihollisia’ vastaan.

Paneutuminen onnellisuuden käytännöllisiin edellytyksiin poikkeaa lähestymistavallisesti esimerkiksi Hobbesin tai Locken kirjoituksista, joissa poliittiselle (keskus)vallalle pyritään luo maan kokonaan uutta käsitteellistä perustaa. Samalla kun Millin katse toiveikkaasti kohdistuu tulevaisuuden mahdolli suuksiin, kääntyy se myös taakse- ja sisäänpäin kohti vallitsevia moraalikäsityksiä, olemassaolevia yhteisöjä ja yksittäisen ihmi sen tunne-elämää. Näin M ill punoo tekstiinsä lankoja, jotka puuttuvat monista utilitarismin tai liberalismin oppikirjatulkin- noista. Näkemys siitä, että inhimillisessä yhteiselämässä ei jo en tuudestaan olisi päteviä moraalinormeja, tai että ihmiskunta ei voisi tehdä pelkästään kokemuksiensa perusteella mitään yleisiä johtopäätöksiä, on M illin mielestä "järjettömimpiä filosofisissa väittelyissä esitettyjä käsityksiä” (s. 42). Niin ikään Mill pyrkii karistamaan utilitarismistaan laskelmoivan egoismin leiman.

Eniten nautintoa elämästään on hänen mukaansa lopulta niillä,

"jotka jättävät jälkeensä henkilökohtaisen kiintymyksen kohtei ta, ja erityisesti niillä, jotka ovat vaalineet myötätuntoista kiin nostusta ihmiskunnan yhteisiin asioihin. He ovat kuoleman kynnykselläkin yhtä elävästi kiinnostuneita elämästä kuin olles saan nuoria ja terveitä” (s. 27).

H

istoriallisesta optimismista huolimatta Utilitarismin perusteluosissa tunnustetaan ihmiselämän rajalli suus ja luonnostellaan eräänlainen conditio humana.

Useimmiten ihmisellä olisi synnyinlahjanaan ja haasteenaan kyky ominaisuuksiensa kehittämiseen ja onnellisuuteen, "mikäli hän vain onnistuu välttämään elämän todella suuret fyysisen ja

henkisen kärsimyksen lähteet, kuten köyhyyden, sairauden ja kiintymyksen kohteiden epäystävällisyyden, arvottomuuden tai liian aikaisen menettämisen. Suurimmat ongelmat liittyvätkin viimeksimainittuja onnettomuuksia vastaan käytävään kamp pailuun” (s. 28). Onnellisuus sellaisena kuin se todellisuudessa voi esiintyä ei olekaan mitään jatkuvaa hurmion tilaa, vaan elä mää, johon kuuluu "hurmion hetkien lisäksi muutamia ohime neviä tuskia ja monia erilaisia nautintoja tavalla, jossa aktiivisilla elementeillä on selkeä ylivalta suhteessa passiivisiin ja jonka pe rustana on se, että elämältä ei odoteta enempää kuin se kykenee tarjoamaan ... Tällainen olemassaolo on nykyäänkin mahdollista monille ihmisille jonkin pitkähkön elämänvaiheen aikana” (s. 26).

Utilitarismista selvästi välittyvän yhteiskunnallisen uudistus- mielen ohella teos sisältää elementtejä, jotka Mill-reseptiossa ovat johtaneet jopa väitteisiin arvokonservatismista. Onnelli suudesta puhuessaan Mill tekee tunnetuksi muodostuneen laa dullisen erottelun alempien (ruumiillisten) ja korkeampien (henkisten) nautintojen välillä. Yksi tämän erottelun funktioista on etäisyyden ottaminen Benthamiin. Korkeampia nautintoja tavoitteleva ei voi tyydyttää kaipuutaan suurellakaan määrällä alempia nautintoja - ”on parempi olla tyytymätön ihminen kuin tyytyväinen sika, ja on parempi olla tyytymätön Sokrates kuin tyytyväinen typerys” (s. 21). Erityisen problemaattisena on pidetty Millin vastausta siihen, kuinka nautintojen välinen pa remmuus voidaan määritellä: ”On kiistaton tosiasia, että ihmi set, jotka tuntevat sekä aistinautinnot että korkeampia kykyjä arvostavan elämäntavan ja jotka ovat yhtä lailla kykeneviä arvos

1/2001 niin & näin ^• 31

tamaan ja nauttimaan molemmista, asettavat viimeksimainitun selkeästi etusijalle ... Kysymykseen, kumpi kahdesta nautinnosta on tavoiteltavampi tai kumpi kahdesta elämänmuodosta on pa rempi moraalisista ominaisuuksista tai seurauksista riippumatta, antavat lopullisen tuomion ne, joilla on tietoa molemmista, tai mikäli he eivät ole yksimielisiä, enemmistö heistä” (s. 20, 23).

M illin kanta perustuu näkemykseen siitä, että inhimillisten nautintojen arvosta on hyödytöntä puhua irrallaan ihmisten ko kemuksista ja heidän julkituomistaan näkemyksistä; ”ei ole ole massa mitään muuta tahoa, johon vedota” (s. 21).

Taustalla näkyy myös Millin poliittinen ohjelma, joka enem mistöperiaatteen osalta on 'tasavaltalainen’, päätöstä yksilöille soveliaista vakaumuksista tai heidän elämänsuunnitelmistaan ei saa luovuttaa perinnöllisen tai byrokraattisen aristokratian teh täväksi. Toisaalta tiedon ja maun kultivoitumisen korostaminen valottaa M illin ajattelun 'meritokraattista’ puolta. Esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa elämänmuodoista tai moraalisista valin noista on välttämätöntä sanoa jotain lainsäädännön keinoin, on päätöksentekijöiden itsensä oltava riittävän sivistyneitä. Kehit tyneissä oloissa — joskaan ei 1860-luvun Englannissa tai sen siir tomaissa - tällainen sivistyneisyys voisi olla kokonaisten kanso jen tunnusmerkki.

V

ielä tällä vuosituhannellakin Millin retoriikka toimii niin hyvin, että Utilitarismissa asetettu kysymys hyö tyyn perustuvan moraaliopin perusteltavuudesta tun tuu vaativan lukijansa aktiivista kannanmuodostusta. Utilitaris tisen opin "todistaminen sanan laajassa merkityksessä” on tietysti problemaattinen tehtävä ja erityisesti se on sitä siirretty nä nykyaikaan, jolloin ajatus ylihistoriallisista ja universaalisista moraalinormeista ei varsinaisesti ole muodissa. Hankaluutta lisää se, että Utilitarismin perusteluosat ovat kuitenkin kiinni viktoriaanisessa Englannissa. Periaatteessa peli on tietenkin avoinna sellaiselle uskalikolle, joka haluaisi päivittää’ Millin esimerkit ja sitä kautta tuoda utilitarismia kohti tätä hetkeä.

Kaikkein hankalinta on uskoa sitä, että M illin oppi yhä olisi

"konkreettinen ja ymmärrettävä tapa ratkaista nämä [moraalisia normeja koskevat] erimielisyydet” (s. 37), tai että tällaisen tavan löytäminen ainakaan nykyoloissa olisi edes kovin reaalinen mahdollisuus. Jos Utilitarismia sen sijaan tarkastellaan rajatum masta näkökulmasta, tarjoaa teos oivan näkökulman "siihen elä mänfilosofiaan, jonka varaan tämä moraaliteoria rakentuu” (s.

17), toisin sanoen niihin olettamuksiin, mahdollisuuksiin ja ra joituksiin, joiden varaan sukupolvensa ehkä huomatuin 'kutsu muksellinen maailmanparantaja’ rakensi ajattelunsa.

Utilitarismin arvo ei kuitenkaan seiso moraaliopin todis tuksen loogisen oikeellisuuden tai esimerkkien välittömän ajan kohtaisuuden varassa. Kirjaa lukiessa tuntuu siltä, että Millin tavassa kirjoittaa ja lähestyä ajan poliittisia ja filosofisia ongel mia on jotain sellaista opiksi kelpaavaa, jonka relevanssi ylittää yksittäiset kiistakysymykset. Ehkä voisi sanoa, että hän pystyy antamaan sisältöä tasapuolisuuden, sinnikkyyden ja elävän mielenkiinnon kaltaisille intellektuaalisille hyveille. Tämä saat taa olla vain henkilökohtainen vaikutelmani, mutta 'eturivin poliittiseksi ajattelijaksi’ Mill tuntuu myös olleen tavallista sym- paattisempi henkilö.

Utilitarismin teemojen pohjalta muodostuu myös teoksen kirjoittamisajankohdan yli ulottuvia näköaloja. Jos esimerkiksi

"suurimman mahdollisen yleisen onnellisuuden” tilalle vaihde

taan ilmaisu "suurin yleinen hyvinvointi”, ei loppujen lopuksi olla tavoittamattoman kaukana siitä sosiaalisen edistyksen ja hy vinvoinnin lisäämisen eetoksesta, joka oli ominainen viime vuo sisadan hyvinvointivaltioajattelulle. Utilitarismin teleologisuus ja ennen kaikkea Millin ajatus laadullisesti korkeammista ja ma talammista nautinnoista houkuttelevat nostamaan esiin toisen ja ehkä epätodennäköisemmältä vaikuttavan vertailukohdan, nimittäin sellaiset liberaalin individualismin uusaristoteliset ja muut nykykriitikot kuin Alasdair Maclntyren, Michael Sande lin tai Charles Taylorin. Eettistä relativismia ja arvovalintojen vaikeutta pohtiessaan nämä kirjoittajat ovat joutuneet hieman M illiä muistuttavaan tilanteeseen. Elämänmuotojen moraalises ta arvokkuudesta olisi pystyttävä sanomaan jotain ja yksilöiden valinnoille olisi löydettävä heidän hetkelliset mielihalunsa ylittä viä kriteerejä, mutta minkä tahansa käytännöllisen ohjeen anta minen on hankalaa.

'Korkeamman’ ja 'alemman’ ongelman esiintyminen Utilita rismissa on luultavasti edesauttanut niitä nykytulkintoja, joissa korostetaan M illin 'arvokonservatiivisuutta'. Toisaalta voi kysyä, missä määrin kysymys edes on 'samasta ongelmasta’. M il lin nautintojen välisen erottelun lähtökohtana ei varmastikaan ollut myöhäismoderni traditioista vieraantuminen ja siihen liit tyvät merkityksen kokemisen ongelmat. Myös hänen ajatuksen sa ihmisten aktuaalisista onnellisuuden kokemuksista hyödyn ainoana mittapuuna tuntuisi viittaavan muualle kuin sisällölli sen moraalin elvytysyrityksiin.

Utilitarismi sisältää nimiesseensä ja Kari Saastamoisen jälki- puheen lisäksi nuoren Millin artikkelin "Huomautuksia Benthamin filosofiasta” (1833). Teksti on Utilitarismin teemoja ennakoivaa Benthamin hyötyajattelun melko suorasukaista kri tiikkiä, joka sopii siten hyvin kirjan täydennykseksi. Millin (1833) mukaan Bentham ja hänen seuraajansa "kieltäytyivät kokonaan pohtimasta tekojen vaikutusta toimijan moraaliseen luonteeseen ... He myös tekivät pohdinnoistaan sellaisia, että ne saattoivat aiheuttaa vakavia käytännön virheitä, ja mielestäni ne ovat myös sellaisia aiheuttaneet” (s. 105). Bentham "tunnisti vain osan niistä vaikuttimista, jotka todellisuudessa ohjaavat ih miskuntaa, ja näidenkin osalta hän kuvitteli ihmisten olevan paljon viileämpiä ja harkitsevampia laskelmoijia kuin mitä he todellisuudessa ovat” (s. 117). Kritiikin ytimenä on historioitsi ja William Thomasin sanoin se, että Mill katsoi Benthamin ymmärryksen kohteena olevan yksinomaan ”lapetite morale, the merely business side of human life”. Tästä rajoittuneisuudesta Mill siis halusi vapauttaa utilitarismin sekä nuoruudenartikke- lissaan että laajemmassa Utilitarismi-esseessään.

~JT 'Jilitarismi-teoksen meriittejä ei voida luetella kiinnit-

m /tämättä huomiota M illin selkeään ja vivahteikkaa- V _ / seen kielenkäyttöön ja hänen kiistämättömään haluunsa palvella lukijoita esimerkeillä, johdatuksilla ja tiivistel millä. Nämä ansiot välittyvät hyvin myös Kari Saastamoisen, Seppo Sajaman ja Marko Järvenpään suomennoksesta. Teksti on sujuvaa ja käyttökelpoista, eikä siitä oikeastaan löydä kohtia, joissa argumentaation etenemistä olisi vaikea seurata, tai joissa jokin mahdollinen epätäsmällisyys välttämättä vaatisi alkukieli seen tekstiin vertaamista. Millin filosofiasta kiinnostuneille tar joavat suomennetut Utilitarismi ja "Huomautuksia Benthamin filosofiasta” sekä Saastamoisen jälkipuhe hyödyllisen ja huolelli sesti toteutetun kokonaisuuden.

32 • niin & näin 1/2001